Saunakirjaesittelyssä nyt Saunan kansa (2019, SKS), joka tarjoilee uskomattoman valikoiman saunauskomuksia eri vuosisadoilta ja –kymmeniltä. Saunologin arviossa kirja näyttäytyy viehättävänä, mutta vaikeana. Se on erikoinen kollaasi tarinointia, kokemusasiantuntijuutta sekä historiallisia faktoja, jonka suurin heikkous on näiden tyylirajojen jääminen hämäräksi. Parhaana puolena kirja on tämän vuosituhannen ensimmäinen yritys kattavasti ottaa kantaa suomalaisen saunan kulttuurihistorian kentän hämäräänkin jääneisiin alueisiin.
Mistä on kysymys?
Saunan kansa on 370-sivuinen, kovakantinen tietokirja suomalaisen saunan vaiheista ja muodoista esihistoriasta nykypäivään. Maalis-huhtikuun taitteessa 2019 julkaistun kirjan on kustantanut SKS ja se on painettu nelivärisesti moderniin tapaan. Valokuvia kirjassa on käytetty kymmenittäin, mutta se ei monista viime vuosien saunakirjoista poiketen ole kuvateos vaan tekstivoittoinen opus. Kuvia on hankittu monista lähteistä, mutta etupäässä arkistoista ja historiallisista kokoelmista. Kirja mukailee lähdepohjaisen julkaisemisen formaattia ja siihen sisältyy yhdeksänsivuinen muusta kirjasta poikkeava 2-palstainen pienellä kirjasimella taitettu lähdeluettelo.
Kirjan aihepiiri on erittäin kunnianhimoinen. Kirjan neljä päälukua käsittelevät suomalaisen saunan kulttuurihistoriaa, saunaa rakennuksena ja teknologiana, saunaperinteitä sekä saunan terveyskäyttöä. Kaikissa aihepiireissä sukelletaan syvälle lukuisiin alaotsikoihin sekä kuljetaan ajoittain myös aihepiirin rajojen ulkopuolelle. Eihän kirjassa toki ihan kaikkea saunaan liittyvää ehditä samalla tarkkuudella käsittelemään – kuten Laatikainen itsekin haastattelussa kertoi, kirjasta rajattiin terveysaiheita ja esimerkiksi sota-ajan saunahistoriaa, jotka nyt käsitellään tiivistetysti.
Kirjan tarina
Kirjailija-toimittaja Satu Laatikainen kehitti kirjan ideaa ja aihepiiriä yhteistyössä kustantajan kanssa pari vuotta sitten. Kirjaa tehtiin aktiivisemmin noin puolitoista vuotta ennen sen valmistumista. Haastattelemani kirjailija kertoo työskennelleensä käsikirjoituksen parissa varsin itsenäisesti vaikka saikin tukea SKS:n toimitukselta tarpeen mukaan.
Laatikainen on käynyt läpi kirjaa varten massiivisen määrän taustamateriaalia. Kirjallisten lähteiden lisäksi kirjaa varten on haastateltu useampia Saunologiassakin esiintyneitä asiantuntijoita, kuten Risto Vuolle-Apialaa ja Lasse Viinikkaa.
Kirjailija on taustaltaan suomen kieltä ja folkloristiikkaa opiskellut filosofian maisteri. Laatikainen katsoo kuitenkin kuuluvansa kulttuurintutkijoiden ammattijoukon ulkopuolelle. Kulttuurihistoriallisen ymmärryksen ja kansatieteellisen tulkinnan linssien vaikutus kirjassa on kuitenkin selvää.
Laatikainen on ammattikirjoittaja, joka on julkaissut aiemmin useampia teoksia sekä kirjoittaa työkseen lehtiin ja työskentelee kustannustoimittajana. Pitkän linjan sauna-asiaharrastaja hän ei kuitenkaan ole. Laatikainen ei itse myöskään ole valokuvaaja, mutta on tehnyt kuvatoimituksen ja saanut hyödyntää mm. Kaupunkisaunoja-kirjan toisen kuvaajan Susa Junnolan kuvamateriaalia kirjassaan.
