Valmistaja vastaa: kiuaskivi on tutkitusti turvallinen tuote

Saunologian edellisessä julkaisussa kuultiin keraamisia kiuaskiviä valmistavan Kerkes oy:n Teppo Hurmeen jyrkkiä mielipiteitä luonnonkivistä. Tässä artikkelissa Suomen johtava kiuaskivien valmistaja ottaa kantaa lukijoita mahdollisesti vaivaamaan jääneisiin väitteisiin kiuaskivistä. Saunologin tiivistelmä asiasta on se, että luonnonkivien tuotanto kiuastuotteiksi on hallittu prosessi, jossa huomioidaan kaikki tunnetut riskit turvallisuus etunenässä. Luonnonkivituotteiden poikkeuksellisen vähäiset reklamaatiomäärät kertovat, että keskimäärin kivien kanssa pärjätään erinomaisesti.


Luonnonkivien vaaroista varoittanut haastattelu saattoi nostattaa lukijoissa useampia kysymyksiä: ovatko luonnonkivet todellinen terveysuhka? Samaan aikaan toin esiin, ettei kiviä ole juurikaan tutkittu.

On tunnustettava, että kivien piileviä uhkia maalaillut artikkeli oli tarkoituksella provokatiivinen.

Ei myöskään ole niin, etteikö kiviä olisi tutkittu. Kivien valmistajat nimittäin ovat kyllä käyttäneet resursseja kivien ja maaperän erilaisiin tutkimuksiin eri tutkimuslaitosten kanssa. Tutkimuskia ovat tehneet mm. GTK, VTT, TTL, ammattikorkeakoulut ja yksityiset laboratoriot.

Omat kriteerini tutkimukselle ovat kuitenkin sen verran korkeat etten yleensä laske tutkimukseksi muuta kuin tieteellisen julkaisuprosessin läpäisseet raportit, joissa menetelmät ja tulokset ovat julkisia ja jonkun alan asiantuntijan arvioimia.

Koska kysymys luonnonkivien turvallisuudesta on nostettu esiin, niin kysytään alan ammattilaiselta, Sauna-Eurox Oy:lta, miten kiuaskivien laatua valvotaan ja turvallisuus varmistetaan (kivien tuotanoprosessista tarkemmin omassa miten kiuaskiviä valmistetaan -artikkelissa.)

Seuraavassa viisi saunologin esittämää väitettä otsikoissa ja niiden perässä ja välissä kiviyrityksen toimitusjohtaja Vesa Rintalan vastaukset kysymyksiin tammikuulta 2019. Aloitetaan kivien alkulähteiltä eli Suomen maaperästä (lisää tietoa maaperämme kalliokoostumuksesta esimerkiksi täältä: http://tupa.gtk.fi/julkaisu/tutkimusraportti/tr_205.pdf).

180409-saunaeurox-vesa-rintala-kivikasa-0806
Toimitusjohtaja Rintala raaka-aineiden ympäröimänä. Kuva vuodelta 2017.

Miten kiuaskiviksi valmistettavat esiintymät valitaan?

Tärkein kiuaskiven ominaisuus on tietenkin turvallisuus. Turvallisuuteen vaikuttavat tekijät selvitetään mineraalikoostumuksella. Epäkelvollisia aineita on lukuisia, mutta ensisijaisesti vältetään mm. erilaisia asbestikuituja, kiisuja ja muita tunnettuja terveydelle haitallisia aineita. Esimerkiksi asbestia ei ole löydetty raaka-aineena käytettyjen oliviinidiabaasi- ja vulkaniittiesiintymien homogeenisilta osilta. Tutkimustuloksien määrä lasketaan sadoissa . Myös mahdolliset rakotäytteet on tutkittu.

Seuraavaksi tärkeimpiä ovat muut kiuaskivelle sopivat ominaisuudet kuten lämmönvarauskyky, lämmönjohtavuus ja lämmönvaihteluiden kestävyys. Niiden tulee olla kiviaineksessa vähintään kohtuullisella tasolla. Meidän valikoimissa on myös koristekiviä, jotka täyttävät oikein käytettynä kyllä turvallisuuskriteerin, mutta eivät välttämättä ole muilta ominaisuuksiltaan parhaita mahdollisia.

Miten hyvin luonnonkivien ominaisuudet tunnetaan?

Olemme tutkineet 80-luvun alusta alkaen varsinkin oliviinidiabaasia Satakunnan alueelta. Tunnemme kuin omat taskumme missä on hyvä kiuaskiviaines. Potentiaalista kiviesiintymistä on määritetty riskialueita ja turvallisia alueita, joista parhaita edelleen käytetään raaka-aineen ottoon. Lisäksi olemme valmistaneet ja tutkineet muutkin käytössä olevat kiuaskivilajit sekä kymmeniä muita mahdollisia kivilajeja. Tunnemme terveen oliviinidiabaasin ja tunnemme ei terveet kivet. Käytännössä esimerkiksi haittaa aiheuttavat kiisupirotemäärät ammattilainen pystyy erottamaan silmälläkin.

Miten kivien laatua valvotaan?

Sauna-Euroxilla on käytössä laadunvalvontajärjestelmä, jolla tuotteiden yhtenäinen korkea laatu varmistetaan. Tähän kuuluu kymmeniä vuosia jatkunut laadunvalvontayhteistyö Geologian tutkimuskeskuksen (GTK) kanssa. Heillä on ylivoimaisesti parhaat laitteet ja paras ammattitaito kiven analysoimiseen sekä raaka-ainealueiden tutkimiseen. Tutkimusmenetelmistä tarkin on käyttää näytteistä otettuja ohuthiettä, joista pystytään määrittämään koostumukset äärimmäisen hyvin. GTK:n lisäksi Työterveyslaitos (TTL) tutkii näytteistä asbestipitoisuuksia. Asbestia koskevat vaatimukset edellyttävät poikkeuksellisen tarkkoja tutkimuksia, joita kukaan muu ei tee.

