Mistä tunnistat vanhentuneen kiuaskiven?

Saunassa tiheimmin säännöllistä huolenpitoa tarvitseva asia ovat kiuaskivet. Mutta mistäs tiedät milloin kivet on aikaa vaihtaa? Tästä Saunologian oppaasta saat selvät vinkit kivien kunnon arviointiin, pidät kiukaasi kunnossa ja löylyt raikkaina!

Kiuaskivien vaihto on tärkeä osa saunan pitämistä toimintakuntoisena ja siistinä. Ikääntyessään kivet murenevat ja halkeilevat, vaikuttaen negatiivisesti kiukaan toimintaan ja saunan viihtyisyyteen. Saunologiassa on aiemmin julkaistu ohjeet sekä puu- että sähkökiukaan  kivienvaihtoon, joita seuraamalla työ sujuu kätevästi.

Toistuvasti olen kuitenkin törmännyt kysymykseen milloin kiuaskivet pitää vaihtaa, tai miten usein kiukaan kivet tarkistetaan?

Selvää vaihtoväliä kiville ei voi valitettavasti antaa vaikka tietäisi miten paljon kiuas on käytössä. Käyttömäärät ennakoivat vaihtotarvetta. Kuten kehittämäni Saunologian kiuaskivien testiprotokollan julkaisussa kerrottiin, esimerkiksi kerran viikossa lämpeävän, puolitoista tuntia kerrallaan käytettävän saunan kivet kestävät yleensä pari kolme vuotta ongelmitta.

190430-kiuaskiviprotokolla-peridotiitt-2443
Oliviinikivi oli haljennut kauniisti kahtia. Saunologian kiuaskiviprotokolla 1.0

Paras vaihtoehto on tarkkailla kiviä säännöllisesti. Ota tavaksi vaikka kerran vuodessa latoa kivet kiukaaseen uudestaan, jolloin ne tulevat tarkastetuksi.

Tämä tarkastusväli sopii keskimäärin korkeintaan kerran pari viikossa lämpiävälle kiukaalle ja sitä kannattaa noudattaa vaikka kiukaassa olisi keraamiset, tavanomaista kestävämmät kivet. Niin sanotut koriste- tai pintakivet, eli valkoiset dolomiitit tai punaiset graniitit, vaativat tiheämpää valvontaa, sillä niiden hajoaminen ikääntymisen seurauksena aiheuttaa suurempia ongelmia. Kertalämmitteisessä puu- tai savukiukaassa kiuasta kannattaa tarkkailla selvästi tiheämmin.

190515-kivet-uuunissa-dolomiitti-I214446
Valkoinen kiuaskivi eli dolomiitti on muuttunut huokoiseksi ja hauraaksi, mutta on edelleen pääasiassa kasassa.

Lähtiessäsi penkomaan kiuasta, ole varovainen käsitellessäsi kiuaskiviä ja puuhatessasi kiukaan kanssa, sillä molempien terävistä reunoista voi saada haavoja. Käytä käsineitä ja suojalaseja tarpeen mukaan. Otsalamppu helpottaa myös työskentelyä. Kiukaan on hyvä olla jäähtynyt ja mahdollisen sähkökiukaan ajastuksen poissa käytöstä vahinkojen ehkäisemiseksi. Varminta on jos ”sulake” on irrotettu ja sähkönsyöttö kokonaan katkaistu.

190528-kiuaskiviprotokolla-avaruuskivi-2437
Runsas löylyttäminen voi värjätä kiven uuteen uskoon.

Tällaisia kiviä ei kannata enää käyttää kiukaassa

Mistä sitten tiedät, että kivi kannattaa siirtää kiukaasta kukkapenkkiin? Seuraavassa vinkit vanhan kiven tunnistukseen ilmeisimmästä epätavallisimpaan.

  1. Kivi on rikki. Kivestä puuttuu osia tai kivi on haljennut.
  2. Värimuutokset. Kiukaan pinnalla oleva kivi on vaihtanut väriä valkoiseen, harmaaseen, vihreään tai mihin tahansa suuntaan. Saksassa kalkkeutumista tarkkaillaan julkisissa saunoissa, mutta vaikka se ei ole välttämättä vaarallista, ei tällaista kiveä kannata enää käyttää.
  3. Kivi halkeaa lyötäessä toiseen kiveen. Lyö kiveä ensin varovasti, sitten hieman kovempaa. Kivi voi haljeta, joten kannattaa katsoa missä testin tekee, esim. puulattia voi vaurioitua, jos kivenpala on iso.
  4. Kivi tuntuu hauraalle lyötäessä. Kivi ei ole vielä täysin loppu, mutta se kannattaa todennäköisesti jo vaihtaa.

Samat ohjeet videona: https://youtu.be/MtnMvNL1CZM

Jos käytät tavallisia kaupasta saatavia kiuaskiviä, eli tekniseltä nimeltään murskattuja luonnonkiviä, ei niiden vaihtamista kannata odotella. Vaikka koko kivisetin voi vaihtaa tarkastuksen yhteydessä vaikkei mikään mainituista kriteereistä täyttyisi, jos laskee omalle ajankäytölleen mitään hintaa. Kiuaskivet ovat kuitenkin verrattain edullisia . Jos kiviä on satoja kiloja, kustannus on toki erilainen, mutta ns. verkkokiukaissa yleensä alhaalla ja sivuilla olevat kivet säilyvät pidempään.

190528-kiuaskiviprotokolla-peridotiitti-2041
Luonnonkivi lohkeilee pikku hiljaa pienemmiksi palasiksi.

Kiuaskivet eivät ole ongelmajätettä ja ne kannattaa  loppusijoittaa omalle pihalle eikä turhaan sotkea kaatopaikkajätteeseen.

Tämä artikkeli on tuotettu osana Saunologian ja kiuaskiviä valmistavan Sauna-Euroxin yhteistyötä

Lue myös nämä kiuaskivijutut:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kuka Lassi A Liikkanen?

Saunologi ja saunan suunnittelun tutkimusmatkalainen. Johtava nykyaikainen suomalaisen saunan asiantuntija. Työkseni suunnittelen parempia digitaalisia palveluita. Minulla on pitkä historia tieteellisestä tutkimuksesta ja opetan satunnaisesti Aalto-yliopistossa.