Saunologin vaikutelmia
Kirja on massiivinen!
Kovakantinen, värikäs teos alle kolmen kympin tuntuu myös edulliselle. Kirja on fyysisesti lähes yksi yhteen Tuomo Särkikosken Saunaseura-historiikin Kiukaan kutsu ja löylyn lumo kanssa, mikä lupaa paljon. Tietokirjan ystävää lämmittää jo valmiiksi myös kattava lähdeluettelo. Kirja onkin jo pikaselaamisella vakuuttava: taitto on miellyttävää luettavaa ja tekstin ja kuvien välillä vallitsee harmonia. Ainoa taittotekninen omituisuus on sitaattien suttuisen harmaa painojälki.
Kirja käynnistyy paljon kaivatulla suomalaisen saunan historian käsittelyllä. Tämä on pitkään odotettu päivitys suomalaisen saunan historiaan, sillä aihetta ei ole käytännössä Martti Vuorenjuuren käsittämättömän hienon ja pitkäikäisen Sauna kautta aikojen -teoksen jälkeen vakavasti käsitelty.
Kirjan erityinen rikkaus ovat erilaiset sitaatit erilaisista historiallisista keräysaineistoista. Näitä on käytetty tosin jo Juha Nirkon Pienessä saunakirjassa että Laura Seesmeren väitöskirjassa, mutta aarrearkusta riittää helmiä tähänkin kirjaan. Itseäni puhutteli myös Ismo Alangon haastattelu, jossa minulle vuosikymmenten epävarmuuden jälkeen selveni, ettei datanomin onni ollut pelkkää ironiaa, vaan taiteilija on myös suuri savusaunan ystävä.
Kova meno jatkuu sitten läpi kirjan aiheen vaihdellessa saunamaailman äärirajoilta toiselle. Kirjassa kertojan ääni tarinoi saunan vaiheista samalla varmuudella tieteellisen raja-aitojen ylitse. Tarinointi etenee erittäin sujuvasti ja Laatikaisen rikas, värikäs kielenkäyttö saa kirjan vaikuttamaan enemmän kauno- kuin tietokirjallisuuden helmelle. Ajoittain tämä menee mielestäni liiallisuuksiin, kun kirjailija innostuu viljelemään laatusanoja, kuten kuvatessaan Suomen saunaseuran muhevalöylyisiä saunoja.
Tekstin pintamuoto on kuitenkin ”vain” tyyliseikka tietokirjassa eikä sinänsä mitään, mistä minulla olisi varaa kirjailijaa kritisoida. Tyytymättömyyteni todellinen kohde löytyy valitettavasti asiasisällöstä ja kirjailijan tavasta käyttää lähteitä. Jälkimmäisen suhteen kirjassa on valittu vaihteleva viittauslinja, jossa varsinaisia lähdeviitteitä on tekstin seassa käytetty vain korostamaan merkittävimpiä lähteitä. Kun lähdeluettelolla on kuitenkin näin paljon mittaa, saa lukija helposti vaikutelman, että kaikilla tarinoilla ja väitteillä on selvä pohjaa taustakirjallisuudessa.
Ehkä on, tai ehkä ei. Se ei valitulla viittausmenetelmällä käy selväksi ja asia huolestuttaa minua suuresti, sillä kirja sisältää asiavirheitä, joita on nyt mahdotonta palauttaa lähdekirjallisuuteen. Minun on vaikea liittää sopivaa adjektiivia kuvaamaan virheiden määrää tai laajuutta, sillä en lukenut kirjaa kuten tarkastettavaa väitöskirjaa. Sanoisin kuitenkin, että virheitä on enemmän ja laajemmin kuin mitä tyylilajissa pidän hyväksyttävänä.
On itsestään selvää että saunologi lukee esimerkiksi saunateknologiaa käsittelevää kirjan osaa kuin piru raamattua ja pienimmätkin hairahdukset terminologiassa – joka on enimmäkseen petollisen oikein – aiheuttavat varmasti enemmän vatsakipuja minulle kuin kenelläkään muulle. Otan pari esimerkkiä.
