Skip to content Saunologia.fi

Tietoja kohteesta Lassi A Liikkanen

Saunologi ja saunan suunnittelun tutkimusmatkalainen. Johtava nykyaikainen suomalaisen saunan asiantuntija ja Suomen Saunaseuran Löylyn henki -palkittu 2021. Työkseni suunnittelen parempia digitaalisia palveluita. Minulla on pitkä historia tieteellisestä tutkimuksesta ja opetan satunnaisesti Aalto-yliopistossa.

5

Olen aiemmissa hormikirjoituksissani äimistellyt epäselviä turvallisuusmääräyksiä (kts. Saunan hormin valinta ja Saunan savupiipun sijoitus ja suojaetäisyydet). Kesällä 2017 pääsin keskustelemaan niistä myös paikallisen rakennusvalvojan kanssa. Lopputuloksena jouduin palaamaan suunnittelupöydälle kiukaan hormiin tilaustyönä tehdyn mutkapalan suhteen.

Olin tiedostanut hormin tulkinnanvaraisen turvaetäisyyspuutteen jo sen asentamisen jälkeen. Olin koelämmityksissä talvella kuitenkin todennut, etteivät riskialueella olevat puurakenteet pitkäaikaisessakaan lämmityksessä merkittävästi lämpene laser-pintalämpötilamittarilla arvioituna.

Rakennusvalvonta palautti kuitenkin minut muistelemaan mahdollisia suojausratkaisuja.

Omassa tapauksessani suojattavia puuosia oli sekä katonrajassa että väliseinässä. Potentiaalinen lämpösäteilyn lähde oli kuitenkin sama eli parikymmensenttinen pätkä suojaamatonta rosterihormia vedenlämmittimen yläpuolella. Vaihtoehtoja on kaksi:

  1. Riskipintojen suojaus
  2. Hormin suojaus

Puupintojen kattaminen ilmaraolla varustetulla pellillä tai palamattomalla levyllä on vaihtoehto, mutta ruma ja epäkäytännöllinen. Helpommalla pääsee suojaamalla hormin.

Lämpönauha Bilteman katalogista

 

Hormin suojaukseen mietin ratkaisuksi joko autojen pakoputkistoista tuttua lämpönauhaa (kts. Bilteman tai Tradepartsin lämpönauha) tai metallista lämpökilpeä. Nauhan suhteen ongelmaksi muodostui se, ettei materiaaleja ole suunniteltu sisäkäyttöön ja niiden terveysvaikutuksista saunan sisäilmalle on vaikea sanoa mitään.

Näin ollen ratkaisuksi jäi metallinen kilpi pienellä ilmaraolla itse hormiin. Näin lämpösäteily ”hehkuvasta” pinnasta katkeaa.

Näin se tehdään

Käytin lämpökilven tekemiseen 3mm hormipeltiä ja aaltopahvia. Pelti olisi voinut olla myös suoraa ja ohuempaa, mutta kevythormin mukana tulleesta metrin pätkästä oli jäänyt 40 cm ylijäämää ja se sai nyt uutta käyttöä.

Työ alkoi aaltopahvista. Leikkasin saksilla suunnilleen riittävän korkean ja leveän pahvin pätkän. Sitten muotoilin siihen sopivia lovia saksilla ja sovittelin sitä hormin mutkan päälle.

Saksilla ja aaltopahvilla tekee vaikka mitä. Tässä tapauksessa prototyypin peltitöille

Kun lopputulos alkoi vaikuttaa sopivalle, vein pahvin ja hormiputken saunaprojektin metallitöissä avustaneen kaverin pajalle. Siellä tehtiin sprii-tussilla pahvisapluunan avulla hormin pintaan mallikuvio. Hormipellista leikattiin sitten kulmahiomakoneella eli rälläkällä suunnilleen samanlainen kuvio. Kosanilla lämmitettiin seuraavaksi mutkaan tulevaa taitekohtaa niin, että taite saatiin punahehkuisena kiltisti väännettyä paikalleen.

Avattu pahvi näyttää todella kummalliselle, mutta uskoka pois, tällainen kilven pitää olla!

Tämän jälkeen prototyyppi palasi rakennuspaikalle. Tällä kertaa homma onnisti kerralla – ja vielä yli odotusten! Olimme suunnitelleet kilvelle reikävannekiinnitystä, mutta materiaali oli juuri sopivankokoista ja jäykkää siihen, ettei mitään lisätemppuja tarvittu, vaan kilpi istui paikoilleen täysin omatoimisesti.

Suojakilpi istuu paikoilleen kuin nakutettu.

Kun onnistumista oli juhlistettua ruskealla kuohujuomalla oli jäljellä vain viimeistely. RST-putkea, jossa on karhea, mattapinta, voi maalata itse spraymaalilla. Joten tulenkestävää (600C) mustaa spraymaalia Tokmannilta ja väriä pintaan.

Kuumakestamaali sopii hormin pintaan. 600 astetta on varmasti riittävä luokitus hormin tässä kohtaa

Jäljellä on toki vielä koekäyttö. Maali saavuttaa lopullisen lujuutensa vasta lämmittyään 200 asteeseen, joten päätin lämmittää kappaleen kevyesti ulkokeittiön lämmössä ennen asennusta.

Maali saavuttaa lopullisen kovuutensa vasta 200C asteessa

Lopputulos näyttää moniin muihin askarteluihini verrattuna erittäin siistille! Ei siis kauniille, mutta toimii takuuvarmasti.

Huomio: tällä tavoin spraymaalatun metalliesineen maalipinta on erittäin herkkä naarmuuntamaan, käsittele varoen!

Kiitos Henkka ja Kyösti Kakkonen…

5

Saunologia kävi koekylpemässä Lonnan saunan Suomenlinnan kyljessä. Hyvin klassiseen suomalaistyyliin rakennettu puusauna yllätti löylyillään iloisesti. Saunologia suosittelee kohdetta, lue miten saat kaiken irti saunakohteesta!


Toukokuussa 2017 avautui Helsinkiin uusi yleinen sauna. Lonnan saarelle rakennettu hirsisauna tarjoaa klassisen suomalaisia saunaelämyksiä Itämeren keskellä. Saari sijaitsee Suomenlinnan kupeessa ja kuuluu Suomenlinnan hoitokunnan hoiviin. Hoitokunta on myös vastuussa saunan rakennuttamisesta. Saunaa operoi kuitenkin oma yrityksensä, joka pyörittää myös jo pari vuotta toiminutta ravintolla ja Vohvelibaaria sekä vuokraa saarelta tiloja ryhmille juhliin ja kokouksiin. Tässä artikkelissa saunan pidempi historia, ohjeet löylyihin pääsemiseen, testilöylykokemukset ja pohdintaa saunakokemuksen kehittämismahdollisuuksistfa.

Odotettavissa erittäin perinteinen, hienostunut suomalainen puusaunakokemus valloittavassa merellisessä sijainnissa.

Saunamatkailijan muistilista:

  • Mukaan vähintään oma pyyhe, mielellään myös uima-asu ja rantasandaalit
  • Osta pääsyliput Lonnan verkkosivuilta (huomio! Kauppa ei toimi Firefox-selaimessa oikein)
  • Katso lautta-aikataulut (1-2 krt/h, matkan kesto 15 min) verkosta
  • Ärhäkkäimmät löylyt saat heti saunan avauduttua

Lonnan historia

Lonnan saari on hallinnollisesti osa Suomenlinnaa. Se sijaitsee puoli kilometriä linnoituksesta pohjoiseen. Silti myös Lonnan saaren historia on sotaisa. Vuonna 1808 saarella neuvoteltiin Viaporin linnoituksen antautumisesta venäläisille piirittäjille. Antautumisen jälkeen siellä säilytettiin ruutia ja myöhemmin koottiin ja varastoitiin merimiinoja.

Suomalaisvallan aikana miinat ensin poistuivat luvulla ja vuodesta 1944 saari tuli rauhanomaisempaan käyttöön. Lonnaan rakennettiin demagnetisointiasema, jonka avulla laivoista poistettiin merimiinoja laukaisevaa magnitismismia. Tänä päivänä historiasta kertoo saarella toimiva demagnetisointimuseo. Puolustusvoimat luovutti Lonnan vuonna 1999 ja vuonna 2014 se avautui ensimmäistä kertaa todenteolla yleisölle. Alueen kehittäminen ei kuitenkaan loppunut tällöin avattuun ravintolaan.

Dieselgeneraattori demagnetisointimuseon kokeolmista. Kuva: Lonna.fi

Lonnan uusi sauna

Vuonna 2014 Suomenlinnan hoitokunta, valtion ”virasto”, tilasi OOPEAA arkkitehtitoimistolta saunan. Arkkitehti Anssi Lassilan suunnittelema sauna valmistui loppuvuonna 2016. Lassilalla oli aiempaa kokemusta parvisaunoista, vaikkeivät saunat olekaan Suomessa yhdenkään arkkitehdin leipälaji. OOPEAAn aiemmista puurakennuksista Kärsämäen paanukirkko, Jyväskylän Puukuokka ja Seinäjoen Asuntomessujen Periskooppitorni ovat nauttineet runsaasti myös kansainvälistä tunnustusta.

Lonnan saaren vanha ja uusi sauna. Saunat sijaitsevat kuvissa alareunoissa. Suomenlahti ei muuttunut välissä kuvien näyttämällä tavalla puhtaammaksi, vaikka sille voi näyttää

Lonnan projekti edellytti poikkeuslupakäytäntöä, sillä alueella ei ole asemakaavaa eikä sinne muutenkaan ole rakennettu sataan vuoteen. Tai no, suomalaiset rakensivat sinne joskus 1920-30 –luvulla jo ensimmäisen saunan, jonka aika oli nyt jättänyt. Tästä Dorit Salutskin kuvasta näkyy hyvin millaisessa kunnossa vanha rakennus oli..

Uusi sauna etelärannalta. Tästäkään suunnasta katsottuna rakennus ei vaikuta korkealle.

Anssi kertoi, että saaren erityinen arkkitehtuuri ja rakennukselle varattu rajallinen tila vaikuttivat suunnittelutöihin. Lassila onnistui kuitenkin erinomaisesti piilottamaan matalan julkisivun taakse kaksi erittäin korkeaa länsisuomalaistyyppistä parvisaunaa. Puku- ja peseytymistiloille ei kuitenkaan jäänyt paljoa tilaa. Kokonaisuudessaan rakennuksessa on 190 m2 tilaa, johon sisältyy saunojen lisäksi puuvarasto ja tekninen tila.

Tehtävä oli ainutlaatuinen. Saarelle ei ole Venäjän vallan jälkeen rakennettu mitään. Suunnittelun tavoitteena oli voimakas kokemus. Mietimme miten saan saunan istumaan ympäristöönsä, miten se toimii ja miten tuottaa hyvät löylyt”, Lassila kertoo.

Arkkitehtitoimiston näkemys saunan sijoittautumisesta saaren ihmisvirtoihin. Kuva: OOPEAA, käytetty luvalla

Uuden saunan rakentaminen saunan ympärillä viivästyi myöhäisen kevään takia eikä esimerkiksi rantaa saatu kuntoon ennen avajaisia toukokuussa 2017. Viereiseen, kunnostettavaan rakennukseen on myös valmistumassa ensi vuodeksi lisää saunaa palvelevia, vuokrattavia tiloja.

Saunasta pääsee uimaan. Ranta on vielä hyvin karu ja ensi erittäin matala, joten hyppääminen johtaa vain mahalaskuun.

Hoitokunnan puolesta valmista saunaa operoi Lonnan Hyväntuulenkeidas (päivitys 30.6.17) Suomenlahden merelliseen matkailupalveluihin erikoistuva Fregatti oy.

Matka lauteille

Saaren ollessa kysymyksessä sinne on kuljettava vesitse. TJ Linesin risteilyalukset Helsingin Kauppatorilta kuljettavat matkustajia kolmen lautan voimin Lonnaan, sekä pidemmälle Suomenlahden lähikohteisiin. Matka on sopivan mittainen irrottamaan saunoja henkisesti kaupungin vilskeestä ja riittävän lyhyt …

JT-Linesin kolme lauttaa kuljettavat turisteja Lonnan lisäksi myös Suomenlinnaan Kauppatorilta

Menopaluulipun voi ostaa laiturin nokassa olevasta myyntipisteeltä. Hinta on 4,5€ ja sen voi maksaa myös kortilla. Lautat ovat tilavia lähes sadan hengen kapasiteetillaan ja niissä on B-oikeuksilla varustettu ravintola. Matka Kolera-altaan viereltä Lonnan vanhaan varuskuntasaareen kestää reilun kymmenen minuuttia. Lautat risteilevät päivisin 25-50 min vuorovälein.

Lautalla pääsee näkemään nopeaan tahtiin kaikki Helsingin lähisaaret. Vasemmalla Lonna, oikealla Suomenlinnan linnoitukset

Lonnan pysäkki on mantereelta ensimmäinen. Perillä odottaa askeettinen vastaanotto minimalistisine laitureineen. Matkapäiväkseni sattui erittäin tuulinen päivä 10-12 m/s. Lautalla tämä ei juurikaan tuntunut, mutta laiturilla paluulauttaa odotellessa tuulen mukana mereen lennähtäminen kävi joitakin kertoja mielessä…

Saari ei ole koolla pilattu. Vohvelibaarin ja saunan löytää helposti. Saunojan matka alkaa baarista, jossa voi pääsymaksua vastaan saada käyttöönsä pärekoriin pakatun emaloidun juomamukin, istuinalusen, pukukaapin avaimen sekä avainkoodin. Jos pääsylippu jäi ostamatta, sen voi lunastaa nyt, jos saunassa sattuu olemaan tilaa. Samoin pyyhkeitä löytyy vuokralle.

Lonnan saaren opaskartta

Henkilökunta opastaa miten saunassa toimitaan. Vohvelibaarista voi ostaa juomia, mutta ravintola tarjoilee nesteitä myös saunalle. Siellä ei tosin ole pöytiä. Vohvelibaarissa on rajallinen valikoima kiinteitä tuotteita, kohokohtana vohvelit suolaisella (14€) tai makealla (12€) täytteellä (katso Ruokaretken reportaasi ravintolasta http://ruokaretki.fi/lonna/ ). Korttimaksu toimii myös täällä.

Lonnan ravintola, Vohvelibaari löytyy suoraan laiturilta eteenpäin kävellessä toisen oikealla olevan rakennuksen päädystä

Pärekorin kanssa saunaan

Vohvelibaarin kassalta saunaan lähdetään pärekori kainalossa. Korin mukana saa tyhjän vesimukin, kankaisen istuinalusen, pukukaapin avaimen sekä numerokoodin. Vuokratut uimahousut tai pyyhkeen voi sinne myös sujauttaa.

Kodikas pärekori johdataa saunatunnelmaan

Saunarakennus löytyy saaren eteläpäästä helposti. Vohvelibaarista sinne on alle sata metriä. Saunassa sisätilat on jaettu sukupuolittain kahtia; miehet tulosuunnasta vasemmalla ja naiset oikealla eli lännessä. Kumpaisellekin sukupuolelle on varattu oma identtinen sauna ja pukuhuone. Rakennukseen käydään persoonallisen liukuoven kautta. Vilvoittelutilat rannan puolella ovat jaetut, mutteivät katetut.

Saunan oven huomaa varmasti

Lonnan saunat ovat puulämmitteiset. Lämmittely alkaa aamulla puoli yhdeksältä ja yli tuhatkiloinen kiuas lämpiää käyttökuntoon kahteen mennessä. Kiukaat ovat kertalämmitteiset eli niitä ei päivän aikana enää lämmitetä lisää. Tämän vuoksi kiuaskiviä, Lonnan tapauksessa Kerkesin keraamisia murikoita, ei pääse näkemään ellei kurkota kaulaansa kohti avattua löylyluukkua. Luukku pidetään löylyn heiton välillä kiinni, jottei sauna lämpiää tarpeettoman paljon.

 

Refrakin kertalämmitteinen puukiuas on Lonnan lämmön lähde. Kahden puisen varren päissä olevilla tangoilla avataan löylyluukku

Kiukaat on muurannut paikalla kotkalainen Refrak Oy. Ne ovat massiiviset ja sävyiltään käsitelty hauskan tummapuhuviksi. Lonnan miesten ja naisten saunat lämpiävät kumpikin omalla kertalämmitteiselle kiukaallaan. Niitä lämmitellään aamuyhdeksästä alkaen, jotta yli tuhat kiloa kiuaskiviä saadaan kuumaksi.

Kertalämmitteisen kiukaan henkeen kuuluu se, että lämmittämisen jälkeen luodaan reilusti ’häkälöylyä’ tai pikemminkin kiuaskiville kaadetaan niin  paljon vettä, että kiukaaseen lämmityksen aikana jääneet palojätteet ja tuhkat pois kiukaasta ja pikaisesti tuuletettua ulos saunasta.

Kiukaita lämmitetään ulkoa

Sauna on avoinna kello kahden ja yhdeksän välillä tiistaista lauantaihin. Saunomisaika on rajoitettu kahteen tuntiin, eli saunaan on saavuttava viimeistään seitsemäksi. Lautan aikataulujen ja saunomisajan vahdinta on saunojan omalla vastuulla. Saunatiloissa ei silmään pistänyt kelloa.

Pukuhuoneeseen on mahdutettu 21 pientä lukittavaa kaappia. Kaappiin mahtuu juuri ja juuri suuri 30 litran selkäreppu. Päällysvaatteet täytyy jättää suosiolla esimerkiksi pukuhuoneen naulakkoon. Tilat ovat selvästi alimitoitetut, mutta saarelle on rakentumassa ensi vuodeksi lisää pukeutumistilaa.

Pukeutumistilat miesten puolelta nähtynä

Erillistä pesuhuonetta tai suihkua ei Lonnan saunaan kuulu. Saunaa varten voi peseytyä saunan parven alla ja meressä uinnin jälkeen suihkuttelu onnistuu yhden ulkosuihkun avulla.

