Saunologi ja saunan suunnittelun tutkimusmatkalainen. Johtava nykyaikainen suomalaisen saunan asiantuntija ja Suomen Saunaseuran Löylyn henki -palkittu 2021. Työkseni suunnittelen parempia digitaalisia palveluita. Minulla on pitkä historia tieteellisestä tutkimuksesta ja opetan satunnaisesti Aalto-yliopistossa.
Tietoja kohteesta Lassi A Liikkanen
Saunologi ja saunan suunnittelun tutkimusmatkalainen. Johtava nykyaikainen suomalaisen saunan asiantuntija ja Suomen Saunaseuran Löylyn henki -palkittu 2021. Työkseni suunnittelen parempia digitaalisia palveluita. Minulla on pitkä historia tieteellisestä tutkimuksesta ja opetan satunnaisesti Aalto-yliopistossa.
Lokakuun alussa 2019 Tampereella järjestetään toinen installaatio suomalaisen saunan kansainvälistämistapahtuma World Sauna Forum:sta. Olen viime päivinä valmistellut kansainvälisille osallistujille suunnattua Secrets of Finnish Sauna Design -esitystäni ja huomasin kaipaavani alkuun mausteita siitä, millaisia kotisaunat Suomessa juuri nyt ovat.
Tästä palautui mieleeni se, että loppukesän vierailusta Kouvolan Asuntomessuille ei tullut Saunologiaan koskaan varsinaista päivitystä, vaan kuvat jäivät lojumaan arkistoon. Nyt tuli kuitenkin hyvä syy palata pari kuukautta takaisin päin historiassa ja esittää pari kohokohtaan Kouvolan saunoista. Asuntomessut 2019 oli muuten kokonaisuudessaan hillitty tapahtuma, jossa oli valmiita kohteita hieman tavanomaista vähemmän eikä varsinaista wow-arkkitehtuuria. Saunat olivat myös hillittyjä ja erilaiset lämpökäsitellyt puut vallitsivat sisustusta.
Eräs tilastollinen havainto vierailemastani saunoista täytyy tehdä. Nimittäin saunojen koneellisen ilmanvaihdon järjestelyt ovat edelleen keskimäärin tehty pieleen (6/10 satunnaista kohdetta). Erittäin surullista, kun ilmanvaihdon olisi saanut parilla sadalla eurolla ja pienellä suunnittelutyöllä tehtyä kerralla kunnolla.
Yhteisösauna, Asuntomessut 2019Kiinnostava selkälauden muotoilu antaa tälle kylpyläsauna modulille paljon uutta eloaKiuasuutuus oli Ainon uusi pyöreä, integroitavissa oleva sähkökiuas
Kiinnostava poltetun oloinen musta seinäpaneeli ariaatio, jonka valmistaja talo Aidossa jäi valitettavasti selvittämättä
Saunakirjaesittelyssä nyt Saunan kansa (2019, SKS), joka tarjoilee uskomattoman valikoiman saunauskomuksia eri vuosisadoilta ja –kymmeniltä. Saunologin arviossa kirja näyttäytyy viehättävänä, mutta vaikeana. Se on erikoinen kollaasi tarinointia, kokemusasiantuntijuutta sekä historiallisia faktoja, jonka suurin heikkous on näiden tyylirajojen jääminen hämäräksi. Parhaana puolena kirja on tämän vuosituhannen ensimmäinen yritys kattavasti ottaa kantaa suomalaisen saunan kulttuurihistorian kentän hämäräänkin jääneisiin alueisiin.
Mistä on kysymys?
Saunan kansa on 370-sivuinen, kovakantinen tietokirja suomalaisen saunan vaiheista ja muodoista esihistoriasta nykypäivään. Maalis-huhtikuun taitteessa 2019 julkaistun kirjan on kustantanut SKS ja se on painettu nelivärisesti moderniin tapaan. Valokuvia kirjassa on käytetty kymmenittäin, mutta se ei monista viime vuosien saunakirjoista poiketen ole kuvateos vaan tekstivoittoinen opus. Kuvia on hankittu monista lähteistä, mutta etupäässä arkistoista ja historiallisista kokoelmista. Kirja mukailee lähdepohjaisen julkaisemisen formaattia ja siihen sisältyy yhdeksänsivuinen muusta kirjasta poikkeava 2-palstainen pienellä kirjasimella taitettu lähdeluettelo.
Kirjan aihepiiri on erittäin kunnianhimoinen. Kirjan neljä päälukua käsittelevät suomalaisen saunan kulttuurihistoriaa, saunaa rakennuksena ja teknologiana, saunaperinteitä sekä saunan terveyskäyttöä. Kaikissa aihepiireissä sukelletaan syvälle lukuisiin alaotsikoihin sekä kuljetaan ajoittain myös aihepiirin rajojen ulkopuolelle. Eihän kirjassa toki ihan kaikkea saunaan liittyvää ehditä samalla tarkkuudella käsittelemään – kuten Laatikainen itsekin haastattelussa kertoi, kirjasta rajattiin terveysaiheita ja esimerkiksi sota-ajan saunahistoriaa, jotka nyt käsitellään tiivistetysti.
Kirjan tarina
Kirjailija-toimittaja Satu Laatikainen kehitti kirjan ideaa ja aihepiiriä yhteistyössä kustantajan kanssa pari vuotta sitten. Kirjaa tehtiin aktiivisemmin noin puolitoista vuotta ennen sen valmistumista. Haastattelemani kirjailija kertoo työskennelleensä käsikirjoituksen parissa varsin itsenäisesti vaikka saikin tukea SKS:n toimitukselta tarpeen mukaan.
Laatikainen on käynyt läpi kirjaa varten massiivisen määrän taustamateriaalia. Kirjallisten lähteiden lisäksi kirjaa varten on haastateltu useampia Saunologiassakin esiintyneitä asiantuntijoita, kuten Risto Vuolle-Apialaa ja Lasse Viinikkaa.
Kirjailija on taustaltaan suomen kieltä ja folkloristiikkaa opiskellut filosofian maisteri. Laatikainen katsoo kuitenkin kuuluvansa kulttuurintutkijoiden ammattijoukon ulkopuolelle. Kulttuurihistoriallisen ymmärryksen ja kansatieteellisen tulkinnan linssien vaikutus kirjassa on kuitenkin selvää.
Laatikainen on ammattikirjoittaja, joka on julkaissut aiemmin useampia teoksia sekä kirjoittaa työkseen lehtiin ja työskentelee kustannustoimittajana. Pitkän linjan sauna-asiaharrastaja hän ei kuitenkaan ole. Laatikainen ei itse myöskään ole valokuvaaja, mutta on tehnyt kuvatoimituksen ja saanut hyödyntää mm. Kaupunkisaunoja-kirjan toisen kuvaajan Susa Junnolan kuvamateriaalia kirjassaan.
Kirjalla on runsaasti paksuutta. Satu Laatikainen - Saunan kansa (SKS, 2019)- Saunologia.fi
Saunologin vaikutelmia
Kirja on massiivinen!
Kovakantinen, värikäs teos alle kolmen kympin tuntuu myös edulliselle. Kirja on fyysisesti lähes yksi yhteen Tuomo Särkikosken Saunaseura-historiikin Kiukaan kutsu ja löylyn lumo kanssa, mikä lupaa paljon. Tietokirjan ystävää lämmittää jo valmiiksi myös kattava lähdeluettelo. Kirja onkin jo pikaselaamisella vakuuttava: taitto on miellyttävää luettavaa ja tekstin ja kuvien välillä vallitsee harmonia. Ainoa taittotekninen omituisuus on sitaattien suttuisen harmaa painojälki.
Kirja käynnistyy paljon kaivatulla suomalaisen saunan historian käsittelyllä. Tämä on pitkään odotettu päivitys suomalaisen saunan historiaan, sillä aihetta ei ole käytännössä Martti Vuorenjuuren käsittämättömän hienon ja pitkäikäisen Sauna kautta aikojen -teoksen jälkeen vakavasti käsitelty.
Ote sisällysluettelosta. Satu Laatikainen - Saunan kansa (SKS, 2019)- Saunologia.fi
Kirjan erityinen rikkaus ovat erilaiset sitaatit erilaisista historiallisista keräysaineistoista. Näitä on käytetty tosin jo Juha Nirkon Pienessä saunakirjassa että Laura Seesmeren väitöskirjassa, mutta aarrearkusta riittää helmiä tähänkin kirjaan. Itseäni puhutteli myös Ismo Alangon haastattelu, jossa minulle vuosikymmenten epävarmuuden jälkeen selveni, ettei datanomin onni ollut pelkkää ironiaa, vaan taiteilija on myös suuri savusaunan ystävä.
Kova meno jatkuu sitten läpi kirjan aiheen vaihdellessa saunamaailman äärirajoilta toiselle. Kirjassa kertojan ääni tarinoi saunan vaiheista samalla varmuudella tieteellisen raja-aitojen ylitse. Tarinointi etenee erittäin sujuvasti ja Laatikaisen rikas, värikäs kielenkäyttö saa kirjan vaikuttamaan enemmän kauno- kuin tietokirjallisuuden helmelle. Ajoittain tämä menee mielestäni liiallisuuksiin, kun kirjailija innostuu viljelemään laatusanoja, kuten kuvatessaan Suomen saunaseuran muhevalöylyisiä saunoja.
Esimerkki kirjan taitosta. Satu Laatikainen - Saunan kansa (SKS, 2019)- Saunologia.fi
Tekstin pintamuoto on kuitenkin ”vain” tyyliseikka tietokirjassa eikä sinänsä mitään, mistä minulla olisi varaa kirjailijaa kritisoida. Tyytymättömyyteni todellinen kohde löytyy valitettavasti asiasisällöstä ja kirjailijan tavasta käyttää lähteitä. Jälkimmäisen suhteen kirjassa on valittu vaihteleva viittauslinja, jossa varsinaisia lähdeviitteitä on tekstin seassa käytetty vain korostamaan merkittävimpiä lähteitä. Kun lähdeluettelolla on kuitenkin näin paljon mittaa, saa lukija helposti vaikutelman, että kaikilla tarinoilla ja väitteillä on selvä pohjaa taustakirjallisuudessa.
Ehkä on, tai ehkä ei. Se ei valitulla viittausmenetelmällä käy selväksi ja asia huolestuttaa minua suuresti, sillä kirja sisältää asiavirheitä, joita on nyt mahdotonta palauttaa lähdekirjallisuuteen. Minun on vaikea liittää sopivaa adjektiivia kuvaamaan virheiden määrää tai laajuutta, sillä en lukenut kirjaa kuten tarkastettavaa väitöskirjaa. Sanoisin kuitenkin, että virheitä on enemmän ja laajemmin kuin mitä tyylilajissa pidän hyväksyttävänä.
On itsestään selvää että saunologi lukee esimerkiksi saunateknologiaa käsittelevää kirjan osaa kuin piru raamattua ja pienimmätkin hairahdukset terminologiassa – joka on enimmäkseen petollisen oikein – aiheuttavat varmasti enemmän vatsakipuja minulle kuin kenelläkään muulle. Otan pari esimerkkiä.
Saunateknologian puolella kirjailija puhuu ajattomasti ”varaavista jatkuvalämmitteisistä kiukaista” tai yhdistelmäkiukaista kappaleen verran. Kuulostaa uskottavalle termille, mutta tarkempi lukeminen osoittaa pian ettei tämä oikein viittaa mihinkään olemassa olevaan kiuastyyppiin – ainakaan sellaiseen jota Suomen markkinoilla tunnistettaisiin. Kuvailun perusteella oma Löylymestari-kiukaani voisi olla tällainen, mutta ei ole. Ideaalisesti esimerkiksi suuren kivitilavuuden sähkökiuas voi pysyä jonkin aikaa käyttökelpoisena sähköjen katkettua, mutta myös ns. varaavat ja heti valmiit sähkökiukaat ovat normaalisti päällä myös saunomisen aikana, jotta lämpö ei pääse loppumaan. Varaavuus ei oikeastaan kuulu tähän kiuastyyppiin.
Vähään samaan tapaan kirjassa käsitellään kiuaskiviä ja erityisesti ohitetaan sivulauseella keraamiset kiuaskivet, joilla on aivan valtavan paljon suurempi merkitys 2000-luvun suomalaisten saunakokemuksille kuin ylenpalttisesti huomiota saavalla savusaunalla. Ja itse asiassa aika monessa savusaunassakin Kerkesin keraamiset kivet ovat käytössä.
Toinen tekninen yksityiskohta on polttopuu, josta kirjassa puhutaan toistuvasti. Käytetyn puun laadulla on savusaunoissa ollut valtavasti merkitystä ja siihen on liittynyt ehkä aiheellisestikin mystisiä merkityksiä. Polttopuulajin merkityksen korostaminen on kuitenkin nykypäivänä tarpeetonta, kun arviolta 95% puusaunoista on jatkuvalämmitteisiä. Päästöjen suhteen laadulla toki on väliä, mutta tässäkin kirja päätyy muuten uskottavan esityksen lomassa toistamaan vanhaa viisautta koivun kuoren aiheuttamista päästöistä. Tosiasiassa Itä-Suomen yliopiston (joka tekstissä mainitaan) tutkimusten mukaan näistä ei aiheudukaan merkittävästi enempää pienhiukkaspäästöjä. Kansanviisautta ei voi yleistää liikaa.
Vielä yksi esimerkki kirjan loppupuolelta, jossa käsitellään sota-ajan saunoja. Jatkosota oli kiinnostava käännekohta kiuasteknologialle ja tästä syystä innostuin itse selvittelemään sitä lisää siinä määrin, että pidin kesällä 2019 pari esitystä jatkosodan merkityksestä suomalaisen saunan kehitykselle. Tärkeimpiä tietolähteitäni oli Helene Laurentin pro gradu ”Suuri täisota” vuodelta 2006, joka käsittelee erityisesti täisaunaa ja pilkkukuumeen torjunnan historiaa yleisesti. Laurent ei kuulu Sauna kansan lähteisiin ja tämä on ongelma. Nimittäin Laatikaisen tarina pilkkukuumeesta ei täysin vastaa Laurentin arkistopohjaisen tutkimustyön tuloksia.
Suurin eroavaisuus on talvi- ja jatkosodan välillä. Laurent taustoittavaa kattavasti miten pilkkukuume muodostui ongelmaksi vasta jatkosodassa johtuen sodan täysin erilaisesta luonteesta. Jatkosodassa ensin hyökättiin ja otettiin (liikaa) venäläisiä sotavankeja, joilla oli vaatetäitä. Tämän jälkeen päädyttiin huonosti valmistautuneina asemasotavaiheeseen, jossa pilkkukuume-epidemian hillitseminen meinasi riistäytyä käsistä. Laatikaisen tarina antaa tarpeettoman suuren painopisteen Talvisodalle, josta pilkkukuumeen leviämisen kannalta keskeiset elementit puuttuivat.
On huomautettava samalla, ettei minulla ole valmiuksia arvioida koko kirjan aihepiiriä tällä tarkkuudella. Tämä on kuitenkin myös jo sinänsä ongelma, sillä minulle kaiken kirjan kertoman uskottavuutta syö epätarkkuus. Miten voin luottaa kertojaan yhdessä paikassa, jos toisaalla minulle on samalla äänellä kerrottu jotain uskomatonta?
Satu Laatikainen - Saunan kansa (SKS, 2019)- Saunologia.fi
Popularisoidussa tiedekirjoittamisessa kirjailijalla on suuri vastuu koostaa kirjallisesti eheä tarina usein huonosti yhteensopivista tietopalasista, joista osa on vielä ristiriitaisia. Tämä aiheuttaa väistämättä varsinaisissa tutkijoissa närää. Esimerkiksi viime vuosien tiedekirjallisuuden supertähti Yuval Noah Harari on saanut osakseen arvostelua yksinkertaistetuista ihmiskunnan historian tulkinnoista – mahdollisesti kauniin narratiivin toivossa. Saunan kansan kohdalla tarina vie myös mukanaan erittäin tehokkaasti. Kirjassa on ajoittain turhan oloista toistoa, kun samoihin teemoihin palataan uudestaan vähän kuin kampaisi hiuksia ristiin rastiin. Enimmäkseen mennään kuitenkin eteenpäin ajan ja paikan rajat ylittäen hienon kerronnan säestämänä. Matkakertomuksen punainen lanka ei vaan pysy näkyvissä.
