Saunologi ja saunan suunnittelun tutkimusmatkalainen. Johtava nykyaikainen suomalaisen saunan asiantuntija ja Suomen Saunaseuran Löylyn henki -palkittu 2021. Työkseni suunnittelen parempia digitaalisia palveluita. Minulla on pitkä historia tieteellisestä tutkimuksesta ja opetan satunnaisesti Aalto-yliopistossa.
Tietoja kohteesta Lassi A Liikkanen
Saunologi ja saunan suunnittelun tutkimusmatkalainen. Johtava nykyaikainen suomalaisen saunan asiantuntija ja Suomen Saunaseuran Löylyn henki -palkittu 2021. Työkseni suunnittelen parempia digitaalisia palveluita. Minulla on pitkä historia tieteellisestä tutkimuksesta ja opetan satunnaisesti Aalto-yliopistossa.
”Älkää nyt kylmällä vedellä kylpekö!” Löylyveden lämpötila mietityttää säännöllisesti saunojia. Kokemus kertoo, että niin viileällä kuin lämpimälläkin vedellä saa löylyt.
Jos asiaa tarkastelee fysiikan näkökulmasta, niin on selvää että kiukaan sekä löylyn kannalta paras valinta on kuuma vesi. Turvallisuusnäkökulmasta lämmin tai viileä vesi on kuitenkin parempi vaihtoehto. Tutustutaan ensin fysiikkaan.
Bongasin äskettäin verkosta Jyväskylän yliopiston Arkipäivän fysiikkaa –kurssin harjoitustyön Saunafysiikkaa ja Löyly. Näissä esitettiin selkeästi, että kuuman (80 C) ja kylmän (10 C) veden höyrystämisen vaatima energiamäärän ero on 12,5 % suurempi kylmälle vedelle. Energian kulutuksen näkökulmasta vaikutus ei siis ole suuri, koska höyrystymisenergian osuus kokonaisuudesta on niin suuri.
Laskentakaava veden höyrystämisen vaatimalle energiamäärälle
Eron voi kuitenkin huomata, mikäli kiuaskivien lämpötila (energialataus) ei ole kovin suuri. Tätä voi itse kokeilla vertailemalla vaikkapa kiehuvaa ja kylmää vettä. Kuuman höyryn iskiessä iholle voi höyrystymisenergian vastailmiön myös kokea (kts. saunan lämmöstä).
Kiinnostaa kyllä, professori Timo Vesala on huomauttanut, että vesi voi höyrystyä ilman kuumenemista sataan asteeseen. Kuulostaa siis sille, että asia tarvitsisi varmentavan empiirisen tutkimuksen.
Ahkeran saunojan kannattaa käyttää lämmintä – tai kuumaa – vettä myös sen takia, että se vähentää kivien kuormitusta. Kivet rasittuvat lämmönsiirrossa ja rapautuvat ajan myötä. On selvä, että kylmän veden käyttö nopeuttaa ikääntymistä. Ei ole tosin laskentakaavaa sille, miten suuri vaikutus tällä on (asiasta löytyy järkevää spekulaatiota tästä Skepsis ry:n keskusteluketjusta). Kuuman veden käyttö sopii kuitenkin lähinnä kokeneille saunojille kontrolloituihin oloihin.
Viileän tai lämpimän veden käyttöön on myös omat perusteensa. Jos kivissä riittää lämpöä, ei vedenlämmittämisen vaatima energiaero ole kovin suuri ja näin ollen fysiikan voi unohtaa. Yli 60-asteinen vesiastia on saunassa myös käyttöturvallisuuden kannalta riski. Tuntuu nimittäin ikävälle, jos sen vilvoittelumielessä kumoaa vahingossa niskaansa tai siihen hämärässä saunassa vahingossa upottaa kätensä tai jalkansa.
Kiukaalle voi siis heittää kylmää vettä, kunhan kiukaan pitää kuumana. Kylmälle kiukaalle ei pidä heittää sitten minkäänlaista vettä...
Tarkoitukseni on ollut viimeviikkoina jakaa yksityiskohtia saunaprojektin etenemisestä. Tämän suhteen projekti on onneksi dokumentaation edellä sillä alkusyksy on osoittautunut haasteelliseksi ajaksi tälle rakentajalle. Useampi homma on juuttunut paikoilleen.
Elokuun sitkeä yskä vaihtui lyhyen terveen päivän jälkeen täysin rampauttavaksi räkätaudiksi, jossa ensimmäinen viikko meni täysin sänkypotilaskunnossa. Kolme lääkärikäyntiä tuotti vain kasan lääkkeitä.
Lääkärin Määräämät. Yksi ruisku vielä unohtui
Sairastelu on rajoittanut omia rakennustyö mahdollisuuksiani ja lopulta myös kirjoittelua. Etätyömaa on tässä kohtaa osoittautunut haastavaksi. Kahden sadan kilometrin päässä olevalle kohteelle ei noin vain hypätä - etenkään muun elämän vaatimusten välissä. Vaikka olen työllistänyt kirvesmiestä oman ajan ja osaamisen laajentamiseksi, niin käytännön pakko työn ohjaamiseksi ja valvomiseksi paikan päällä on aiheuttanut harmaita hiuksia
Auton mittariin on alle neljässä kuukaudessa kertynyt 10.000 km, tuplat normaalista. Tästä voi laskeskella että edestakaisia, n. 2 * 200km reissuja on tullut parikymmentä. Siis noin kerta viikkoon. Autoilun kustannukset rakennusbudjetissa ovat rahallisesti kuitenkin kohtuulliset. Kaasuautoni edullisin tankkauspiste matkan varrella mahdollistaa polttoainetalouden, jossa 100km syö vain noin 5€. Ylimääräistä kulunkia siis noin 300€.
Tähän nähden matkailun henkinen kustannus on selvästi kovempi, kun tietää ratissa ja tien vieressä vietetyn vähintään 80h ylimääräistä. Tälle voi laskea kovemman hinnan, jos ei ole tehty ammattiautoilijoiden kanssa samasta aineesta. Lähinnä moottoritiekilometreistä koostuva summa ei sinänsä ole mahdoton, mutta olisin käyttänyt tästä ajasta vaikkapa 40 h rakennushommissa.
Eivät kaikki asiat toki ole menneet täysin pieleen.
Olemassaoleva tukikohta rakennustyömaalla on auttanut töissä valtavasti. Samoin ulkorakennuksen ylimääräinen jääkaappi. Sähköt, vedet ja miesten ulkovessa riittää pitkälle. Pelkästään ulkogrilli on auttanut muonituksessa ja lopoukesänä lahjaksi saatu sähkögrilli on tehnyt siitä luvattoman helppoa. Ilman näitä avuja olisin tuskin laiskana toimistorottana edes lähtenyt projektiin.
Valitsin projektin yhteistyökumppaniksi Kotkan K-Raudan, joka sijaitsee työmaamatkan varrella. Etäisyys rakennuspaikalle on noin 50km, n. 45min peräkärryn kanssa. Tämä on ollut kohtuullinen kompromissi sillä se ei ollut lähin vaihtoehto, toisaalta se on pystynyt toimittamaan valtaosan materiaaleista kilpailukykyisesti. Se on kuitenkin liian kaukana siihen, että sinne kannattaisi lähettää työmiestä tuntipalkalla hakemaan unohtunutta hienotasoitetta...
Riittävän luotettavan rakennusmiehen ja talkoolaisten löytäminen on ollut eduksi. Luottamus siihen, että itse tehtyjen päätösten toteuttaminen sujuu suunnitelmien mukaan parantaa unen laatua. Ei sillä, en ole toistaiseksi ole käyttänyt rakennuspalvelua, josta ei erityisesti viestinnän suhteen löytyisi parantamisen varaa, mutta ehkä tämä korjautuu tulevaisuudessa virtuaalitodellisuuden avustuksella
..
Ideoita etäsuhteeseen
Jälkikäteen ajateltuna rakentajan elämää etätyömaalla voisi helpottaa joillakin keinoin, joita en itse ole onnistunut hyödyntämään.
Yksityiskohtaisen tarkka rakennus suunnitelma
Paikallinen, säännöllisesti vieraileva valvoja
Tili lähimpään rautakauppaan
Pidempiä yhtäjaksoisia työmaamatkoja
Suurin yksittäinen parannettava asia olisi todella tarkka suunnitelma rakennuksesta kaikkine materiaaleineen ja työkuvauksineen. Tämä säästäisi päänvaivaa erityisesti puuttuvien tarve aineiden suhteen.
Tarpeettoman monta peräkärrymatkaa tehneenä kattavan materiaalisuunnitelman tekemistä puoltaa myös se, että tavarat voisi tilata kerralla toimitettuna - tai vuokrata itse rekka-auton... Tämä vähentäisi myös yllätyksiä puuttuvien tarvikkeiden kustannusten suhteen. Itse ajattelin aiemmin, että olisi vaikeaa varastoida kaikki tavarat tontilla ja siksi järkevämpää hankkia pienissä erissä. Tämä Lean-periaate (pienet erät) ei jälkeenpäin tunnu fiksulle, mutta vastakkaisen idean toteutus olisi edellyttänyt alunperin tarkempia rakennesuunnitelmia.
Jos rakennuspaikka sijaitsee paljon kauempana, on kaikki tämä itsestään selvää.
Toinen kehitysalue olisi omien suunnittelu- ja valvontavastuiden delegointi esimerkiksi vastaavalle tyonjohtajalle. Tämä tosin heijastuisi myös kyseisen palvelun hinnassa. Itse valitsin hommaan työmaapäällikkön joka enimmäkseen matkailee suurten työmaiden välillä 60.000 km vuodessa ja hoitaa työmaalla vain tärkeimmät tarkastukset.
Tämä on ensimmäinen - ja toivottavasti viimeinen - täysin älypuhelimella kirjoitettu postaus.
Miten saunan lämpömittari toimii varmasti oikein? Mikä on märkälämpötilamittari?
Saunan lämpötila mitataan yleensä pään korkeudelta eli reilu metri ylälauteelta ylöspäin. Mittarin sijoittelussa kannattaa kuitenkin pitää mielessä kaksi asiaa.
Mittari pitää sijoittaa mahdollisimman etäälle kiukaasta. Jos mittari on lähellä kiuasta, mittaa se myös kiukaan säteilylämpöä, samaan tapaan kuin aurinkoon sijoitettu ulkolämpömittari.
Saunassa on lämpimintä ylhäällä, suoraan kiukaan yläpuolella. Mitä alemmas ja kauemmas kiukaasta mittarin sijoittaa, sitä matalampia mitatut lämpötilat ovat.
Suositeltu "standardimittapiste" on metri ylälauteelta. Eli jos jotakin paikkaa voi suositella niin tätä.
Kunhan ensimmäistä ohjetta noudattaa, mittarin sijoituksella ei ole loppujen lopuksi valtavan suurta merkitystä, ellei yritä hakea saunaansa yleisesti vertailukelpoista lämpötilaa. Jos kaipaa referenssiä, suositeltu "standardimittapiste" on metri ylälauteelta ylöspäin. Huomaa, että uusissa sähkösaunoissa, joissa lämpötilan voi valita, anturi sijoitetaan kattoon ja mittari näyttää näin olla useimmiten selvästi matalampaa lämpötilaa.
Lasiputkimittari on yleensä viisarillista tarkempi mittalaite.
Jos haluaa saada lämmittämisen kannalta sopivan vertailulämpötilan, kannattaa mittari sijoittaa paikkaan, josta se on mahdollisimman helppoa lukea. Erityisesti ”elohopea”mittarien eli käytännössä värjättyä alkoholia sisältävien mittareiden kohdalla kulma, josta pylvään korkeus näkyy, on usein niin kapea että kannattaa huolehtia mistä lämpötila näkyy. Digitaalisen mittarin näytön voi toki helposti sijoittaa vaikka löylyhuoneen ulkopuolelle tai rakennuksen ulkoseinään.
Jos saunalla on paljon käyttäjiä, kannattaa noudattaa yli hartiankorkuista suositusta.
Rakennusmaailma 2005 testasi lämpömittareita
Mittareiden näyttämä lämpötila ei myöskään aina pidä paikkaansa. Rakennusmaailma 4/2005 testasi 7 saunalämpömittaria. Lähes jokaisessa lämpötila oli pielessä. Pahimmillaan todellisen lämpötilan ollessa 80 astetta oli mittarin arvio jopa 30 astetta alakanttiin! Jos siis haluat vertailukelpoisen lämpötila-arvion, täytyy hankkia tarkka mittari. Nestemittarin tarkkuuden voi tarkistaa helposti upottamalla sen kiehuvaan veteen. Jos lämpötila poikkeaa sadasta asteesta, on jotain vialla.
Ilmankosteusmittari on myös teoriassa erittäin käyttökelpoinen lisälaite. Valitettavasti käytännössä perinteiset hiuskosteusmittarit (joissa kosteus vaikuttaa karvan pituuteen) eivät ole huhupuheiden mukaan ole saunan lämpötiloissa lainkaan tarkkoja. Tarkan kosteuden saa mitattua märkälämpötilamittarilla ja vertailemalla sitä kuivalämpötilamittariin, jollaisia mittarit normaalisti ovat.
