Skip to content

Miksi ilman kiertäminen saunassa on tärkeää?

Juuri päättyneessä marraskuussa saunologin piti viimeistellä tietokirjan käsikirjoitusta, mutta niin saunahommat kuin päätyö ovat olleet seisahduksissa sitkeän flunssan takia. Silloin tällöin energia on riittänyt saunakirjakokoelman silmäilyyn. Sieltä paljastuikin varsinainen kadonnut aarre, kotimaista saunatutkimusta vuodelta 1940.

Viherjuuren toimittama Saunakirja on käsittääkseni ensimmäinen saunatietokirja, samalla myös viimeinen savusauna-aikaa ylpeästi edustava ja sen lopun merkkipylväs. Se sisältää kokoelman puolitieteellisiä kirjoituksia eri aiheista. Näistä minua eniten inspiroi R. V. Stigelin saunatekninen tutkimusraportti Selostuksia ja havaintoja saunaa koskevista lämpöteknillisistä kysymyksistä.

Stigel selittää erittäin selkeästi miksi ilmankierto saunassa on ensisijaisen tärkeää:

Edellä esitetyt havaintotuloksetkin osoittavat, että ilmalla, kuten tunnettua on hyvin pieni lämmönjohtokyky (0,000054), joten lämmön siirtymisessä on ilman virtauksella mitä suurin merkitys. Jos ilma on täysin suljetussa tilassa, tapahtuu ilman lämpiäminen hyvin hitaasti sekä ylöspäin että vaakasuoraan suuntaan, mutta jos ilman samalla päässe vähänkin liikkumaan, lämpiää se huomattavasti nopeammin. Täten voidaan ymmärtää, mikä tärkeä merkitys räppänällä on saunan lämmityksessä. Myös voidaan näiden tulosten perusteella todeta, että saunan ilmassa välikaton asennolla voi olla jokin merkitys. Jos välikatto on vinossa asennossa, panee se ilman paremmin liikkeelle kuin jos se on aivan vaakasuorassa asennossa.
s. 210

Räppänän maininta saatta hieman yllättää. Se on mainittu, koska kirjoitus viittaa savusaunaan, jota lämmitettäessä savu poistuu katonrajan reiästä seinässä eli Räppänästä. Ilman tätä savusauna luonnollisesti myös syttyisi tuleen.

Tämä selitys auttaa myös ymmärtämään löylyn lain merkitystä silloin kun löylyhuoneessa ei ole koneellista ilmanvaihtoa muuttamassa ilman liikettä.

Alla vielä toinen poiminta samasta tekstistä, tutkimustuloksia pahviputkeen eri etäisyyksille asetettuja lämpöanturien lämpötilan muutoksista lämmitettäessä toisesta päästä putkea. Tämä osoittaa vapaan pystysuuntaisen virtauksen olennaiseksi lämmön siirtymiselle.

1940-saunakirja-tutkimustaulukko_20181201_152213
Havaintoja ilman lämmittävästä vaikutuksesta eri suuntaisissa putkissa, putki avoinna tai suljettuna. Lähde: Saunakirja, 1940

 

Lähde:
H. J. Viherjuuri (toim.) Saunakirja. 1940. Otava.

4 thoughts on “Miksi ilman kiertäminen saunassa on tärkeää?

  1. Mika

    Hei,
    Oleellisin unohtui, eli sähkökiuas kyseessä. Juu, tuli luettua artikkeli läpi. On vain niin hämmentävää kun omassa talossa asiat on tehty täysin päinvastoin. Tuloventtiili siis noin 20cm lauteen istuintason alla. Seuraavassa varmasti saisikin ilmanvaihdon koteloimalla toimimaan, kunhan laittaa tuloventtiilin oikeaan paikkaan. Nykytilannetta ei varmaan saa paikattua millään koska tuloventtiili on väärällä puolella.

    Vastaa
    1. lassial

      Se on ikävää ja turhan yleistä että venttiilit on pistetty minne sattuu. Rakennusmääräyksissä kun ei ole koskaan ollut muuta kuin laadullisia vaatimuksia.

      Vastaa
  2. Mika

    Hei, ja kiitokset hienosta tiedosta jota jaat. Minulla olisi kysymys saunan ilmanvaihdosta. Kyseessä uusi valmistalo, jossa koneellinen poisto katossa kiukaan vastakkaisella puolella sekä tuloventtiili suoraan ulos, myös vastakkaisella seinällä. Saadaanko ilmanvaihtoa toimimaan mitenkään järkevästi ja missä asennossa venttiilien tulisi olla saunoessa? Miten seuraavaa rakennusprojektia ajatellen tuloilma kannattaisi sijoittaa jos poistoilma on väkisinkin katossa, kiukaan vastakkaisella puolella? Kiitos jo etukäteen tiedoista.

    Vastaa
    1. Lassi A Liikkanen

      Hei Mika,

      Onko tässä kysymyksessä puu- vai sähkölämmitteinen kiuas?
      Olethan tutustunut koneellinen ilmanvaihto artikkeliin, jossa selitetään miten ilmanvaihdon pitäisi toimia?

      Yleisesti ottaen suosittelisin miettimään vaihtoehtoja haaroittaa katon pois vaikka koteloimalla ulottumaan lauteiden alle.

      Ilmanvaihdon tasosta ja tasapainosta riippuu sitten miten kokonaisuus tulee toimimaan.

      Lassi
      Tykkää Saunologiasta Facebookissa: FB.com/Saunologia

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tietoja kohteesta Lassi A Liikkanen

Saunologi ja saunan suunnittelun tutkimusmatkalainen. Johtava nykyaikainen suomalaisen saunan asiantuntija ja Suomen Saunaseuran Löylyn henki -palkittu 2021. Työkseni suunnittelen parempia digitaalisia palveluita. Minulla on pitkä historia tieteellisestä tutkimuksesta ja opetan satunnaisesti Aalto-yliopistossa.

0
    0
    Ostoskori - Cart
    Kori on tyhjä - Cart is emptyPalaa kauppaan - Return to Shop