Saunan lauteiden mitoitus ja löylyn laki

Tämä artikkeli on kolmas osa Saunologian laudepakettia. Tässä postauksessa esittelen ergonomiaan ja lämmön liikkeisiin perustuvat lauteiden mitoitusohjeet. Aiemmin käsiteltiin laudemallit sekä laudemateriaalit . Paketin viimeisessä osassa keskitytään suunnitteluun ja rakentamiseen sekä esitellään Suvikallion saunan lauteet.

Lauteilla on merkitystä saunan lämmön, ilmanvaihdon että tunnelman kannalta. Lauteiden suunnittelussa tehdään valintoja laudemallin, laudemateriaalin ja lauteiden viimeistelyn suhteen.

Tärkein asia lauteiden mitoituksessa on, että etäisyys ylälauteelta kattoon on alle 125  cm! 

Perusrakenne ja mitoitusohjeet

Perinteiset lauteet koostuvat kolmesta tasosta:

  • Istumataso eli istumalaude
  • Jalkataso, lavo eli jalkalaude
  • Askelmat

Jokainen taso on eri korkeudella. Riippuu saunan mittasuhteista montako askelmaa tarvitaan. Mikäli kiuas on onnistuttu upottamaan lattiatasoon, askelmia ei tarvita lainkaan. Jos saunassa on pari metrinen orsilaude, tarvitaan jo pienet tikapuut lauteille kipuamiseksi!

Löylyn lain mukainen laudekorkeus
Saunan tasot löylyn lain mukaisesti. Kuva: Tommila (toim.) Rakennan saunan. 1986. Julkaistu Rakennustiedon luvalla.

Löylyn laki

Jalkatason korkeudelle löytyy saunamytologiasta yksi selkeä suunnitteluohje. Se on löylyn laki. Sakari Pälsin esittämään väitteeseen suhtaudutaan saunaharrastajien keskuudessa suhteellisen vakavasti. Ns. ensimmäisen löylyn lain mukaan saunojan pitää olla jalkapohjiaan myöten kiuaskivien ylätasoa korkeammalla. Monet savusaunaharrastajat lisäävät tähän vielä 10 cm. Tämä tarkoittaa sitä, että jalkatason korkeus määritellään kiukaan korkeuden perusteella! Löylyn lain noudattamatta jättämisen katsotaan johtavan epätasaisiin löylyihin, mahdollisesti liian pieneen löylytaskuun ja varpaiden palelemiseen.

Löylyn lain merkitys on minusta tulkinnanvarainen. Se on muotoiltu alun perin hieman humoristisesti, eikä ole tarkoitettu lämpötekniseksi hypoteesiksi. Löylyjen lisäksi kiukaan ja lauteiden korkeusasema voi vaikuttaa löylyhuoneen lämpiämiseen. Erityisesti korkeiden pilari- ja verkkokiukaiden valmistajat pyrkivät vakuuttelemaan ettei "laki" ole enää voimassa.



Asiaa ei ole kuitenkaan vakavasti tutkittu. Löylyn laki periytyy luonnollisen ilmanvaihdon saunoista, siinä missä koneellisen ilmanvaihdon saunoissa lämpiäminen ei ole enää ilman luonnollisten liikkeiden armoilla. Omien kokemusteni perusteella löylyn laki kuvaa kostean ja lämpimän ilman kerrostumisilmiötä, johon pitää myös mekaanisessa ilmanvaihdossa suhtautua vakavasti.

Todisteiden niukkuudesta huolimatta voi sanoa, että lain noudattaminen ei varmasti heikennä saunaelämyksen edellytyksiä. Joten siitä kannattaa poiketa vain hyvästä syystä. Historiallisesti huonoja syitä ovat olleet esimerkiksi korkeat pönttö- ja muuratut kiukaat, joita Pälsi ankarasti kritisoikin ”napalöylyistä”.