Märkälämpötilan mittaaminen perustuu siihen, että mikäli suhteellinen ilmankosteus on alle 100% (kts. artikkeli saunafysiikasta LINKKI), nestemäinen vesi höyrystyy ja jäähdyttää pintaa, jolta se katoaa. Mitä kuivempaa, sitä suurempi ero märän ja kuivan lämpötilan välillä on. Yksinkertaisin hygrometri märkälämpötilan mittaukseen on kostutettu kengännauha alkoholitäytteisen laboratoriolämpömittarin päässä. Myös digitaalisia laitteita saa rahalla.
Masonin hygrometri mittaa märkälämpötilaa pienen vesisäiliön avulla
Suomalaiset tutkijat vaikuttivat 1900-luvulla näkyvästi saunatutkimuksen kehittymiseen. Insinöörien ja rivikansalaisten lisäksi tutkimuksiin osallistui jopa koe-eläimiä! Mitä sitten tapahtui? Onko Australia seuraava saunantutkimuksen suurmaa? Tässä artikkelissa käydään lyhyesti läpi saunan tutkimisen historiaa ja erityisesti olemassaolevan materiaalin saavutettavuutta.
Suomalaiset tutkijat olivat neljä vuosikymmentä saunatutkimuksen huipulla. 90-luvun jälkeen saunatutkimuksen maasto on ollut ylämäen sijaan pelkkää alankoa, satunnaisia huippuja lukuun ottamatta. Saunaan liittyvää tietoa on kuitenkin kasaantunut. Olen koonnut tähän artikkeliin historiaa saunatutkimuksista sinivalkoisten silmälasien läpi katsottuna.
Saunatutkimuksen kenttä on jo pitkään jakautunut kolmeen osaan: lääketieteelliseen, kulttuurihistorialliseen ja rakennustekniseen. Tämä järjestys osoittaa myös tutkimusten tieteellisen määrän ja laadun. Jotkin pitävät folklorea vielä näistä erillisenä aiheena. Olen aiemmissa kirjoituksissani käsitellyt sekä saunan historiaa että erityisesti niitä harvoja saatavilla olevia rakennusteknisiä tiedonpalasia, kuten koneellisen ilmanvaihdon toteuttamista. Lääketieteestä en ole aiemmin juuri puhunut, vaikka sen saavutukset ovat keskeinen osa saunatutkimuksen kenttää. Tässä kirjoituksessa asia hiemaan paranee, mutta varsinaiset saunalääketieteen saavutukset käytännön vinkkeineen jaan vasta seuraavassa postauksessa.
Kansainvälisen saunatutkimuksen perinne
Saunan historiaan kuuluu erottamattomasti kansanlääkintäperinne. Saunan, tai hikoilukylvyn, käyttöön on kaikissa kulttuureissa liittynyt terveyden- tai sairaudenhoitoon liittyviä uskomuksia. Eikä ihme, kokemuksellisen tiedon perusteella olo saunassa hyvin nopeasti muuttuu suuntaan tai toiseen! Tätä taustaa varten on helppo ymmärtää, miksi lääketieteelliset saunatutkimukset ovat historiallisesti varhaisin muoto. Tehdään lyhyt excursio kansainvälisen saunatutkimuksen puolelle ennen vetäytymistä maamme rajojen sisäpuolelle.
Ensimmäinen suomalaista saunaa koskeva, Ruotsissa julkaistu tutkimus on vuodelta 1765 (Sauna-lehti, 1/1994). Se käsitteli saunan aiheuttamia fysiologisia vaikutuksia ihmisiin. Viisikymmentä vuotta myöhemmin Berliinissä ilmestyi vuonna1816 kirja, joka käsitteli venäläisten saunojen suotuisia ominaisuuksia ja suositteli niiden rakentamista saksalaisten sotilaiden käyttöön. Tässä oli jo mukana kulttuurihistoriallista saunatutkimusta ja sekä rakennusteknistä saunatietoa. Saksa oli saunatutkimuksen pioneerimaa 1800-luvun alkupuolella, mutta myös Venäjällä julkaistiin Martti Vuorenjuuren mukaan vuosina 1877-1911 yli kolmekymmentä saunaa käsittelevää tieteellistä artikkelia.
Yllä oleva kuva: Keskiajan suuri saunakulttuuri Euroopassa (punaisella). Alla isovenäläinen saunakulttuuri (punaisella) Martti Vuorenjuuren Sauna kautta aikain -kirjan mukaan.
Jo toisesta maailmansodasta lähtien Saksassa alettiin tutkimaan saunaa. Saksalaiset saunaharrastajat perustivat myös oman saunaseuransa (Deutscher Sauna-Bund) ja olivat myös mukana edelleen toimivan kansainvälisen saunaliiton perustamisessa. Merkittävin akateeminen työmyyrä oli Berliinin Humboldt yliopiston Eberhard Conradi. Hän tutki saunaa yli 40 vuotta ja sai työstään myös suomalaista tunnustusta, näkyvimmin Suomen Leijonan ritarikunnan I-luokan ritarimerkin muodossa vuonna 2001.
Hän oli muun muassa mukana digitoimassa 1950-luvulla perustettua tutkimuskirjallisuuden tietokantaa. Lopputulos löytyy edelleen verkosta, osoitteessa http://www.saunaliteratur.de/htdocs/. Saksalaisten tuottaman tietouden näkyvyys ja saavutettavuus näin 2000-luvun alun Suomessa on valitettavan heikko. Mutta tämän artikkelin on syytä jo palata harhateiltään takaisin Suomeen, jossa 1900-luvun alkupuolella oli aika havahtua saunatutkimuksen tarpeisiin.
Saunatutkimuksen esiinmarssi Suomessa
Ottaen kansallisvaltiomme lyhyen historian huomioon, ensimmäinen rehellisesti suomalaiseksi luokiteltava saunatutkimus lienee Samuli Paulaharjun aivan 1900-luvun alussa tekemä historiallinen kartoitus karjalaisista saunoista. Se jäi yksinäiseksi, ja julkaisemiseltaan epäonniseksi, episodiksi, joka sai jatkoa vasta sodan vuosina.
Paulaharjun karjalaisten saunojen kokoomateos julkaistiin lähes 80 vuotta myöhemmin SKS:N toimesta.
Suomen saunaseuran alkumuoto, Suomalaisen saunan ystävät, perustettiin edistämään saunakulttuurin lisäksi saunaan liittyvän tutkimusta 1937. Mukana oli silloin paljon akateemikkoja ja tutkimusten järjestely oli tuloksekasta, vaikkei helppoa, jo 1950-luvulta lähtien. Saunaseuran puheenjohtajan toimi myös aikanaan useampi professori. Akateemisten arvonimet ovat kadonneet seuran viestinnästä vasta viime vuosikymmeninä.
Saunaseura oli tutkimuksessa näkyvästi mukana rakennuttamalla Vaskiniemen löylylaitokseen (Lauttasaari, Helsinki) hyvin varustellut tutkimussaunat olympiavuonna 1952. Muun muassa Helsingin Yliopiston ja Kansanterveyslaitoksen tutkijat hyödynsivät tiloja. Valtion tekniselle tutkimuslaitokselle (VTT) ErkkiÄikäs sai tutkimussaunan lämpiämään 1960-70 –luvuilla ja jatkoi sen toimintaa aina 90-luvulle asti. Lopputuloksena Suomessa tehtiin 1950-80 –luvuilla paljon laadukasta saunoihin ja saunomiseen liittyvää tutkimusta.
"Vaskiniemen tutkimussaunan puolella oli useita laboratoriohuoneita, röntgenhuone ja kokeilusauna, jonne voitiin tarpeen mukaan asentaa erilaisia mittaus- ja tutkimuslaitteita. Sielä oli myös kaksi erilaista kiuasta, toinen puulämmitteinen ja toinen sähkökiuas. Sähkökiuasta käytettiin silloin, kun saunassa haluttiin pitää tietyn ajan tarklleen määrätynasteinen lämpötila ja ilmankosteus." Näin muistellaan Suomen ensimmäistä tutkimussaunaa vuonna 1997 ilmestyneessä Saunaseuran historiikissa "Aatteita ilman vaatteita" (toimittaneet Laaksonen, Valtakari ja Viinikka).
Ehkä hämmentävin saunatutkimus tältä aikakaudelta suoritettiin kuitenkin Helsingin yliopiston omissa ”saunoissa”. Siitä vastasi patologian professori Harald Teir vuosina 1969-70. Hän oli pyrki vastaamaan norjalaiskollegoiden epäilyyn, että saunominen olisi syynä suomalaisten keuhkosyöpien yleisyyteen. Asian selvittämiseksi Teir päätyi saunottamaan rottia. Hän tutki erityisesti tuohon aikaan suositellun kuuman ja kuivan löylyn vaikutuksia antamalla jyrsijöille löylyä parin vuoden ajan erilaisissa olosuhteissa.
Asian selvittämiseksi Teir saunotti rottia.
Hämmentävänä havaintona tutkimusryhmä löysi, että ainoastaan kosteissa ja miedoissa olosuhteissa löylytelleiden rottien terveys vastasi kontrolliryhmää! Muille rotille oli muodostunut enemmän erilaisia kasvaimia mm. keuhkoihin. Tutkimuksen seurauksena Teir päätyi suosittelemaan myös ihmisille kohtuullisia, alle 80 asteen löylyjä. Asiasta uutisoi aikanaan Suomen Kuvalehti numerossa 21/28.5.1971 (Sauna, 1971).
Suomalaisen saunatutkimuksen saavutusten tietynlainen merkkipaalu oli vuonna 1974 järjestetty Helsingin kansainvälinen saunakongressi (VI International Sauna Congress, August 15-17). Siellä esiteltiin paljon alkuperäistutkimuksia, joista monet jäivät alueillaan uraauurtaviksi ja valitettavasti myös toistaiseksi viimeisiksi asianmukaisesti julkaistuiksi.
Nimittäin seuraavina vuosikymmeninä tutkimussaunat viilenivät. Nykyisin Vaskiniemi on muuttunut tuhansien jäsenten saunakeskukseksi ja VTT:n alkuperäinen sauna on poistunut käytöstä. Yhteisöjen saunalaboratoriot lämpenevät tällä hetkellä lähinnä kiukaiden vaatimustenmukaisuuden testaamiseen, tieteellistä tutkimusta tehdään hyvin rajoitetusti. Saunatutkimuksen hiipumisen syynä oli luonnon kiertokulku.
Sauna-seuran osuutta suomalaisen saunatutkimuksen historiassa ei voi liikaa korostaa. Suosittelen kaikille lämpimästi Tuomo Särkikosken kirjoittaman seuran 75-vuotishistoriikin, Kiukaan kutsu ja löylyn lumo, lukemista saunantutkimuksen värikkään historian ymmärtämiseksi.
Saunatutkijoiden sukupolvi taittuu
Vuoteen 2016 on aikaa kulunut 1950- ja 60-lukujen tiedonraivaajasukupolvi niin paljon, että kaikki merkkihenkilöt ovat siirtynyt ajasta iäisyyteen. Ansiokkaasti saunatietoa kerryttivät LVI-tekniikan professori Erkki Äikäs, arkkitehtuurin professori Erkki Helamaa, professori Niilo H. Teeri, kulttuurintutkija Martti Vuorenjuuri, energia-asiantuntija DI Esko V. Mäkelä ja arkkitehti Pekka E. Tommila.
Kaikki mainitut henkilöt ovat kuolleet viimeisen kymmenen vuoden aikana. Tämä on pääasiallinen syy, miksei tässä blogissa ole esiintynyt sen enempää eläviä saunatutkijoita. Jo vuonna 1992 menehtyi todennäköisesti tunnetuin lääketieteellinen saunatutkija ja alan vaikuttaja professori Harald Teir. Kirjallinen perintö sen sijaan elää. Helamaa, Tommila ja Vuorenjuuri jättivät jälkeensä saunakirjoja, jotka ovat edelleen ajankohtaisia (kts. tietolähteet). Sauna-seuran nykyisistä kunniajäsenistä ainoat akateemikot on lääketieteen professori Lasse Viinikka ja arkkitehti Juhani Katainen. Kumpikaan ei tosin ole jättänyt jälkeensä merkittäviä saunatutkimusjulkaisuja.
Nimimerkki RVA on suomalaisen savusauantietämyksen jatkamisen elävä legenda. Kuva helmikuulta 2016.
Saunatutkimus ei ole löytänyt yhtä näkyviä jatkajia tämän jälkeen. Tässäkin blogissa haastateltu arkkitehti Risto Vuolle-Apiala on ansiokkaasti jatkanut työtä perinteisten savusaunojen kulttuurihistorian ja rakennusteknologian dokumentoimiseksi. Lääketieteen puolelle ei ole tietääkseni ilmaantunut yhtään pitkäjänteisesti saunan tutkimukseen omistautunutta tutkijaa. Tosin esimerkiksi Minna Hannuksela (Oulun yliopisto) ja Jari Laukkanen (Itä-Suomen yliopisto) ovat tällä vuosituhannella pitäneet tätäkin tutkimuslinjaa elossa. Joissakin teknisten tieteiden tutkimuksissa saunaa on liipattu läheltä. Puukiukaiden päästöjä käsittelevän artikkelin asiantuntijaääni, tohtori Jarkko Tissari on yksi tällainen esimerkki.
