Tee se itse – kiukaan hormin lämpökilpi

Olen aiemmissa hormikirjoituksissani äimistellyt epäselviä turvallisuusmääräyksiä (kts. Saunan hormin valinta ja Saunan savupiipun sijoitus ja suojaetäisyydet). Kesällä 2017 pääsin keskustelemaan niistä myös paikallisen rakennusvalvojan kanssa. Lopputuloksena jouduin palaamaan suunnittelupöydälle kiukaan hormiin tilaustyönä tehdyn mutkapalan suhteen.

Olin tiedostanut hormin tulkinnanvaraisen turvaetäisyyspuutteen jo sen asentamisen jälkeen. Olin koelämmityksissä talvella kuitenkin todennut, etteivät riskialueella olevat puurakenteet pitkäaikaisessakaan lämmityksessä merkittävästi lämpene laser-pintalämpötilamittarilla arvioituna.

Rakennusvalvonta palautti kuitenkin minut muistelemaan mahdollisia suojausratkaisuja.

Omassa tapauksessani suojattavia puuosia oli sekä katonrajassa että väliseinässä. Potentiaalinen lämpösäteilyn lähde oli kuitenkin sama eli parikymmensenttinen pätkä suojaamatonta rosterihormia vedenlämmittimen yläpuolella. Vaihtoehtoja on kaksi:

  1. Riskipintojen suojaus
  2. Hormin suojaus

Puupintojen kattaminen ilmaraolla varustetulla pellillä tai palamattomalla levyllä on vaihtoehto, mutta ruma ja epäkäytännöllinen. Helpommalla pääsee suojaamalla hormin.

Lämpönauha Bilteman katalogista

 

Hormin suojaukseen mietin ratkaisuksi joko autojen pakoputkistoista tuttua lämpönauhaa (kts. Bilteman tai Tradepartsin lämpönauha) tai metallista lämpökilpeä. Nauhan suhteen ongelmaksi muodostui se, ettei materiaaleja ole suunniteltu sisäkäyttöön ja niiden terveysvaikutuksista saunan sisäilmalle on vaikea sanoa mitään.

Näin ollen ratkaisuksi jäi metallinen kilpi pienellä ilmaraolla itse hormiin. Näin lämpösäteily ”hehkuvasta” pinnasta katkeaa.

Näin se tehdään

Käytin lämpökilven tekemiseen 3mm hormipeltiä ja aaltopahvia. Pelti olisi voinut olla myös suoraa ja ohuempaa, mutta kevythormin mukana tulleesta metrin pätkästä oli jäänyt 40 cm ylijäämää ja se sai nyt uutta käyttöä.

Työ alkoi aaltopahvista. Leikkasin saksilla suunnilleen riittävän korkean ja leveän pahvin pätkän. Sitten muotoilin siihen sopivia lovia saksilla ja sovittelin sitä hormin mutkan päälle.

Saksilla ja aaltopahvilla tekee vaikka mitä. Tässä tapauksessa prototyypin peltitöille

Kun lopputulos alkoi vaikuttaa sopivalle, vein pahvin ja hormiputken saunaprojektin metallitöissä avustaneen kaverin pajalle. Siellä tehtiin sprii-tussilla pahvisapluunan avulla hormin pintaan mallikuvio. Hormipellista leikattiin sitten kulmahiomakoneella eli rälläkällä suunnilleen samanlainen kuvio. Kosanilla lämmitettiin seuraavaksi mutkaan tulevaa taitekohtaa niin, että taite saatiin punahehkuisena kiltisti väännettyä paikalleen.

Avattu pahvi näyttää todella kummalliselle, mutta uskoka pois, tällainen kilven pitää olla!

Tämän jälkeen prototyyppi palasi rakennuspaikalle. Tällä kertaa homma onnisti kerralla – ja vielä yli odotusten! Olimme suunnitelleet kilvelle reikävannekiinnitystä, mutta materiaali oli juuri sopivankokoista ja jäykkää siihen, ettei mitään lisätemppuja tarvittu, vaan kilpi istui paikoilleen täysin omatoimisesti.

Suojakilpi istuu paikoilleen kuin nakutettu.

Kun onnistumista oli juhlistettua ruskealla kuohujuomalla oli jäljellä vain viimeistely. RST-putkea, jossa on karhea, mattapinta, voi maalata itse spraymaalilla. Joten tulenkestävää (600C) mustaa spraymaalia Tokmannilta ja väriä pintaan.

Kuumakestamaali sopii hormin pintaan. 600 astetta on varmasti riittävä luokitus hormin tässä kohtaa

Jäljellä on toki vielä koekäyttö. Maali saavuttaa lopullisen lujuutensa vasta lämmittyään 200 asteeseen, joten päätin lämmittää kappaleen kevyesti ulkokeittiön lämmössä ennen asennusta.

Maali saavuttaa lopullisen kovuutensa vasta 200C asteessa

Lopputulos näyttää moniin muihin askarteluihini verrattuna erittäin siistille! Ei siis kauniille, mutta toimii takuuvarmasti.

Huomio: tällä tavoin spraymaalatun metalliesineen maalipinta on erittäin herkkä naarmuuntamaan, käsittele varoen!

Kiitos Henkka ja Kyösti Kakkonen…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kuka Lassi A Liikkanen?

Saunologi ja saunan suunnittelun tutkimusmatkalainen. Työkseni suunnittelen parempia digitaalisia palveluita sekä tutkin ja opetan Aalto-yliopiston dosenttina.