Skip to content

Kuivata sauna oikein

Saunan kuivattaminen käytön jälkeen on olennaista saunan kestävyyden ja viihtyisyyden kannalta. Kosteaksi jäänyt sauna edistää kosteusvaurioita: homehtumista, lahoamista ja ruostumista. Saunan saa kuivumaan kuitenkin vaivattomasti kunhan osaa välttää pahimmat virheet. Tässä artikkelissa ohjeet erilaisten saunojen kuivatukseen ja yksi tippi, joka toimii kaikkialla.


Saunomisen aikana saunan ilmaan kertyy huomattavasti enemmän kosteutta kuin muissa tiloissa yleensä koskaan tapahtuu. Löylynheitto ja hikoilu pitävät siitä huolen. Sauna on hyvä saada saunomisen jälkeen kunnolla kuivaksi. Tämä hidastaa erilaisten homevaurioiden syntyä, parantaa hygieniaa ja pidentää saunan puupintojen elinikää sekä ulkonäköä.

Veden määrän ymmärtää helposti katsomalla paljonko löylyvettä kuluu. Kovimmassa rasituksessa ovat yleiset uimapukusaunat erityisesti talviuintikaudella. Märkien asujen mukana saunaan tulee paljon kylmää vettä lattialle ja lauteille, jonka lämmittäminen ja haihduttaminen vie energiaa. Kosteusrasitusta lisää myös saunassa peseytyminen.

Minne löylyvesi menee?

Kaikki kiukaalta ilmaan haihtunut vesi on edelleen rakennuksessa, mutta tilapäisesti sitoutuneena saunailmaan ja pintarakenteisiin, kunnes katoaa. Mikäli löylyhuone olisi kuin muovipussi, ei kosteus pääsisi sieltä mihinkään, vaan lämpötilan laskiessa vesi tiivistyisi pussin sisäpinnoilla. Tämän fysiikan ilmiön kotikokki havaitsee tämän tästä jäähdytellessään kuumia ruokia ja leivonnaisia.

Osa löylyvedestä päätyy yleensä suoraan lattialle. Tämän takia toimiva viemäröinti onkin keskeinen tapa pitää sauna kuivana.

Miksi kuivattaa sauna?

Kuivatukseen kannattaa panostaa. Mikäli sauna ei pääse kuivumaan, tapahtuu monia ei-toivottuja asioita. Ensinnäkin saunan sisällä olevat orgaaniset materiaalit, kuten  laudepuut, seinäpaneelit ja muut irtokalusteet alkavat kärsimään. Vaalea haapa harmaantuu ensimmäisinä, muissa puissa homehtuminen ja lahoaminen käynnistyy eri tavoin heikentäen rakenteita nopeasti. Jos lauteissa tai muissa rakenteissa on käytetty ei-ruostumattomia kiinnitystarvikkeita, saattavat ne yllättävän nopeasti ruostua, irrota tai katketa.

Toinen ongelma on kosteuden karkaaminen saunan ulkopuolelle, jossa se voi aiheuttaa tuhoa kosteusvaurioiden muodossa. Sekä sisä- että ulkopuolten ongelmien kohdalla johtopäätös on sama: kenenkään ei kannata ehdoin tahdoin laiminlyödä saunan kuivatusta.

Omien havaintojeni mukaan kosteusongelmat ovat yleisimpiä sekä yksityisissä huoneistosaunoissa että saunamökeissä, joissa saunominen on lyhytkestoista, mutta intensiivistä. Taloyhtiöiden yleiset saunat kärsivät pikemminkin useimmiten liiasta kuivumisesta, joka tuhoaa puumateriaalia eri tavalla. Mikäli saunan lämpötilajakauma on epätasainen ja ilmankierto heikkoa, lauteet voi lahota lattian tasosta ja halkeilla katon rajasta kuivuuttaan.

Miten varmistat saunan kuivumisen?

Saunan kuivaaminen ei ole salatiedettä, vaan siinä hyödynnetään kahta saunan perustekijää: lämpöä ja ilmanvaihtoa. Kumpikaan ei yksin riitä, mutta lämpö on kahdesta tärkeämpi. On nimittäin niin, että ilman kyky sitoa kosteutta muuttuu lämpötilan funktiona radikaalisti.

saunan jäähdyttäminen ei ole sen kuivaamista

Otetaan esille pala saunafysiikkaa, eli oheinen kaavio, josta selviää miten paljon enemmän kosteutta kuuma ilma voi sitoa itseensä. Tämä kertoo siis, sen että mikäli ilmankosteus on 100%, montako kiloa vettä  ilmatilavuuteen mahtuu. Haihtumisnopeus taas seuraa tätä veden osapaineen kehitystä.

kuvaaja kosteuden maksimimäärästä ilman lämpötilan funktiona
Paljonko vettä voi eri lämpöinen ilma pitää korkeintaan sisällään?