Peseytyminen hoituu vanhan ajan malliin parven alapuolella. Vesi on juoksevaa, mutta suihkuja ei ole

Kaappien lisäksi suurimmat harmit aiheutuvat saunojen ulkopuolisista tiloista. Saunat ja pukuhuoneet on molemmat lukittu vaihtuvalla numerokoodilla. Tämä tuntuu tarpeettoman monimutkaiselle kylpijää kohtaan. Riippuen oman numeropään vahvuudesta miten helposti koodin oppii tai nopeasti sen unohtaa.

Saunan ja pukuhuoneen ovissa on tyyliin huonosti istuvat, näppäimiltään turhan herkät koodilukot (kuvassa kahvan yläpuolella)

Saunan ja pukuhuoneen ovi löytyy katetusta ulkotilaan kuuluvasta käytävästä. Käytävän päässä tulosuunnassa on erikoinen liukuovi, jonka takaa saunatilat löytyvät. Itse olisin järjestellyt  käytävän näkösuojauksen toisella tavalla.

Katetut ulkotilat muodostuvat kokonaisuudessaan tästä käytävästä.

Saunan puutteeksi on laskettava katettujen vilvoittelutilojen rajallinen määrä. Suomen vaihtelevassa ilmastossa katettua tilaa, sisällä tai ulkona, olisi hyvä olla riittävästi, jos taivaalta saadaan muuta kuin auringonpaistetta. Sauna on tosin käytössä vain toukokuusta syyskuun puoleen väliin, mutta tämäkin aika on usein epävakaista.

Peseytymisvälineet ovat erittäin perinteistä suomalaista tyyliä

Arkkitehti Lassila kuitenkin huomauttaa, että parvisaunassa jäähdyttely on mahdollista myös saunan ”alakerrassa”. Tämä pitää paikkansa, sillä lattiatasolla on parven löylyistä ja kuumuudesta havaittavissa vain aavistus.

Saunologin kokemuksia Lonnan saunan löylyistä

Näkymä saunan lauteilta. Kamera on sokaistunut Suomenlahden kesäisestä kimalluksesta

Lonnan saunan ilmatilavuus on suuri. Kauas lauteiden yläpuolelle nouse harjakatto pehmentää kiukaan löylyjä. Tuloksena ovat mehevän pehmeät, joihin saa ytyä käyttämällä reilummin vettä.

Ilma vaihtuu saunassa riittävän hyvin. Saunassa on koneellinen ilmanpoisto ja korvaavaa ulkoilmaa saa halutessaan lisää avaamalla oven päällä tai seinässä sijaitsevaa räppänää.

Saunan tunnelma on miellyttävä. Männyn ja kuusen näkyvä pintakuvio rauhoittaa visuaalisesti ja tuoreen puun tuoksu hyväilee nenää. Saunan suuri etelään ja laivaväylällä avautuva ikkuna valaisee saunaa ja muistuttaa toisaalta erityisesti sijainnista.

Numeroiden valossa Lonnan sauna lämpötila oli kohtuullinen, hieman yli 70 astetta. Kosteustaso oli keskimäärin alle 10% RH lukuunottamatta kovimpia löylyjä. Löylygraafin muoto kertoo rauhallisesti nousevista ja katoavista löylyaalloista.

Saunologin mittaamaa löylygraafi lämpötilasta ja suhteellisesta kosteudesta tunnin saunomisen aikana.

Kokonaisvaikutelma

Lonnan saunapalvelu on kokonaisuudessaan ilahduttava lisä pääkaupunkimme saunakatalogiin. Sauna tarjoaa kätevässä paikassa keskustan tuntumassa mahdollisuuden kokeilla yhdistelmää 100 vuotiasta saunaperinnettä ja modernimpaa rantasaunomista.

Näin kesäkuussa 2017 saunaympäristö on edelleen keskeneräinen sekä suunnitelmien että jo joidenkin toteutettujen ratkaisujen kannalta. Lonnalla on kuitenkin hyvät edellytykset entisestään parantaa palvelukokemusta ilman radikaaleja lisäinvestointeja.

Ulkotilat ovat niukat

Ainoa perustavanlaatuinen ratkaisu, jonka kyseenalaistan, on sukupuolten erillisten saunojen rakentaminen. Tämä erityisesti siksi, ettei tarjolla ole katettua tai lämmitettyä yhteistä oleskelutilaa. Hyvinvointimatkailua harrastavien heteropariskuntien kannalta ratkaisu on epäedullinen. Asiaa voi politiikalla korjata, tällöin myös saunat voisi profiloida eri tavoin esimerkiksi lämpötilaltaan.

Lassilan mukaan päätös erillisistä saunoista liittyi siihen, että peseytymistilat ovat osana saunaa parven alapuolella. Erilliset peseytymistilat kuuluvat usein esimerkiksi saksalaisiin sekasaunoihin, mutta muunkinlaisia ratkaisuja on nähty.

Karttulassa veistetty ja piiluttu hirsiseinä rauhoittaa ajatuksia

Itse toivoisin ensimmäiseksi vaihtoehtoista ratkaisua saunan ja pukuhuoneen pitämiseen jatkuvasti lukittuna. Elämme maailmassa, jossa on liikaa muistettavia asioita. Saunan PIN-koodin ei pidä olla yksi merkityksetön, mutta välttämätön numerosarja lisää.

Lonnan sauna saa kesällä 2017 Saunologialta Suosituksen. Saunapalveluissa on vielä parannettavaa, mutta miellyttävät löylyt perisuomalaiseen tyyliin ovat jo nautittavissa!

Saunologian arviot
Löylyt ★★★★☆
Ilmanlaatu ★★★☆☆
Vilvoittelumahdollisuudet ★★★☆☆
Pesu- ja pukeutumistilat ★★★☆☆
Oheispalvelut ★★★★★

Arvosana: Suositeltu saunakohde

Saunan pääsylippuja saa verkosta: http://www.lonna.fi/saaren-palvelut/sauna/
Huomio! Kauppa ei toimi Firefox-selaimessa oikein

Sauna on ollut esillä monissa kansainvälisissä arkkitehtuurin medioissa, kuten http://www.archdaily.com/873054/lonna-sauna-oopeaa
ja http://www.designboom.com/architecture/oopeaa-lonna-sauna-helsinki-finland-anssi-lassila-06-05-2017/

Saunan hirsitöistä vastanneen Hirsityö Heikkilän artikkeli saunan veistämisestä.

Kiitokset Anssi Lassilalle sekä Lonnan saunan henkilökunnalle haastatteluista!

Tutustu myös muihin Saunologian suosittelemiin saunakohteisiin:

LONNA / Yleinen Sauna from Sherpa on Vimeo.

4

Höyrylöylyn tuotteistema ja markkinoima Löylynsielu on ollut esillä monissa saunaanpäin kallellaan olevissa tapahtumista vuoden 2016 lopulta. Tässä artikkelissa kerrotaan mikä on tuotteen idea ja mitä sillä tekee. Tuunaamalla tuotteesta kehkeytyi suosittelukelpoinen lisä sähkösaunoihin.

Mistä Löylynsielussa on kysymys?

Löylynsielu on yksinkertainen kiukaan lisälaite löylyveden kohdentamisena pieninä noroina kiukaan pintakivien alapuolelle. Se on mekaaninen laite, yksiosainen valutuote, jossa on suppilo veden kaatamista varten ja rei’itetty alaosa veden hajottamiseen. Yksi porattu reikä on selvästi muita isompi, kuusi muuta reikää noin millin kokoluokkaa. Suppilon tilavuus on 2,5 dl, eli aika tavallisen, keskikokoisen löylykauhan verran.

Löylynsielu Basic:n myyntipakkaus

Tuote on valettu Suomessa kierrätysalumiinista.  Sitä on saatavilla neljänä eri värisävyisenä mallina, jotka ovat muutoin identtisiä, mutta eri tavoin pinnoitettuja: harmaa, kirkas nikkeli, musta ja Suomi100 logolle laserleikattu musta. Kaikki tuotteet vaihtavat väriä ikääntyessään, esimerkiksi nikkelistä tulee kellertävämpää.

Löylynsielun mallisto verkkokaupassa kesäkuun 2017 alussa

Mallistoon on juuri tullut erillinen Suomi100-pakkaus, jossa on mukana löylytuoksu ja kotimaista musiikkia. Arvatkaapa mitä maksaa…

Löylysielun suppilon pohjalla on teräsvillaa, joka hidastaa veden valumista läpi suppilosta. Suppilo tyhjenee normaalisti parissa sekunnissa.

Löylynsielu on täytetty karkealla teräsvillalla, jonka tiiviys vaikuttaa veden valumiseen

Jos teräsvillan tiivistää tai suppilon täyttää valumista hidastavalla palamattomalla aineella, esimerkiksi hiekalla, niin valuminen hidastuu merkittävästi. Tosin vettä saadaan vastaavasti vähemmän.

Nyt lusikoidaan sielua! Tiivistysoperaatio paransi merkittävästi laitteen höydyllisyyttä

Villaa voi myös lisätä tai sen voi kokonaan vaihtaa. Saippuavillaa en kuitenkaan suosittele, vaikka se onkin tiheämpää… Rautakaupoista ja vaikkapa Motonetista saa hienompaakin hiontavillaa.

Markkinakatsaus – ei kilpailijoita näköpiirissä

Juuri Löylynsielua vastaavia tuotteita ei ole tällä hetkellä myynnissä. Hieman samankaltaisia ratkaisuja, joissa vettä valutetaan kiukaan päälle löytyy kylläkin.

Aiemmin Saunologiassa testattu Kastee  on selvästi eri sarjassa, mutta pari vuotta sitten lopettaneen Aurinko-kiukaan malleissa oli sisäänrakennettuna samankaltainen veden annosteluputki. SpaDealersin valikoimista löytyy Aquadropper mekaaninen, automaattinen löylynheittäjä.

Venäläisen Termoforin kiukaissa tällainen ratkaisu on itse asiassa tavanomainen. Monissa heidän malleissaan kivitila ei ole avoin ja löylyä luodaan Löylynsielun tyyppisen suppilon avulla kiukaan sisälle kaatamalle. Esimerkiksi alla olevan kuvan Geyzer 2014 kiukaassa on tällainen laite.

Termofor Geyzer kiukaassa löylyä luodaan myös suppilon avulla

Venäläisiä kiukaita ei kuitenkaan Suomessa  juuri näe, vaikka SaunaInter niitäkin myy (ilman CE merkintää tosin). Joten sielu on omassa nichessään juuri nyt ainutlaatuinen tuote. Vaan antaako se lisää henkeä löylyihin?

Saunologian kokemuksia Löylynsielusta

Sielun asennus on yleensä helppo homma. Jos kiukaan kivitila on avoin ylhäältä, nostetaan päältä pari kiveä pois ja upotetaan sielun jalkaosa kivien väliin. Kivet takaisin ja asennus on valmis! Jos kiukaan kivien lämpötilajakauma on tiedossa, niin kannatta asentaa sielu kuumimpaan kohtaan.

Pilarikiukaan keskellä on yleensä kuuminta. Niin tämänkin infrapunakuvan perusteella.

Jos puukiukaassa on sen sijaan asennettu kivikori hormin ympärille, kuten esimerkiksi joissakin IKI:n ja Kodan malleissa on, on Löylynsielun sovittaminen vaikeampaa. Jos sielu jää nimittäin liian lähelle kivitilan reunaa, ei sen läpi suihkuava vesi enää osukaan kiviin vaan valuu jonnekin mistä löylyä ei enää irtoa. Huonommassa tapauksessa saunan lattialle, alla olevan kuvan tapauksessa tulipesän reunalle:

Rennon lainaama Iglun keskikokoinen "tynnyrisauna" on sisustettu siisti mustavalkoiseen tyyliin. Löylynsielu istuu liian lähellä kiukaan reunaa.

Toinen poikkeustapaus ovat kertalämmitteiset ja varaavat kannelliset kiukaat, joihin parikymmentä senttiä kivipinnan yläpuolella nouseva sielu ei mahdu. Uskon, että sielu istuu kuitenkin rakenteellisesti useimpiin kiukaisiin ongelmitta.

Entäpä visuaalisesti? Sielusta tulee näkyvä lisä kiukaaseen. Sielun värivaihtoehdot ovat siinä mielessä tärkeitä, että tötterön visuaalinen sovittaminen löylyhuoneeseen onnistuu.  Perusversio sulautuu oliviini-diabaasikivien sekaan varsin hyvin. Valkoisten kivien kaverina toiminee nikkeli.

Sielun asennus sujui käden käänteessä oliviinidiabaasien sekaan. Sähkökiukaan keraamiset kivet asettelin huolella.

Löylynsielun käyttäminen onnistuu ilman suurempaa harjoittelua. Sieluun voi kaataa vettä yhden ”keskikokoisen” löylykauhallisen. Saunan koosta ja lämpötilasta riippuu onko tämä paljon vai vähän.

Olennainen muutos löylyn luontiin sielun kanssa tapahtuu siinä, ettei löylykauhallista voi enää heittää tai roiskaista kiukaan suuntaan, vaan saunoja saa veden kaadolle  luonnollisen kohteen toivottavasti harkitussa kohtaa kivitilaa. Jos tätä käytäntöä kunnioitetaan, niin tumma vaippainen kiuas pysyy siistimpänä sivuiltaan, joille ei kerry roiskeista kalkki-  tai muita tahroja. Samoin mahdolliset valkoiset pintakivet säilyvät mahdolliset pidempään ehyinä.

Kuvassa sielun juuriosan reikiä. Harkitsin isoimman reiän tulppaamisen kokonaan.

Sielun ensisijaisena testiympäristönä toimi pieni, reilun kymmenen kuution talosauna, jossa oli sekä jatkuvalämmitteinen puukiuas että pieni sähkökiuas. Löylynsielua kokeiltiin kummankin kiukaan kanssa.  On syytä huomauttaa, että puukiukaasta sähkölle siirtymisen välillä tiivistin teräsvillan äärimmilleen, jotta veden läpijuoksevuus hidastuisi. Sähkökiukaassa oli myös tavanomaisten luonnonkivien sijaan Tiilerin keraamiset ”kivet”.  Erot olivat kuitenkin yllättäviä.

Puukiukaan kohdalla sielusta ei löytynyt mitään taikavoimia. Rauhallinen löylynheittäjä sai aikaan samanlaiset löylyt myös ilman lisälaitteita. Sen sijaan sähkökiukaalle, jota saunassa vähemmän yleensä käytetään, sielu antoi uutta eloa. Löylyistä tuli erittäin pehmeät (ei aggressiivista polttavaa löylyä) ja pidemmät.

Sähkölämmitetyssä saunassakin alkoi viihtymään!

Kuivuudesta kärsivälle sähkökiukaalle sielua voi siis selvästi suositella. Tämän testin puitteissa erityisen hyvää selitystä erolle ei kuitenkaan löytynyt. Uskon tämän liittyvän sekä kiviin, niiden lämpötilaan ja erilaiseen konvektio- ja säteilyenergian suhteeseen. Puukiukaan tapauksessa Löylynsielua voisi verrata lisälaitteena polkupyörän apupyöriin, joka ohjaa käyttäjää ”sivistyneeseen” löylynheittotapaan.

Sielu paikoillaan puukiukaan päällä

Johtopäätökset

Jäin kokeilun päätteeksi kaipaamaan suurempaa sielua. Tarkalleen ottaen kaipaisin jonkinlaista löylyautomaattia, josta vettä riittäisi enemmän ja pidempään. Kun kokeilin sielua erikokoisissa saunoissa, jouduin yleensä aina annostelemaan 2-3 suppilollista vettä. Samaan aikaan olisi tehnyt jo mieli rauhoittua keskittymään löylyistä. Tämä vähentää sielun tuomaa tyydytystä.

Kuten aiempia artikkeleitani (esim. löylystandarditI) lukeneet tietävätkin, on löylyihin tarvittavan veden määrä jossain määrin riippuvainen lämpötilasta. Toisaalta vielä enemmän saunan tilavuudesta, erityisesti löylytaskun  koosta, johon löyly sekoittuu.

Jakaessani huoleni vesitilavuudesta valmistajan edustajien kanssa, he kertoivat että suurempaa torvea ei ole tiedossa. Höyrylöylyn Jyrki Hyytiäinen on omassa laboratoriossaan ratkaissut saman ongelman johtamalla vettä sielun sisuksiin letkulla erillisestä parin litran säiliöstä! Tällöin kartion koko jää toissijaiseksi, tärkeämpää on ratkaista veden säännöstely. Toki kokonaisuudesta tulee jo varsin erilainen ja se alkaa muistuttamaan vesijohtoverkkoon kytkettyjä löylyautomaatteja.

Tätä tuotetta kuitenkin vasta kehitellään eikä Jyrki luvannut vielä päivämäärää milloin se saadaan myyntiin.

Kokonaisarvio Löylynsielusta  on se, että kysymyksessä on yksinkertainen lisälaite, joka voi kohentaa saunomista erityisesti sähkösaunassa.  Muutoksen tarve on osittain kiinni omasta löylykädestä. Tuotetta voi varauksella suositella lahjaksi, jos sattuu tietämään millainen kiuas ja löylykäsi vastaanottajalla on.

Saunologian kokonaisarviona on suositus sähkösaunakäyttöön. Viiden kymmenen euroon hintaan ja minimaaliseen asennusvaivaan nähden kokeilemisen arvoinen. Käyttäjä voi IKEA-henkisesti tuunata sitä itse paremmaksi, jos kaipaa pidempiä löylyjä. Tätä voin itse suositella.

Arvosana: Suositus

Löylynsieluja voi ostaa Höyrylöylyn verkkokaupasta.

