Skip to content

Löylykauhat testissä – näillä kauhoilla loihdit parhaat löylyt

Saunologia testasi kuusi pieniin ja suuriin saunoihin soveltuvaa kauhaa. Joukosta löytyy viisi suhteellisen uutta tuotetta ja erityisenä uutuusryhmänä kolme pallokauhaa! Kaksi valmiin oloista tuotetta sai ensimmäisinä Suositellun saunatuotteen merkinnän. Artikkelissa myös kourallinen kiinnostavia kauhoja esittelyssä testin ulkopuolelta.

Tästä testistä löydät sopivat tuotteet niin pieneen kuin isoonkin saunaan!

Huomioi nämä saunakauhan hankinnassa:

  • Minkä kokoinen saunasi on? Isoon saunaan pidempivartinen kauha
  • Onko kauha kokonaan metallia? Se kuumenee saunassa

Kauha, kuuppa, nappo, koussikka, kousa ja kippo - nimiä erilaisille saunassa käytettäville löylyn luontivälineille riittää. Mutta onko löylykauha tarpeeton saunakomiste? Eikö löylyä saa kaatamalla vettä kiukaalle saavista, kousasta tai suoraan letkusta? Ettei vaan kyseessä olisi tarpeeton miehinen käsivarren jatke! Vai onko kauhoissa eroja?

Suomalaisen saunan näkökulmasta kauhan symboliarvo on suuri. Täytyy myöntää, että ainoaksi saunaemojin kansallisesti tunnistettavaksi piirteeksi jäänyt kauha kuvaa hyvin suomalaisen saunan löylyjen itsemääräämisoikeutta: löylyä omalla kauhalla. Löylykauhan kannattaja käyttää löylyvaltaa saunassa. Joten kannattaa kauhan olla kunnossa!

Unicode konsortion hyväksymä versio saunaemojista

Testijoukko

Testissä oli mukana kuusi varsinaista kilpailijaa seuraavilta brändeiltä (aakkosjärjestyksessä): Mastermark, Pinetta, Pönttöpalvelu, Rauman kiulu- ja tynnyritehdas, Rento, ja Saunia.

Kauhalla on väliä

Suomessa ei tietääkseni ole koskaan aiemmin tehty löylykauhatestiä, joten saunologin oli raivattava tilaa uudelle käsitteistölle. Löylykauha on tärkeä saunomisen turvallisuuden, ergonomian ja jopa mukavuuden kannalta.

Hyvän saunakokemuksen kannalta kauhan keskeisiä ominaisuuksia ovat tilavuus, käsiteltävyys ja ulottuvuus. Katson ulottuvuuden näistä ensisijaiseksi, sillä ilman sitä ei löylyn luominen onnistu. Turvallisuus tarkoittaa sekä paloturvallisuutta että lämmön johtavuutta ja otepinnan pitävyyttä myös kosteana. (huom. tämän testin kauhoja ei arvioitu savusaunaturvallisuuden näkökulmasta, jossa esim. kauhan kärventyminen ei ole tavatonta)

Seuraavaksi tulee tilavuus. Sekä liian suuri että liian pieni kauha aiheuttavat omia ongelmiaan. Pienellä kauhalla voi kumota vettä toistuvasti, mutta jossain vaiheessa tulee siinäkin raja vastaan, joten löylykauhan tilavuuden on olla käyttötarkoitukseen sopiva. Sopivuus on kiinni tarvittavasta löylymäärästä, johon taas vaikuttaa kaksi tekijää:

  • Löylyhuoneen ja löylytaskun tilavuus: miten suureen tilaan löylyä levitetään
  • Saunojien löylymieltymykset, kuivempaa vai kosteampaa saunomista

Näiden lisäksi kiukaan löylykapasiteetti voi erityisesti pienten sähkökiukaiden kohdalla asettaa rajoituksia sille, miten paljon kapasiteettia tarvitaan.

Tilavuuden suhteen kauhat voi mielestäni jakaa vähintään kahteen sarjaan: pienten ja suurten saunojen kauhat. Yleisiä saunoja ajatellen voisi olla tarve erottaa vielä erittäin suurten saunojen kauhat, tosin tällaisia ei juurikaan ole.

Mihin raja vedetään?

Suurin osa marketeissa ja rautakaupoissa myynnissä olevista, toisiaan muistuttavista kauhoista ovat koko luokkaa 2-3 dl. Katsoisin, että nämä ovat kaikki pieniä.

Saunian kauhat ovat hyvin esillä Espoon Bauhausissa. Variaatiot mallien välillä hyvin maltillisia.

