Skip to content

Osallistu puukiukaiden päästötietojen keräykseen

Saunologia kerää tietokantaa Suomessa myytävien puukiukaiden päästötiedoista. Haussa on ympäristötehokkain kiuas. Keräykseen liittyy kilpailu, jossa eniten tietoja syöttänyt sekä parhaan kiukaan löytänyt palkitaan. Osallistu ilmoittamalla vaikkapa oman kiukaasi tiedot netissä. Kilpailu jatkuu 10.10.2021 asti

Miksi puukiukaiden päästötietokantaa tarvitaan?

Vuodesta 2013 on jatkuvalämmitteisistä eli tavanomaisista puukiukaista vaadittu CE-merkinnän yhteydessä suoritustasomerkintää. Merkintä perustuu standardoituun laboratoriatestiin. Testaus ei ole täydellinen, se ei ole kovin realistinen ja jättää huomioimatta esim. pienhiukkaspäästö. Se on kuitenkin kaikille EU-markkinoille haluaville yhtenäinen ja tarjoaa näin vertailukelpoista tietoa.

Kun kiukaita sitten tänä päivänä markkinoidaan myös ympäristöväittein, olisi hyvä pystyä kätevästi vertaamaan satunnaisesti valittua kiuasta keskiarvoisiin suoritustasotietoihin.

Tämä ei kuitenkaan onnistu sillä ainakaan julkisuudessa ei tällaisia tietoja ole.

Nyt Saunologia haluaa korjata asian! Pyrin joukkoistamisella keräämään tietokannan joka tulee vapaasti kaiken saunakansan käyttöön ja jonka tulosten yhteenveto julkaistaan myös Saunologiassa.

Tämän jälkeen voidaan vastata kysymykseen onko jokin kiuas höytysyhteeltaan tai häkäpäästöiltään keskikastia vai poikkeuksellinen.

Osallistu kiuasdatan keräämiseen!

Tiedot tulevat avoimeen käyttöön ja jo kerättyä tietoja voi tarkastella verkko-osoitteessa:

Jo kerätyt tiedot: Google Spreadsheet -linkki

Kysyttävät tiedot löytyvät käyttöohjeista tai kiukaan yhteydessä olevan CE-merkinnän vierestä. Merkki voi olla tarra kiukaan alaosassa tai printattu suoraan esim. tuhkaluukkuun. Lähes kaikilla valmistajilla (katso listaus kaikista Suomen kiuasvalmistajista) tietoja löytyy myös netistä liitetiedostoissa (käyttöohje).

Syötä tiedot täältä löytyvällä lomakkeella: https://forms.gle/q2G7us9DAx6QCFbS6

Oheisessa kuvassa englanninkielinen esimerkki. Siinä tärkeimmät tiedot ovat: Carbon monoxide emission = hiilimonoksidi eli häkäpäästö, Total efficiency = kokonaishyötysuhde ja thermal output = lämpöteho löylyhuoneeseen.

171024-loylymestari-CE-laatta
Löylymestarin CE-vaatimusten mukainen tyyppikilpi

Huomioi, että lukujen desimaalierottimena pitää pilkun sijana käyttää pistettä (0,02 --> 0.02).

Lomakkeella kysytään myös tietolähdettä (mahdollisen PDF tiedoston verkko-osoite), syötä tämä mahdollisuuksien mukaan. Valokuvia CE-merkeistä en ota vastaan, mutta varaudu todistamaan annettujen tietojen paikkansa pitävyys.

Saunologia palkitsee kaksi osallistujaa 1610.10.21 mennessä:

  1. eniten yksilöllisiä, aiemmin ilmoittamattomia tietoja  lähettäneen henkilön
  2. ensimmäisenä ympäristötehokkaimman kiukaan ilmoittaneen. Ympäristötehokkuuden mittarina toimii yhteenlaskettu ranking CO-päästön ja hyötysuhteen yhdistelmänä: mitä parempi sijoitus kummassakin sitä korkeampi ranking.

Palkinnot ovat sauna-aiheisia tuotepalkintoja, jotka toimitetaan vain Manner- Suomeen.

Tätä varten lisää tietojen perään nimimerkki, sähköposti tai puhelinnumero josta sinut tunnistaa ja jolla sinuun saa yhteyden. Mahdolliset nimi- ja yhteystiedot poistetaan pysyvästi vuoden loppuun mennessä eikä niitä käytetä muihin tarkoituksiin.

Siirry tietojensyöttölomakkeeseen täältä https://forms.gle/q2G7us9DAx6QCFbS6

Keräyksestä ja tietojen käytöstä lisätietoja lassi@saunologia.fi

One thought on “Osallistu puukiukaiden päästötietojen keräykseen

  1. Reijo Vierimaa

    Hei Lassi

    Haluan ilmoittaa, että kiuasvertailussa, Sydän-kiuas 30 MUSTANG suoritusarvoissa on tapahtunut virhe, oikeat suojaetäisyydet ovat sivuille sekä taakse 50 mm, ei 500 mm.

    Sauna terveisin, Reijo

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tietoja kohteesta Lassi A Liikkanen

Saunologi ja saunan suunnittelun tutkimusmatkalainen. Johtava nykyaikainen suomalaisen saunan asiantuntija ja Suomen Saunaseuran Löylyn henki -palkittu 2021. Työkseni suunnittelen parempia digitaalisia palveluita. Minulla on pitkä historia tieteellisestä tutkimuksesta ja opetan satunnaisesti Aalto-yliopistossa.

0
    0
    Ostoskori - Cart
    Kori on tyhjä - Cart is emptyPalaa kauppaan - Return to Shop