Saunologi ja saunan suunnittelun tutkimusmatkalainen. Johtava nykyaikainen suomalaisen saunan asiantuntija ja Suomen Saunaseuran Löylyn henki -palkittu 2021. Työkseni suunnittelen parempia digitaalisia palveluita. Minulla on pitkä historia tieteellisestä tutkimuksesta ja opetan satunnaisesti Aalto-yliopistossa.
Tietoja kohteesta Lassi A Liikkanen
Saunologi ja saunan suunnittelun tutkimusmatkalainen. Johtava nykyaikainen suomalaisen saunan asiantuntija ja Suomen Saunaseuran Löylyn henki -palkittu 2021. Työkseni suunnittelen parempia digitaalisia palveluita. Minulla on pitkä historia tieteellisestä tutkimuksesta ja opetan satunnaisesti Aalto-yliopistossa.
Olen aiemmin käsitellyt suomalaisen saunan historiaa ja paikkaa kansainvälisessä hikoilukulttuurien kirjossa kahden artikkelin verran (kts. osa 1 ja osa 2). Tällä kertaa palaan aiheeseen lyhyen kuvallisen tarinan muodossa. Siinä verrataan suomalaisen ja venäläisen saunan pohjakaavoja.
Tarina vahvistaa hypoteesia, jonka mukaan vanha itäsuomalainen saunakulttuuri on jatkumo Venäjällä vallitsevasta saunakulttuurista. Tätä tilannetta, jota Martti Vuorenjuuri kutsui isovenäläiseksi sauna-alueeksi.
Yllä oleva kuva: Keskiajan suuri saunakulttuuri Euroopassa (punaisella). Alla isovenäläinen saunakulttuuri (punaisella) Martti Vuorenjuuren Sauna kautta aikain -kirjan mukaan.
Seuraavassa kuvavertailussa on mukana kahden eri kotimaisen historioitsijan piirtämiä toista maailmansotaa edeltävän Suomen alueelta löytyvien saunojen piirustukset. Näitä Risto Vuolle-Apialan ja Samuli Paulaharjun dokumentoimia 1900-luvun saunojen vertailukohtana on Mikkel Aalandin vuonna 1978 julkaiseman kirjan kuva novgorodilaisesta savusaunasta. Kuvalähde on Zivaja-lehden vuosikerta 1899.
Samuli Paulaharjun kuvitus Koirivaarassa sijaitsevasta savusaunasta vuonna 1982 julkaistusta kirjasta (s. 84)Risto Vuolle-Apialan tekemä pohjapiirros pohjoisen Keski-Suomen savusaunasta. Savusaunakirja, 2001Savusauna Venäjällä, Novgorodissa. Zivaja-lehti 1899. Photo/Illustration from Sweat by Mikkel Aaland. Copyright 1978. All rights reserved.
Mitä kuvista voi päätellä? Nähdäkseni kuvat vahvistavat käsitystä siitä, että Venäjän alueella on aikanaan rakennettu hyvin paljon Itä-Suomen saunoja muistuttavia savusaunoja. Siitä ei voi tehdä johtopäätöksiä vaikutteiden suunnasta, ainoastaan todeta yhdenkaltaisuuden olevan silmin havaittavaa. Koska matkaa Novgorodista Karjalaan on vain noin 500 km, on hyvin uskottavaa, että näidenkin alueiden välillä on ollut jonkinlaista oravannahkakauppaa jo pitkään ennen kuvien saunojen rakentamista.
Kiitos Mikkel Aalandille kuvalähteen tarkennuksesta sekä oikeudesta kuvan uudelleen julkaisemiseen.
Saunan ilmanlaadulla spekulointi on saunojien klassisia harrastuksia. Eikä suotta, sillä ilman laadulla on suora yhteys saunakokemuksen miellyttävyyteen. Moni on joutunut vierailemaan saunassa, josta on viidessä minuutissa pakko poistua jonkin muun kuin löylyn kuumuuden takia.
”Saunasta loppui happi” on eräs toteamus huonoksi koetusta saunailmasta. Saunatutkimuksen näkökulmasta tämän väitteen merkitys on huonosti tunnettu. Harvempi on kuullut toisesta ilmanlaatutekijästä, ioneista, joiden merkitystä on historiassa jopa tutkittu. Tämä postaus setvii näitä myyttejä.
Lopputuloksena väitän, että hapella ei ole kovinkaan suurta merkitystä saunailman koetun laadun kanssa tyypillisissä saunomisoloissa. Sen sijaan hiilidioksidi on todennäköisin ilmanpilaaja huonosti ilmastoidussa löylyhuoneessa. Ionien kohdalla tarina loppuu spekulaatioon, mutta itse en usko niiden merkityksen olevan erityisen suuri. Fakta on se, että kaikkia tekijöitä on tutkittu aivan liian vähän, jos ollenkaan, kysymyksiin vastaamiseksi, erityisesti olosuhteiden yhdistäminen saunakokemuksiin on jäänyt tekemätä. Näin totesin myös saunaolosuhteiden suomalaisia suosituksia kommentoineessa artikkelissa.
Siinä saunassa ei happi lopu
Ihminen tarvitsee ilmassa olevaa happea keuhkoihinsa jatkuvin henkäyksin. Kerrataan saunafysiikkaa. Päivän aikana aikuinen haukkoo keuhkoihinsa ilmaa yli 10.000 litraa ilmaa. Kaasua vaihtuu minuutissa 6-8 litraa. Kerralla 21 % happea sisältävä ilma vaihtuu keuhkoissa 15 prosenttiseksi, eli tuottaa 5 % hiilidioksidia tilalle. Kymmenessä minuutissa happea kuluu siis noin 3,5 l. Jos nyt kuvitellaan saunan kooksi kompakti 5 m3, niin tässä kuutiossa on teoriassa happea lähes kahdeksi päiväksi!
Hengitysilman happipitoisuuden pitäisi kuitenkin olla yli 17 % tai vointimme heikentyy. Tämänkin tason saavuttamiseen yhden henkilön hapen kulutuksella kuvitteellisessa minisaunassa 1h 45 min. Aika pitkät löylyt. Todellisuudessa ihminen kykenee tulemaan toimeen 17%:ia pienemmällä happimäärällä ilman tajunnan menetystä.
Pitää tietysti muistaa, että saunassa on myös kuuma. Hengitys tihenee pulssin noustessa, keuhkojen toiminta voi muuttua tehottomammaksi kosteuden tai kuivuuden vaikutuksesta. Hyvällä hapenottokyvyllä ankarassa rasituksessa voi hapenkulutus jopa nelinkertaistua, mutta tällöinkin yhdelle hengelle riittäisi happea yli 25 minuutiksi, kahdelle erityisen hapenottokykyiselle hiihtäjälle yli kymmeneksi minuutiksi. Edelleen, happitason lasku ei tuntuisi itsessään vielä mitenkään dramaattisesti.
Näiden teoreettisten laskelmien valossa ei hapen loppuminen esimerkiksi sähkösaunasta vaikuta uskottavalle selitykselle ilman koettuun ahdistuvuuteen. Lisäksi, jos saunassa on minkäänlainen ilmanvaihto, ei ilman happimäärän pitäisi päästä laskemaan huonolle tasolle koskaan.
Eräs mahdollinen olosuhde heikolle hapelle saunasta löytyy. Saunan fysiikkaa käsitelleessä artikkelissa huomautin myös kosteuden syrjäyttävän happea. Löylyä pitää kuitenkin lappaa ankarasti ennen kuin tämä vaikutus syntyy. Ilman oheneminen vaikuttaa hengitystiheyteen, mutta ei lisää sinänsä automaattisesti hapen tarvetta.
Suuri tuntematon saunailmanlaatutekijä – hiilidioksidi
Hapen loppumisen sijaan huonosti ilmastoituvia saunoja vaivaa todennäköisemmin liiallinen hiilidioksidi. Ilman hiilidioksidipitoisuuden hyvänä määränä pidetään alle 600 ppm eli 0,06%. Jos aiemman esimerkin mukaiseen pikkusaunaan hengitellään parikin minuuttia, niin tämä raja ylittyy nopeasti. Toisaalta jopa 10x määrä hiilidioksidia raja-arvoon nähden voi olla siedettävä – tosin epämiellyttävä kokemus.
Koska saunominen lisää hapen kulutusta, se lisää myös hiilidioksidin tuotantoa. Jos hiilidioksidin tuotanto nelinkertaistuisi kahdella saunojalla, ylitettäisiin 6000 ppm noin kymmenessä minuutissa.
Asiaa selventää seuraava amatöörifyysikon mallinnusyritys hengitysilman hapen ja hiilidioksidin raja-arvojen lähestymisestä pienessä, ilmatiiviissä 5 m3 saunassa, jossa kaksi saunojaa kuluttaa happea 3x vuorokauden keskimääräisen minuuttikulutuksen verran. Hapen ja hiilidioksidin vertailutulos alla olevassa kuvassa.
Suuntaa-antava arvio hengitysilman hapen ja hiilidioksidin raja-arvojen lähentymisestä suljetussa tilassa
Lopputulos on se, että hiilidioksidin raja-arvo (tässä 6000 ppm) saavutetaan kymmenessä minuutissa kun taas happea riittää vähintään kahdeksi tunniksi (raja-arvo 15% happipitoisuus). Oletettiin, että saunominen tapahtuu merenpinnan tasolla ja vuorokauden hapen kokonaiskulutus on aikuisella n. 550 litraa. Happea kuluu ja hiilidioksidia syntyy yhtä paljon, reilu litra minuutissa.
Lisää todisteita hiilidioksidin syyllisyydelle
Koska allekirjoittaneen fysiikan ja fysiologian opinnoista on kulunut jo pidempi tovi, joten kysyin asiaa Turun yliopiston fysiikan ja tähtitieteen laitokselta. Yliopistotutkija Tom Kuusela kommentoi laskelmiani seuraavasti:
”Käytännössä normaaleissa sisätiloissa, joiksi myös lasken saunan, hapen loppuminen ei ole koskaan mikään ongelma. Mutta hiilidioksidipitoisuuden nousu on todellakin ensiarvoisen tärkeä tekijä, sillä jo vähäinenkin pitoisuuden nousu aiheuttaa väsymystä, vireystilan heikkenemistä ja jopa tajuttomuutta.