Tyylillisesti viimeinen minua närästävä seikka on kirjan hyppääminen toistuvasti erilaisiin neuvoihin ja ohjeisiin. Tämä edustaa preskriptiivista saunakirjoittamista, jossa toistetaan usein tuntemattomana pysyttelevien ihmisten näkemyksiä siitä mikä on saunassa oikein ja mikä väärin. Minulle asiatekstissä sana ”älä” tai mikä tahansa imperatiivi saa heti niskakarvat pystyyn. Tyylilajissani olisi mielestäni riittänyt siteerata miten esimerkiksi puun polttamista on eri vuosikymmeninä ohjeistettu, ei liittyä ”oikean tavan” julistajien kuoroon.
Yhteenveto
Kirja edustaa tyylilajia, josta haluaisin ehdottomasti pitää. Kirjassa on paljon asiaa, jota ei ole vastaavalla tavalla koskaan aiemmin tuotu esille. Kirja osuu tärkeään kohtaan suomalaisen saunatietämyksen palapelin tyhjiä kohtia, joten suuri työ kaipaa ansaitsemaansa kunnioitusta.
Nyt palasia on koottu kasaan erittäin tyylikkäästi, mutta ongelma vaan on se, ettei ole selvää mikä osa palasista on historiallisiin faktoihin pohjautuvaa (minäkin aikana ja milläkin Suomen alueella) ja mikä tyylikästä sepitettä. Voi olla ettei tämä ole ollutkaan tavoitteena, mutta kirja pyrkii luomaan niin kaikkitietävää mielikuvaa, että tietämättömämpi voisi helposti nielaista kaiken.
En missään tapauksessa halua väittää, että kirjailija olisi tarkoituksellisesti pistellyt kirjaan omiaan. Pikemminkin uskon, että kirjan laajan aihepiirin takia kirjoittajalle on ollut mahdotonta käytettävissä olevassa ajassa sisäistää kaikkea viitattua, ja mahdollisesti luettua, kirjallisuutta siinä määrin, että hän olisi kyennyt luomaa siitä aukotonta synteesia eri lähteitä yhdistellen. Minulla ei ole mitään huomautettavaa esimerkiksi saunakulttuurin historian kuvauksesta, mutta en toisaalta katso olevani kykenevä tätä osa-aluetta tieteellisellä tarkkuudella arvioimaankaan.
Tästä syystä toivon, että mahdollisimman moni sauna-asian ystävä pääsee nauttimaan kirjasta. Kirja on erittäin mukava ja viihdyttävä luettava, ja sitä riittää poikkeuksellisen paljon. Pitäkää vain huoli, että suhtaudutte siihen enemmän viihteenä kuin totuutena.
Saunapallo on saunan lisälaite, jonka avulla löylyvettä luodaan lähes automaattisesti. Sen avulla saa aikaan lähes loppumattomat löylyt ja se voidaan asentaa useimpiin saunoihin. Näistä ansiosta tämä nerokkaan yksinkertainen tuote ansaitsee 2019 ensimmäisen Suositeltu saunatuote -merkin.
Saunologiassa on testailtu erilaisia saunojen lisälaitteita. Olen suoraan sanottuna muuttunut hieman skeptiseksi niiden hyödyllisyyden suhteen, sillä monesti niiden vaikutus löylyihin on varsin vaatimaton.
Saunapallo on kuitenkin saunatuote, jonka avulla löylyihin tulee iso muutos. Saunapallo auttaa erityisesti omassa saunassaan yksin saunovia nauttimaan rauhallisista löylyistä poikkeuksellisen pitkään. Pallo toimii ilman taikakonsteja ja sähköä ansaiten kaikessa yksinkertaisuudessaan Saunologian Suositeltu saunatuote –merkinnän! (huomio: tämä on ihan eri tuote kuin viemäröinnissä käytettävä saunaviemäripallo)
Mikä se on?
Saunapallo on kattoon kiinnitettävä, kiiltävästä ruostumattomasta teräksestä valmistettu pallomainen vesiastia. Kulhon pohjalla on kolme pientä reikää, joista vesi pääsee hitaasti valumaan. Pallon vetoisuus on n. 3 litraa ja se tyhjenee n. 2,3 dl/minuutissa, eli verrattain verkkaisesti. Laite on tarkoitus kiinnittää kattoon metalliketjulla mahdollisimman keskelle kiuasta. Toimitukseen sisältyy pitkä ketju ja kattokoukku.
Saunapallo-pakkauksen sisältö
Miten se toimii?
Palloon kaadetaan vettä suunnilleen sama määrä kuin normaalistikin löylyä lyötäessä. Pallo alkaa sitten välittömästi hitaasti tyhjenemään. Sen voi nyt heilauttaa pieneen liikkeeseen, jolloin vesi valuu tasaisemmin kiukaan päälle.
Vesi juoksee pallosta kolmena pienenä norona.
Saunapallon suurin viehätys on sen suuri vesitilavuus yhdistettynä rauhalliseen veden tiputukseen. Tämän ansiosta pallosta saa ennen kokemattoman pitkät ja loivat löylyt!
Löylyt muuttuvat helposti myös laadullisesti erilaisiksi, sillä veden pitkä valutusaika johtaa väistämättä siihen, että löylyä otetaan rajoitetulta osalta kivipinta. Tämän seurauksen vettä päätyy ennemmin tai myöhemmin tavanomaista syvemmälle kiukaan sisuksiin. Tämä taas voi tulistaa löylyjä – tai johtaa kiukaan löylykapasiteetin loppumiseen, mikäli kivipatja ei ole riittävän kuuma tai syvä.
Kuten kristallipallosta, rosteripallosta näkee lähinnä itsensä ja oman ympäristönsä.
Toinen merkittävä ominaisuus on se, että pallo toimii automaattisesti valutellen vettä pitkään ja hitaasti ilman saunojan vaivaamista. Tämä tarkoittaa sitä, että laite sopii erittäin hyvin yksin saunovalle ihmiselle, joka esimerkiksi haluaa rauhassa käydä lauteille maaten ja samaan aikaan päästä nauttimaan löylyistä. Tähän mennessä ainoa todellinen vaihtoehto tähän on ollut esimerkiksi Kastee-järjestelmä tai Harvian Autodose –löylyautomaatti.
Saunologin arvio
Saunapallo on poikkeuksellinen ja harvinainen saunan lisävaruste siinä, että se todella muuttaa löylyjä aivan ratkaisevasti erilaiseksi. Se, onko muutos mieleinen on täysin kiinni siitä, pitääkö lopputuloksesta. Itse nautin loputtoman pitkistä ja hitaasti kasvavista löylyistä suunnattomasti. Tästä syystä Saunapallo saa myös Saunologian Suositellun saunatuotteen merkin.
Jos taas hakee ärhäköitä löylyjä, ei Saunapallosta saa mitään lisäarvoa. Hyvänä puolena Saunapalloa ei ole mikään pakko käyttää, vaan saunaa voi sen asentamisen jälkeen käyttää aivan normaalitapaankin.
Muihin löylyjen muokkaaviin ratkaisuihin verrattuna Saunapallolla on puolensa. Esimerkiksi Löylyn sielu jää löylyvaikutuksessa pahasti kakkoseksi, ihan pelkästään sen 1/10 tilavuuden sekä tarpeettoman nopean valutusnopeuden vuoksi.
Omassa saunassani suoraan kiukaan yläpuolella on eristetyn kevythormin läpiviennin metallikaulus. Sijoitin pallon kiinnityskoukun yhden kauluspellin kiinnitysruuvin tilalle.
Saunapallon ehkä suurin haaste on kattoasennus. Pallo on saatava juuri eikä melkein kiukaan päälle roikkumaan, tai sen swingaaminen kiukaan yllä ei toimi halutulla tavalla. Tämä voi olla vaikeaa, jos katto on esimerkiksi suojattu keraamisilla laatoilla. Omassa löylylaboratoriossani asennusta vaikeutti kevythormin paksu eriste ja sen suojarengas katossa.
Pallon muotoilu on varsin klassinen, mutta siinä on pieniä käytettävyyshaasteita. Kiinnitysketjun koukut ovat lähtökohtaisesti turhan avoimia ja pallo irtoaa niistä turhan helposti. Tämä on ikävä, jos pallo sattuu olemaan puolillaan vettä. Asian voi tosin korjata helposti puristamalla haat tiivimmin yhteen pihdeillä.
Pallo on myös lähes mahdoton puhdistaa sisältä, johtuen sen reiän ympärillä olevasta kauluksesta. Tämä tekee esimerkiksi roskien pyyhkimisen tai huuhtelun vaikeaksi ellei palloa irrota ja upota veteen. Viimeinen haaste on pallon ulkonäkö. Kiiltävä rosteri voi sopia joihinkin kohteisiin, mutta rinnalle kaipaisi mattamustaa ja –valkoista vaihtoehtoa parantamaan sisustusyhteensopivuutta.
Keraaminen kiuaskivi Kerkes on laajalti käytössä yleisten saunojen kiukaissa. Tässä artikkelissa kerrotaan mikä Kerkes on, mistä se sai alkunsa sekä käydään läpi todistusaineistoa kuuden Kerkesin mahdollista paremmuutta käsittelevän väitteen tueksi. Selviää onko Kerkes kestävämpi, energiatehokkaampi ja terveellisempi, vai ainoastaan kalliimpi vaihtoehto kuin muut. Vahvimmat todisteet löytyvät kestävyyden ja energiatehokkuuden puolesta ammattikäyttäjiltä. Tietoja kivistä on kerätty haastatteluista ja pienestä tutkimuksesta.
Saunologiassa koitti keväällä kivikausi. Nyt tämä artikkelisarja tulee tiensä päänsä kohdaten toistaiseksi kovimman palan suomalaista kiuaskiviteollisuutta, nimittäin Kerkesin keraamisen kiven. Kerkes on vilahdellut aiemmissakin julkaisuissa, kuten kivikauden artikkelissa pirstolukutesti, mutta sen erityisaseman vuoksi se ansaitsee oman tarinansa. Valmistaja kutsuu tuotetta kiuaskiveksi, mutta kuten jutusta selviää, tämä ei ihan pidä paikkaansa.
Mikä ihmeen Kerkes?
Kerkes on sekä yrityksen että heidän tuotteensa nimi. Kerkes-kivet, kuulat tai keraamiset muotokappaleet ovat normaalisti vaalean ruskeita, säännöllisen muotoisia esineitä. Ne muistuttavat kooltaan tavanomaisia kiuaskiviä, mutta väri on ruskea, pinta sileä ja muoto vaihteleva. Vuosien mittaan yritys on alkanut valmistaa toistakymmentä erikokoista ja muotoista Kerkesiä. Tällä hetkellä päämallit ovat tetrat, kuulat ja vastusvälikivet. Kaikkia on saatavilla useampia eri kokoja. Käyttökohteesta riippuen kivet ovat sileitä tai niissä on rajoitettu määrä sisäänpäin suuntautuvia pyramidisia painanteita.
Kerkesiä on tarjolla eri kokoisina tetroina, kuulina ja perunaa muistuttavina vastustenvälikivinä. Vaalean ruskea värisävy ja sileähkö pinta on myös ominaispiirre. Vasempaan reunaan livahtanut kivimöhkäle ei ole Kerkes tuoteperhettä.
Kerkesit ovat siis keramiikkaa. Kappaleiden sisältö on TM Rakennusmaailman vuonna 2005 teettämän selvityksen mukaan 90% lasia, 8% kordieriittia (magnesium-, alumiini- ja rautayhdiste) ja 2% enstatiittia (pii, magnesium ja rautayhdiste). Kivien ominaispaino on n. 1,9kg/dm3, ne ovat siis noin neljänneksen keveämpiä kuin yleiset oliviinidiabaasi kiuaskivet. Tämä tarkoittaa sitä, että lämpökapasiteetti on myös väistämättä pienempi, jolloin kiuaskivet lämpenevät, mutta myös jäähtyvät nopeammin.
Kerkesin nykyinen keramiikkauuni on Arabian tehtailta Helsingistä hankittu kaasulämmitteinen jättiläinen. Muumimukien sijaan siinä valmistuu erilaisia kiuaskivituotteita.
Kerkes-kiuaskivet valmistetaan kuten keramiikka, polttamalla valmiiksi muotoiltuja savikappaleita 1300 Celsius-asteen lämpötilassa. Kerkesin tuotteen suurin salaisuus piilee savimassan valmistamisessa niin, että lopputuotteeseen saadaan mahdollisimman homogeeninen, yhtenäinen ja särötön rakenne. Mikäli massa ei ole tasaisen tiivistä, hajoavat kivet poltettaessa tai niihin jää säröjä, joihin pääsevä vesi voi höyrystyessään paineellaan halkaista ne.
Saviaines sotketaan niin, että se on mahdollisimman tasaista. Tämän takia voimme antaa kiville ainoana viiden vuoden takuu
- Teppo Hurme
Edellä mainitussa Rakennusmaailma testissä kivien koostumuksesta esitetyssä kuvassa millimetritasolla Kerkes näytti poikkeuksellisen tasaiselle kaikkiin muihin kivituotteisiin, ml. Tiilerin keraaminen kivi, verrattuna. Samaa kertoo alla oleva, halkaistun kiven lähikuva.
Lähikuva halkaistusta ja hiotusta Kerkesistä. Millimetrin koko luokkaa olevia rakeita erottuu varsin tasaisesta massasta.
Kerkesin historia
Kivien keksijä, Saunologiassa aiemmin epätavanomaisia ajatuksiaan esitellyt Teppo Hurme, valmistui Taideteollisesta korkeakoulusta keraamikoksi. Hän alkoi kuitenkin taide-esineiden sijaan valmistamaan käyttöesineitä, eikä mitä tahansa esineitä, vaan keraamisia kiuaskiviä. Ajatus, joka ei ilmeisesti ollut tullut kenellekään muulle aiemmin mieleen tai sitten kukaan ei ennen Teppo ja Tuula Hurmetta onnistunut tuotteistamaan niitä. Tepon valmistamista Kerkes-”kivistä” on sittemmin tullut käsite, oma kategoriansa kiuaskivien sisällä, jossa ei koko maailmassa ole montaa vastaavaa tuotetta.
Kerkesin tuotanto alkoi 90-luvulla Asikkalassa. Kerkesit tulivat markkinoilla 1992. Yksin ei tarvinnut kuitenkaan olla pitkään. Jo seuraavana vuonna tuotekategoriaan kiilasi myös Tiilerin keraaminen kiuaskivi, joka on sittemmin huonosta julkisuudesta huolimatta sinnitellyt rautakauppojen valikoimissa myös pian 30 vuotta.
Tepon saunainnostus ei rajoittunut pelkästään kiviin. Myös kiukaita ja niiden toimintaa oli into tutkia. Teppo keräsi matkaillaan erilaisia kiuasihmeitä ympäri maan. Lopulta nämä päätyivät kaiken kansan ihailtavaksi Suomen ainoaksi jääneeseen kiuasmuseoon, joka tosi toimi vain lyhyen aikaa. Kiukaista kiinnostunut voi löytää kokoelman rippeitä nykyisen tehtaan etupihalta.
Edesmenneen kiuasmuseon jäänteitä on edelleen nähtävissä Kuortin tehtaan edustalla.
Kuortin kivi ja kiuas
Asikkalan tuotantolaitoksen seinät tulivat kuitenkin vastaan. Teppo siirtyi vanhan kiuaskaupungin, Lahden tienoilta lähemmäs Järvi-Suomea. Nykyinen tehdas sijaitsee teollisuusalueella Kuortissa, vain parin kilometrin päässä suositusta Kuortin ABC:sta Valtatie 5:n varrella. Teppo tuntuu viettävän aikaansa tehtaalla edelleen tiivisti päivin ja öin, vaikka laitoksen operatiivisesta toiminnasta on jo pitkään vastannut toimitusjohtaja Mika Hartikainen.