Päivitys 30.6.2017: Blogin lukija Pekka muistutti minulle, että erityisesti puukiukaan kanssa Löylynsielun sijoittelusta kannattaa olla tarkkana, ettei se tule liian lähelle tulipesää tai hormia. Jos kiuasta lämmitetään ankarasti, voi teräs alkaa hehkumaan punaisena lämpötilassa, jossa alumiini jo sulaa (alumiinin sulamispiste on 660C ). Sielu pitää siis sijoittaa selvästi irti puukiukaan kuumimmista osista.

Kiitos Höyrylöylyn Jyrkille ja muulle väelle!

Esittelin edellisessä artikkelissa Finnish Sauna Festival 2017 –tapahtuman saunatarjontaa ja kerroin Helsingin tapahtuman vaikeasta alusta. Tässä artikkelissa lisäpohdintaa tapahtumakonseptista sekä asiakaspolun tärkeydestä hyvän kokemuksen järjestelyssä. Mukana myös järjestäjän pohdintaa ja tulevaisuuden visioita.

Oma näkemykseni on, ettei Finnish Sauna Festival pystynyt todistamaan ainakaan minulle saunafestarikonseptin toimivuutta kokemustasolla. Valitettavasti myöskin taloudellisesti tapahtumaa uhkaa jäädä kalliiksi kokeiluksi, ensimmäisen tapahtuman jälkeen seuraava kierros jouduttiin jo peruuttamaan.

Taustaa

Olen itse männä vuosina kiertänyt kymmenkunta rokkifestaria sekä yleisön että työntekijän roolissa. Musiikkitarjonta on ollut itselleni ja monille muille festarivieraille tärkeä käyttäytymistä ohjaava tekijä. Etukäteen valitut artistit on nähtävä, väliajat voi kellua festaritunnelmissa kuten parhaaksi näkee.

Perjantaina kourallinen yleisöä oli katsomassa Reino Nordinia. Tilaa olisi ollut suuremmallekin yleisölle.

Merkittäviä tylsistymisongelmia nuorisolla ei ole yleensä ollut. Esimerkiksi Seinäjoella Provinssirockin yleisö aiheuttaa paljon vähemmän ongelmia kuin Tangomarkkinat. Saunoja on festareillakin eri muodoissaan nähty. Finnish Sauna Festivalin (FSF tästä eteenpäin) kohdeyleisö ei kuitenkaan musiikkikattauksen perusteella ollut nuoriso.

Saunarokkifestarin vaikutelma

FSF on kiinnostava ja kunnianhimoinen kokeilu. Pyrin olemaan tuomitsematta ideoita koskaan etukäteen.

Konseptina saunatapahtuman ja musiikkifestivaalin yhdistäminen jätti minulle ristiriitaisen vaikutelman.

Tässä tapauksessa päällimmäinen mielipide oli kuitenkin ’ei’. Perusteluni on se, että jos saunan täyttävä äänekäs elävä musiikki on kiinnostavaa, olisin mieluummin pihalla katsomassa artistia. Jos taas se ei miellytä niin se häiritsee.

Sauna rokkifestarien lisäpalveluna esimerkiksi parin ravintola-jättisaunan muodossa voisi olla hauska idea, mutta sauna ja rytmimusiikki. Ei.

Ymmärsin tämän täysillä vasta vastatessani Kimmo Raution kommenttiin Hotcubea koskeneeseen kritiikkiin. Musiikki vaikutti saunakokemukseen ja vaikutus ei ollut minulle – ja tätä kautta saunalle – suotuisa.

Avoin ristikkorakenne näkyy Hotcuben lauteissa ja lattiassa. Saunafestivaaleilla lattian läpi ei kuulunut Auran aaltojen liplatus, vaan kovaääninen musiikki.

Positiivisena puolena FSF-tapahtuma osoittaa, että kiertävä ja monipuolinen saunatapahtuma kiinnostaa ainakin pientä joukkoa ihmisiä. Se pitäisi kuitenkin järjestää hyvin! Ja uskon toisaalta, että sen voisi järjestää ilman musiikillista oheisohjelmaa.

Festarien päiväkohtainen kävijätavoite oli yli 1500 henkeä, kokonaisuudessaan toistakymmentä tuhatta tapahtumapäiviä ollessa neljä. Tästä jäätiin aika kauas ainakin ensimmäisinä päivinä. Perjantai-illan pääartistia CMX:ää katsomassa oli alle sata henkeä.

Järjestäjien onneksi ilmasto korjaantui perjantaina ja Helsingin jälkeen on vielä kaksi tilaisuutta harjoitella lisää. Helsingin viikonlopun hyvä sää ehkä houkuttaa lisää kävijöitä, toisaalta kaupungissa on samaan aikaan lukuisia muita tapahtumia. On kuitenkin turvallista sanoa, ettei tapahtuma selvästikään löytänyt näin alkuun toivomaansa yleisöä.

Järjestelyt Helsingissä olivat keskeneräiset, mutta toteutuessaankin olisivat kaivanneet vakavasti lisää asiakaskeskeisyyttä. Sekä saunoja näytteilleasettaneiden yritysten että erityisesti festivaalivieraiden suuntaan.

Järjestäjän näkökulma

Päivitys 14.6.2017: Mitä mieltä järjestäjät olivat Helsingin tapahtumasta ja jatkosta?

Haastattelin tapahtuman saunoista vastaavaa tuottajaa Harri "Hakke" Kuusijärveä tapahtuman jatkosta. Harri katsoi saunatapahtuman onnistuneen hyvin, mutta musiikkikonseptin ajaneen päin puuta. Tämän vuoksi Turun tapahtuma peruutettiin.

”Meillä on nyt enemmän aikaa miettiä miten tapahtumakonseptia kehitetään. Ilmoitamme vielä kesäkuussa mikä muuttuu ennen Jyväskylää. Nythän saunat löysivät jengiä tosi hyvin ja lauantaina oli jonoakin.” Musiikin sovittaminen yhteen on kuitenkin järjestäjillä vakavasti mietinnässä ja järjestelyt tulevat sen varmasti muuttumaan.

Saunojen suhteen Hakkea jäi vaivaamaan vain Jättisaunan keskeneräisyys. Siihen vaikutti kaikkien logistiikkamurheiden kruunaamaton kuningas, Posti. Posti hukkasi tiistaiksi luvatut Tulikiven kiukaat - ei mitään pieniä pehmeitä paketteja -  kolmeksi päiväksi hidastaen Jättisaunan käyttöönottoa. Tämä sauna olisi alustapitäen moninkertaistanut saunakapasiteetin.

Harrin mukaan lauantain saunat vetivät tapahtumaa odotusten mukaan ja ihmiset saunoivat naama näkkärillä. ”Paikalle tultiin selvinpäin. Hyvä ilma edisti olutmyyntiä, mutta vieraat käyttäytyivät hyvin. Ainoastaan yksi käsikähmä nähtiin, mutta mitään vakavia tapaturmia ei sattunut.

Lauantai jäi kuitenkin ainoaksi onnistuneeksi päiväksi kävijäluvulla mitattuna. Toisaalta vierailijoiden koostumus oli suotuisa, kolmannes ulkomaalaisia ja puolet naisia. Tarvitaan vain lisää väkeä kaikille tapahtumapäiville.

Musiikin roolin lisäksi elokuuhun mennessä myös saunapuolta hiotaan. Jyväskylään Harri lupailee lisää saunoja, erityisesti saunalauttoja ja muita kelluvia saunoja.

Palvelusuunnittelun ja viestinnän haasteita

Nykyisistä järjestelyistä jäi voimakas IKEA-tyyppinen vaikutelma. Vähimmäisvaatimukset täyttävät materiaaliset resurssit tapahtumaelämyksen kokoamiseen (ainakin pienelle kävijäjoukolle) oli tuotu paikan päälle, mutta niitä ei  onnistuttu järjestelemään asiakaskokemuksen kannalta riittävällä tavalla.

Kävijäkokemuksen palvelumuotoilu oli jäänyt siis pahasti lastenkenkiin ja maksavista asiakkaista on tehty tutkimushenkilöitä suuren mittakaavan kokeilulle. Optimistisessa hengessä voi toivoa, että järjestäjille jää aikaa oppia jotakin, kun Jyväskylän tapahtuma toteutuu, jos toteutuu, vasta elokuussa.

Pukeutumistilojen siivoaminen oli unohtunut ensimmäisenä päivänä työlistalta. Tämä on helppo korjata, jos työn tekee järjestelmällisesti

Esimerkiksi asiakaspolun miettiminen alusta (netistä) alkaen siihen pisteeseen, että vierailija poistuu tapahtumasta positiivisesti yllätettynä olisi hyvä tehdä huolella. Tämän avulla voisi tunnistaa viestinnälliset sudenkuopat, mahdollisuudet ylittää asiakkaan odotukset ja järjestää vierailu sujuvasti.

Itse esimerkiksi järjestäisin lipunmyynnin, tarkastuksen, narikan, maksurannekkeen ja pukuhuoneet yhdeksi kokonaisuudeksi. Tapahtuma pääportin yhteyteen olisi hyvä saada korkea maamerkki ja tapahtumien saunoista erillinen listaus, vaikkapa mobiilisovellus!

Helsingin ennakkoon julkaistu alueakartta oli tyylikäs, mutta lähinnä suuntaa-antava. Alue on toiminnallisesti hajautettu miettimättä vierailijoiden luontaista kulkua pukeutumisesta suihkujen kautta saunaan.

Väkeen pitää myös varautua. Eräs selvimpiä haasteita oli erilaisten palvelujen mitoitus. Jos paikalle olisi todella tullut vaikka 500 yhtäaikaista vierasta, olisi 250 paikan narikka ja alle 100 hengen pukukoppi sekä kymmenkunta suihkua per sukupuoli käynyt nopeasti hyvin ahtaaksi. Nyt suurimmat vahingot kärsivät mahdollisesti ravintolayrittäjäyrittäjät, joiden tuotteille ei tullut ostajia.

Markkinoinnillisesti vähätkin lupaukset saunatarjonnasta jäivät lupauksiksi. Toisaalta, kuten aiemmin kerroin, oli paikalle kuitenkin saatu kiinnostavia saunoja, joten ei vierailu hukkaan mennyt.

Lintu vai kala?

Tapahtumasta oli ennakkoon vaikea saada tolkkua onko kysymyksessä musiikkitapahtuma, jossa on saunoja, vai saunatapahtuma jossa on musiikkia. Järjestäjät pyrkivät vielä Helsingin tapahtumaviikon maanantaina julkaistussa tiedotteessa hämärtämään asiaa korostamalla ”ettei festareilla tarvitse mennä saunaan”. Koska samana päivänä verkossa ei edelläänkään oltu esitelty paikalle olevia saunoja, lienee paikallaan todeta, että festarit ovat musiikkitapahtuma, jossa on paikalla myös saunoja (ilman määräistä artikkelia).

Festareilla on viestinnällisesti suuria vaikeuksia määritellä mitä ja kenelle se tarjoaa. Nyt on lähdetty jokaiselle jotakin tyyliin, joka voi jättää kaikki asiakkaat kylmäksi. Erityisesti saunakulttuurin ystäville tapahtuma ei pystynyt antamaan selvää palvelulupausta siitä, miksi tapahtumaan kannattaisi osallistua koska lähes kaikki konkretia saunatarjonnasta puuttui.

Tapahtuman tiedottamisessa oli jatkuvasti parantamisen varaa. Festareiden jo käynnistyttyä verkkosivuston mobiilinäkymä ei antanut  hyvää kuvaa siitä, mitä tapahtuu. Ottaen huomioon saunan keskeisen aseman tapahtumassa, alle viikko ennen tapahtuman alkua järjestäjät eivät olleet julkaisseet listaa tapahtumaan osallistuvista saunoista.

Verkkosivujen mukaan tarjolla olisi ”kymmenittäin erilaisia saunoja” tai ” yli 40 erilaista saunaa pienistä infrapunasaunoista jättisaunaan.”. Tapahtumaa, jota markkinoidaan saunatapahtuma, olisi voinut priorisoida viestinnän vetoamaan myös saunoista kiinnostuneihin vierailijoihin.

Sen sijaan sivusto oli ladattu täyteen yhteistyökumppanien mainoksia ja logoja joiden merkitys tapahtumavierailijalle jäi minulle vieraaksi.

Asialle on tosin selityksensä. Järjestäjät kärsivät lukuisista saunamökkitoimittajien peruutuksista. Viime hetkeen asti oli epäselvää millaisia saunoja paikalle saadaan.

Loppusanat

Rokkia ja saunaa ei ole helppo tässä mittakaavassa yhdistää.  Tuottajaorganisaatioa tuntuu yrittäneen nielaista kerralla aika suuren palan saunaa sisuksiinsa. Tämä näkyy itselleni keskittymiskyvyn puutteena ja esimerkiksi mielestäni torsoksi jääneen Helsinki Sauna Week:n ymppäämisenä tapahtuman ympärille.

Yritys oli kunnioitettava, tavoitteet olivat hienot ja tapahtuma oli uniikki. Vaikutelmani on kuitenkin se, että saunan yhdistäminen musiikkiin aiheuttaa liikaa hämmennystä musiikki-ihmisille ja rokin yhdistäminen saunoihin lähinnä häiritsee saunaihmisiä. Syntyy tappio-tappio –tilanne. Toivon hartaasti, että kiertävä saunatapahtuma jatkaa olemassaoloaan. Se täytyy vaan järjestää eri konseptilla, asiakaslähtöisesti ja huolella.

Lue lisää: järjestäjien ilmoitus Turun tapahtuman peruutuksesta

2

Finnish Sauna Festival käynnistyi 8.6.2017. Saunologi kävi kokeilemassa saunafestareiden saunat ensimmäisten joukossa. Valikoimista löytyy viisi kohdetta, jotka kannatta kokea! Mukana myös herkullisia yksityiskohtia kohtaamisista tappajasaunan sekä kuuman oven karmin kanssa! Kokonaisuutena tapahtuma valitettavasti kärsii vielä lapsentaudeista ja asiakaskeskeisen suunnittelun puutteesta. Toisaalta siinä on paljon hyvää, jonka toivoisi selviytyvän uudelle kierrokselle.


Mikä tämä juttu on? Finnish Sauna Festivals

Kesällä 2017 Suomessa järjestetään kaksi tapahtumaa kutsumanimellä saunafestarit. Näistä uudempi on kolme paikkakuntaa kiertävä Finnish Sauna Festival. Tämä tapahtuma tuo Helsinkiin, Turkuun ja Jyväskylään valikoiman kiertäviä saunoja sekä vaihtuvan elävän musiikin kattauksen. Helsingissä saunotaan Olympiastadionin eteläpuolella, Turussa Turun linnan kainalossa ja Jyväskylässä Lutakossa.

Tapahtuma on kaikilla paikkakunnilla nelipäiväinen (to-su). Ennakkolippu maksaa 29€, portilla 34€ ja on voimassa päivän. Lippu vaihdetaan portilla rannekkeeseen, jolla pääsee poistumaan alueelta. Monipäiväisiä lippuja ei ole tarjolla. Narikka maksaa 3€ ja säilyttää esimerkiksi repun ja päällysvaatteet. Narikkalappu on muovia, joten se kestää saunomisen, jos vain saa sen pidettyä jossakin tallessa.

Helsingissä oli käytössä maksuranneke, johon voi ladata rahaa myyntipisteissä tehtäviä ostoksia varten. Tämä helpottaa merkittävästi ostosten tekoa uimapuvussa. Ranneke piti tosin lunastaa hieman erikoisesti lavan vierestä, alueen sisäänkäyntiä vastakkaisesta nurkasta.

AfterPay rannakkeelle voi ladata rahaa tuotemyyntipisteessä ja käyttää toisaalla

Torstai-lauantai välillä tapahtuma on vain täysi-ikäisille. Sunnuntaina on perhepäivä, jolloin alle 18-vuotiaat pääsevät alueelle, mutta sunnuntaina sisäänpääsy on kertaluontoinen. Pääsylippujen lisäksi järjestäjät vuokraavat saunoja klo 19 jälkeen yksityiskäyttöön. Lisätietoja löytyy kunkin tapahtuman info sivuilta, esimerkiksi Helsingin: http://saunafestival.fi/helsinki-info/

Osta pääsylippu verkkokaupasta: https://www.lippu.fi/

Oheistuotteet ja saunavaraukset http://www.suvilahdenkauppa.fi/category/14/finnish-sauna-festival

Mitä festivaali sisältää? Montako saunaa festareilla on?

Saunologin näkökulmasta pääosissa ovat saunat. Saunoja on eri kaupunkien tapahtumissa vaihteleva määrä eivätkä järjestäjät ole artisteista poiketen etukäteen julkaisseet tietoja mukana olevista saunoista. Kiertueen käynnistyessä saunoja oli 17 kappaletta, mutta tarjonta tulee päivien mukana elämään, niin hyvässä kuin pahassa.

Saunat on ripoteltu noin sadan metrin alueelle

Saunat ovat pääasiallisesti sen verran pieniä, että niiden siirtäminen onnistuu kokonaisena. Saunoja löytyykin telttasaunoista perävaunusaunoihin ja pienistä saunamökeistä isoon elementtisaunaan.

Mielestäni tapahtuman paras puoli on tarjota tällaisen saunan hankinnasta kiinnostuneelle kuluttajalle mahdollisuudet tutustua erilaisiin saunoihin käytännössä. Saunojen testaaminen ei ole tässä mittakaavassa mahdollista missään muualla!

Saunojen testaaminen ei ole tässä mittakaavassa mahdollista missään muualla!

Musiikin ystävät voivat löytää tapahtumasta myös kiinnostavaa kotimaista elävän musiikin tarjontaa. Helsingissä mukana on vanhempien ikäluokkien tuntemia artisteissa kuten Agents, Ile Kallio, CMX ja Klamydia, mutta lavalle nousee myös nuorille suunnattuja nimiä kuten Kasmir, Isac Elliot ja Evelina. Sunnuntai on ikärajaton, joten iltaesiintyjä Isac Elliot sopii sinne mainioasti.