Saunateknologian puolella kirjailija puhuu ajattomasti ”varaavista jatkuvalämmitteisistä kiukaista” tai yhdistelmäkiukaista kappaleen verran. Kuulostaa uskottavalle termille, mutta tarkempi lukeminen osoittaa pian ettei tämä oikein viittaa mihinkään olemassa olevaan kiuastyyppiin – ainakaan sellaiseen jota Suomen markkinoilla tunnistettaisiin. Kuvailun perusteella oma Löylymestari-kiukaani voisi olla tällainen, mutta ei ole. Ideaalisesti esimerkiksi suuren kivitilavuuden sähkökiuas voi pysyä jonkin aikaa käyttökelpoisena sähköjen katkettua, mutta myös ns. varaavat ja heti valmiit sähkökiukaat ovat normaalisti päällä myös saunomisen aikana, jotta lämpö ei pääse loppumaan. Varaavuus ei oikeastaan kuulu tähän kiuastyyppiin.
Vähään samaan tapaan kirjassa käsitellään kiuaskiviä ja erityisesti ohitetaan sivulauseella keraamiset kiuaskivet, joilla on aivan valtavan paljon suurempi merkitys 2000-luvun suomalaisten saunakokemuksille kuin ylenpalttisesti huomiota saavalla savusaunalla. Ja itse asiassa aika monessa savusaunassakin Kerkesin keraamiset kivet ovat käytössä.
Toinen tekninen yksityiskohta on polttopuu, josta kirjassa puhutaan toistuvasti. Käytetyn puun laadulla on savusaunoissa ollut valtavasti merkitystä ja siihen on liittynyt ehkä aiheellisestikin mystisiä merkityksiä. Polttopuulajin merkityksen korostaminen on kuitenkin nykypäivänä tarpeetonta, kun arviolta 95% puusaunoista on jatkuvalämmitteisiä. Päästöjen suhteen laadulla toki on väliä, mutta tässäkin kirja päätyy muuten uskottavan esityksen lomassa toistamaan vanhaa viisautta koivun kuoren aiheuttamista päästöistä. Tosiasiassa Itä-Suomen yliopiston (joka tekstissä mainitaan) tutkimusten mukaan näistä ei aiheudukaan merkittävästi enempää pienhiukkaspäästöjä. Kansanviisautta ei voi yleistää liikaa.
Vielä yksi esimerkki kirjan loppupuolelta, jossa käsitellään sota-ajan saunoja. Jatkosota oli kiinnostava käännekohta kiuasteknologialle ja tästä syystä innostuin itse selvittelemään sitä lisää siinä määrin, että pidin kesällä 2019 pari esitystä jatkosodan merkityksestä suomalaisen saunan kehitykselle. Tärkeimpiä tietolähteitäni oli Helene Laurentin pro gradu ”Suuri täisota” vuodelta 2006, joka käsittelee erityisesti täisaunaa ja pilkkukuumeen torjunnan historiaa yleisesti. Laurent ei kuulu Sauna kansan lähteisiin ja tämä on ongelma. Nimittäin Laatikaisen tarina pilkkukuumeesta ei täysin vastaa Laurentin arkistopohjaisen tutkimustyön tuloksia.
Suurin eroavaisuus on talvi- ja jatkosodan välillä. Laurent taustoittavaa kattavasti miten pilkkukuume muodostui ongelmaksi vasta jatkosodassa johtuen sodan täysin erilaisesta luonteesta. Jatkosodassa ensin hyökättiin ja otettiin (liikaa) venäläisiä sotavankeja, joilla oli vaatetäitä. Tämän jälkeen päädyttiin huonosti valmistautuneina asemasotavaiheeseen, jossa pilkkukuume-epidemian hillitseminen meinasi riistäytyä käsistä. Laatikaisen tarina antaa tarpeettoman suuren painopisteen Talvisodalle, josta pilkkukuumeen leviämisen kannalta keskeiset elementit puuttuivat.