Tehtaalla voi poiketa arkisin ostoksilla ja tutustumassa Kerkesin tuotteisiin. Kannattaa varmistaa puhelimitse, että tehdas on sillä hetkellä avoinna. Opastettuja kierroksia ei järjestetä, sillä kivien valmistusmenetelmä ei ole julkinen, mutta tuotteita pääsee ihailemaan eri kokoluokissa, ennen ja jälkeen polttoa. Myynnissä on myös tavanomaista edullisempia II-laadun kiviä, joissa on ulkonäkövirheitä.
Viimeistelty ratkaisu
Eräs Kerkesin myyntivalteista on ollut alusta pitäen pitkälle ajateltu tuotteistus. Kivet myydään selkeissä myyntipakkauksissa käyttövalmiina. Lisäksi valmistajalta on saatavissa ohjeet heidän sanojensa mukaan kaikkiin Suomessa myytäviin kiukaisiin kivivaihtoehtojen ja ladonnan suhteen.
Kerkesiä myydään nätissä paketissa. Tosin harvassa rautakaupassa kiviä pidetään hyllyssä.
Kivinen tie koko kansan kiukaisiin
Kerkes ei ole yleistynyt kotitalouksissa samaan tapaan kuin julkisissa saunoissa. Syistä päällimmäinen on varmasti hinta. Kerkesin kilohinta, n. 5€/kg on lähes kaksi kymmenkertainen tavalliseen oliviinidiabaasiin nähden. Kivet maksavat helposti yhtä paljon, tai jopa enemmän kuin halpa kiuas! Jos kivien, tai vastusten, vaihtotyölle ei laske hintaa, voi olla vaikea nähdä tuotteessa järkeä.
Toinen uskoakseni tärkeä tekijä suosion edellä on kivien ulkonäkö. En muista nähneeni Kerkesejä juuri koskaan sisustuslehtien saunakuvissa. Kivi ei vastaa perinteisiä kivi-ihanteita keltarusehtavassa sävyssään ja pyöreissä muodoissaan. Erityisesti suosittuihin valkoisiin pintakiviin verrattuna se ei ole kovin houkuttelevan näköinen.
Missä mielessä Kerkes parempi kuin luonnonkivet?
Kerkesien keskeisin ominaisuus on kestävyys. Tämä tarkoittaa sekä absoluuttista kestoa, että sitä miten kivi lopulta hajoaa. Absoluuttisesti Kerkesin pitäisi kestää olennaisesti pidempään kuin paraskaan luonnon kivi. Kuinka paljon pidempään, siitä ei ole valitettavasti tarkkaa tietoa. Toiseksi, kun kivi hajoaa, Kerkes ei murene, vaan halkeaa pienempiin, edelleen ehyisiin palasiin. Luonnon kivien murustuminen on merkittävä ongelma, kuten Saunologiassa esitellyistä kokeistakin selviää. Kivimurskan poistaminen isosta kiukaasta on kuitenkin ikävä puuhaa. Sotkun lisäksi se heikentää kiukaan toimintaa ja uhkaa sähkökiukaan vastusten elinikää.
Tämän Kerkesiä koskevan artikkelin valmistelu kesti osaltaan niin kauan siksi, että olisin halunnut saada kerättyä tähän kiistämättömiä faktoja kivien puolesta, tai vastaan. Tässä työssä tuli ilmi joitakin hypoteeseja, joiden valossa Kerkesin ominaisuuksia voidaan tarkastella:
Kerkes kestää muita vaihtoehtoja pidempään kiukaassa
Kerkes aiheuttaa sähkökiukaille muita vähemmän vastusten vaihtotarvetta
Kerkes alentaa energian kulutusta kiukaan lämmityksessä
Kerkes nopeuttaa saunan ja/tai kiukaan lämpiämistä
Kerkes-kiviä käytettäessä saunan ilmanlaatu on parempi ja saunan ilmanvaihdon määrää voidaan laskea
Kiistattomien todisteiden hankinta osoittautui kuitenkin liian vaikeaksi palaksi. Konkreettisia, numeerisia vastauksia mihinkään näistä väitteistä ei vuoden 2018 kestäneen selvityksen aikana löytynyt.
Kestävyyskokeilua yleisissä saunoissa
Koska Kerkesiä käytetään runsaasti ns. laitossaunoissa, eli jatkuvasti käytettävissä olevissa saunoissa, on luontevaa kysyä näiden mielipidettä tuotteesta. Haastattelin sekä laitossaunoja rakentavaa Saunapistettä ja huoltavaa Saunamaxia sekä paria kiinteistöhuoltoyhtiötä Etelä-Suomessa.
Esimerkiksi Helsingin kaupungin koillisen huoltoyhtiön vastuulla olevissa yli kuudessa kymmenessä saunassa käytetään Kerkeseitä. Asuntoja on yli 10,000. Huollon työnjohtaja Matti Tiikkajan mukaan Kerkesin vaihtoväli on useita vuosia, jopa seitsemän. Kerkesien kanssa saunan esilämmitysaika lyhenee ja kivien käyttö helpottaa huoltoyhtiön elämää muutenkin. Siivoamista ja korjaamista on vähemmän. Kiviä tarkistetaan kuitenkin edelleen säännöllisesti ja rikkoutuneet yksilöt poistetaan kiukaista. Tämä yhtiö ei ole ainoa. Kerkesin omien tietojen mukaan uimahalleista jopa 80-90% käyttää Kerkesin tuotteita.
ennen sähkömies kulki aina vastuksia auton paksissa, nyt niitä ei enää tarvi koko ajan olla vaihtamassa
Viimeisimpänä kuulin Marjaniemen siirtolapuutarhan saunaa ylläpitävän Leo Pusan kertovan kertalämmitteisen puukiukaan kivien vaihdon vähentäneen vaihtotarvetta olennaisesti. Kymmenen vuoden aikana Marjaniemen kiukaan 845 kilosta vaihtoon on mennyt kerrallaan noin kuudesosa (140 kg) joka neljäs vuosi. Aiemmin käytetyt luonnonkivet päätyivät lähes kaikki kerralla vaihtoon lähes joka vuosi.
Kaikkien kertoma on suunnilleen sama. Jos tavallisista luonnonkivistä vaihdetaan Kerkeseihin, kiukaiden huoltoväli pidentyy, kivien vaihtoväli pidentyy ja sähkökiukaan vastuksia tarvitsee vaihtaa vähemmän. Harmillista kyllä, mitään numeerista arviota siitä kuinka paljon pidempään Kerkesit kestävät keskimäärin, tai kuinka paljon vähemmän vastuksia tarvitsee asentaa ei ollut tarjolla. Koska Kerkesit ovat kilohinnaltaan suhteellisen kalliita, mutta myös sähkömiesten työaika on kallista, on syytä uskoa, että kivet maksavat itsensä takaisin. Löytyypä jopa laitossähkökiukaita, jotka on suunniteltu Kerkesiä silmällä pitäen, niin että kivet ja vastukset on sijoiteltu sopivasti irralleen toisistaan.
Lopulta Kerkeskin antaa periksi. Kovimmassa kuumuudessa olevat kivet alkavat viimein halkeilemaan ja ne täytyy lopulta vaihtaa.
Kerkesit eivät kuitenkaan ole ikuisia. Niitä täytyy myös ajoittain tarkistaa ja yksittäisiä haljenneita kiviä vaihtaa. Ammattikäytössä kivillä on vuoden takuu, mikä antaa jotain käsitystä siitä, miten pitkään valmistaja uskoo niiden jatkuvassa käytössä kestävän. Vertailun vuoksi luonnonkiviä on voitu vaihtaa 2-3 kuukauden välein.
Mikäli vedessä on paljon kalkkia, kuten Keski-Euroopassa, on kivien (ja kiukaan) kalkinpoisto myös aiheellista. Tämä on uusi ongelma, joka syntyy kivien pidemmästä elinkaaresta. Perinteiset, halvemmat kivet olisi yksinkertaisesti vaihdettu kalkin tullessa näkyviin. Valkoiseksi kalkkiutuneille kiville on kehitetty sekä suola- että sitruunahappokäsittely, joilla kalkki voidaan poistaa.
Nopeammin kuumempaa?
Muista väitteistä energiankulutus ja toisaalta lämmitysaika on helpoimmin perusteltavissa. Kivet saavuttavat ”löylykelpoisen”, 250-400 asteen lämpötilan nopeammin kuin luonnon kivet kiitos pienemmän lämmönvarauskyvyn. Tämä siitä huolimatta, että ne ovat vaaleita, eli ottavat vastaan säteilyenergiaa tummia luonnonkiviä heikommin. Valmistajan mukaan kiven muotoilu kompensoi tätä optimoimalla ilman tai savukaasun virtausta kiven ympärillä.
Kivien pyöreä muotoilu on myös eduksi. Kiukaan sisäinen ilmavirtaus ei koskaan mene paikallisesti tukkoon, kun tetra- ja kuulakiviä on mahdoton pakata tiiviisti kiinni toisiinsa. Näin sauna lämpiää nopeammin.
Tämä perustuu siihen, että suunnitellaan liekin kulku kivien välistä mahdollisimman tehokkaasti.
Selvimmät hyödyt ovat perusteltavissa kertalämmitteisissä kiukaissa, erityisesti savusaunoissa. Kivien kokoa vaihtelemalla voidaan tehdä optimaalinen ladonta palokaasujen virtaukselle kiukaan läpi. Tepon mukaan hänen oma AK-95 kiukaansa lämpenee puolessatoista tunnissa, kolmasosalla normaalisti kuluvasta puumäärästä (26 kg). Kuten Aitokiukaita käsittelevässä juttusarjassa LINKKI kerrottiin, on paremman lämpiävyyden takana kivien lisäksi Kerkes Oy:n kehittelemät keraamiset kaaret eli liekinohjaimet, joilla lämpiämistä ohjataan.
Tepon kertoman mukaan he ovat myös vaihtaneet Tamminiemen Aitokiukaan kivet keraamisiin, tiputtaen lämmitys aikaa alle kolmasosaan alkuperäisestä. Aiemmin mainitussa Marjaniemen saunassa ison kertalämmitteisen kiukaan lämmitys kesti 6-7 h ennen vaihtoa Kerkeseihin, tämän jälkeen n. 4h. Ero näkyy luonnollisesti suoraan puun kulutuksessa.
Kuten monissa muissakin sauna-asioissa, kiertää Kerkesistä erilaisia huhuja. Jos joku väittää, ettei keramiikka ala lämpötilan kohotessa hehkumaan, niin on väärässä. Tässä ollaan jossain 600-700C välimaastossa. Kuva selittää myös miksi kertalämmitteisessä kiukaassa kivi puhdistuu juuri painanteista.
Savusaunoissa pyöristettyjen kivien etu on pienempi noen kertyminen kivipinnoille sekä kivien tasainen asettuminen kivitilaan, jolloin liekit eivät koskaan pääse suoraan lyömään läpi kiukaasta. Tämä on muotoilun, ei materiaalin etu.
On kuitenkin totuuden nimissä sanottava, ettei minulle ole toistaiseksi tullut mahdollisuutta päästä itse mittaamaan yhden kiukaan kohdalla Kerkesin vaikutusta kertalämmitteisen kiukaan lämmitysaikaan, joten en uskalla esittää tästä mitään yleistystä.
Vaikutus jatkuvalämmitteisen puukiukaan lämmitysaikaan pieni
Jatkuvalämmitteisissä puukiukaissa tilanne ei ole niin selvä. Puukiuas lämmittää kiviä sekä johtumalla että säteilyn avulla. Säteilyenergian vastaanotossa Kerkesit häviävät luonnonkiville ja erityisesti kuulien pinta-ala jää pieneksi.
Kokeilin itse Kerkesien vaikutusta omassa kiukaassani Narvin Löylymestarissa toissa kesänä. Kiuas oli sijoitettu Suvikallion 16m3 hirsisaunaan. Testimenetelmä oli sellainen, että aloitin puhdistamalla kiukaan palokanavat ja latomalla kiukaaseen ensin vertailukivet eli oliviinidiabaasit paikoilleen. Viiden lämmityskerran jälkeen aloitin alusta, tällä kertaa käyttäen Kerkesin tähän kiukaaseen mitoitettua kivisarjaa.
Käytin lämpötilaloggeria tallentaman lämmitysajat ja käytin mittalukuna lämmitysaikaa, joka meni huonelämpötilan noustessa 20:stä 55 asteeseen. Tämä kertoo lämpiämisen nopeudesta, eli siis siitä miten tehokkaasti lämpöä siirtyy kiukaasta saunaan. Sen avulla myös lähtölämpötilojen erot poistuvat kuvioista, sauna ei koskaan ollut 20 asteinen lämmityksen alkaessa, vaan tämä lämpötilataso saavutettiin ainoastaan lämmittämällä. Kiuaskivien lämpötiloja en mitannut.
Löylymestari on lastattu Kerkesin tetra-mallisilla kivillä. Kuulat kurkistelevat tetrojen välistä.
Mittaustulokset olivat sellaisia, että Kerkesien kanssa keskimääräinen lämmitysaika tässä 41 minuuttia, luonnonkivillä 43 minuuttia. Ero ei ollut tilastollisesti merkitsevä. Nopein sekä hitain lämmitysaika saatiin luonnonkivillä. Lämmityksiä seuratessa kävi selväksi, että kiviä merkittävämpi tekijä kokonaislämmitysajan kannalta oli ensimmäisen pesällisen syttymisnopeus. Vaikka käytin mahdollisimman samankaltaista polttoainetta (saman pituisia koivuklapeja) kaikissa lämmityksissä, oli selvästi havaittavissa, että päältä sytyttäessä ensimmäisen panoksen palaminen saattoi joskus kestää 25 tai 50 minuuttia. Syy ei ole selvä, mutta tämä aiheutti tuloksiin merkittävästi hajontaa.
Johtopäätös on kuitenkin se, ettei Kerkesien käytön vaikutus tyypillisessä jatkuvalämmitteisessä puukiukaassa ole löylyhuoneen lämpiämisajalla mitattuna merkittävä. Jos mittarina olisi ollut kiuaskivien lämpötila, tulos olisi voinut olla toinen.
Ovatko Kerkes-löylyt pehmeämmät ja terveellisemmät?
Kerkesien tasainen pinta, erilainen lämmönjohtavuus sekä ominaislämpökapasiteetti johtavat väistämättä hieman miedompiin löylyihin. Rosoisilta ja lämpöä johtavilta luonnon kiviltä löyly irtoaa herkemmin.
Kerkesin paremmuus paremman ilmanlaadun tai terveellisyyden suhteen on vaikeampi asia. Asiasta on esitelty näkemyksiä niin Kerkesin kuin johtavan luonnonkien valmistajan vinkkeleistä. Mielestäni täysin tyydyttävää vastausta ei tutkimuksen puutteessa voida antaa suuntaan eikä toiseen kummallekaan tuotteelle.
Omassa taloyhtiössämme vaihdettiin talosaunan Kerkeseihin hiljattain ja ehdin loppuvuodesta 2018 alkaen kokeilemaan uutta kivitystä sitten säännöllisesti. Vaihtamisen jälkeenkään saunan arvosanaksi jää tyydyttävä. Odotan saunan lämpötilan tiputtamisen parantavan saunakokemusta enemmän, tämä oli ainakin kokemus yhdistetystä saunan kosteusolosuhteiden hallinnasta Kastee-järjestelmän kanssa. Lämpötilan laskeminen vaikutti silloin olennaisesti enemmän.
Vastustenvälikivi on ensisijassa käytännöllinen ratkaisu. Kuva: Pekka Paasonen
Sanoisin, että Kerkesin löylyvaikutuksen suuruus (tilastomatemaattisesti efektikoon) suuruus subjektiivisessa arvioinnissa ei vaikuta omien kokemuksieni perusteella erityisen suurelle. Toisaalta on niin, että mikäli sattuu olemaan herkkä erilaisille kemikaaleille tai homeille, voi eron saunailman laadussa huomata paljon helpommin. Esimerkiksi homealtistuminen ei aiheuta kaikille mitään oireita siinä missä jotkut ihmiset reagoivat niihin erityisen voimakkaasti. Samanlainen kausaaliyhteyden yksilöllinen vaihtelu ärsykkeiden ja terveysvaikutusten välillä voi esiintyä myös kiuaskivillä, asiaa ei vain ole tutkittu laisinkaan.