Päävetonaulojen lisäksi paikalle on organisoitu saunaan enemmän ja vähemmän liittyvää oheisohjelmaa, kuten saunajoogaa, ihonhoitoa, vihdontanäytöksiä ja jopa sauna-aiheinen keskustelutilaisuus. Keskustelun vetää lähinnä muista ansioista tunnettu Mato Valtonen, jonka sauna-alan yhteydet löytyvät IKI:n historiasta.

 

Helsingin tapahtuman aluekartta, Jokaisella kaupungilla on omansa.

 

Katso Turun festari-aluekartta:
http://saunafestival.fi/wp-content/uploads/2017/02/turku_v3.png

Kiinnostavimmat saunat festareilla

Kerron alla kommelluksistani saunafestareilla pidemmästi, mutta paljastetaan alkuun kohokohdat Helsingissä esillä olleiden kohteiden joukosta. Lista ehdottomasti tutustumisen arvoisista saunoista aakkosjärjestyksessä on seuraava:

  1. Aino-tynnyrisauna
  2. Akvaariosauna
  3. Iglun suuri savusauna
  4. Pasu-sauna + Kastee
  5. Rennon Iglusauna

Helsingissä on esillä myös todella upea viinitynnyrisauna! Messuilla pääsee lisäksi kokeilemaan Höyrylöylyn Löylynsielua useissa saunoissa sekä aistimaan Mount Shastan vulkaanisten löylykivien pinnasta kohoavaa löylyä.

Seuraavaksi kuvat viisikosta.

Iglun suuri savusauna. Tilaa jopa 10 hengelle, hinta alk. 7900€

Iglun savusauna on merkittävä tuote, sillä se on varmasti edullisin kompakti savusauna, joka Suomesta löytyy! Sauna kärsii Iglun mataluudesta, mutta sen löylyt ovat kertalämmitteisen kiukaan ansiosta selvästi muusta valikoimasta poikkeavat. Kiuas aiheutti toisaalta järjestäjille myös päänvaivaa, sillä perjantaina iltapäivällä käydessäni se ei enää tarjonnut löylyjä.

Fimexin Aino-tynnyrisauna toimii poikkeuksellisen hyvin mataluudesta huolimatta

Turun Fimexin Aino 953 tynnyrisaunassa sisätilan korkeuden yleensä aiheuttama lämpötilajakaumaongelma on selätetty. Kyseisessä tynnyrissä on saunan lisäksi pukuhuone. Saunaan oli nyt sijoitettu niin iso kiuas, ettei lauteille turvallisesti mahtunut neljää henkeä enempää väkeä. Sisäänmahtuneille tunnelma oli kuitenkin hyvä. Tutustumisen arvoinen tynnyrimalli parhaasta päästä!

Huone1:n Pasu-saunasta löytyy Kasteen ja kuvassa poseeraavan Dan Mertalehdon Kastee-järjestelmä

Festareilla tarjoutuu myös mahdollisuus tutustua Kastee saunan kosteudenhallintajärjestelmää voi kokeilla Huone1:n Pasu-saunassa. Tämä sauna näyttää hyvin pelkistetylle, mutta toimii mainiosti. Saunassa on reilusti ilmatilavuutta, joten löylyistä tulee maltilliset. Kattokorkeuteen nähden lauteet ovat tosin normaalikorkuiset. Aiempi Kastee-testailu päättyi ristiriitaisissa tunnelmissa, mutta Pasun sähkökiukaan kanssa Kastee loihti saunaan aivan fantastisen tunnelma. Kiukaassa ei tämän jälkeen ollut juuri puhtia löylyihin, mutta olo erittäin miellyttävä.

Erikoistyöt Lehtinen on tehnyt Akvaariosaunan prototyypin, jossa on kunnon kokoinen sukellusallas

Akvaariosauna on minusta erityisen viehättävä suomalaisen pienyrittäjän ideanikkaroinnin lopputulos. Ylistän ensisijaisesti konseptia, jossa yhdistyy uima-allas sekä sauna yhdessä kontissa. Toteutettu sauna on aivan liian pieni, mutta idea on fantastinen. Erilaisella tilajaolla tästä saisi hauskan sauna, pukuhuone ja palju yhdistelmän kulkemaan ympäri saunamantuja! Nyt kävi niin, ettei turvallisuustarkastus sallinut konttiin sukellusta puutteellisen ”uloskäynnin” takia.

Akvaariosauna on rakennettu konttiin

Pääsin itse nauttimaan rauhassa myös Rennon tuote-esittelysaunassa, joka on myös Iglusaunan tekoa. Ylikokoinen kiuas ja pyöristetty katto mahdollistavat erinomaiset löylyt. Tämänkin iglun haasteena on korkeus. Löylyn laki puree painovoimaisissa ilmaa vaihtavissa saunoissa ja tässäkään ei jalkalauteen tasolla riitä lämpöä tai löylyä.

Rennon lainaama Iglun keskikokoinen "tynnyrisauna" on sisustettu siisti mustavalkoiseen tyyliin

Tähän eivät festareilta saunat loppuneet. Myös telttasaunoissa oli tarjolla mukavaa löylyä, mutta en henkilökohtaisesti ole koskaan oikein innostunut niiden tunnelmasta. Nytkin uuden telttakankaan hajumaailma karkotti minut matalammasta telttasaunasta.

Helsingin ekstrana oli paikalla Heikki Karjalaisen vanhaan ranskalaiseen viinitynnyriin rakentama sauna. Tämä yhden hengen hikoilumaja oli erittäin sympaattinen ja sen antama viinilöyly jotain aivan ainutlaatuista! En itse tällaista hankkisi, mutta kävisin erittäin mielelläni siinä vielä uudestaan.

Saunologi viinilöylyjen jälkeen YLE Suomen tentattavana. Vasemmalla saunan omistaja.

 

Odotukseni olivat matalat, joten pettymyksiä ei oikeastaan tullut. Paitsi yksi. Slowsaunan Hotcube saunakonsepti, jolle oli laitettu muhkea 39.000,00€ hintalappu oli tällainen. Saunan ulkonäkö seinien kummaltakin puolelta ei vedonnut itseeni. Tämä ilmeisen uniikkia yksilö ei ole mielestäni ikääntynyt ollenkaan kunniakkaasti vaan näyttää lähinnä laiminlyödylle.

Slowsaunan Hotcube festarikunnossa kuivalla maalla

Odotukseni kohdistuivat arkkitehtoonisen muotoilun sijaan ilmanvaihtoon. Hotcubessa on ilmavin lattia, jonka olen koskaan nähnyt. Se on ristikko, jossa reikien pinta-ala on samaa luokkaa puumateriaalin kanssa. Saunassa oli tällä kertaa Sydän-kiuas. Kombinaatio ei jotenkin ollenkaan vedonnut minuun. Sauna oli ehtinyt lämpiämään turhan paljon siihen nähden ettei mukana ollut laudeliina eivätkä löylyt tehneet vaikutusta.

Ristikkorakenne näkyy lauteissa ja lattiassa. Seinät vaneria

Ilmanvaihto kyllä toimi, mutta lähinnä poistaen löylyt ennätysvauhdilla. Kokemuksen ”kruunasi” kovan laittaminen kovaa vastaan, kun löin pääni Hotcuben liian matalaan oviaukkoon. Kahdesti.

Löin pääni Hotcuben liian matalaan oviaukkoon. Kahdesti.

Olisin kovasti halunnut pitää Hotcubesta, sillä sen tarina on vedonnut minuun, mutta nyt kokonaisuudesta jäi erittäin epäuskoinen olo.

Tarkennus 12.6.2017: Hotcuben kohdalla kokemukseeni vaikutti selvästi negatiivisesti se, että festareilla alkoi välittömästi saunaan istuttuani soittamaan artisti, jonka olisin mielellään jättänyt kuulematta. Hotcuben avoimen lattian vuoksi tilasta muodostui kuitenkin erinomainen kaikukoppa entisestään voimakkaalle äänentoistolle, joten musiikin kuulematta jääminen ei ollut vaihtoehto. Lopputulos ei lisännyt saunan viihtyisyyttä.

Jättisauna alkoi lämpiämään perjantaina kahdella Tulikiven suurella kiukaalla.

Sitten vielä kokonaisvaltaiseen festarikokemukseen, joka oli sitten jotain muuta kuin yksittäisten saunojen suomat ilot ja surut.

Äänikylpyjä tarjottiin jättisaunassa artistien välillä

Tappajasaunassa - Kokemuksia Finnish Sauna Festival Helsingin tapahtumasta

Saunologi hyökkäsi festareille heti, kun se oli mahdollista. Riippumatta siitä oliko se järkevää. Itse asiassa kävin kurkkimassa tapahtuma-alueella jo edellisenä päivänä sekä tapahtuma-aamuna ennakkoon. Tämä paljastuu myös sosiaalisesta mediasta.

Torstai 8.6.2017 paljastui erittäin klassiseksi kesäfestarikeliksi koko päivän kestäneen voimakkaan sateen ja kymmenen lämpöasteen parissa. Karu suomalainen kesäilma antoi tapahtumalle yleisilmeen, jota pahasti keskeneräiset valmistelut vain synkensivät.

Maksavaa yleisöä oli paikalla joitakin kymmeniä, näistä kaikki olivat selvästi paikalla saunojen takia. Ensimmäistä artistia ei nähdäkseni ollut katsomassa yhtään maksavaa katsojaa. Jututtamani vierailijat olivat aistineet tapahtuman kokeilullisen luonteen, mutta päättäneet siitä huolimatta uhmata olosuhteita. Mielialat olivat tilanteeseen nähden yllättävän hyvät, mutta olihan aivan liian moni asia pahasti pielessä!

Perjantaina yleisöä oli enemmän, muttei paljoa.

Helsingin tapahtumaan oli avajaisiin mennessä saatu paikalle 17 saunaa. Torstaina näistä 12-13 oli saatu kello 18 mennessä toimimaan. Kolme näistä sijaitsi VIP-alueella. Festivaalipäivä käynnistyi virallisesti kahdelta, milloin suurin osa saunoista oli kylminä, kaikissa ei ollut kiuasta, ja alueella ei ollut vielä juoksevaa vettä.

Vettä sen sijaan tuli taivaalta iloisesti iltaan asti. Neljään mennessä sitä saatiin myös hanasta. Saunoista vastanneen tuottajan, Harri Kuusijärven, mukaan saunoja oli odotettavissa viikonlopulle vielä lisää, mutta lukuisat peruutukset olivat ikävästi verottaneet saunojen lukua.

Saunakapasiteetti ja väljä sijoittelu sopi pienelle saunatestaajajoukolle eikä saunoihin joutunut jonottamaan. Ulkona ei tarjennut uimavarusteissa kauaa istuskella joten minimaalinen penkkikapasiteettikaan ei haitannut.

Saunaistuin ottamassa aurinkoa yksikseen.

Heikko sää ei peittänyt alleen sitä tosiasiaa, että järjestelijät olivat vajaan vuorokauden myöhässä aikataulusta. Esimerkiksi mainostetun jättisaunan kiuas ei ollut saapunut vielä 17.00 mennessä ja tämän varsin karun vanerimajan pitkät penkit hohtivat vaaleina ja kylminä.

Saunojen määrä ei sinänsä ehkä olisi merkittävä kysymys, voi haastaa onko sillä sitten väliä on saunoja 13, 26 vai 39. Asia muuttuu kuitenkin festarikontekstissa erittäin tärkeäksi, koska alueen saunat olivat mökki- ja pihasaunojen esittelymalleja. Pienimmissä oli tilaa yhdelle saunojalle, suurimmissakin alle kymmenelle, keskimäärin ehkä neljälle. Tästä voi lyhyelläkin matematiikalla laskea, montako pyllyä saunoihin mahtuisi parhaimmillaankaan lämmittelemään.

Tilan puutetta ei torstaina ollut, kun ei ollut saunojia, mutta jos alueella olisi rynnännyt vaikkapa pari sataa saunojaa, olisi saunoihin pitänyt jonottaa. Ihan kivaa, jos aurinko paistaa ja on lämmintä. Tai ei ole kiire katsomaan seuraavaa artistia.

Mutta kerrankin festarit, joissa kalja- tai ruokakojulla ei ollut jonoja!

Yhteenotto "tappajasaunan" kanssa

Henkilökohtaisesti ikävin esimerkki keskeneräisyydestä tuli Boatsaunasta, jonka oveen oli laitettu keskieurooppalaistyyppinen lukko. Lukko on kotimaisten rakennusmääräysten vastainen, sillä löylyhuoneen ovessa on oltava lukkiutumaton salpa. Tämä vaikutti hauskasti lukkiutuvan avaimen ollessa paikoilleen.

Boatsaunan lukittuva ovi on Suomessa kielletty.

Tuleeko kenellekään mieleen Tsekkien tappajasauna? Niinpä tapahtui, että saunavierailujen aluksi jäimme puolison kanssa saunan sisälle jumiin! Pakokauhua ei kestänyt kovinkaan kauaa eikä tilannetta olisi päässyt syntymään, jos väkeä olisi ollut enemmän, mutta esimerkki pienestä käsittämättömästä yksityiskohdasta, jota ei missään tapauksessa saisi tapahtua tällaisen palvelun yhteydessä!

Saunologi sujahtamassa vaaroista tietämättä Boatsaunan lämpöön

Kokonaisuudessaan saunavalikoimasta ja niiden hoidosta jäi erittäin keskeneräinen olo. Toisaalta mahdollisuus käydä kymmenessäkin erilaisessa puusauna keskellä kaupunkia oli erittäin tervetullut. Toimivaa konseptia kaiken sekoilun keskeltä ei ole helppo nähdä. Ensi viikon Saunologia-julkaisussa lisää pohdintaa saunarokinn ideasta ja elämystapahtuman palvelumuotoilun tärkeydestä.

Toisen maailman sodan jälkeinen uudelleen rakentamisen aika nosti suomalaisen saunatutkimuksen maailman kärkeen. Tässä pamfletissa näkökulma suomalaisen saunatieteen nykytilaan ja tulevaisuuteen. Tästä julkaisuista löydät sekä nettijatkon printtiartikkeliin että pidennetyn version artikkelista. Saunan päivän kunniaksi myös Saunologiassa tuplajulkaisuviikko!


Nettijatko

Sauna-lehden juhlanumeron 2/2017 (9.6.2017) artikkelissa viitatut nettilähteet:

Tuleva International Journal of Sauna Studies:
http://saunaresearch.org/

Jack Tsoniksen katsaus saunatutkimusten tilaan:
http://openjournals.library.usyd.edu.au/index.php/LA/article/view/11424/10827

FDS palosimulaattoriohjelmisto:
https://pages.nist.gov/fds-smv/

Corentin MacQueronin julkinen esitys saunasimulaatiosta:
https://issuu.com/corentin/docs/sauna_simulation_paper_be

Simulaatiomalli Githubissa:
https://github.com/Koranten/SAUNA

MacQueronin YouTube video löylystä mallinnettuna FDS:llä:
https://www.youtube.com/watch?v=FTlJ9l9KTkw

Ja lämpötehon liikkeitä kuvaava animaatio:

Onko saunatutkimuksella tulevaisuutta Suomessa? - Laajempi versio

Toisen maailman sodan jälkeinen uudelleen rakentamisen aika nosti suomalaisen saunatutkimuksen maailman kärkeen. Saunaseuralla oli myös keskeinen rooli tutkimuksen mahdollistajana. Kuudessa kymmenessä vuodessa tutkimustoiminta on kuitenkin hiipunut. Sen tulevaisuus roikkuu hiuskarvan varassa eikä seurasta ole enää yksin sen pelastajaksi. Tässä pamfletissa näkökulma suomalaisen saunatieteen nykytilaan ja tulevaisuuteen.

Saunatieto kulutustavarana

Tutkimustyön tehtävä on tuottaa tietoa. Osa tästä tiedosta voi olla käytännöllistä ja hyödynnettävää, joka ruokkii innovaatiovetoista taloutta. Toinen tieteenihanne on tieto itsensä vuoksi. Tieteellisen tiedonnälän tyydyttämisen lisäksi se ruokkii globaalisti miljoonia tietoahmatteja.

Nykyään tieto kulkee useimmiten taskussa. Kymmenen vuoden ajan on käynnissä ollut teknologinen vallankumous, joka mullistanut tiedonjakelun ja –kulutuksen todennäköisesti pysyvästi. Se on ajanut perinteisen lehden- ja kirjankustantamisen kriisiin sekä muuttanut ihmisten mediasuhdetta syvästi.

Tieteelliseen tutkimukseen perustuvasta tiedosta on tullut informaation osa-alueena Internetin myötä kulutustavaraa, jolla on vain hieman valeuutisia korkeampi informaatioarvo. Sosiaalisten verkostojen, Suomessa erityisesti Facebookin, merkitys ihmisten informaatiotulevan personoinnissa on kiistämätön. Se myös palkitsee informaationtuottajia tarkoitushakuisesta kohuotsikoinnista ja totuuden muokkaamisesta (maksavan) yleisön ennakkoluulojen mukaiseksi kuten Yhdysvaltojen viimeisten presidentin vaalien valeuutiskohu sekä kotimaisen MV-lehden suursuosio osoittavat.

Tieteen omat järjestelmät ovat omalla tavallaan syyllistyneet samaan. Määrällisten kriteerien soveltaminen tutkimusrahoitukseen sekä työnohjaukseen ovat luoneet ilmapiiriä, jossa on fokusoitu tieteellisen populismiin. Vaikka tilanne ei ole iltalehdistömäisen huono, ammattimainen tieteily muuttunut jossain määrin kulutustuotteiden tehtailuksi. Ja saunaan liittyvä tieto ei ole päässyt mukaan tuotantolinjalle.

