Skip to content

Päivä, jolloin Suomi ei ollut enää saunamaa

Sauna tunnettiin köyhän apteekkina ja sitä pidettiin saatavilla kaikille. Nyt saunasta on tullut enimmäkseen harmiton, mutta lähtökohtaisesti tarpeeton ylellisyyspalvelu - kansanterveydellinen uhka, ei mahdollisuus. Tai ainakin näin tulkitsin COVID-19 -epidemiareaktioita ja vaikutusta Suomessa tasan kaksi kuukautta sitten. Nyt näkemykseni on edelleen sama. Tässä mielipidekirjoituksessa katsaus saunakulttuurin arvostuksen alennustilaan ja tilanteen taustoitus.


Historian kulussa merkittävät aikakausien muutokset tapahtuvat usein vaiheittain, lähes portaattomasti liukuen ajasta toiseen. Liike havaitaan vasta vuosien päästä taaksepäin katsottaessa. Esimerkiksi kun todetaan, että kuvaputkitelevisiot ja CD-levyt ovat nyt 99%:sti jätettä eivätkä enää käyttötavaraa.

On suorastaan poikkeuksellista, että jokin yksittäinen päivämäärä syöpyy kollektiiviseen tajuntaan ja jää historiaan. Viimeisen sadan vuoden aikana Suomessa on kuultu Mainilan laukauksista (26.11.1939), Armstrongin kuukävelystä (20.7.1969) ja 9/11-iskuista 2011. Saattaapa joku saunaihminen muistaa päivän 8.8.2010, kun saunahölmöys edellisen kerran vuoti meiltä kansainväliseen uutisvirtaan Heinolan traagisesti päättyneistä kilpailuista.

Lauantaita 21.3.2020 ei ulkomailla tulla noteeraamaan. Mitä silloin tapahtui? Tällöin Suomen ensimmäinen menehtyi COVID-19 -potilas. Tämä oli pieni lisä maailman jo yli kymmenen tuhannen kuolemantapauksen joukossa. Suomessa oli pantu toimeen poikkeustilalaki ja tehty joitakin pakkotoimia epidemian leviämisen hillitsemiseksi. Pakotelista oli toistaiseksi suhteellisen lyhyt ja kansalaisille sekä yrityksille on jätetty vielä valinnanvaraa esimerkiksi yökerhoissa bilettämisen, hiihtokeskuksissa liikkumisen tai kouluissa ruokailun osalta. Elokuvateatterit, museot ja kirjastot oli kuitenkin suljettu, mutta esimerkiksi yhden kauppakeskuksen suositut avajaiset järjestettiin Helsingin Herttoniemessä vielä 20.3.

Lauantai, se  tavanomainen saunapäivä, 21.3.2020,  jää kuitenkin historiaa n. 50-luvulta käynnistyneen saunojen arkipäiväistymisen (kommodifikaatio) ja toisaalta ylellistymisen jakson päätepisteenä. Päivänä, suuri kasvava joukko taloyhtiöiden saunoja erityisesti vuokrataloyhtiöissä (Sato, VTS-Kodit, Lumo, HOAS, TOAS), päätti pistää saunojen ovet lukkoon ja kiukaat kylmäksi (kts. YLE https://yle.fi/uutiset/3-11267907). Myös yleiset saunat sulkivat ovensa.

Screenshot 2020-05-21 at 7.30.58
Google Kartan kuvaruutukaappaus 21.5.2020 näyttää julkisten saunojen olevan edelleen kiinni.

Tämä päätös kertoo selvää kieltään siitä, miten tänä aikana miljooniin paisuneen saunaluvun huonot ja keskinkertaiset saunat ovat maamme pienpäättäjiin vaikuttaneet. Kun jotakin laitetaan kiinni varmuuden vuoksi, on selvää, että tehdään valintoja välttämättömän ja itsestään selvän sekä ylimääräisen ja kivan pikkulisän välillä. Sauna on nyt jäänyt jälkimmäiseen kategoriaan.

Sauna ei Koronakriisissä pinnalle tulleen näkemyksen mukaan ole enää suomalaisille välttämätön hyvinvointi- ja hygieniaratkaisu. Toisin kuin pyykkituvat, taloyhtiön saunan voi siis toistaiseksi sulkea varmuuden vuoksi. Pidempiaikainen tai jopa pysyvä sulkeminen uhkaa kuitenkin julkisia saunoja Suomessa ja maailmalla, kun erityistilanteessa tilapäisesti minimiin supistetut palvelut jäävät vaille käyttäjiä. Osin tästä syystä käynnistin kotimaisen julkisten saunojen tukikampanjan.

Nyt pari kuukautta myöhemmin saunojen avautumista odotelleen kuumeisesti, mutta jälleen kerran päättäjien prioriteettina ovat muut, kieltämättä talouden kannalta merkittävimmät toimialat kuten ravintolat. Eipä ihme, että moni uusi julkinen sauna onkin liiketoimintapohjaltaan ravintola, ei sauna.