Henkilökohtaisesti en ole heittänyt pihalle kaikkia omistamieni kiukaiden luonnonkiviä, mutta kuten kiuaskivien vaihto -artikkeleissa (puu- ja sähkökiukaiden ohjeet) neuvon, lämmitän uusien kivien käyttöönoton jälkeen kiukaan aina mahdollisimman kuumaksi ja pysyn itse pois saunasta sekä tuuletan sen kuin häkälöylyjen jälkeen huolella. Uudet kiuaskivet kyllä useimiten haistaa jo kaukaa, vaikka ei olisi varustettu poikkeuksellisella hajuaistilla.
Oma vastakysymyksensä Kerkesin suuntaan on se, voimmeko olla varmoja ettei näissä kivissä ole terveydelle vaarallisia, luonnon kivistä poikkeavia saunailmaan kaasuuntuvia yhdisteitä? Valmistajan mukaan ei luonnollisestikaan ole, mutta asia on yhtä lailla vaikea selvittää kuin luonnonkivienkin kohdalla.
Kannattaako Kerkes?
Johtopäätöksenä sanoisin, että Suomen yhteiskäytössä olevien saunojen epämuodollisesti kerättyjen kokemusten perusteella on syytä uskoa, että luonnonkivien vaihtaminen Kerkes-kiviin on taloudellisesti perusteltua niin huoltovälin kuin huoltotöihin ja –materiaalien menevien kustannusten suhteen. Lämmitysaikojen lyhentyminen ja lämmitysenergian säästyminen saattaa myös olla kriittinen etu kertalämmitteisen kiukaan käyttäjille, joka vaikuttaa saunan käyttötiheyteen. Harvemmin käytettävissä jatkuvalämmitteisissä saunoissa asia ei ole niin selvä. Niissä myös ulkonäkö ja löylykäyttäytyminen voi painaa enemmän.
Subjektiivinen hyöty kivistä vaikuttaa tapauskohtaiselle. En usko, että pelkästään vaihto Kerkeseihin ratkaisee moniakaan saunomisen miellyttävyyshaasteita. Toki, jos olet nikkeliallergikko ja saat iho-oireita saunassa, kannattaa ehdottomasti kokeilla vaikka uimahallin saunassa, poistuvatko oireet jos kiukaassa on keraamisia kiviä.
Kokeilun esteenä voi olla hinta. Kerkesit maksavat n. 5e/kg, helposti 10x enemmän kuin edullisimmat luonnonkivet. Mielestäni kiuaskivien absoluuttista hintaa ei pidä pelästyä. Vaikka kivet maksaisivat lähes yhtä paljon kuin kiuas, on kysymys nykyrakentamisen ja rakennustarvikkeiden mittakaavassa kuitenkin aika pienestä menoerästä. Kivien elinikä on kuitenkin olennaisesti pidempi ja vaihtamiselta säästyy.
Saunologin pohdintaa
Kerkesien käyttöä puoltavia hypoteeseja ei ollut kokonaisuudessaan mahdollisuus arvioida. Todisteita kivien kestävyyteen liittyvien väitteiden paikkansa pitävyydestä on saatu. Samoin kiukaiden nopeampi lämpiäminen, erityisesti kertalämmitteisten kiukaiden kohdalla on mielestäni uskottavaa näyttöä sekä teoreettisesti että empiirisesti. Samankaltaisiin tuloksiin on toisaalta mahdollista päästä pyöristetyllä luonnonkivellä, niiden elinikä voi vaan kovassa käytössä jäädä heikoksi.
Toisaalta, luonnonkiviä on myös tässä käsitelty varsin yleismaailmallisesti. Kuten esimerkiksi kestotestistä kävi ilmi, on kivilaatujen välillä eroja. Esimerkiksi lämpökäsiteltyjä luonnonkiviä, joiden kestävyysominaisuuksien pitäisi olla olennaisesti peruskiviä paremmat, en ole itsekään vakavasti testannut. Ennen perusteellista testiä ei voi Kerkesiä yksiselitteisesti väittää kaikkia luonnonkiviä kestävämmäksi.
Kerkes on sen sijaan kerännyt mainetta erityisesti kovassa käytössä olevien yhteisösaunojen kestävänä vaihtoehtona. Sen ominaisuudet ovat myös mahdollistaneet muita saunakeksintöjä, kuten Saunasammon Älykiukaan, jossa ei kiukaan rakenteen vuoksi voi käyttää rapautuvia luonnonkiviä, joiden muruset tukkisivat kiukaan puhaltimen. Kerkes on tässä mielessä hyvä laiskan ja varakkaan saunojan ratkaisu.
Polttamattomia Kerkes-kiviä odottamassa
Kerkesin löylyominaisuuksia on historian saatossa kommentoitu eri tavoin. Kiven matalampi lämpökapasiteetti voi tehdä löylyistä leppoisemmat, mutta omien kokemusteni perusteella ero ei ole kovin suuri. Koska kiuaskivien koetuista eroista ei ole tehty tutkimuksia ei asiasta kannata spekuloida enempää. Oma näppituntumani on, etteivät löyly merkittävästi muutu. Mutta kivet käyttäytyvät kyllä muutoin eri tavalla. Itse olen päätynyt siihen, että Suvikallion saunassa kiukaan sisällä muhii Kerkesin kiviä, mutta pintaa koristaa kerros tummaa vulkaniittia, joka antaa tarvittaessa äkäisetkin löylyt. Pintakivet on myös nopea vaihtaa niiden ikäännyttyä.
Viime viikonloppuna järjestettiin Peurungalla Saunan lämmityksen MM-kilpailut vuosimallia 2019. Kävin kummastelemassa tätä Suomi-Japani –maaottelua, jossa teltasauna lämpesi parhaimmillaan vartissa! Intouduin tästä muistuttamaan lukijoita siitä, ettei nopeus ole kaikki kaikessa saunan lämmityksessä, vaan kannattaa myös ajatella naapureita ja ympäristöä lämmittämällä puukiuasta järkevästi parilla helpolla vinkillä. Näillä tempuilla minimoit kiukaan päästöt ja savuhaitat.
Hormi auki ja tuhkat pois
Polta vain kuivaa puuta
Sytytä pienillä puilla
Älä täytä kiukaan tulipesää klapeilla
Saunan lämmityskilpailuissa käytetyt Harvian M10 puukiukaat eivät esiintyneet edukseen, sillä koko kilpailualue peittyi ajoittain savuun. Vikaa oli myös käyttäjissä, sillä supernopea lämmittäminen mahdollisimman suurella määrällä mahdollisimman pieniä klapeja ylittää kiukaan kapasiteetinSavua ja tulta, erityisesti savua
Saunologiassa on käsitelty puun polttamista monesta eri näkökulmasta. Edellisen vuoden saunapuukori-sarjassa esiteltiin asiaa polttopuiden tekemisestä niiden varastointiin sekä tänä keväänä esiteltiin Kiuas-tutkimushankkeen tuloksia. Kiuas-hankkeessa saatiin ensimmäistä kertaa historiassa tarkkoja tietoja nykyisten puukiukaiden päästöjen käyttäytymisestä erilaisilla polttoaineilla ja polttotavoilla.
Ikävä kyllä eräs hankkeen tuloksista oli se, että kiuasmallit eivät käyttäydy keskenään samalla tavalla, joten tässä esitettävät ohjeet ovat siksi yleisiä. Tästä huolimatta tutukimuksen avulla on voitu tarkentaa aiempia kiukaiden käyttöön liittyviä ohjeita, joita olen itsekin ollut mukana HSY:n viestintäkampanjan osana tuottamassa. Tässä niistä parhaat palat.
Pitää muistuttaa, että parhaat kiuaskohtaiset ohjeet aina vuonna 2013 jälkeen myytyihin puukiukaisiin löytyvät jokaisen kiukaan käyttöohjeista. Sieltä selviää millaisia panoksia lämmityksessä poltetaan, eli montako kiloa puuta ensimmäiseen ja seuraaviin pesällisiin käytetään. Siellä kerrotaan myös miten kiukaan mahdolliset paloilmasäädöt asetetaan ensimmäisen ja seuraavan pesällisen aikana.
Ennen kuin sytytät
Varmista että tulisija on kunnossa. Hormipelti on kokonaan avattu, tuhkat on poistettu ja palovaaralliset tavarat pois kiukaan läheisyydestä.
Myös monissa kevythormeissa on pelti, jonka voi pitää auki vaikka koko kesän. Jalotakka/Kota-hormissa pelti avautuu tavallisesti ulospäin vetämällä.
Poista tuhka palamattomaan astiaan sen jo jäähdyttyä mielellään vasta seuraavana päivänä. Pidä hormipelti auki, kun poistat tuhkaa niin tuhkapölyä tulee vähemmän sisäilmaan. Muista, että kiuas hormeineen pitää nuohota muiden tulisijojen tavoin säännöllisesti. Kun nämä asiat on tarkistettu, niin sitten puupinolle!
Hormipelti auki
Tuhkat poistettu
Palavat tavarat pois kiukaalta
Osana tuhkanpoistoa kannattaa kolata tulipesän pohjalta arinan päälle jääneet hiilet ja tuhkat alas tuhkaluukkuun -hormi auki!
Puulaadulla on hyvin vähän vaikutusta päästöihin tai palamiseen. Koivua suositaan, koska on se on painavaa ja näin ollen sitä kuluu tilavuuteen nähden vähemmän.Tärkeintä polttopuiden valinnassa on se, että ne ovat kuivia. Ulkona varastoitaessa puiden kosteus vaihtelee vuodenajan mukaan. Ylivuotinen puu ei ole ylivertaisen kuivaa, sekin kostuu syksyllä uudestaan. Mahdollisuuksien mukaan puukori kannattaa ottaa sisään vaikka edellisenä päivänä kuivumaan, jos saunassa on lämpimämpää ja kuivempaa kuin ulkona.
Pienellä kirveellä syntyy pieniä sytykkeitä. Kirves on riittävä, muttei kaikkien helpoin ratkaisu.
Sytyttämistä ennakoiden polttopuut kannattaa halkoa varsin pieniksi. Jos ostat huoltoasemalta klapisäkin, niin tyypillisesti siinä oleva koivuhalko menee 4-6 osaan ennen kuin se on sytyttämistä ajatellen sopivan pieni.
Saunomisen MM-kilpailuissa klapeja pilkottiin kirveen sijaan uusi-seelantilaisella Kindling Cracker -laitteella. Ovh. n 120 €
Pienissä puissa on suhteessa enemmän pinta-alaa, mutta vähän massaa, mikä edistää niiden syttymistä (eli kaasuuntumista). Ne täytyy latoa suhteellisen tiheästi, että tuli leviää hyvin. Ihan pelkillä grillitikuilla ei kiuasta kuitenkaan kannata lämmittää , vaan mukaan myös vähän isompia puita jotta ilmaa riittää. Puita ei yleensä pitäisi latoa tulipesään kuin puolet sen tilavuudesta, ellei valmistaja ole muuta ohjeistanut.
Viimeinen asia on tarkistaa kiukaan mahdolliset säädöt. Usein sytyttämistä varten avataan tuhkaluukkua jonkin verran ja seuraavaan pesälliseen mennessä suljetaan. Parhaat ohjeet löytyvät kiukaan ohjekirjasta.
Useimmiten kiukaissa avataan tuhkaluukkua sytyttämistä varten.
Sytyttäminen päältä tai keskeltä
Päältä sytyttäminen on päästöjen kannalta hyvä ratkaisu. Tällöin liekit eivät tukahdu ja palaminen on hyvää. Polttopuuasetelman on hyvä olla ilmava ja polttopuukoon pienentyä ylöspäin mentäessä, jolloin päältä sytyttäminen on mahdollisimman helppoa. Pinon päälle voi laittaa tuohta tai vaikka sytytyspalan sytykkeeksi.
Sytykkeenä voi käyttää myös vanhaa saunavihtaa. Vihta ehdottomasti puiden päälle!
Sytyttäminen päältä kestää joskus pidempään kuin alta tai välistä, mutta lopputuloksena sytyttämisen aikanakin piipusta tulee vain harvoin paksua savua. Kun panos on syttynyt, ei näkyvää savua pitäisi enää tulla nykyaikaisesta kiukaasta lainkaan.
Jos on taitava ja kiukaan tulipesä tilava, voi puista tehdä myös kehikon, joka sytytään sen keskeltä, mutta jossa liekit pääsevät nousemaan suoraan ylös osumatta syttymättömiin puihin.
Lisäykset
Yleisesti ottaen valmistajat suosittelevat ns. panospolttoa eli poltetaan pesällinen kerrallaan aina hiillokseen asti. Tämän jälkeen lisätään seuraava panos kokonaisuudessaan hiilien päälle. Tämä tekniikka toimii kiukaissa yleensä hyvin, koska niiden lämpötehot ja panoskoot ovat suuria, jolloin tulen kohentelusta ja suuluukun avaamisesta ei ole yleensä kuin haittaa palamiselle.
Polton loppu lähestyy. Näkyvät liekit hiipuvat, kun suurin osa puusta on kaasuuntunut. Palaminen jatkuu ilman liekkejä. Viimeinen hetki lisätä puut.
Kun kiuas on saatu kuumaksi, se alkaa usein palamaan erittäin kovalla rätinällä. Tässä vaiheessa palamista voi hillitä, jotta hyötysuhde pysyy hyvänä. Ensimmäisen lisäyksen jälkeen tuhkaluukkua tai muuta ns. ensiöpaloilman säätöä voidaan pienentää, jolloin palamisen pitäisi rauhoittua. Yleisohjeena palamista ei pitäisi säätää hormipellillä vaan kiukaan ilmanotolla. Palamista rauhoittaa myös siirtyminen isompiin klapeihin. Mitä kuumempi kiuas on, sitä paremmin suuremmatkin (1-2 kg) puut palavat.
Takoissa ja muissa kiukaita hienommissa tulipesissä on erilliset ensiö- ja toisioilmasäädöt. Ensiöilma tulee puiden alapuolelta, toisioilma liekkien korkeudelta. Tutkimusten perusteella puutteellinen toisioilman saanti on yksi yleisimpiä kiukaiden hiukkaspäästöjen syitä. Jos kiukaassa ei ole ns. toisiopaloilman säätöä, voi yrittää pitää suuluukkua vähän raollaan. Jos saunaan tulee tämän seurauksena savua, tämä temppu ei toimi. (Luukun raotusvinkki poistettu suosituksista, sillä ei ole helppo sanoa, missä kiukaissa siitä on höytyä ja paloturvallisuus heikkenee kaikissa).
Tulta ilman savua
Jos sytyttäminen ja polttaminen sujuu tehokkaasti, ei savupiipusta edes näy tulevan savua, ainoastaan lämmön aiheuttama ilman pyörteilya. Jos haluat kehittää taitojasi saunan lämmittäjänä, kannattaa kaverin, puolison tai naapurin kanssa yhteistyössä puhelin- tai videoyhteyden avulla tarkkailla miten erilaiset käyttötavat näkyvät piipun päässä – hyvin harvoin lämmityspaikalta on näköyhteyttä savuhormille!
Kun sauna on saatu lämpimäksi, voi unohtaa lämmittämisen ainakin hetkeksi ja keskittyä löylyttelyyn. Jatkuvalämmitteisen puukiukaan suurin vaiva on se, että puita pitää muistaa lisäillä niin pitkään kuin saunominen jatkuu. Kiukaiden suuret lämpötehot edellyttävät usein sitä, että puita on pakko lisätä reilusti vaikka saunassa olisi jo riittävän lämmintä: pari pikkupuuta eivät pala isossa kiukaassa kunnolla ja sauna helposti jäähtyy. Tähän ei ole toistaiseksi mitään muuta hyvää ratkaisua kuin vaihtaa kiuas kertalämmitteiseen – tai opetella miten saa saunan pysymään toivotussa lämpötilassa.
Kun lopetat saunomisen, kannattaa polttaa vielä yksi pieni pesällinen puita, niin saunasi kuivuu varmasti.