Tausta

Aloitin oman tutustumiseni suomalaisen saunatiedon lähteisiin vasta reilu vuosi sitten. Silloin mielenkiintoni kohdentui ensisijaisesti suunnittelu- ja rakennustekniseen tietoon, lähdinhän suunnittelemaan omaa saunamökkiä. Oma projektini käynnistyi tyypillisen 2000-luvun pika-informaationkuluttajan turhautumiselle. Turhauduin siihen, ettei Internet lainkaan vastannut haluamallani tavalla saunaan koskeviin kysymyksiin.

Täytyy sanoa, ettei tiedonkulutukseni onneksi ole pelkästään pikaruoan varassa, vaan yli kymmenen vuoden tieteellisen uran tausta nostaa vaatimuksiani jonkin verran. Tästä huolimatta nälkä kasvoi syödessä ja varastot tuntuivat nopeasti hiipuvan.

Näiden kokemusten pohjalta aloitin Saunologia.fi nimiseksi projektiksi kulminoituneen työn saunan suunnitteluun ja rakentamiseen liittyvän tiedon kasaamiseksi, jäsentämiseksi ja julkaisemiseksi. Nyt olen kuitenkin siinä pisteessä, ettei jäljellä – ainakaan suomen ja englanninkielisessä kirjallisuudessa – ole tutkimusta joka valaisisi monia vastauksetta jääneitä kysymyksiä joihin olen projektin aikana törmännyt.

Havaintoja hajaannuksesta

Kun olen reilun vuoden aikana ehtinyt sulatella myös selluloosapohjaista tietoa, näkemykseni ovat jossain määrin muuttuneet. Oman projektini kuluessa on ollut sekä palkitsevaa että hämmentävää. Palkitsevaa on ollut löytää paljon minulle uutta tietoa ja osaamista saunaan liittyen. Olen ollut kiitollinen pitkäaikaisten sauna-aktiivien kuten Risto Vuolle-Apialan, Risto Elomaan, Matti Kivisen ja lukuisten muiden minulle, ja kauttani koko Internetille, lahjoittamasta ajasta.

Internetin pintapuolisen selailun antama vaikutelma tiedon häviämisestä tai olemattomuudesta on osoittautunut vääräksi. Sen sijaan sanoisin nyt, että kansallinen saunatieto tämän päivän Suomessa on erittäin hajaantuneessa tilassa eikä kokonaisuudessaan edes kirjallisessa muodossa.

Lohdutukseksi englanninkielisestä maailmasta voi sanoa aivan samaa. Koska saunatutkimuksesta ei ole muodostunut selkeää soveltavan tutkimuksen aluetta, siltä puuttuu toistaiseksi keskitetty julkaisukanava, joka noudattaisi tieteellisiä julkaisuperiaatteita. Periaatteista keskeisin on julkaisuprosessin vertaisarviointi.

Minulle hämmentävää on ollut huomata, millaiseen tilaan saunatietämys Suomessa on vuosikymmenten aikana päätynyt. Suomi on kuitenkin historiallisesti ollut merkittävä tekijä sekä sauna-aatteen että –tutkimuksen kansainvälisen tietoisuuden nostattamisessa

Saunatutkimus oli kukkeimmillaan 70-luvulla, tämän jälkeen tutkimuksen voluumi hiljalleen hiipui. Aikakauden merkkipaalu on Helsingin 1974 kansainvälisen saunakongressin tutkimusjulkaisu, jonka kaltaista tieteen kansainvälisellä kielellä tehtyä, pitkistä artikkeleista koostuvaa painettua julkaisua ei ole sittemmin tehty. Suomalaiset lääketieteen tutkijat ovat tosin vastuussa myös maailman tiettävästi viimeisimmästä sauna-aiheisesta kausijulkaisun erikoisnumerosta, mutta tästäkin on pian 30 vuotta.

Vahvojen saunaperinteiden vuoksi monilla ihmisillä on liian ruusuinen näkemys suomalaisen saunatiedon tilanteesta. Olihan minullakin, mutta otetaan esimerkki. Sain sauna-aiheisesta tietokirjaehdotuksestani ison kustantajan kustannusneuvostolta sellaista palautetta ”että eiköhän tämä tieto ole netissä”.

Vakuuttavankuuloinen näkemys, mutta valitettavasti väärä.

Voin nykyisellään suurella itseluottamuksella väittää, että kaikkea saunatietoa ei ole vielä digitoitu julkiseen käyttöön ja satunnainen guuglaaja ei ole voinut saada siitä kovin hyvää kuvaa.

Pitkän linjan sauna-aktiivien näkemys tiedon jäsentyneisyyden tilasta voi olla erilainen myös siitä syystä, että saunamaailmassa vallitsee edelleen voimakas suullisen tiedon välityksen perinne. Toisaalta, mikä olisikaan sopivampi keskustelun Vaskiniemen lauteille!

Mielestäni yli kahden miljoonan saunan maassa ei ainakaan saunanrakennustiedon pitäisi olla suullista salatietoa. Ja älkäämme unohtako miljoonia kyseenalaisesti suunniteltuja tai toteutettuja saunoja ja Suomi24.fi keskustelupalstan sensuroituja ”saunakeskusteluja”, jotka edustavat toista nykyajan todellisuutta.

Arvio lähihistoriasta ja nykyisyydestä suomessa

Saunantutkimuksen kenttiä voidaan jäsentää useampien perustieteenalojen kautta. Yksinkertainen kolmijako on lääketiede, kulttuurihistoria ja suunnittelu- ja rakennustieteellinen. Nämä tieteenalat ovat luonnollisesti kulkeneet eteenpäin myös Suomessa, tutkittiin saunoja tai ei.

Tieteen kehityksen myötä menetelmällisesti saunatutkimuksen valmiudet ovat paremmat kuin koskaan. Rakennustekniikan puolella myös tekniset välineet ovat uusiutunet rajusti. Myös kokonaan uusia tieteenaloja, erityisesti tietotekniikan varaan, on rakentunut sitten suloisen 70-luvun.

Saunan perusrakennetekninen tuntemus ei pitäisi olla rakettitiedettä, siitä huolimatta monia asioita tunnetaan huonosti. Monien suomalaisten on vaikea uskoa, että emme tunne saunan perustekijöitä kovinkaan perusteellisesti. Niin oli myös minun.

Hyvä esimerkki ilmanlaatu, joka on lämmityksen ja estetiikan rinnalla yksi kolmesta isosta osa-alueesta. Ilmanlaatutekijöitä tutkittiin jo 50-vuotta sitten, mutta lämpötilan ja suhteellisen kosteuden jälkeinen maailma on edelleen sekava. Ionit, happi, hiilidioksidi, häkä, PAH- ja pienhiukkaset, otsoni, kiuaskivien kaasut, uusien puumateriaalien tuoksut – mikä suhteellinen merkitys näillä on saunaelämykseen tai saunomisen terveysvaikutuksiin?  Eräs rakennustekninen ratkaisu ilmanlaatuun on painovoimainen ilmanvaihto. Se on käytössä sadoissa tuhansissa saunoissa, mutta tutkimukseen perustuvia ohjeita sen oikeasta toteutuksesta ei ole.

Positiivinen lähihistoria

Suomalaisen saunatutkimuksen tyrehtyminen on erikoista. Yleisesti maassamme tehdyn tutkimuksen määrä lisääntyi julkaisuina mitattuna tasaisesti aina viime vuosiin nähden. Saunan jääminen kehitystahdista kertonee resurssien kohdentamisesta pienenevään määrään tutkimusaiheita, sittemmin myös resurssien vähentymisestä. Suomessa oli aiemmin jonkin verran kiinteää saunatutkimusinfrastruktuuria, nyt ns. tutkimussaunat on purettu ja jäljellä on kourallinen lauteettomia kiuaslaboratorioita.

Lääketieteellinen saunatutkimus on sinnitellyt Suomessa pisimpään. Se on myös ainoa selvästi elossa oleva osa-alue, jos otetaan kriteeriksi tieteen tekemiselle kansainvälinen vertaisarvioitu julkaiseminen. Kansainvälisyys ei ehkä ollut saunatutkimuksen kulta-aikoina tärkeää, mutta standardien täytyy olla ajan hengen ja tutkimuspolitiikan linjausten mukaiset.

Jyväskylän ja Itä-Suomen yliopistojen välillä sukkuloiva professori ja kardiologi Jari Laukkanen on viime vuosina suunnannut tutkimusryhmänsä mielenkiinnon kohti saunaa. Sen tulokset sekä sydänterveyttä että dementiasta kahdelta viime vuodelta ovat olleet kansainvälisesti merkittäviä. Tutkimusryhmä on saanut paljon positiivista näkyvyyttä tälle epidemiologiselle tutkimukselle, joka on liittyy pitkäaikaiseen Sepelvaltimotaudin vaaratekijät –tutkimukseen.

Nyt ryhmällä on käynnissä Sauna ja sydänterveys –projekti. Sitä sen rahoittaa Tekes yhdessä pienen yritysryhmän kanssa. ”Selvitämme kokeellisin mittauksin, millaisia muutoksia kehossa ja erityisesti verenkiertoelimistössä tapahtuu saunomisen aikana”, Laukkanen kertoo.

Uuden tutkimuksen tuloksia ei ole vielä julkaistu. Syksyllä 2016 Jyväskylän seudulla mitattiin muun muassa verenpainetta, sykettä, sykevälivaihtelua, valtimoiden jäykkyyttä ja useita veren merkkiaineita sadalta tutkimushenkilöltä. ”Saunominen laski verenpainetta ja sillä oli myönteisiä vaikutuksia verisuonten toimintaan. Sykekin nousi, kun saunassa oltiin kyllin pitkään” paljastaa Laukkanen. Tutkimukset jatkuvat tänä vuonna.

Salatiedettä sivukujilla

Yksittäisiä opinnäytetöitä niin AMK kuin yliopistotasolla, on valmistunut tasaista tahtia. Niistä on myös säännöllisesti kirjoitettu tässä lehdessä. Saunaspesifin asiantuntijuuden puute on kuitenkin uskoakseni vaikuttanut menetelmällisesti laadukkaiden kysymyksen asettelun tasoon negatiivisesti. Yliopistotasoiset opinnäytteet pystyvät parhaimmillaan tuottamaan alalle uutta tietoa, mutta ainoastaan, jos ne linkittyvät oikein olemassa olevaan tietoon alalla.

VTT:n saunatutkimuksen historia päättyi toistaiseksi 15 vuotta sitten ansiokkaaseen Terveen saunan tekijät –tutkimukseen. VTT:n ilmapiiri on tutkimuspoliittisten muutosten seuraukseni nähdäkseni kiristynyt. Tämä saattoi osaltaan vaikuttaa, että seuran 2010 vuosikertomuksessa mainittu puulämmitteisten saunojen ilmanvaihto –tutkimushanke ei päässyt Risto Elomaan mukaan edes Tekes-hakukierrokselle asti.

Aiemmin vihjaistua hiljaista tietoa meillä on todennäköisesti enemmän kuin koskaan. Onhan saunojen määrän myötä sauna-asiantuntijoitakin aivan väistämättä miljoonia. Vakavimmin asiaan on suhtautunut Kansainvälinen savusaunaklubi, joka on sisäistänyt rakennuskokemuksellista tietoa riveihinsä ja jäsentensä saunoihin. Juha Telkkisen Savusauna-kirja on tästä erinomainen esimerkki. Rakennusteknisenä tutkielmana sitäkään ei voi pitää eikä se dokumentoi paljoakaan klubin merkittävästä työstä saunojen teknisen laadun kehittämiseksi.

Todennäköisesti Suomessakin tälläkin hetkellä jossakin kammiossa tehdään aihepiiriin liittyvää tutkimusta kaikessa rauhassa ja radiohiljaisuudessa. Sen ansiosta jonakin päivänä voimme iloisesti yllättyä uuden sauna-aiheisen väitöskirjan valmistumisesta. Tai sitten emme.

Ulkomailla tapahtuu

Saunatutkimuksen episentteri on ollut 70-luvun jälkeen selvästi Suomen ulkopuolella. Muun muassa japanilaiset ja amerikkalaiset ovat tehneet runsaasti hikoilukylpyjen vaikutuksiin liittyvää tutkimusta. Tällä vuosikymmenellä kiinnostavimpia tutkimuksia rakennustekniikan osalta on tullut mm. Norjasta. Siellä on tutkittu puurakentamisen teknologiaa, mukaan lukien saunoja.

Itseäni kiehtovaa tietokonemallintamista on myös kokeiltu ulkomailla, niin saunan lämpiämisen kuin saunojien lämpökuorman ymmärtämiseksi. Simulointi on rakennustekniikan kannalta erinomainen työkalu, jonka avulla voidaan kustannustehokkaasti testata ratkaisuja etukäteen. Ranskalaisen insinööri Corentin MacQueronin käväisi vierailulla Tampereen teknillisessä yliopistossa. Hänen intohimonsa saunaa kohtaan johti kiinnostavaan harrasteprojektiin.

Hän on suomalaisten tutkijoiden avustuksella mallintanut puulämmitteisen saunan lämpiämistä ja löylyjä amerikkalaisen NIST:n kehittämällä palosimulaatio-ohjelma FDS:llä. Tämä työ ei ole vielä tuottanut julkaisuja, mutta lähestymistapaa kommentoinut palosimuloinnin asiantuntija Jukka Vaari VTT:ltä uskoo sen soveltamismahdollisuuksiin saunaympäristössä. Oheisessa kuvassa esimerkki mallinnustuloksista, joissa vertaillaan kahden eri korkuisen kiukaan vaikutusta löylyhuoneen lämpiämiseen

Asiaan on kuitenkin ehkä tulossa historiallisesti ainutlaatuinen muutos, kun australialainen Jack Tsonis on järjestellyt ensi vuodeksi käynnistyvää kansainvälistä saunantutkimuksen lehteä, International Journal of Sauna Studies:ia. Tsonis julkaisi myös vastikään laajan katsauksen saunatutkimuksiin ja –tutkimusalueisiin (linkki nettijatkoissa). Tämän perusteella saunatutkimukselle olisi valtavasti erilaisia suuntia. Arkeologia, psykologia, terveystieteet tai sosiologia. Hänen artikkelinsa kuvailee näihin liittyviä kysymyksiä laajemmin.

Tiedon hyödyntäminen

Tutkimusrahoitukseen liittyvä ongelma on tiedon hyödyntäminen. Kaupallisten toimijoiden on vaikea nähdä julkisen tiedon hyötyjä oman liiketoimintansa kehittämisessä. Sauna-alalla on myönnetty rajallinen määrä patentteja ja myös käyty mallisuojaan liittyviä oikeustaisteluita Saunateknologiateollisuuden tutkimus- ja tuotekehitystyön kommentointi onkin asia erikseen. Tämä on syytä kuitenkin pitää mielessä mietittäessä saunatutkimuksen rahoitusta. Näen itse, että saunatutkimuksen jatkaminen Suomessa on kulttuurityötä saunamaa-identeetin vahvistamiseksi ja saunaosaamisen pönkittämiseksi.

Tutkimuksen tekemisen lisäksi sen kerryttämien tietojen vieminen käytäntöön olisi suomalaisen saunakulttuurin ja –teknologian edistämisen kannalta tärkeää. Lääkäreille saunaan liittyvät suositukset eivät onneksi ole sen huonomman tiedon varassa kuin monien muiden lääketieteen kysymysten.

Saunologia.fi-projektini saattaa edistää pienrakentajien ja remontoijien saunaymmärrystä, mutta ei poista rakennusinsinöörien ja arkkitehtien koulutusohjelmista saunaspesifin suunnittelutiedon puutetta. Rakennusteknisen tiedon edistäminen on mielestäni yhtä tärkeää kuin terveystieteellinen, sillä terveysvaikutuksia saunomisesta ei voi toivoa ilman saunoja, joissa kykenee hyvillä mielin saunomaan riittävän pitkään.

Miten eteenpäin käytännössä? Let’s make Finnish Sauna Great Again

Miten saunatutkimus voisi Suomessa jatkua? Tutkimuksen tekeminen vaatii resursseja. Suurin osa käytetystä tutkimusrahoituksesta on kotimaista valtion ja säätiöiden kassasta, sitten eurooppalaista ja viimeiseksi kansainvälistä. Särkikosken historiikista käy ilmi, ettei saunatutkimuksen rahoittaminen koskaan ole ollut helppoa.

Aiempina vuosikymmeninä akateemikkojen perusmäärärahat ja liikkumavarat olivat kuitenkin nykyistä tulos tai ulos –keskeistä toimintamallia joustavampia mahdollistaen sivutoimisen saunantutkiskelun. Nykyään tämä on yhä epärealistisempi malli. Joukkorahoitus, tai yksittäiset suuremmat lahjoitukset sauna miljonääreiltä tai miljonaarisaunojilta voisivat olla eräs vaihtoehto. . Tutkimussaunojen puutteeseen työ tuskin kaatuu, mutta esimerkiksi tutkimuslaitosten yhteinen  mobiilitutkimussauna voisi hyvin vastata maamme saunatutkimustarpeisiin.

Saunaseuran eri aikoina eri nimillä tunnettu tutkimusjaosto on ainoa tuntemani erityisesti saunatutkimusta rahoittava taho, mutta se ei missään vaiheessa ole ollut riittävän suuri yksin rahoittamaan tutkimusta. Rahahanoja on siis katseltava perinteisistä, kilpailluista lähteistä.

Yksittäiset hankkeet eivät takaa jatkuvuutta, vaikka auttavat saunatutkimuksen liikkuvien kulujen kattamiseen. Pysyvyyttä synnyttäisi myös jonkin yliopiston sitoutuminen aiheeseen. Risto Elomaa on harmitellut suomalaisten yliopistojen kiinnostuksen puutetta saunaan kohtaan. On totta ettei saunaan liittyvää oppituolia tuskin voisi kuvitella paremmin mihinkään toiseen maahan! Toisaalta vallitsevassa tiedepoliittisessa ympäristössä, joka kannustaa fokusoimaan ja profiloitumaan ei ole erityisen hyvä saunan kaltaisen poikkitieteellisen aiheen kannalta.

