Pikatesti: kannettava saunakaiutin Zone

Saunologian kokeiltava kävi Northern Pails start-up yrityksen Suomessa suunnittelema Zone-kaiutin tai monitoimituote. Laite toimii kaiuttimen lisäksi vesikiuluna, joten sille löytyy luontevasti paikka saunasta. Vaan mille saunasoundit kuulostivat?

190115-NP-ZERO-SAUNOLOGIA-1801
Northern Pails Zone -kaiutin saunakäytössä - Saunologia.fi

Mistä on kysymys?

Varhaisessa vaiheessa oleva etelä-suomalainen yritys on kehittänyt parin vuoden ajan äärimmäisiä olosuhteita sietävää kannettavaa kaiutinta. Kaiuttimen kehittänyt insinööri Jarno Voutilainen sai idean 2017 ja alkoi kehittelemään tästä prototyyppia. Vuonna 2018 tuote patentoitiin. Ensimmäinen tuotteen joukkorahoituskampanja toteutettiin onnistuneesti myös vuonna 2018.

Kaiutin on valmistettu muovista ja painaa itsessään pari kiloa. Kaiutinta on saatavan sekä mustana että valkoisena. Kaiuttimessa ei ole liikkuvia osia, kuuden nappulan hallintapaneelin lisäksi siinä on kumiluukku virta- ja ääniliitännöille. Ei näyttöjä, vaan laite antaa käyttäjälle palautetta äänimerkein ja musiikilla. Kaiutin on toteutettu 2-tie ratkaisuna, eli siinä on kahdelle kanavalle oma diskanttielementti ja yhteinen matalien taajuuksien elementti pohjassa. Valmistaja kutsuu äänimaisemaa 360 asteiseksi. Rakenne on kokonaisuudessaan modulaarinen eli se voidaan korjata.

Kaiutin on roiskevesisuojattu (IPx4) ja sen vetoisuus on neljä litraa. Kaiutin on 28 cm korkea ja 27 cm halkaisijaltaan yläreunasta.  Se toimii sekä kuumissa että kylmissä olosuhteissa. Äänen lisäksi kaiuttimessa on ääni- ja liiketunnistimeen perustuva valojärjestelmä, joka haluttaessa valaisee ympäristöä monin eri värein. Tuotetta ladataan omalla laturillaan ja yhdellä latauksella se toimii noin kymmenen tuntia.

190115-NP-ZERO-SAUNOLOGIA-1794
Northern Pails Zone -kaiutin saunakäytössä - Saunologia.fi

Ääntä kaiuttimeen saadaan ensisijaisesti Bluetoothin yli, mutta tarvittaessa siihen voi liittää miniplug (3.5mm) liitännällä minkä tahansa analogisen stereoäänilähteen. Bluetoothin kantama vaihtelee kymmenestä metristä eteenpäin. Musiikkia voidaan toistaa myös muistikortilta, tosin sen selailuun ei ole sen kummempaa käyttöliittymää.

Kokeiltavana oli tulevan tuotantokappaleen ennakkomalli tai prototyyppi, joka vastasi fyysisesti mitoiltaan lopputuotetta. Elektroniikka ei kuitenkaan ollut täysin valmista, vaan digitaalista äänisignaalinmuokkausta (DSP) simuloitiin puhelinsovelluksen avulla.

Saunologin vaikutelmia

Kaiuttimen muotoilu on nykyaikaa ja jokainen voi valokuvista muodostaa siitä oman mielipiteensä. Materiaalin tuntuma on hieman muovinen, mutta tämä ei ole häiritsevää. Kehittäjien mukaan materiaali vaihtuu pitävämpään suuntaan tuotantomallissa. Ämyrissä ei ole kahvaa, mutta muovissa riittää juuri pitoa senkin jälkeen, kun sinne on laskettu neljä litraa vettä. Painopiste on sopivan matala, joten ämpäri ei uhkaa kaatua, kuten muovisilla kipoilla on joskus tapana.

Kun laitteen käynnistää, se todella herää eloon. Kaiuttimesta helähtää epätavallinen tervetuliaismusiikki ja valaistus aktivoituu. Äänipalautetta käytetään useimpien, muttei kaikkien toimintojen yhteydessä.