Ammattitutkijoiden lisäksi saunasta on tehty lukuisia ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen opinnäytetöitä tasaista vauhtia. Niihin on tässäkin blogissa viitattu. On kuitenkin sanottava, ettei opinnäytetöiden tuoma lisä saunatietämykseen ole useimmiten niin suuri, että siitä voisi tehdä suuren numeron. Tämä ei tosin ole mitenkään poikkeuksellista millään tieteen alalla. Hyvänä puolena uudet opinnäytetyöt löytyvät kätevästi sähköisinä Theseus.fi-palvelusta.
Saunologi tutkimusmatkalla Helsingin yliopiston entisessä opiskelijakirjastossa etsimässä Puromiehen gradua
Eräs mainitsemisen arvoinen kulttuurihistoriallinen saavutus on Laura Puromiehen pro gradu tutkielma Helsingin yliopiston, jossa hän analysoi yhden SKS:n saunakeräysaineiston todella syvällisesti löytäen kiinnostavia näkökulmia suomalaiseen saunomisperinteeseen ja sen merkityksiin. Hän julkaisi hiljattain myös kiuasmainoshistoriaa käsitelleen tutkimuksen Tekniikan Waiheita –lehdessä.
On todettava, ettei tutkimustoiminnan hiipuminen tarkoita suoraan saunatietämyksen tason laskua tai katoa. On kuitenkin fakta, etteivät ehkä fanaattisimmat saunaharrastajat eli savusaunojat, ole siirtäneet viime vuosikymmeninä kertynyttä savusaunaosaamista julkisiin kirjoihin ja kansiin. Tämä on mielestäni tiedon tuottamisen tavoite ainakin näin yleishyödyllisellä alalla!
Tällä vuosituhannalle on akateemisen työn vähäisen voluumin myötä otsikoihin päässyt markkinatutkimus. Esimerkiksi viime vuosina on julkistettu jo Harvian (2016 ja 2016a) ja Sinebrychoffin (2014) sponsoroimat tutkimukset saunomistavoista.
Saunatutkimuksen historiallisesti tärkeimmät dokumentit
Kaiken kaikkiaan Suomessa on tehty ja kirjoitettu 1900-luvun alun jälkeen todennäköisesti enemmän sauna-aiheisia tutkielmia kuin missään muualla maailmassa. Anna-Maija Pietilä päivitti Suomen Kirjallisuuden Seuran tilauksessa vuonna 2005 aiempina vuosikymmeniä kertyneen saunabibliografian. Tässä aihepiireittäin koostetussa listauksessa on toista tuhatta kotimaista ja ulkomaista saunatutkimusviitettä. Bibliografian voi ladata SKS:n sivuilta http://www.finlit.fi/kirjasto/julkaisu/saunabibliografia.pdf.
Pieni, salainen aarreaitta kätkeytyy Suomen Saunaseuran julkaiseman Sauna-lehden arkistoihin. Sauna-lehti oli tärkein, jopa kansainvälisesti ainutlaatuinen, saunaan liittyvien tutkimusten julkaisukanava aina 90-luvulle asti. Se oli vuosikymmenten ajan monien sauna-aiheisten tutkimusten ensisijainen julkaisu- ja tiedotuskanava.
Ensimmäisinä vuosinaan Sauna-lehdessä julkaistiin vakavia artikkeleita saunomisesta ja myös tutkimuksista. Vuoden 1948 ensimmäisessä numerossa oli R.V. Stigellin raportti 75 saunan tutkimuksesta, joka myöhemmin löytyi myös RVA:n Savusaunan kiuas -teoksesta.
Lehden profiili on seuran toiminnan painopisteen muuttumisen myötä kääntynyt jäsentiedottamisen suuntaan eikä kaikkia vanhoja lehtiä ole sähköisesti saatavilla tekijänoikeussyistä. Tällä hetkellä verkossa luettavina olevat vuosikerrat 2012-2016 sisältävät vain vähän tutkimuksellista sisältöä. Alku vuonna 2016 tapahtuneen verkkosivu-uudistuksen myötä vanhemmat artikkelit, ainakin vuodesta 2007, valitettavasti katosivat sivuilta. Niitä voi löytää kuitenkin esim. Google-haulla Docplayer-sivustolta PDF-muodossa. Kovin käytännöllistä tämä ei kuitenkaan ole Docplayerin heikkouksien vuoksi.
Olen pyrkinyt tämän sähköisen julkaisuni puitteissa mukaan korjaamaan tätä vääryyttä julkaisemalla tekijänoikeudenhaltijoiden luvalla digiversioita Sauna-lehden parhaista tutkimuspaloista. Seura on myös myötämielinen tutkimukselle ja voi antaa hakemuksessa lukuoikeiden tähänkin arkistoon.
Saunaseuran arvokas tutkimuskirjallisuuden fyysinen kokoelma ei tällä hetkellä ole tutkijoiden käytettävissä, sillä seuralla ei ole sen käyttöön soveltuvaa tilaa. Tämä on harmi, mutta seuraa pyrkii tulevaisuudessa parantamaan kirjaston käyttöä. Seuralla on edelleen olemassa tutkimusjaosto.
Pienie osa Suomen Saunaseuran kirjakokoelmaa Helsingissä. Kokoelma on luetteloitu, muttei kirjastokäytössä. Kuva Risto Elomaa
Suomessa on toimitettu myös merkittävä sauna-aiheisten tutkimusartikkelien kokoelma. Ensimmäinen ilmestyi vuonna 1974. Englanninkielinen ”Sauna studies” sisälsi vuoden 1972 Helsingin kansainvälisen saunakongressin esityksiin liittyviä artikkeleita. Sen toimittaja oli professori, Sauna-seuran puheenjohtaja Harald Teir. Valitettavasti tämä julkaisu jäi sarjassaan ainoaksi, eikä kongressista muodostunut kestävää tieteellisen tiedon esittelyn ja dokumentoinnin foorumia, vaikka tieteellisiäkin esityksiä myöhemmissä tilaisuuksissa pidettiin.
Toinen ja viimeisin kokoomateokseksi laskettava työ oli kotimaisen lääketieteen kustantajan Duodecimin sauna-aiheinen tuplajulkaisu vuodelta 1988. Tällöin ilmestyi yhtä aikaa suomeksi ja englanniksi sauna-aiheinen erikoisnumero Duodecim ja Annals of Clinical Research lehdissä. Lehteen oli löydetty peräti 17 sauna-aiheista artikkelia. Tosin näiden tekstien tieteellinen sisältö oli paikoin varsin vaatimaton, sillä artikkelit olivat katsauksia pahimmillaan ilman ainuttakaan viitettä.
Duodecin-lehden vuoden 1988 saunanumeron (8) sisällystluettelo
Duodecimin artikkelit ovat vapaasti luettavissa lehden verkkosivuillla, mutta ne löytää vain hakemalla artikkelien nimillä, jotka voit luntata ylläolevasta painetusta sisällysluettelosta.
Duodecimin lehteen oli mahtunut mukaan myös lääketieteen ulkopuolisia tekstejä. Näistä Erkki Helamaan ja Erkki Äikäksen yhteiskirjoitus Hyvän löylyn salaisuus on julkaisun kohokohtia. Duodecimin luvalla olen julkaissut artikkelin sähköisen kopion myös tällä sivustolla. Artikkeli tiivistää tyylikkäästi sen aikaisen ymmärryksen saunan rakennustekniikasta sekä keskeisistä fysiologisista vaatimuksista.
Lataa PDF: 1988-Helamaa_Äikäs-Löylyn_salaisuus-Duodecim_Saunologia
Saunatutkimuksen kansalliset arkistot
Suomessa tilanne on kirjallisuuden saatavuuden kannalta varsin hyvä. Saunakirjallisuutta on tietoisesti koottu ja tallennettu laajasti Kansalliskirjaston lisäksi erityisesti yliopistollisiin kirjastoihin. Paras tapa etsiä kirjastojen materiaaleja on Finna.fi palvelu.
Suomen Kirjallisuuden Seuralla on lisäksi arkistoissaan sauna-aiheista keräysmateriaalia aikalaiskertomuksista sekä saunakirjailijoiden käsikirjoituksia sekä tutkimusmateriaalia. SKS:ltä löytyy esimerkiksi Paulaharjun sekä Vuorenjuuren tutkimusjäämistöä sekä Jussi Rainion julkaisematon kokoelma vepsäläisistä saunoista. Kansallisarkistossa (ei siis Kansalliskirjastossa) sijaitsee Suomen saunan historian kokoelma (kokouspöytäkirjoja ja Sauna-lehti), joka sisältää myös muista medioista koottuja artikkeleita.
Eräs suomalaisen saunatutkimuksen unohdettu sivu, ote Jussi Rainion erittäin yksityiskohtaisesta saunakeräysmateriaalista. SKS:n arkisto.
Saunantutkimuksen nykytila Suomessa ja maailmalla
Kulttuurihistoriallisen sauna-aineistoja löytyy siis Suomessa hyvin, näiden hyödyntäminen on vain jäänyt puutteelliseksi. Ongelma kautta vuosikymmenten on ollut tutkimuksen rahoittaminen. näin on edelleen. Tällä hetkellä ilmeisesti Suomen ainoa julkisesti rahoitettu saunaa koskeva tutkimushanke on meneillään Itä-Suomen ja Jyväskylän yliopistoissa Jari Laukkasen toimesta
Lopputuloksena 80-luvun jälkeen suomalaisia saunatutkimuksia ei ole riittänyt isommissa erissä julkaistaviksi. Yksittäisiä suomalaisonnistumisia on onneksi ollut jopa viime vuosina. Nämä tutkimukset on tehty yksinomaan lääketieteen saralla saunomisen terveysvaikutuksista. Merkittävimpänä Jari Laukkasen ryhmän epidemiologinen tutkimus saunan yhteydestä kuolleisuuteen. Niiden motivaationa vaikuttaa usein olleen terveystieteellisen, ei varsinaisen saunatiedon kartuttaminen.
Jos tilannetta katsotaan paikallisesti tai kansainvälisesti tieteellisten julkaisujen näkökulmasta, niin sauna-aiheisia tutkimuksia ei tällä hetkellä julkaista keskitetysti missään. Sauna-lehti on myös muuttunut voimakkaasti siitä, millainen se oli vielä julkaistessaan saunatutkijoiden vakavahenkisiä tutkimusraportteja. Kansainvälisissä julkaisuissa sauna-artikkeleita esiintyy satunnaisesti siellä ja täällä.
Aiemmin mainittuja saunajulkaisujen viitetietokantoja ei ole aktiivisesti ylläpidetty. Tietokantoja ei ole myöskään linkitetty mahdollisesti saatavilla oleviin sähköisiin julkaisuihin. Saunatutkimuksen rippeitä aiemmilta vuosikymmeniltä on siis toisaalta luetteloitu, mutta listattujen tutkimusten saatavuus voi olla hyvin rajoittunutta kansallisten, fyysisesti rajoitettujen kokoelmin sisällä.
Jack Stoniksen Saunatarian.org verkkosivuston tavoitteena on yhdistää maailman hikikylpijät myös tutkimuksen saralla
Lähitulevaisuudessa tilanne saattaa kuitenkin muuttua. Australialainen historiantutkija ja saunaintoilija Jack Stonis (kts. http://thesaunatarian.org/) on perustamassa saunatutkimukselle omaa kansainvälistä julkaisukanavaa, jonka avulla sauna-aiheinen tutkimus pääsisi uudelleen pinnalle. Mukana on myös aiemmin mainittu Jari Laukkanen. Eräs uuden kansainvälisen järjeytymisen voimannäytöksistä pitäisi olla tiedossa Helsingissä vuonna 2020, kun kansainvälinen saunakongressi järjestetään Suomessa ja sen rinnalla ensimmäinen uuden organisaation tutkimuskokoontuminen.
Stonis on tehnyt laajan kirjallisuuskatsauksen aiheeseen ja löytänyt kymmenittäin edelleen avoimia tutkimuskysymyksiä. Toivotaan, että tutkimus löytää tarvitsemansa resurssit, mielellään myös täällä parhaiden saunojen kotimassa.
Tutkimuskysymyksistä ei ole pulaa
Suomalaisen saunatutkimuksen nykytilanne on harmillinen, sillä esimerkiksi suomalaisen saunan rakennustekniikkaan liittyvä tietämys on jäänyt puutteelliseksi. Erityisen vähän tiedämme saunan ilmanlaatutekijöistä ja niiden toteutusratkaisuista, kuten löylyhuoneen ”aerodynamiikan” vaikutuksista löylyille ja tilan lämpiämiselle. Aion itse tänä vuonna julkaista saunarakennustekniikan tutkimuksen manifestin 2000-luvulle.