Kaavio on piirretty käyttäen approksimaatio neljännen asteen yhtälöllä (lähde 1 ja lähde 2 ). Useimmiten tulos esitettäisiin logaritmisella y-asteikolla, mutta tässä lineaarinen asteikko on valittu korostamaan tilannetta. Kaavion lukeminen ei vaan käy ihan helposti, joten on hyvä kiinnittää huomiota siihen, että vaikkapa 40 ja 60 asteen välillä on erittäin suuri ero kyvyssä sitoa kosteutta. Tarkalleen ottaen 60 asteessa kosteutta voi sitoutua lähes kolminkertainen määrä! (48.4 vs. 132.1).

Talvella asian huomaa helposti. Uloshengitysilma ”höyryää”, koska kylmä ilma ei voi sitoa samaa kosteutta, vaan kosteus tiivistyy näkyviksi pisaroiksi. Vesihöyry (kaasumainen vesi, tai löyly) itsessään ei ole näkyvää.

Tuuletus käytännössä

Mitä tämä tarkoittaa käytännössä? Sitä, että sauna kuivuu sitä paremmin, mitä kuumempaa siellä on. Teoriassa tehokkain tapa kuivattaa sauna, on nostaa lämpötila korkealla ja tämän jälkeen poistaa ilma ripeästi ennen kuin sauna on jäähtynyt ja haihtuminen heikkenee. Ulkosaunoissa tämä on kesäkauden ulkopuolella erityiseen tärkeää.

Käytännössä lämpötila ei vielä riitä. Myös ilmanvaihtoa tarvitaan välttämättä avittamaan kosteuden poistumista. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että saunaa pitäisi tehotuulettaa tunti kylpemisen jälkeen. Jos saunassa on avattava ikkuna, on viileällä ilmalla helppo havaita, että suurin osa kosteudesta poistuu parissa minuutissa. Tämän jälkeen ulkona ei enää näy voimakasti ”löylypilveä”, jonka kostea ilma ulkona jäähtyessään luo. Jos on kova pakkanen, tai erittäin lämmintä, ei tämä tosin toimi.

Kaavio saunan kuivumisesta
Mittausten kohteena saunamökki, jota on lämmitetty ja kuivatettu ohjeen mukaisesti. Ylempi käyrä absoluuttisen kosteuden kuvaajassa näyttää, että kosteus on kertynyt lähinnä saunan yläosaan (oranssi Sauna2). Kuivuminen ja jäähtyminen tapahtuu lattiatasossa suhteellisesti paljon hitaammin. Eristämätön lattia on myös yöllä jäähtynyt. Kuivumisesta valtaosa tapahtui 4h aikana.

Saunan kuivuminen edellyttää toimivaa ilmanvaihtoratkaisua. Jos ilmanvaihto toimii hyvin, kuivattaminen saunomisen jälkeen ei välttämättä vaadi juuri mitään erityistoimia: annetaan ilmanvaihdon vain hoitaa tehtävänsä! Monissa ilmanvaihtoratkaisuissa, ainakin itse suosittelemissani koneellisen ja painovoimaisen ilmanvaihdon esimerkeissä, saunomisen aikana löylyhuoneessa katossa oleva poistoilmaventtiili pidetään kiinni ja avataan vasta lopuksi. Painovoimaisen ilmanvaihdon kohteissakin pitää olla ”poisto”venttiili katon rajassa samasta syystä.

Kuivumiseen vaikuttaa vallitseva ilmankosteus. Kuten Suomenkin kesän parhaina päivinä voi havaita, ilmankosteus vaikuttaa siihen, miten kuumalle tuntuu. Tämä johtuu siitä, että kosteammassa ilmassa hikoilemisen jäähdyttävä vaikutus heikentyy. Samalla tavalla kosteus ei saunastakaan katoa, ellei ilma ole suhteellisen kuivaa. Ja kuivana se pysyy ollessaan kuumaa ja päästessään sopivasti karkaamaan kuumasta saunasta kylmään ulkoilmaan.

Tärkein muistettava sääntö on:

Älä jäähdytä saunaa, vaan tuuleta kosteus pois saunan ollessa kuuma nopeasti.

