Tietolähteet

Saunakirjallisuus ja saunasivustot

Olen koonnut tälle sivulle listan hyödyllisestä lähteistä. Suurinta osaa olen käyttänyt kirjoittamisen tukena ja huomattavimmista olen kirjoittanut lyhyesti, mikä niiden merkitys minusta on ollut. Laajemmin aiheesta kiinnostuneiden kannattaa vilkaista SKS:n saunabibliografiaa vuodelta 2005 tai tutustua kansainvälisen sauna-arkiston viitetietokantaan.

Kirjat: Saunan suunnittelu ja rakentaminen

Erkki Helamaa: Kiuas saunan sydän. Rakennustieto 1999.

Kattavin kiukaisiin erikoistunut kirja. Käsittelee erilaisia kiukaita ja kiuaskiviä.

Juha Telkkinen: Haaveena savusauna. TS-Solutions 2014.

Yksityiskohtainen kuvaus nykyaikaisen savusaunan suunnittelusta ja rakentamisesta. Sisältää rakennusideoiden lisäksi hyviä perusteluja suunnitteluratkaisuille.

Pekka E. Tommila: Sauna. Rak 1998.

Arkkitehti Tommilan saunan rakentajan opas on edelleen eräs parhaista saunaoppaista. Kirja on edelleen pääosin ajantasainen.

Rakennussäätiö (toim.): Saunan suunnittelu. Rakennustieto 2008.

Rakennustiedon sauna-aiheisiin RT-kortteihin (ammattilaisten käyttämä standardintapainen julkaisusarja) perustuva kirja on laajin ja yleensä myös ajantasaisin saunakirja. Ajantasaisuus riippuu korttien toimitustyöstä, viimeisin painos on kuitenkin tällä hetkellä vuodelta 2008 ja uutta painosta joudutaan odottelemaan vielä pari vuotta. Kirjaa on käännetty myös englanniksi ja saksaksi.

Alpo S. Reinikainen: Sauna. MTR-Studio 1977.

Rakentamisen ja kulttuurin tiivis ohjekirja neljällä kielellä. Tiivistää erittäin hyvin saunatutkimuksen rakennusteknisen ja lääketieteellisen tiedon julkaisuajankohtaan asti.

H.J. Viherjuuri: Saunaopas. 1950 (2., lyhennettypainos). Otava.

Ensimmäisiä laajoja saunan rakennusoppaita. Erinomaisia esimerkkejä ohjepiirrustuksineen. Rakennusteknisesti paikoin vanhehtunut.

Risto Vuolle-Apiala: Savusauna ennen ja nyt. Moreeni kustannus, 2016.

Vuolle-Apialan savusaunakirjasarjan viimeisin, laajin ja näyttävien teos. Moreenin kustantamana Riston valtava savusauna-aineisto pääsee oikeuksiinsa. Kirjassa on aineistoillisest laajuudestaan huolimatta suhteellisen tiukka rajaus.

Risto Vuolle-Apiala: Savusaunan kiuas. Kustantajat Sarmala 2001.

Nimensä mukaisesti tämä kirja esittelee perinteisiä kiuasmalleja ja niiden rakentamista kattavasti. Tarina ei kuitenkaan jää siihen, vaan Risto on ottanut mukaan myös muita saunansuunnitteluohjeita ja harvinaisia, savusaunoja koskevia tutkimustuloksia.

Pekka Tommila (toim.): Rakennan saunan. Rakentajain kustannus oy 1986 (toinen painos).

Kolmen saunatietäjän yhteisteos on ensimmäinen kattava opas saunan rakentajalle. Kirja on osittain vanhentunut, mutta tyylikkäästi kuvitettu.

Harri Hautajärvi: Huviloita | Saunoja. Rakennustieto 2006.

Hyvin kuratoitu kokoelma arkkitehtien suunnittelemia saunoja 1990- ja 2000-luvun Suomessa. Hyvää inspiraatiota erillisen saunarakennuksen suunnittelijalle piirustuksineen. Osa saunoista sisältää myös suunnitteluvinkkejä, mutta lähestymistapa ensisijassa arkkitehtooninen.

Irmeli Visanti: Saunakirja. T-Kirja. Tammi 1975.