Saunan lämmittäminen ennätyspuhtaasti ei ennätysvaikeaa ja sitä voi siksi suositella kaikille. Grillien sytytysnesteet, bensiini tai muoviroskat eivät ole kiukaalle tai ympäristölle hyväksi. Kaasupoltin tai muu liekinheitin on todennäköisesti tehokkain vaihtoehto, mikäli haluaa imitoida saunan lämmityskilpailijoiden toimintaa – tällöinkin ensimmäisen pesällisen ladontaan on kiinnitettävä huomiota, jotta päästöt jäisivät kohtuullisiksi. Nopea syttyminen on kuitenkin eduksi.
Osta omaksi, hanki mökkilahjaksi tai tilaa kirjastoon! Saunologian monivuotisen saunatiedon tutkimusmatkan helmet on nyt kerätty yksien kansien väliin miellyttäväksi lukunautinnoksi. Kirjan toimitukset ovat alkaneet ja hankit sen itsellesi, kaverillesi tai koko kylälle helpoimmin verkosta.
Julkaisutilaisuus vietettiin saunassa
HLS-kirja julkaistiin Helsingissä kauniina maanantai-iltapäivänä 17.6. Tapahtuman ohjelmassa oli klassisen esittelyn lisäksi puheenvuoro Kansainvälisen saunaliiton puheenjohtajalta Risto Elomaalta¸ joka oli myös kirjoittanut kirjaan esipuheen. Kappale kirjaa luovutettiin tässä yhteydessä myös Suomen Saunaseuran kirjaston kokoelmiin. Kahvit ja puheet pidettiin tosin saunan ulkopuolella, Lapinlahden entisen sairaala-alueen Lähteen kahvilassa.
Mikään saunatapahtuma ei kuitenkaan ole täydellinen ilman saunaa. Kirjajuhlallisuuksia varten paikalle tuli Sauna Rentolan massiivipuusta rakennettu, poikkeuksellisen kookas puulämmitteinen saunavaunu. Vaunuun mahtuu kerralla n. 15 henkeä ja ennen kaikkea sen laudejärjestely on sellainen, että saunassa pystyy jopa vihtomaan!
Mari Keski-Korsu elementissään - Hyvien löylyjen salaisuus julkistustilaisuus. https://areena.yle.fi/1-50183731
Vihtomistila oli tärkeää, sillä tilaisuuden kruunasi taiteilija ja perinnesaunakouluttaja Mari Keski-Korsun johdanto ja esitys vihdonnan monipuolisesta maailmasta. Esityksen aikana valitut saunan kutsuvieraat saivat nauttia moniaistisesti hivelevästä vihdonnasta useilla eri tuoreilla vihdoilla. Vihdonnan taustalla kuului ajoittain rummun hidas rytmi.
Taiteilija ja perinnesaunahoitaja Mari Keski-Korsu sitoo näytteeksi vihtaaHyvien löylyjen salaisuus julkistustilaisuus. Kuva: Riikka Notkola
Teoksen julkistus keräsi heti avajaisviikolla runsaasti mediahuomiota. Kiitos internetin, suuri osa saunologin esiintymisistä valtakunnan medioissa ja haastatteluihin pohjautuvissa artikkeleissa on luettavissa netistä:
Kirjan saattaminen maailmalla oli talven ja kevään mittaan varsin vaativa prosessi. Saunologin on nyt vedettävä tavallista syvempään henkeä ja kesäaikaan vuonna 2019 saunologiassa vallitsee aiempien vuosien tapaan saunarauha, joka tarkoittaa sitä, että ennen elokuun loppupuolta sauna-aiheisia juttuja ilmestyy tavanomaista harvemmin, 3-4 viikon välein. Pahoitteluni tästä, mutta uskon, että hankkimalla kirjan löydät kiinnostavaa kesäluettavaa varmasti 🙂
Olisin mielelläni jäänyt tähän koko loppu kesäksi... Hyvien löylyjen salaisuus julkistustilaisuus. Kuva: Riikka Notkola
Kesäaikana voit tavata kirjailijaa valituissa saunatapahtumissa kirjan kanssa! Katso lista tapahtumista.
Saunologian tuottaminen on tänä vuonna kirjan ohella ollut suuri ponnistus, enkä haluaisi sitä vielä lopettaa. Saunologian tulevaisuuden artikkelilistalla on kymmenittäin kiinnostavia ideoita, mutta teidän, hyvät lukijat, apuanne kaivataan pitämään tämä mahdollisena. Parhaiten voitte tukea Saunologian jatkumista ostamalla kirjaa itsellenne ja lahjaksi Saunologian ”verkkokaupasta”, niin saunatiedon etsiminen ja levittäminen voi jatkua!
Saunologian kivikauden edellisessä julkaisussa esiteltiin uusi menetelmä kiuaskivien kestävyyden tutkimiseen. Nyt kerrotaan millaisia tuloksia sillä on saatu: miten kivet hajoavat ja mitkä kivilaadut kestivät parhaiten. Testissä parhaan arvion saa peridotiitti, mutta sekään ei selviydy vaurioitta.
Tapahtui edellisellä kerralla: kiviä löylytetään automaattisesti realistisissa saunomisoloissa ympäri vuorokauden. Kuumentamisen lisäksi kiville annostellaan vesiannoksia, kunnes kivet ovat kokeneet 150 lämmityskertaa, 450 lämmitystuntia ja 2100 löylynheittoa.
Menetelmä osoittautui toimivaksi tavaksi ikäännyttää kiviä. Kaikissa näyte-erissä lämpörasitus hajotti useampia kiviä, joten näillä näytteillä ei tullut Rakennusmaailman kohtaamaa kattoefektiä (eli kaikki kivien säilymistä) vastaan. Testissä ei toisaalta testattu lämpökäsiteltyjä luonnonkiviä tai keraamisia kiviä, joiden yleensä ajatellaan olevan kestävämpiä.
Koesarjojen näyteparit olivat seuraavat:
Oliviini ja pieni 5-8 cm oliviini-diabaasi
Vulkaniitti ja kotimainen peridotiitti
Venäläinen peridotiitti ja keskikokoinen 7-12 cm oliviini-diabaasi
Saunologian kiuaskiviprotokolla 1.0
Tuloksia
Visuaalisessa tarkastelussa ikääntymisen vaikutukset olivat selviä. Kiukaaseen asennettuina silmiinpistävää oli pintakivien pinnan värjäytyminen löylyveden vaikutuksesta, kiviladonnan osittainen romahtaminen sekä pintakivien voimakas halkeilu. Kiukaan alle kerääntyi myös näkyvästi kiviroskaa. Vastaavia vaikutuksia on havaittavissa myös normaalikäytössä, mutta nyt vasta tiedetään millä aikavälillä ongelmat syntyvät.
Kivien halkeilua tapahtui kaikissa testierissä. Pääasiallinen mittari oli se kuinka suuri osa testierän kivistä säilyi täysin ehjinä. Eniten halkesivat pienet oliviinidiabaasit, vähiten kotimaiset peridotiitit.
Halkeilussa on myös selviä laadullisia eroja, jotka vaikuttavat siihen, millaisia haittavaikutuksia ikääntymisellä kiukaalle on. Osa näytteistä murentui hienoksi jauhoksi, osa halkeili isommiksi kappaleiksi. Kiukaan toiminnan kannalta hienojakoiset halkeamistuotteet ovat hankalimpia, sillä ne estävät sähkökiukaassa normaalia ilman kiertoa, eristävät puu- ja sähkökiukaissa lämpiä pintoja sekä roskaavat kiuasta sekä lattiaa. Hienojakoiseksi hajoavien kivilaatujen käytössä kiuaskivien tarkastus- ja vaihtoväliin pitää kiinnittää erityistä huomiota.
Suuretkaan kappaleet eivät toisaalta ole ongelmattomia. Isot halkeamistuotteet voivat tosin myöskin olla sähkökiukaalle turmiollisia, sillä pyöreähkö, keskeltä kahtia haljennut kivi muodostaakin kaksi kappaletta joissa on terävä reuna, joka voi sopivasti liikahtaessaan vahingoittaa kuumaa vastusta.
Laji
Ehjiä / kaikki
Ehjien osuus
Halkeama-tyyppi
Oliviini-diabaasi, pieni
12/20
60 %
Pieniä paloja
Oliviini-diabaasi, keskikoko
10/14
71 %
Paloja
Oliviinikivi
8/10
80 %
Kahtia
Peridotiitti, Suomi
15/17
88 %
Isoja lohkoja
Peridotiitti, Venäjä
11/13
86 %
Isoja lohkoja
Vulkaniitti
13/17
76 %
Pieniä paloja
Visuaalisessa tarkastelussa silmiinpistävin vaikutus on päällimmäisten kivikerrosten yläpintojen mineralisoituminen. Tässä tapauksessa värjääntyminen ja pinnoittuminen oli erittäin voimakasta, vaikka käytetyt vesimäärät olivat kohtuullisia. Voimakkuus johtui todennäköisesti sekä veden korkeasta mineraalipitoisuudesta että käytetystä vedenannostelujärjestelmästä, joka maksimoi haihtumisen pintakiviltä. Tämä vaikutus kohteli kaikkia kiviä samalla tavalla.
Löylyvesi on värjännyt kiukaan ja kivet kolmen testierän aikaan perusteellisesti
Toisaalta havaittiin, ettei kivien mineralisoituminen välttämättä tarkoita kiven haurastumista, ainakaan tässä testiympäristössä, jossa löylyä heitellään erittäin tiheään. Se myös muistuttaa kivien vaihtotarpeesta – testin olosuhteissa suurin osa kivistä olisi kannattanut vaihtaa heti värjäytymisen tultua näkyviin, sillä sitä se tapahtui usein ennen kuin kivi alkoi murenemaan. Se oli siis hyvä ennusmerkki. Tämä ei kuitenkaan ole yleispitävä nyrkkisääntö, vaan riippuu löylyttelymääristä suhteessa kiukaan lämmitykseen.
Lattia kiukaan alla testien jäljiltä, 2+3 erä ovat jättäneet aikamoisen sotkun
Seuraavaksi näkyvimpiä ovat kivien halkeilut ja murenemiset. Kiukaan alle kertyy hienojakoista murskaa ja kivipölyä, jota on kiukaan sisällä vaikea nähdä. Testijärjestelyistä johtuen tästä vaikutuksesta ei voi tehdä päätelmiä kivilajien eroista. Vaikutelma oli kuitenkin se, että suurin osa näkyvää roskaa tuli kivistä, joita ei ollut perusteellisesti pesty (peridotiitti ja oliiviini).
Pienet oliviinidiabaasit ovat muuttuneet testin aikan entistäkin pienemmiksi.Suurempi oliviinidiabaasi halkesi suuremmiksi palasiksi.
Painomuutosten tarkastelu ei tuottanut toivottuja tuloksia. Jäännösmassa oli 95-100% alkuperäisestä, eikä näytteiden välisiä eroja voi näin pitää tilastollisesti luotettavina (kattoefekti). Se osoittautui myös menetelmällisesti epäluotettavaksi, sillä testin jälkeen näytteitä ei ollut mahdollista varmuudella täsmätä ennen testiä tehtyihin mittauksiin. Muuten näytekohtaisen massamuutoksen olisi voinut määrittää erikseen ehjille ja haljenneille kiville.
Kivilaatujen välisistä eroista saatiin tutkimuksessa alustavaa näyttöä. On kuitenkin välttämätöntä huomauttaa, ettei tässä tehtyjen testien perusteella voi vielä esittää ehdottomia väitteitä kivilaatujen eroista, sillä testatut kivilaadut edustavat kaikki vain yhtä erää satunnaisesta jälleenmyyntipakkauksesta. Mikäli kestävyys sattuisi merkittävästi vaihtelemaan erien ja pakkausten välillä, tämä voisi vaikuttaa tuloksiin, mutta olisi jäänyt tässä menetelmäkeskeisessä tutkimuskokeilussa havaitsematta. Toisaalta, kaksi kivilajiketta testattiin kahteen kertaan samansuuntaisin tuloksin, joten pidän itse uskottavana, että todellisia eroja on olemassa.
Tulosten tarkastelua
Erot kivilaatujen välillä olivat maltillisia. Selviytymisasteella arvioituna heikoimmin ja parhaiten selviytyneen näytteen välillä oli lähes 30%-yksikön ero. Järjestyksessä parhaiten selviytyneet näytteet olivat peridotiitti, oliviini, vulkaniitti ja oliviinidiabaasi. Jos kuvassa esitetty volatiliteettitarkastelu eli yhden satunnaisen kiven muutos suuntaan tai toiseen huomioidaan, on todettava, että luotettavimmat erot koskivat peridotiitteja ja oliviinidiabaaseja, ensiksi mainittujen ollessa todennäköisesti jälkimmäisiä kestävämpiä. Suurempikokoiset oliivinidiabaasit olivat myös pienempiä kestävämpiä, mutta selvisivät kuitenkin muita kivilaatuja heikommin. Vertailukohtana suunnilleen vastaavan kokoiset oliviinit pärjäsivät hieman paremmin.
Selviytymisaste herkkyystarkastelussa. Näytteiden pienen lukumäärän satunnaisvaihtelua on simuloitu virhepalkissa näkyvällä kuvitteellisessa yhden näytteen muutoksella suuntaan tai toiseen.
testin kestävin kivi selviytyisi jopa kolme kertaa heikointa kivilaatua pidempään käyttökuntoisena!
Mitä merkitystä testissä havaituilla eroilla on?
Kestävyyserojen teoreettista vaikutusta on havainnollistettu oheisella kuvaajalla, jossa on oletettu, että sopiva hetki kivien vaihtoon on se, kun 90% niistä on vielä ehjiä. Jos kivien ikääntyminen tapahtuisi lineaarisesti, testin kestävin kivi selviytyisi jopa kolme kertaa heikointa kivilaatua pidempään käyttökuntoisena! Tämä oletus tuskin pitää paikkaansa eikä sitä tässä tutkimusasetelmassa valitettavasti voitu sitä edes arvioida sillä mittaukset tehtiin vasta koejakson lopussa. Tämä kertoo kuitenkin suhteellisten pienten erojen potentiaalisesta merkittävyydestä.
Toinen oikeasti merkittävä tekijä on se, miten kivet ikääntyvät. Kuvissa selvästi näkynyt mineralisoituminen on todellinen kosmeettinen ja käytännöllinen haitta. Se on kuitenkin myös helppo havaita, jos löylyä on perinteiseen tapaan luotu pintakiviltä. Kivien ikääntymistä tapahtuu kuitenkin myös alemmissa, näkymättömissä kerroksissa. Tässä suhteessa on hyvinkin olennaista, mitä kivelle tapahtuu sen alkaessa heikentyä.
Ongelmallisimmat kivilaadut hajoavat välittömästi hienojakoiseksi soraksi. Testatuista kivistä oliviinidiabaasi ja vulkaniitti käyttäytyivät näin. Peridotiitista ja oliviinista lohkesi huomattavasti isompia palasia, jotka eivät ”tuki” kiuasta samalla tavalla. Tosin pidemmän päälle nekin jatkavat halkeamistaan
Pohdintaa: Sovellusmahdollisuuksia, jatkotutkimus ja parannuksia
Saunologiassa on esitelty uusi menetelmä kiuaskivien kestävyyden tutkimiseen. Se on tarkoitettu simuloimaan luonnollisia, yksityissaunan jatkuvalämmitteisen kiukaan käyttöolosuhteita vastaavissa olosuhteissa. Menetelmän kuvailun jälkeen esiteltiin sillä ensimmäisissä tutkimuksissa saatuja tuloksia. Tuloksista kävi ilmi, että menetelmä toi käytettyjen kivilaatujen välillä esiin eroja niiden selviytymisessä koeolosuhteissa sekä paljasti miten eri tavoin kivet ikääntyessään heikkenevät. Kivien murenemisen ja halkeilun lisäksi havaittiin voimakasta pintakivien värjäytymistä kivien pinnalta haihtuneen veden seurauksena.
Tutkimuksen eräs saavutus on menetelmän esittelyn ohella se, että sen avulla saatiin ensimmäistä kertaa luotettava datapiste siitä, millä nopeudella yhdistetty lämpörasitus sekä lämpöshokki vaikuttavat kiviin. Tästä voidaan johtaa suosituksia kivien tarkastus- ja vaihtoväliin. Nyt simuloitiin 150 lämmityskerran vaikutusta. On selvää, että kaikkia kivilaatuja käytettäessä kivien kunto olisi pitänyt tarkastaa ja vähintään pintakiviä vaihtaa selvästi aiemmin.