Tuuletuksen aikana sauna edelleen ”lämpiää”. Kuuma ja liikkuva ilma on fysiikan mukaan tehokkain tapa kuivata saunaa.

Mikäli lattialla on vettä, kannattaa sitä ohjata viemäriin lattialastalla, niin kuivuminen nopeutuu ja lattialämmitetyssä tilassa energiaa säästyy, sillä veden höyrystyminen sitoo runsaasti lämpöä.

Kuvituskuva bazinga1k, pixabay.com

Saunan pitäminen lämpimänä riittävän pitkään saunomisen jälkeen on tärkeää, jotta pinnoilta ja rakenteista kosteus eri muodoissaan sitoutuu ilmaan. Saman aikaisesti saunassa pitää olla jonkinlainen tuuletusaukko avoinna, jotta hitaammin haihtuva kosteus saadaan tilasta ulos ja ilman pitää liikkua. Vesi ei haihdu parhaissakaan olosuhteissa silmänräpäyksessä. Epäonnistumisen merkiksi saunan lattialle voi jäädä vesilammikoita tai lauteiden väleihin jää märkiä kohtia.

Käydään seuraavaksi vielä ohjeet saunatyypin mukaan. Kaikissa vaihtoehdoissa hyvä etenemisjärjestys on seuraava:

  • Jätä ”sauna päälle” vielä hetkeksi (puukiuas: yksi pesällinen)
  • Avaa poistoilmaventtiili katon rajasta
  • Avaa ikkuna tai muu tehostettu tuuletus korkeintaan vartiksi
  • Sulje ikkuna tai muu tehostettu tuuletus
  • Sammuta sähkökiuas/lopeta puukiukaan lämmitys/sulje löylyluukku

Sähkölämmitteisen sisäsaunan kuivatus

Älä laita saunaa pois päältä välittömästi saunomisen päätteeksi, vain esimerkiksi vartti myöhemmin. Huolehdi, että ilmanvaihdon katossa sijaitseva poistoilmaventtiili on auki, kun poistut saunasta. Jos saunan ilmanvaihdolle on kytkettävissä tehostus, sen voi käynnistää vaikkapa tunniksi. Ikkunaa ei tarvitse avata, jos ilmanvaihto toimii.

Kuvaaja talosaunan kuivuminen
Talosauna jossa on koneellinen ilmanvaihto kuivuu tasaisesti yön yli. Ilmankosteus merkittävästi laskenut kolmessa tunnissa. Kiuas on ollut päälä tunti saunomisen loputtua (ylin punainen käyrä).

Puulämmitteisen, jatkuvalämmiteisen ulkosaunan kuivatus

Lisää kiukaan tulipesään vähintään puolipesällistä puita. Avaa katonrajassa sijaitseva tuuletusventtiili, kun lopetat saunomisen ja jätä se auki. Jos voit avata ikkunan tai oven ulos, voit pitää sitä auki muutaman minuutin. Kaada ylimääräiset vedet pois avoimista astioista.

Omien mittausteni mukaan saunamökin ilmankosteus saavuttaa suunnilleen lähtötason noin kahdessa tunnissa saunomisen loputtua tällä menetelmällä. Myös näkyvät vesipisarat lattialta ja lauteilta katoavat. Johtuen korkeammasta lämpötilasta suhteellinen kosteus ei ole kuitenkaan aivan identtinen.

Saunamökin ilmankosteus palaa suunnilleen entiselleen parissa tunnissa "oikea" tuuletuksen jälkeen.

Kertälämmitteisen puusaunan kuivatus

Kertalämmitteistä kiuasta ei voi enää lisälämmittää käytön jälkeen, mutta sen löylyluukun voi jättää hetkeksi auki. Toimi muuten kuten jatkuvalämmitteisen puusaunan kohdalla.

Mitä jos sauna ei vieläkään vaikuta kuivuvan?

Jos hyvästä ”jälkilämmöstä” huolehtimisen jälkeenkään sauna ei vaikuta kuivuvan parissa tunnissa, on syytä miettiä missä on vika. Yleisin ongelma erityisesti saunamökeissä on puutteellinen ilmanvaihto. Yksinkertainen avattava räppänä seinässä, katon läheisyydessä riittää keskikokoisissa (alle 20 m3) saunoissa tuuletukseen. Jos tällaista ei vielä ole, kannattaa se asentaa. Ilmanvaihto vaatii toki toimiakseen myös korvaavaa ilmaa, mutta tätä yleensä jo jostain tulee, jos saunominen ylipäänsä on mahdollista.