Tilanteissa, jossa ympäröivä atmosfääri on täysin eli esimerkiksi avaruusasema, hapen riittävyys ei ole tärkein tekijä, vaan hiilidioksidin kerääminen pois. Jos se ei onnistu, aseman ilman menee kelvottomaksi muutamassa tunnissa, vaikka happea olisi kuinka paljon”
Tiede on puhunut. Happi, huono läppä. Entäs ne ionit?
Ionit – näkymätön uhka?
Olen useampaan otteeseen maininnut ionit kirjoituksissani. Ionit ovat metka yksityiskohta suomalaisen saunatutkimuksen historiassa. Tiettävästi niitä ei ole tutkittu muuallakaan päin maailmaa tässä kontekstissa. Ioneiden tarina menee suunnilleen näin.
Ilmassa on luonnostaan jonkinmoinen jakauma positiivisesti ja negatiivisesti varautuneita ioneja. Monet ympäristötekijät, niin luontaiset muodostelmat kuin rakennetut ympäristöt, vaikuttavat ionijakaumaan. Jo 60-luvulla tehtyjen tutkimusten mukaan negatiivisten ionien ollessa enemmistönä ilma koetaan raikkaana ja virkistävänä. Positiivisten ionien ylivalta taas tekee ilmasta raskaan ja väsyttävän.
Ionien ilosanoma on tunnettu erityisesti Yhdysvalloissa jo vuosikymmeniä. Viime vuosikymmeninä on kehitetty ionisaattoreita, joilla ilmaan on voitu tuottaa näitä ihania negatiivisia ioneja. Valitettavasti sivutuotteena on syntynyt useimmiten myös ei-toivottua otsonia.
Oma käsitykseni on se, että suomalainen tutkijat, mukaan lukien Niilo H. Teeri (Lappeenranta) ja Gunnar Graeffe (Tampere) innostuivat amerikkalaisten ionitutkimuksista. Graeffen tutkimusryhmä on ainoa, joka sai aikaiseksi ioneista tieteellisen tutkimuksen tunnusmerkit täyttävän julkaisun. Graeffen tutkimuksissa aikanaan mukana ollut, edelleen viimeistä vuotta ennen eläkettä Tampereella työskentelevä laboratorioinsinööri Heimo Ihalainen kertoo, että tätä työtä motivoi sekä saunan ymmärtäminen että uusien tutkimusmenetelmien oppiminen. Ionimittausten tekeminen edellytti useampia mittausteknisiä edistysaskeleita ja mittalaitteiden valmistamista itse. Heidän tekemiensä tutkimusten tulokset kiteytyvät seuraavaan Sauna-lehdessä 2/1987 esitettyyn kuvaajaan:
Ilmastin Sauna-lehdessä 1987 julkaisema vertailukuva Graeffen tutkimuksen tuloksista. Vasemmalla sähkökiuas, oikealla savukiuas.
Tämä kuva kertoo, että sähkösaunassa on aivan liiaksi positiivisia ioneita. Tämä voisi selittää monien sähkösaunojen ahdistavaa sisäilmaa. Positiivisia ioneita muodostuu erityisesti saunan lämmitessä, eli oletettavasti hehkuvista sähkövastuksista, joita sähkökiukaan lämmittämiseen käytetään. Ihalaisen mukaan hehkuva metalli sieppaa ilmasta elektroneja. Savusaunassa tilanne on sen sijaan lähes päinvastainen. Negatiivisia ioneita on parhaimmillaan reilusti enemmän.
Sauna-lehden kuva on Ilmasti Oy:n Veikko Ilmastin reproduktio vuoden 1976 julkaisusta. Veikko markkinoi 80-luvulla ionisaattoria, vastalääkettä sähkösaunan positiivisille ioneille. Hänen mukaansa se kumosi sähkösaunan huonon ioni-tasapainon tuottamalla runsaasti negatiivisia ioneita. Heimo Ihalainen tiesi kertoa, että ionisaattorit vaikuttivat ehkä hengitysilmaan toivotulla tavalla, mutta sivuvaikutuksina saivat huonetilojen seinät tarttumaan itseensä ilmasta kaiken mahdollisen epäpuhtauden, mikä ei ollut toivottua. Kuulostaako savusaunalle?
Yhden jatkuvalämmitteisen puukiukaan tutkimustulos ei Ilmastin selontekoon mahtunut. Tämän kuvan olen jäljentänyt Graeffen tutkimusryhmän vuoden 1976 tutkimusjulkaisuista. Sen tuloksia voi kuvailla niin, että jatkuvalämmitteisellä kiukaalla lämmitetty sauna näytti tuottavan lähtökohtaisesti positiivisen ioni-tasapainon, joka löylyä heitettäessä kuitenkin tasoittuu. Ionivirtojen absoluuttinen taso jatkuvalämmitteisessä puusaunassa oli kuitenkin samaa tasoa ideaalina pidetyn savusaunan kanssa (negatiivinen potenssi -14; vrt. sähkö- ja savukuvissa -13).
Kuva jatkuvalämmitteisen puukiukaan vaikutuksesta saunailmaan. Graeffe et al. 1976 alkuperäisjulkaisusta
Jos asia kiinnostaa enemmän, olen digitoinut Graeffen ja kumppaneiden artikkelin iloksenne:
Saunojen ionitutkimuksia ei ole tehty sitten 70-luvun ja tuolloinkin ne jäivät valitettavan rajallisiksi. Graeffen julkaisu raportoi tuloksensa vaillinaisesti ja päätti raporttinsa lupaukseen jatkotutkimuksista. Heimo Ihalainen kertoi myös, että saunatutkimukset jäivät aikoinaan tähän. Ilman sähköisiä ominaisuuksia Tampereella tutkittiin kyllä myöhemminkin ja tänäkin päivänä meteorologit mittailevat ioneita. Esimerkiksi CERN:sta tavoittamani Helsingin yliopiston professori Mikko Sipilä kertoi käyttävänsä erilaisia ilman ionimittareita ja massaspektrometreja omassa työssään. Kotisaunahifistille nämä 60-400 tuhannen euron laitteet taitavat olla liian kalliita.
Graeffen ionitutkimuksesta ei voi tehdä vahvoja yleistyksiä testien muuten kontrolloimattomaan luonteeseen nähden. Ainoastaan kourallinen saunoja oli mukana julkaistuissa tutkimuksissa eikä ole dokumentaatiota millaisia testatut sähkökiukaat tarkalleen olivat. Sähkökiukaita on sittemmin kehitetty ja jatkuvalämmitteisten puukiukaiden käyttöä edelleen jatkettu. Erityisesti savusaunaharrastajien joukosta löytyy monia ankarasti metallin kiukaaseen yhdistämistä vastustavia ihmisiä. Perinteen lisäksi yksi argumentti ovat ionit. Kaikki toimivat yhtä paljon uskon – tai sen puutteen – varassa, sillä parempaa tietoa ei ole tarjolla.
Graeffe esitti kiuaskivien lämpötilaa (ja mahdollisesti määrää) yhdeksi negatiivisia/positiivisia ioneita selittäväksi tekijäksi, mutta tämä on valitettavasti edelleen mysteeri. Ottaen huomioon löylyn heiton järjestelmällisen vaikutuksen ionitasapainoon kaikenlaisissa saunoissa, tämä tuntuu oikean suuntaiselle kysymykselle.
Itse suhtaudun ioneihin varauksella.
Kaiken lukemani jälkeen eivät happi tahi ionit minua saunassa pelota. Kysymys ei ole siitä, etteikö ioneilla olisi yhteyttä saunan ilmanlaatuun. Kysymys on se, miten suuri merkitys niillä on osana kokonaisuutta.
Haluaisin nähdä tulevaisuudessa kauniin yhtälön siitä, mikä on erilaisten ionikonsentraatioiden merkitys saunakokemukselle suhteessa muihin saunan ilmanlaatutekijöihin, joihin edellisessä saunailmakirjoituksessa viittasin. Ionien lisäksi olisi kiinnostavaa myös se, ettei missään saunaolosuhteissa pääse syntymään otsonia, joka on myös hengitysilmaa pilaava substanssi. Professori Sipilä ei uskonut, että sähkökiukaan energia määrät riittäisivät synnyttämään otsonia.
Asian voisi helposti tutkimalla selvittää, mahdollisesti ionisaattoria hyödyntäen – mikäli olisi olemassa löylykokemuksen arviointiin sopiva mittari sekä resursseja tutkimuksen suorittamiseen. Nykyisellään lähtisin huonon ilman tapauksessa ensi sijassa miettimään ilmanvaihdon parantamista kiukaan vaihdon sijaan. Näistä ratkaisuista voit lukea mielipiteeni painovoimaisen sekä koneellisen ilmavaihdon kohdalla.
Jälkisanat
Minun on pitänyt kirjoittaa tämä artikkeli jo pitkään, mutta se on aina pysynyt epämukavuusalueellani. Koin kuitenkin lopulta tärkeämmäksi tuoda näkemykseni esille, vaikka tiedän sen olevan kritiikille altis. Jos jollakin on tarkempaa tietoa, niin otan kaiken palautteen ilolla vastaan!
Kiitokset Tom Kuuselalle, Mikko Sipilälle ja Heimo Ihalaiselle haastatteluista.
Tämän viikon erikoisjulkaisuna tarjoilen teille 40 vuoden ikään ehtineen, suomalaisen saunatutkimuksen marginaaleissa pitkään viihtyneen tieteellisen artikkelin. Artikkeli on englanninkielinen, vuonna 1974 pidettyyn kuudenteen kansainväliseen saunakongressiin Helsingissä laadittu esitelmä. Esitelmän pitäjät olivat Tampereen teknillisen yliopiston väkeä ja sen aihe koski saunailman ioneita.
Seuraavassa blogipostauksessa puhutaan saunan ilmanlaatutekijöistä, myös tässä mainituista ioneista, selkokielisemmin.
Tähän oheisjulkaisuun (Graeffe et al. 1976) ovat julkaisuluvan myöntäneet tekijäryhmän tunnetusti elossa olevat jäsenet: Heimo Ihalainen, Matti Lehtimäki ja Hannu Salmi. Kiitokset heille. Gunnar Graeffe jäi eläkkeelle 1998 ja kuoli vuonna 2006. Kalervo Miettistä en tavoittanut.