Yhteistyö on välttämättömyys. Suomi on pieni maa ja saunatutkimuksen jatkuvuus on voimakkaasti kiinni eri toimijoiden yhteistyöstä. Tutkimuksen pitäisi olla myös lähtökohtaisesti julkista, jotta tieto ja osaaminen liikkuvat ja verkostovaikutuksia voi syntyä. Tutkimusrahoituksessa vallitseva kilpailuasetelma on mielestäni ruokkinut salailevaa linjaa, johon en itse usko. Valitettavasti tämä piilolinja on myös hyväksytty Saunaseuran tutkimusjaostossa.

Tämä kirjoitus on perustellut saunantutkimuksen jatkamisen tarvetta ja mahdollisuuksia Suomessa. Toivon, että se luo inhorealismin lisäksi myös toivoa siitä, että tutkimukselle on mahdollisuuksia. Sauna-lehti oli pitkään merkittävä julkaisukanava tutkimuslöydöksille, nyt tulokset on syytä julkaista kansainvälisillä. Saunan kaveriksi tarvitaan avoimuutta, yhteistyötä ja sisua. Tässä hengessä julkaisin verkossa oman aloitteeni saunan ilmanlaatua koskevaan tutkimukseen, jonka toteuttaminen edellyttäisi  täydentävien teknologian osa-alueiden konsortiohanketta.

 

 

 

2

Saunologia testasi Kastee-järjestelmää talosaunassa. Parin kuukauden käyttö herätti innostusta ja vastustusta taloyhtiössä. Laitteistolla on rajoitteista huolimatta paikkansa. Tässä artikkelissa jaan kokemuksia ja faktoja järjestelmästä, päätyen suosittelemaan tuotetta varauksella.


Suomalainen säätelee saunomisolosuhteita ensisijassa löylykauhalla. Kumoamalla kiukaalle vettä luodaan löylyä, joka voimistaa lämmön kokemusta. Omatahtinen löylyttely tuntuu suorastaan kansalaisoikeudelle!

Tiukan paikan tulle suomalainen saattaa puuttua saunan lämpötilaan. Totuuden nimissä näin tapahtuu puulämmitteisen saunan kanssa aina, sillä lämmittäjä, ei termostaatti, säätelee, kuinka lämpimäksi sauna muuttuu. Näillä kahdella tempulla suomalainen luo haluamansa saunaolosuhteet (lue löylystandardeista).

Kastee® -Ilmankosteutusjärjestelmä haluaa haastaa suomalaiset kokeilemaan erilaista kylpemistä, erityisesti miedompaa ja kosteampaa saunaa. Valmistajan mukaan kosteilla olosuhteilla on saavutettavissa monia terveysetuja.

Mistä Kasteessa on kysymys?

Kastee on saunan sähköinen lisälaite, joka pyrkii vakioimaan saunan kosteusolosuhteet. Se tapahtuu suihkuttamalla kiukaan sisälle niin paljon vettä, että käyttäjän asettama kosteuden tavoitetaso täyttyy.

Järjestelmään kuuluu useampia osia: sähköverkko- ja vesijohtoliitäntä, ohjauspaneeli, kiukaan suihkutuspää, seinäanturi ja järjestelmän ohjausyksikkö. Kaikkien välillä kulkee pienjännitteisiä sähköjohtoja. Suihkutuspää asennetaan kohtuullisen huomaamattomasti kiukaan sisälle ja peitetään kivillä. Muut osat ovat pinta-asennettavia ja sijoittuvat eri puolille saunaa.

Kastee-järjestelmän osat paketista purettuna

Kasteen idea on, että käyttäjä valitsee halutun kosteustason ohjauspaneelista ja järjestelmä pitää sen yllä. Ohjauspaneeli on pieni, virtakytkimellinen. Kastee siis automatisoi kosteudensäätelyn, johon olemme yleensä tottuneet käyttämään löylykauhaa! Kuuppaa ei kuitenkaan tarvitse heittää nurkkaan, vaan Kasteen käytöstä huolimatta kiukaalle voi edelleen heittää vettä. Näin ainakin periaatteessa. Kuten myöhemmin kerron, riippuu kiukaasta ja halutusta kosteustasapainosta miten tämä yhdistelmä toimii.

Järjestelmä edellyttää toimiakseen paineistettua vesiliitäntää. Järjestelmä toimii sähköllä, joten myös sähköä tarvitaan. Järjestelmän mukana toimitetaan  230V verkkovirtamuunnin. Järjestelmä toimii muutoin matalammalla jännitteellä, joten vaarallisia sähköiskuja ei tarvitse pelätä.

Kasteen seinäanturi mittaa kosteutta ja lämpötilaa. Kiinnitys pään korkeudelle, kuten tavallisenkin lämpömittarin.

Asennus ja lopputulos

Päätin kokeilla yhteistyössä Kastetta valmistavan Kastee Relaxin kanssa järjestelmää taloyhtiömme saunassa. Testisauna edustaa varhaisen 60-luvun helsinkiläistä kellarisaunaa tyypillisimmillään. Seinärakenteet puhdasta betonia ilman eristyksiä, katossa ja seinissä huonokuntoinen puupanelointi, neliöitä 4,6 (10m3) ja kiukaana Helon12 kW:n iäkäs sähkökiuas. Lattialaatat vaihdettu joskus pieneen kaakeliin. Kokeilu toteutettiin helmi-huhtikuun 2017 aikana.

Tilassa on peruslämpö, mutta talvisaikaan heikot eristykset tarkoittavat lähtökohtaisesti huomattavia lämpötilaeroja saunan eri tasoilla. Tilassa on koneellinen poistoilma ja runsaasti korvausilmakanavia, joista ilmaa saadaan hieman tuulioloista ja ilmastoinnin tasosta riippuen (saunan käyttö ei vaikuta ilmanvaihdon ohjaukseen). Ilmaa poistuu myös oven alta pesuhuoneeseen.

LVI-asennus työnalla. Hanaliitäntä on valinnainen, veden voi ottaa muutenkin.

Kasteen Dan Mertalehto kävi paikan päällä asentamassa järjestelmän. Järjestelmä ei sinänsä vaadi putki- tai sähkömiehen taitoja, sillä sähköt saadaan pistorasiasta ja vesi voidaan ottaa vaikka puutarhaletkuliitännällä vesihanan juoksuputken päästä. Ainoa päänvaiva on kaikkien johtojen ja letkujen pujottelu sopiviin paikkoihin pois silmistä sekä johtojen ja letkujen kytkeminen yksiköiden välille.

Dan ruuvaa keskusyksikköä kiinni seinään

Kokenut kotinikkari selviytyy tehtävästi varmasti, mutta aikaa voi mennä useampi tunti. Ammattilainen asensi järjestelmän tunnissa. Tässä ajassa liitimme vedet sulkuventtiilillä suihkun sekoittajan ja kylmän veden seinäliitännän väliin. Ladoin tänä aikana myös kiukaaseen uudet kivet.

Asennusta silmällä pitäen vaihdoin kivet, sillä suihkutuspää pitää joka tapauksessa upottaa kiukaan sisälle. Sen ympärille pitää jäädä myös tyhjää tilaa, jotta vesisumu pääsee leviämään ympäri kivitilaa.

Saunologin näpit pelissä kiuas kivien asettelussa. Kasteen sumutuspää alhaalla vasta mallin vuoksi, sen alle laitettiin myös kiviä.

Sähkökiukaan normaalista kiviladontaohjeesta poiketen tässä tapauksessa on syytä varata isompia kiviä myös päälle, jotta suihkutuspään eteen jätetyn tyhjän tilan saa holvattua kivillä umpeen. Näin kivistä tulee jälleen yhtenäinen rakennelma ja Kasteen paljastaa vain metallinharmaa putki kiukaan kyljessä.

Kastee asennettuna - päältä

Kiukaaseen asennettiin yksi suihkutusyksikkö. Mertalehdon mukaan joissakin kohteissa on käytetty myös useampia, jos kiuas on suurempi, erityisen muotoinen ja tarvitaan suurempaa kastelutehoa.

Kastee asennettuna - sivusta

Asennuksessa ei siis vierähtänyt järin kauaa ja pistimme sen jälkeen järjestelmän kokeeksi päälle. Koska kyseessä on älykäs laite, se ei kuitenkaan tee mitään, ellei saunan lämpötila ole riittävän korkea, joten testikäyttöä varten sauna piti vielä lämmittää. Tämä jäi minun vastuulleni.

Tein testijaksoa varten saunan käyttäjille palautelomakkeen ja ohjeen laitteen käyttöön.

Saunologin versio Kasteen ohjekirjasta. Valmistajalla on oma, kattavampi ohjeensa.

Erilaisten hidasteiden jälkeen ohjeet saatiin paikoilleen ja testi käyntiin helmikuun 2017 lopussa. Järjestelmä oli kaikkien vuorojen aikana käytettävissä, tämän lisäksi järjestin muutoin käyttämättömälle saunapäivälle, keskiviikoksi, 3 uutta yleistä saunavuoroa (miehet, naiset ja varattava).

Yleisöarviot

Taloyhtiössämme on 29 huoneistoa. Näistä vajaa puolet, 14 kpl, varasi saunaa ainakin kerran vuoden aikana. Vakiovuorojen varaajia on vähemmän kuin kertavuorojen käyttäjiä, joihin omakin taloutemme kuuluu. Noin kymmenkunta henkilö ilmoitti tavalla tai toisella ottaneensa osaa testiin. Laitteisto oli kaikki saunaa varanneiden käytettävissä joten on mahdotonta tietää oliko hiljaisia kävijöitä tätä enemmän. Neljän keskiviikon varattavista vuoroista yksi jäi käyttämättä.

Palaute Kasteen toimintaan liittyen oli positiivista. Miellyttävämpää ilmastoa kehuttiin eri tavoin, vaihtoehtoinen ilmasto miellytti niin aikuisia kuin lapsia.

Kasteen yleisöpalautteet. Turhan paljon asiatonta kommenttia, tämä on nykyaikaa.

Vapaamuotoisista kommenteista voi kuitenkin lukea myös useampia kritiikkejä, jotka kohdistuvat siihen, että saunan olosuhteisiin ylipäänsä kajottiin tai että saunaan tuotiin uutta teknologiaa. Koska palautteet olivat nimettömiä, ei tullut mahdollisuutta haastatella kriittisten kommenttien jättäjiä siitä, mikä järjestelmässä heitä vaivasi.

Järjestelmään kohdistui vähän yksityiskohtaisia moitteita. Hallintapaneelin virtanappi tosin aiheutti ensikertalaisille päänvaivaa. Se ei nykyisellään kerro onko järjestelmä päällä vai ei, joten tämä voi hämätä käyttäjää, joka ei entuudestaan tiedä, miten järjestelmän pitäisi toimia. Nykyisellään merkkivalo on ainoastaan keskusyksikössä, jota ei muuten tarvitse pitää esillä.

Onnistumisen edellytykset

Eräs Kasteen kohdalla korostunut saunaan yleisesti liittyvä ongelma oli lämpötilan säätö. Olin aiemmassa saunan parannusprojektissa huomannut, ettei saunassa ole käyttökelpoista lämpötilansäädintä. Osalle käyttäjistä, kuten itselleni, peruslämpötila oli liian korkea (n. 75 astetta). Toisaalta osa saunojista oli erittäin voimakkaasti sitä mieltä, että lämpötila oli juuri oikea. Tilanne oli Kasteen käytän kannalta epäedullinen.

Kävin normaalien saunavuorojen ulkopuolisena saunapäivänä, keskiviikkoisin, säätämässä manuaalisesti vaikeimman kautta lämpötilaa matalammaksi, jotta järjestelmää voitiin kokeilla myös noin 60 asteen lämpötilassa.

Lämpötilan säätöongelmaa ei saatu pysyvästi ratkaistua, joten Kasteen hankinta jäi taloyhtiössämme lopulta tekemättä. Dan haki huhtikuun lopussa laitteiston asennettavaksi Suomen Saunaseuran sähkösaunaan.

Saunologin kokemuksia Kastee-järjestelmästä

Kastee vaikuttaa saunakokemukseen monin tavoin. Jälkiasennettavana laitteistona sen visuaalinen integroituminen saunatilaan on haaste. Kun nykyinen trendi on panostaa saunatilojen sisustukseen viimeisen päälle, ei Kasteeta ole helppoa saada harmoniseen yhteiseloon design-kiukaan ja sävytettyjen lauteiden kanssa. Mikään yksittäinen osa ei ole erityisen vastenmielinen, mutta lisäpalikoita on paljon.

Entäpä ne löylyt? Olen itse jossain määrin viehättynyt saunailmaston automatisoinnista – ainakin tiettyyn pisteeseen asti. Ajatus siitä, että saunassa voi lauteella laittaa pitkäkseen ja nautiskella lämpimästä ja kosteasta ilmasta kaikessa rauhassa vetoaa.

Kasteen avulla tätä haavetta voi toteuttaa. Ainakin jonkin verran. Voin sanoa, että Kastee mahdollisti useamman erilaisen saunakokemuksen saunassa, jolta en ole tottunut odottamaan paljoakaan. Itse ehdin Kasteen kanssa löylyihin erilaisissa lämpötiloissa vajaan kymmenen kertaa. Näistä noin 60 astetta oli itselleni miellyttävin, 75 astetta tavallista kosteampana aika kuuma kokemus.

Toteutuksessa on kuitenkin joitakin ei-toivottuja yksityiskohtia. Näistä päällimmäinen on toimintaan liittyvät ääni. Sekä venttiilin toiminta että suihku pitävät pientä ääntä, joka muutoin rauhallisessa saunaympäristössä herättää huomiota. Oletan, että ääniin pidemmän päälle tottuu, mutta tätä ei ehtinyt omalla kokeilujaksollani tapahtua.

Seuraava haaste liittyi kiukaan ja Kasteen yhteispeliin. Tämä ei sujunut järin sulavasti. Kiukaassa on noin n. 40 kg kiviä ja tavanomaisen ahtaat vastusten välit. Kokeilujaksolla suihkutuspäälle ei löytynyt paikkaa, jossa sumu olisi aina täydellisesti höyrystynyt. Sain Danilta ohjeeksi tavoitella 55 asteen lämpötilassa noin 50% suhteellista kosteuslukemaa. Tähän ei tässä saunassa päästy.

Valmistajan kommentin mukaan "erilaisissa kiukaissa oikean säädön löytyminen vie hetken aikaa, ja melkein kaikissa pelittää heti." Kun markkinoilla ja käytössä on satoja erilaisia kiukaita, lienee selvää ettei yhteensopivuutta voi mitenkään taata.

Kokeilin oletuksena olevan 4 US-gallonan (14,2 kg/h) suuttimen lisäksi 5 ja 6 gallonan suuttimia. Näistä kutonen oli aivan liian suuri, 5 lähempänä oikeaa, mutta kiukaan kapasiteetti loppui kuitenkin kesken. Tämän merkiksi höyrystymätön vesi valui lattialle ja ilkeästi tiputteli sumutusjaksojen välillä. Kastee kuitenkin yritti sitkeästi jatkaa sumuttamista, sillä järjestelmä ei tiedä näistä haasteista mitään.

Kasteen 4 gallonan suutin

Hieman insinööripornoa: Järjestelmä toimii niin, että 45 sekunnin välein anturi tarkkailee ollaanko haluttu kosteustaso saavutettu. Jos ei ja saunan lämpötila on riittävä, niin avataan venttiili ja suihkutetaan tilanteen mukaan 2-35 sekuntia lisää vettä kiukaaseen. Tämä tarkoittaisi tunnissa korkeintaan 11 litran sumutusta 4 gallonan suuttimella, eli noin 44 pientä löylykauhallista (0,25dl) tai vajaata kahta ämpäriä vettä. Ihan kunnioitettava määrä noin paperilla.

Joka tapauksessa tavoitteelliseen lopputulokseen tarvittava vesimäärä oli siis suurempi, kuin kiuas pystyi Kasteen avulla höyrystämään. Tähän vaikuttivat useammat tekijät: Kiukaan tehot, kivimäärä ja ilmanvaihdon määrä.

Tässä tapauksessa kiviä oli niukasti, kiuas hieman liian tehokas (joten kivet eivät lämminneet, kun ilma saavutti tavoitelämpötilan) ja ilmanvaihtokerroin turhan suuri eli ulkoa tuleva korvausilma oli talvella kuivaa ja kuivatti saunaa nopeasti.

Pieni tekninen yksityiskohta ohjauspaneelissa vaivasi minua myös. Nimittäin se, että valmistaja on tarkoituksella jättänyt säätimen asteikon merkitsemättä. Ei tässä mitään, mutta koska järjestelmässä on anturi joka tarkalleen tuntee kosteusolosuhteet, on niiden käyttäjälle viestimättä jättäminen ärsyttävää. Samalla vaivalla ohjauspaneeliin voisi liittää myös merkkivalon sille, että laite on päällä. Lämpömittari monilla saunassa on, mutta kosteustason luotettava mittaaminen ei ole yhtä helppoa.

Markkinakatsaus: kilpailijat ja hinnoittelu

Kastee on markkinoilla uniikki ratkaisu. Myynnissä on erilaisia löylynheittoautomaatteja, joihin vesi täytetään käsityönä, mutta Harvian Autodose on tietääkseni ainoa Kasteen kanssa samankaltainen tuote, jossa on vesijohtoliitäntä. Autodose automatisoi löylyn heiton suihkuttamalla vettä kiukaan pinnalle, ei sisään, ja omana erikoisuutenaan mahdollistaa veden lisäksi myös ”tuoksunesteseoksen” käytön veden rinnalla. Laitteessa on automaatti ja manuaalitoiminnot, mutta ei Kasteen kaltaista anturia, jonka avulla löylyhuoneeseen voitaisiin asettaa jokin tavoite kosteustaso. Asennus vaatii myös sähkömiestä, käyttökytkimet on kuitenkin suunniteltu upotettavaksi saunan muihin rakenteisiin. Autodosen hinta Saunainterin verkkokaupassa kirjoitushetkellä oli 350€.