On huomautettava samalla, ettei minulla ole valmiuksia arvioida koko kirjan aihepiiriä tällä tarkkuudella. Tämä on kuitenkin myös jo sinänsä ongelma, sillä minulle kaiken kirjan kertoman uskottavuutta syö epätarkkuus. Miten voin luottaa kertojaan yhdessä paikassa, jos toisaalla minulle on samalla äänellä kerrottu jotain uskomatonta?
Popularisoidussa tiedekirjoittamisessa kirjailijalla on suuri vastuu koostaa kirjallisesti eheä tarina usein huonosti yhteensopivista tietopalasista, joista osa on vielä ristiriitaisia. Tämä aiheuttaa väistämättä varsinaisissa tutkijoissa närää. Esimerkiksi viime vuosien tiedekirjallisuuden supertähti Yuval Noah Harari on saanut osakseen arvostelua yksinkertaistetuista ihmiskunnan historian tulkinnoista – mahdollisesti kauniin narratiivin toivossa. Saunan kansan kohdalla tarina vie myös mukanaan erittäin tehokkaasti. Kirjassa on ajoittain turhan oloista toistoa, kun samoihin teemoihin palataan uudestaan vähän kuin kampaisi hiuksia ristiin rastiin. Enimmäkseen mennään kuitenkin eteenpäin ajan ja paikan rajat ylittäen hienon kerronnan säestämänä. Matkakertomuksen punainen lanka ei vaan pysy näkyvissä.
Tyylillisesti viimeinen minua närästävä seikka on kirjan hyppääminen toistuvasti erilaisiin neuvoihin ja ohjeisiin. Tämä edustaa preskriptiivista saunakirjoittamista, jossa toistetaan usein tuntemattomana pysyttelevien ihmisten näkemyksiä siitä mikä on saunassa oikein ja mikä väärin. Minulle asiatekstissä sana ”älä” tai mikä tahansa imperatiivi saa heti niskakarvat pystyyn. Tyylilajissani olisi mielestäni riittänyt siteerata miten esimerkiksi puun polttamista on eri vuosikymmeninä ohjeistettu, ei liittyä ”oikean tavan” julistajien kuoroon.
Yhteenveto
Kirja edustaa tyylilajia, josta haluaisin ehdottomasti pitää. Kirjassa on paljon asiaa, jota ei ole vastaavalla tavalla koskaan aiemmin tuotu esille. Kirja osuu tärkeään kohtaan suomalaisen saunatietämyksen palapelin tyhjiä kohtia, joten suuri työ kaipaa ansaitsemaansa kunnioitusta.
Nyt palasia on koottu kasaan erittäin tyylikkäästi, mutta ongelma vaan on se, ettei ole selvää mikä osa palasista on historiallisiin faktoihin pohjautuvaa (minäkin aikana ja milläkin Suomen alueella) ja mikä tyylikästä sepitettä. Voi olla ettei tämä ole ollutkaan tavoitteena, mutta kirja pyrkii luomaan niin kaikkitietävää mielikuvaa, että tietämättömämpi voisi helposti nielaista kaiken.
En missään tapauksessa halua väittää, että kirjailija olisi tarkoituksellisesti pistellyt kirjaan omiaan. Pikemminkin uskon, että kirjan laajan aihepiirin takia kirjoittajalle on ollut mahdotonta käytettävissä olevassa ajassa sisäistää kaikkea viitattua, ja mahdollisesti luettua, kirjallisuutta siinä määrin, että hän olisi kyennyt luomaa siitä aukotonta synteesia eri lähteitä yhdistellen. Minulla ei ole mitään huomautettavaa esimerkiksi saunakulttuurin historian kuvauksesta, mutta en toisaalta katso olevani kykenevä tätä osa-aluetta tieteellisellä tarkkuudella arvioimaankaan.
Tästä syystä toivon, että mahdollisimman moni sauna-asian ystävä pääsee nauttimaan kirjasta. Kirja on erittäin mukava ja viihdyttävä luettava, ja sitä riittää poikkeuksellisen paljon. Pitäkää vain huoli, että suhtaudutte siihen enemmän viihteenä kuin totuutena.