180409-saunaeurox-lajitteluhihan-0826
Pestyt kivet saapuvat tarkastettavaksi liukuhihnaa pitkin. Saunologia.fi

Valmistusprosessissa valvonta jatkuu. Tuotantovaiheessa kiuaskivien silmämääräisessä valikoinnissa pystymme helposti valikoimaan pois pienimmätkin riskitekijät - oliviinidiabaasissa riskit ovat sen tunnetun koostumuksen takia mitättömiä.

Poistamme noin 30-50 prosenttia raaka-aineesta oman laaduntarkkailumme yhteydessä. Teemme näin vaikka aikaisemmat selvitykseni kertovat, että tähän ei välttämättä olisi tarvetta.

Tuotantolinjalla kontrolloimme käytännössä jokaisen kiuaskiven, joka kivilaatikkoon tipahtaa. Poistamme noin 30-50 prosenttia raaka-aineesta oman laaduntarkkailumme yhteydessä. Teemme näin vaikka aikaisemmat selvitykseni kertovat, että tähän ei välttämättä olisi tarvetta. Tämä yksinkertaisesti siitä syystä, että emme ota pienintäkään riskiä väärien kivien ja ainesosien joutumisesta laatikkoon. Lisäksi pystymme tällä tavalla myös valvomaan raaka-ainettamme, ettei siinä tapahdu huomaamattamme muutoksia.

180409-saunaeurox-karkea-od-0782
Karkearakeinen oliivinidiabaasi joutaa tälle hetkellä valitettavasti ainoastaan hylkyyn. Sitä päätyy joskus sattumalta myös myyntieriin, mutta se on täysin turvallinen ja käyttökelpoinen tuote.. Saunologia.fi

Onko teidän mielestänne kiviä tutkittu riittävästi?

On turha väittää, ettei kiuaskiviä olisi tutkittu!

Pyrimme tutkimaan käytettävät kivet kaikin mahdollisin keinoin varmistaaksemme tuotteiden korkean laadun. Meidän tapana ei kuitenkaan ole julkaista tilaamiamme tutkimuksia yksityiskohtaisesti kaikelle kansalle, tietoja hyödynnetään firman sisällä tuotteen laadun pitämiseksi huipussaan.

Mitä kuluttajan, joka epäilee luonnonkivien aiheuttavan ongelmia, pitäisi tehdä?

Asiakkaiden palaute on kuin viimeinen etappi laadunvalvontaa! Negatiivista palautetta tulee meille hyvin vähän. Viimeksi tullut epäily kiisuista on vuodelta 2015 ulkomailta. Oli kysymys saunan tummumisesta. Tutkitutimme tapauksen kivet GTK:lla ja emme löytäneet niistä syytä tummumisen aiheuttajaksi. Reklamaation aiheita saattaa olla kiven koko, kiven murentuminen tai muu vastaava. Suurimman poikkeuksellisen nopeasta murentumisesta on aiheuttanut liian tiivis ladonta. Näissäkin tapauksissa useimmiten muhjusta suurin osa on yleensä vastuspölyä.

Jos epäilee vakavasti kivien aiheuttavan ongelmia, kannattaa olla yhteydessä jälleenmyyjään tai valmistajaan. Me käsittelemme kaikki reklamaatiot ja pyrimme selvittämään mistä on kysymys, tarvittaessa vaikka tutkimuksin. Reklamaatioita tulee kuitenkin harvinaisen vähän verrattuna vaikka muihin valmistavan teollisuuden aloihin. Esimerkiksi iho-oireita aiheuttavista kiuaskivistä emme ole saaneet palautetta. Teoriassa iho-oireet voisivat olla mahdollisia, tänä päivänä ihmiset ovat herkistyneet monille tekijöille.

Kiitos Sauna-Euroxin Vesa Rintalalle nopeista vastauksista kysymyksiin!

Saunologin johtopäätökset

Sauna-Euroxin luonnonkivien tuotanto kiuastuotteiksi on hallittu prosessi, jossa huomioidaan kaikki tunnetut riskit turvallisuus etunenässä. Tuotantoprosessista valmistuu hintaansa nähden erittäin toimiva ja helppokäyttöisiä kivituotteita, joissa ei nykytutkimusten mukaan ole mitään systemaattista ongelmaa. Koska niin suuri osa suomalaisista on kivien kanssa tekemisissä, on vaikea uskoa niiden merkittäviin terveyshaittoihin.

Olen kuitenkin toisaalta sitä mieltä, että kivien tutkimusta on syytä jatkaa ja kehittää uusia menetelmiä niiden potentiaalisten vaikutusten havainnointiin. Erityisesti korkeissa lämpötiloissa saunailmaan mahdollisesti irtoavia yhdisteitä olisi kiinnostavaa tutkia: onko niitä, kuinka paljon ja voivatko ne olla terveysvaikutteisia? Mutta toistaiseksi saunotaan rauhassa, omassakin kiukaassani lämpiää lauantai-iltana vulkaniitti.

Sauna-Eurox on Saunologian yhteistyökumppani vuonna 2019.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Kuka Lassi A Liikkanen?

Saunologi ja saunan suunnittelun tutkimusmatkalainen. Johtava nykyaikainen suomalaisen saunan asiantuntija ja Suomen Saunaseuran Löylyn henki -palkittu 2021. Työkseni suunnittelen parempia digitaalisia palveluita. Minulla on pitkä historia tieteellisestä tutkimuksesta ja opetan satunnaisesti Aalto-yliopistossa.