Saunan lattia on yllättävän tärkeä yksityiskohta löylykokemukselle. Tässä kirjoituksessa pohdin saunanlattian toivottuja ominaisuuksia, esittelen oman saunani puulattian rakennetta sekä lattian mahdollista merkitystä saunan ilmanvaihdolle.
Saunamatkan tärkein etappi alkaa kontaktilla lattiaan. Paljaan jalan kosketus saunan lattiaan antaa ensimmäisiä aistimuksia löylyistä. Odotus suomalaisen saunan tuntumasta on lämmin, tukeva ehkä hieman kostea. Lattia ei ole turkkilaisten kylpylöiden tyyliin niin kuuma, että siellä on pakko käyttää jalkineita, eikä niin liukas, että siinä kulkeminen on tasapainoiluun harjoitus. Lattian pitää myös herättää luottamusta kantavuudeltaan, niin ettei sille astumista tarvitse pelätä.
Saunan lattian elämykselliset vaatimukset ovat siis selvät: miellyttävän tuntuinen eri lämpötiloissa, kosteanakin pitävä ja jalkojen alla tukevan tuntuinen.
Erilaiset puumateriaalit sopivat saunalattiaan hyvin. Puu johtaa huonosti lämpöä ja tuntuu siksi siedettävälle niin kuumana kuin viileänä. Puulaatujen suhteen on jonkin verran eroja kosteuskäyttäytymisessä, kulutuskestävyydessä ja liukkaudessa, mutta puun mahdollinen pintakäsittely vaikuttaa tähän yhtä lailla merkittävästi. Pintakäsittelyssä ei kannata tähdätä kovaan lakkapintaan, joka olisi vesitiivis, mutta samalla liukas.
Etukäteen pintakäsiteltyä lattialautaa
Betoni on sekä paljaaltaan tai pinnoitettuna yksi tavallinen saunan lattiavaihtoehto niin mökeillä kuin asuintaloissa. Paljas betoni on hyvin pitävä, mutta imee vettä ja on erityisesti kylmiltään epämiellyttävä materiaali. Betonin voi toki pinnoittaa ja betoniin voi upottaa lattialämmityselementtejä, joiden avulla voi sähkön tai nestekierron avulla saada lattian lämpenemään miellyttävälle tasolle. Kylmän lattian tuntua voi myös vähentää erillisillä puuritilöillä.
Erilaiset keraamiset laatat voivat ominaisuuksiltaan sopia saunan lattiaan, kunhan huolehtii, että niissä on sopiva pintarakenne liukastumisen välttämiseksi. Lattialaatat eli klinkkerit on luokiteltu ja merkitty eri käyttökohteisiin sopiviksi mm. liukkaudeneston (tai liukastumiseston) sekä kosteuskäyttäytymisen suhteen, kannattaa varmistaa, että saunan tyyliin sopiva laatta soveltuu saunakäyttöön ennen ostamiseta. Lisätietoja laattojen luokituksista ja ominaisuuksista löytyy esimerkiksi Kaakelikeskuksen oppaasta.
Mitä puuta lattiaan? Raakalauta ja lämpöpuu
Saunologian lukija havahdutti minut lisäämään lattian puumateriaalisvalintoja koskevan osan 11.8.2017:
Se millaista puuta lattiaan valitsee, ei ole ihan samantekevää. Kuusen ja männyn välillä kuusi vie voiton. Kuiva kuusi hylkii vettä mäntyä tehokkaammin. Elämyksellisten ominaisuuksien lisäksi lattian kestävyys voi myös mietityttää. Kestopuuta harva haluaa sisätiloihin.
Mikäli on huolissaan lattian rakennusteknisestä kosteuskestävyydestä, voi harkita lämpöpuuta. Biologisen rasituksen, eli ensisijassa kosteuden, kannalta puutavaralla on viisi rasitusluokitusta standardissa EN 335-1. Näistä kolmas luokka vastaa suunnilleen saunaa ollen ”toistuvasti tai useasti kostea” käyttökohde.
Lämpöpuu on luokiteltu kelpaavaksi toistuvasti kosteisiin olosuhteisiin, ei jatkuvasti märkiin. Se on varmasti raakapuuta pitkäikäisempi materiaali lattiaan, jos lattian kuivuminen epäilyttää.
Saunan lattian kohdalla täytyy huomauttaa, että mikäli saunan ilmanvaihto toimii hyvin ja sauna kuivatetaan asiallisesti saunomisen jälkeen, ei lattian kestävyydestä pitäisi tulla kysymystä. Oman saunani lattia on puolessa tunnissa peseytymisen jälkeen jo pintakuiva.
Jos käyttää lämpöpuuta, pitää muistaa että se tuo mukanaan myös oman tuoksunsa. Kannattaa etukäteen kokeilla pitääkö siitä vai ei, sillä tuoksu ei häviä ihan äkkiä. Lämpöpuuta ei myöskään voi sävyttää ensimmäisenä vuonna, vaan on elettävä sen kuparin ruskean sävyn kanssa.
Omaan saunaani valitsin lattiamateriaaliksi raa’an pontatun kuusilaudan kokoluokassa 90 x 28 mm. Kuusi ei ole täydellinen saunan lattialauta, sillä siinä tuppaa olemaan erilaisia epätasaisuuksia kuten ns. pihkarännejä, jotka ulkonäön lisäksi vaikuttavat negatiivisesti lattian kuivumiseen. Kuusi oli eräänlainen taloudellisen rajoitteiden sekä logistiikan ohjaama kompromissi umpilattiaan. Mikäli saatavilla olisi ollut leveämpää lautaa, olisin käyttänyt sellaista.
Puulattian pintakäsittely
Maalaaminen tai kyllästys parantaa puulattian kestoa estämällä lautojen kastumista. Itse käsittelin lattian projektiani K-Raudan kautta sponsoroineen Tikkurilan sävytetyllä Supi Lattiaöljyllä. Tikkurila ei kerro mitä raakaöljyä tuotteessa, mutta maininta kasviöljystä kohdistaa epäilyt tuttuun pellavaan. Maali oli sävytetty Tikkurilan läpikuultavien sisämaalien kartan sävyllä Ukkonen (3436), joka hieman sinertävä tumman harmaa.
Käsittely tapahtui kaksivaiheisesti. Ensiksi käsittelin laudat pikapuoliin sahalta noudon jälkeen ympäriinsä kertaalleen. Öljysin talkoomiehen kanssa laskennallisen kulutuksen (+15%) verran puuta käyttöpuolelta sekä pontista. Pontti eli toisen lattialaudan kanssa sisäkkäin menevä lovetus kannattaa käsitellä, sillä sinnekin varmasti vettä päätyy vaikkei sitä enää asennuksen jälkeen pysty maalaamaan.
Toinen käsittely tapahtui, kun lattialaudoitus oli valmis ja suurimmat työt löylyhuoneessa saatu päätökseen – eli suurta vahinkoa lattialle ei ollut enää odotettavissa. Lattiaöljyn alin käsittelylämpötila on 5 astetta (kosteus alle 80%). Tämän vuoden lokakuussa oltiin jo varsin lähellä näitä lukemia, tosin oli vuodenaikaan nähden miellyttävän kuivaa (70-80%).
Suhteellisen matalasta suhteellisesta ilmankosteudesta huolimatta lattialaudat olivat selvästi imeneet ilman kosteutta itseensä ja pontit olivat turvoksissa. En tästä syystä lähtenyt hiomaan lattiaa tässä vaiheessa, sillä tasoitus ei todennäköisesti olisi tuottanut haluttua tulosta. Hionta ja uusintakäsittely voi tulla ajankohtaiseksi parin vuoden päästä kuivana vuodenaikana. Pukuhuoneen lattia ei ole vielä kirjoitushetkellä tehty ja tarkoitukseni on kuivattaa sen lattiaan tulevia lautoja rauhallisesti mökin peruslämmössä ennen asennusta myöhempien rakoilujen vähentämiseksi.
Toinen käsittely lautojen ollessa jo paikoillaan. Käsittely alkaa hyvän tavan mukaan sisäänkäynnin vastaisesta nurkasta...
Öljyn levittämiseen soveltuu aika hyvin mikä tahansa lautaa hieman kapeampi pensseli. Itse käytin keinokuituista. Pensselit puhdistin lopuksi Tikkurilan Pensselipesulla, joka on erikoinen biologisesti hajoava pesuaine. Tärpättiin tottuneelle se toimi yllättävän hyvin ilman voimakasta ominaishajua.
Saunan puulattia ja viemäröinti
Saunologin saunassa on tarkoitus voida auttavasti peseytyä. Vettä käytetään tämän lisäksi luonnollisesti löylyn lyöntiin. Vesi ei ole valitettavasti puulattian ystävä. Märkien tilojen tyypillinen betonilattia rakennetaan tekemällä sopiva kaato eli viemäriä kohti viettävä kallistus jo valuvaiheessa. Suositus kaadon jyrkkyydelle on vähintään 2%. Veden liike edellyttää suotuisaa pintarakennetta, mitä karkeampi betoni tai laatta, sitä heikommin vesi virtaa.
Puulattian voidaan tehdä kaato myös lattiaa kannattavien koolausten avulla. Tärkein kysymys on kuitenkin se, mihin vesi johdetaan lattialla. Periaatteessa betonilattioista tutun viemärikaivon voi tehdä myös puulattialle, mutta yksinkertaisempi vaihtoehto on valmis viemärikouru. Näitä voi tehdä jopa puusta, mutta myynnissä on myös alumiinista valmistettu, teleskooppinen kouru, joka riittää aina 2,5 metriä leveän saunan lattiaan. Itse päädyin tällaiseen ratkaisuun. Sen avulla hulevedet voi koota viemärikaivon tavoin yhteen 50 mm viemäriputken lähtöön. Lattiaan tarvitaan kallistuksen lisäksi kourun kohdalle15 – 50 mm rako veden kouruun valuttamista varten.
Masterhouse vesikourun esimerkki asennus. Rako omaan järkeeni turhan kapea puhdistamista ajatellen, mutta kaadon idea on selvä. Kuva: Masterhouse
Oman lattiakourun leveydeksi tuli 30 mm, jotta kouru pystyy sormin, tiskiharjalla ja imurin ohuella suulakkeella tarvittaessa siivoamaan. Valmistajan mallikuvan mukaisesti laudoitus kannattaa tehdä juoksumaan kohti kourua, jolloin myös ponttiin mennyt vesi ainakin teoriassa valahtaa kouruun. Kourun sijoitin huoneen keskikohdan sijaan lähemmäs lauteiden päätyä, niin ettei sinne vahingossa pysty astumaan.
