Skip to content

Saunakohteita Berliinissä – saunamatkailijan kolme erilaista löytöä

Berliini on eräs suomalaisten pidetyimmistä kaupunkilomakohteista. Saunologia esittelee kolme hyvin eri kokoluokan saunakohdetta, joissa voi käydä kulttuurielämysten ja currywurstin välissä rauhoittumassa hikiseen tyyliin. Artikkeli sisältää lähestymisohjeet Vabaliin, Liquidromiin ja FIT:in. 


Saunologia on aiemmin seikkaillut Baijerin eli kaakkois-Saksan saunamailla. Olen kirjoittanut myös yleisohjeen saksalaisen saunakulttuurin ymmärtämiseksi. Saksalaisista saunatavoista on hyvä sisäistää kaksi asiaa ennen paikalle ryntäämistä.

Ensinnäkin Saksassa löylyttämisen ja löyhyttämisen hoitaa vain koulutettu saunamaisteri, ei satunnainen saunavieras. Toisekseen, saksalaisessa saunassa kaikki istuvat samassa saunassa sopuisasti alasti oman pyyhkeen päällä, sukupuoleen katsomatta. Jos nämä asiat pystyy sulattamaan, niin voin lämpimästi toivottaa tervemenoa saksalaisiin kylpylaitoksiin, joissa palvelu pelaa ja hiki helmeilee.

Tämän kerran kuumat kohteet edustavat berliiniläisiä kansankylpylöitä.

Liquidrom (K18) saunahetki kiireisen kaupunkielämän keskellä

Pieni kylpylä Kreuzbergin kaupunginosassa on yhdistelmä suurta sisäallasaluetta ja neljän saunan muodostamaa saunaosastoa.

Liquidromiin täytyy suorittaa etukäteen verkkosivuilla 2,5€ hintainen varausmaksu. Hinta vähennetään varsinaisesta pääsylipusta. Liput ovat nimellisesti 2 tai 4 h, mutta oleskella saa niin pitkään kuin huvittaa. Automaattikassa laskee lopuksi, paljonko olet velkaa oleskeluajan perusteella.

Kylpylään kannattaa tuoda omat varusteet, ellei halua maksaa kalliisti vuokratamineista. Listalle kuuluvat:

  • Iso pyyhe
  • Uima-asu
  • Rantasandaalit
  • Kylpytakki (tai toinen pyyhe)*
  • Vesipullo*

* suositus, ei pakollinen

Liquidromissa on erikoinen vaatejärjestely, sillä isolla altaalla uima-asu on pakollinen, mutta saunaosastolla kielletty. Uikkareiden vuokra maksaa 10€ ja mallit ovat hassuja, joten oma uimavarustus kannattaa tosiaan ottaa mukaan.

Liquidromissa saunoista kaksi on suomalaistyyppisiä. Näistä kuumemmassa toimitetaan säännöllisesti löylytystä eli aufgussia (infusion), muulloin tämä sauna on vapaassa käytössä. Toinen kuuma sauna on erittäin kuiva.

Liquidrom sisäänkäynti luo enemmän klubimaista tunnelmaa kuin saunailmapiiriä.

Höyrysauna on tavanomainen ja pieni suolasauna lämpötilaltaan matala, mutta sopiva alku- tai loppulämmittelyyn. Viileä vesiallas on sisällä, ulkoalueella taas on keskikokoinen lämminvesiallas.

Liquidromissa on säännöllisesti erilaista levymusiikkia isolla altaalla. Mikäli haluaa nauttia hiljaisuudesta, kannattaa tulla aikaisin aamulla tai iltoina, kun musiikkitapahtuma ei ole käynnissä. Tiedot erikoistilaisuuksista saa verkkosivulta.

Maanalaisesta kylpylästä löytyy kookas baari, josta saa juomien lisäksi ruokaa. Keittiön laatua en ehtinyt tutkimaan. Samoin on tarjolla monen moista hierontaa ja watsu-vesihoitoa.