Saunan käyttötutkimuksia tai nykystandardin mukaisia käyttökokemuksen selvityksiä ei ole tehty. Erkki Helamaan 80-luvun huoneisto- ja talosaunoja käsittelevät tutkimukset (Rakennuskirja oy, Huoneistosauna 1987 ja Talosauna 1991) olivat tämän tyylilajin edelläkävijöitä, mutta menetelmiltään liian karkeita valaisemaan elämyksellisen saunan suunnittelun pohjaa.
Saunaan ja terveyskysymyksiin liittyvän kysymysvuoren pintaa on vasta raapaistu. Monet aiemmin esitellystä Duodecimin erikoisjulkaisun otsikoista ansaitsisivat erillisen tutkimuksen. Esimerkiksi flunssan aikaiseen saunomiseen liittyvät ohjeet eivät perustu mihinkään tutkimukseen. Tästä lisää seuraavassa tutkimuksta käsittelevässä artikkelissa.
Kiitokset:
Juha Nirkko (SKS) ja Risto Elomaa (ISA) sekä Sauna-seura.
Sydän-kiuas voitti viimeisimmän Rakennusmaailman puukiuasvertailun vuonna 2014. Sen jälkeen se on kerännyt itselleen sekä äänekkäitä kannattajia että vastustajia, muttei merkittävää asemaa alan keskeisissä jälleenmyyntipisteissä. Tämä tarina valottaa miksi.
Lähes viisikymmentä vuotta sitten Reijo Vierimaa totesi, etteivät puukiukaat ole mistään kotoisin. Seuraavina vuosikymmeninä suurempien polttoenergialähteiden parissa työskennellyt toisinajattelija alkoi vakavasti miettiä ratkaisuja tehokkaampaan ja puhtaampaan puun polttamiseen jatkuvalämmitteisissä kiukaissa. Syntyi sarja pieniä keksintöjä, joista 2000-luvun alussa rakentui kaupallisesti riittävän valmis tuote, jota hän tällä hetkellä myy nimellä Sydän-kiuas.
Sydän-kiukaan sinnikäs keksijä
Vierimaan tavoitteena on ollut jatkuvasti saada aikaan parempi puukiuas. Hänen mukaansa suomalaiset kiuasvalmistajat ovat olleet laiskoja eivätkä vakavasti yrittäneet tehdä kiukaista parempia. Vuosituhannen vaihtuessa ja EU-ajan alkaessa Vierimaa uskoi ajan koittavan, jolloin kiukaisiinkin kohdistuisi edes jonkinlaisia hyötysuhde- tai päästövaatimuksia. Tässä veikkauksessa hän oli oikeassa – ainakin osittain (kts. kiukaiden päästöjä koskeva artikkeli).
Vaikea matka markkinoille – kymmenen vuotta takarivissä
Vierimaa ei varmasti ole ainoa suomalainen Pelle Peloton, joka päättänyt tehdä omanlaisensa kiukaan. Vaikka savukiukaat unohdettaisiin, luulen että kiuasseppiä on elossa edelleen satoja. Tilanne on toki erilainen kuin sata vuotta sitten jolloin tuhannet kyläsepät nikkaroivat pönttökiukaita paikallisen mallin mukaan, mutta siitäkin aikakaudesta on jäljellä enää yksi tuote.
Matka kotisaunan ihmekiukaasta kaupalliseen onnistumiseen on nimittäin pitkä, kivinen ja kallis. Idea, keksintö ja innovaatio ovat kolme eri asiaa. Tämän on Vierimaakin saanut kokea.
Keksijä syömässä "omaa ruokaansa"
Vierimaan kiuas sai ensimmäisen mahdollisuuteensa vuonna 2003, kun monitoimialayhtiö Hägert & Fältmarsch Oy Ab lisensoi tuotteen omakseen ja perusti aputoiminimen Sauna Academy. Tuotemerkki Tornadon alku näytti lupaavalle, kun seuraavan vuoden alkuun kiuastestiä valmistellut Tekniikan Maailman Rakennusmaailma kiinnostui kiukaan testaamisesta.
Rakennusmaailman kuvat Tornadosta olivat perinteisistä tuotemainoksista poikkeavat
Kiuas ei kuitenkaan testiviivalle kelvannut. Lehteen painetun selityksen mukaan kysymys oli testikappaleesta, jossa oli puutteellinen dokumentaatio, ei sarjatuotantomallista. Vierimaan mukaan todellinen syy oli kuitenkin poliittinen. Kiuas esiteltiin lehdessä kuitenkin mairittelevin arvioin, ainoastaan vertailukelpoinen pisteytys jäi arvostelusta pois. Uusintamahdollisuuden Vierimaan keksintö sai vasta kymmenen vuotta myöhemmin (lue testituloksista Puukiukaan valitseminen -artikkelista).
Hägert & Fältmarschin tuotanto takkuaa
Tornadon polku oli muutenkin vaikea. Hägert & Fältmarsch ajautui pian Tornadon lanseerauksen jälkeen talousvaikeuksiin, lopulta konkurssiin, osana entisten Wärtsilän telakoiden alihankintaketjua. Vierimaan onneksi patentit eivät jääneet konkurssipesän omistukseen. Vierimaan oli lopulta pakko ottaa koko kiuasbisnes omaan hallintaansa ja etsiä yhteistyökumppani, joka hoitaisi ainoastaan kiukaan valmistuksen, jättäen tuotteistuksen, myynnin ja markkinoinnin Vierimaan Warmheart Oy:lle. Nimi jäi kuitenkin edelliselle valmistajalle, joten vuonna 2005 myyntiin tuli Sydän kiuas. Vierimaa hoitaa kaiken liiketoiminnan itse, ainoastaan luotettu virolainen alihankkija valmistaa kiukaat. Vierimaan mukaan kiuasta valmistetaan siellä missä se laadukkaasti ja kustannustehokkaasti on mahdollista.
Missä yksikään kiuas ei ole koskaan käynyt
Kiuas on sittemmin pysynyt syystä jos toisestakin marginaalituotteena. Se nousi suurempaa tietoisuuteen vasta 2013, kun se voitti viimeisimmän puukiuasvertailun Rakennusmaailmassa. Rakennusmaailman mittarit olivat kiukaan painotuksille suotuisat ja marginaali oli aika selvä.
Sydän-kiuas on jostain syystä sosiaalisessa mediassa suhteettoman huomion kohteena. Olen aiemmin kommentoinut erityisesti Suomi24 kiuaskeskusteluja, joissa tämä marginaalituote epätavallisen usein mainitaan. Ottaen huomioon yrityksen vaatimattoman markkinointilinjan, tätä on hieman vaikea ymmärtää.
En lähde spekuloimaan tätä enempää, oli tilanne internetpeikkojen ja fanihaltioiden keskuudessa mikä tahansa, suurin kauppaketjuihin Sydän-kiuas ei ole kuitenkaan vieläkään päässyt.
Kiuas ei ole koskaan valmis, parantamisen varaa on aina. Tämä kiuas on vasta alkua.
Vierimaa toteaa. Kiuas elää jatkuvasti, mutta markkinointiviestintä tämän suhteen on ollut ainakin minulle vaikeaselkoista. Vierimaa kertoi kuitenkin, että pian kiukaasta tulee selvästi isompi sisarmalli aina 30m3 kokoisiin saunoihin asti. Tähän saakka tilauksesta tehtiin korkeampaa kiuasta, mutta siitä ollaan uuden mallin myötä luopumassa.
Vierimaan lähestyessä vääjäämättä eläkeikää nuorempien saunan ystävien on odotettava kauhulla, tai innolla, mitä tälle keksinnölle tulevaisuudessa tapahtuu. Henkilökohtaisesti toivon Vierimaan patenttien jatkavan eloaan sekä alan kehityksen stimuloinnin että puhtaamman ympäristön vuoksi. Jos kiukaiden kilpa-ajoja järjestetään tulevaisuudessakin vain kymmenen vuoden välein ei teknisellä etumatkalla tosin ole kovin suurta merkitystä. Tästä seuraavassa lisää.
Saunologin arvio Sydän-kiukaasta
Vierimaa tutustutti allekirjoittaneen Sydän-kiukaan historiaan sekä nykykuntoon kesäasunnollaan Lahden liepeillä. Seurasin kiuasta lämmityksestä saunomiseen. Minulle ei ole – hyvässä tai pahassa – syytä uskoa, että esittelytilannetta oli manipuloitu normaalista saunomisesta suuntaan tai toiseen.
Testin tiivistetyt havainnot
+ tehostaa saunan ilmanvaihtoa selvästi
+ lämmittää isonkin saunan tehokkaasti
- löylyt miedot
Testisauna
Reijo on miettinyt myös saunarakennuksen hirren varauksen omalla tavallaan - maksimoimaan varauksen leveyden!
Tulosten ymmärtämisen vuoksi esitellään sauna. Reijon sauna on pääasiassa hirsirakenteinen. 28m3 kokoisen, lapekattoisen saunan yhdessä nurkassa on täyskorkea muuri. Hirren lisäksi puupaneeliverhoilu. Pesuhuoneesta saunaan johtava ovi on lasia ja alhaalta auki. Saunassa, tai koko talossa, ei ole Vierimaan mukaan koneellista ilmanvaihtoa (en alkanut tekemään tästä etsiväntyötä). Korvausilma saunaan tulee noin 40 cm lattiasta kulkevasta 100 mm ilmastointiputkesta, joka päättyy noin metri päässä kiukaassa. Erillistä poistoilmaa ei, ainoastaan kiukaan savuhormi.
Vaikutelmat käytöstä ja löylyistä
Reijo sytytti kiukaan täydellä pesällisellä. Tämä ei näyttänyt tuottavan kiukaalle suurempia ongelmia. Kiukaassa on omintakeinen paloilmansäätötanko, jota pitää osata sopivassa kohdin avata tai sulkea. Pian sytytyksen jälkeen kiukaan markkinointilauseen, läpivirtauskiukaan, idea tuli esiin. Kiuas todellakin kierrättää saunan ilmaa todella tehokkaasti lävitseen ja saunan lämpiäminen alkaa nopeasti.
Paperilla Onni 20 kiuas on tilaan alimitoitettu. Infrapunalämpömittarin mukaan saunan lämpötila nousi kuitenkin kolmessa vartissa melkein kahdeksaan kymppiin. Aloituspanoksestakin oli tosin jäljellä melkein pelkkiä hiiliä, sillä aikaa oli vierähtänyt keskustelun lomassa ajatettua pidempään. Henkilökohtaiset mieltymykseni ovat yleensä 70 asteen luokkaa, joten epäilin hieman saunan lämpötilaa.
Kun tuli aika hikoilun, oli sauna tasaisen lämmin. Lämpötilaero kiukaan yläreunan tasalla olevan jalkalauteen ja hartiatason välillä oli noin kaksikymmentä astetta, joten jalkoja ei tarvinnut tämän takia halailla. Saunasta ei löytynyt rajuja lämpötilaeroja, katon korkeimmassakaan kohdassa ei ylletty sataan asteeseen. Oli uskottava, että ilmankierto kiukaan läpi ja sitä kautta lämmönvaihto saunatilaan todella toimii erittäin mallikkaasti.
Ja toimi se löylyjen aikanakin. Sydän-kiuas tarjoaa paljon pehmeää, mutta kuivakkaa lämpöä ja vaihtuvaa ilmaa. Saunassa jaksaa jutustella pitkään. Kiuas auttaa siis selvästi painovoimaisen ilmanvaihdon toimintaa ja ilman pysymistä raikkaana myös hartiakorkeudella. Ilmankosteuden mittaria ei ollut mukana, joten vaikutelma ilmankosteudesta on täysin aistinvarainen.
Vaikeita valintoja ominaisuuksien välillä
Kokemus ei kuitenkaan ollut täysin ristiriidaton. Havaintoni löylyjen laadusta oli sama kuin Tekniikan maailman testiryhmän vuonna 2003. Kiuas kuumentaa ensisijassa löylyhuoneen ilmaa (ja pintoja), ei kiuaskiviä. Kivilämpötilat pinnasta mitattuna olivat kahden sadan asteen molemmin puolin ja löylyt sitä myöten miedot. Saunan tilavuus ja katon muotoilu vaikutti varmasti myös asiaan. Reijon mukaan tämä oli myös tavoitteena ja pidetään sitä siis onnistuneen suunnittelun ja toteutuksen lopputuloksena.
Henkilökohtaisesti kaipaan kuitenkin löylyiltä mahdollisuutta tuikata tuntuvat höyryt ja niitä ei (ehkä epäoptimaalisenkaan lämmityksenkään takia) irronnut. Täytyy sanoa, että huomasin kaipaavani tätä vasta havaittuani sen puuttuvan. Jos tästä näkökulmasta arvioi Tekniikan maailman vertailutuloksia, oli Sydän-kiukaalle itse asiassa hyväksi päästä 2014 testiin, jossa arviointikriteereistä oli poistettu löylykapasiteetti ja korvattu puunkulutus hyötysuhteella. Eri kriteereillä ja painotuksilla menestys olisi ollut toisenlaista.