Lattiakouru lattian alapuolelta katsottuna. Epäsiistin näköinen laudotus on maalatun ponttilauden satunnaisesti väritettyä alapuolta.
Kannattaa huomata, että tehdasvalmisteisesta lattiakourusta syntyy yksi ehjä ja varsin tiivis rakenne. Lattiaan ei siis tule reikää vaan lattiakannattimien väliin asennettava kouru peittää reiän tiivisti. Kourun ainoa reikä on viemäriliitäntä, jonka kautta esimerkiksi ilma ei juuri kulje suuntaan tai toiseen.
Masterhouse teleskooppisen kourun "kiinteässä" päässä on 50 mm viemäriliitäntä 600 mm kourun päästä liitännän keskelle.
Lattiaani ei liittynyt muita erikoisia rakenteita. Lattiaa ei alapohjasta eristetty. Tämä siksi, että rakennusmies kyseenalaisti ratkaisun kosteuskäyttäytymisen. Lattialautojen välistä eristeen päälle päätyvä vesi saattaisi jäädä sinne turhan pitkäksi aikaa kostuttamaan lattiakannattimia sekä lautoja. Nyt lattian periaate on vuotaa vettä saunan alle sopivasti seinän vierustoilta ja kiukaan reunan ympäriltä (lue kiukaan perustuksista), niin että mahdolliset valumat pääsevät luonnollisesti kuivumaan. Jos saunaan mennään talvella, niin lattialle voi asettaa vaikka vanha maton.
Lattia ja löylyt – lattia osana ilmanvaihtoa
Viimein lattiaan liittyvä asia rossipohjaisessa ulkosaunassa on lattian osuus ilmanvaihtoon. Eräs klassinen saunan ilmanvaihtoratkaisu on rakolattia, jonka avulla saunaan saadaan raitista ilmaa. Jatkuvalämmitteinen kiuas voi saada näin myös korvausilmaa palamiseen.
Fysiikan lakien näkökulmasta alhaalta päin toteutettu ilmastointi ei vaikuta hyvälle idealle. Saunan ilma kerrostuu, lämmön ja kosteuden kertyessä ylimmälle tasolle, kuten painovoimainen ilmanvaihto –artikkelissa on selitetty.
Ilmaa voi kuitenkin liikuttaa kahdella tavalla. Ensimmäinen on jatkuvalämmitteinen kiuas, jota lämmitetään saunasta. Kiukaan lämmityksen sekä palamisen aiheuttama ilmavirta sekoittaa ilmaa aina jonkin verran.
Toinen vaihtoehto on runsas löylyttely. Löylyn heittäminen aiheuttaa saunaan tilapäisesti voimakkaan ylipaineen, joka työntää löylyhuoneesta ilmaa ulospäin. Ilma menee sieltä mistä helpoiten pääsee ja jos tämä paikka on lattian tasossa, niin sekin kelpaa. Löylyn tasaannuttua syntyy alipaine, joka imee saunaan takaisin ilmaa.
Rakolattian tiellä on kuitenkin joitakin ongelmia. Löyly- ja pesuvesien keruu rakolattiasta nykyisten jätevesimääräysten mukaisesti on vaikeaa. Jos rakennukseen tulee vesijohto, niin saattaa olla jopa mahdotonta. Kunnan rakennusviranomainen voi kieltää kyseisen ratkaisun kokonaan.
Olen aiemmin viitannut Juha Telkkisen hyvin dokumentoituu savusaunaan, josta rakolautalattia löytyy. Juha oli toteuttanut jätevesien keruun rakolautalattian alle niin, että saunan alla on kaadoksi muotoiltu maakerros, jonka päällä on paksu muovikalvo (allasmuovia), joka johtaa likavedet keräävään viemäriin. Muovin päällä on kiviä pitämässä sitä paikoillaan.
Joidenkin mielestä tällaiseen ratkaisuun voi liittyä hygieniaongelmia ja hajuhaittoja, mutta Juhan mukaan tällaisista ongelmista ei ole kärsitty. Rakolattian käytännön toiminnan kannalta on tärkeää, etteivät raot ole kuivanakaan vuoden aikana liian suuria jolloin pienetkään varpaat eivät jää laudan rakoihin kiinni. Terassin laudoituksessa käytetty 12 mm yläraja lienee tähänkin hyvä.
Lattiasta puuttuva palanen. Takanurkassa irroitettava lauta yhtenä ilmanvaihto-aukkona.
Kuten todettu, omaan saunaani ei rakolattiaa rakennusvalvonnan kanssa neuvottelun jälkeen päätetty tehdä. Päädyin itse kompromissina myös Salvoksen saunamökeissä käytettyyn ratkaisuun, jossa lattialaudoitus on seinän vierestä 3-15 mm avoin. Aika näyttää onko tämä riittävä.
Eräs mm. maapohjaisissa savusaunoissa käytetty ilmanvaihtoratkaisu on ns. lattiaräppänä, jollaisia rakennetaan yleensä pari kappaletta vastakkaisille seinille. Näin niitä voidaan tuulen suunnan ja lämpötilan mukaan säätää. Tällainen aukko omasta saunasta toistaiseksi puuttuu. Suunnitelma on kuitenkin tarpeen vaatiessa laajentaa lattiassa olevia reikiä irrottamalla jokin pätkä lattialaudoitusta toisesta reunasta, jossa se ei ole naulattu kiinni. Koska tähän ilmastointiratkaisuun ei ole olemassa testattuja suosituksia, täytyy edetä kokeilemalla, kunhan sauna on ensin muutoin käyttökunnossa.
Suurin tuuletusrako, n. 80 x 6 cm seinän vierustalla alhaaltapäin katsottuna. Laudoitus vasemmalle ylhäällä, seinähirsi oikealla ylhäällä. Vaaleat laudat alhaalla ovat lattian kannatinrakenteita (raakalankkua).
Post scriptum - toimiiko tämä lattia kylmällä?
Teoriassa järkevä lattiaratkaisu pääsin ensimmäisen kerran käytännön testiin, kun saunaa lämmitettiin ensimmäisen kerran marraskuun lopulla +4C tuulisessa ja kosteassa ulkolämpötilassa. Kun lämpömittarissa oli saavuttanut 65 asteen rajan, niin lattian pintalämpötila oli 25C! Sama pintalämpötila tulkitsi 65 astetta 55 asteeksi, lämpötilaero oli siis vain 30 astetta (2,5 m korkeuseroa). Näin ollen lämmin ilma kiersi hyvin ja saunan ilmanvaihto toimi odotetusti. Lattia myös tuntui lämpimältä.
Tämän kertaisen päivityksen aiheena on saunaklassikko. Nimittäin arkkitehti Oiva Kallion johtaja O. Uusikylän käyttöön suunnittelema hirsisauna Helsingin Villingin saaressa. Kallio dokumentoi saunan epätyypillisen rakennesuunnitelman Arkkitehti-lehdessä vuonna 1930, josta sen olen digitoinut iloksenne. Oheinen PDF sisältää taiteilijan työselostuksen kohdekuvio sekä piirustukset.
Hirsisauna on tyyliltään erikoinen yhdistelmä perinteistä suomalaista pyöröhirsirakentamista ja toisaalta keskieurooppalaisia alppien hirsirakennuksia. Myös Risto Vuolle-Apiala on esitellyt Kallion saunaa kirjassaan Savusauna ennen ja nyt. Tämä siitä huolimatta, ettei Kallion sauna ole savusauna vaan siinä on kertalämmitteinen, tilaustyönä tehty pönttökiuas. Riston mukaan Kallion sauna on merkittävä, koska se toimi innoittajana seuraavien sukupolvien saunan- ja lauteenrakentajille, ollen jopa suoranaisen kopioinnin kohde.
Katso itse ja ihmettele, mistä 80-vuotta sitten kohistiin!
Yksinkertaisimmillaan vaikkapa savusaunan kiukaan voisi perustaa suoraan tiivistetyn hiekan ja murskeen päälle. Kiukaasta voi kuitenkin tulla sen verran painava kokonaisuus, että kiukaalle on hyvä tehdä kunnolliset betonista valetut perustukset. Tämäkin on standarditoimenpide, mutta lisää vaikeusastetta hommaan saa mikäli kiuas tulee pilariperustaiseen rakennukseen ja jos kiukaan malliksif on suunniteltu seinän toiselta puolelta lämmitettävää tunnelikiuasta. Tällaiseen hullutteluun itse intouduin.
Tunnelikiuas vaatii saunan ja lämmityshuoneen (tai ulkoseinän) läpiviennin ympärille palamattoman muurin. Käytännössä kiuasvalmistajien valmisratkaisut on mitoitettu niin, että kiuas tulee hyvin lähelle yhden tiilen (n. 13 cm) paksuista muuria. Muurin leveys ja korkeusvaatimukset läpiviennin ympärillä vaihtelevat, kuten tunneliartikkelissa kuvasin.
Stoveman tunnelikiukaan käyttöohjeen esimerkkikuva tunnelikiukaan läpiviennin turvaetäisyyksistä. Kuvasta näkyy, miten palamaton osa on sovitettu puuseinään. Käytännössä toteutus ei ole näin helppo.
Itse päätin ratkaista muurin rakentamisen tekemällä suunnitellun kiukaan läpiviennin turvallisuusohjeiden levyisen (tässä tapauksessa 4 tiiltä, n. 115 cm) muurin. Se muurattaisiin kiukaan kanssa saman betonilaatan päälle.
Muurin korkeus oli seuraava kysymysmerkki. Koska kiuasvalmistajien suosituksen ovat keskenään hyvin erilaisia ja kiukaan taakse tarvitaan myös kevythormin eristämättömälle matkalle - sekä vedenlämmittimen taakse - palosuojattua pintaa, päätin tehdä suunnilleen huonekorkuisen tiilin muurin.
Tämä tarkoitti, että kahden sadan kilon kiukaan lisäksi perustan pitäisi kestää yli kolmen sadan kilon tiiliseinä!
Piippu tulisi olemaan metallihormi, jonka paino kohdistuisi välikaton kannattajiin. Piippua ei siis muurattu. Jos piippu olisi tehty muuraamalla, olisi perustuksesta tullut myös erilainen.
