Kirja-arvio: Saunavuoro raottaa ikkunaa oikeisiin saunoihin

Vuoden ensimmäinen kirja-arvio kohdistuu poikkeukselliseen uutuuteen. Heli ja Ville Blåfieldin Saunavuoro on harvinainen journalistinen tutkielma 2010-luvun saunakulttuurista. Kirja, joka kertoo mitä suomalainen sauna tällä hetkellä todellisuudessa on: ilman tekoripsiä tai photoshoppia, keskellä vanhempien taistelua löylyistä karkaavien tenavien kanssa! Kirja erottuu vuosikymmenen muista saunakirjoista ja jää elämään aikalaistarinana toivottavasti seuraavalle vuosisadalle asti. Lue mitä siinä itse näin.

---

Vedin kirjan arvostelukappaleen ulos mitäänsanomattomasta pahvikuoresta ja aloin kiivaasti silmäilemään sitä. En ehtinyt ensimmäistä sivua pidemmälle, kun verenpaineeni nousi.

Ei kai nyt taas!

Vasta yksi hyvätunnelmainen kirja oli pilattu asiattomalla asiatekstillä, miksi hitossa suomalaisten saunojen lukumäärä kiinnostaa tätäkin esseistiä? Asianperehtymättömille tiedoksi, että julkaistuani toissa vuonna virallisia totuuksia kritisoineeni arvioni saunojen lukumäärästä, sain pian Seppäsen Markun Oulusta oikaisemaan minua, että jotain on pielessä. Suomalaiseen tapaan epäsuorasti, mutta kuitenkin. Päädyimme sittemmin asiassa aselepoon, jota huomasin edellisen Sauna-lehden numeronkin kunnioittaneen ensimmäistä kertaa instituution puolesta kyseenalaisten Seurassa pitkään liputetun arvion puolesta. Markun kanssa jouduimme (mielestäni) molemmat myöntämään tietämättömyytemme asiassa. Jostain syystä tässä kirjassa Markun lukuja tarkastellaan lähes desimaalin tarkkuudella niin kuin asialla olisi merkitystä tai se olisi faktaa.

Mutta eipäs unohdeta Saunavuoroa, nyt kun pulssi on taas tasaantunut.

Vaikka sauna on keskeinen osa suomalaista keskivertokulttuuria, se harvoin nousee otsikoihin ellei sitä kohtaa häväistys tai erityinen kansainvälinen ylistys. Kun Helsingin Sanomien Kuukausiliite maaliskuussa 2019 otti asiakseen huomioida tulevan saunakirjan jo kuukautta etukäteen, oli selvää, että käsillä oli jotain erityistä.

Sisarusten, valokuvaaja Heli ja toimittaja Ville Blåfieldin (ex-HS), maaliskuun 2019 lopussa julkaiseman Saunavuoro kirjan saama etukäteisjulkisuus ei suoraan sanottuna tullut täytenä yllätyksenä. Ennen tätä Teoksen kustantamaa kirjaa parivaljakko julkaisi reilun puolentoista vuoden ajan Rapport-palvelussa kirjan pohjana olevaan 19-osaista juttusarjaa palanen kerrallaan. Saunologiankin sosiaalisessa mediassa nostin muutamia näistä julkaisuista esille.

Kirja ja digitaalinen artikkelisarja ovat kuitenkin asia erikseen. Rapportin Sauna-Suomi -sarjan kanssa en koskaan itse tullut läheiseksi, mutta kirjasta tilasin hyvissä ajoin itselleni kappaleen. Uutuus yllätti iloisesti ja osoittaa kirjan formaattina ajassa, jossa kaikki yli 300 merkkiä on liian pitkä luettavaksi, edelleen tärkeäksi. Mikäs se sellainen kirja sitten on?

Mistä on kysymys?

Sisarukset saivat idean saunakirjaansa kolmisen vuotta sitten. Idea oli, kuten niillä tapaa olla, kunnianhimoinen ja sen välineeksi valikoitui juuri käynnistynyt Rapport. 2017 parivaljakko aloitti ensimmäisen mittavan yhteisprojektin (ellei yhdessä vietettyä lapsuutta sellaiseksi lueta), joka sitoi heidät yhteen noin kahdeksi vuodeksi.