Osta kirja SKS verkkokaupasta (ovh. 36€):
https://kirjat.finlit.fi/sivu/tuote/saunan-kansa/2167414
Kiitokset Satu Laatikaiselle haastattelusta, SKS:lle arviointikappaleesta ja Tuukka Sandströmille oikoluvusta.
Lisää kirjaesittelyjä:
Book review Viola Virtamo – Sauna
Kirja-arvio: Saunavuoro raottaa ikkunaa oikeisiin saunoihin
Saunakirja-arvio: Suomalaisia saunanovelleja. Juhani Ahosta Mikko Rimmiseen.
Kirjaa en vielä saanut käyttööni,kiinnostaa tietysti..
Olen savusaunani toimintaan paneutunut pian kymmenen vuotta,ja viime kesänä
saatoin hyväksyä,sen toimivan oikealla lämmityksellä oikealla nutittavalla tavalla.
Mihin olen tyytyväinen,ei ole liian kuuma saunomisen alussa,sopiva hiipumisaika.
Kiukaan kivet (kerkes) ovat valkoisina,ettei nokea tule löylyn sivutuotteena,ja tämän
saavuttamiseksi lämmittäminenkin on tehtävä oikein,ja oikeilla puilla.(haapa)
Ja onhan itse kiusatakin moneen kertaan uusittu ja korjattu.
Sauna harkoista muurattu pesuhuoneellinen maastoon peitetty,mökkisauna
melkein Lapissa.
Kysymys,miten meillä Suomessa on savusaunoja ja tyytyväisiä käyttäjiä jäljellä?
Hei, hyvä jos saunasi toimii. Kysymys ei oikein istu tälle sivulle mutta siteerataan Risto Vuolle-Apialan veikkausta n 30 000 savusaunaa. Niitä on viime vuosina rakennettu lisää, sekä myös palautettu takaisin käyttöön (jos edelleenkin konvertoitu mm. jatkuvalämmitteiseksi)
Kiitos tästä arvostelusta!
Hieno, huolellinen arvio! Selkeä kirjoitustapa, erittelet ja analysoit kirjan ansiot sekä tiedolliset puutteet. Tulee mieleen, että miksi pitää tuutata kirja puolessatoista vuodessa ulos, kun ei siinä aikana voi tulla valmista? Varsinkin kun kirjoittaja ei ole aiheensa kanssa entuudestaan tuttu, tai siis siihen syventynyt. Ja en oikeastaan välitä myöskään nykyisestä, ehkäpä self-help-kirjoista ujuttautunutta journalistista tyyliä jaella elämänohjeita aiheesta kuin aiheesta, jälleen siihen sen syvemmin tutustumatta. Vähän arveluttavaksi tämän koko jutun tekee se, että julkaisija on SKS: olen olettanut tähän asti, että SKS julkaisee kirjoja, joiden tekstit pyrkivät pysymään tosiseikoissa, siten että tutkija, eli kirjoittaja, tuntee aiheensa ja tarkistaa faktat (tai tarinat) ennen kuin ne painetaan kirjaan. Huomiostasi, että kirjassa on selkeitä faktavirheitä, jään miettimään harmistuneena: Miksi ostaa ja lukea tietokirjaa, jos jo etukäteen tietää, tai voi olettaa, etteivät sen kertomat tarinat ole totta?
Tekstejäsi on mukava lukea, kiitos niistä, saa ajattelemisen aihetta!
t. Entinen naapurisi Niemenmäestä
Hei Aino!
Kiitos kommentista. SKS:n toiminta perustuu osittain julkiseen rahoitukseen ja seura on käytännössä valtiollinen tutkimuslaitos (esim. sen kirjoissa ei ole ALVia). Tätä pohjaa vasten tämän tyyppisen tuotteen julkaiseminen tuntuu kummalle.
Tervetuloa lainaamaan kirja, mikäli haluat sen kuitenkin lukea
Lassi