Alhaalta ylös
Kiukaan perustukset tehtiin neljässä osassa, tämän jälkeen oli vielä tiilimuurin vuoro. Työjärjestys oli seuraava:
Anturan valu
Pilarien muuraus
Aluslaatan valu
Laatan tasoitus ja kaakelointi
Tiilimuurin muuraus
Tiilimuurin tasoitus ja maalaus
Perustan valaminen alkoi rakennuksen pilarien pohjatöiden yhteydessä. Tällöin päädyttiin siihen, että kiukaan perustus tehtiin osaksi koko rakennuksen yhden pilarilinjan levyistä valua. Valun paksuudeksi tuli tällä kohtaa noin 20 cm. Valu oli pohjaltaan routasuojattu ja raudoitettu. Se peitettiin lopulta 5-10 cm murskekerroksen alle.
Yhdistetty antura levenee kiukaan kohdalla n. 130 cm levyiseksi, muuten yhtenäinen 60 cm leveä. Pohjalla eristys
Anturaan upotettiin pilareja varten pari harjaterästä jokaista neljää pystypilaria varten. Niiden paikat on merkitty oheisessa piirroksessa mustalla L-muotoisella kulmalla.
Perustuksen rakenteet a) antura, b) pilarit, 4 harkon korkuiset c) pohjavalu tasoituksineen (n. 8 cm), d) tiilimuuri (n. 200 cm). Mustat L-mutkat kuvaavat tartuntarautoja (6-8 mm harjateräs)
Pian anturan valmistumisen jälkeen muurasin harkot (kaaviokuvassa b). Tämä tapahtui rakennuksen pystytykseen nähden kahdessa osassa, niin että muurasin ensin kerroksen harkkoja, jonka jälkeen anturan päälle ja ensimmäisen harkkokerroksen ympärille levitettiin täyttömaata.
Seuraavaksi koottiin hirsikehikko tähän ympärille ja sen jälkeen muurasin loput harkot paikoilleen. Näin toimittiin siksi, ettei hirsikehikkoa pystytettäessä olisi montaa ylimääräistä pilaria tiellä.
Pilarien paikat tuli anturavalun aikana arvioitua väärin, joten kahden pilarin kiinnitykset anturaan piti tehdä uusiksi ennen kuin tämä työ pääsi vauhtiin.
Kiukaan pohjan valu
Kiukaan alla pitää olla palamatonta materiaalia, usein suositus on vähintään 6 cm betonilaatta. Meikäläisen rakenteessa oli syytä toimia tämän malliin mukaan.
Hirsikehikko ei ollut varsinaista väliseinää, mutta kuitenkin hirsiä sen verran, että se pysyisi kasassa. Muun muassa alin hirsikerta meni pilarien yläpuolelta ja se piti nyt katkaista. Väliseinän seuraava rakenne oli 2 hirsikertaa ylhäällä, välikaton kohdalla. Hirren katkaiseminen ei tulisi vaikuttamaan mökin rakenteeseen, sillä hirsissä oli pilarien päässä kiinnitys, joka vähentäisi sivuleviämisen uhkaa, samoin sivuseinän suuntaiset lattiajuoksut tulisivat pitämään alimpia hirsikerroksia kiinni toisissaan. Joten alimman hirren poistamisen jälkeen valamaan tolppien varaan.
Kiukaan pohja valettiin siis ”ilman päälle” tai pikemminkin 22 mm muottivanerista leikattujen kappaleiden päälle ja väliin niin että harkoista tulevat harjateräkset käännettiin tulevan laatan suuntaisesti. Kiukaan pohjan, ja myös väliseinän pohjan, pinta-alaksi tuli reilu neliö (n. 1,1 x 1,2 m), paksuudeksi vajaa 9 cm.
Kiuas valettiin käsin tehtyä yleissementtiä ja vahvinta mahdollista suhdetta käyttäen. Pari päivää valamisen jälkeen muotti purettiin ja todettiin valun kestävän kasassa.
Muotitettu ja raudoitettu puukiukaan perustusten valumuotti. Pohjalla muottivaneria, reunoilla lautaa. Kuva: H. Alastalo
Pohja sai tämän jälkeen kuivua lähes kaksi kuukautta, ennen kuin muut rakennustyöt olivat niin pitkällä, että tuli ajankohtaiseksi jatkaa hommia.
Kiukaan pohjaa piti seuraavaksi tasoittaa ja tehdä siihen sopiva (kaaviokuvassa c reilusti liioiteltu) kaato, niin kiukaan ohi tai läpi valuva vesi ohjautuisi haluttuun suuntaan. Tätä toimenpidettä edelsi tarkkaavainen mittailu kiukaan sijoituspaikan suhteen, koska tässä vaiheessa päätettäisiin mihin tiilimuuri tarkalleen ottaen asettuu.
Valu tunti betonin kaadon jälkeen
Tiilimuurin suhteellinen sijainti väliseinään (tai niihin hirrenpäihin, jotka sitä edelleen edustivat) oli erittäin tärkeä kevythormin sijoituksen kannalta. Koska kiukaassa ei olisi pelivaraa vaan se tulisi 30 mm tiiliseinästä, pitäisi tiiliseinä sijoittaa niin, että metallihormin suojaetäisyydet ylhäällä oleviin hirsiin ja muihin palaviin rakenteisiin säilytetään.
Tämä olikin mielenkiintoinen yhtälö, mutta väliseinän paikka lopulta selvisi – kuten selvisi sekin että hormiin piti hankkia 100 mm mutkapala, jolla kevythormi saadaan kauemmas väliseinästä.
Kun muurin paikka oli laskettu, katsoin linjalangalla väliseinän hirsien päistä ja ruuvasin vanerin pätkän seinän merkiksi. Tämä osoittautui tarpeelliseksi, sillä kiukaan pohjasta ei ollut tullut täysin suorakulmaista, eikä rakennukseen nähden täysin saman suuntaista…
Kiukaan pohjan tasoitin Weberin 3100 laastilla, jonka piti K-Raudan ohjeiden mukaan sopia kosteisiin tiloihin ja kestää riittävästi lämpöä. Kyseinen laasti on varsin äkäistä kovettumaan, mutta toisaalta tämä myös helpottaa pienen kaadon aikaan saamista. Tasoituksen jälkeen pintaan asennettiin vielä 10 x 10 cm kokoiset keraamiset lattialaatat. Viimeisin kerros kakkua on kestävyydeltään minulle arvoitus. Kiuas tulee lämmittämään laattoja ja kiinnitysmateriaalia jonkin verran, joten parin kymmenen käyttökerran jälkeen tiedetään ovatko laatat vielä paikoillaan…
Tiilimuuri pystyyn
Muuria varten tulin hankkineeksi hyvän tavan vastaisesti klassisia punasavesta tehtyjä umpitiiliä. Hormit ja muut itsessään seisovat rakenteet kannattaisi muurata reikätiilellä, joka tekee rakenteesta sivusuunnassa tukevamman.
Valmis muuraus, seuraavaksi pinnoitus. Muuraus on tiilimallin vuoksi tuettu molemmin puolin puilla.
Kun hankin itse väärät tarvikkeet, jätin luonnollisesti toteutuksen ammattilaiselle… Osallistuin suunnitteluun kuitenkin vielä sen verran että muuriin lisättiin pukuhuoneen puolelle yksityiskohdaksi pieni hylly tulitikkujen, kynttilöiden, tms. säilytystä varten n. 130 cm korkeudelle lattiasta (tai siitä mihin lattian pitäisi tulla).
Muurista tuli tavoitteiden mukainen. Koska se piti molemmin puolin maalata, toisaalta vaaleaksi toisaalta tummaksi harmaaksi, oli seuraavaksi se vielä tasoitettava. Ennen tasoitusta hioin tiilellä ja kovametallilaikalla rappausroiskeet pois ja tiilihyllyn kulmat pyöreiksi.
Tasoitettu muuri pukuhuoneen puolella
Tasoitus tehtiin valmistajan ohjeiden mukaisesti Weber 137 oikaisulaastilla. Tämän laastin erikoispiirre on se, että sitä voi käyttää kerralla aika paljon, mutta laastin sisältämä kuitu tekee täysin tasaisen pinnan tekemisen käytännössä mahdottomaksi.
Saunan puolelle jätin karkean pinnan maalille, mutta pukuhuoneen vaalean sävyn vuoksi tein lopputasoituksen edelleen saman firman Tiilitasoitteella. Sillä amatöörikin saa nopeasti todella tasaista jälkeä aikaan. Nyt kumpikin pinta oli maalausvalmiina. Saunaan laitettiin Teknoksen SuperLateksia, pukuhuoneeseen on tulossa blogia sponsoroineen Tikkurilan Muuri-maalia. Jälkimmäistä olisin mielelläni käyttänyt myös saunassa, mutta Tikkurilan sävyt muurille olivat turhan vaaleita saunan tavoiteltuun tummaan ilmeeseen nähden.
Saunan puolen maalauksen ja laattojen saumauksen jälkeen kiuas tuotiin paikoilleen ja hormin asentelu saattoi alkaa. Alakattohan ei voinut viimeistellä ilman hormia, läpiviennin paikka vaatii omia ratkaisujaan. Saunan puoli jouduttiin maalaamaan kahteen kertaan, sillä ensimmäinen sävytetty maali osoittautui aivan väärän väriseksi. K-Rauta oli samaa mieltä kanssani sävytysvirheestä ja teki korvaukseksi uuden, oikean värisen sävytyksen. Ongelma oli ilmeisesti Tikkurilan sävylle annetussa väärässä kaavassa.
Näin kiukaan pohja lopulta valmistui, useiden viikkojen aikana, hyvin pienissä erissä. Nyt kaikki valut ehtivät kuivumaan aika hyvin ennen kuin seuraavaan työvaiheeseen piti siirtyä.
Tämän artikkelin kirjoitushetkellä kiukaan pohja väliseinineen on käyttökunnossa. Muuria ei kokonaisuudessaan ole saatu viimeisteltyä, sillä lokakuun kylmyys teki muurin maalamisen mahdottomaksi, ennen kuin ovat ja ikkunat saadaan tukittua niin, että muuri ja huoneet saadan lämmitettyä 10 asteeseen.
