Skip to content

Lämmitä saunasi ennätyksellisen puhtaasti!

Viime viikonloppuna järjestettiin Peurungalla Saunan lämmityksen MM-kilpailut vuosimallia 2019. Kävin kummastelemassa tätä Suomi-Japani –maaottelua, jossa teltasauna lämpesi parhaimmillaan vartissa! Intouduin tästä muistuttamaan lukijoita siitä, ettei nopeus ole kaikki kaikessa saunan lämmityksessä, vaan kannattaa myös ajatella naapureita ja ympäristöä lämmittämällä puukiuasta järkevästi parilla helpolla vinkillä. Näillä tempuilla minimoit kiukaan päästöt ja savuhaitat.

  1. Hormi auki ja tuhkat pois
  2. Polta vain kuivaa puuta
  3. Sytytä pienillä puilla
  4. Älä täytä kiukaan tulipesää klapeilla
Harvia savuttaa
Saunan lämmityskilpailuissa käytetyt Harvian M10 puukiukaat eivät esiintyneet edukseen, sillä koko kilpailualue peittyi ajoittain savuun. Vikaa oli myös käyttäjissä, sillä supernopea lämmittäminen mahdollisimman suurella määrällä mahdollisimman pieniä klapeja ylittää kiukaan kapasiteetin
190709-saunan-lammitys-mm-savua_133907
Savua ja tulta, erityisesti savua

Saunologiassa on käsitelty puun polttamista monesta eri näkökulmasta. Edellisen vuoden saunapuukori-sarjassa esiteltiin asiaa polttopuiden tekemisestä niiden varastointiin sekä tänä keväänä esiteltiin Kiuas-tutkimushankkeen tuloksia. Kiuas-hankkeessa saatiin ensimmäistä kertaa historiassa tarkkoja tietoja nykyisten puukiukaiden päästöjen käyttäytymisestä erilaisilla polttoaineilla ja polttotavoilla.

Ikävä kyllä eräs hankkeen tuloksista oli se, että kiuasmallit eivät käyttäydy keskenään samalla tavalla, joten tässä esitettävät ohjeet ovat siksi yleisiä. Tästä huolimatta tutukimuksen avulla on voitu tarkentaa aiempia kiukaiden käyttöön liittyviä ohjeita, joita olen itsekin ollut mukana HSY:n viestintäkampanjan osana tuottamassa. Tässä niistä parhaat palat.

190707-sauna-hiukkasen-puhtaammin-sivu1
HSY:n hankkeessa asiantuntijavoimin tuotettu esite Sauno hiukkasen puhtaammin, sivu 1

Pitää muistuttaa, että parhaat kiuaskohtaiset ohjeet aina vuonna 2013 jälkeen myytyihin puukiukaisiin löytyvät jokaisen kiukaan käyttöohjeista. Sieltä selviää millaisia panoksia lämmityksessä poltetaan, eli montako kiloa puuta ensimmäiseen ja seuraaviin pesällisiin käytetään. Siellä kerrotaan myös miten kiukaan mahdolliset paloilmasäädöt asetetaan ensimmäisen ja seuraavan pesällisen aikana.

Ennen kuin sytytät

Varmista että tulisija on kunnossa. Hormipelti on kokonaan avattu, tuhkat on poistettu ja palovaaralliset tavarat pois kiukaan läheisyydestä.

190709-saunan-lammitys-puhtaammin-hormipelti
Myös monissa kevythormeissa on pelti, jonka voi pitää auki vaikka koko kesän. Jalotakka/Kota-hormissa pelti avautuu tavallisesti ulospäin vetämällä.

Poista tuhka palamattomaan astiaan sen jo jäähdyttyä mielellään vasta seuraavana päivänä. Pidä hormipelti auki, kun poistat tuhkaa niin tuhkapölyä tulee vähemmän sisäilmaan. Muista, että kiuas hormeineen pitää nuohota muiden tulisijojen tavoin säännöllisesti. Kun nämä asiat on tarkistettu, niin sitten puupinolle!