Ilmanvaihdon tehostaminen saunan sisällä on tehokkain tapa tehostaa kuivumista. Monissa taloyhtiöissä pyykkiä kuivataan tästä hieman hienostuneemmalla kondenssikuivaimella (kts. esim. https://talpet.fi/pyykinkuivaushuone/) . Näissä kuivaushuoneeseen puhalletaan lämmintä ilmaa ja kosteutta pyykeistä itseensä absorboinut ilma imetään takaisin koneeseen ja ilman kosteus kondensoidaan vedeksi.  Keskeisin idea on ilman liikuttaminen.

Saunan kuivaamiseen samoilla periaatteilla voisi tehostaa vaikka lattiatuulettimella, jolla löylyhuonen ilma saadaan liikkumaan niin, että paikalliset lämpö- ja kosteuserot ilmatilassa tasaantuvat nopeasti ja haihtuminen tehostuu.  Sähköä kuluu alle 100 wattia ja kuivuminen on nopeaa. Matalan tehovaatimuksen ansiosta tämä onnistuisi vaikka aurinkosähköjärjestelmällä. Ei ole ollut tarvetta testata, mutta uskon toimivan.

Onko sinulla parempia kuivatusvinkkejä? Kommentoi artikkelia ja jaa kokemuksesi muille!

Lue lisää:
Rakennusmaailman artikkeli ilmankuivaimista
https://rakennusmaailma.fi/vertailussa-ilmankuivaimet/

Pyykinkuivaus lämmöllä vai tuuletuksella?
https://www.conservationphysics.org/wetstuff/wetstuff01.html
https://wtamu.edu/~cbaird/sq/2015/03/06/when-hang-drying-clothes-which-is-faster-indoors-or-outdoors/

Fysiikan laskelmia
https://www.engineeringtoolbox.com/water-vapor-air-d_854.html

 

10 thoughts on “Kuivata sauna oikein

  1. Jenni Nikulainen

    Hei
    Kiitos artikkelista. Osaan kysymyksistä tuli jo vastaus, mutta tarvitsisin vielä tarkentavan vastauksen jotta taloyhtiössä loppuisi ainainen kiista samoista asioita. Putki ja sauna remontti valmistui pari vuotta sitten. Eli yksi asukas huuhtelee löylyhuoneen suihkun avulla koska siellä käy yksi vähemmistön edestaja ja olen ymmärtänyt että tälläinen toiminta ei ole hyväksi löylyn puisille pinnoille? Ja toinen kiista kapula on tuuletus oman saunavuoron jälkeen: osa on sitä mieltä että ovet (pesuhuoneen, pukuhuoneen ja eteisen välillä siis kaksi ovea) on oltava auki jotta tilat tuulettuu kosteudesta? Kiitos vastauksesta näihin iänikuisiin kiista kapuloihin.

    Vastaa
    1. Lassi A Liikkanen

      Hei Jenni,
      Kommentteja:
      1. Saunan desinfiointiin riittää normaalisti koko saunan lämpiäminen 55 C asteeseen. Saunan suihkuttelu vedellä ei edistä sen puhdistumista bakteereista, viruksista tai sienistä. Pikemminkin vesi jäähdyttää saunaa ja toistuva kastelu ei ole puupinnoille hyväksi. Mitään numeerista arviota syntyvälle haitalle on mahdotonta antaa, mutta täyspainoinen kastelu pitäisi jättää täyssiivouksen yhteyteen.

      2. Taloyhtiön saunan tuulettuminen on ensisijaisesti kiinni ilmanvaihdosta. Mikäli huoneet ovat samassa poistoilmakanavassa ja -koneessa sekä jokaisessa huoneessa on oma poistoilmaventtiili, ovien aukomisesta ei ole höytyä. Jos huoneissa on suljettavia venttiilejä tai ikkunoita, näiden säätäminen voi vaikuttaa asioihin.

      Jos ilmanvaihto on järjestetty jotenkin muuten tai toimii puutteellisesti, kuten oman yhtiöni saunassa, niin ohjeet on katsottava tapauskohtaisesti. Yleisesti ottaen lämmintä ja kosteaa ilmaa ei kannata päästää tiloihin, joissa poistoa ei ole.

      t.
      Lassi

      Vastaa
  2. Miika

    Kun löylynheitto ja peseytyminenkin tapahtuvat löylyhuoneen sisällä, niin kaikki kosteushan on nyt pääosin siellä.
    Onko siis järkevää avata löylyhuoneesta ovi pukuhuoneeseen ja toinen ovi takkahuoneeseen, poistuttaessa?
    Ilma toki kiertäisi nyt useamman huoneen kautta ja takkahuoneessa ikkuna vähän raollaan, vähän poistuisi eteisen (ulko-oven) raostakin. Neljän huoneen pihasauna siis kyseessä ja löylyhuoneessa toki venttiiliputki ulos.