190115-NP-ZERO-SAUNOLOGIA-1786
Valaistus: Turkoosi

Valaistus elää omaan elämäänsä tai sen voi ”pysäyttää” johonkin monista perusväreistä tai sammuttaa. Itse pidän saunassa säädettävyydestä enemmänkin kuin jatkuvasta diskofiiliksestä.

190115-NP-ZERO-SAUNOLOGIA-1779
Northern Pails Zone valaistuna siniseksi

Laitteen käyttö kaiuttimena oli kiitettävän selkeää. Android-puhelimella kaiutin liitetään Bluetooth-laitteeksi, tämän jälkeen esimerkiksi Spotify osaa soittaa musiikin suoraan kaiuttimesta. Kaiuttimessa olevilla nappuloilla voi ohjata soittolistaa ja vaihtaa äänenvoimakkuutta.

190115-NP-ZERO-SAUNOLOGIA-1822
Northern Pails Zone -kaiutinta voi komentaa kuudella nappulalla: valaistus, volume (+/-), play/pause sekä puhelinkäytön painike

Käytettävyys on siis riittävällä tasolla, entäpä ääni? Laitteen perusäänenlaatu vaatii DSP:tä, joka tulee (tulevaisuudessa) laitteen mukana. Sieltä voi valita erilaisia äänitiloja omien mieltymysten ja musiikin mukaan. Uskon, että äänenlaatu on useimmille riittävä ja koska lopullista soundia ei voitu testata, puhutaan mieluummin äänenvoimakkuudesta.

Voluumia laitteesta lähtee saunakäyttöön sopivasti. Testi suoritettiin pienessä, alle 10 m3 saunassa, jossa laitteen rajojen tullessa vastaan desibelejä oli riittävästi. Suurempiin tiloihin tai äänekkäämpiin tilaisuuksiin äänivoimavarat kuitenkin mietityttävät, kosteissa grillibileissä juhannuksena saattaa Zone jäädä mieskuorolle auttamattomasti kakkoseksi. PA-käyttöön tämä ei siis sovellu.

Yhteenveto

NP Zone on rohkea kotimainen tuoteuutuus, jonka avulla saa vaikka saunaan tilapäisesti musiikkia ilman johdotuksia. Tätä voi kokeilla vaikka sähkösaunassa luonnonäänien tai muun rentoutumista edistävien äänimateriaalien kanssa. Koska kaiutin on kannettava, voi saunomisen lomassa kantaa terasille eikä tarvitse pelätä mitä sille tapahtuu, jos esimerkiksi paljusta loiskahtaa sen päälle vettä.

Tuotteen vaikutelma oli positiivinen ja vaikka siinä on jotain hiomista kuten prototyypeissa yleensä on, se vaikuttaa jo nyt kelvolliselle ratkaisulla tunnelmanluontiin ja musiikintarpeeseen ääriolosuhteissa. Muotoilun suhteen jäin itse toivomaan vieläkin pelkistetympää laitetta esimerkiksi mattamustana ilman yhtäkään näkyvää nappulaa.

190115-NP-ZERO-SAUNOLOGIA-1811

Zone on tuotteena lähtölaukauspisteessä ja sen tuloa kauppoihin vauhditetaan nyt käynnissä olevan joukkorahoituskampanjan avulla. Maaliskuun 2019 puoleen väliin asti voit ennakkotilata kaiuttimen hintaan 179€ IndieGoGo-palvelusta, jolloin tuotteen pitäisi saapua toukokuussa 2019. Mikäli kampanjan tavoitteet eivät täyty, et menetä rahojasi. Myöhemmin kaiuttimen hinnaksi tulee n. 350 euroa.

https://www.indiegogo.com/projects/zone-the-revolutionary-bluetooth-speaker--2#/

Kampanja jälkeen tuote on odotettavissa loppuvuonna 2019 myyntiin myös tavanomaisissa elektroniikan jälleenmyyntikanavissa.

Saunologia toivottaa onnea keksinnön saamisessa markkinoille!                 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kuka Lassi A Liikkanen?

Saunologi ja saunan suunnittelun tutkimusmatkalainen. Johtava nykyaikainen suomalaisen saunan asiantuntija. Työkseni suunnittelen parempia digitaalisia palveluita. Minulla on pitkä historia tieteellisestä tutkimuksesta ja opetan satunnaisesti Aalto-yliopistossa.