Visanti 1975
Kansikuva:  Saunakirja

Tässä arkkitehdin kirjoittamassa 70-luvun teoksessa on runsaasti pohjapiirroksia erilaisten asuntosaunojen sommittelusta. Kirjassa on myös uniikkeja, kiinnostavia yksityiskohtia saunan toteutuksesta. Se sisältää tosin myös valitettavan paljon nykytiedon valossa virheellisiä sekä huonoja rakennusohjeita ja suunnittelutietoa.

Kirjat: Saunakulttuuri Suomessa

Martti Vuorenjuuri : Sauna kautta aikojen. 1967 (omakustanne).

Maailman erilaisten saunakulttuurien historiaa esittelevä teos. Kirjan historian tutkimuksen ansiot ovat kyseenalaiset, mutta se on täysin omassa luokassaan saunalähdeteoksena niin laajuudeltaan kuin syvyydeltään. Kirjan kuvitusmateriaali on myös painojäljeltään ja informaatioarvoltaan huippua ja edelleen arvokasta. Erittäin suositeltava.

Sakari Pälsi: Sauna. Otava 1961 (2. painos).

Pälsin matkakertomukset maailman saunoista ovat suomalaisen saunakirjallisuuden kirjallinen kohokohta. Kirja sisältää niukasti tietoa saunasta, mutta parin kuolemattoman argumentin (kts. löylyn laki) ympärillä kulkeva saunatarina on erittäin mukaansatempaava.

Marketta Forsell: Saunan taikaa. Minerva 2007.

Jaakko Okker : Saunan ilot.

Sauna-aforismeja Suomesta ja myös muulta maailmaa virkistävästi kuvittettuina. Kirjassa on tyyliin nähden yllättävä lähdeluettelo!

Juha Nirkko (toim.) Sauna. Pieni perinnekirja. SKS 2010.

Nirkko on ansiokkaasti kerännyt suomalaisten saunatietämyksen ja -uskomuksen helmiä SKS:n laajoista kokoelmista n. 1890-1950 -luvuilta.

Pekka Laaksonen, Pirkko Valtakari, Lasse Viinikka (toim.) Aatteita ilman vaatteita. Suomen Saunaseuran kuusi vuosikymmentä 1937-1997.

Saunaseuran ensimmäinen historiikki on lehtimäinen kokoelma erilaisia henkilöpastisseja saunaseuran vaikuttajista eri vuosikymmeniltä. Tyyliltään dokumentaarinen ja selittelemätön, mutta välittää Särkikosken kirjaa tiiviimmin seuran toiminnan aikajanan.

Aulis Ojajärvi. Suomalainen sauna. Sauna-Seura ry. 1964.

Vaatimaton kirjanen tarjoaa pikakatsauksen suomalaisen saunan kulttuurihistoriaan sekä esiintymismuotoihin. Kirja kunnostautuu ensisijassa saunan 1800-luvun käyttötapojen esitelyssä, muutoin jää laajuudessaan ja syvyydessään myöhempien teosten jalkoihin.

Kirjat: Saunarakennusten historia

Risto Vuolle-Apiala: Savusaunakirja. 1988.

Erittäin laaja ja perusteellinen kokoelma suomalaisten savusaunojen malleja ympäri maata. Paljon savusaunan rakentamiseen liittyvää ohjeistusta.

Samuli Paulaharju: Karjalainen sauna. SKS 1982.

Huono-onninen, postuumisti julkaistu saunakuvaelma 1900-luvun alun Karjalan savusaunoista. Laaja ja tyylikkäästi kuvitettu teos julkaistiin lähes vuosisata käsikirjoituksen laatimisen jälkeen.

1981-Paulaharju-Korpiselän_sauna-SKS

Kirjat: Tutkimukset

Harald Teir, Yrjö Collan ja Pirkko Valtakari (toim.) (1976). Saunastudies. Papers read at the VI International Sauna Congress in Helsinki on August 15-17, 1974.

Viimeisen 50-vuoden ajalta keskeinen englanninkielinen saunatutkimusten lähde. Sisältää kymmeniä lyhyitä tieteellisiä artikkeleita saunoihin ja saunomiseen liittyen.

Kirjat: Kansainväliset

Bryon MacWilliams: With light steam. A Personal journey through the Russian Baths. Northern Illinois University Press 2014.