Blåfieldien ajatus oli kiertää saunomassa kaikissa Suomen maakunnissa ja kertoa journalistiseen tyyliin, millaista se suomalaisten saunaelämä oikeasti on. Mielijohteesta saunakiertue päätettiin toteuttaa maakunnittain aakkosjärjestyksessä, mikä varmisti, että keskimääräistä saunareissua kohden mittariin tuli yli 600 kilometriä, yhteensä melkein 13.000!

Jokaisessa paikassa on saunottu ja katseltu ja kuunneltu saunojien tuntoja ja tarinoita. Näistä kirjaan on kasattu 3-4 aukeaman mittaisia kuvavoittoisia reportaaseja, joissa tekstin keskimääräinen pituus jää selvästi alle kahden.

Saunakohteet eivät valikoituneet parhaiden mainoskuvien perusteella, vaan tekijät hyödynsivät Facebookin puskaradiokanavia hakeakseen saunakohteita ympäri Suomen. Loppujen lopuksi kohteita löytyi sen verran, että useimmiten jäi valittavaakin ja kameran eteen pääsivät hyvinkin erilaiset saunaseurueet ympäri maan. Tietoinen toiston välttely selkeästi onnistui.

Heli Blåfield kertoo, että alusta pitäen toiveena oli tehdä kokonaisuudesta lopulta kirja. Teoksen ja taitosta vastanneen Dog Designin avulla se myös onnistui. Rapportilla oli kuitenkin myönteistä vaikutusta työn etenemiseen. Jatkuva julkaisusykli pakotti viimeistelemään julkaisukelpoista sisältöä pienissä erissä ja kypsytti näkemyksen esimerkiksi kuvamateriaaliin hyvissä ajoin ennen kuin kirjasta oli tietoakaan. Myös saunaisännille ja –emännille oli helppo kertoa julkaistujen tarinoiden kautta, millaista julkisuutta saunan oven raottaminen tulisi tietämään.

Alastomuutta ja alkoholia

Reilun kolmen vuoden aikana minulla on ollut ilo esitellä Saunologiassa useampia saunakirjoja. Useampia näistä voi pitää suomalaista saunaa ja saunakulttuuria salonkikelpoisesti markkinointikirjoina. Olen toistuvasti kritisoinut näissä sitä, että vaikka kuinka ollaan kaavittu koko saunamaailmamme kirjo kuviin ja sanoihin, on tunnelma kuin kiiltokuvakirjassa ja tietyllä tavalla etäällä todellisuudesta. Lifestyle-lehdistä tuttu ”stailaus” on siivonnut useimmat elämisen maut, tuoksut ja tunteet sivuun. Ei näy export-oluttölkkejä, roikkuvia mahoja tai hapsottavia hiuksia.

Nyt näkyy.

Saunavuoro ottaa tämän päivän suomalaiseen saunakulttuuriin terveen journalistisen lähestymistavan, jossa saunomisen osaa arkipäivässä –  tai juhlassa – esitellään sen enempää kaunistelematta tai kauhistelematta. Helin mukaan ”kirja on tehty rakkaudesta dokumentarismiin” ja se näkyy lopputuloksessa.

Näkemys on erittäin ihmiskeskeinen ja elämänmakuinen, jossa saunat, saunojat tai heidän tapansa eivät ole pelkkiä sosiaalisen median huippuhetkiä, vaan osa normaalielämän jatkumoa. Itse asiassa 21 tarinan keskellä loistavat poissaolollaan morsiussaunat, juhannusvihdan sitomiset sekä hupaisat poikien pitkän kaavan ”saunaillat”, joita yleensä jaksetaan suomalaisesta saunakulttuurista puhuttaessa muistella.

Tätä ei pidä tulkita niin, että pitäisin saunomisen huippuelämyksiin keskittyviä kirjoja jotenkin vähempiarvoisina. Ajattelen niin, että erittäin tärkeää, että jos joku arvioi viidenkymmenen tai sadan viidenkymmenen vuoden päästä 2018 saunakulttuuria Suomessa, on nykyajasta jäljellä muitakin todisteita kuin siloteltuja mainoksia ja kauniita kuvakirjoja. Laura Seesmeren viime vuonna julkaistuissa väitöskirjassa tehtiin juuri tämänkaltaista kuva-analyysia ja havaittiin kuvamaailman muutoksia. Tällaisiin tutkimuksellisiin tarkoituksiin Saunavuorosta tulee erinomainen lähdeteos!

