Miksi taloyhtiön saunassa on hyvä olla kuuma

Lyhyt saunomisaika ja kävijöiden vaihtuvuus edellyttävät yhtiön saunassa riittävää lämpötilaa, esittää Vesa Hatakka, Saunologian tuorein saunavieras. Vesa kirjoittaa minkä takia riittävä lämpötila on ehdoton edellytys miellyttävälle saunakokemukselle. Kuunnellaan miten Vesa perustelee ja esittelee omassa, aiemassa taloyhtiössään soveltamiaan suosituksia!

Taloyhtiön saunakin voi olla hyvä sauna

Jotta talosauna tuntuisi miellyttävältä, vaaditaan hieman sääntöjä ja sopeutumista. Rajoitettu saunomisaika asettaa omat rajansa, samoin hygieniavaatimukset ja säädöt, joita ei voi muuttaa kävijäkohtaisesti. Parilla perustellulla vinkillä kaikkien saunomisesta tulee kuitenkin mukavampaa.

Aikatekijä

Siinä missä rantasaunassa tai omassa saunassa saattaa olla miellyttävää lekotella miedossa lämmössä pitkiä aikoja ja toistuvasti löylyhuoneessa vieraillen, ei tätä ylellisyyttä ole talosaunassa  tarjolla. Talosaunassa on yleensä selviydyttävä jo 4000 v sitten Babyloniassa määritellyssä aikayksikössä 1h eli yhdessä tunnissa.

Perinteinen saunomisohjehan on, että löylyä ei pitäisi heittää ennen kuin keho on tottunut lämpöön, iho on kuivunut suihkun jälkeen ja alkaa hikoilla. Alkutilanteessa kun ilman kosteus on pieni, hiki haihtuu tehokkaasti, mikä jäähdyttää ihoa. Tällöin ei välttämättä näy hikipisaroita, mutta iho tuntuu nihkeältä. Kun sitten heitetään löylyä, tuntuu voimakas lämpövaikutus, kun vesihöyry tiivistyessään pisaroiksi iholle luovuttaa siihen lämpöä.

Jos talosaunan pikavuorolla lämpötila on alakanttiin, ei aika eikä maltti riitä hikoilun odottamiseen, vaan löylyn heitto tulee aloitettua lähes välittömästi. Tämä johtaa runsaaseen löylyveden käyttöön ja kehon lämmittämiseen iholle tiivistyvällä vedellä. Kun kosteuspitoisuus on koko ajan korkea, saunailman märkälämpötila on korkeampi kuin ihon lämpötila, jolloin ihoa viilentävää haihtumista ei tapahdu. Näin menetetään se perinteisen suomalaisen saunan peruspiirre, jossa kosteuttavaa ja lämmittävää löylyvaihetta seuraa kuivumis- ja viilentymisvaihe. (Sauna-lehti 1/2000)

Mikään ei tietysti estä, että sovittaisiin esim. 1,5 h vuoroista, sillä tuosta tunnista kuluu käytännössä 5 min alusta ja lopusta vuorojen vaihtuessa. Saunan kuivumisen kannalta pidempi aika olisi myös eduksi. Kiireen tuntu saunassa nollaa herkästi saunan hyvät vaikutukset.

Saunan lämpömittaritesti
Rakennusmaailma 2005 testasi lämpömittareita

Lämpötila

Edellämainittu tilanne korostuu, jos saunan lämpötila on vielä luultua alhaisempi. Tässä monet kiukaiden valmistajat johtavat käyttäjiä harhaan kun lämpötilaa mittaava anturi ohjeistetaan asentamaan kiukaan päälle ja lämpötilaksi neuvotaan asettamaan esim. sinänsä kohtuullinen 80 °C.

Perinteisesti lauteiden vierestä pään korkeudelta mitattuna lämpötila onkin sitten 10-15 °C alhaisempi.