Kokonaisuutena vaikutelma kiukaasta oli positiivinen ja pysyn aiemmassa arviossani että Sydän-kiuas on varmasti käyttökelpoinen vaihtoehto useimpiin tämän mallista puukiuasta kaipaaville. Löylyjen suhteen kannattaa etsiä koelöylypaikka varmistuakseen, sopiiko kiukaan tyyli omiin mieltymyksiin vai ei.
Muotoilullisesti kiuas on vanhahtava. Kiukaan onnistuneet arvot ovat ympäristöystävällisyys, paloturvallisuus ja tehokkuus lämpimien ja kuivien löylyjen loihtimisessa. Seuraavan sukupolven mallin turvaetäisyydet sivuille tulevat myös olemaan 5 cm luokkaa, jolloin kiukaan sijoiteltavuus on erinomainen.
Julkaisen blogin pitkien artikkelien lisäksi silloin tällöin rakennusprojektiin liittyviä päivityksiä Facebookissa ja Twitterissä. Tällä sivulla koottuna elokuun 2016 keskeiset tapahtumat. Pysyt niistä kärryillä seuraamalla jompaakumpaa tiliä!
Katsaus elokuun tapahtumiin
Elokuun aluksi rakennus sai kaipaamansa kruunun eli bitumihuopakaton päälleen. Heinäkuun aikana pitkään ja hartaasti tehdyn kattotyön loppu onnistui omasta näkökulmastani helposti, sillä tällä kertaa päävastuussa oli rakennusammattilainen.
Allekirjoittaneen epäkiitolliseksi vastuutehtäväksi noin kuukauden rakentelun jälkeen jäi loppupyykki. Rakennussiivoaminen on tällaisessa räätälöidyssä puurakentamisessa aikamoinen urakka, sillä erilaista puusilppua ja muovienergiajaetta syntyy paljon. Rakensin polttopuumittaisille puupalikoille saunan takaseinällä tilapäisen hyllyn, keräsin nyrkin kokoiset sytykkeet isoihin ämpäreihin ja taapeloin pidemmät puut takaisin läjään. Lähes kahden päivän homma…
Merkittävin voitto katon lisäksi saatiin ovi- ja ikkunaosastolla. Kesällä tilatut ikkunat saapuivat puolentoista kuukauden (!!!) viiveellä, samoin Virosta Starkin kautta ostettu saunan ovi. Rakennuksen ulko-ovi lähti rakentumaan paikallisen puusepän verstaalla erittäin ripeästi, kun saunan omistajat saivat designin ruutupaperilla valmiiksi.
Elokuussa huomasin myös, että joitakin suunnitteluratkaisuja on edelleen tekemättä. Ovien ja ikkunoiden väri ehdittiin ratkaista. Lauderatkaisujen suhteen ollaan edelleen kahden pohjakaavamallin varassa. Heinäkuussa vaivanneet ikävät yllätykset onneksi vähenivät ja elokuusta jäi toiveikas, tosin varsin hidastunut olo.
Syyskuun alkaessa oli 95% (toivottavasti) sisärakentamiseen vaadittavista materiaaleista jo tontilla ja terassin rakentamisen aloittamisen suunnittelun pohtiminen kovassa vauhdissa… Terassista lisää syyskuun aikana.
Tässä kuvia ja videoita tämän kuun toiminnasta Twitter-tililtä:
Reilun kahden viikon jälkeen saunan katto on niin tiivis että seuraavaksi pitää tehdä reikiä. Mutta iloitaan ensin! pic.twitter.com/VcxIjO8Q6p
Tämä artikkeli opastaa puukiukaan esilämmitykseen sekä kertoo miten kiuaskivet ladotaan vaihdon yhteydessä sähkö- ja puukiukaaseen. Esilämmitys kannattaa tehdä pari kertaa ennen asennusta, sillä kiukaasta tulee ylimääräisiä päästöjä jopa viidenteen lämmitykseen asti!
Kun kiuas vaihtuu tai uusi sauna saa ensimmäisen kiukaansa, tarvitsee käyttöönotettaessa vähintään asentaa kivet paikoilleen.
Jos kysymyksessä on puukiuas, pitää se myös esilämmittää kiukaassa olevien suojamaalien ja –öljyjen poistamiseksi sekä maalin kovettamiseksi. Muistutus toimenpiteestä on yleensä mainittu myös käyttöoppaassa. Sähkökiukaan kanssa tämä ei ole tarpeellista, eikä käytännössä useimmiten edes mahdollista.
Nämä ovat yleispätevimmät ohjeet, jotka jatkuvalämmiteisen kiukaan käyttöönottoon voi antaa. Kiukaiden mallien monipuolistuessa asennukseen liittyy monia mallikohtaisia hienouksia, jotka selviävät käyttöohjeesta. Esimerkiksi tähän Narvin kiukaasen on käyttäjän pitänyt asentaa ilman ohjauslevyt arinan päälle tarjoilemaan toisiopaloilmaa tulipesän yläosaan.
Monissa Narvin puukiukaissa on vuonna 2016 vinosti pystysuoraan arinan (reikäinen metallilevy) päälle asennettavat toisioilmanohjauslevyt, jotka käyttäjän tulee asentaa paikoilleen
Näin esilämmität kiukaan
Esilämmitys tehdään mieluiten ulkona palamattomalla alustalla ennen kuin kivet on laitettu paikoilleen. Kiukaaseen kannattaa asentaa jonkinlainen piipuntapainen hormiliitäntään vedon parantamiseksi.
Esilämmitystä (tai sisäänajoa) varten puukiuas on ulkona, savuhormissa metrinen putken pätkä ja tulipesä normaalisti ladattuna
Kiuas sytytetään normaalisti käyttöohjeen mukaista aloituspanosta noudattaen (jos et tiedä panoksesta, niin vähintään puoli pesällistä). Kiukaan sytyttyä alkaa myös hormin ulkopuolelta nousta käryä. Tiedät onnistuneesi esilämmityksessä, kun käry loppuu, todennäköisesti hyvissä ajoin ennen kuin ensimmäisen pesällinen puita on palanut. Käryn kanssa samaan aikaan ilman tulee myös epäterveellisiä pienhiukkasia, joita ei aistinvaraisesti voi kuitenkaan huomata.
Vuonna 2021 Itä-Suomen Yliopiston tutkimustulosten perusteella yksi tai edes kaksi esilämmitystä ei vielä riitä, vaan epätavallinen määrä pienhiukkasia irtautuu vielä viidenteen lämmitykseen asti. Tästä syystä suosittelen lämmittämään kiukaan ainakin kahteen kertaa ulkona, ja tämän jälkeen vielä parin seuraavan lämmityksen aikana pitämään ikkunan - paremman puutteessa oven - auki.
Kivien asentaminen kiukaaseen
Kiuaskivien vaihtaminen tai ensimmäisten kivien asennus uuteen kiukaaseen alkaa sopivien kivien hankinnalla. Olen kirjoittanut aiheesta sekä yleisen että yksityiskohtaisen artikkelin helpottamaan kivien valintaa. Näiden lisäksi kannattaa tutustua kiukaan valmistajan antamiin ohjeisiin, jos sellaisia löytyy. Joissakin tapauksissa kiukaan valmistaja on voinut erikseen kieltää tietyntyyppisten kivien käytön takuun raukeamisen uhalla.
Hankinnan jälkeen kivet huuhtaistaan ja sen jälkeen ladotaan paikoilleen. Jos olet vaihtamassa kiviä vanhaan kiukaaseen, on ensimmäinen toimenpide vanhojen, vähintäänkin rikkoutuneiden kivien poisto ja kivimurskan poistaminen kiukaasta. Tavallisissa jatkuvalämmitteisissä kiukaissa työhön ei tarvita lapiota toisinkuin alla olevan kuvan savusaunassa:
Kerkesit ja oliviini-diabaasit savukiukaassa kahdestaan. Kerkesit ovat pyöreitä palloja, diabaasit pieniä murusia ja terävämpiä murikoita. Kuva Pekka Paasonen
Tarvitseeko kiuaskivet pestä ennen käyttöönottoa?
Kun kivet on hankittu, kannattaa ne ensin huuhdella. Kaupallisesti valmistetut kivet on pesty tehtaalla, mutta kuljetuksen jäljiltä kivistä irtoaa pölyä. Kivipöly on parempi jättää kiukaan ulkopuolelle. Peseminen onnistuu helposti upottamalla tai huljauttamalla kivet yksi kerrallaan ämpäriin. Pesuastian pohja kertoo pian olivat kivet putipuhtaita vai eivät. Kivien mureneminen ei koskaan lopu, mutta huuhtelu vähentää ensimmäisellä lämmityksellä kivistä irtoaa käryä ja saunaan tulevaa pölyä.
kiuaskivien kevytpesuohjelmaPesun lopuksi kivipöly näkyy pesuastian pohjalla
Kivien ladonnan periaatteet
Kivien oikea ladonta on ehdottoman tärkeää sekä sähkö- että puukiukaan toiminnan ja eliniän kannalta. Perusidea on että sähkökiuas ladotaan tiheämmin pienemmillä kivillä, puukiuas harvemmin suuremmilla kivillä. Mutta sähkökiuastakaan ei saa ahtaa niin täyteen ettei ilma pääse kiukaan lävitse. Kivien ladonnan vaikutuksesta löylyihin ei ole olemassa erityistä tutkimustietoa, vaan tässä esitetyt ohjeet perustuvat kivi- ja kiuasvalmistajien suosituksiin.
Savukiukaan kivien ladonta ja valinta on oma haasteensa. Siihen liittyvää sääntöä, ettei valon pitäisi paistaa kiukaan tulipesästä pinnan läpi voi hyödyntää myös muiden kiuastyyppien kanssa – tällöin ei löylyvesikään pääse valumaan kiukaasta läpi. Savukiukaan ladonnosta ei tällä kertaa enempää.
Kun kivet on huuhdottu, on hyvä laittaa hanskat käteen ja asentaa kivet paikoilleen. Kivien asettelua helpottaa, jos ne voi levittää kaikki levälleen ja valikoida joka kohtaan sopivan murikan. Esimerkiksi suosittujen oliviini-diabaasi kivien keskikoon hajonta on useimmissa pakkauksissa niin suuri, että kivet kannattaa ladonnan aikana lajitella esimerkiksi pieniin pieniin ja suuriin pieniin kiviin.
Joidenkin kivien sekä kiukaiden mukana tulee omat ladontaohjeensa. Niitä kannattaa noudattaa. Keraamisia kiviä valmistava Kerkes tarjoaa tilaajalle jopa kiuaskohtaiset ohjeet! Seuraavassa yleisohjeet.
Puu- ja sähkökiukaan kivien vaihto
Puukiukaassa suuremmat kivet tulevat kiukaan pohjalle. Tulipesän katon yläpuolella on kuuminta ja siellä tarvitaan eniten lämpöä sitovaa massaa. Kivistä ei kuitenkaan pidä yrittää palapeliä, jolla metallipinta peittyisi, vaan kivien väliin pitää jäädä tilaa, josta lämpöä säteilee ylempänä oleviin kiviin. Pitkulaiset kivet kannattaa asentaa pystysuuntaisesti. Kivien koko pienenee pintaa kohti. Pienissä pintakivissä on enemmän pinta-alaa höyrystämään vettä ja toisaalta ohjaamaan sitä alemmille kiville, jos lämpökapasiteetti loppuu.
Jos kiukaaseen on hankittu valkoisia kiuaskiviä tai vuolukiveä, kannattaa ne asetella koosta riippumatta pintaan, sillä ne eivät kestä lämpöä muiden kivilajien tavoin (lue lisää kivitutkimuksista). Kivet olisi syytä välillä latoa uudestaan, sillä lämpö liikuttelee kiviä ajan oloon ja pienet kivet voivat tippua alemmas, sähkökiukaassa vieläpä vääriin paikkoihin.
Sähkökiukaassa kivet pitää asetella vastusten väliin tiiviimmin. Niitä ei saa kuitenkaan kiilata tiukasti, sillä vastuksen pitää mahtua lämmetessään laajenemaan, mikä voi estyä jos kummallakin puolella on kivi vastassa. Kivien ei pitäisi myöskään jäädä painamaan vastuksia. Kun ladonta on valmis, peittävät kivet vastukset kokonaan näkyvistä.
Viimeinen vinkki uusien kivien käyttöönottoon tulee Saunasite.comia pitäneeltä Tapio Yli-Koverolta. Hänen mukaansa luonnon materiaalista valmistettujen kivien mureneminen alkaa ensimmäisestä kuumennuksesta ja ensimmäisistä löylyistä lähtien. Jos saunan värimaailma on vaalea, niin löylyjen aiheuttama höyrypesu voi pölläyttää kylmän vesipesun jäljiltä jääneet tummat kivipölyt vaaleiden pintojen päälle. Ratkaisuksi Tapio ehdottaa aloituslöylyjen heittoa lämpöä kestävän harsokankaan läpi, jolloin tämä pölykerros jää haaviin. Tämä vinkki on itselläni toistaiseksi kokeilematta, mutta kannattaa ehkä uudessa valkoiseksi sisustetussa saunassa harkita.
