Rantasauna, se aito suomalainen sauna?

Rantasauna on verrattain tuore kotimainen keksintö, jota edelsi uimahuone. Mutta miten uimahuoneesta tuli rantasauna?

Koska saunan historiasta ei voi varmuudella väittää keksinnön olevan suomalainen, juhlikaamme rantasaunaa, ainoaa varmasti suomalaista saunatyyppiä! Tähän johtopäätökseen voi tulla mikäli tutustuu museointendentti (evp) Erkki Fredriksonin näkemykseen saunan kehityksestä viimeisen parin sadan vuoden aikana. Tässä artikkelissa esittelen tämän näkemyksen taustoineen.

Villa-Apollon kelluva savusauna. Kuva (c) Piia Helenius.

Suomalaisen kantasaunan ikuinen kaipuu

Sauna on perustellusti suomalaisuuden ikoni ja perusteltu ylpeyden aihe. Vuoden 2020 lopussa saimme lisää ulkoista vahvistusta kulttuuri-identiteetillemme, kun Unesco listasi saunomisen maailman aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon. Monille suomalaisille saunaharrastajille savusauna edustaa saunan alkumuotoa. Väärinymmärrettyä, marginalisoitua, mutta alkuperäistä – jotakin mitä täytyy vaalia saunaperinteemme ytimessä.

Historiallisesti on kuitenkin vaikea osoittaa, miten kotoperäinen sauna todella on. Olen itse koonnut historiallisia näkemyksiä pariin julkaisuun (historia osat 1 ja 2,) sekä viimeisimpänä yrittänyt professori Ethan Pollockin kirjan Without the banya we would perish perusteella löytää eroja suomalaisen ja venäläisen kylvyn välillä historiallisesti.

Saunan historiaa on käsitelty laveasti parissakin viime vuosina ilmestyneessä kirjassa, sekä Laatikaisen että Heikki Lyytisen. Molemmissa lähinnä samojen kirjallisten lähteiden pohjalta. Tiivistetysti voisi sanoa, ettei meillä ole valitettavasti mitään kirjallista tai arkeologista todistusaineistoa, joka antaisi meille aukottoman oikeuden pröystäillä saunan kotimaana etymologisten perujen ulkopuolella. Itse asiassa sinivalkoinenkin tulkinta historiasta on se, että saunaperinne on Baltian ja nykyisen Venäjän alueella laajalle levinnyt ja yhtenäinen tapa, venäjänkielisellä alueella banja vain dominoi.

Hugo Simbergin valokuva rantasaunasta vuodelta 1896. Kuva: Kansallisgalleria. Käytetty CC v.4 BY lisenssin mukaisesti.
Hugo Simbergin valokuva rantasaunasta vuodelta 1896. Asianmukainen savupiippu ja rannalla pilkottaa uimahuone. Kuva: Kansallisgalleria (Finna.fi). Käytetty CC v.4 BY lisenssin mukaisesti.

Mikä on suomalaisen saunan erityinen piirre?

Suomalaista saunaa on kuitenkin juhlittu sen katkeamattoman perinteen suhteen. Tämä ei ole väärin, sillä vertailun vuoksi Keski-Euroopassa vietettiin historioitsija Georges Vigarellon mukaan ”kolme sataa vuotta ilman kylpyjä” (lähde: Pollock, 2019) myöhäiseltä keskiajalta valistukseen.

Yhtenäinen historiakaan ei kunnola erota meitä naapurikansoista. Unesco-uutisen aikaan nimittäin joku saattoi huomata, että Viro oli ehtinyt meitä edelle, kun Võromaan savusaunakulttuuri oli päässyt Unescon listalle jo 2014. Savusaunoja on Vuorenjuuren suur-venäläiseksi nimeämällä vyöhykkeellä ollut kauttaaltaan.

Olisiko suomalaiselle saunaidentiteetille jotain tukevampaa rakennusainetta? Aihetta tutkineen tietokirjailija ja kamarineuvos Erkki Fredriksonin mukaan on. Se on rantasauna.

satakunnan-museo-rantasauna-pori
Rantasauna Porista, 1900-luvun alkupuoli. Satakunnan museo, Pori.