Huoltoyhtiö tai isännöitsijä eivät ymmärrettävästi lähde äänestyttämään saunan lämpötilasta vaan vetoavat valmistajan ohjeisiin. Jos kiukaan ohjauskeskus lämpömittareineen on sijoitettu pukuhuoneeseen, eikä termostaatin säätö ole lukittavissa, seuraa varsin viheliäinen tilanne, kun kunkin saunojan tekemä säätö vaikuttaa vasta seuraavan saunojan olosuhteisiin. Kun lisäksi mittarissa lukee esim. 95 °C vaikka saunassa on todellisuudessa 80 °C, monet sormet syyhyävät päästä säätämään lämpötilaa alemmaksi.

Talosaunoissa on hygieniasyistä myös jalkalauteiden lämpötilan oltava min. 60 °C, mikä yleensä tarkoittaa min. 80 °C saunan lämpötilaa.

Kun ennen saunaa on käyty suihkussa ja saunassa on käytetään laudeliinaa, eivät lauteet tunnu silti polttavilta. Riittävän korkea lämpötila varmistaa myös, että lauteet kuivuvat myös saunavuorojen loputtua. Siivoojan vesiletkua ei ole syytä jättää näkösälle, ja ohjeissa on muutenkin syytä kieltää löylyhuoneen kasteleminen.

160416-Lämpömittari

Ilmanvaihto

Korkea kosteusrasitus saunatiloissa vaatii tehokkaan ja oikein suunnitellun ilmanvaihdon. Ilmanvaihtoon ei käyttötilanteessa voi juuri vaikuttaa.

On kuitenkin muutamia tekijöitä, joilla jokainen voi vaikuttaa kosteuskuormaan.

Löylyhuoneessa tulisi välttää ylenmääräistä veden roiskimista ja pesuhuoneessa lattian kevytkin pyyhkiminen lastalla jouduttaa kuivumista.

Vaikka löyly- ja pesuhuone olisivatkin hyvällä tasolla, tulee tyrmäys usein talosaunan pukuhuoneessa, jossa hikoilu alkaa uudestaan joko pikasaunomisesta, puutteellisesta ilmanvaihdosta tai ylettömästä kosteudesta johtuen.

Jos pukuhuoneeseen tullaan vettä valuen ja tilassa on vielä lattialämmitys, ei ole ihme, jos pukuhuone on kostea kuin huono sauna. Valuvan veden pyyhkiminen iholta jo pesuhuoneessa pitää pukuhuoneen ilman miellyttävämpänä ja ihokin kuivuu tehokkaammin jäähdyttäen siten kehoa.

Suositeltavat  toimenpiteet talosaunoille

  • Riittävä lämpötila jotta lauteet pysyvät hygieenisinä (lue VTT raportti 2144, Terveen saunan tekijät),
  • Riittävän korkea lämpötila, jotta löylyä ei tarvitse heittää kohtuuttomasti tai pidemmät saunavuorot,
  • Saunaan tarkoitettu lämpömittari pään korkeudelle (standardin 1 m ylälauteelta sijaan suosittelen korkeutta 75 cm, joka on varmasti katon alapuolalla) mieluiten etäälle kiukaasta,
  • Saunan ohjausyksikkö pois käyttäjien ulottuvilta,
  • Kiuasta uusittaessa vaadi, että ainakaan kiuasta ohjaava lämpötila-anturi ei ole kiukaan päällä tai sen säteilylämmössä,
  • Saunomisohje seinälle:
    • suihku, laudeliina, ei saunan kastelua, kuivaa pesuhuone lastalla,
  • Muistutukset pesuhuoneen oveen:
    "Ota pyyhe ja laudeliina mukaasi", ja toiselle puolelle:
    "Vältä kastelemasta pukuhuonetta".

 

 

 

 

Yksi kommentti artikkeliin ”Miksi taloyhtiön saunassa on hyvä olla kuuma

  1. Heikki K. Lyytinen

    Olipa relevanttia ohjeistusta, joka ei välttämättä ole saunakansan syvätietoisuudessa. Monitieteinen kulttuurikomplesksimme ei kaikessa moninaisuudessaan ole kovin yksinkertainen löylyn lumon ytimessäkään.

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kuka Vesa Hatakka?

Saunomisesta ja sen teoriasta kiinnostunut eläköitynyt diplomi-insinööri Jyväskylästä