Suomessa on vuonna 2016 voimassa kaksi jatkuvalämmitteisiä puukiukaita koskevaa standardia. Tämä artikkeli esittelee standardit 15281 ja 7021 kritiikkeinen ja pohtii hiukkaspäästöjen hillintää saunapäästöjen kitkemisen osana. Huomioni kiinnittyy paloturvallisuuspuutteisiin, sivuutettuihin päästöihin sekä standardoinnin vaikutukseen saunaelämykselle.
Olen useammassa artikkelissa viitannut eurooppalaisen puukiuasstandardiin. Tämä vuodesta 2013 alkaen voimassa ollut vaatimusdokumentti kertoo millaisia Suomessa – ja muualla EU:ssa – myytävien jatkuvalämmitteisten puukiukaiden pitää olla. Standardi on Suomessa määritelty julkaisuissa ”SFS-EN 15821. Jatkuvalämmitteiset saunan puukiukaat, vaatimukset ja testausmenetelmät”. Vaatimustenmukaisuuden merkkinä hyväksytyissä kiukaissa on CE-merkintä, joka teoriassa riittää koko EU-alueelle. Tässä artikkelissa lisää standardista, sen vaikutuksista ja kiukaiden päästöistä.
Standardin lyhyt historia
Kiukaiden tuotekehitys muuttui tämän vuosikymmenen alussa. EU asetti erityisesti puukiukaita koskevan standardin voimaan vuoden 2013 alusta. Standardi SFS-EN 15821:2010 asettaa kiukaille mm. päästö-, teho- ja käyttöohjevaatimuksia, joita kiukailla ei siihen asti ollut lainkaan. Se valmistui vuonna 2010 ja suomenkielinen käännös vahvistettiin 2011. Standardia oli Suomen kansallisessa työryhmässä mukana valmistelemassa kymmenkunta sekä kiuasteollisuuden että VTT:n edustajaa. Standardia ollaan parhaillaan uudistamassa. Sähkökiukaita koskee standardi EN60335-2-53. Savusaunoja, eli savukiukaita, tai kertalämmitteisiä pönttökiukaita koskevia standardeja ei ole toistaiseksi olemassa.
Kiuasvalmistajien mukana olo standardityössä on varmistanut, ettei standardi napsahtanut liian kovaa teollisuuden sormille. Toisaalta valmistajat joutuivat standardoinnin seurauksena jättämään pois joitakin vanhoja malleja, joiden uudistaminen olisi ollut taloudellisesti kannattamatonta. Standardoinnin teknisten vaatimusten lisäksi testaaminen itsessään on mallikohtaisesti useiden tuhansien eurojen tuotekehityskustannus.
Standardi ei luonut Eurooppaan yhtenäistä puukiuasmarkkinaa
Standardointityö epäonnistui jossain määrin. Nimittäin käytännössä standardi 15281 ei ole ainoa kiukaita koskeva vaatimusdokumentti. Saksalaisilla on omat tulisijavaatimuksensa (1.BImSchV), mutta myös meillä Suomessa on rinnakkaisia kiuasvaatimuksia. Näiden kansallisten poikkeusten ansiosta standardointi ei luonut eurooppalaiselle vapaakaupalle juuri aiempaa parempia edellytyksiä. Suomalaisia CE-merkittyjä kiukaita ei voi viedä sellaisenaan Saksaan, eikä vaikkapa virolaisia myydä Suomeen. Tästä on tosin meille myös hyötyä, jos hyödynnämme sitä oikein esimerkiksi vallitsevien vaativien eristysvaatimusten palonsuojeluongelmien kompensoimiseen.
Meillä 15281 rinnalla on kansallinen soveltamisstandardi SFS 7021:2014 määrää lisää testejä ja erityisesti ilmoitusvaatimuksia kiukaille. Tätä vuonna 2010 ensimmäisen kerran ilmestynyttä standardia on ehditty jo uudistaa. Sen nimi on koko komeudessaan ”Kiinteällä polttoaineella lämmitettäville varaaville tulisijoille, kamiinoille, kotitalousliesille, takkasydämille ja jatkuvalämmitteisille saunankiukaille eri käyttökohteissa vaadittavat ominaisuudet ja niille asetetut vaatimustasot”.
Muun muassa vaatimus palokaasulämpötilan mukaisesta hormiluokituksesta sisältyy standardiin 7021. Koska korkein määritelty hormiluokka on T600, vastaten 600 C asteen kuormitusta, on kiukaiden palokaasulämpötilan keskiarvon standardimittauksessa jäätävä sen alle. Tämä soveltamisstandardi on pohjana myös tunnelikiukaan läpiviennin suojaetäisyyksille.
Standardin vaikutukset
Standardi 15281 on vaikuttanut vuodesta 2013 myynnissä olleisiin puukiukaisiin. Kiukaiden hyötysuhteen pitää nyt olla vähintään 50 % ja häkäpäästön (hiilimonoksidi, CO) korkeintaan 1 %. Kiukaisiin ja käyttöoppaisiin vaadittujen merkintöjen ansiosta kuluttajilla on nyt ainakin periaatteessa paremmat mahdollisuudet arvioida kiukaiden ympäristövaikutuksia.
Hyvä esitys standardin kiuastesteistä on Riku Rantalan opinnäytetyössä. Työ on tehty Kymenlaakson ammattikorkeakoululle, jolla on VTT:n lisäksi ainoa Suomessa akkreditoitu, vaatimustenmukaisuus lausunnon myöntävä kiuaslaboratorio.
Onko kiuasstandardi hyödytön viherpesuohjelma?
Standardi on jo vaikuttanut markkinoilla oleviin kiukaisiin. Kuten autojen vuosikatsastus, se on poistanut liikkeeltä pahimmat epäkohdat. Siihen liittyy kuitenkin ympäristö-, turvallisuus- ja saunakokemusnäkökulmasta selviä puutteita.
Ympäristön suhteen kiukaat ovat kehnoja tulipesiä,
standardin mukainen hormimitoitus voi aiheuttaa tulipalon ja
standardoitu kiuas voi jättää kiuaskivet kylmiksi.
Aiemmin tuli jo mainittua, että kansalliset erikoisvaatimukset vähentävät myös kiukaiden ulkomaan kaupan mahdollisuuksia selvästi.
T600 ei tarkoita turvallista
Suomessa on edelleen paljon saunasta alkunsa saaneita tulipaloja. Vuosina 2005-2009 kiukaat aiheuttivat yli puolet teräshormipaloista. Vaikka savusaunoja palaakin vielä suhteettoman paljon enemmän, on ongelmia myös edelleen jatkuvalämmitteisissä, CE-hyväksytyissä puukiukaissa ja kevythormeissa. Tämä liittyy standardin lämpötilaturvallisuustestiin, jossa kiuasta lämmitetään kunnes saunassa on 110 C lämmintä. Testissä kiuasta lämmitetään hyvin maltillisesti, mikä ei välttämättä vastaa aggressiivisen lämmittäjän – tai edes käyttöohjeen – panostustapaa. Aiheesta löytyy paljon tutkittua tietoa Tampereen teknillisen yliopiston Palolaboratorian sivuilta.
Näin paksu eristekerros metallihormin ympärillä lämpenee. Tampereen Teknillisen Yliopiston Perttu Leppäsen julkaisema tutkimusraportti Lähde: http://www.paloturvallisuus.info/
Testiasetelman seurauksena keskimääräinen savukaasun lämpötila, ja sitä kautta hormiluokitus, saattavat jättää liian vaatimattoman kuvan kaasujen lämpötilasta. Sitä kautta syntyy paloriski, mikäli kiuasta lämmitetään rajummin. Suurin osa CE-hyväksytyistä kiukaista vaatii kaverikseen T600-luokan hormin. Se ei nimensä mukaisesti lupaa yli 600 asteen eristävyyttä, kun taas T600 luokiteltu kiuas saattaa tuottaa jopa 700 asteisia savukaasuja. Ylläoleva kuva esittää, mitä tapahtuu, jos hormia ympäriö paksu eristekerros.
Paloturvallisuuden kannalta T400 luokiteltu kiuas T600 hormilla olisi todennäköisesti takuuturvallinen. Tampereen teknillisen yliopiston tutkimuksissa T400-luokitellun Sydän-kiukaan kaasut eivät ylittäneet 600 asteen rajaa kovemmallakaan lämmityksellä. Tai sitten suosiolla muurattu piippu (kts. artikkeli savuhormin suunnittelusta ja turvallisuudesta sekä tulisijan käyttäjän oppaasta).
Pienhiukkaset pakenevat uunista
Seuraava kritiikin kohde standardille on liian matala tavoitetaso. Esimerkiksi 50% hyötysuhdevaatimus tuntuu kovin vaatimattomalle. Standardin suurempi katvealue ovat hiukkaspäästöt. Erityisesti mm. puun polttamisen yhteydessä syntyvien pienhiukkasten negatiivisista terveysvaikutuksista on reilusti tutkimustietoa. Saksassa on käytössä omat päästövaatimukset tulisijoille ja näihin sisältyy kokonaishiukkasmäärä häkäpäästöjen ja hyötysuhteen lisäksi.
Hiukkaspäästöt ovat kiukaille kiusallinen ongelma, sillä niitä syntyy kiukaissa selvästi enemmän kuin muissa tulisijoissa. Jarkko Tissarin Kuopion yliopistoon vuonna 2008 tekemässä väitöskirjassa arvioitiin mm. saunan kiukaiden pienhiukkaspäästöjä ja niiden vähentämistä. Nykyään Itä-Suomen yliopiston pienhiukkas- ja aerosolitekniikan laboratorion tiimipäällikkönä toimiva Tissari havaitsi kymmenen vuotta sitten testaamiensa kiukaiden hyötysuhteen olevan huono. Tutkijat testasivat 5-10 eri mallia ja havaitsivat kiukaiden tuottavan testatuista tulisijoista eniten hiukkas- ja häkäpäästöjä. Kiukaat savuttivat pahiten sytytysvaiheessa. Esimerkiksi pellettipolttimien päästöt olivat merkittävästi pienempiä.
Hiukkaspäästöjen suhteen tilanne on Tissarin mukaan CE-merkinnän myötä parantunut. Toisaalta hän ei usko standardoitujen mittaustulosten antavan realistista kuvaa päästöistä. Tilanne muistuttaa tässä suhteessa autojen ”yhdistetty EU-kulutus”-lukemia, joihin on suhtauduttava varauksella. Itä-Suomen yliopiston luoman PUPO-päästöindeksin mukaan kiukaat kuuluvat päästöiltään kategoriaan ”erittäin huono”, Tissari toteaa.
Hankalat pienhiukkaset
Vaatimusten asettaminen pelkille häkäpäästöille ei kuitenkaan riitä. Myös pakokaasujen hiukkasille, erityisesti pienhiukkasille, pitäisi tehdä jotain. Tissarin mukaan hiukkaspäästöjen ja häkäpäästöjen välillä ei ole suoraan korrelaatiota. Hään vähentäminen tosin parantaa hiukkastilannetta korkeilla päästötasoilla, joilla kiukaat valitettavasti edelleen toimivat.
” Häkää vapautuu sekä polttoaineen kaasuuntuessa panoksen palamisen alkuvaiheessa että myös hiillosvaiheessa, pienhiukkasia syntyy massallisesti vähiten hiillosvaiheessa.”
”Pienhiukkaset "palavat" huomattavan paljon huonommin kuin kaasumaiset päästöt. Kun polttotekniikkaa tehostetaan, ensimmäisenä saadaan vähennettyä orgaanisia hiukkasia. Nokihiukkasten vähentäminen on huomattavan paljon vaikeampaa ja tuhkahiukkasten vapautumiseen on vielä vaikeampi vaikuttaa.” Vastaa Tissari pienhiukkasten kontrolloimisesta. Toisaalta hiukkaspäästöjen jättäminen standardin ulkopuolelle vaikuttaa tällä hetkellä perustellulle, koska niiden mielekäs mittaaminen ei ole vielä vakiintunut.
Tissari jatkaa:
”kun puhutaan pienhiukkasista, pitäisi kertoa myös mistä pienhiukkasten ominaisuudesta on kyse: massa, lukumäärä, koko, kokojakauma, kemiallinen koostumus vai morfologia. Kokonaiskuva pienhiukkaspäästöistä tulee vain mittaamalla nuo kaikki. Pelkästä massasta puhuttaessa mittaustekniikalla on melkoinen merkitys lopputulokseen,”. Saksalaisissa vaatimuksissa on kohteen nimenomaan massa (g/m3).
Alla olevassa Juha Telkkisen videossa esitetään miten nokihiukkasten määrä rajusti lisääntyy jos liekkiä häiritään. Jarkko Tissarin mukaan liekin keltainen osa on aina täynnä nokihiukkasia, vaikkei niitä näin hyvin silmällä näkisikään:
Kiinnostavaa kyllä, tämä moderneja savusaunankiukaita koskevan videon tulisijan korkeudesta olisi sovellettavissa myös muihin kiuasmalleihin. Aurinkokiukaan valikoimissa korkean tulisijan kiuas ehti hetken aikaa olemaan.