Mikäli selviytymisaste kehittyisi kuvaajassa esitetyllä tavalla (jota emme todellisuudessa tiedä), olisi suosittua oliviinidiabaasia kiuaskivenä käytettäessä ja kerran viikossa saunottaessa hyvä tarkastaa kivien kunto kerran puolessa vuodessa. Vuoden välein kivet pitäisi latoa pois ja vaihtaa kaikki ikääntymisen merkkejä osoittavat kivet, tai yksinkertaisesti kaikki kivet. Kestävämmillä kivillä vaihtoväli on pidempi, tosin tarkastuksia voi tehdä puolivuosittain vaikka kolme ennen kuin kivet vaihdetaan kahden vuoden välein.
Mikä on kivistä kovin?
Kivilaatujen eroista ei tämän tutkimuksen rajoitteiden vuoksi kannata tehdä pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Ensinnäkin isommat kivet kestävät paremmin kuin pienet. Erityisesti pintakivenä keskikokoinen 10-15 cm kivi voisi olla kestävyyden kannalta hyvä idea myös sähkökiukaissa, joissa niitä ei yleensä käytetä.
Markkinoiden suosituin kivi oliviinidiabaasi ei menestynyt testissä erityisen hyvin, mutta ei myöskään paljoa keskimääräistä huonommin. Mikäli saunan ylläpitäjä on motivoinut ja tietoinen huolehtimaan kiukaan kunnosta, ei tämän tutkimuksen perusteella ole syytä tätä tuotetta vältellä. Kivi on kuitenkin kiistattomasti hinta-laatu –suhteeltaan erinomainen.
Isot oliviinit tulivat uunista ulos varsin kauniisti, palasia tuli, mutta ne ovat varsin suuria.
Parhaiden selviytynyt peridotiitti on ristiriitainen tapaus. Tulosten perusteella on helppo ymmärtää, miksi se oli aikanaan suosituin kiuaskivi, kunnes sen saatavuus muodostui niukaksi. Kestävyysominaisuuksien lisäksi kivi on painava ja johtaa hyvin lämpöä – molemmat hyviä löylyominaisuuksia. Peridotiitin hyvän kestävyyden varjopuoli ovat suhteellisen pienet ja teräväreunaiset halkeamistuotteet. Toinen käytännön haitta on se, että Misan peridotiitit ovat suhteellisen likaisia ja jos ne latoo Sauna-Euroxin tuottaman oliviinidiabaasin tavoin suoraan paketista kiukaaseen, syntyy löylyjen mukana eritäin paljon sotkua.
Venäjältä peräisin olleet vertailuperidotiitit selviytyivät käytännössä yhtä hyvin, mutta halkeilivat siistimmin ja niissä oli selkeämpää punertumista havaittavissa. Näitä kiviä ei kuitenkaan Suomesta saa ostettua ja niiden asbestiriski on selvittämättä.
Venäläinen peridotiitti, tai duniitti, halkesi kotimaista siivommin.Kotimainen peridotiitti on lohjennut särmikkäästi.
Kahden ”peridotiitin” välinen ero selittyy todennäköisesti sillä, että venäläiset kivet ovat jälleenmyyjän mukaan duniittia, eli oliviinipitoisia, mutta Misan myymät peridotiitit sisältävät ulkonäön perusteella sarvivälkettä (hornblendiittia). Molemmat kyllä kuuluvat geologisesti peridotiitiksi kutsuttuun syväkivilajiryhmään. Alalajit olisi kiuaskivinäkökulmasta tulevaisuudessa syytä pitää erillään.
Vulkaniitin halkeamistuotteet ovat pieniä ja teräviä.
Vulkaniitti ja oliviini olivat vertailun keskikastia. Oliviini käyttäytyi kokonaisuudessaan esimerkillisesti, mutta sen näytteet olivat myös kaikin puolin suurimpia, joka todennäköisesti oli sille eduksi. Pienimmällä näytteillä tulokset olisivat vertailukelpoisempia. Vulkaniitti on ollut oma suosikkikiveni sen tumman ulkonäön ja oliviinidiabaasi paremman lämmönjohtavuuden vuoksi. Se kesti myös hyvin, mutta hajoaa valitettavasti lopulta oliviinidiabaasin tavoin pieneksi murskeeksi. Tuote ei siis ole olennaisesti parempi, toisaalta ei huonompikaan.
Ideoita jatkotutkimuksiin
Koejärjestelyt vaikuttavat lupaavilta, vaikka niissä on vielä hiottavaa. Perustavanlaatuinen parannus olisi mahdollisuus seurata kivien ikääntymistä aikasarjana. Nyt kiukaaseen ei kajottu koesarjan kesken, sillä haluttiin simuloida olemattomalla huolenpidolla olevaan laitetta. Asiaa voisi korjata visuaalisesti timelapse-kameraseurannalla, joka kertoisi pintakivien ikääntymisestä sekä ladonnan muutoksista. Jos kivet taas systemaattisesti huoltaisi esim. 50 lämmityksen välein, muodostuisi aivan erilainen testi.
Kivinäytteiden koot olisi syytä vakioida hyvin. Tutkimustulosten perusteella on näyttöä siitä, että kookkaammat kivet selviytyvät pidempään, joten tätä tekijää ei kannata muutella, jos kivilaatuja pyrkii vertailemaan. Tulevissa testeissä olisi hyvä kasvattaa testikiukaan kivitilavuutta hieman niin, että n. 300 gramman näytteitä mahtuisi kiukaaseen 20 kpl eli 6 kilon verran. Tätä varten pitäisi näytteitä hankittaessa varautua useampaan laatikolliseen ja valikoida sieltä saman kokoiset näytteet silmällä ja vaa’alla.
Ensimmäiset kivinäytteet valmiina testiin
Löylyautomaatin kalibrointi osoittautui testissä hieman muuttuvan ajan kanssa. Annostelu oli koesarjojen alussa 2 dl, lopussa 1,7dl, eli 13% vähemmän. Tätä ei välissä havaittu ja se olisi syytä tulevaisuudessa kontrolloida koesarjojen välillä tai jopa keskellä. Tuloksista ei ole kuitenkaan nähtävissä, että yksittäisen vesiannoksen vähentyminen olisi vaikuttanut huomattavasti selviytymisasteeseen, mutta se on pidettävä mielessä yhtenä selittävänä tekijänä.
Saunologian kivilaboratorio siirtyy nyt lepovaiheeseen. Mikäli joku on halukas korvausta vastaan testauttamaan mitä tahansa kiviä, voidaan tutkimuksia jatkaa. Energian kulutuksen (yli 4000 kWh koesarjoissa) takia tutkimuksesta muodostuu aina juoksevia kuluja vaikkei ihmistyötä prosessiin hirveästi kulukaan.
Saunologian kiuaskiviprotokolla 1.0 on nyt valmiina käyttöön!
9.11.2022: loppuunmyynti käynnistyi ja kirja on alessa vain 22€ kunnes varasto on tyhjä, toimi nopeasti!
Kirjasta ilmestyy 2022 loppuun mennessä uusi laitos.
Hyvien löylyjen salaisuus
Perusteellinen hakuteos saunan rakentamista tai korjausta suunnittelevalle. Saunologiassa julkaistuihin artikkeleihin perustuva, olennaisesti laajennettu ja ulkopuolisten asiantuntijoiden tarkistama ainutlaatuinen tietokirja! Kustantaja Rakennustieto. Lue artikkeli kirjasta ja hanki vaikka mökkituliaisiksi tai lahjaksi saunanrakentajalle!
Aina ilmainen toimitus 4-6 postipäivässä
Lukijoiden sanomaa:
Kirja on ollut todella mielenkiintoinen ja lahjoitinkin toisen kirjan saunakaverille joka remontoi juuri omaa saunaansa. Kirjasta oli kuulemma hyötyä remonttiurakassa.
Mukavannäköinen taitto ja helppo luettava.
Ostin kirjan keväällä itselleni ja rakensin siltä pohjalta mökkisaunaan kiukaalle tulevan ylimääräisen ilmaputken, josta oli ainakin kesällä apuja. Muutenkin tosi hyvä opus.
Tämähän on aivan mahtava kirja ja pysyy kyllä nykyisellä lukijalla. Kerronnan tasapaino on täydellinen; tarkka ja informatiivinen mutta silti eläväinen (ei kuiva), vahvoja näkemyksiä mutta silti erilaisia ratkaisuja (eikä yhtä totuutta) esittävä.
Mikäli tarvitse kirjaa suurempia määriä esimerkiksi jälleenmyyntiin, ota yhteyttä puhelimitse tai sähköpostitse lassi@saunologia.fi
Mitä se sisältää?
Kirja on nelivärinen ja 240-sivuinen. Kirja sisältää yli 100 valokuvaa saunoista, Satu Laineen kuvituskuvia ja lukuisten saunaihmisten ottamia kuvia. Sen kustantaja on Rakennustieto ja ISBN on 978-952-267-281-0. Kirjassa on kymmenen lukua:
Saunaelämyksen perusteet
Suomalainen sauna suunnittelukohteena
Ensimmäinen elementti: Lämpö
Toinen elementti: Ilmanlaatu
Kolmas elementti: Löylyhuoneen muotoilu
Neljäs elementti: Kulttuuri ja sosiaalinen ympäristö
Savusauna - saunaelämyksen erikoistapaus
Saunaunelmaa rakentamaan, rakennuttamaan vai ostamaan?
Saunarakennuksia 2020-luvulle
Jälkisanat
Vaikka kirja perustuu verkossa julkaistuihin artikkeleihin, on se uusi, yhtenäinen kokonaisuus ja tarjoaa aivan erityisen lukukokemuksen.
Kirja merkittävin uusi sisältökokonaisuus koskee ilmanvaihdon ratkaisujen esittelyä, suomalaisen saunan innovaation historiaa, modernia savusaunaa sekä saunakulttuurin ja saunojen suhdetta.
Tässä postauksessa:
Mitä kirja sisältää?
Lehdistötiedote kirjasta
Tanjaniina ja Jari Laukkanen ovat kirjoittaneet kirjaan lyhyen osion saunan terveysvaikutuksista ja Juha Telkkinen on antanut luvan julkaista loppuunmyydyn savusaunakirjansa sisältämät kiukaan piirustukset osana kirjaa. Mukana on myös neljän arkkitehtiopiskelijan suunnittelemia saunarakennuspiirustuksia.
Vaikka olen itse vastuussa tekstistä ja valtaosasta kuvitusmateriaalia, ei kirja olisi syntynyt ilman useiden sauna-asiantuntijoiden aktiivista osallistumista: kiitokset kuuluvat kirjan käsikirjoitusta eri vaiheissa ja osissa kommentoineille ihmisille. Professori Lasse Viinikka ja arkkitehti Jorma Mukala tekivät suurimman työn. Pienempiä, mutta yhtä merkityksellisiä osia arvioivat professorit Hannu Huttunen ja Timo Vesala, arkkitehdit Gina Sundgren, Marko Huttunen ja Juulia Mikkola, sauna-asiantuntijat Seppo Leskinen, Teppo Hurme, Janne Nevala, Kimmo Raitio, Vesa Leskisenoja, Heikki Lyytinen, Aleksi Neuvonen, Jarmo Hiltunen sekä tohtori Pirkka Åman.
Lassi A Liikkanen, Hyvien löylyjen salaisuus. Rakennustieto, 2019.
Noutomyynti
Pysyvämmät muiden myyntipisteet:
Rajaportin sauna, Tampere
Uusi Sauna (Jätkäsaari) ja Sauna Arla (Kallio), Helsinki
Kaurin saunan tehtaanmyymälä (Munkkiniemi), Helsinki
Kesällä 2019 kirjaa on mahdollisuus ostaa myös kirjailijalta suoraan parissa kesätapahtumassa (varaa mielellään etukäteen):
6.7.19 Saunanlämmityksen MM-kilpailut, Peurunka
20.7.19 Saunafestivaalit, Ikaalinen
Lehdistötiedote
Saunologian konkreettinen ilmentymä, Hyvien löylyjen salaisuus –tietokirja ilmestyi maanantaina 17.6.2019! Kaikki tärkeimmät asiat saunasta yksien kansien välissä.
Nyt selviää hyvien löylyjen salaisuus!
Suomalaisen saunan terveysvaikutukset ovat herättäneet kiinnostusta maailmalla. Saunasta saatavat terveys- ja hyvinvointivaikutukset edellyttävät saunaa, jonka löylyissä viihtyy yhtäjaksoisesti riittävän pitkään. Miksi kaikki saunat eivät tarjoa samanlaista nautintoa? Hyvien löylyjen salaisuus -kirjassa kerrotaan, miten hyvä, terveyttä edistävä suomalainen sauna muotoillaan ja suunnitellaan. Kirja soveltuu saunojen suunnittelijoille, rakentajille sekä kaikille saunomiselämyksistä kiinnostuneille.
”Vuosikymmeniä on puhuttu saunan yksityiskohdista, viime aikoina enemmän hyvinvoinnista ja elämyksistä. Koskaan aiemmin pehmeitä ja kovia tekijöitä ei ole yhdistetty niin kuin tässä kirjassa. Haluan kirjan avulla kertoa, miten yksinkertaisilla suunnitteluvalinnoilla saunasta saadaan jokaisen tarpeiden mukainen, hyvä suomalainen sauna. Tämä on käsikirja niille, jotka haluavat ymmärtää perusteellisesti mikä tekee saunasta toimivan tai käyttökelvottoman”, kertoo kirjan kirjoittaja Lassi A. Liikkanen.
Liikkanen on tutkinut saunojen suunnittelua käyttäjäkokemuksen näkökulmasta yli kolme vuotta sekä rakentanut tänä aikana yhden saunan, perustanut saunalaboratorion ja konsultoinut lukuisia yksityissaunojen parannushankkeita. Kirjaa on edeltänyt digitaalinen saunajulkaisu Saunologia.fi, jonka toista sataa artikkelia ovat tavoittaneet satoja tuhansia saunatiedon janoisia kuluttajia vuodesta 2016. Taustaltaan kirjailija on Aalto-yliopiston ihmiskeskeisen tuotesuunnittelun dosentti ja ammatiltaan digitaalisten palvelujen muotoilija.
Saunologi Allas Seapoolin yhteissaunan lauteilla. Kuva Mari Laukkanen
Tämä ensimmäinen elämyksellisen saunan suunnittelun käsikirja johdattelee lukijansa kokonaisvaltaiseen ajatteluun, jossa keskitytään ensisijaisesti saunomiskokemukseen ja elämyksellisyyteen pelkkien yksityiskohtaisten rakentamisohjeiden sijaan. Kirjassa ei kerrota millainen saunan pitää olla tai miten se rakennetaan. Lukijaa autetaan ymmärtämään saunassa vallitsevia olosuhteita, opastetaan välttämään tyypillisimpiä suunnitteluvirheitä ja yhdistelemään tarjolla olevista suunnitteluvaihtoehdoista itselleen parhaiten soveltuva kokonaisuus tietyt rajoitukset huomioon ottaen.
Kirjan alku perehdyttää saunomiselämyksen perusteisiin ja suomalaiseen saunaan suunnittelukohteena. Kirjan varsinainen ydin jakautuu saunomiskokemuksen neljään elementtiin. Ensimmäinen niistä on saunomisen tärkein elementti eli lämpö. Toinen luku keskittyy ilmanvaihtoon, kolmas löylyhuoneen muotoiluun ja neljäs saunakulttuuriin. Savusaunan erityispiirteisiin tutustutaan kirjan loppupuolella. Lopuksi käydään vielä yksityiskohtaisesti läpi saunan rakentamis- tai rakennuttamisprosessi eri vaihtoehtoineen ja vaiheineen. Kirjassa keskitytään lähinnä yksityissaunoihin, mutta sen ohjeet ovat sovellettavissa myös julkisiin saunoihin.