Jos yksityissaunojen tyypillinen koko on reilu 3,5 m2 eli noin 8 m3 , niin löylytasku on tästä noin 6 kuutiota. Puoli litraa vettä (n. 0,8 dl/m3) nostaa ilmankosteutta jo reilusti, jos lämpötila on +75C ja kosteus oli 18% RH, niin kosteus ampaisee tilapäisesti jopa 60% RH, entalpian ollessa 428 kJ/kg ja kastepisteen 58C! Sanotaan nyt siis, että puoli litraa vettä on jo paljon keskimääräiseen saunaan.

Käsiteltävyys ja ulottuvuus

Käsiteltävyys on ergonominen ominaisuus. Pysyykö kauha kädessä, kuumeneeko se, onko veden kaataminen tai heittäminen helppoa, onko siinä muita ergonomisia ongelmia? Kauhan omapaino ja painopiste täytettynä vaikuttavat myös asiaan.

Ulottuvuus on itse asiassa eräs käytettävyyden ja käsiteltävyyden alalaji, mutta se on löylykauhalla myös turvallisuustekijä. Kiukaan kuumuus ja kiukaan kiviltä sihahtava kuuma höyry vaativat sopivaa etäisyyttä kiukaaseen. On myös monia saunoja, joissa kiukaan ja saunan mittasuhteet ovat sellaiset, ettei löylyn lorottaminen kiville käsivarren mitan päästä seisten ole mahdollista.

Ulottuvuus tiivistyy yksinkertaisesti kauhan pituuteen sekä veden heitettävyyteen. Kauhalla on lähinnä minimipituus, omien kokemusteni mukaan n. 50 cm, jonka alittaminen riskeeraa käyttäjän sormet palovammojen armoille, kun vettä kaadetaan useampia desejä.

Vesikauha on myös eräs ratkaisu löylyttelyyn. Sormet ovat kuitenkin vaarassa palaa.

Heitettävyys

Tutkin testin kauhojen osumatarkkuutta löylykauhakilpailulla. Siinä vettä loiskittiin kiukaan sijaan tavallisiin 10 litran ämpäreihin, jotka oli sijoitettu 1,5 m, 2,3 m, ja 3,0 m päähän heittopaikasta. Kilpailuun osallistui koko perhe, joten mukaan saatiin niin ikä- kuin sukupuolihajontaakin. Menestyskriteerinä oli se, kuinka suuri määrä heitetystä vedestä silmämääräisesti arvioituna osui ämpäriin.

Löylykauhojen testaamista vedenheittokilpailulla

Testissä paljastui nopeasti pari asiaa. Ensinnäkin osalla kauhoista ei vettä voinut heittää ollenkaan. Näillä kauhoilla ainoa vaihtoehto on veden kaataminen suoraan kiukaalle. Toimintasäteen määrää käsivarren pituuden lisäksi kahvan pituus. Parhaiten ja hallitusti vesi liisi perinteisesti muotoilluista kauhoista, joissa seinämä kallistui maljan pohjasta ulospäin sopivassa kulmassa. 90 astetta oli jo aivan liikaa.

Pallomaisella kauhalla ei voi heittää vettä

Toimiviksi havaitiin Rauman Tynnyritehtaan ja Rennon kauhoja. Tynnyritehtaan Perinteinen kauha oli Puolison mielestä turhan suuri ja painava, joten loppu perhe piti Rentoa parhaana. Tynnyri oli tosin ainoa, jolla itse sain vettä osumaan säännöllisesti jopa 3 m päähän.

Kilpailussa perän pitäjiksi jäivät Saunia ja Höyrykauha, joille 1,5 m oli jo liikaa. Tämä johtui niiden liian lyhyestä varresta ja maljan pallomaisesta muotoilusta. Jälkimmäinen on näistä keskeisempi tekijä sillä jopa Orthexin varrettomalla vesikauhalla osui puolentoista metrin kohteeseen.

Yhteenveto

Testiin löytyneet kauhat osoittavat, että löylykauhojen alueella maassamme riittää edelleen yritystä. Kaikki ideat eivät ole ainakaan vielä voittavia, mutta on hienoa, että tätä suomalaisen saunakokemuksen yhtä ydintuotetta jaksetaan edelleen kehittää.

Testissä ei ollut mukana varsinaisesti yhtään huonoa tuotetta. Erot kauhojen välillä olivat pieniä, tosin pallokauhojen keskinäisessä vertailussa Mastermark vie voiton selkeimmin. Olennaisin havainto on se, että kauha on syytä valitan saunan – ja kiukaan – koon mukaan. Vaikka pallokauhoihin mahtuu paljon vettä, ei sitä saa kiukaalle, jos ulottuvuus ei riitä.