  • Hormipelti auki
  • Tuhkat poistettu
  • Palavat tavarat pois kiukaalta
190709-saunan-lammitys-puhtaammin-sytyke-2852
Osana tuhkanpoistoa kannattaa kolata tulipesän pohjalta arinan päälle jääneet hiilet ja tuhkat alas tuhkaluukkuun -hormi auki!

Puulaadulla on hyvin vähän vaikutusta päästöihin tai palamiseen. Koivua suositaan, koska on se on painavaa ja näin ollen sitä kuluu tilavuuteen nähden vähemmän.Tärkeintä polttopuiden valinnassa on se, että ne ovat kuivia. Ulkona varastoitaessa puiden kosteus vaihtelee vuodenajan mukaan. Ylivuotinen puu ei ole ylivertaisen kuivaa, sekin kostuu syksyllä uudestaan. Mahdollisuuksien mukaan puukori kannattaa ottaa sisään vaikka edellisenä päivänä kuivumaan, jos saunassa on lämpimämpää ja kuivempaa kuin ulkona.

190709-saunan-lammitys-puhtaammin-sytyke-2849
Pienellä kirveellä syntyy pieniä sytykkeitä. Kirves on riittävä, muttei kaikkien helpoin ratkaisu.

Sytyttämistä ennakoiden polttopuut kannattaa halkoa varsin pieniksi. Jos ostat huoltoasemalta klapisäkin, niin tyypillisesti siinä oleva koivuhalko menee 4-6 osaan ennen kuin se on sytyttämistä ajatellen sopivan pieni.

kindling-cracker-halkomislaite_20190706_114824
Saunomisen MM-kilpailuissa klapeja pilkottiin kirveen sijaan uusi-seelantilaisella Kindling Cracker -laitteella. Ovh. n 120 €

Pienissä puissa on suhteessa enemmän pinta-alaa, mutta vähän massaa, mikä edistää niiden syttymistä (eli kaasuuntumista). Ne täytyy latoa suhteellisen tiheästi, että tuli leviää hyvin. Ihan pelkillä grillitikuilla ei kiuasta kuitenkaan kannata lämmittää , vaan mukaan myös vähän isompia puita jotta ilmaa riittää. Puita ei yleensä pitäisi latoa tulipesään kuin puolet sen tilavuudesta, ellei valmistaja ole muuta ohjeistanut.

Viimeinen asia on tarkistaa kiukaan mahdolliset säädöt. Usein sytyttämistä varten avataan tuhkaluukkua jonkin verran ja seuraavaan pesälliseen mennessä suljetaan. Parhaat ohjeet löytyvät kiukaan ohjekirjasta.

190709-saunan-lammitys-puhtaammin-2844
Useimmiten kiukaissa avataan tuhkaluukkua sytyttämistä varten.

Sytyttäminen päältä tai keskeltä

Päältä sytyttäminen on päästöjen kannalta hyvä ratkaisu. Tällöin liekit eivät tukahdu ja palaminen on hyvää. Polttopuuasetelman on hyvä olla ilmava ja polttopuukoon pienentyä ylöspäin mentäessä, jolloin päältä sytyttäminen on mahdollisimman helppoa. Pinon päälle voi laittaa tuohta tai vaikka sytytyspalan sytykkeeksi.

190709-saunan-lammitys-puhtaammin-sytytys-2846
Sytykkeenä voi käyttää myös vanhaa saunavihtaa. Vihta ehdottomasti puiden päälle!

Sytyttäminen päältä kestää joskus pidempään kuin alta tai välistä, mutta lopputuloksena sytyttämisen aikanakin piipusta tulee vain harvoin paksua savua. Kun panos on syttynyt, ei näkyvää savua pitäisi enää tulla nykyaikaisesta kiukaasta lainkaan.

Jos on taitava ja kiukaan tulipesä tilava, voi puista tehdä myös kehikon, joka sytytään sen keskeltä, mutta jossa liekit pääsevät nousemaan suoraan ylös osumatta syttymättömiin puihin.