Ratkaiseeko teknologia hiukkasongelmat?
Tissari on ollut mukana tutkimassa katalysaattoreita, joilla polttamisen päästöjä voitaisiin vähentää. Ulkomailla tulipesien yhteyteen on jo tehty katalysaattoreita, joissa pienhiukkasten ja hään palamista nopeutetaan. Samoin kotimainen Aurinkokiuas toi myyntiin vuonna 2014 patentoidun puukiukaan Puhdas tuli –nimisen katalysaattorielementin. Tuote maksoi reilun kolmen sataa euroa. Valmistaja mainosti tuotetta minimaalisilla häkäpäästöillä, mutta ulkopuolisia testiraportteja ei julkaistu. Valmistajan konkurssin myötä katalysaattori on poistunut markkinoilta.
Aurinkokiukaan Puhdas tuli -katalysaattorin mainos vuodelta 2014.
Katalysaattori ei ole ongelmaton ratkaisu. Se ei toimi sytytysvaiheessa ja sen elinikä on rajallinen. Sitä voi joutua myös puhdistamaan. Tästä huolimatta niitä ollaan jo ehditty muualla päin maailmaa ottaa käyttöön tietyissä tulisijoissa. Yhdysvalloissa katalysaattorikaminat ovat jo oma tuoteryhmänsä. Alla kuva Vermont Casting:n katalysaattorikaminasta.
Katalysaattorilla varustettu tulisija
Standardista on puutteineenkin hyötyä kuluttajille
Uskon valmistajien (kts. Narvin mietteitä standardisoimisesta) tavoin, että standardi on vienyt kehitystä oikeaan suuntaan. Siinä on puutteita, jotka voivat antaa väärän kuvan kiukaiden turvallisuudesta tai terveellisyydestä, mutta se on toisaalta poistanut markkinoilta huonoimmat tuotteet ja pakottanut valmistajat miettimään ympäristökysymyksiä uudelleen. Kuluttajana tulipesien ohjeiden mukainen käyttö ja erityisesti kuivan polttopuun polttaminen, auttaa vähentämään päästöjä.
Paikataan puutteet
Standardeja kehitetään edelleen. Ympäristö- ja turvallisuusnäkökohdat täytyy korjata järkeviksi. Mielestäni keskeinen kysymys on ympäristönsuojelun lisäksi se, millaiseen saunaan ja saunakokemukseen kiukaiden vaatimuksilla tähdätään. Tämä kiinnostaa minua tässä kohtaa enemmän kuin ympäristöpolitiikka.
Nykystandardissa viimeinen ongelma on mielestäni se, että tehovaatimukset koskevat ensisijassa löylyhuoneen lämmitystä. Testissä sauna lämmitetään 80 asteiseksi. Tämä kuulostaa järkevälle, mutta entäpä kiuaskivien lämpiäminen? Tekniikan maailman testikriteereihin kuului aikanaan vähintään 300 C asteen pintalämpötila ja kertalämmitteisessä kiukaassa kivien on ehdottomasti oltava kuumia.
Nykyisen CE-standardin mukainen kiuas voi kuitenkin jättää kivet vaikka kylmiksi! Standardin hienoinen ongelma on se, ettei siinä ole ajateltu laajasti erilaisia saunomistapoja, vaan valittu mieto esimerkki kuivasta ja kuumasta löylystä. Joillekin maistuu selvästi vielä kuumempi lämpötila ja toiset haluavat mieluummin enemmän kosteutta ja matalamman lämpötilan.
Olisi hienoa, jos tämä voitaisiin myös huomioida standardoinnissa, niin merkinnästä tulisi hyvä mieli muillekin kuin lainsäätäjille. Jos standardin päästövaatimukset kiristyvät, johtaa se valmistajia optimoimaan vaadittuja ominaisuuksia potentiaalisten muiden kustannuksella. Standardityöllä on siis vaikutuksia myös tulevaisuuden löylykokemuksiin.
Tämä tarina kertoo vesikaton rakentamisesta käsinveistettyyn pyöröhirsimökkiin. Esittelen terassitolppien pystytyshomman, liukuvan kattotuolirakenteen, aluskatteen rakennuksen sekä bitumipaanujen asennuksen. Tämä pikku työvaihe otti kahdelta ja puolelta rakentajalta yli kaksi työviikkoa täyspäiväistä hommaa, noin 100% enemmän kuin olin kuvitellut.
Terassin tolpat
Tämän hirsisaunanan katon rakentaminen ei alkanut huipulta vaan pohjalta. Koska katon harja jatkuisi terassin päälle, piti terassin rakentaminen aloittaa, niin että kattoa kannattavat terassitolpat saataisiin pystyyn, ja katto voitaisiin tehdä niiden päälle.
Ensimmäinen haaste ja muutos suunnitelmissa koski tolppia. Hirrenveistoprosessin aikana oli syntynyt kunnianhimoinen idea käyttää veistämiseen liian suuria hirsiä terassin pystytolppina. Nämä halkaisijaltaan yli 35 cm paksut hirret alkoivat kuitenkin rakennuspaikan tienoilla tuntua liian suurille. Hirret painoivat myös reilusti toista ellei kolmatta sataa kiloa, mikä teki niiden käsittelystä vaikeaa. Terassin kapeampi osa oli mitoitettu vain 130 cm leveäksi ja hirsi olisi tukkinut sen pahoin.
Terassin alku
Ensi alkuun päätin vaihtaa tolppamateriaalia osin kevyempään. Terassin kapeammalle osalla hankin lähisahalta 5” x 5” kokoista sahattua mäntytolppaa. Käsittelin tolpat kulmahiomakoneen hiomalaikalla. Lamellilaikka muutti nopeasti kulmikkaan puun yleisilmeeseen sopivammaksi. Tämän jälkeen käsittelin nämäkin pölkyt rautavihtrillillä (LINKKI) – kuten myös terassirakenteen kaikki muut näkyvät raakapuuosat .
Kaksi kuudesta jättitolpasta kuitenkin säästettiin julkisivuun. Niihin valittiin pienimmät pölkyt. Näin saunamökin ilme noudattelisi varsinaisen mökin tyyliä roomalaishenkisine julkisivuineen. Tolppien pystyttyminen alkoi siitä, että ne lyhennettiin käyttömittaansa. Kun terassin perustapuut (4” kestopuuta) oli viritetty paikoilleen, kutsuttiin paikalle traktori. Etukuormaimeen asennetun, erikoisvalmisteisen nostopuomin kanssa pari sataa kiloinen puu talutettiin terassille ja naulattiin apulaudoilla (ns. rievoilla) paikoilleen ennen kuin kiinnitys oli tehty loppuun.
Terassitolppaa kulkee kiltisti, kun on oikeat välineet
Tolppien ollessa vielä pitkällään, kiinnitettiin niiden päihin säätöruuvit. Säätöruuveja käytetään hirsirakentamisessa kompensoimaan rakennuksen painumista. Rakennusvaiheessa ruuvit jätetään ”auki” ja sen jälkeen vuosittain kiristetään niin, että kannatetut rakenteet pääsevät jatkamaan laskeutumistaan.
Tolpat on saatu pysymään (melkein) omillaan pystyssä
Kun tolpat olivat pystyssä, pääsi katon rakentaminen alkamaan. Se ei käynnistynyt katolle kiipeämisellä, vaan puolen päivän mittaisella rakennustelineiden rakentelulla, jotta myöhempi työ sujuisi ilman tapaturmia.
Tellingit. Kattovaneerit näkyvät kuvassa vasemmalla keskellä oranssinhohtoisina
Kattotuolit ja liukuraudat
Hirsirakentamiseen saloihin aiemmin vihkiytymättömänä olin etukäteen hämilläni kattotuoleissa käytettävistä liukuraudoista. Liukuraudan idea on kuitenkin suhteellisen yksinkertainen ja selviää alla olevasta kuvasta. Siinä on kattoa kannattelevan rakenteen poikkileikkaus.
Mikäli hirsirakennuksen päätykolmiot (eli katon harjan ja räystään välinen osa rakennuksen päätyä) tehdään puusta, muuttuu pääkannattajan (kurkihirren; A:n kohdalla kuvassa) ja seinien välinen etäisyys h ajan mukana. Tämä siksi, että hirret painuvat pikku hiljaa kasaan enemmän säteen suunnassa kuin pitkittäissuunnassa. Tämän takia kohtaan C on asennettu liukurauta eli hirsike. Tämän avulla kattoniska (myös vuoliainen, kattovasa tai kattojuoksu; kuvassa kirjaimella B) voi liukua seinän päällä alaspäin.
Liukurauta asennettuna räystäälle. Liukuvara on asetettu mahdollistamaan juoksun liikkuminen alaspäin
Hirsike ei siis pidättele juoksua muussa kuin sivusuunnassa. Katon paino kiinnittää sen myöhemmin tiukasti seinän ylimpään hirteen. Juoksun yläpäässä, pääkannattajan kohdalla juoksut liitetään toisiinsa sekä kannattajaan jolloin kattotuolirakenne ankkuroituu kolmesta pisteestä ja pysyy paikoillaan.
Paikoillaan pysyminen on tosin loputtomasti elävässä hirsirakenteessa suhteellista. Olen kuullut sanonnan, että hirsirakennus laskeutuu niin pitkään kunnes harja on maan tasalla… Tämä on liioittelua, mutta katon tapauksessa ilman hirsikettä katto alkaisi myöhemmin laskeutuessaan levittämään sivuseiniä, sillä kattojuoksu B ei pituussuunnassa mene kasaan. Vaihtoehtona olisi ollut seinähirsien yläosien loveaminen niin että juoksu olisi ollut omassa urassaan. Tämä olisi kuitenkin ollut taas kertaluokkaa isompi kirvesmiestyö.
Liukurautoja on saatavana eri kokoluokissa, mutta talokokoinen rakennus edellyttää käytännössä kuvissa näkyvän kokoista kiinnitettä, jota myydään nimellä hirsike.
Käsinveistetyn hirsirakennuksen katon pohjien tekeminen osoittautui todella hitaaksi puuhaksi. Työ on yksinkertaisesti kattojuoksujen asettamisessa pystysuunnassa millilleen samaan tasoon ja suorakulmion muotoon ylhäältä katsottuna (tai se oli tämän katon profiili). Hitaus johtui lähinnä siitä etteivät kattojuoksujen kiinnityspisteet, seinien ylähirsipinnat tai kurkihirren reunat, ole koskaan millintarkkaan suorassa. Mitä isompi katto, sitä enemmän hommaa ja tarpeellisempaa suoristelu on. Tässä tapauksessa työ hidastui myös siitä syystä, että kattojuoksujen jaosta tehtiin suunniteltua tiheämpi, jolloin juoksuja piti myös tehdä lähes tuplamäärä.
Millimetrien tai jopa senttien eroja sekä harjalla että räystäällä tasoitettiin puukiiloilla. Menetelmä ei ollut nopein mahdollinen, mutta mahdollisti hienosäädön juoksukohtaisesti tarkkaan. Toisaalta räystään puolen olisi voinut tasata istuttamalla sinne suoraksi veistetyn vaakalaudan. Tämän ratkaisun ongelma on sitten räystään nouseminen ylös ja kattokulman madaltuminen. Laskun määrä on tosin suhteellinen siihen, kuin suuri pisteiden A ja C välinen korkeusero on.
Katon lyhyempi puoli valmistui ensin. Katon taitepuolesta paikoillaan vasta kattojuoksut
Kattorakenteen tekoon meni myös paljon muita timpurin niksejä, joita en niiden yleisluonteisuuden vuoksi ala tänne listaamaan. Kattavampi selostus hirsirakennuksen katosta löytyy Wikikosta: http://wikikko.info/wiki/Hirsitalon_kattorakenne
Räystäslaudat unohtuivat
Aiemmassa postauksessa kerroin katemateriaalin värin valinnasta. Kuvittelin myös, että tällä päätöksellä selvittäisiin katon rakentamisen loppuun. Unohtui kuitenkin, että räystäslautojen maalaaminen ennen asennusta ainakin kertaalleen joka puolelta olisi hyvä idea.
Joten asian selkiytyessä katon rakennuksen aikana tuli hätä ja hoppu valita räystäälle sopiva värisävy. Räystäslautojen kooksi oli valittu aiemmin suuren puoleinen 8” (20 cm) lauta. Ei kun hakemaan K-Raudasta pohjamaalia ja sävytettyä maalia.
Esimerkki ruskeasävyisestä laudasta paikoillaan
Värisävyn valinta ei mennyt kerralla oikein. Valitsimme aluksi hieman katetta vaaleamman harmaan, mutta kun laudan nosti ajatellulle kiinnityspaikalle, kävi välittömästi selväksi, ettei sävy ollut sopiva. Joten ei kun uudestaan.