Arvostan siis arkipäivän saunaan tutustumista. Saunakulttuurin näennäisten polttopisteiden sijaan Blåfieldien tarkkailevat silmät ja kamera kiertävät hämyisissä saunoissa, sottaisissa pukuhuoneissa ja satunnaisten hätäpoistumisteiden oviaukoissa jäähdyttelemässä. Ville on kuunnellut, Heli kuvannut ja saunakansa on puhunut.

Ville kirjoittaa alun esseessä, että ”sauna ei ole pelkästään pimeä soppi, se on myös ikkuna”. Se on erityinen ikkuna suomalaisten mielen maisemaan. Tämä näyttää pätevän siinä mielessä hyvin, että tekijät ovat päässeet hyvin lyhyenkin tutustumisen aikana poikkeuksellisen lähelle ihmisiä. Sauna avaa tässä mielessä erityisen yhteyden saunojien.

Tämän oli huomannut kirjassa 13. löylyissä esiintyvä iranilainen Mahdi, joka tutustui Vaasassa suomalaisiin lopulta saunan kautta. Missään muualla ei valtaväestöön onnistunut luomaan suhdetta, mutta kuten Kekkonen aikoinaan havaitsi, sauna on hyvä paikka lähentää kansainvälisiä suhteita.

Mutta mites se erotiikka ja viina? Helin lehtikuvajournalistista tyyliä noudatteleva kuvaus ei jätä epäselväksi sitä, että suomalaiset saunovat edelleen yleensä alasti aseksuaalisesti. Alastomuudella ei kuitenkaan kirjassa mässäillä ja tuntuukin, että suomalaiset ovat vuosikymmenten aikana kehittäneet ujomman suhteen ”saunaruumiiseensa” kuin vaikkapa 70-vuotta sitten. Taustalla voi olla viime vuosikymmenten alastomuuden seksualisointi ja amerikkalaistuminen – tai jotain muuta. Mutta amerikkalaisihanteiden mukaisesti alkoholin käyttöä ei sen sijaan tarvitse ujostella.

Kyynisen tieteilijän huomautus: muistetaan että kirjassa esiintyvät saunapartiot ovat väistämättä tietoisia toimittajista ja käyttäytyvät sen mukaan hieman eri tavoin kuin ilman valvovaa silmää – riippumatta siitä pyrkivätkö toimittajat johdattelemaan heitä suuntaan tai toiseen, jota en tässä jaksa epäillä.

Kahdessa kolmasosasta kuvista tissutellaan mietoa alkoholijuomaa. Eikä pelkästään niitä hienoja pienpanimo-oluita. Kirjan tapahtumapaikoilla nautiskellaan kohtuudella, mutta suomalaisessa saunassa ei lasketa prosentteja, oli niitä tai ei. Alkoholin ja alastomuuden integraatio suomalaisessa 2000-luvun alun saunakulttuurissa on näin kiistatta osoitettu. Onneksi olkoon.

Saunologin pohdintoja

Kriitikon onnittelut ovat ironiset joten palataan suosiolla ruotuun. 21 valikoidun saunakokemuksen perusteella ei pidä esittää vahvoja väitteitä siitä, mitä sauna kaikille suomalaisille edustaa. Tämä ei ole tutkimus, tämä on tarkkanäköistä journalismia, jossa on uskottava tarinan autenttisuuteen.

Uskottavuutta lisää se, ettei kirjan kertojaääni selitä, analysoi tai arvota, vaan kuvailee kaunistelematta. Kamera kiinnittää katseen myös pieniin epäyksityiskohtiin. Kokonaisuus ei kuitenkaan huku yksityiskohtiin. Kirjaa on erittäin helppoa lukea. Aloittaa mistä tahansa, lopettaa mihin vaan. Joka kohdasta pääsee nopeasti sisälle yhteen saunatodellisuuteen.