Kalasaunoista ja uimakopeista

Rantasaunaan liittyy nykysuomalaisella runsaasti mukavia mielikuvia. Maiseman lisäksi järvivedessä pulahtaminen muistuu mieleen. Vaikka järviä, jokia ja meren rantoja on ollut maassamme aina, on luonnon vesissä pulikointi Fredrikssonin mukaan historiallisesti viimeaikainen ilmiö.

1800-luvun puoleen väliin asti Suomessa saunoja oli kaupungeissa sekä maalla, jälkimmäisessä yleensä asuinrakennusten ja käyttöveden lähistöllä. Kaupunkisaunat olivat ulossavuvavia ja palvelivat asiakkaita maksukyvyn mukaan eri tasoisesti. Saunoja ei pystytetty rannoille kylpemistarkoituksessa. Sen sijaan niin sanotut kalasaunat sijaitsivat lähellä vettä. Niiden tarkoitus oli ensisijaisesti majoittaa ja pitää lämpiminä kalastajia, ei hemmotella kylpijöitä. Uiminen ja saunominen eivät kuuluneet yhteen, sillä uimakulttuuria ei ollut. Vain harvat, edes kalastajien tai lautturien keskuudessa, osasivat uida.

1900-luvulle asti enemmistö kansasta oli siis uimataidotonta, edes kalastajat ja veneilijät eivät välttämättä olleet uimareita. Pienet lapset saattoivat porskutella matalissa vesissä, mutta uiminen ei ollut aikuisten harrastus ennen 1900-luvun alkupuolta. Uimataidon systemaattinen opettaminen Suomessa alkoi vasta 1800-luvun lopulla. Fredriksonin mukaan opettajia valmistaneessa Jyväskylän seminaarissa luovuttiin uimaopetuksesta tarpeettomana vasta 1920-luvulla.

ateneum-hugo-simberg+juho-karjalainen-1915
Hugo Simberin rantasauna. Vedostanut Juho Karjalainen. Ateneumin taidemuseo.

Rantasaunan historia:
uimahuoneesta rantakylpyläksi

Uimataidottomuudesta huolimatta kaipuu veden syliin oli todellinen. Tämä ajoi 1800-luvun yhteiskunnan säätyläiset (aateliset, virkamiehet, papit, porvarit, lääkärit, jne.) keksimään uusia ratkaisuja. Veden ääreen tai sen päälle rakennettiin uimahuoneita. Tämä esimerkiksi Tove Janssonin Muumi-teoksista tuttu rakennelma mahdollisti sen, että uimataidotonkin pystyi kastautumaan kaikessa rauhassa huoneen ”sisällä”, laskeutuen veteen tikapuita myöten.

lappeenrannan-varuskunnan-uimakoppi
Lappeenrannan varuskunnan uimokoppi, ilmeisesti Saimaan kevättulvien aikaan. Kuv

Huoneet sijaitsivat huviloiden yhteydessä ja olivat käytössä pääasiassa kesäisin. Huone saattoi olla suurempikin rakennus tai minimalistinen uimakoppi ja uimakammio. Uimahuone saatettiin varustaa lämmitettävällä kylpyammeella.

Kehitys haki kylpyinspiraationsa kaupungeista, kaupungit taas vaikutteensa ulkomailta. Fredrikson kirjoittaa:

Yleisissä Kaupunkilaissaunoissa oli palveluja, jotka olivat kylpylaitosten tarjoamien erilaisten kylpymuotojen kaltaisia kuten vaikkapa ammekylvyt tai höyrykaapit. Kaupunkien kerrostaloihin rakennettiin jo 1900-luvun alussa taloyhtiön saunoja. Useimmissa sisämaan kaupungeissamme oli viimeistään jo 1800-luvun lopulla myös kylpylaitoksia, joissa oli runsaat saunapalvelut, mutta myös uintimahdollisuuksia sammioissa ja uimakammioissa. Sitten oli vielä erikseen uimalaitoksia kaupunkien rakentamina, jotka eivät edellyttäneet uimataitoa vaan aluksi niissä vain polskittiin. Kun opittiin uimaan, alettiin tarvita jo lämmittelypaikkoja.

Uimalaitokset ja rantasaunat

Uimataidon lisääntyessä tarkoitukseen suunniteltujen uimapaikkojen merkitys kasvoi. 1800-luvun loppupuolella alettiin rakentamaan uimalaitoksia rannoille. Kuopiossa Väinölänniemessä nousi näyttävä uimalaitos veden päälle. Sen seinien sisälle jäi kilpauintiin kelpaava allas.