Saunologian saunalaboratoriossa on viimeisen puolen vuoden ajan lämminnyt kiuas ympäri vuorokauden. Löylyistä ovat nauttineet kuitenkin vain harakat ja kivet, sillä lämmityksen tavoitteena on ollut paljastaa miten kestäviä erilaiset kiuaskivet todellisissa oloissa ovat. Nyt kaksiosaisessa julkaisuissa esitellään ensin uusi tutkimusmenetelmä, Saunologian kiuaskiviprotokolla 1.0. Siinä kivet kokevat 150 lämmityskertaa, 450 lämmitystuntia ja 2100 löylynheittoa!
Kiuas ja kivet ovat sauna-asioista jatkuvia spekulaation kohteita. Spekuloitavaa riittää, sillä faktoja kiukaiden tai kivien välisistä eroista on niukasti. Kiukaita on testattu tällä vuosikymmenellä vielä jonkun kerran, mutta kiuaskivet ovat lähes kokonaan unohtuneet. Saunologian kivikausi-artikkelisarjan tässä osassa esitellään vakava yritys tehdä asialle jotain!
Kiuaskivissä on aiemman tiedon perusteella useampia saunakäyttöön vaikuttavia ominaisuuksia. Näitä ominaisuuksia ovat mm. lämmönjohtavuus, lämpökapasiteetti, ulkonäkö, muoto ja kestävyys. Kestävyys on ominaisuuksista hankalimmin arvioitava. Tiedetään, että kiuaskivet ikääntyvät yleensä olennaisesti kiukaita nopeammin ja sen seurauksena alkavat hajoamaan. Kivien ladonta muuttuu, löylyhuoneeseen tulee kiviroskaa, lämpiäminen hidastuu, energiankulutus lisääntyy ja kiuas voi vaurioitua. Tästä syystä kivien kestävyyttä olisi syytä ymmärtää paremmin. Myyntimiehet puhuvat pinta- tai koristekivistä tarkoittaessaan kiviä, joiden kestävyys on tavanomaista heikompi. Mitään standardia tai ylipäänsä määrällistä mittaria kivien kestävyydellä ei kuitenkaan ole olemassa.
Lisäymmärrys kivien kestävyydestä olisi monella tapaa höydyllistä. Ensinnäkin edes kivivalmistajat eivät osaa sanoa kovinkaan tarkkaan kuinka pitkään kivet kestävät, tai kuinka usein niitä pitäisi vaihtaa. Toisekseen vertailutieto eri kivivaihtoehtojen mahdollisista eroista voisi esimerkiksi perustella rahan käyttöä eri hintaisten kivien välillä.
Lopulta kivi hajoaa.
Aiempia tutkimusmenetelmiä
Saunaharrastajilla on kivilaatujen kestävyydestä erilaisia mielipiteitä, mutta asiaa ei ole vakavasti ottaen koskaan pyritty selvittämään. Eräs syy on se, ettei uskottavaa menetelmää tutkimukseen ole ollut olemassa. Olemassa olevia ratkaisuja kiuaskivien kestävyyden on erittäin vähän.
Viimeisin, ja käsittääkseni ainoa, kiuaskiviä erityisesti koskeva tutkimus tehtiin TM Rakennusmaailman toimesta vuonna 2005 (kts. pidempi juttu tutkimuksen tuloksista). Siinä kestävyyttä koeteltiin pirstoutumis- tai pirstolukutestillä, joka kopioitiin keramiikan lämpöshokin testistandardista DIN 51068/1, jota Saunologian lämpöshokkitestissä esiteltiin.
Saunologian lämpöshokkitestissa kivet kuumennettiin jopa 800-asteisiksi.
Rakennusmaailman testissä kivinäytteitä kuumennettiin 20 kertaa 450-asteisessa keramiikkauunissa 15 minuuttia ja sen jälkeen jäähdytettiin 3 min ajan jääkylmässä vedessä ja tämän jälkeen kuivattiin puoli tuntia 110 asteessa. Ensisijainen mittari oli se, kuinka monesta lämmityskerrasta 6 testikappaletta keskimäärin säilyivät ehjänä. Artikkelissa mainitaan myös massakadon punnitseminen ja pirstaloitumisen visuaalinen tarkastelu, mutta näiden tuloksia ei raportoitu. Tuloksena pirstoluvut vaihtelivat kivimalleittain 5-20 välillä. Järjestely vastaa jossain määrin kivien lämpiämistä jatkuvalämmitteisessä kiukaassa, mutta siihen liittyy erilaisia ongelmia.
Tulokset olivat keskenään jossain määrin ristiriitaisia sillä samankaltaisista kivilaaduista saatiin erilaisia tuloksia. Tuloksissa oli myös ongelmana mittarin ”kattoefekti”, eli mittaus ei kyennyt erottelemaan tuotteita käytetyllä mitta-asteikolla. Kolmas käytännön ongelma on menetelmän työintensiivisyys. Jokainen sykli kesti vähintään n. 50 minuuttia, jolloin 20 toistoa tarkoitti noin 16 tunnin työtä, yli kohta normaalia työpäivää. Tämä pitää vielä kertoa kymmenellä mikäli eri näytteitä ei prosessoida rinnakkain. Mikäli tätä tutkimusta hoitaa ihmislaborantti, nousee tutkimuksen hintalappu korkeaksi.
Viimeisenä tässä DIN-normista muokatussa kokeessa epäilyttää järjestelyn edustavuus. Standardissa keramiikkaa lämmitetään 950 asteeseen ja prosessia toistetaan korkeintaan 30 kertaa tai kunnes kappale halkeaa. Rakennusmaailman lämpötilat olivat matalampia ja toistoja 20. Tutkimuksessa ei myöskään raportoitu mihin lämpötilaan kivet olivat ennen jäähdytystä lämmenneet, sillä 15 minuuttia tavanomaisessa uunissa ei välttämättä riitä lämmittämään kiveä kokonaisuudessaan, vaikka lähtölämpötila olikin 110 astetta (340 asteen lämpötilan nousu edellyttäisi kovaa 22 asteen minuuttivauhtia; DIN-testissä on sama menettely mutta näytteen koko 50x50 mm).
Uuden menetelmän esittely
Uuden menetelmän keskeinen tavoite on ekologinen validiteetti. Tämä tarkoittaa, sitä että menetelmän tuottamat havainnot vastaisivat mahdollisimman hyvin kiuaskivien todellisessa käytössä tapahtuvaa ikääntymisestä. Tämä edellyttää valintaa simuloitavan kiuastyypin suhteen sillä kerta- ja jatkuvalämmitteisten kiukaiden kiviin kohdistama kuorma on hyvin erilainen. Vaikka kertalämmitteiset kiukaat ovat saunan ystävien sydäntä lähellä, ovat ne marginaalisia tuotteita, minkä takia tämä menetelmä suunnattiin jatkuvalämmitteisten kiukaiden käytön simulointiin. Tarkemmin sanottuna nimenomaan sähkökiukaan, tosin tulosten pitäisi olla samansuuntaisia puukiukaiden kanssa.
Kivitila ja pohjatäyttö ennen koesarjan aloittamista. Saunologian kiuaskiviprotokolla 1.0
Simuloitavaa käyttötapausta täytyy vielä täsmentää. Yksityis- ja yhteiskäyttö vaikuttaa olennaisesti kiukaan käyttötapaan. Yksityissaunassa sauna lämmitetään tarpeen mukaan, saunotaan korkeintaan pari kolme tuntia, ja annetaan jäähtyä. Yhteisökäytössä olevat saunat ovat parhaimmillaan kuumina lähes ympäri vuorokauden, suurimman osan ajan tyhjän panttina. Koska Saunologia on yleisesti ottaen kuluttajien asialla ja yksityissaunat ovat lukumääräisesti maamme suurin saunaklusteri, otetaan mallia sieltä.
Kun nämä rajaukset on päätetty, voidaan asettaa selvät vaatimukset menetelmälle:
Kivet lämmitetään tyypilliseen lämpötilaan
Kiville annostellaan säännöllisesti hallittu määrä vettä
Kivien annetaan ”löylynheittojen” välillä hetki jäähtyä
Kiuas kokonaisuudessaan saa jäähtyä täysin käyttöjaksojen välillä
Yksityiskohtainen koejärjestely
Lopputuloksena syntyy normaalia kotikäyttöä simuloiva järjestely, jossa kivien lämpörasitus on hallittu ja realistinen. Tässä ehdotuksessa kivien lämmitys suoritetaan perinteisessä sähkökiukaassa ja vettä annostellaan löylyautomaatilla. ”Löylyä heitetään” kymmenen minuutin välein aloittaen 30 minuuttia kiukaan päälle kytkennästä. Vesiannos on kaksi desilitraa (2 dl) ja se sumutetaan parissa sekunnissa kivien päälle n. 20 cm korkeudelta kivien yläpuolelta.
Järjestelmän ollessa tikissä höyrystyy kaikki vesi näyttävästi lähes välittömästi suihkutuksen aikana.
Käyttöjakson pituus on kolme tuntia ja kiukaan annetaan jäähtyä jaksojen välillä viisi tuntia. Kiuas on säädetty olemaan jatkuvasti täydellä lämmitysteholla käyttöjakson aikana. Ottaen huomioon ajastukseen liittyvän tarkkuuden, tällä tavalla voidaan suorittaa päivässä kolme käyttöjaksoa, joista jokaisen aikana heitetään 14 kertaa löylyä: eli 9 käyttötuntia ja 42 lämpöshokkia.
Järjestelyn vahvuus on se, että alustavien toimenpiteiden jälkeen koe etenee automatisoidusti. Ihmistä tarvitaan ainoastaan tarkkailemaan, että järjestelmä pysyy toiminnassa tai korjaamaan siinä ilmeneviä häiriöitä.
Koejärjestelyn toinen puoli ovat riippuvat muuttujat eli mittarit. Näiden suhteen Rakennusmaailman esimerkki on käyttökelpoinen. Siinä käytetyt muuttujat olivat: näytteiden hajoaminen, visuaalinen tarkastelu ja massan muutokset. Tätä varten näytteet punnitaan ja valokuvataan ennen testiä. Testiin sisällytettävien näytteiden eheys tarkistetaan lyömällä kahta saman testierän kiveä toisiinsa. Jos kivi murenee tässä vaiheessa, jätetään se pois testistä. Testin jälkeen toistetaan sama järjestely.
Rakennusmaailma testasi kuusi näytettä, mutta tämän kokeen järjestelyissä kävi heti selväksi, että realistinen testi pienimmälläkin kaupallisella (3 kW) kiukaalla edellyttää moninkertaista kivimäärää. Kiukaan kivitilavuus päätettiin jakaa kahtia teräsverkolla, jonka jälkeen tilaa vastusten ulkopuolelle jäi n. 15-20 kivelle, massaltaan yhteensä alle 5 kg. Erikoisen pieni kivitilavuus johtui siitä, että testisarjan näytteet ladottiin kiukaan pohjalla olleiden keraamisten kivien päälle. Vesisuihku suunnattiin kivien päälle n. 20 cm korkeudelta.
Koesarja ja näytteiden valinta
Esitettyä koejärjestelyä testattiin talvikaudella 2018-2019. Tämän uuden kokeilun suurimmat kysymysmerkit koskivat sitä, kuin pitkään yhtä testiä on ajettava, jotta valituilla muuttujilla on havaittavissa ikääntymisen merkkejä. Tätä varten aloitettiin lyhyellä pilottijaksolla, jossa havainnoitiin ikääntymistä sekä tarkoitusta varten perustetun laboratorion lämpö- ja kosteuskäyttäytymistä tutkimuksen aikana. Parissa kymmenessä päivässä havaittiin järjestelyn toimivan sekä laboratorion olosuhteiden pysyvän haluttuina (lämpötila-alue n. 12-38 astetta) tutkimuksen ajan. Kiuaskivien lämpötila kohosi myös jaksolla yli 200 asteen ja käytetty vesiannos höyrystyi lähes kokonaisuudessaan.
Kiukaan pintalämpötila puolen tunnin lämmityksen jälkeen ennen ensimmäistä vesisuihkua.Saunologian kiuaskiviprotokolla 1.0
Toinen tärkeä parametri oli laskennallinen arvio kiukaan käyttömääristä yksityiskäytössä. Jos arvioidaan, että saunaa lämmitettäisiin ympäri vuoden 1,5 kertaa viikossa ja joka kerralla heitettäisiin keskimäärin yhdeksät löylyt puolentoista tunnin , tulisi löylyn heittokertoja tulisi 702 ja lämmitysaikaa 156 h. Lämmitysajasta tosin kaikki aika ei välttämättä täydellä teholla.
Suositukset kiuaskivien vaihtoon ovat ympäripyöreitä, mutta kotikäytössä suositellaan vaihtoa parin vuoden välein. Tästä voidaan arvioida, että simulaatiossa pitäisi päästä vähintään tähän. Päädyin lopulta siihen, että koesarjat kestivät mahdollisimman tarkkaan 50 pv, tuottaen 150 lämmityskertaa, 450 lämmitystuntia ja 2100 löylynheittoa.
Rautakaupoista shoppailtuja kivilaatikoita.
Koesarja toteutettiin kolmessa osassa, joissa jokaisessa testattiin kahta erityyppistä kiveä. Olosuhteet sarjojen välillä pysyivät muutoin samoina, eikä siihen tehty muutoksia. Kivet ladottiin huolellisesti samojen periaatteiden mukaan (kts. artikkeli sähkökiukaan kivien vaihdosta) pystysuuntaisesti ja pintakerrokseen kiviä juuri sen verran, ettei vastuksia näkynyt. Tarkka kivimäärä määrittyi siis sen mukaan miten ladonta onnistui. Testin jälkeen näytteet poistettiin näytetyyppi kerrallaan ja kiuas siivottiin näytteistä irronneesta kivimurskeesta.
Kiukaan kivitila on jaettu teräsverkolla kahtia ja kivitilan pohja täytetty keraamisilla kivillä. Saunologian kiuaskiviprotokolla 1.0
Koejärjestely oli toteutettu niin, että samassa kiukaassa voidaan rinnakkain testata kahta kivinäytesarjaa. Testiin haluttiin ensisijaisesti edullisia ja yleisesti saatavilla olevia luonnon kivilajeja. Kivinäytteet hankittiin ensisijaisesti rautakaupoista satunnaisotannalla ostamalla sähkökiukaisiin tarkoitettuja 5-10 cm kokoisia kiviä 20-25 kg laatikollinen. Poikkeuksena Suomen Kiauskiven oliviinikivinäytteet, jotka valmistaja toimitti pyynnöstä, kun sopivan kokoisten kivien ostaminen osoittautui parin yrityksen jälkeen vaikeaksi. Tästä huolimatta kivet olivat kooltaan ja erityisesti massaltaan muita testattuja kookkaampia, keskipainoltaan 480 grammaa.
Kivien lukumäärä testisarjassa vaihteli välillä 10-20 kpl, paino 249-480 gr., yhteispaino vaihteli kuitenkin maltillisemmin 4,2-5,2 kg välillä. Painon vaihtelu selittyy osittain oliviinin ja peridotiitin muita korkeammalla ominaispainolla. Kokovaihtelut vaikuttivat osaltaan ladontaan ja siihen kuinka monta näytettä kiukaaseen sopi. Pienempien kivien ladonnasta tulee väistämättä tiiviimpi, minkä takia erän kokonaispaino ei vaihtele niin paljoa.
OD pieni
Oliviini
vulkaniitti
peridot, pen
OD iso
peridot, ural
yht paino
4971
4796
4884
5261
5202
4273
kpl
20
10
17
17
14
14
keskipaino gr
249
480
287
309
372
305
selviytymis%
60%
80%
76%
88%
71%
86%
jäännös m
99%
99%
95%
95%
100%
96%
Ostopaikka
Bauhaus
Rautanet + valmistaja
Hong Kong
Bauhaus
K Parkon Kauppa
-
Brändi
Parhaat Löyly
Oliviini kiuaskivi
Parhaat Löyly
Misa
Parhaat Löyly
Vitau, Eesti
Alkuperäinen valmistaja
Sauna-Eurox
Suomen Kiuaskivi Ky
Sauna-Eurox
(Suomi)
Sauna-Eurox
Tuntematon, Venäjä
Venäläinen peridotiitti ei rakenteeltaan täysin vastaa kotimaista, mutta koska sitä myydään tällä kauppanimellä, on se luokiteltu samoin. Venäläisen näytteen päämineraalikoostumus on jälleenmyyjän mukaan duniitti, eli runsaasti oliviinia sisältävä variaatio (kts. http://www.geologia.fi/index.php/2018/06/25/magmakivien-luokittelu/). Misan markkinoiman, ilmeisesti Pennalassa tuotetun peridotiitin, mineraalisisältö on myöhemmin esitettävien kuvien perusteella hornblendiitin eli sarvivälkkeen kaltainen.