Kokemukset Liquidromista tiivistettynä

Liquidromin paras puoli on sopiva määrä palveluita pienessä paketissa. Kahdessa tunnissa ehtii hyvin nauttimaan Liquidromista parhaat puolet ja kustannukset jäävät kohtuullisiksi. Negatiivisena puolena sanottakoon, että paikkaan ei voi ottaa yhteyttä sähköpostilla tai puhelimella, mikä voi vaikeuttaa asioiden hoitamista.

Liquidrom saa Saunologialta 4/5 tähteä.

https://www.liquidrom-berlin.de/en/

Möckernstraße 10, 10963 Berlin, Saksa

 

FIT – Frei Internationelle Tankeställe (K-0) – yhteisöllinen korttelisauna

FIT:n valtaaman korttelin nurkan edustalla on porttina vanha huoltoasema, jonka takapihalta sauna-alue löytyy.

Yksi Berliinin harvoja puulämmitteisiä saunoja löytyy Mitten pohjoisosasta. Ludoksi kutsuttu taiteilija on kymmenen vuoden ajan pyörittänyt tällä alun perin vallatulla huoltoasemalla suomalaistyyppistä, paloautoon rakennuttua korttelisaunaa. Sauna on nähnyt paljon maailmaa ennen pysäköimistä Berliiniin, mutta on edelleen periaatteessa ajokunnossa.

Huoltoaseman ”takapihalla” tapahtuu paljon muutakin taiteen ja aktivismin välimaastoon osuvaa toimintaa, mutta sauna palvelee hikiasiakkaita säännöllisesti iltaisin, keskiviikkoisin ja sunnuntaisin.

Saunapaloauto, jossa tuli pysyy hallinnassa. Sisäänkäynti autoon suojaisemmalta puolelta, rakennuksen vierustalta.

Verrattuna kaupallisiin kylpylöihin, FIT on varsin yksinkertainen ja suorastaan anarkistinen saunapaikka. Pukuhuoneena toimii jurtta, suihkusta tulee vain kylmää vettä ja katettua ulkotilaa on niukasti. Tunnelma on kuitenkin lämmin ja kaikista muista paikoista poiketen, löylyä saa luoda ihan omaan tahtiin eikä muitakaan saksalaisia saunasääntöjä vahdita silmä kovana. Hyvä tutkan alainen paikka tutustua muihin saksan vaihtoehtoisten saunamuotojen kannattajiin.

Pihalla olevasta kioskista saa lähinnä juomia, mukaan lukien olutta. Sauna on avoinna kaikille. Saunomisesta peritään noin kymmenen euron kannatusmaksu, vain käteisellä ja ilman kuittia.

https://www.f-i-t.org/

Schwedter Str.262, 10119 Berlin.

Vabali Berlin (K18)

Jos FIT tuntui minusta Berliinin Sompasaunalle, niin Vabali edustaa toista ääripäätä, joka ei muistuta mitään suomalaista saunakohdetta. Ensi tutustumiseni Vabaliin harmaana ja sateisena lokakuun lauantaina jäi pysyvästi mieleen myönteisellä tavalla.

Aasialainen koristelu vallitsee ympäri kylpylän. Vastaanotossa tervehtii buddha-patsas.

Vabalin saunakylpylä alue kattaa yli 10 000 m2, riittävän ison alueen, että vieras ehtii kuvitella oikeasti siirtyneensä hetkeksi – jos ei nyt Balille – niin ainakin johonkin toiseen maailmaan. Tälle retkelle kannattaa varustautua tai sitten vuokrata tärkeimmät varusteet paikan päältä. Vabali sijaitsee kävelymatkan (500 m) päässä Berliinin päärautatieasemalta (haubtbahnhof) ja sillä on myös pieni pysäköintialue.

Pakkauslista:

  • Kylpytakki
  • Iso pyyhe
  • Rantasandaalit*
  • Shampoo, hoitoaine, jne.*

* suositeltuja

Netin kautta pukukopille

Vabaliin kannattaa tehdä ennakkovaraus netissä. Muuten joutuu varautumaan odotteluun ulkona, sillä kylpylään otetaan vain rajallinen määrä kävijöitä kerrallaan. Ajan voi ennakkovarata 2 h, 4 h tai koko päiväksi.