Loppumietinnät
Vaikka tässä käytettiin paljon Weberia, täytyy sanoa, ettei kaikki sujunut ihan toivotulla tavalla. Olisin mieluiten käyttänyt heidän valmiiksi sävytettyä julkisivulaastiaan saunan tiilimuurissa, jolloin seinää ei olisi tarvinnut erikseen maalata. Ongelmaksi muodostui hinta, sillä 25 kg säkin toimituskustannukset olisivat olleet tuotteen hintaan nähden vähintään kaksinkertaiset, tehden hankinnan järjettömäksi. Vika ei siis ollut tuotteen, vaan maksajan lompakon...
Kiukaan pohja tuli nyt tehtyä tulevaisuutta kestävällä tavalla. Jälkikäteen on kuitenkin mietityttänyt oliko seinän läpi lämmitettävä kiuas järkevä valinta etenkään pieneen saunaan – niin paljon lisävaivaa siitä on rakentamisen ja tilasuunnittelun kannalta. Suurin ongelma on se, ettei kiuasta voi puurakenteisessa saunassa sijoittaa lähelle nurkkaa. Nurkkasijoitus olisi tilankäytön kannalta optimaalinen. Turvaetäisyyksien vuoksi kiuas tulee yli 50 cm nurkasta, jättäen nurkkaan vaikeasti hyödynnettävää hukkatilaa. Täysin keskelle väliseinää kiuasta taas ei voinut sijoittaa, sillä hormi olisi tällöin pitänyt vetää katonkannattajan eli kurkihirren lävitse…
Kevythormin käyttö oli toinen kyseenalainen valinta. Prosessin aikana olen alkanut arvostaa perinteistä tiilihormia, sillä se on määräävän roolinsa vuoksi muuta suunnittelua helpottava tekijä. Vaikka se vielä lattiapinta-alaa, niin erilaisine kulmayhteineen (eli metalliputken mutkineen, joilla kiuas hormiin liitetään) se mahdollistaa kuitenkin joustavasti erilaisten kiukaiden käytön. Toisaalta kevythormin käyttöpituudeksi tuli 2,2 m, tosin kiukaan pohjan tasolta piipun nokkaan matkaa on nelisen metriä, joten muurattu piippu olisi ollut lähes viisi metriä korkea rakennelma.
Internetistä, tarkemmin ottaen www:stä, löytyy joitakin saunansuunnitteluohjelmiksi itseään kutsuvia palveluita. Tässä kontekstissa saunansuunnitteluohjelman parempi nimitys olisi varmaankin vuorovaikutteinen tuoteopas, sillä ohjelmilla pyritään auttamaan kuluttajaa ostamaan kyseisen valmistajan saunatuotteita. Tässä artikkelissa testi Harvian, Sunsaunan ja Narvin suunnitteluohjelmista.
Testasin verkkosovelluksia Firefox selaimella läppärissä, jossa Windows käyttöjärjestelmä. Palvelut on selvästi suunniteltu työpöytäkäyttöön, Narvi on ainoa, josta saa mobiililaitteella helposti kaiken irti.
Päivitys 28.11.2016: Harvian sauna designer ohjelmisto päivittyi marraskuussa 2016. Uudessa ohjlemassa on panostettu ajanmukaiseen ulkoasuun, toiminnallisuudet pääasiassa samat. Tällä sivulla on arvioitu vanhaa versiota. Uusi ohjelma löytyy osoitteesta http://saunadesigner.harvia.fi
Harvia Designer -saunaohjelma, vanha versio
Harvia Designer -ohjelmassa pystyy hahmottelemaan saunan sisärakenteita suhteellisen monipuolisesti. Ohjelma auttaa myös huomioimaan erilaisten kiukaiden turvaetäisyyksien aiheuttamia ongelmia. Ohjelma ei automaattisesti huomioi eri objektien (lauteet, kiukaat, ovi yms.) keskinäisiä suhteita ja niiden vaatimuksia, vaan käyttäjän pitää olla tarkkana.
Visualisointi on kovin vanhanaikaista, mutta tyhjää parempi. Vanhaan suunnitelmaan palaaminen ja ohjelman käyttäminen uudestaan edellyttää yhteystietojen jättämistä ja tarjouspyynnön tekemistä. Ohjelma ilmeisesti julkaistu vuonna 2007, mikä selittää sen karua ilmettä.
SunSaunan suunnitteluohjelma esittelee erilaisia lauderatkaisuja valaistusvaihtoehtoineen. Ohjelman tulokset ovat suuntaa antavia eivätkä aina päivity käyttäjän tekemien valintojen mukaan. Toimii ensisijassa tarkan tarjouspyynnön luomistyökaluna.
SunSauna suunnitteluohjelma näyttää lauteen paikan
Narvin kiukaan visualisointisovellus
Narvin Showroom sovellus visualisoi erilaisia sauna-kiuas –yhdistelmiä. Siitä on rajallinen apu suunnittelutyössä, mutta se on visuaalisesti kertaluokkaa pidemmälle kuin kilpailijansa ja helpottaa oman saunan ulkoasun kuvittelua. Hyvin rajoitetut konfigurointimahdollisuudet vähentävät sovelluksen hyödyllisyyttä, toisaalta tarkkojen mallien hyöty on erityisesti kiukaan koon realistisessa hahmottamisessa ilman vierailua kaupassa.
Narvin Showroom käyttää 3d malleja saunan kiuas- ja laudevaihtoehtojen visualisointiin
Tulevaisuudessa nähdään toivottavasti sovelluksia, joiden ulkoasu on yhtä tyylikäs kuin Narvin ja joissa on yhtä paljon ominaisuuksia kuin Harvialla, mutta lisäksi mallinnuksia lämpövirtauksista saunan sisällä ja saunan ilmanvaihdon toimivuudesta. Tämä vaikuttaisi varmasti positiivisesti kiukaiden verkkorautakauppaan, mutta edellyttäisi myös valmistajilta 3d-mallien julkistamista. Tämä saattaa tosin pian virtuaalitodellisuus (VR) teknologian myötä muutenkin tulla ajankohtaiseksi.
Yhteenvetona verkon saunan suunnitteluohjelmista voi todeta, ettei niillä voi saunaa valmiiksi suunnitella. Harvian sovelluksella saa nopeasti osviittaa millaisia palikoita saunaan mahtuu. Narvin sovellus visualisoi tyylikkäästi mille kiuas voi näyttää. Uskon vielä näkeväni kertaluokkaa monipuolisemman kuluttajille suunnatun 3d-suunnitteluohjelma jonkun verkkokaupan kylkiäisenä.
Kun nuori amerikkalainen toimittaja lähti vuonna 1996 etsimään itseään Venäjälle, hän arveli palaavansa pian takaisin Yhdysvaltoihin. Hän ei aavistanut viettävänsä Moskovan nopeasti muuttuvassa ilmapiirissä kaksitoista ennen paluutaan. Hän ei myöskään aavistanut rakastuvansa viehättäviä venäjättäriä palavammin kuumana käyvään venäläiseen saunaan eli banjaan.
Bryon MacWilliamsin omaelämänkerrallinen esikoisteos With Light Steam julkaistiin Illinoisissa 2014. Entinen Venäjän kirjeenvaihtaja kertoo teoksessaan matkastaan venäläisen saunakulttuurin ja -verkostojen syövereissä. Kirja koostuu saunamatkakertomuksista, joiden välillä nuori mies ehtii rehvakkaaseen sävyyn luettelemaan vierestään yksi kerrallaan poistuvien naisten etunimiä.
Kirjailija on nimennyt kirjan luvut venäläisten saunan merkitystä ylistävien lausuntojen mukaan; ”sauna on kaikki/filosofia/pyhä/yhteisö”. Jokainen luku avaa näkökulman erilaiseen saunaan ja sen merkitykseen nyky-Venäjällä. Kirjan ansiot ovat yksityiskohtaisessa venäläisten saunatapojen kuvailussa.
Banjojen kirjo on nimittäin suuri. MacWilliams kertoo ahtaista ja ruuhkaisista edelleen toimivista neuvostosaunoista Moskovasta. Hän kirjoittaa myös yksinäisistä luksus- tai trofeesaunoista Uralin toisella puolella sekä epätoivoisen vaikeasta matkastaan venäläiseen ”mustaan banjaan” eli savusaunaan.
Itseeni eniten kirjassa vetosi sen välittämä kuva monimuotoisesta, dogmeja kaihtavasta ja asialleen omistautuneesta saunakulttuurista. Erityisen kiinnostavaa oli venäläistä saunakokemusta rikastavan vihtomiskulttuurin todella monipuolinen ja yksityiskohtainen kuvailu. Se sai suomalaiset vastatoimet tuntumaan alkeellisille!
Saunakokemusten lisäksi kirjaa värittävät sinne tänne ripotellut saunahistorian tietopalat. Näitä mies oli ennen FSB:n maastapoistumisvihjeitä käynyt Venäjän valtionkirjastossa poimimassa vanhoista venäjänkielisistä lähteistä. Ne on kirjassa myös listattu.
Kirja ei ole kaunokirjallisuuden merkkipaalu ja sisältää joitakin epäuskottavia yksityiskohtia. Tästä huolimatta se on suositeltava viihdyttävä ja helppo englanninkielinen teos saunan ystäville. Samalla Suomessa kirjaa lukiessaan voi pitää itseään onnekkaana, kun ei kirjailijan tavoin tarinan lopuksi joudu pysyvästi eroon suuresta rakkaudestaan.
Mikä on suomalaisen löylyn suositusalue? Onko 80 Celsius-astetta ja 15 % suhteellista kosteutta ainoa oikea suomalaisen saunan ilmasto? Saako alle 200 asteisille kiville heittää vettä?
Kerroin suomalaisen saunatutkimuksen historiaa käsittelevässä kirjoituksessa siitä, miten saunan rakennustekninen toiminta on ollut yksi saunatieteilijöiden kiinnostuksen kohteista toisesta maailmansodasta lähtien. Olen aiemmin esitellyt myös saunan lämpötilan ja kosteuden merkitystä löylykokemukselle.
Sauna lämpötila ja ilmankosteus
Eräs saunan toimintaa koskevista tutkimuskysymyksistä on ollut se, miten erityisesti suomalaisen saunan ihanteellisia löylyttelyolosuhteita voisi mitata tai määrittää. Työn eräänlainen lähtölaukaus oli heti sodan jälkeen Työtehoseuran toimesta aloitettu (1947) maalaissaunojen, 25 savusaunan ja 50 uloslämpiävän sauna, mittaus (Sauna-lehti, 1/1948).