Ensimmäiset kivinäytteet valmiina testiin
Koesarjojen näyteparit olivat seuraavat:
Oliviini ja pieni 5-8 cm oliviini-diabaasi
Vulkaniitti ja kotimainen peridotiitti
Venäläinen peridotiitti ja keskikokoinen 7-12 cm oliviini-diabaasi
Koesarjat vietiin läpi marraskuusta 2018 huhtikuuhun 2019 välisenä aikana. Tutkimuslaitteisto toimi kokonaisuudessaan yllättävän hyvin, vaikka se oli kustannussyistä koottu edullisista komponenteista. Ainoastaan satunnaiset varokkeen laukeamiset ja kelloajastimen hajoaminen pidensivät testijaksoja parilla päivällä kunnes ongelmat oli havaittu ja korjattu. Oli suorastaan yllättävää, että lämmityslaitteena käytetyn pikkukiukaan vastukset kestivät yli 1300 käyttötuntia toimintakykyisinä! Jos saunaa lämmittäisi vain kerran viikossa tunnin kerrallaan, niin voisi ennustaa vastusten tällä tavoin kuormitettuna kestävän yli 15 vuotta.
Mutta miten kävi kivinäytteiden?
Artikkelin seuraavassa osassa kerrotaan tarkemmin millaisia kiviä uunista tuli ulos ja mitä tuloksista voidaan päätellä näytteiden eroista
Kiitokset: Matti Hämäläinen avusta tutkimuslaitteiston rakentamisessa, Narville testikiukaan lahjoittamisesta, Henkalle laboratorion valvonnasta ja Suomen Sauna-seuran tutkimus- ja kulttuurijaostolle materiaalikustannuksiin kohdistuneista avustuksista.
Mitä tapahtuu kun punahehkuisen kiuaskiven upottaa jääkylmään veteen? Kestävätkö luonnonkivet kuumennusta paremmin kuin keraamiset kivet? Saunologian shokkitesti pistää kiuaskivet koville. Katso kuvat ja lue kohokohdat!
Saunologian edellinen julkaisu esitteli kourallisen kummallisia kiuaskiviä ja päättyi epäilykseen, että mahtavatko nuo saunassa kestää. Nyt kivikausi-artikkelisarjan toisessa osassa tartutaan härkää sarvista ja kokeillaan kestävätkö nämä kivet tunnetumpien kotimaisten esimerkkien rinnalla kuumaa ja kylmää.
Shokkitestin esikuva
Kiuaskivien testimenetelmiä ei virallisesti ole olemassa. Kivien koostumuksia määritellään ja fysikaalisia ominaisuuksia kuten tiheys ja lämmönjohtavuus mitataan, mutta kiuaskivien kestävyyden mittaaminen on tutkimaton alue. Valmistajilla, kuten Sauna-Euroxilla, on omia laadunvarmisratkaisujaan , mutta ei löydy standardoitua testiä kiuaskivien testaamiseen.
Kivien tutkimukseen on aiemmin sovellettu DIN 51068 testistandardia. Vuodelta 1976 peräisin oleva standardi on tarkoitettu keramiikan testaamiseen. Tässä testissä standardikokoisia (50x50 mm) kappaleita kuumennetaan 950-asteisessa uunissa 15 minuuttia, jonka jälkeen ne upotetaan juoksevaan 15-20 asteiseen veteen kolmeksi minuutiksi. Tämän jälkeen ne kuivataan 110-asteen lämpökaapissa ja testisykli alkaa alusta. Testiä toistetaan korkeintaan kolmekymmentä kertaa mikäli näyte ei tätä ennen halkea. Lämpöshokinkestävyysluvuksi saadaan näytteen kestämien toistojen lukumäärä.
Rakennusmaailma on tästä variaationa toteuttanut Saunologiassa aiemmin kuvatun testin osana testin, jossa kiuaskiviä lämmitettiin 450-asteen uunissa ja upotettiin jääkylmään veteen korkeintaan 20 kertaa. Tässä järjestelyssä ongelmaksi muodostui se, että lähes puolet näytteistä selvisi koko syklin eli toteutui ns. mittarin kattoefekti. Pidin testin perusideasta sen verran, että halusin korottaa panoksia ja kokeilla tutkimusasetelmaa, jossa lämpötilarasitus olisi progressiivinen ja korkeampi.
Saunologian shokkitesti
Tavoitteeni oli lähteä liikkeelle Rakennusmaailman tyyppisestä testistä, mutta nostaa lämpötilaa kolmessa vaiheessa: 450-asteesta aloittaen 600-asteen kautta 750 Celcius-asteeseen. Välissä kivet jäähdytetään jääkylmässä vedessä noin minuutin ajan, jolloin niiden lämpötila jäähtyy alle 50 asteen. Tämän jälkeen näytteet tarkastetaan ja mikäli näyte on ehjä, lämmitys jatkuu. Jokaisessa lämpötilassa tehdään viisi lämmitystä, tavoitteena seuraava lämpötila. Maksimi tulos olisi siis 15.
Näytteitä käsitellään ammattimaisesti grillipihdeillä.
Saunologian shokkitesti ehdotetut lämpötilat edustavat kiukaan äärilämpötiloja. Sähkökiukaassa kivien lämpötila nousee harvoin edes 450 asteeseen, jatkuvalämmitteisessä puukiukaassa jää pinnassa selvästi tämän alle, mutta voi tulipesän päällä olla jo lähellä 600. Sen sijaan 750-astetaa saavutetaan todennäköisesti vain kertalämmitteisissä kiukaissa.
Testiä valmistellessa varasin kiuaskivinäytteitä ison valikoiman, yhteensä neljätoista mahdollisesti kiukaaseen kelpaavaa. Osa oli vanhoja tuttuja kotimaisia yleis- ja pintakiviä, pari aiemmasta venäläisten kiuaskivien esittelystä tuttuja (näytelajit on nimetty tulosten yhteydessä alempana). Koska kysymyksessä oli lähinnä näytösluonteinen tutustuminen kivien käyttäytymiseen, suunnittelin toteuttavani testin vain yhdellä näytteellä per kivilaji. Näytteiden valinnassa pyrin siihen, että näytteet olisivat kiuaskiviksi suhteellisen pieniä ja keskenään samankokoisia.
Lämmitystä ohjataan ulkopuolisella säätöyksiköllä, jossa tässä tapauksessa ohitettiin kaikki oikean keramiikkaprosessin hienot vaiheet ja ajettiin täydellä teholla kohti tavoitelämpötilaa.
Päädyin toteuttamaan shokkitestin 3,2 kW tehoisella, tilavuudeltaan suurehkolla keramiikkauunilla. Nopeasti kävi selville, että uunin lämpiäminen ei tapahdu käden käänteessä ja saunologin harrastusaikatauluissa ei tule aika riittämään testin toistamiseen, joten parin harjoituskierroksen jälkeen päädyin siihen, että kivinäytteet testataan vain kerran jokaisessa tavoitelämpötilassa. DIN-standardista poiketen kontrolloin testissä sen, että näytteiden pintalämpötila nousi tavoitelämpötilaan. Tätä edisti myös se, että kivet lämmitettiin uunin yläosassa, selvästi lämpötila-antureita (ulkoinen ja sisäänrakennettu) ylempänä, jolloin lämmitysteho oli paras mahdollinen mihin ilman kiertoilmaa päästään.
Näytteet kylmillään odottelemassa ensimmäisen kierroksen alkua.
Testin valmisteluvaiheessa sain kuulla erilaisia uskomuksia siitä, mitä testissä voisi tapahtua. Räjähtääkö 750-asteinen kivi tippuessa veteen, sulaako muovisangon pohjaan reikä vai romahtaako uuni, jos sieltä poimii paloja kesken lämmityksen? Hankin asianmukaiset turvavarusteet ja ryhdyin toimeen.
Shokista selviytyjät
Testin suorittaminen oli hieman pitkäveteistä hommaa, sillä liekkejä tai räjähdyksiä ei nähty. Lämmitysjaksoissa kesti useampia tunteja kerrallaan ja 750-astetta lähestyessä uunin kuumotus alkoi jo tekemään näytteiden käsittelystä haastavaa. Onneksi tammikuun alkupuolella näytteiden jäähdyttely ulko-olosuhteissa lumihankeen upotetuissa vesiämpäreissä piti tutkijan virkeänä.
Kivet ja keramiikka hehkuvat kilpaa, kun lämpöä on lähes 800-astetta.
Testissä tuli havainnoitua, että 600 asteinen kiuaskivi alkaa jo hehkumaan hieman punaisena, 750-asteessa hehku on kivimateriaalista riippumatta aivan ilmiselvää.
Testissä havaittiin nopeasti, ettei osa kivistä kestä lämmittämistä. Ensimmäisenä romahti kotimaisesta punaisesta graniitista valmistettu pintakivi, joka oli 600-asteeseen lämmitettäessä muuttunut kouralliseksi karkeaa hiekkaa.
Graniitti hajosi ensimmäisenä.
Seuraavaksi hajosivat erilaiset kvartsia sisältävät kivet, joita esiteltiin Saunologian edellisessä julkaisussa. Erikoista kyllä myös peridotiittinäyte halkesi ensimmäisessä lämmityksessä kolmeen osaan. Se ei tosin myöhemmin jatkanut halkeamista, joten on todennäköistä, että kyseessä oli epäonninen näyte, jossa oli jo entuudestaan halkeama, joka oli jäänyt innostuksissani huomaamatta (pyrin muutoin valikoimaan pois kaiken lähtökohtaisesti epäilyttävän).
Peridotiitti halkesi myös kolmeen osaan, mutta disintegraatio pysähtyi siihen.
Testin edetessä kävi ilmeiseksi, että jäähdytysvaiheessa 750-asteinen kivi ei sulata muovisankoa tai kylmä vesi räjäytä kiuaskiviä, mutta lämpöshokki kyllä kiihdyttää lämpiämisen aiheuttama halkeilua.
Saavissa sihisee. Kuuma näyte saa veden kuplimaan.
Jäähdytys hajotti nimenomaan kvartsit: valkoinen ja punainen kvartsiitti olivat alkaneet kyllä halkeilemaan jo 450-600- asteen uunissa, mutta ne murenivat sormenpään kokoisiksi tai pienemmiksi paloiksi vasta vesiämpärissä. Kvartsin tulos ei ollut yllätys sillä, olin tietoinen kvartsimuunnoksesta, joka tapahtuu 573 asteessa aiheuttaen kivessä rakenteellisia muutoksia.
Jäähdyssangon pohja, jossa kvartsit kävivät uimassa. Seassa myös dolomiittijauhoa.
Suurin osa näytteistä kuitenkin selvisi testissä varsin hyvin. Suomen suosituin kivi oliviinidiabaasi selviytyi ongelmitta. Peruskiven lämpökäsiteltyyn versioon, Eliittikiveen, tuli yllättäen halkeama, mutta kivi pysyi edelleen kasassa.
Kvartsi toisen kierroksen jälkeen. Tässä vaiheessa palat ovat vielä kohtuullisen kokoisia.
Valkoinen dolomiitti, jonka kestävyys ei ole ennakkokäsitysten perusteella erikoinen, pysyi yllättäen kasassa, mutta muutti olomuotoaan. Lisäksi siitä irtosi vesiastiaan runsaasti hienoa jauhoa, värjäten veden valkoiseksi. Kiven aiemmin sileän tasainen pinta muuttui rosoisen huokoiseksi.
Dolomiitti on muuttunut huokoiseksi ja hauraaksi, mutta on edelleen pääasiassa kasassa.
Taulukko: Yhteenveto testin tuloksista. Numero kiven perässä viittaa ennen ja jälkeen -valokuvissa esiintyviin numeroihin.
Värimuutoksia tapahtui luonnonkivissä yleisesti. Kivet yleisesti ottaen ”punastuivat” uunissa, värjäytyen ruosteenpunaisiksi. Koska kivien mineraalikoostumus vaihtelee ja voivat sisältää esim. rautayhdisteitä, ei tämä ole hirveän yllättävää. Voimakkaimmin muuttuivat peridotiittinäytteet sekä oliviini. Oliviini muuttui käsittelyssä tasaisesti erittäin tumman harmaaksi, peridotiitit tumman ruskeiksi.
Näytteet 1 - 4 ennen testiäNäytteet 1 - 4 testin jälkeenNäytteet 5 - 8 ennen testiäNäytteet 5 - 8 testin jälkeen (numero 9 on varastanut graniitin paikan )Näytteet 9 - 12 ennen testiäNäytteet 10 - 12 testin jälkeen
Mukana olleet keraamiset tuotteet selviytyivät testistä erinomaisesti: Kerkes, Tiileri ja posliini eivät osoittaneet minkäänlaisia ikääntymisen merkkejä lämpökäsittelyssä.
Jälkishokkihoitoa
Kokeiltu menetelmä toi esiin joitakin eroja ja ominaisuuksia, mutta ei ole ideaalinen testijärjestelmä. En myöskään pystynyt olosuhteiden ja aikataulun pakosta toteuttamaan testiä keston tai laajuuden suhteen alun perin kaavailemallani tavalla.
Jätin protokollasta pois kuivatuslämmityksen, mistä voi olla montaa mieltä. Näytteet saivat kuivua pinnaltaan hyödyntäen aiemman lämmityksen jäännöslämpöä hetken ennen uutta lämmitysjaksoa, joten niihin tuskin jäi vettä. Kuivatuksen idea nimittäin on se, että keramiikka voi imeä vettä ja mikäli vettä on päätynyt kuumennettavan näytteen sisään, sen höyrystyminen ja laajentuminen todennäköisesti halkaisee näytteen. Alkuperäinen perusteeni oli, että nyt käytetty ratkaisu muistuttaa enemmän ankaria saunaolosuhteita, jossa kivet ovat jatkuvasti täydessä lämmityksessä.
Lämpötila mitataan DIN-testissä yhdestä kohtaa näytteiden yläpuolelta. Saunologin testissä mittausjärjestely oli hieman erilainen.
Nykyisen menettelyn eräs puute on se, että kaikkia kivilaatuja testattiin vain yksi näyte. Ainoastaan välittömästi hajonnut peridotiitti herätti sen verran kummastusta, että otin sille verrokin, joka selviytyi testisarjasta moitteettomasti.
Jos tästä voi jotakin päätellä, niin perinteiset kotimaiset luonnonkivet, mukaan lukien oliviinidiabaasi, kestävät testin mukaista käsittelyä varsin hyvin! En itse uskaltaisi käyttää graniittia – tai vastaavia kirjavia luonnonkiviä – kiukaassa. Kvartsiitit ovat kiinnostava ja tavallaan kestävä kiviperhe, jota voisin hyvinkin kokeilla, mutta ei missään tapauksessa kertalämmitteiseen kiukaaseen! Keraamiset kivet vaikuttavat tämänkin perusteella kestäville, joten laiska saunoja voisi keskittyä näihin ja unohtaa hienostelun.
Kokonaisuudessaan testaamisesta jäi saunologille sen verran paljon hampaankoloon, että projektia tekisi mieli tulevaisuudessa jatkaa. Seuraavassa kivikausiartikkelissa esittelen kuitenkin olennaisesti paremman menetelmän kiuaskivien kestävyystutkimuksiin, minkä takia shokkitesti säilyy ajatuksissani lähinnä kuriositeeetina. Jos testin voisi automatisoida robotille niin...
Kiitokset Teppo Hurmeelle ja Kerasil Oy:lle testivälineistön lainasta, Anne Huhdalle DIN-testin selventämisestä sekä Sauna-Euroxille että Vitae:lle näytteistä. Riikka Notkola otti loistavat kuvituskuvat, joissa käsissä on jotain muuta kuin kamera.