Launtai-iltapäivällä on vesisateesta huolimatta tai sen takia ulko-ovelle muodostunut jonoksi asti varauksettomia kylpyyn tulijoita.

Sisäänpääsyoikeus tarkistetaan ulko-oven jälkeisillä kassoilla, josta vieraan käteen jää magneettiranneke. Ranneke määrää pukukopin, joka voi sijaita joka valvotulla tai valvomattomalla alueella erikoisena yksityisyyden ja turvallisuuden välisenä kompromissivalintana. Suurimpiin kaappeihin mahtuvat kaikki lentomatkailijan käsimatkatavarat, mutta tällaista kaappia pitää erikseen pyytää.

Kassoilta rannekkeen avulla pääsee kääntöportista jatkamaan matkaa. Viehättävän, uloskatetun käytävän päästä avautuu varsinainen kylpylä. Täällä on oma vastaanotto niitä varten, jotka haluavat vuokrata pyyhkeen, kylpytakin tai tossut. Täältä saa saksankielisen kartan alueelle. Siitä oli ainakin minulle iloa, koska alue on iso.

Katettu kävelytie vastaanotolta kylpylärakennukseen.

Henkilökunta puhuu englantia. Kun varusteet on kasattu, voi hakeutua pukukoppialueelle rannekkeen numeron mukaisesti. Unisex-pukuhuoneeseen pitää jättää kaikki ylimääräinen vaatetus, alusvaatteet ja kylpytakki riittävät tästä eteenpäin. Erityisesti puhelimen käyttö tai kuljettaminen tästä eteenpäin on kielletty.

Vabalin säännöt löytyvät isolla myös englanniksi aulan taulusta.

Pukkarista jatketaan kylpytakissa sukupuolen mukaiseen suihkuun, jossa on viimeistään karsittava alusvaatteet pois. Tämä vaikutti olevan paikallisten suosima käytäntö, vaikka en ihan ymmärrä alusvaatteiden kantamisen merkitystä pukuhuoneen ja suihkun välillä. Häveliäisyys kuitenkin karisee myöhemmin, koska kylpylän sauna- ja ulkotiloissa oleskellaan enimmäkseen alasti. Kylpytakkia on kuitenkin käytettävä muissa sisätiloissa, mukaan lukien baari ja ravintola.

Kylpylän esittelyvideosta saa parhaan käsityksen tilojen koosta. Alueella ei saa kuvata, minkä myös tämän artikkelin kuvat ovat tavallisuudesta poikkeavia.

Väljyyden illuusio

Vabali on iltaisin ja viikonloppuisin niin suosittu, että siellä vierailee jopa tuhat kylpijää päivässä. Sen tilat on suunniteltu fiksusti niin, että ihmispaljous jakautuu jopa 17 suuren saunan, monien altaiden ja lukuisten rentoutumistilojen välillä. Ihmispaljous ei siis ala ahdistamaan edes väljyyteen tottunutta suomalaista; vaikutelma siitä, ettei paikassa ole tungosta, säilyy hämmentävän hyvin. Jonoa on ainoastaan ulko-ovella.

Mikäli kylpemään ehtii ruuhkattomina aikoina, saa nauttia omasta rauhasta ylenpalttisesti.

Viikonloppuna paikka vilisee paikallisia, mutta on sinne eksynyt joitakin turistejakin. Vieraat ovat nuoria aikuisia ja keski-ikäisiä, kaveriporukoita sekä pariskuntia. Erityisesti hengailutilat on selvästi suunniteltu pariskunnille tai korkeintaan neljän hengen pienryhmille.

Kokemuksia Vabali Berliinistä

Vabalin rakennettu ympäristö on vaikuttavan hurmaava indonesialaisen yleisilmeen ansiosta. Vaikka jotkin yksityiskohdat saattavat tuntua hieman halvoille, jokaiseen tilaan on panostettu. Kaikkialla on siistiä ja mikään ei ole rempallaan. Tyylikkäät puiset yksityiskohdat ulottuvat saunoihin asti, joissa balilaisia vaikutteita on useimmiten toteutettu saunojen kattoon.

Vabalin ensimmäisen kerroksen alueen pohjakartta ei ihan anna oikeaa kuvaa alueen laajuudesta.