Kasteen hinta, 850 euroa, saattaa kuulostaa tähän nähden paljolta. Toisaalta kotimaista hi-techia ei voi toivoa saavansa ilmaiseksi. Kastee vaikuttaa kuitenkin oletettavasti pitkän elinkaaren tuotteelle, ainoastaan suutin on vaihdettava osa, joten investointi ei ole loppujen lopuksi saunan kokonaiskustannusten rinnalla ole kovin suuri.

Loppusanat

Mielestäni Kasteen olemassaolo on hyvä muistutus suomalaisille siitä, ettei ole yhtä aitoa tai oikeaa saunomisolosuhdetta.

Järjestelmänä Kasteessa on ainutlaatuisia ominaisuuksia, joita toivoisi näkevänsä integroituina tulevaisuuden älykiukaisiin. Itävaltalainen Klafs on kehittänyt Sanarium-konseptin, jolla "saunaan" voi loihtia useita erilaisia olosuhteita. Tylon Sense Combi Pure ja Helon BWT pyrkivät samanlaiseen lopputulokseen erilaisilla ratkaisuilla.

Nykyisten kiukaiden erilliset ilmankostuttimet eivät mitenkään pärjää elektroniselle säätöjärjestelmälle ja jatkuvalle vedensyötölle. Jälkiasennustuotteena Kastee voi helposti aiheuttaa sisustussaunaan apeutta. Toisaalta valmistaja muistuttaa, että kiukaissa, joissa on selvä ulkovaippa, voi suihkutusvarren saada mahdollisesti kokonaan piiloon.

Sumutus ohjataan venttiilillä. Kuvassa näkyvässä ratkaisussa venttiili on suoraan kiinni suihkutusvarressa, normaalisti myytävissä yksiköissä välissä on metallipunosletku, joten venttiili voidaan sijoittaa etäämmälle kiukaasta.

Kasteen täysipainoiselle hyödyntämiselle on joitakin reunaehtoja. Kiukaan yhteensopivuus pitää testata käytännössä, jotta suuttimesta saadaan tietynkokoiseen ja ilmanvaihtoiseen saunaan riittävästi höyryä. Saunan lämpötilansäädönkin pitää olla vaivatonta tai ihanteellisen saunailmaston löytämisestä tulee vaikeaa.

Täytyy myös muistaa, ettei Kastee ratkaise kuin yhden ongelman. Tämänkin ongelman ratkaisu lähtee saunan lämpötilan säädöstä. Reipas löylynheittäjä voi päästä käsivoimin samaan lopputulokseen, muttei toki ilman vaivaa. Tässä suhteessa Kasteen tarjoama lopputulos on ainutlaatuinen.

Aiemmin Kasteen verkkosivuilla tuotteen terveysvaikutuksia markkinoitiin näkyvästi. Näin toukokuussa 2017 argumentit ovat edelleen esillä, mutta henkilökohtaisesti suhtaudun niihin kriittisesti. Kuten saunan terveysvaikutuksista kertovassa artikkelissa kerroin, on saunan monien vaikutusten kokonaiskuva kovin hutera, koska saunomista erilaisissa olosuhteissa ei ole vakavasti vertailtu.

GWS:n Saunahygro mittasi sekä kuiva että märkä lämpötilan ja visualisoi näiden yhteyden löylyn voimakkuuteen

Voisi yleisesti sanoa, ettei matalamman lämpötilan suhteellisesti kosteimmille löylyille ole kattavaa tieteellistä näyttöä. Jos saunan ilman lämpöenergiavaikutusta laskee entalpian kautta, niin 55°C, 50% RH vastaa noin 12% RH lukemaa 80 asteessa. Märkä lämpötila kertoo myös samasta asiasta. Tuntuvatko ja vaikuttavatko nämä löylyt samalla tavoin, kukaan ei oikeasti tiedä. Toisaalta Kastee muuttaa saunaa erilaiseksi myös korkeammassa lämpötilassa.

En lähde käsittelemään kaikkia markkinointiargumentteja yksitellen, mutta todettakoon, että esimerkiksi Jari Laukkasen tutkimusryhmän viimevuotisten tulosten valossa järjestelmästä on iloa terveydelle, mikäli se pidentää saunomisjaksoja ja lisää saunomista. Itse näen Kasteen kuitenkin ensisijassa erilaisen saunaelämyksen mahdollistajana. Kiva, jos kansanterveyskin siinä ohessa kohenisi!

Yritys pyrkii aktiivisesti kehittämään ja testaamaan tuotetta, etsien muun muassa todisteita sen terveysvaikutuksille. Toivon itse kovasti näiden suomalaisessa mittakaavassa harvinaisten tuotekehitystoimien edistävän tuotteen kehitystä ja ymmärrystämme saunasta ylipäänsä.

Arvosana: Suositus varauksella

Tällaisenaan tuotetta voi varauksella suositella erityisesti kuivuudesta kärsiviin sähkösaunoihin ja vaihtelua kaipaaville saunojille. Valitettavasti ei ole helppo ennakoida miten hyvin järjestelmä tulee toimimaan yhteen kiukaan kanssa. Saunan estetiikasta välittävälle pinta-asennusten muuttaminen upotukseksi tulee varmasti välittömästi mietintään.

Päivitys 16.12.2017:
Syksyllä 2017 julkaistiin Laurea Ammattikorkeakoulussa Kasteen terveysvaikutuksista tehty lopputyö. Työ vahvistaa subjektiivisia terveysvaikutuksia, mutta ei voi ottaa kantaa objektiivisiin vaikutuksiin.

Järjestelmän voit hankkia Kasteen verkkosivujen kautta

Kiitos Danille ja Kasteelle yhteistyöstä testin järjestämiseksi!

Harjun saunakirja on kovakantinen kuvateos suomalaisen saunan monista ulottuvuuksista. Kirja viestii tehokkaasti sen moninaisuuden, jota kotimainen kulttuurimme tarjoaa. Kirja sopii parhaiten tuliaiseksi niille, joilla ei vielä ole suomalaisesta saunasta omakohtaisia kokemuksia, tai jotka tarvitsevat niistä muistutuksen. Teoksen kirjalliset ansiot jäävät niukoiksi, mutta suomalaisen saunan markkinointimateriaalina se saa hyvät pisteet. Netissä selailtavissa ilmaiseksi.


Suomalaisia saunoja fiilisteleviä teoksia on Suomessa julkaistu viime vuosikymmeninä useampia tietokirjojen jäätyä Risto Vuolle-Apialan varaan. Viimeisin maininnan arvoinen teos on Keijo Taskisen 2011 julkaistu Sauna : Puhtaasti suomalainen, jonka kustansi Kirjakaari. Teos käännettiin rohkeasti viidelle kielelle.

Syksyllä 2016 Kirjakaari kustansi uuden saman tyylilajin teoksen. Taskisen kirjaan alkusanat kirjoittanut Sauna from Finland –verkoston toiminnanjohtaja Carita Harju oli tehnyt yhteistyössä graafikko-valokuvaaja Hanna Söderströmin kanssa vähintään yhtä visuaalisen seuraajan Taskiselle otsikolla Sauna - aito suomalainen elämys.

Kirjoissa on sen verran samaa, että niitä on vaikea olla vertaamatta keskenään. Taskisen kirjaa elävöitettiin suurilla, usein koko aukeaman kuvilla, Söderströmin tyyli on kannesta alkaen ensisijaisesti kollaasia. Tätä voi joko tulkita heijastumana suomalaisen saunan monipuolisuudesta tai sitten keskittymiskyvyn puutteena. Palapelimaista kokonaisvaikutelmaa se kuitenkin korostaa.

Kirjojen rakenteet muistuttavat hieman toisiaan. Kummassakin teoksessa juostaan läpi suomalaisen saunan nykytilan ja lähihistorian koko kirjo. Ne tarjoavat siis mainion markkinoinnillisen kädenpuristuksen sauna-alalla nostaen esiin saunaan liittyvän palvelukokonaisuuden. Harju on yrittänyt tuoda kirjaan hieman rakennetta vuoden kiertoa kuvaavalla rakenteella. Tämä ei kuitenkaan merkittävästi vaikuta kirjan kokonaistunnelmaan.

Aito suomalainen elämys on siis helposti lähestyttävä kuvakirja, jonka voi avata ja sulkea mistä kohtaa tahansa. Kyseessä ei ole tietokirja. Kirjassa on mukana faktalaatikoita ja lopussa lähdeluettelo, mutta näiden välille ei ole tehty yhteyttä. Mukana on kiinnostavia ja enimmäkseen oikeita faktoja. Omaan makuuni olisi kaivannut selkeämpää erottelua uskomusten, mielipiteiden, historian ja nykytilan välillä.

Kirjan tarinointi pääasiassa vahvistaa olemassa olevia suomalaisia saunatarinoita. Tosin esimerkiksi Miesten saunavuoron kohdalla tyylilaji lähtee lentoon ja kirjoittelu karkaa uuden kansallisen eepoksen puolelle. Tyylilaji saattaa olla myös suunnattu itsestäni poikkeavalle kohderyhmälle.

Keskeneräistä myynnin edistämistä

Markkinointitekona kirjasta uupumaan yksi aspekti. Kirjan kuvailemien elämysten, tai edes tuotteiden, pariin pääsemiseksi ei löydy juuri johtolankoja, jos voileipäreseptistä syntyvää ostoslistaa ei lasketa. Tämä tosin vaivaa kotimaista saunamatkailua laajemminkin. Hienoja palveluita on piilossa siellä täällä, mutta niiden ostaminen on haaste.

Sauna from Finlandin toiminnanjohtaja Harju tietää varmasti tilanteen, mutta ei ole löytänyt kirjan puitteissa ratkaisua kuin varovaiseen kysynnän edistämiseen. Tämä tuntuu kuitenkin hieman oudolle, sillä ongelma yksi joita Carita Harjun organisaatio pyrkii ratkaisemaan.

Kuinka aito?

Millaisen kuvan kirja antaa suomalaisesta saunasta? Hyvin tyylitellyn. Hyttysiä tai olutpulloja ei näy missään. Kulttuurisukelluksia ja ruokareseptejä sen sijaan löytyy. Saunojen tai saunakulttuurin haasteista ei puhuta, toisaalta ne eivät tyylilajiin kuuluisikaan.

Ehkä eniten kirjassa itseäni häiritsevä tyyliseikka liittyy ihmiskuvastoon. Kritisoin aiemmin Suomen ehdottaman saunaemojin kaunistelua siihen pisteeseen, että ”aito suomalainen sauna” ei ole enää tunnistettavissa. Tässä kirjassa on päätetty seurata sitä Suomessa yleistynyttä kuvituslinjaa, että saunojat kuvataan aina tukevasti pyyhkeisiin verhottuina. Tämä on suorassa ristiriidassa kirjankin kuvailemaan alastoman saunomiskulttuuriin.

Jostain syystä myös suomalainen saunomiskuvasto on viime vuosikymmeninä käynyt amerikkalaiseen suuntaan ja alastomat miesten, puolialastomat naiset ja lopulta myös luonnontilaiset lapset ovat kadonneet kuvista. Jätän feministis-sovinistiset tulkinnat sivuun ja totean vain, että suomalaisen saunakulttuurin alastomuus tuntuu olevan kulttuurissamme herkkä kohta, jossa vallitseva mediakuva on selvässä ristiriidassa kulttuurin kanssa. Kohdeyleisöistä saksalaiset tulkitsevat kuvaston todennäköisesti oikein, mutta miten on pohjois-amerikkalaisten tai aasialaisten odotusten suhteen?

Henkilökohtaisesti minua närästää kirjan ”aito suomalainen” otsikointi. Olen kirjoittanut itse suomalaisen saunan alkuperästä useamman kerran (kts. esim. Onko suomalainen sauna venäläinen ja Saunan juuret, osa I). Toki on myönnettävä, että nykyisellään meillä vallitsee uniikki uussuomalainen yksityissaunakulttuuri, josta Harju kyllä paljastaa monia puolia. Siinä on monia väestön kesken jaettuja erityispiirteitä, mutta kuten sauna-asiantuntijuuden kanssa, meillä koetaan nähdäkseni joka viikko monta miljoonaa aitoa suomalaistan saunaelämystä.

Kuka sanoo, mikä on niistä on se aito?

Saunaelämystutkimuksessani LINKKI törmäsin useampiin erittäin vahvasti (jatkuvalämmitteisen) puusaunan nimeen vannoviin. Heidän lisäkseen maassamme on hyvinvoiva savusaunakultti, jonka näkemys aidosta saunasta on myös tiukkalinjainen. Itse myönnän syyllistyneeni nauttimaan toistuvasti jopa sähkösaunan löylyistä, vaikka ainakaan satavuotiaan saunavaltion historiassa kyseinen laitos ei edusta pitkälinjaista aitoutta..

Kenelle ostaisit kirjan?

Caritan kirjaa voi suositella varovasti suomalaista saunaa heikosti tunteville tai siitä vasta kiinnostuneille ulkomaan eläville. Kirjasta on nimittäin saatavilla myös englannin-, saksan- ja kiinankieliset versiot. Kaikkien ovh. 43€. Saatavilla mm. Kirjakaaren verkkokaupasta.

Kirjan hinta on korkeahko, mutta ei onneksi tarvitse ostaa sikaa säkissä, sillä sekä tätä Harjun että vanhaa Taskisen kirjaa voi selailla ilmaiseksi verkossa:

Harju (suomeksi)
https://issuu.com/kirjakaari/docs/sauna_200x200_20-41_low

Harju (in English)
https://issuu.com/kirjakaari/docs/sauna_sisus_200x200_eng_low

Taskinen (suomeksi)
https://issuu.com/kirjakaari/docs/sauna_puhtaasti_suomalainen

Taskinen (in English)
https://issuu.com/kirjakaari/docs/sauna_the_essence_of_finland

Risto Elomaan arvio kirjasta ilmestyi Sauna-lehdessä 1/2017.

Kesäkuun toinen lauantai on suomalaisen saunan päivä. Se on ollut vuodesta 1986 vapaaehtoinen liputuspäivä. Nyt Suomen Saunaseura ja Sauna from Finland haluavat nostaa saunan päivän statusta ja hakea sisäministeriöltä virallisen, vakiintuneen liputuspäivän statusta.

Järjestöt ovat käynnistäneet hankkeen edistämiseksi julkisen kampanjan, jossa kerätään nimilistaa ehdotuksen taakse. Se löytyy osoitteesta http://saunanpaiva.fi. Keräys jatkuu vuoden 2017 loppuun.

Virallisia liputuspäiviä kiinteästi kalenterissa vain kuusi, mutta näiden lisäksi löytyy 13 vakiintunutta liputuspäivää. Tästä vuodesta alkaen sisäministeriä on ottanut mukaan myös suositeltuja liputuspäiviä, myös kertaluonteisesti, kuten suomalaisen luonnon päivä. Helsingin sanomat kysyikin vapun artikkelissa aiheellisesti miksi päiviä on paljon ja järjestelmä näin monimutkainen.

Miksi liputuspäivällä on merkitystä saunalle?

Haastattelin hankkeen ideoinutta Suomen Saunaseuran aktiivijäsentä Kristian Miettistä asian tiimoilta. Miettinen kertoo, että hankkeen tavoite on nostaa kansallista tietoisuutta ainutlaatuisen saunakulttuurimme olemassaolosta.

Sauna on Suomessa jokapäiväistynyt, arkipäiväistynyt ja itsestäänselvistynyt. Suomessa on mijoonia saunoja, mutta niistä liian moni huonoja. Haluamme ettei saunan erityisyyttä unohdeta maassa, joka tunnetaan saunoistaan kansainvälisesti.”

Miettinen uskoo, että liputuspäivän toteutuminen on vain ajan kysymys. Hän uskoo, että tämä lisää mediassa kirjoittelua saunasta ja saunan puolesta ja sitä kautta saunan arvostusta yhteiskunnassamme.

Liputuspäivä on keino nostaa asiaa esille. Niin, että saunasta puhuttaisiin enemmän ja ymmärrettäisiin sauna kansallisaarteena.

Voit jouduttaa hanketta allekirjoittamalla adressin:



Allekirjoita adressi

Lipun voi toki nostaa salkoon jo ennen liputuspäivän virallistamista. Tänä vuonna saunan päivän kunniaksi lauantaina 10.6. Tällöin voi juhlia vaikkapa sitä, että saunaemoji pääsee maailman älylaitteisiin jo tänä kesänä!

Olkoonkin, että saunaemoji toteutuu varsin köykäisenä versiona, sillä vähäkin alastomuus siivottiin pois ja emoji nimettiin "henkilö höyryhuoneessa" (person/man/woman in a steam room). Suuren lusikan näköinen laite toivottavasti assosioi kuvakkeen suomalaiseen eikä esimerkiksi venäläiseen tai virolaiseen saunaan.

Suomalaisten ehdottama saunaemoji:

Suomalaisten (muokattu) ehdotus emojiksi vuonna 2016

Kansainvälisen konsortion hyväksymä lopullinen emoji alla. Suurten teknologiayritysten politiikasta riippuu tuleeko kuvake kesän jälkeen laajempaan levitykseen kullakin käyttöjärjestelmällä.