Amerikkalaisen Venäjän kirjeenvaihtajan näkökulmasta kirjoitettu kuvaus venäläisen saunan nykytilasta ja historiasta. Henkilökohtainen, mutta silti asiallisuudessaan saunaihmistä viihdyttävä. Paljon yksityiskohtia moskovolaisista saunoista ja niiden värikkäist höyryn luonti sekä vihtomiskulttuureista.

Mikkel Aaland:  Sweat:  The Illustrated History and Description of the Finnish Sauna, Russian Bania, Islamic Hammam, Japanese Mushi-Buro, Mexican Temescal, and American Indian & Eskimo Sweatlodge. 1978 Amazon

Kansainvälisen saunakulttuurin ja -etnografian keskeisimpiä teoksia on kalifornialaisen Aalandin klassikko lähes 40-vuoden takaa. Aaland on julkaissut kirjasta suuria osia tekstinä nykyisellä kotisivullaan.

Ilmar Talve: Bastu och torkhus i Nordeuropa. 1960.

Kirjat: Muu rakennustekniikka

Unto Siikanen. Rakennusfysiikka. Perusteet ja sovelluksia. Rakennustieto, 2015.

Erittäin kattava käsikirja kaikista rakentamisen ja rakennusten fysiikkaan liittyvistä kysymyksistä. Paljon taulukoita tietoa rakennusmateriaaleista sekä ympäristöolosuhteista Suomessa. Kallis, mutta timanttinen.

Bruno Brat ja kumppanit. Aurinko-opas. Aurinkoenergiaa rakennuksiin. Aurinkoteknillinen Yhdistys ry. 2008.

Muut toimitetut tietolähteet

Sauna-lehden vuosikerrat. Suomen Saunaseura Ry.

Suomalaisen Kirjallisuuden Säätiön sauna-aineistot
Mm. http://neba.finlit.fi/kra/keruut/saunatulos.htm

Sauna from Finland ry:n materiaalit.

Saari et. al (2002) Terveen saunan tekijät. VTT:n tiedote.

Esittelee Helsingin seudun julkisia saunoja koskevan tutkimuksen tuloksia.

Lukemista saunan suunnittelusta, saunoista ja saunomisesta

Järjestöt

Suomen Saunaseura ry.

Kansainvälinen saunaseura -  International Sauna Association

Luettelo ISA:n jäsenjärjestöistä ja -yrityksistä ympäri maailman

Kansainvälinen savusaunaklubi ry.

Sauna from Finland ry

Saunaseurojen kootut yhteystiedot

Suomen Saunakulttuuriyhdistys

Sauna Osuuskunta - saunamatkailua Suomesta englanniksi

Verkon tietolähteet

Saunavesan pelillinen animaatio ilmanvaihdosta sähkö- ja puusaunassa

Erilaisia ilmanvaihtoratkaisuja ja Saunavesan tuotetta esittelevät animaatiot auttavat ymmärtämään ilmankiertoa. Käytettävyys valitettavan heikko.

http://www.puuproffa.fi/PuuProffa_2012/7/hirsisalvokset/veistamisen-perusteet

Ylen Elävä arkisto - Jos sauna ei auta (1977)

Traditional Finnish log house building process -video

Hauska esimerkkikuvaus mäntyhirrestä tehtävän saunan rakennusvaiheista ei-niin tiukkapipoisella lähestymistavalla.

Ylen Elävä arkisto - Sauna. Totuus saunasta ja totuus suomalaisista (2008)

Uutisia verkossa

http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/saunojen-maara-suomessa-kasvoi-rajahdysmaisesti/623201/

http://www.ksml.fi/uutiset/kotimaa/suomalainen-saunoo-keskimaarin-35-minuuttia/1795424

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2011/06/29/rantasaunaa-rakentamassa-1982

Yksityiskohtainen esitys hirsisaunan rakentamisen ensi vaiheista.

Ilkka Malmberg, HS 2015: Saunassa viihtyivät niin natsit, Kekkonen kuin kanadalainen turisti Marcus Wenzel

Pitkä juttu erilaisista saunoista, joka poikkileikkaa 2010-luvun suomalaiset saunat.

Verkon keskustelufoorumit

Verkossa keskustellaan sauna-asioista kiivaasti. Suurin osa verkkokeskusteluista ei kuitenkaan sovellu saunomisen tietolähteiksi. Tässä pari sivistyneempää keskustelukanavaa:

http://lampopumput.info/foorumi/index.php?

http://www.rintamamiestalo.fi/viewforum.php?f=9