1940-luvulla Kainuun alueella tehdyn savusaunatutkimuksen tuloksia Risto Vuolle-Apialan piirtämässä kaaviossa hänen kirjastaan Savusaunan kiuas. Julkaistu luvalla.
Siinä tutkittujen savusaunojen keskilämpötila oli 76 astetta, suhteellisen kosteuden (RH) ollessa 29% (kts. yllä oleva kuva). Ulossavuavat saunat olivat viileämpiä, keskimäärin 63 asteisia ja 49% RH. Absoluuttinen kosteus oli siis lähes vakio, 70 g/m3. Kuten myöhemmin selviää, tämä on myöhempien tulkintojen mukaan hyvin kostea olosuhde.
Tämän ja myöhemmän tutkimustyön lopputuloksena saatiin seitsemänkymmentä luvulla hahmoteltua niin sanottu suomalaisen löylyn suositusalue. Tämä alue määriteltiin saunan lämpötilan ja kosteuden funktiona. Lämpötilaksi suositeltiin 75 ja 105 asteen välistä aluetta, kosteuden vaihdellessa 27 %:sta 7 %:in. Asian ensimmäisiä graafisia esityksiä löytyy Erkki Äikäksen 1970 INTERBAD-kongressin esitelmässä (Sauna-lehti 4/1970) ja Niilo Teeren 1974 saunakongressin esityksessä (Sauna Studies, 1976). Seuraava kuvasarja osoittaa tämän idean elinkaaren aina viimeisimpään vaiheeseen asti.
Erkki Äikäs. 1971. Sauna-lehtiTommila (toim.) Rakennan saunan .1988. Julkaistu Rakennustieto Oy:n luvalla.Risto Vuolle-Apiala: Savusaunan kiuas -kirjasta (2001) oleva kaavio. A. suomalainen suositus, B saksalainen suositu. C huoneistosaunojen tutkimustulos, D talosaunojen tutkimustulos, E-F edustavat Riston mukaan 40-luvulla tutkittujen saunojen jakauman.
Viimeinen kuva on yllättäen Risto Vuolle-Apialan Savusaunan kiuas –kirjasta ja Risto on lisännyt siihen toisen arkkitehdin, Helamaan 80-luvulla huoneisto- ja talosaunoja (C ja D alueet vastaavasti) koskevat tutkimushavainnot. Nämä kertovat suomalaisten todellisten saunaolojen poikkeavan suosituksista. Helamaan Huoneistosauna-tutkimusraportin (1988) perusteella kuluttajat eivät näe tässä mitään ongelmaa. F-alue kuvaa vanhojen aiemmin mainitun 40-luvun tutkimuksen havaintoja.
Saunaolot ovat siis selvästi aikojen kuluessa muuttuneet, mutta eivät missään vaiheessa vastanneet kovinkaan hyvin ”suosituksia”. Eräs hyvä syy tälle on varmaankin se, että kuten lämpömittari-artikkelissa mainitsin, ei ilmankosteuden mittaaminen saunaolosuhteissa ole kovin helppoa.
Viisarilla pyöreän mittataulun pinnasta kosteuslukemaa näyttävät mittarit saattavat näyttää radikaalisti liian suuria suhteellisen kosteuden lukemia. Vuolle-Apialan kaaviossa saunatkin ovat keskimäärin suositusta kuivempia.
Viimeksi edellisenä viikonloppuna näin taulussa 110C / 70% RH lukeman, joka on täysin eri planeetalta. Alla vastaavankaltaisia laitteita sekä yksi digitaalinen mittari, jonka ei kuitenkaan luvata toimivan yli 35 asteen lämpötilassa.
Pian viidenkymmenen vuoden ikäistä ”alustavaa” suositusta ei ole sen kummemmin muutettu. Saunatutkijat ymmärsivät ehkä itsekin tulleensa hieman heikoille vesille, sillä alusta pitäen pelkästään suosituksen tulkintakin aiheutti ongelmia tavallisille saunojille. Tätä voi pitää pienoisena teknisesti orientoituneiden tutkijoiden tulosten viestintäongelmana, sillä Äikäksen suosituksessa alun perin käyttämä absoluuttisen kosteuden määrä oli helposti sotkettavissa tutumpaan suhteelliseen kosteuteen.
Kiukaan kivien lämpötila
Saunan kivien riittävästä tai oikeasta lämpötilasta on myös keskusteltu pitkään. Koska suomalaiseen saunaperinteeseen kuuluu löylynlyönti, on jokin kuuma pinta saunasta löydyttävä. Kysymys on, kuinka kuumia kivien pitää olla?
Suomessa on runsaasti savusaunojen ja kertalämmitteisten kiukaiden nimeen vannovia. Näissä kiukaissa kivien lämpötila käyttökunnossa voi olla 400-600 asteen luokkaa.
Kertalämmitteisen savusaunan kivet pitää lämmittää punahehkuisiksi, niin ei tule myöhemmin nokea niskaa.
Tekniikan maailma käytti aiemmin kriteerinä 300 asteen lämpötilaa sille, kykeneekö kiuas lämmittämään kiviä riittävän kuumiksi. Lehden vanhan mielipiteen mukaan liian alhainen lämpötila johtaa laadultaan heikompaan löylyyn. Myös useampi varaava, heti valmis sähkökiuas pyrkii säilyttämään kivien lämpötilan tällä tasolla.
Tästä kriteeristä ei kuitenkaan enää viimeisimmässä 2013 testissä puhuttu eikä löylykapasiteettia arvosteltu. Vuoden 2003 puukiuastestissä arvioitujen kiukaiden lämpötila vaihteli välillä 215-305 astetta. Vuonna 2011 arvioitujen sähköisten pilarikiukaiden lämpötilat olivat 280 ja 407 asteen väliltä.
Kivilämpötilan vaikutusten löylyihin ei ole kuitenkaan järjestelmällisesti tutkittu, joten ei asiasta ei ole juuri enempää sanottavaa. Harvoja numeerisesti perusteltuja esityksiä asiasta on energiakriisin jälkeinen laskentakaava siitä, että tyypillisten kivien 300 asteen lämmitys kuluttaa energia 0,070 kWh/kg (Äikäs, 2/1977 Sauna-lehti). Tämä tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että mitä enemmän kiviä, sitä enemmän energiaa niiden lämmittäminen kuluttaa.
Ilmanlaatu
Ilmanvaihdon suunnittelusta ja toteutuksesta niin mekaanisesti kuin painovoimaisesti olen kirjoittanut aiemmin. Sen pääperiaate on, että ilman täytyy vaihtua saunassa useampia kertoja tunnissa ja mitä enemmän ihmisiä saunaan mahtuu, sitä enemmän täytyy myös ilman liikkua. Rakentamismääräysten mukainen vaatimus on vähintään 6 l/s (tai 2 l/s/m3, jos sauna on yli 3 m3). Kokonaisuuden kannalta myös muiden tilojen, pesuhuoneen, pukuhuoneen jne. ilmanvaihto täytyy hoitaa asianmukaisesti.
Muiden ilmanlaadun tekijöiden suosituksia saunaoloihin en ole nähnyt. Huoneilman kohdalla erityisesti hiilidioksiditasojen vaikutus ollaan tiedostettu, mutta tähän liittyviä raja-arvoja ei tietääkseni kukaan ole saunaan soveltanut. Sama pätee saunan sisäilman savuisuuteen, häkäpitoisuuteen ja otsonipitoisuuteen. Otsoni on yhteydessä ilman ionipitoisuuteen, josta olen kirjoittanut erillisen artikkelin.
Tuntemattomia ilmanlaatutekijöitä voi toki olla muitakin. Blogin lukija Pekka Paasonen on useampaan kertaan pyytänyt minua kiinnittämään huomioita luonnonkivien toimintaan saunassa. Hänen mukaansa on mahdollista, että luonnonkivistä lämmitettessä irtoavat pienet määrät kemikaaleja voivat aiheuttaa yliherkille saunojille reaktioita, esim. hengitysvaikeuksia. Asiaa ei ole tutkittu, mutta kaasuallergiahypoteesi olisi hyvä selvittää.
Yhteenveto – ongelmia ja ratkaisuja
Suomalaisen saunatutkimuksen kulta-aikoina oli kova halu selvittää ja perustella suomalaiseen saunaan sopivat olosuhteet. Työssä päästiin alkuun ja esitettiin tässäkin nähty löylyn suositusalue, johon myöhemmin liitettiin empiirisiä tutkimustuloksia suomalaisten käytännön olosuhteista.
Työ jäi kuitenkin ilmiselvästi kesken.
Myös syntyneen suosituksen sovellusmahdollisuudet jäivät epäselviksi, sillä suomalaiset saunat eivät yleensä näytä vastaavan suosituksia. Niin sanottu käyttäjävalidointi – eli suositusten mukaisten olosuhteiden testaaminen suuremman saunakansan keskuudessa - jäi siis tekemättä, toisaalta siihen ei ole ollut välineitäkään, sillä mitään koko kansan jakamia käsitteitä löylynlaadusta ei oikeastaan ole olemassa.
Eräs syy on se, että saunan ilmankosteuden mittaaminen luotettavasti ei ole helppoa. 60-luvun lopulla Saunaseura oli mukana kehittämässä erityistä Saunahygroa, jota G.W. Sohlberg AB myös valmisti juuri tätä tarkoitusta varten. Tämäkin innovaatio on kuitenkin jäänyt saunahistoriaan. Keksintöä aikanaan kritisoineet olisivat varmaan nyttemmin sitä mieltä, että myyntin jääneet laitteet eivät ole varmasti hygroa parempia.
GWS:n Saunahygro mittasi sekä kuiva että märkä lämpötilan ja visualisoi näiden yhteyden löylyn voimakkuuteen
Aiemmin viitattujen tutkimustulosten perusteella aiemmin kritisoimani kiukaan ilmankostuttimella olisikin tämän perusteella käyttöä saunan olosuhteiden korjaamisessa!
Kiukaan lämpötilan mittaaminen olisi nykyteknologialla helppoa, halpaa ja tarkkaa, mutta tämä vaatisi yhtälailla lisätutkimuksia riittävän tai hyvän kivilämpötilan löytämiseksi. Projektista haastavan tekee löylyn ja höyryn yhteys saunassa vallitsevaan, vaihtelevaan lämpötilaan.