Helin valokuvaustyyli on dokumentaristinen, toisaalta kirjassa on tavanomaista lehtikuvaa rohkeampia rajauksia ja rajumpia, vaikkakin luonnollisia,  sävyjä. Tyylistä tulee viimeaikaista saunakirjoista mieleen erehtymättömästi Kaupunkisaunoja, joka ilmestyi kun kaksikko oli vasta aloittanut Suomen kiertueensa. Yhtäläisyydet eivät ole siinä mielessä yllättäviä, että Heli myöntää itse ihailleensa Kaupunkisaunojan kuvaaja Liisa Takalan tyyliä jo pitkään.

Kuvat ovat tavallaan rosoisia, jos niitä vertaa vaikka edellisessä arvostelussa olleeseen Viola Virtamon Sauna-kirjaan. Saunavuoron kuvat eivät viimeisen kohteen avausta lukuun ottamatta estetisoi perinteisiä saunakuvaston elementtejä (vesi, laituri, puut lehdessä ja mitä näitä nyt on), mutta kirjan taitto onnistuu yhdistämään kuvat kokonaisuudessaan ajan tyyliin sopivaksi kollaasiksi.

Saunaelämä kuin vesi

Kirjassa ei minusta ole mitään suurta tarinaa tai draaman kaarta. Siinä on pieniä paloja saunaelämää kuin cocktail-tilaisuudessa alkuruokia. Kirjan pienoinen ongelma on juuri se. Tarinat herättävät ruokahalun ja loppuvat heti kun se on noussut. Tästä voi kiittää Villen erinomaisen juoksevaa ja vaivatonta kirjoitustyyliä. Tarinoiden lyhyt merkkimäärä mahdollistaa kuitenkin vain lyhyen sukelluksen kunkin saunaseurueen sen hetkiseen saunasuhteeseen, kunnes areena jo vaihtuu.

Kirja kulkee kuin taajamajuna hitaasti ohi pienten ja persoonallisten asemien - kiskoilla, joilla matka on päämäärää tärkeämpi. Tarinat valuvat kuin hiekka läpi sormien. Itse jäin kaipaamaan juuri tätä: selkeitä huippuja tai sattumia sopassa, vaikka ymmärrän etteivät ne olleet tämän konseptin kanssa yhteensopivia. Tekijöiden filosofia jokaisen ihmisen laulun arvoisuuden on toteutunut varsin puhtaasti.

Toinen teksti-ilmaisun alue, jolta olisin toivonut sävykkäämpää kerrontaa on itse saunominen ja löylyt. Nyt kirjailija toteaa jo aluksi ”aina samat löylyt”, eikä löylyn laatua jäädä ruotimaan myöhemminkään. Tämä on kuitenkin hyväksyttävää, sillä kirja ei opas löylyjen maisteluun vaan tarinoita saunojista. Toki tarinoissa on sen verran tarttumapintaa, että jokainen varmasti löytää sieltä oman helmensä (ainoastaan savusaunojia saattaa jäädä kismittämään). Saunologia lämmitti saunagraffitien sekä erikoisten kiuaskivien asettelun esittely. Heli taas kertoi liikuttuneensa voimakkaasti  Kanta-Hämeessä  lapsiperheen saunavuorolla:

Tässä saunassa kohtasin oman lapsuuteni, kun saimme mahdollisuuden tulla osallistumaan lapsiperheen viikon rauhallisimpaan hetkeen

Yhteenveto

Saunavuoro on kirja, jota on helppo suositella kaikille saunojille kuin peiliin katsomista. Kirjastakin moni löytää todennäköisesti itsensä, vaikkei olisikaan noin sadan kuvatun kansalaisen joukossa. Kirjan kääntäminen esimerkiksi japaniksi voisi olla perusteltua, vaikka kulttuurisen kontekstin ymmärtäminen voisi olla haastavaa – suomalainen sauna on niin voimakkaasti iskostunut jokaiseen nurkkaan, että sen seurauksia kirjassa esitetyssä mittakaavassa voi olla vaikea ymmärtää. Missä on se suomalaisen saunan pyhyys kaiken arkipäiväisen keskellä?

Kirjaa on myynnissä esimerkiksi kustantajan verkkokaupassa hintaan 34,50€.

Kiitokset Heli Blåfieldille haastattelusta ja kustantajalle arvostelukappaleesta.