Suomi ei ole enää saunamaa, Suomi on nyt suihkumaa.

Historiallisesti tilanne on ennenkuulumaton. Vielä toisen maailmansodan jälkeen julkisten saunojen hintoja säädeltiin niin, että myös köyhimmät pääsisivät kylpemään. Jatkosodan aikana täisaunat olivat keskeisessä roolissa sekä kansanterveyden että puolustuskyvykkyyden ylläpidossa. Nykyinen suihkujen ylivalta on ironista, sillä historiallisesti suihkut ovat vain vähän huoneistosaunoja uudempi keksintö, joka vakinaistui vasta 1980-luvulla, jolloin saunojakin jo integroitiin asuntoihin

Elvytystoimia suunnittelemaan!

Osanottoni kaikille COVID-19 -epidemian uhrien omaisille. Todellisia uhreja voimme vain muistaa, saunakulttuurin arvon elvyttää. Saunologiankin tukema Sauna Unescoon -hanke on yksi näistä, mutta konkreettisia toimia saunojen turvalliseen käyttöön palauttamiseksi kaivataan edelleen  kipeästi.

Sauna ei ole Koronapesäke, ei anneta sen jättää pysyvää leimaa saunalle. Mikäli taloyhtiönne yhteisösauna on edelleen käytössä, lue täältä vinkit jolla teet sen käytöstä mahdollisimman turvallista. Viranomaisilta, erityisesti Aluehallintovirastolta, odotetaan nyt kannanottoa miten julkiset saunat voivat avata oviaan kesäkuussa, jos näin iloisesti pääsee käymään.

Miten tähän päädyttiin ja oliko saunojen sulkeminen tarpeetonta?

Kansainvälisesti arvioituna mitään tutkimustietoa suomalaisen saunan erityisestä tartuntavaarallisuudesta ei ole olemassa. Sauna sai negatiivista huomiota helmikuussa 2020 julkaistussa tutkimuksessa, jossa Kiinassa, wuhanilaisessa kylpylässä vierailleiden henkilöiden Koronatartuntoja jäljitettiin. Artikkelin tarkkaan lukeneelle oli selvää, ettei saunalla ollut mitään kausaaliyhteyttä taudin levittämiseen. Aiempia influenssaviruksia koskevien tutkimusten pohjalta tiedetään, että virus kuolee tai deaktivoituu kuumissa oloissa tavalliseen huonelämpötilan nähden moninkertaisesti nopeammin – jopa kymmenissä minuuteissa. Nykyistä SAR-CoV-2-virusta on tutkittu hyvin vähän (kts. https://www.biorxiv.org/content/10.1101/2020.04.11.036855v1), mutta uusikin tutkimus viittaa samaan. Näiden periaatteessa positiivisten tutkimusten tulkinta on kuitenkin hankalaa, sillä tietoa siitä miten suuria pitoisuuksia virusta pisara tai aerosolitartuntaan tarvitaan ei ole. Vaikka saunaympäristön voidaan hyvällä syyllä uskoa olennaisesti vähentävän tartuntariskiä, sitä on vaikea suoraan julistaa puhtaaksi. Näistä syistä aihetta kommentoitiin varovaiseen sävyyn myös kansainvälisen saunajärjestön ISA:n tiedotteessa maaliskuussa.

Toisaalta vankkoja todisteita saunan ihmevaikutuksille ei myöskään ole. Vaikka saunomisen terveyshyödyistä on viime vuonna saatu lisänäyttöä, ei saunan infektioita ennaltaehkäisevä vaikutus ole kiistaton eikä kukaan ole vakavasti tutkinut sitä influenssojen kestoon tai vakavuuteen vaikuttavana hoitotoimenpiteenä. Australialainen lääkäri Marc Cohen on saanut huomiota pyrkiessään levittämään sanaa saunan turvallisuudesta sekä lämpöterapian hyödyistä taudista toipumiseksi. Hänen aihetta käsittelevää artikkeliaan ei ole toistaiseksi vertaisarvioitu ja tiedän, että esimerkiksi saksalaisessa sauna-alan ammattijärjestössä Deutscher Sauna-Bundissa siihen suhtaudutaan hyvin kriittisesti.

Cohen oli muiden asiantuntijoiden kanssa kuultava 19.5. järjestetyssä kansainvälisessä webinaarissa, jonka organisoi Global Wellness Institute. Keskustelun teemana oli se, voisiko sauna olla epidemiassa positiivinen voima: parantaen vastustustuskykyä ja hoitaen oireita. Tai yleisemmin: pitäisikö saunomista määrätä hoitomuotona erilaisiin fyysisiin ja psyykkisiin vaivoihin? Eli tämän vanhan suomalaisen köyhän apteekki ja sairaala -ajatuksen jatkoa.