Lisäykset

Yleisesti ottaen valmistajat suosittelevat ns. panospolttoa eli poltetaan pesällinen kerrallaan aina hiillokseen asti. Tämän jälkeen lisätään seuraava panos kokonaisuudessaan hiilien päälle. Tämä tekniikka toimii kiukaissa yleensä hyvin, koska niiden lämpötehot ja panoskoot ovat suuria, jolloin tulen kohentelusta ja suuluukun avaamisesta ei ole yleensä kuin haittaa palamiselle.

Hiillosvaihe
Polton loppu lähestyy. Näkyvät liekit hiipuvat, kun suurin osa puusta on kaasuuntunut. Palaminen jatkuu ilman liekkejä. Viimeinen hetki lisätä puut.

Kun kiuas on saatu kuumaksi, se alkaa usein palamaan erittäin kovalla rätinällä. Tässä vaiheessa palamista voi hillitä, jotta hyötysuhde pysyy hyvänä. Ensimmäisen lisäyksen jälkeen tuhkaluukkua tai muuta ns. ensiöpaloilman säätöä voidaan pienentää, jolloin palamisen pitäisi rauhoittua. Yleisohjeena palamista ei pitäisi säätää hormipellillä vaan kiukaan ilmanotolla.  Palamista rauhoittaa myös siirtyminen isompiin klapeihin. Mitä kuumempi kiuas on, sitä paremmin suuremmatkin (1-2 kg) puut palavat.

Takoissa ja muissa kiukaita hienommissa tulipesissä on erilliset ensiö- ja toisioilmasäädöt. Ensiöilma tulee puiden alapuolelta, toisioilma liekkien korkeudelta. Tutkimusten perusteella puutteellinen toisioilman saanti on yksi yleisimpiä kiukaiden hiukkaspäästöjen syitä. Jos kiukaassa ei ole ns. toisiopaloilman säätöä, voi yrittää pitää suuluukkua vähän raollaan. Jos saunaan tulee tämän seurauksena savua, tämä temppu ei toimi. (Luukun raotusvinkki poistettu suosituksista, sillä ei ole helppo sanoa, missä kiukaissa siitä on höytyä ja paloturvallisuus heikkenee kaikissa).

Tulta ilman savua

Jos sytyttäminen ja polttaminen sujuu tehokkaasti, ei savupiipusta edes näy tulevan savua, ainoastaan lämmön aiheuttama ilman pyörteilya. Jos haluat kehittää taitojasi saunan lämmittäjänä, kannattaa kaverin, puolison tai naapurin kanssa yhteistyössä puhelin- tai videoyhteyden avulla tarkkailla miten erilaiset käyttötavat näkyvät piipun päässä – hyvin harvoin lämmityspaikalta on näköyhteyttä savuhormille!

190707-sauna-hiukkasen-puhtaammin-sivu2
HSY:n hankkeessa asiantuntijavoimin tuotettu esite Sauno hiukkasen puhtaammin, sivu 2

Löylyihin!

Kun sauna on saatu lämpimäksi, voi unohtaa lämmittämisen ainakin hetkeksi ja keskittyä löylyttelyyn. Jatkuvalämmitteisen puukiukaan suurin vaiva on se, että puita pitää muistaa lisäillä niin pitkään kuin saunominen jatkuu. Kiukaiden suuret lämpötehot edellyttävät usein sitä, että puita on pakko lisätä reilusti vaikka saunassa olisi jo riittävän lämmintä: pari pikkupuuta eivät pala isossa kiukaassa kunnolla ja sauna helposti jäähtyy. Tähän ei ole toistaiseksi mitään muuta hyvää ratkaisua kuin vaihtaa kiuas kertalämmitteiseen – tai opetella miten saa saunan pysymään toivotussa lämpötilassa.

Kun lopetat saunomisen, kannattaa polttaa vielä yksi pieni pesällinen puita, niin saunasi kuivuu varmasti.