Tilat levittäytyvät kahteen kerrokseen. Ulkotiloja, katettuja ja kattamattomia on paljon. Sisätiloissa on runsaasti erilaisia pieniä huonemaisia sopukoita mikä tekee kylpylästä sekä kodikkaan että sokkeloisen. Esimerkiksi osana ravintolaa on tyylikäs takkahuone, vaikkei oikeaa takkaa sieltä löydykään.

Saunat ovat saksalaisin mittapuin varsin tavanomaisia monitasoisine lauteineen ja sähkölämmitteisine kiukaineen. Lämpötiloja riittää miedosta 55 asteesta kuumaan 90:en, keskimäärin lämpötilat ovat Suomessa tavattavia saunoja matalampia ja kunnollista löylytujausta kaipaavan kannattaa änkeä mukaan löylytyksiin. Saunapalettiin mahtuu pari höyrysaunaa sekä kaksi ainoastaan naisille varattua saunaa. Tämä pieni tasa-arvoheilahdus ei enää kymmenen saunan jälkeen jaksa hirveästi hätkäyttää edes saunaäijänäkökulmasta. Eri lämpöisiä ammeita ja altaita on useampia, samoin suihkuja löytyy lähes joka nurkan takaa.

Mitä kylpylässä tapahtuu?

Tilat ovat runsaat, mutta henkilökunnan määrässä ei ole valittamista. Saksalaiseen tyyliin vieraita viihdytetään ympäri kylpylää tarkalla aikataululla. Aufgussia eli löylytystä eri muodoissaan tapahtuu päivän mittaan puolen tunnin välein ja useammassa saunassa yhtä aikaa. Nämä ovat ainoa tapa nauttia jotakin löylyn tapaista Vabalissa.

Löylytysaikataulu on tarkka ja siinä myös pysytään. Saunassa on oltava oikealla kellonlyömällä tai sisään ei ole asiaa.

Vaihtelua näissä löylyseremonioissa riittää. Tärkeää on, että on asettunut saunaan paikoilleen varmasti ennen alkua eli tasalta tai puolelta (kyllä, saunologi menee aina saunaan kello kädessä…). Ovien sulkeutumisen jälkeen saunamaisteri kertoo saksaksi mitä tuleman pitää ja pyydettäessä toistaa keskeisen sanoman englanniksi. Tämän jälkeinen löylyshow kestää kahdeksasta viiteentoista minuuttia.

Parhaiten itselleni mieleen jäi meditaatiosauna Jiwassa tapahtunut ”Balinesische Klänge”, jossa oli poikkeuksellinen taustamusiikki. Myös koivusaunan ”Birke” ja sen samanniminen löylytys jäi mieleen, tosin isommalla henkisellä dissonanssilla, sillä meno oli suomalaisittain lähes pyhäinhäväistys koivuvihdan tuhoamisineen...

Aufgussia saunamaisterin toteuttamana. Useimmiten ilman vispaamista edeltää jonkinlainen kiukaan päältäkastelu. Kuva: Vabali.

Suosittelen aloittamaan aufgusiin tutustumisen alemmilta laudetasoilta ja kohtuulämpöisistä saunoista. Paikkaa voi vaihtaa hiljaisesti ylemmäs seremonian aikana, jos olo tuntuu viileältä ja tilaa sattuu olemaan. Vaikka seremoniasta toiseen voi rynnätä (kunhan on ajoissa paikalla), kannattaa normaalin saunomisen tapaan pitää taukoja, juoda ja vilvoitella kunnolla.

Aufguss-seremoniat sisältyvät pääsylipun hintaan, mutta lisämaksullisiakin palveluita löytyy. Hierontaa tarjotaan useammalla eri tyylillä ja höyrysaunoissa voi nauttia kuorinnoista. Hinnat ovat vähintään suomalaista tasoa, alkaen vajaasta 50€:stä eurosta. Hierontapalvelut eivät ole pätkääkään eroottisia ja vaikka seksityö on Saksassa laillista, pidetään kaikki tällainen nykyään tiukasti saunalaitosten ulkopuolella. Asiakkailta edellytetään kunniallista käyttäytymistä, vaikka suomalainenkin iltapäivälehdistö on ”nakukylpylöiden seksihetkillä” hekumoinut, niin paikka on suunniteltu kylpemistä, ei kutemista varten ja tästä vieraita myös ohjeistettiin.