GWI Sauna thermic health webinear 2020-05-19 at 18.37.11
Hydrothermal: Sauna Science Lab webinaaria seurasi lähes 300 kutsuvierasta ympäri maaailmaa Zoom-palvelussa!

Tapahtumaa kuunnelleena uskon itse, että saunalla on kokonaisuudessaan positiivista annettavaa taistelussa tämänkaltaisia epidemioita vastaan, eikä apteekki perinnettä voi täysin mitätöidä. Toisaalta viimeaikaisia uutisia hengitysmaskipakon kansainvälisestä leviämisestä seuranneena katson, että rajoitukset yleisissä saunoissa yhteissaunomiseen suurten osallistujajoukkojen kesken olivat paikallaan, jos valtiollinen strategia oli tukahduttaa tartuntaa. Sen sijaan taloyhtiöiden vuokravuorojen peruuttaminen ei. Yhteistilojen hygieniasta huolehtiminen on tärkeää, mutta mikäli hygienia ja ilmanvaihto ovat kunnossa, riskiyhtälön pitäisi olla suotuisu.

Syynä erityisesti vuokratalojen saunojen sulkuun oli osittain siinä, että useimmilla suomalaisilla on muitakin saunavaihtoehtoja. Ilta-Sanomien kevään 2020 laajan mielipidekyselyn mukaan jopa 81%:lla on oma sauna.  Mutta sille viidennekselle, jolla omaa saunaa ei ole, saunojen sulkeminen saattoi kolahtaa kovaa.

Screenshot 2020-05-21 at 8.06.28
Ilta-Sanomien mielipidetutkimuksessa jopa 81% kertoi että kotona on sauna.

Kuinka kovaa se sattui, on toistaiseksi mysteeri sillä tarkkaa lukua yksityissaunoista tai saunomistiheydestä ei ole olemassa, IS:n kaltainen gallup on vain suuntaa antava ja aina jonkin verran vinoutunut. Mutta hyviä uutisia:  olen Saunologian kanssa mukana parhaillaan toteuttamassa tieteellistä tutkimusta, jossa epidemian vaikutuksia suomalaisten saunomiseen käsitellään. Myöhemmin paljastuu mitä oikeasti saunoissa tapahtui ja voidaan arvioida mitä kansanterveydellisiä vaikutuksia tällä oli!

Kiitos ISA:n Risto Elomaalle aihetta koskevasta jatkuvasta tiedottamisesta.
Kuva-aiheen alkuperäismalli https://ben2ty.blogspot.com/

3 thoughts on “Päivä, jolloin Suomi ei ollut enää saunamaa

  1. Pekka Linnainen

    Mitkä ovat saunojen sulkemisen kielteiset terveysvaikutukset verrattuna koronan kuvitteelliseen uhkaan? Miten paljon olemme jo menettäneet terveyttä, niin fyysistä kuin mielenterveyttä? Kantavatko saunanvälttelijät vastuunsa?

    Vastaa
  2. Arto M

    Saunan muistoa kunnioittaen.

    Todellakin tutkimustieto puhuu keuhko ja hengitystie infektioiden osalta saunan puolesta. Ja nykytiedon mukaan Korona alkaa lisääntymisellä kurkussa. Mutta missään ei vielä ole tutkittu Koronan sairastaneiden sauna käytöstä.
    - miten usein viikossa käyttävät saunaa?
    Tuolla käyttöjen toistuvuudella voi hyvin olla osuutensa limakalvojen terveyteen, mikä noissa aikaisemmissa tutkimuksissa on todettu saunan terveysvaikutukseksi

    Nyt kun Suomen taas täytyy ponnistaa pohjalta, tuo voisi olla hyvä asia selvitettäväksi

    Vastaa
  3. katja

    Kaikkein erikoisinta tästä asiasta tekee se että suomen hallitus tai mikään julkinen taho ei ole missään vaiheessa määrännyt sulkemaan saunoja vaan jostain syystä ihmiset ovat keksineet että saunat olisivat kaiken pahan alku juuri viruksen leviämisessä. Siksi siis lupaa viralliselta taholta saunan avaamiselle saa odotella forever koska niitä ei ole koskaan mikään taho määrännyt suljettaviksi.

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tietoja kohteesta Lassi A Liikkanen

Saunologi ja saunan suunnittelun tutkimusmatkalainen. Johtava nykyaikainen suomalaisen saunan asiantuntija ja Suomen Saunaseuran Löylyn henki -palkittu 2021. Työkseni suunnittelen parempia digitaalisia palveluita. Minulla on pitkä historia tieteellisestä tutkimuksesta ja opetan satunnaisesti Aalto-yliopistossa.

0
    0
    Ostoskori - Cart
    Kori on tyhjä - Cart is emptyPalaa kauppaan - Return to Shop