Lokakuun alussa 2019 Tampereella järjestetään toinen installaatio suomalaisen saunan kansainvälistämistapahtuma World Sauna Forum:sta. Olen viime päivinä valmistellut kansainvälisille osallistujille suunnattua Secrets of Finnish Sauna Design -esitystäni ja huomasin kaipaavani alkuun mausteita siitä, millaisia kotisaunat Suomessa juuri nyt ovat.
Tästä palautui mieleeni se, että loppukesän vierailusta Kouvolan Asuntomessuille ei tullut Saunologiaan koskaan varsinaista päivitystä, vaan kuvat jäivät lojumaan arkistoon. Nyt tuli kuitenkin hyvä syy palata pari kuukautta takaisin päin historiassa ja esittää pari kohokohtaan Kouvolan saunoista. Asuntomessut 2019 oli muuten kokonaisuudessaan hillitty tapahtuma, jossa oli valmiita kohteita hieman tavanomaista vähemmän eikä varsinaista wow-arkkitehtuuria. Saunat olivat myös hillittyjä ja erilaiset lämpökäsitellyt puut vallitsivat sisustusta.
Eräs tilastollinen havainto vierailemastani saunoista täytyy tehdä. Nimittäin saunojen koneellisen ilmanvaihdon järjestelyt ovat edelleen keskimäärin tehty pieleen (6/10 satunnaista kohdetta). Erittäin surullista, kun ilmanvaihdon olisi saanut parilla sadalla eurolla ja pienellä suunnittelutyöllä tehtyä kerralla kunnolla.