Tällä kertaa päädyimme tumman ruskeaan (Tikkurilan 540X) väriin. Sävy oli kerta luokkaa sopivampi ja onneksi peitti kertasivelyllä aiemman sävyn niin hyvin, ettei lautoja myöhemmin räystäällä tarvinnut enää kuin paikkamaalata.
Aluskate
Valitsin bitumikaton pohjaksi vanerikatteen. Niin sanottu kattovaneri on vähintään 15 mm paksua, vähintään yhdeltä sivulta pontattua ja kosteussuojakäsiteltyä. Hankin itse OBS-tyyppistä Suomessa valmistettua kuusivaneria, Wesa on tunnetumpi vaihtoehto. Jälkikäteen spekuloituna on vaikea sanoa säästikö vaneri aikaa laudoitukseen nähden. Toisaalta nyt katon vanerit mahtuivat juuri ja juuri yhteen peräkärrykuormaan, paksummat laudat eivät olisi mahtuneet.
Vanerikaton tekeminen on nopea toimenpide, jos katto rakenne on suorakulmainen ja mitoitus menee leveydeltään sopivasti vanerin leveyteen. Kun oli valinnan varaa, tein itse suoran kattolappeen puoleisen sivun tasan vanerin mittojen mukaan 270 cm pitkäksi ja 7 x 120 cm eli 8,4 m leveäksi. Samalla piti vaihtaa myös alkuperäissuunnitelman mukaista kattotuolien jakoa (eli kattojuoksujen etäisyyttä toisistaan) 80 sentistä 60 senttiin, jotta levyjen saumat osuisivat kattotuolien kohdalla. Ulkoseinien ja väliseinien kohdalla jakoa muutettiin tarpeen mukaan. Kantavuus syistä 120 cm jako ei ollut mahdollinen.
Pohjakate (alusbitumikermi) asennettuna katevanerin päälle
Vanerin huonoja puolia on kaksi. Ensinnäkin perinteinen huopakattonaula tulee levystä läpi ja saattaa siten näyttää rumalle. Toisaalta itse levykin näyttää niin rumalle, että se on parempi laudoittaa piiloon räystään alta ja muilta näkyviltä paikoilta.
Palapelihuopakatto
Palahuovaksi kutsuttu kumibitumikermi näyttää äkkiseltään siistille ja yksinkertaiselle rakenteelle. Rakenne on yksinkertaisuudessaan hämäävä, sillä pinta verhoaa alleen monta erilaista katerakennetta. Itse olin valinnut kattooni Kerabitin K+ bitumipaanun harmaana.
Niin sanottuun TL2-tason bitumikattoon tulee katetta kahteen kerrokseen, aluskate ja päälle tuleva kattolaatta. Aluskate toimitetaan noin kymmenen metrin rullissa, mutta päällyskate on varsinainen palapeli. Varsinaisten bitumipaanujen lisäksi päällyskerrokseen kuuluu räystäskaistaa ja harjalaattoja, joilla katteen alut ja loput viimeistellään. Räystäspelti asennetaan pohja- ja pintakatteiden väliin, päätyräystäs koko komeuden päälle. Liimaa (ns. kylmäliimaa) tarvitaan myös aluskatteiden jatkosten tiivistämiseen.
Kirvesmies Jukka Vilkki asentaa katteen puuttuvan palan harjan huipulle
Omaan kattooni 55m2 hukkui yllätyksekseni kolmatta tuhatta huopakattonaulaa (28 mm) – ilman että niistä yksikään näkyy katteen valmistuttua mihinkään!
Valmis päällyskate katonharjalta katsottuna
Lopullinen kate näyttää kuitenkin onnistuneelle! Kattorakenne oli nyt teknisesti valmis, mutta aiemmin mainitut kosmeettiset haitat piti vielä peittää.
Valmis bitumihuopakatto taitteella. Sävy Kerabitin K+ Harmaa
Räystäslaudoitus
Allekirjoittanut otti poikkeuksellisen suuren roolin katon viimeistelyssä. Räystäiden alle naulailtiin 125 mm (5”) raakalautaa. Käsittelin laudat etukäteen teräsharjalla ja rautavihtrillillä. Annoin lautojen saada vaihtelevan määrän aurinkoa ja sadetta ennen kiinnitystä harmaantumisen jouduttamiseksi. Kuivimmiksi jääneet laudat huuhtelin ruiskuttamalla, jotta räystäiden alle ei myöhemmin valuisi vihtrillisuoloja, jos esimerkiksi kosteutta tiivistyisi alapinnoille. Lisäksi käsittelin pensselillä kattojuoksujen ja muiden tukipuiden alapinnat, jotka jäisivät pilkottamaan laudoituksen välistä.
Saunologia nikkaroi laudoitusta
Laudoituksen tekeminen oli aiempaan kattotyöskentelyyn nähden suhteellisen yksinkertaista. Lautojen väliin jätettiin reilu vähintään 20 mm rako, hirsien lähettävyydessä joskus enemmän ja joskus vähemmän. Talkoomiehen avustuksella homma saatiin kahdessa päivässä tehtyä. Lopputuloksena oli varsin kirjava kattaus, sillä vihtrilli ei ollut vielä ehtinyt iskemään tasaisesti kaikkiin lautoihin. Aika näyttää, miten sävy ajan myötä yhtenäistyy.
Saunamökin kattomateriaali on ehkä yllättäen yksi saunakokemukseen vaikuttavista asioista. Koska suomalaiset saunarakennukset ovat yleensä yksikerroksisia, katto sekä näkyy että kuuluu saunojalle. Tässä artikkelissa ajatuksia katteen valintaan sekä perusteita omalle kattopäätökselleni valita huopakatto.
Saunan katto on ensisijaisesti ulkonäkökysymys. Katon suunnittelijan täytyy ensin vastata kysymykseen: mistä katto tehdään, tämän jälkeen voi olla myös valitettava minkä värinen katosta tulee.
Pellin näköinen
Tällä hetkellä vallitseva katemateriaali Suomessa on pelti. Sitä on käytetty onnistuneesti myös saunoissa. Myös Juha Telkkisen savusaunassa oli peltikatto. Peltikatto on muodikkaan lisäksi (lähes) huoltovapaa sekä saatavilla monissa eri väreissä. Savusaunassa peltikatto ei myöskään syty ensimmäisenä tuleen…
Juha Telkkisen Savusaunassa on musta peltikatto. Kuva: http://www.telkkinen.fi/ copyright Juha Telkkinen.
Peltikaton suurin haittapuoli on sen äänimaisema. Sade voi rummuttaa kattoa kuuluvasti eristekerroksista ja aluskatteesta huolimatta. Kuumalla säällä katto taas laajetessaan elämöi eri tyyliin. Jos saunassa ainoastaan saunotaan, tämän ominaisuuden sietää varmaan mielellään, sillä se lähentää suhdetta luontoon. Jos saunaan liittyy myös esimerkiksi majoituskäyttöä, voi pärinä keskellä yötä rasittaa.
Peltikate on myös vaikeampi materiaali, jos kattoon sisältyy muitakin kuin suorakulmaisia lappeita. Esimerkiksi itse suunnittelemaani ylöstaittuvaa taitekattoa ei suorasta pellistä noin vain tehdä.
Puukatot ja olkikatto
Vanhoina aikoina rakentamiseen on käytetty myös monia muita ratkaisuja, joista osa on edelleen varteenotettavia vaihtoehtoja, jos perinnerakentaminen inspiroi.
Puuta on käytetty katteena sellaisenaan, päreiksi veistettynä, paanuina sekä pohjamateriaalina maa- tai turvekatoille. Puukatto on hyvin luonnollinen, mutta myös huoltoa kaipaava vaihtoehto. Itseäni kiehtovin malli on pitkään ollut kourukatto, joka muistuttaa rakenteeltaan paljon aaltopeltiä. Rakentajan tai rakennuttajan näkökulmasta puukatot ovat työläämpiä ja kalliimpia ratkaisuja.
Seurasaaren puukattoja
Puukatto luo saunarakennukselle perinteistä tunnelmaa ja on joustavana materiaalina myös hiljainen. Puulämmitteisessä saunassa kuivana kesänä se on tosin pieni paloriski.
Puu on peltiin nähden hiljainen materiaali ja oikein tehtynä myös pitkäikäinen. Oikeaan rakenteeseen liittyy useiden oikein limitettyjen kerrosten käyttöä. Esimerkiksi malkakatossa päreet on suojattu lappeen suuntaisilla puilla tai laudoilla. Puukatot edellyttävät orgaanisen rakenteensa vuoksi yleensä suhteellisen jyrkkiä kattokulmia, jotta katto pääsee kuivumaan.
Turvekaton alle tehdään pärekatto. Museoviraston Restaurointikuvasto, kuvaajaa Risto Holopainen.
Olkikatot ovat etelämpänä Euroopassa ja Japanissa suosittu kattotyyppi. Olkikatot ovat näyttäviä, mutta hieman erikoisia ratkaisuja suomalaisessa saunassa.
Saarenmaan Mihklin talomuseon savusaunassa on näyttävä olkikatto. Kuva otettu 2016
Museoviraston verkkosivuilta löydät hyviä kuvallisia esimerkkejä erilaisista puukattovaihtoehdoista. Matkailija löytää esimerkiksi Helsingin Seurasaaren ulkomuseosta paljon erilaisia puukattoja.
Tiili ja huopakatto
Tiilikatto edustaa myös vanhaa rakennustapaa. Tiilet olivat aikanaan pieniä laattoja, joita ladottiin puukatteen päälle. Katto on rakenteeltaan hyvin raskas ja myös hiljainen. Tiili vanhenee kauniin näköisesti, mutta alkaa sammaloituessaan nopeasti tuhoamaan puista aluskatetta. Tiili vaatii myös säännöllistä huoltoa ja valvontaa vuodenaikojen mahdollisesti viottamien yksilöiden löytämiseksi, joten materiaali ei ole paras valinta laiskalle saunanlämmittäjälle.
Valitsin itse katemateriaaliksi ns. huopakatteen. Asiaan vaikutti voimakkaasti saunan inspiraatiokuva virolaisesta hirsimökistä, johon omistaja ja kattoyrittäjä oli rakentanut näyttävän pärekaton. Pärettä en halunnut laiskana (ja köyhänä) katon korjaajana käyttää, joten hieman tätä muistuttavaa huopaa olisi otettava. Toinen syy oli rakenteellinen, sillä huopakatolla ei tulisi ongelmaa yläviistosta lappeesta, sillä kate taittuisi vaaditun kulma yli ilman erillistä kulmakermiä.
Projektin inspiraationa ollut Yllar Hendlan vanha hirsitalo Virosta, kts. http://parekatto.fi/
Huopa nimitys on säilynyt 1800-luvun lopulta, vaikka nykyiset ”huopakatot” ovat kumibitumivesieristettä eli kumibitumikermiä. Rakenteeltaan nykyhuovat eivät muistuta paljoa edes 1970-luvun tuotteita. Moderni huopakate on hiljainen, nopea asentaa ja pitkään huoltovapaa. Liimattava bitumikate vaatii täyden aluskatteen ponttilaudasta tai kattovanerista.
Palahuopakatetta on saatavilla monissa eri muodoissa ja väreissä. Valitsin itse kotimaisen Kerabitin valikoimista Kerabit K+ bitumipaanun, joka näyttää hieman lättänälle puupaanulle. Värivalikoimaa oli kymmenkunta sävyä ja ”liukuväriä”. Kerabitilta olisi löytynyt myös pyöristetty (S+) että vieläkin mutkallisempaa L+ paanua.
Katteen värin valinta
Katevärin valinta pelkän mielikuvituksen varassa kävi meille liian vaikeaksi. Tämän takia lainasimme K-Raudasta Kerabitin pikkuruiset mallipalat – olisivat voineet olla oikeiden paanujen kokoisia, vink vink – ja toimme ne rakennuspaikalle jo varhain keväällä. Vaikka saunan väristä ei ollut tällöin tietoa, mietimme sävyn sopivuutta olemassa olevien rakennusten nykyisten julkisivujen värimaisemaan.
Bitumipaanujan postimerkin kokoisten mallipalojen tarkastelua rakennuspaikalla. Värit paljastavat oikean luontonsa.
Pallottelua mustan ja harmaiden sävyjen kesken kesti joitakin viikkoja. Lopulta hylkäsimme ajatuksen Kelo-sekoiteväristä liian vaaleana ja päädyimme harmaaseen, jota mielestämme sietäisi kutsua tumman harmaaksi. Kerabitin valikoimista löytyisi myös katteen värejä vastaavat räystäspellit.
Suosittelen materiaalin oikeisiin värimalleihin tutustumista kaikille. Jos sattuu saamaan reilun kokoisen näytepalan, pystyy kolmiulotteisesta pintarakenteesta ja värisävystä oikeassa luonnonvalossa saamaan järjettömän paljon paremman kuvan kuin kännykän näytöltä verkkokaupan nettisivuilta. Värin ja kirkkauden näkee sen paremmin mitä suurempi pinta on.
Seuraavassa postauksessa tarkemmin millainen katto tästä visiosta rakennettiin neljä kuukautta myöhemmin!