Viiden tähden kylpyläkokemus

Vabalista on vaikea keksiä mitään kriittistä sanottavaa, joten huomautetaan vain hinnoista. Paikka ei ole ihan halpa (2 h maks 28€, 4 h maks. 38€ ja päivä 48 €) ja lisäksi kallis aika kuluu kuin siivillä. Jälkimmäinen on toki toivottukin ominaisuus.

Oma tarkoitukseni oli kylpeä kolmisen tuntia ja kokeilla sitten kasvispainotteisen ravintolan ruokaa, mutta huomasin 4,5 h myöhemmin, että olikin aika poistua kohti juna-asemaa ja lentokenttää. Kohde on siis todellakin niin iso, että ”keskimmäinen” lippuvaihtoehto, neljä tuntia, on minimiaika, jota voi suositella.

Toivottavasti jonakin päivänä suomessakin on Vabalin tasoinen saunakylpylä. Siihen asti on matkustettava etelään kylpemään. Berliinin lisäksi Vabalin toimipisteitä on Hampurissa ja Düsseldorfissa. Hampurissa kylpylän yhteydessä toimii hotelli.

Seydlitzstr. 6, 10557 Berlin

Varaukset Berliiniin: https://www.vabali.de/en/berlin/

Vabalin englanninkielinen kartta ja esite (PDF)

Kiitokset Vabali Berliinin markkinoinnille sisäänpääsystä ja taustatiedoista sekä Tommi U:lle ja Mikko F:lle saunavinkeistä.

2 thoughts on “Saunakohteita Berliinissä – saunamatkailijan kolme erilaista löytöä

  1. Antero Miikkulainen

    Kiitos hyvästä artikkelista. Se sisälsi riittävät tiedot omille käynneille. Vietailimme artikkelin innoittamina Berliinin Vabalissa onnistuen jopa saamaan parkkipaikan koska olimme liikkeellä jo keskipäivällä. Saunarituaalit olivat ihan mukava kokemus, mutta turhan paljon meni aikaa eri saunojen etsiskelyyn ja aikataulujen tavaamiseen. Pyyhkeitä tarvitaan tosiaan vähintään kaksi koska toisen päällä istutaan saunoissa siten että jalatkin ovat pyyhkeen päällä. Meille riittivät pari kolme saunaa. Emme innostuneet 40-50C eri tuoksuisista ”lämpökaapeista”.
    Alue on selvästi suunniteltu kokopäivä hengailuun joka kuitenkin edellyttää aurinkoista päivää.
    Reissumme viimeinen pysähdys oli Tallinnan Viimsissä jossa kylpylähotellin yhteydessä on upea saunamaailma. Edulliseen majoituspalettiin sisältyi 7 eri saunan ja kylpylän rajoittamaton käyttö. Pidimme sitä kokonaisuudessaan parempana kuin Vabalia. Siellä sai saunarituaaalin yhteydessä itsekin vihtoa. Kuumia saunoja oli 3 ja suolasauna oli myös hieno kokemus. K-18 osastolle joutuu ostamaan eri lipun. Siellä olisi muutama sauna lisää. Rantatossut kannattaa ottaa mukaan. Lattiat ovat vaarallisen liukaat. Tämä paikka toimii sateellakin.

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tietoja kohteesta Lassi A Liikkanen

Saunologi ja saunan suunnittelun tutkimusmatkalainen. Johtava nykyaikainen suomalaisen saunan asiantuntija ja Suomen Saunaseuran Löylyn henki -palkittu 2021. Työkseni suunnittelen parempia digitaalisia palveluita. Minulla on pitkä historia tieteellisestä tutkimuksesta ja opetan satunnaisesti Aalto-yliopistossa.

0
    0
    Ostoskori - Cart
    Kori on tyhjä - Cart is emptyPalaa kauppaan - Return to Shop