Nämä kaksi on jo itsessään ongelma, mutta suurempi ongelma on olematon ilmanlaadun kokonaisuuden ymmärtäminen. Senkin jälkeen, kun kosteus ja lämpötila on saatu paikoilleen, jää jäljelle tukku tekijöitä joiden merkitystä löylykokemuksen ei tunneta.
Suomalaisen löylyn vakioille ja saunastandardeille on siis olemassa jonkinlaiset suuntaviivat, mutta ne eivät vielä johda maaliin asti. Lähes 50-vuotisten suositusten ymmärtämistä helpottaisi, jos yleisesti käytössä olisi tarkkoja lämpö- ja kosteusmittareita. Tälle vuosituhannelle päästäisiin, jos yhtälöön lisättäisiin muut ilmanlaatutekijät raja-arvoineen.
Kuriositeettina mainittakoon keskieurooppalaisen saunavalmistaja Klafsin Sanarium-konsepti. Tässä he ovat ottaneet vakavasti kosteuden ja lämmön säätelyn yhden sähkösaunan puitteissa. Säätö- ja kiuasjärjestelmä lupaa jopa viisi erilaista saunaa lämpötilan ja kosteuden yhdistelminä:
Vilvoittelutila on tärkeä osa saunarakennusta. Suomen olosuhteissa pääsy ulkoilmaan on yleensä varma ratkaisu jäähdyttelyyn. Parhaassa tapauksessa tästä voi vielä jatkaa matkaa ulkovesistön - tai paljun - viileään syleilyyn.
Ulkosaunan tapauksessa terassi on kätevä tapa laajentaa saunan käyttötiloja sekä tarjota vilvoittelutilaa. Terassille pääsy pitää siis varmistaa jo aikaisessa vaiheessa.
Suunnitteluvalinnat
Terassin suunnittelun kannalta tärkeimpiä valintoja on sen suunta rakennuksen ympärillä. Tämä ratkaisee niin sen mihin terassilta näkee kuin sen mistä terassille näkee. Kun saunasta saavutaan useimmiten ulkoilmaan kiireellä ja kevyellä vaatetuksella on hyvä miettiä terassin, rakennuksen ja ympäröivän maaston merkitystä sekä sille hiveleekö alastonta vartaloa kylmä koillistuuli vai naapurin lämmin katse.
Itse päädyin siihen, että uloskäynti saunarakennuksesta tapahtuu (kylmälle) pohjoispuolelle, joka on julkisivun kääntöpuolella. L-mallinen terassi jatkuu tästä kohti länttä, jossa on varsinaiseksi oleskelualueeksi ajateltu osio. Täällä toivotaan iltaisin nautittavan laskevan auringon kajosta.
Ensimmäinen viimeistellympi saunaluonnos
Saunamme terassin kooksi tuli noin 15 m2, suunnilleen saman verran kuin sisätilojen käyttöala. Terassin pinta-alaa voi tuskin koskaan olla liikaa. Päädyin itse rakennusprojektin jo alettua vielä leventämään terassia kumpaankin suuntaan, koska tajusin jättäneeni terassin pystytolppien vaikutuksen huomioimatta. Tällainen asia pitäisi muistaa suunnitteluvaiheessa, sillä se tulee väistämättä aiheuttamaan ongelmia jälkikäteen.
Terassimme on kokonaisuudessaan katettu. Kattaminen lisää paljon käyttömukavuutta, kun terassi pysyy ainakin seinän vierustoiltaan kuivana. Tällöin terassilla voi säilyttää ainakin kesäaikaan pihakalusteita ja ehkä jopa polttopuita.
Korotettu terassi
Korotettu terassi vaatii kaksi erityisrakennetta, portaat ja kaiteet.
Terassisuunnitelmaan liittyy ainakin pilariperustaisen rakennuksen kohdalla myös ajatus rappusista, joiden avulla kannelle noustaan. Näidenkin kohdalla alkuperäinen visio muuttui rakennuksen edistymisen myötä. Pohjakaavassa rappuset on sijoitettu kulmaan, mutta mökkitontin rakennusten keskinäisen harmonian vuoksi ne tullaan rakentamaan länsiterassin puolelle. Tämä onnistuu tosin vasta, kun ympäröivä maa on täytetty lopulliselle tasolle.
Kaiteet ovat lain ja turvallisuuden vaatima lisävaruste, jos putoamiskorkeus ylittää 500 mm. Kaiteisiin ja käsijohteisiin liittyy useampia vaatimuksia korkeuden ja tiiviyden suhteen (kts. rakentamismääräyskokoelma F2). Kaiteiden kohdalla on myönnettävä, että suunnitelmani ovat edelleen keskeneräiset enkä ole edes perehtynyt niitä koskeviin vaatimuksiin. Onneksi niillä ei ole toistaiseksi kiirettä.
Lämpökäsitelty mänty on terassilautana suhteellisen kova, hieman punaruskea materiaali. Sävy yllättävän lähellä vihtrillikäsiteltyä raakalautaa, jota kuvan lattiajuoksuissa
Viimeinen suunnittelun puolelle menevä valinta koskee rakennusmateriaalia. Saunaa on tähän mennessä rakennettu lähinnä käsittelemättömästä ja myöhemmin rautavihtrillillä käsitellystä raakapuusta. Kestopuuta on käytetty niukasti, ainoastaan terassin perustuksissa, harkkopilarien nokassa. Joten kestopuuta ei haluttu myöskään terassin pintamateriaaliksi.
Säätä kohtuullisesti kestäviä vaihtoehtoja kestopuulle on jonkin verran. Haaveena oli löytää jotain hirren kanssa saman sävyistä, eli mieluummin harmahtavaa tai harmaaksi sävytettävää ainetta. Budjetin kärsiessä ylikuormituksesta päädyin lopulta lämpökäsiteltyyn mäntyyn kokoluokassa 117 x 26 mm, jota löytyi B-luokan tavarana alle kolmen euron metrihintaan puuliikkeen takapihalta.
Terassilaudat vaativat vahvat perustukset reunoja myöten
Lämpökäsitelty mänty on läpikotaisin ruskeaa. Männyn lämpökäsittely n. 200c lämpötilassa hävittää puusta lahoamisherkkiä aineita sekä pihkan. Lämpökäsitelty puu säilyttää Lunawoodin mukaan myös paremmin muotonsa. Lopputulos on siis säänkestävä ulkopuu ilman myrkkyjä tai kemikaaleja. Kääntöpuolena puun sävyttäminen tuoreelta ei ole omien kokemusteni mukaan mahdollista. Alla kuva yrityksestä käsitellä puuta Tikkurilan keloharmaalla puuöljyllä.
Terassin pitkien juoksujen jäykistämistä varten juoksujen väliin tehtiin välituet, jotka laitettiin paikoilleen vasta laudoituksen lähentyessä, niin että ne jäisivät piiloon lautojen alle
Terassin rakentaminen
Terassin rakentamisessa suurin työ on pohjan valmistelu. Terassin lattiajuoksujen väliksi valittiin 600 mm, jonka uskottiin pysyvän 26 mm laudan kanssa notkumatta. Rakentamisen aikana tuli vastaan yksi suunnitteluvalinta terassin käytettävyyteen liittyen. Tämä oli lautojen rako.
Terassilautojen väliin jäävä tila on sekä uhka että mahdollisuus. Isompi rako nopeuttaa kuivumista ja helpottaa roskien lakaisua, mutta liian isoon rakoon tarttuvat varpaat ja välistä tippuvat avaimet ja kännykät.
10 mm mitta
Valitsin itse raoksi 10 mm, jonka mittana käytettiin terassiruuvikotelon kantta. Suosittuja mittoja ovat myös timpurin kynän ulkomitat 12 tai 6 mm, mutta näistä ei kumpikaan nyt tuntunut sopivalle. Pienempi rako olisi näyttänyt leveän laudan parina turhan vaatimattomalle, isompi ei ollut mielekäs. Aika näyttää miten vakioisena sentin ilmarako terassilautojen välissä myöhemmin pysyy.
Terassilaudat ruuvattiin kiinni ruskeilla 55 mm terassiruuveilla (tavallisia, ei ruostumattomia RST). Lunadeck laudan omia kiinnikkeitä ei ollut heti saatavilla sillä hankkimani lauta oli vanhaa mallia. Osin tämän takia asensin laudan harhaoppisesti uritettu puoli alas, ei ylöspäin. Vanhan mallinen lauta oli uria lukuun ottamatta symmetrinen, jolloin kiinnitysura ei näy riippumatta siitä kumminpäin lauta asennetaan.
Ruostumattomien ruuvien käyttöä harkitsin kyllä, sillä terassin päällä olevan aluslaudoituksen rautavihtrilli saattaa vielä valahtaa ruuvien niskaan sopivissa olosuhteissa. Tulevaisuus tulee kertomaan säästinkö väärässä paikassa.
Terassin rakentelussa on hyvä olla kaksi miestä, jos sattuu niin että lautojen huolellista valinnasta huolimatta kaikki 4,5 metriset laudat eivät ole suoria. Lautoja voi nimittäin pakottaa suoristumaan pienellä voiman käytöllä ja ruuvaamalla niitä samaan aikaan kiinni lattiajuoksuun. Tämä ei kuitenkaan onnistu kovin helposti ilman kaksia käsipareja.
Kokonaisuudessaan terassin rakenteluun kului kahdelta harrastajalta kaksi päivää. Eniten aikaa meni pohjatöihin sekä reunakohtiin. Esimerkiksi terassitolppien kierrot tehtiin huolellisesti ensin sahaamalla pistosahalla sinnepäin oleva muoto ja sen jälkeen hiomalla laikalla lauta tarkasti parin millin päähän hirren muodosta.
Loppusanat
Kirjoitushetkellä terassin kansi on valmis, mutta terassikiertävä sivureunan laudoitus kaipaa vielä yhtä kerrosta. Rappusista on tehtynä ainoastaan tilapäinen ratkaisu, näyttää hyvin todennäköiselle, että se jää tänä vuonna ainokaiseksi tavaksi nousta mökin korkeuksiin.
Valmiista terassista ei valitettavasti vielä ole ollut mahdollista ottaa edustuskelpoista kuvaa, sillä rakennusmateriaali on välittömästi vallannut lattiapinnan itselleen...