Saavutettavuuden ja ergonomian vaatimukset

Ihmisten anatomisten mittasuhteiden samankaltaisuuden ansiosta on olemassa useita erilaisia lauteiden ergonomiaan liittyviä mitoitusohjeita. Olen koonnut ne seuraavaan taulukkoon. Kaikki ohjeet löytyvät kuvitettuina Rakennustiedon Saunan suunnittelu –kirjasta. Mitat tarkoittavat tasojen ulkopintojen etäisyyksiä toisistaan. Materiaalipaksuudet pitää huomioida rakennesuunnittelussa ja sillä ne vaikuttavat muihin mittoihin:

Kohde Mitat
Istumalauteelta kattoon 100-120 cm
Jalkalauteelta istumalauteelle 40-45 cm
Askelmien korkeus (nousu) 30-35 cm
Askelmien etenemä (syvyys) 25-35 cm
Istuimen leveys per henki 60 cm
Jalkatilan leveys > 30 cm
Istuimen syvyys, istumakäyttö 45-60 cm
Istuinsyvyys, jalat sylissä 80-90 cm
Istuimen leveys/pituus
makuupaikka jalat koukussa
120-160 cm
Istuimen leveys/pituus
makuupaikka jalat suorana
180-200 cm

Seuraava internetistä löytynyt kuva esittää samaa asiaa:

Lauteiden mitoitusesimerkkejä
Lauteiden mitoitusesimerkkejä

On selvää, että yleiseen käyttöön suunniteltavassa saunassa saavutettavuustekijät kaikessa suunnittelussa pitää huomioida perinpohjaisesti. Jos saunaan pitää päästä vaikkapa pyörätuolilla, on istumalauteen korkeuden oltava n. 50 cm lattiasta! Paikallinen rakennusvalvonta todennäköisesti ottaa mielellään kantaa näihin mitoituksiin. Paljon jää myös lauteiden suunnittelijan vastuulle.

Jos lauteita suunnittelee itse omaan käyttöön, ei kannata sokeasti tukeutua pelkästään keskiarvoisiin mittoihin, vaan miettiä monelleko ihmisille ja millaiseen käyttöön lauteet tulevat. Kannattaa rohkeasti mittailla olemassa olevia lauderatkaisuja ja testata erilaisia syvyys- ja leveysyhdistelmiä.

Pääluku vai mukavuus?

Henkilökohtaisesti olen nähnyt paljon saunoja, joihin on tehty mielestäni tarpeettoman paljon istumatilaa (lauteiden leveys) syvyyden kustannuksella. Yksityissaunassa on hyvä kysymys, miten paljon väkeä saunaan keskimäärin oletetaan tulevaksi. Optimaalisia istuimia ei kannata tehdä hirveästi liikaa.

U-lauteteet
U-muotoiset lauteet, joiden sivut n. 2 m pitkiä, tarjoavat monia vaihtoehtoisia tapoja nauttia löylyistä. Kuva: Viherjuuri 1955, Saunaopas. Julkaistu luvalla.

Tiloissa, joissa ei ole tarvetta kompromisseihin, kannattaa istuinlaude aina suunnitella reilun syvyiseksi. Tämä on merkittävin omissa lauteissani harmittamaan jäänyt tekijä. 60 cm on nimittäin aivan minimi syvyys.




Alla olevasta kuvasta saa jotain käsitystä erilaisten laudemallien kapasiteetista (people = henkeä, 48' = 120 cm, 72' = 182 cm, 96' = 240 cm):

Lauteiden malli ja kapasiteetti, people numero kertoo montako henkeä saunaan mahtuu
Lauteiden malli ja kapasiteetti, people numero kertoo montako henkeä saunaan mahtuu

Seuraavassa laudepaketin osassa pistetään numerot järjestykseen ja suunnitellaan malleista ja materiaaleista kokonaiset lauteet!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kuka Lassi A Liikkanen?

Saunologi ja saunan suunnittelun tutkimusmatkalainen. Johtava nykyaikainen suomalaisen saunan asiantuntija. Työkseni suunnittelen parempia digitaalisia palveluita sekä tutkin ja opetan Aalto-yliopiston dosenttina.