    Kuivaisiko parhaiten ovet kiinni, eikä muihin huoneisiin tulisi kosteushöyryjä saunasta?

    Vastaa
    1. Lassi A Liikkanen

      Millainen kiuas käytössä? Tavallisella puukiukaalla ei tarvi ku polttaa lisää puita.

      Kuivattamisen kannalta tehokkainta on, jos saadaan mahdollisimman tehokkaasti ulos. Riippuu viereisten tilojen ilmanvaihdosta ja lämpötilasta mikä merkitys oven avaamiselle on, mutta yleisesti ottaen ei ole oven auki pitäminen suositeltavaa.

      Lassi

      Vastaa
      1. Miika

        Jatkuvalämmitteinen, puilla, Kota Kuru 20 VS. Eli siis puita lisää ja saunan ovet pysyvät kiinni? Tähän päätelmään olen itsekin hiljalleen kallistunut. Muut huoneet ovat kylmillään ja niissä avattavat ikkunat.

      2. Lassi A Liikkanen

        Kyllä, näin se on.

        Jos viereiset huoneet ovat viileitä, tapahtuu kondensoitumista runsaasti mikäli saunan ilmaa päästetään niihin.

  3. Antti Gullman

    Meillä on toisella mökillä (vuonna -82 valmistunut) saunassa lautalattia kaadoilla, vesikourulla ja rakosilla seinien vieressä. Sauna kuivuu todella hyvin saunomisen jälkeen kun pyyhkäisee lastalla lattialta suurimmat vedet kouruun. Mitään remonttia lattialle ei olla koskaan tehty. Lauteiden runkoa ainoastaan muokattu... Tosin äitini käytössä tuo pysyykin varmaan vimosen päälle siistinä ja hoidettuna!

    Nyt toisella mökillä uusi sauna työn alla. Ajatuksena toteuttaa korvausilma kiihdyttimellä, eli putkea pitkin kiukaan päälle/viereen. Tämähän varmaankin vaatii, että lattian ja seinien välissä ei ole rakoja, eli korvausilma ei tulisi sitä kautta. Mahtaakohan tämä vaikuttaa kuivumiseen? Tuo lattian ja seinän saumakohta varmaankin kannattaa miettiä tarkkaan jotta sinne ei pääse muodostumaan mitään kosteaa ja muhivaa paikkaa... Ja peseytyminen tapahtuu juuri löylyhuoneessa!

    Vastaa
  4. Vesa Leskisenoja

    Moni voisi luulla tätä mainokseksi, mutta en tarkoita sitä tässä nyt.
    Veskutin löylynohjaimen propelli pyörii vielä saunomisen jälkeenkin. Tietenkin kiukaassa pitää olla jälkipolttoa tai vastukset pitää olla hieman aikaa päällä. Olen saanut aikoinaan saunojilta posiitiivista palautetta löylyhuoneen kuivumisesta paljonkin sen jälkeen kun olivat hommanneet löylynohjaimen.

    Vastaa
  5. Kristiina Strömmer

    Hyviä ohjeita. Lisäksi ei pitäisi holvata vettä lauteille niiden pesemiseksi saunomisen jälkeen, vaan käyttää riittävän isoa ja paksua laudeliinaa, jonka vie pois pestäväksi. Saunaa voi tuulettaa tehokkaammin sen ajan kun kuivattelee itseään ja pukee. Tämän jälkeen vielä sauna lämpiämään 1/2 tunniksi.

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tietoja kohteesta Lassi A Liikkanen

Saunologi ja saunan suunnittelun tutkimusmatkalainen. Johtava nykyaikainen suomalaisen saunan asiantuntija ja Suomen Saunaseuran Löylyn henki -palkittu 2021. Työkseni suunnittelen parempia digitaalisia palveluita. Minulla on pitkä historia tieteellisestä tutkimuksesta ja opetan satunnaisesti Aalto-yliopistossa.

0
    0
    Ostoskori - Cart
    Kori on tyhjä - Cart is emptyPalaa kauppaan - Return to Shop