Kiinnostavampaa oli rannalle kohonnut erillinen pieni saunarakennus, joka näkyy vuonna 1929 otetun kuvan vasemmassa reunassa. Se ilmeisesti rakennettiin lämmittämään Kallaveden kangistamia uimareita.

kuopio-Vainolanniemen uimala 1929
Väinölännimen uimala ja rantasauna 1929

Kuopion rantasauna ei ollut ensimmäinen”hupikäyttöön” pystytetty rantasauna, mutta Fredrikson korostaa Kuopion asemaa rantasaunakulttuurin lähtöpisteenä:

”Kuopion Valkeisenlammen rannalla sijainneita yleisiä saunoja voitanee pitää voimakkaimpina rantasaunamuodon kehittäjinä. Lehtori Moses Marttisen rakennuttama sauna tunnetaan Paloniemen huvilan saunana. ”

Fredriksonin mukaan suomalaisen säätyläistön kesähuvilat saivat 1890-luvulta alkaen rantaansa yhä useammin saunan, jossa uimahuoneen ja saunan toiminnot yhdistyivät. Ruotsinkieliset eivät jostain syystä saunoille lämmenneet ja länsirannikolla uimahuoneita ilman kiuasta tapaakin edelleen. Vanhin tunnettu tyylisuunnan edustaja Fredriksonin mukaan on edelleen säilynyt Jyväskylän Palokkajärven Paloniemen rannalla oleva Marttisen huvilan sauna. Monet huviloiden saunat suunniteltiin uimahuoneiden tavoin laiturin nokkaan veden päälle.

vapriikki-kaukajarven-kartanon-rantasauna
Kaukajärven kartanon rantasauna. Vapriikin taidemuseo.

Rantasaunatrendin mukana syntyi siis kokonaan uusia saunoja huviloiden rinnalle. Tämän lisäksi myös kiinteän rakennuskannan pihasaunoja pyrittiin sijoittamaan aiemmasta perinteestä poiketen mahdollisimman lähelle rantaa.

Rantasaunan modernit piirteet

Sijainnin ja käyttötarkoituksen lisäksi rantasaunoissa oli eräs toinen merkittävä muutos aiempaan nähden. Ne tunnisti savupiipusta. Saunat olivat järjestelmällisesti ulossavuavia, kuten kaupunkisaunat pitkään tätä ennen, siinä missä perinteinen maalainen ja talonpoikainen sauna oli ollut sisäänsavuava eli savusauna. Uudet rantasaunat olivat hyvin harvoin savusaunoja. Kiuas oli muurattu, tai ehkäpä pönttökiuas. Nykyaikana vallitseva jatkuvalämmitteinen kiuas alkoi yleistymään vasta 1950-luvulla.

Rantasaunoihin liittyi myös toinen uusi virtaus. Koska saunomisesta tuli — ei pelkästään muodikkaan uima- vaan myös kylpykulttuurin jatke – oli saunojen varusteisiin panostettava. Vanhassa saunaperinteessä saunassa oli usein vain yksi huonetila, 1900-luvun taitteen rantasaunoissa huoneita oli ainakin kaksi. Kylpy- ja löylyhuoneen lisäksi oli vilvoittelu- ja pukeutumistila, ns. saunakamari. Fredriksonin mukaan

1900-alun vuosina saunomisensa oppineet säätyläiset noudattivat terveelliseksi ositettua tapaa ottaa runsaan puolen tunnin mittaiset päiväunet kylpylakanaan verhoutuneena kylpemisensä jälkeen.

Rentoutumisen lisäksi peseytymiseen ja puhtauteen panostettiin, kuten kaupunkikylpylöissä konsanaan.

vapriikki-saunarakennus-axel-engstrom
Ulkosuomalainen rantasauna. Kuva Axel Engström. Vapriikin taidemuseo.

Rantasaunan tunnusmerkit

Uimalaituri saunan välittömässä läheisyydessä oli rantasaunan tunnusmerkki. Saunoja valmistettiin myös uusilla tekniikoilla. Aiemmin systemaattisesti hirrestä salvotut savusaunat vaihtuivat sekä rankarunkoisiin pystylaudoitettuihin saunoihin että1950-luvun jälkeen keskieurooppalaisittain pyöröhirrestä tehtyihin saunoihin.

