a
Skip to content Saunologia.fi

Saunologia 2019 – tule mukaan tekemään Saunologiaa!

Vuosi 2019 käynnistyi sauna-asioissa intensiivisesti, että kristallipallon näkymien jakaminen teille meinasi unohtua. Nyt kerron mitä siellä näkyy sekä mitä vuonna 2018 sykähdytti saunologia ja lukijoita eniten!

Vuodenvaihde ennakoi Saunologian seuraavan toimintavuoden starttia. Nyt on tiedossa jo neljäs vuosi saunatietoa! Vuodessa saunatiedon leviäminen on entisestään parantunut ja vuoden 2018 aikana lähes 200,000 suomalaista kävi lukemassa Saunologian artikkeleita yli 350,000 kertaa. Lukuaikaa kansalaisemme käyttivät siis lähes kolmen vuoden edestä. Myös ulkomaalaisia lukijoita on nähty 71:stä eri maasta (vähintään 10 kävijää kustakin). Vuonna 2019 uskon kasvun edelleen jatkuvan noin 40% tahdilla.

Jos mietit omalle saunatuotteellesi tai -palvelullesi hyvää viestintäkanavaa, Saunologia voi olla juuri se.

2018 opetuksia

Henkilökohtaisesti vuosi 2018 oli tuotannon puolesta haastava ja kuten vuoden sitten sen alussa ennakoin, ei vuonna 2018 julkaistu juttuja samaan tahtiin kuin aiemmin. Taloudellisesti Saunologia harrastuksen kuormittavuus on myös haaste, mutta tänä vuonna pyrin ensisijaisesti innostamaan Saunologian mukaan uusia sisällöntuottajia! Vuonna 2018 sisältöä oli mukana toimittamassa pari muutakin kirjoittajaa, mutta päävastuu on ollut tiukasti allekirjoittaneella. Niin pitkään kuin liiketoimintamalli ei mahdollista suurempaa ajankäyttöä, on projektia jatkettava sauna-aatteen nimissä ja sisältöä ilmestyy pari kolme kertaa kuukaudessa.

Mutta enemmänkin mahtuu, jos hyviä saunajuttuja on tarjolla! Mikäli sinulla on pöytälaatikossa sauna-aiheisia kirjoituksia tai kovalevyllä saunavalokuvia, joita haluaisit kymmenien tuhansien ihmisten ihasteltavaksi, ota yhteyttä sähköpostilla: info@saunologia.fi

Jos ei ole juttua, mutta idea mistä pitäisi kirjoittaa, anna kuulua vaikka kommenttina tälle sivulle. Kaikki asialliset kommentit hyväksytään mahdollisimman pikaisesti.

2018 isoimmat jutut

Haluan nostaa viime vuodesta kolme minulle poikkeuksellisen tärkeää juttua:

  1. Kansainvälinen saunakongressi 2018
  2. Moskovan banjat
  3. Aitokiuas osat 1 ja 2

Jokainen tarina on tuotettu omalla tinkimättömällä tavallaan ja sisältää uusia näkymiä saunan maailmaan.

Luetuimmat artikkelit vuonna 2018

Lista ei ole olennaisesti mullistunut aiemmista vuosista, mutta lauteet ja pintakäsittely ovat jostain syystä nousseet kiuas- ja kiuaskivijuttuja suositummiksi.

  1. Lauteiden mitoitus
  2. Saunan maalaus
  3. Kiukaan esilämmitys ja kiuaskivien ladonta
  4. Saunan lattia
  5. Kiuaskivet
  6. Laudepuut ja lauteiden maalaaminen
  7. Saunan painovoimainen ilmanvaihto
  8. Sähkökiukaan kivien vaihto
  9. Saunarakennuksen rakennuslupa
  10. Puukiukaan valinta

Mitä vuonna 2019 tapahtuu?

2019 sisältöjä on suunniteltu jo hartaasti. Toivon, että mukaan mahtuu viime vuonna luvattujen sisältöjen kaltaista tavaraa tämänvuotista enemmän.

Saunan historiasta, kiuaskivistä ja painovoimaisesta ilmanvaihdosta on tulossa tarinaa ensimmäisellä vuosipuoliskolla. Odottelen kuumeisesti Itä-Suomen Kiuas-tutkimushankkeen tulosten julkistusta maaliskuussa, koska ensimmäistä kertaa ehkä ikinä on kiukaista tarjolla jotain tieteellisestikin validia tutkimustietoa!

Kevään aikana selviää myös mitä Saunologian kiuaskivilaboratoriossa on opittu kiuaskivien kestävyydestä. Mahdollisesti myös puretaan saunaa, tutustutaan digitaalisiin saunan etäkäynnistys- ja seurantalaitteisiin sekä kaikkea muuta.

Keväällä 2019 tulee ilmestymään myös Saunologian innoittama sauna-aiheinen tietokirjani, jota täällä on jo mainostettu. Kunhan kirja ilmestyy huhtikuun loppuun mennessä, sen voi ostaa edulliseen lukijahintaan myös Saunologian kautta. Sattumalta samoihin aikoihin julkistetaan myös Suomen nykyisen saunaprofessorin, Jari Laukkasen ja tutkija Tanjaniinan Laukkasen yhteinen kirja Sauna, keho ja mieli (Docendo, 2019). Tämä uumoilee mahdollisesti sitä, että kesän korvilla kirjojen julkaisujen puitteissa tapahtuu ehkä jotain jännää.

2019-Laukkanen-Sauna-Keho-ja-mieli-Docendo
Sauna, keho ja mieli (Jari Laukkanen, Tanjaniina Laukkanen)
Docendo, ISBN : 9789522916099

Kannattaa seurata Saunologiaa sähköpostilistan kautta tai sosiaalisessa mediassa, jossa sauna-asiallisia päivityksiä harva se päivä!

https://www.facebook.com/saunologia/

http://twitter.com/saunologia

https://fi.pinterest.com/saunologi/

Kiitos, kun olet mukana myös vuonna 2019!

Kiitokset kumppaneille ja kirjoittajille vuodesta 2018

Heikki Lyytinen

Narvi Oy

Sauna-Eurox Oy

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tietoja kohteesta Lassi A Liikkanen

Saunologi ja saunan suunnittelun tutkimusmatkalainen. Johtava nykyaikainen suomalaisen saunan asiantuntija ja Suomen Saunaseuran Löylyn henki -palkittu 2021. Työkseni suunnittelen parempia digitaalisia palveluita. Minulla on pitkä historia tieteellisestä tutkimuksesta ja opetan satunnaisesti Aalto-yliopistossa.

0
    0
    Ostoskori - Cart
    Kori on tyhjä - Cart is emptyPalaa kauppaan - Return to Shop