Saunan lämmittäminen ennätyspuhtaasti ei ennätysvaikeaa ja sitä voi siksi suositella kaikille. Grillien sytytysnesteet, bensiini tai muoviroskat eivät ole kiukaalle tai ympäristölle hyväksi. Kaasupoltin tai muu liekinheitin on todennäköisesti tehokkain vaihtoehto, mikäli haluaa imitoida saunan lämmityskilpailijoiden toimintaa – tällöinkin ensimmäisen pesällisen ladontaan on kiinnitettävä huomiota, jotta päästöt jäisivät kohtuullisiksi. Nopea syttyminen on kuitenkin eduksi.

Artikkeli on tuotettu osana HSY:n Kiuas-hanketta.

Lisää lukemista

Saunologia: Puukiukaan sytytys ja saunan lämmitys puilla

poltapuhtaasti.fi - HSY tietokokonaisuus

Lataa Sauno hiukkasen puhtaammin -esite PDF – painettua esitettä voi tilata HSY:n materiaalipalvelusta.

Saunologi lämmittää saunaa (tai ainakin sille näyttää) YLE:n AamuTV:ssä

Kiuas-hankkeen video

3 thoughts on “Lämmitä saunasi ennätyksellisen puhtaasti!

  1. Eero

    Ennen sytytin aina alta, nykyään aina päältä. Palaminen puhtaampaa ja syttyy takuuvarmasti. Yksi sytytyspala puiden päälle, tulitikulla sytytys, kestää minuutin, eikä muuta tarvi.

    Vastaa
  2. Analyyttinen insinööri

    Puu palaa 2 osassa: kaasuuntuvat hiilivedyt ja hiili. Siksi päältä sytyttäminen toimii huonosti, koska kaasumaisten aineiden liekki ei lämmitä mitään puuta.
    Saksa kehitti 2.maailmansodan aikana Fischer-Tropfer menetelmän, jolla puuta hapettomassa tilassa kuumentaen (luokkaa 500 C) kaasumaiset aineet muodostuvat mutteivät pala. Jäähdytettynä näistä hiilivedyistä Saksa tuotti bensiiniä. Samaa tekniikkaa käytetään nykyisin ns biopolttoaineissa.
    Kaasumaiset aineet siis palavat hyvin ja liekki lämmittää kovasti uutta puuta kaasuttaen sitä edelleen.
    Siksi järkevin sytytystapa on pitkä rako, joka syttyy ja palaa koko polttopuun pituudelta. Tästä on joku jo tehnyt videoitakin (en minä enkä tunne ko henkilöä). Takassa käytän sytytystä puun ja takan laidan välistä kiehisillä. Lämpeävä laitamuuri muodostaa savulle eli palaneille kaasuille kanavan ylös ja savu ei yritäkään tulla huoneeseen päin.

    Vastaa
    1. Lassi A Liikkanen

      Kiinnostavaa!
      Olen samaa mieltä, ettei päältä sytyttäminen ole käytännössä ideaalinen tapa sytyttää tulipesää. Päästöt ovat ehkä ideaalit, mutta panoksen syttyminen voi kestää 15-20 min ylimääräistä.

      Kerropa mistä video löytyy niin laitetaan linkki artikkeliin!

      Olen itse nyt yrittänyt saada mahtumaan klapien väliin "kanjonia" eli puut on ladottu ristikoksi ja sytyttäminen tapahtuu noin keskiväliltä.

      Lassi

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tietoja kohteesta Lassi A Liikkanen

Saunologi ja saunan suunnittelun tutkimusmatkalainen. Johtava nykyaikainen suomalaisen saunan asiantuntija ja Suomen Saunaseuran Löylyn henki -palkittu 2021. Työkseni suunnittelen parempia digitaalisia palveluita. Minulla on pitkä historia tieteellisestä tutkimuksesta ja opetan satunnaisesti Aalto-yliopistossa.

0
    0
    Ostoskori - Cart
    Kori on tyhjä - Cart is emptyPalaa kauppaan - Return to Shop