Unicode konsortion hyväksymät versiot saunaemojista 27.3.2017 alkaen (woman + man in the steam room emojis)

5

Saunologian Kaakkois-Saksan saunakollaasin viimeinen osa esittelee neljä uutta saunakohdetta. Irrotin nämä edellisestä julkaisusta, jotteivät ne jäisi Euroopan suurimman kylpylän varjoon. Lue myös saksalaisten saunatapoja esittelevä artikkeli  ymmärtääksesi, miten Baijerissa käytännössä saunotaan! Kohteet ovat Muller’sches Volksbad ja Dantebad Munchenissa, Reiter Alm Ainringissa ja Watzmann Therme Berchtesgadenissa. Matka alkaa Münchenista.


Münchenin kaupunki on Saksan kolmanneksi suurin noin puolellatoista miljoonalla asukkaallaan. Tämä osavaltionsa pääkaupunki ylläpitää laajaa M-Baeder nimistä uimahalli- ja saunalaverkostoa (saunalan käänsin saksalaisesta termistä saunalandenschaft). Toimintaa pyörittää infrastruktuuripalveluista vastaava Stadtwerke München (SWM). Tällä hetkellä tällaisia saunalaitoksia kaupungista löytyy yhdeksän. Vierailin niistä parissa.

Muller’sches Volksbad

Muellersches volksbad näyttävä julkisivu vuodelta 1901

Tarina alkaa historiallisesti merkittävästä ja näyttävästä, kaupungin keskustasta löytyvästä Müller’schesin kylpylystä. Kylpylä muistuttaa monin puolin sisätiloiltaan Helsingin Yrjönkadun uimahallia. Saunaan halajava voi lunastaa 18,50 euron pääsylipun, jolla saa hikoilla neljä tuntia. Uimahalliin on erillinen pukutila ja edullinen alle viiden euron sisäänpääsymaksu.

SWM: saunaloista poistutaan portin kautta, vieressä nököttää usein maksupääte mahdollisesti kortilta puuttuvan ajan maksamista varten.

Sisäänpääsyä valvoo magneettista kellokorttia lukeva kääntöportti, joka osaa rahastaa lisää, mikäli kylpyaika sattuu ylittymään. Sisäänkäynnin jälkeen kortti syötetään lukittavan turvalokeron oven, josta irtoaa rannekkeeseen kiinnitetty avain. Lokerikko on henkilökunnan valvovan katseen alla, pöydän vastapäätä. Yläkerrasta löytyvät jaetut pukeutumistilat ja varsinainen pukukaappi.

Volksbadin avaimellinen tallelokero

Sauna/kylpyläosasto löytyy nopeasti. Tarjolla neljä hikoilukylvyn huonetta, höyrysauna, suomalainen sauna, sekä lämmin- ja ilmahuoneet. Roomalaisen tunnelman takaa pieni uima-allas korkean kupolin alla.

Pieni, mutta näyttävä uima-allas kupolin alla

Paikka on hyvin kompaktin kokoinen, mutta erittäin tyylikäs ja entisöity 1900-luvun alun linjalle uskollisesti. Perjantai-iltana tunnelma oli hyvin rauhallinen.

Saksalainen pariskunta saunomassa
Saksassa pariskunnat ovat keskeinen kohderyhmä. Sekasaunominen mahdollistaa myös heteroiden yhteisen ajanvieton. Tässä tapauksessa SWM:n mallit hikoilevat suomalaistyyppisessä saunassa. Kuvalähde: SWM.de

Höyrysauna oli vaikuttava. Kattokorkeus on hämmentävä, etenkin kun sen valoja ei enimmäkseen edes massiivisen sumun takia erota. Höyryhuoneeseen kuuluu myös varsin näyttävä suihkupatsaan ja vesiputouksen yhdistelmä – silloin kun sen sattuu höyryn seasta näkemään.

 

Volksbadin höyrysauna, pressikuvan näkyvyys epätavanomainen. Vieraillessani saunassa ei nähnyt juuri mitään.Kuvalähde: SWM.de

Toinen kiinnostava tila oli ensimmäistä kertaa elämässäni kokemani lämminilmahuone.

Se oli todella miellyttävä kokemus. Se muistutti ilmanvaihdollista erästä Itämeren rannan jurttasaunaa, jossa veti voimakkaasti… Lämpö oli kuitenkin tasaisempaa ja pienen tovin päästä hiki nousi pintaan. Kuumailmahuoneen (n. 70 astetta) tunnelmaan en sen sijaan pystynyt pääsemään. Molemmat olivat hyvin valaistuja.

Ja viimeiseksi suomalaiseen saunaan. Matalat odotukset eivät ylittyneet matalassa saunassa. Mittari näytti 90 astetta ja ilma oli raskas. Käänsin 15 minuutin tiimalasin tullessani ympäri, mutta käärin pyyhkeeni ja nousin kannoiltani ennen tätä. Päivä olikin jo pitkällä.

Müllers'ches Volksbadin suomalainen sauna.
Münchening Müllers'ches Volksbadin suomalainen sauna. Kuva: SWM.de

Saunaosasto avoinna päivittäin 9:00-23:00.

SWM:n saunoissa on jatkuvasti erilaisia tapahtumia ja muita poikkeuksia. Näistä löytää tietoja tällä hetkellä parhaiten jokaisen saunan omalta kotisivulta: https://www.swm.de/privatkunden/m-baeder/sauna/

Dantebad

Dantebad ulkoa

Toinen kaupungin testattu saunala löytyy keskustan luoteispuolelta. Dantebadin ison uimakeskuksen saunaosasto palvelee ympäri vuoden, silloinkin kun maauimala on kiinni.

Saunaosastolle myydään erillisiä pääsylippuja (aikuiset 18,50 e), joiden hinnalla pääsee myös uimahalliin. Kylpyaikaa on neljä tuntia ja opasteet kehoittavat varaamaan vähintään kaksi tuntia. Aika otetaan magneettisen avainkortin avulla, joka avaa ensin kulun pukuhuoneeseen. Pukuhuoneessa kortti sijoitetaan lukittavaan kaappiin, josta irtoaa vedenkestävä avainranneke. Vaatetuksen vähentämisen jälkeen suuntaamme yläkerran saunaosastolle.

Saunaan pääsee myös hissillä ja kokonaisuuden saavutettavuus vaikuttaa lupaavalle. Tapaamani saunapalveluista vastaavan Christian Knottin mukaan kaupunki pyrkii tarjoamaan kylpymahdollisuuksia mahdollisimman laajasti kaikille kaupunkilaisille. Saavutettavuuden lisäksi saunoissa ei ole ikärajoja, toisin kuin esimerkiksi läheisen Erdingin kylpyläkeskuksen saunamaailmaan.

Christian Knott vastasi kysymyksiini SWM:n saunakohteista

Saunaosasto kätkee sisäänsä kolme eri tyyppistä saunaa ja laajan vilvoittelu- sekä peseytymisalueen. Erityisesti kylmäaltaat ja jalkakylvyt (eli itse täytettävät jalka-altaat) on järjestetty esimerkillisesti. Tiloissa on pari suihkupistettä sekä runsaasti pieniä lokeroita että naulakoita.

Dantebadin yleinen tila on kompakti. Kuvalähde: SWM.de

Ensimmäinen eteen tuleva sauna on kristallisauna. Sen lämpötila on 60 astetta ja kosteus 30-40%. Sanarium tuotenimellä tunnettu saunalaitteisto annostelee ison, avoimen sähkökiukaan kiville verkkaisasti vettä. Saunassa on varsin voimakas, mutta miellyttävä eukalyptuksen ja mentholin tuoksu. Laudetilaa riittää ja talon puolesta on ainakin puoli tusinaa laudetyynyä. Matalassa saunassa on neljä laudetasoa, joilla lämpömäärää voi annostella.

Seuraavana on vuorossa alppisaunaksi (SaunaAlm) nimetty suomalaistyyppinen sauna. Tässä saunassa on myös näyttä U-mallinen laude ja kolme tasoa. Sauna on kooltaan varmasti yli 30 neliötä ja ilmatilaa on myös enemmän, ylimmän lauteen ja katon välisen korkeuseron ollessa suomalaisten standardien mukainen.

Ja siellä on lämmin! Saunan lämpötila huitelee jossakin 90 asteen korvilla, mutta siitä huolimatta siellä on tuntuvan kosteaa. Suomalaisen sijaan tämän huone tuo itselleni mieleen venäläisen banjan. Lauteiden keskellä on suuri vapaa lattiatila aufgussia varten. Dantebadin suomalaisessa saunassa oli tasatunnein tarjolla aufgussia. Vaikutelma alppisaunasta on positiivinen, tosin sen ilmanvaihto tuntuu hieman riittämättömälle omaan makuuni – en toisaalta ole koskaan ollut sata-asteisen saunan ystävä.

Aufguss on saksalaisten nimitys käytännölle, jossa henkilökuntaan kuuluva löylymestari luo ensin omaan tahtiinsa löylyä rauhallisesti. Tämän hän jälkeen kiertää saunassa löyhyttelemässä näyttävästi suurta pyyhettä käyttäen löylyjä lauteilla makaavien ja pää polvien välissä kyyhöttävien saunojien suuntaan. Lisää juttua aufgussista erillisessä artikkelissa.

Alle kymmenen minuutin show’n aikana löylyä luodaan kolme kertaa, kunnes löylymaisterin esimerkin mukaisesti on aika poistua jäähdyttelemään. Tässä vaiheessa olo onkin jo varsin lämmin. Onneksi Dantebadissa on erittäin hyvät vilvoitteluvaihtoehdot. Ainoastaan ulkoterassi on jäänyt liian pieneksi, mutta muuten jäähdyttely onnistuu hyvin vaikkapa kylmävesialtaassa.

Dantebadin kristallisauna. Kuvalähde: SWM.de

Viimeinen sauna Dantebadissa on höyrysauna. Noin 40 asteinen ja erittäin kostea (yli 90% RH) sauna on todella voimakkaasti hajustettu. Haju ei miellytä, enkä myöskään totu siihen viidessä minuutissa, joten luovutan. Höyrysaunassa saksalaiset eivät muista saunoista poiketen käytä pyyhettä istuma-alustana, vaan istumapaikka huuhdellaan ennen käyttöä. Ottaen saunojen bakteereja ja viruksia koskevat tutkimukset, joiden mukaan laudelämpötilan olisi hyvä kohota 60 asteen tienoille, tämäkään käytäntö ei lisännyt tilan viehättävyyttä.

Hallilla pitäisi olla myös pieni ravintola, jota en kuitenkaan ehtinyt löytämään. Toisaalta saunaosastolta löytyy sekä mehu- että virvoitusjuoma-automaatti, joiden avulla janon voi sammuttaa. Saksalaiseen tapaan omien eväiden nauttiminen on jopa suosittua, joten ravintolaa ei välttämättä tarvitakaan.

Kaikki Münchenin kaupungin saunalat löytyvät seuraavasta kartasta:

Reiter Alm Ainringissa – saunakonseptien showroom

Pieni kylpylähotelli Reiter Alm edustaa alppiestetiikka parhaimmillaan

Kävimme lounasaikaan tutustumassa Salzburgin kupeeseen, Saksan puolella olevaan Ainringiin kotiutuneen suomalaisen hyvinvointiyrittäjä Esa Rannan hotelliin. Esan kylpylähotelli Reiter Alm toimii samalla hänen kylpylä- ja saunakonsepteja myyvän yrityksensä show roomina.

Esa Ranta

Esa tunnetaan Suomessa useammista kylpylähotelleista sekä viimeisimpänä Flamingo kylpyläkeskuksen suunnittelusta. Hän on kuitenkin siirtynyt saksaan ja omistaa siellä Kurland nimisen yrityksen. Kurlandin valikoimiin kuuluu mm. lukuisia eksoottisia saunakonsepteja sekä hyvinvointituotteita.

Steinbad-saunassa on kiukaan sijaan korillinen kuumia kiviä. Kuva: Kurland

 

Reiter Alm kylpylähotelli on pittoreski hirsirakennus alppien kupeessa. Se on myös Kurlandin tuotteiden, palvelujen ja saunakonseptien esittelytila. Tällä hetkellä työn alla oli mm. Kurlandin suomalainen sauna.

Kurlandin suomalainen sauna on nimetty kiusoittelevasti Aito saunaksi

Sauna rakentui Huliswoodin toimittamasta kelohirrestä ja tulisi lämpiämään AK-110–kiukaalla. Erittäin kutkuttava yhdistelmä, johon Esan yritys oli suunnitellut suomalaisen saunaseremonian. Harmittavasti sauna ei ollut vielä käyttökunnossa.

Reiter Almin rakenteilla olevaan suomalaiseen saunaan oli tulossa Aito-kiukaan 110 malli, joka onkin varsin näyttävä uuni (AK-110)
Kohde valmiina - Kertalämmittäinen Aito-kiuas AK110 saksalaisessa suomalaisessa Aito-saunassa

Kurkistelimme kiinnostaviin valmiisiin ja keskeneräisiin mallisaunoihin, mutta aika ei ollut sopiva saunomiseen.  Esa suositteli meitä jatkamaan matkaamme Berchtesgaden kaupunkiin, jossa olisi myös tarjolla kylpyvaihtoehtoja. Lupasimme ehdottomasti palata uudestaan Ainringiin paremmalla ajalla!

Brechlbad-saunassa mieto lämpö ja voimakas kuusen tuoksu

Tutustu kohteeseen verkossa: https://www.reiteralm.de/

Saunat ja hoidot on esitelty täällä: https://www.reiteralm.de/wellness-sauna-alm

Berchtesgaden ja Watzmann Therme

Watzmann Therme ulkoa helmikuun iltapäiväauringossa.

Berchtesgadenin pikku kaupunki sijaitsee Saksan äärimmäisessä kaakkois-nurkassa, Itävallan vuorten syleilyssä. Berchtesgaden tunnetaan matkailukohteena Hitlerin Kotkan pesästä. Hotel Edelweiss on kaupungin maamerkkihotelli ja kelkkailun kiintopiste. Edelweissin sauna tarjonta jätti meidät kuitenkin kylmiksi, sillä oltiin jo iltapäivän puolella ja ainoa tarjolla ollut kylpyläpaketti oli koko päivän sauna- ja hoitokokonaisuus hintaan 98€!

Watzmann Thermen sauna-alueen ulkotilat. Kuvalähde: Watzmann Therme

Onneksi kaupungista löytyi toinenkin kylpylä saunoineen. Watzmannin perheystävällinen kylpylä käsittää uima-altaiden lisäksi sauna-alueen. Sieltä löytyy seitsemän saunaa. Saunojen lisäksi paikalla on erinomaiset ulkoalueet, aurinkotuoleja ja kylmävesiallas. Helmikuussa oli myös lunta. Sisätiloista löytyy valoisa baari, joka tarjoaa laajan juomavalikoima erilaisiin janoihin (jos kysyt, vastaan kyllä). Kahden tunnin sisäänpääsy aikuisille 17,70€, neljä tuntia 21,40€.

Luolasaunan kiuas on piilotettu hiilivaunun näköiseen metallihäkkiin, joka näyttää työntyneen ulos seinästä alkavasta käytävästä. Kuvalähde: Watzmann Therme

 

Sauna valikoima painottuu määrään. Höyry- ja infrapunasaunan lisäksi paikasta löytyy neljä kuivaa ja kuumaa saksalaisittain suomalaistyyppistä saunaa. Kuumien saunojen sisustustyyli vaihteli valoisasta näyteikkunasauna hyvin tumman sävyiseen kivisaunaan. Luolahenkisen saunan kiuas oli rakennettu vanhan ajan kaivosten malmivaunun näköiseen kuosiin.

Sisustusta lukuun ottamatta kaikki kuumat saunat muistuttavat toisiaan. Saunat on hajustettu jos ollenkaan. Näiden lisäksi löytyy 65 asteinen ja kostea alppisauna. Saunat ovat kohtuullisen tilavia. Monet saunoista ovat lauteita myöten niin kuumia, että paksua pyyhettä tarvitaan suojelemaan herkkiä ruumiinosia. Saunojen ilmanvaihto oli tyydyttävä.

 

Maisemasaunassa on suuret ikkunat, mutta maisema ei ole alueen paras. Kuvalähde: Watzmann Therme

 

Kylpylässä on tarjolla aufgussia vähintään tunnin välein. Aufgussia tarjoillaan hieman vaihtelevilla teemoilla, mikä tarkoitti yleensä jonkun lisäelementin sisällyttämistä esityksen ympärille. Esimerkiksi löylyveteen sekoitettiin sitruksen hajuista tuoksua ja yleisölle tarjoiltiin hedelmäviipaleita.

Watzmannin infrapunasauna on parhaita testaamiani. Luulen että lauteiden suunnittelu makaamista varten ja infrapunasäteilijöiden sijoitus tämän mukaisesti vaikutti asiaan. Saunassa on miellyttävä ilmanvaihto ja jo kymmenessä minuutissa säteilyn vaikutus alkaa tuntumaan.

Opastukset vain Saksaksi, mutta henkilökunta puhui ja sieti riittävästi englantia, ettei Saksan kielen puutteista syntynyt ongelmaa.

Kuvia ja esittelyn Waltsmannin saunoista löydät kylpylän omilta verkkosivuilta: http://www.watzmann-therme.de/en/areas/sauna-area/saunas/

Loppusanat - mihin mennä?

Kaupungin saunalat ovat kiinnostavia ja niitä löytyy Munchenista runsaasti lisää. Berchtesgaden ja erityisesti Ainring tarjoavat erilaiset ympäristön turistille. Ainringiin tekisi mieli palata niin maisemien kuin kokeilematta jääneiden saunojenkin takia. Liikematkalla tai Oktoberfesteilla Baijerissa käydessä Muller'sches on vierailun arvoinen pelkästään arkkitehtonisesta näkökulmasta.

Kiitokset Esa Rannalle haastattelusta ja lounaasta sekä Christian Knottille ja SWM:n organisaatioille tiedoista!

0
    0
    Ostoskori - Cart
    Kori on tyhjä - Cart is emptyPalaa kauppaan - Return to Shop