Saunologiassakin esitelty Oiva Kallion Villingin saaren sauna 1930-luvulta edustaa jälkimmäistä tyylisuuntaa. Siinä on lisäksi vanhoja savusaunoja muistuttava, mutta nykyaikaistettu katos eli riima.

Jalkaorsi 1920-luvun malliin
Oiva Kallion 1920-luvulla suunnittelemassa saunassa oli kallistetut lauteet ja jalkaorsi

Vanhaa rakennustapaa ei systemaattisesti korvattu uudella. Vanhoja hirsirakennuksia myös siirrettiin veden ääreen. Rantasaunojen vakiintuminen koko kansan kylpypaikaksi tapahtui vasta toisen maailman sodan jälkeen. Tällöin yhtä vauhtia kaupungistumisen kanssa kehittyi uusi työläisten kesämökkikulttuuri, johon rantasaunominen liittyi.

Koko kansan harrastuksen juuret olivat kuitenkin pienen piirin huveissa. 60-luvun jälkeen syntyneiden voi olla vaikea kuvitella että toisenlaista aikaa koskaan olikaan!

Kiistatta suomalainen

Rantasaunan idealla on paljon merkitystä myös nykyisessä saunakulttuurissamme. Erityisesti 2000-luvun talviuimareiden kovassa käytössä olevat saunat ympäri maan kertovat uimisen ja saunomisen vahvasta liitosta. Heikki Lyytisen kirjassa mainitaan myös, että Latviassa ”suomalainen sauna” ymmärretään nimenomaan rantasauna. Ehkäpä latvialaiset ovatko tajunneet suomalaisen saunan idean jo meitä ennen?

Siinä missä saunan historiaa ja syntyä näyttää olevan mahdoton paikantaa varmuudella tai edes pienellä optimismilla Suomeen, on rantasaunan tuore syntyhistoria perustellusti osoitettavissa. Erkki Fredriksonin mukaan rantasauna on ainoa varmasti todella suomalainen saunakeksintö, jolla on useita erotettavia piirteitä ja 1800-luvun loppupuolelle osuva syntyhetki.

210619-rantasauna-uimahuoneet-turku-1593
Uimakopit eivät ole kadonneet, länsirannikolla, kuten täällä Turun Kakskerrassa, niitä näkee edelleen.

Rantasaunan idea ei syntynyt tyhjästä. Fredrikson korostaa, että säätyläiset saivat kylpyideaalinsa kaupunkien kylpylöistä ja kaupunkisaunoista. Tämä ylellisyys tuotiin sitten uimahuoneisiin ja rantasaunoihin 1800-luvulla. Kaupunki ja maaseutu lähentyivät ainakin välimatkallisesti, vaikka koko kulttuurin yhtenäistyminen sai odottaa vielä satakunta vuotta.

Rantasaunan historia on esitelty Fredriksonin vuonna 2013 pitämässä, laajaan historialliseen kuva-aineistoon perustuvassa Keski-Suomen museon näyttelyssä. Näyttelyn kirjallista materiaalia on käytetty tämän artikkelin materiaalina. Fredrikson valmistelee myös rantasaunaa käsittelevää kirjaa.

Kun koronan jälkeen ulkomaalaiset vieraat saapuvat jälleen Suomeen saunomaan kannattaa mainostaa myös rantasaunaa ainutlaatuisena, aidosti suomalaisena keksintönä!

vapriikki-ketaran-rantasauna
Ketaran rantasauna. Vapriikin kokoelmat.

Kiitokset Erkki Fredriksonille haastattelusta ja lukemisista. Thanks to Aaron Hautala for the featured image. Historiallisen kuva-aineiston lähde Museokeskus Vapriikki ja muiden museoiden kokoelmat.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kuka Lassi A Liikkanen?

Saunologi ja saunan suunnittelun tutkimusmatkalainen. Johtava nykyaikainen suomalaisen saunan asiantuntija. Työkseni suunnittelen parempia digitaalisia palveluita. Minulla on pitkä historia tieteellisestä tutkimuksesta ja opetan satunnaisesti Aalto-yliopistossa.