Pienten saunojen kauhat eivät olleet ensisijaisessa testiympäristössä omiaan, mutta mitään niistä ei tarvinnut viskata nurkkaan. Toisin kävi testiryhmän ulkopuoliselle Kaukoidän tuotteelle, johon kyllästyin jo ennen testin alkua pahasti… (se näkyy kuitenkin joissakin kuvista)

Pallokauhojen maihinnousu on alkanut, jää nähtäväksi tuleeko niitä saataville myös hintaluokassa, joka saa suuremmat massat niistä innostumaan. Nyt voi karkeasti ottaen sanoa, että jos kauha maksaa yli 20 euroa, se on jo kallis. Oikeasti mikään tuotteista ei ole kovin kallis, mutta vertailussa marketin hyllyllä viidenkympin pallokauha tuntuu väistämättä arvokkaalle. Toisaalta 20 euron Pisara-setti on suorastaan naurettavan ellei jopa surkean edullinen – kysymyksessä on kuitenkin hieno tuote.

Saunologian tuotesuositukset - ja ensimmäistä kertaa julkisuuteen tulevat Suositeltu saunatuote -merkit -  menevät tällä kertaa tuotteille, joihin en usko kenenkään pettyvän. Rennon Pisara on pirteä ja Mastermarkin Pallokauha harmonista uutta suomalaista muotoilua.

Tuotteet ja arviot: pienten ja keskisuurten saunojen kauhat

Huomautus mitoista: pituus mitattu kahvan päästä maljan keskelle.

Mastermark Pallolöylykauha

Mastermark Pallolöylykauha

65 cm, 190 gr, 5 dl (käyt. 4,8 dl)

Ovh. 58,50€

Jälleenmyynti: https://mastermarkgifts.fi/p/3259-palloloylykauha/

Mastermarkin hovimuotoilija Ari Kostamo sai idea tähän kauhaan pesupallosta, jota hänen poikansa käytti kylpyleikeissä. Mastermark toi vuoden tuotekehityksen tuloksen markkinoille tämän Suomi 100 vuotta teematuotteena. Näin ollen se on tämän testin toinen juhlatuote ja myös mallisuojattu.

Kostamo kertoo huomioineensa tuotteessa erityisesti ulottuvuuden ja turvallisuuden. Kauhassa on vertailun massatuotantovalmisteisista pisin varsi. Kun huomioidaan, että kulhon tilavuus on lähes puoli litraa, saadaan tästä isoonkin saunaan hyvin soveltuva kauha.

Testiryhmän ainoana Mastermarkissa on myös viimeistelty myyntipakkaus.

Kauha on mielestäni pallokauhoista kypsin kokonaisuus. Se on tasapainotettu hyvin ja sen käsittely on miellyttävää. Mittasuhteet ovat myös visuaalisesti kohdallaan. Ainoa erikoinen yksityiskohta on käsittelemätön haapakahva. Itse käsittelin kahvan välittömästi parafiiniöljyllä tasaisemman ikääntymisen varmistamiseksi. Ari kertoi, että viimeistelemättömyys oli tietoinen valinta, koska tuote on usein nimiöitävä tai muutoin räätälöitävä yrityslahja. Vaalean puun voi siis käsitellä oman värisilmänsä mukaiseksi vaikka saunavahalla (kts. maalit).

 

Hyvää

  • Mukava käsitellä
  • Riittävä vetoisuus isompaankin saunaan
  • Tasapainoisen näköinen design

Parannettavaa

  • Kahva vaatii huolenpitoa
  • Heitettävyys

Pinetta Höyrykauha

Pinetta Höyrykauha

Pituus: 52 cm, paino: 334 gr, kapasiteetti: 2,5 dl

Ovh. 49,90 €

Jälleenmyynti:http://shop.pinetta.fi/fi/kiulut-ja-kauhat/hoyrykauha

Pinetalle Lastu Designin Teemu Halkosaaren muotoilema Höyrykauha on yksi juuri myyntiin tullut Suomi100-valikoiman juhlatuote. Tuotteessa poikkeuksellista on, että sille on myönnetty mallisuoja syksyllä 2016.

Höyrykauha on Halkosaaren idea erityisesti pieniin sanoihin. Suunnittelija haki miellyttävämpää saunomiskokemusta, jossa löylyt eivät hyökkäisi ärhäkästi niskaan. Tämä on ratkaistu kauhassa tekemällä kauhan kahvasta putki, jonka päässä on reikiä, joista vettä valutetaan kiukaalle.

Kauha on kokonaisuudessaan ruostumatonta terästä. Aasiassa tehty viimeistely on varsin siistiä, mutta materiaali on käytettävyyden ja kestävyyden kompromissi ensimmäisen kustannuksella. Teräs näyttää hyvälle, mutta on hieman lipevä sekä johtaa tehokkaasti lämpöä, eli tuntuu kuumalle. Käyttöohjeessa sitä suositellaankin säilyttämään kiulussa.

Kauhaa ei voi pitää saunassa kovinkaan korkealla edes vesiastiassa tai siihen tarttuminen käy tuskalliseksi. Kauhaan olisi ehkä voinut lisätä otepinnan silikonista tai hamppunarusta, tosin, koska tuotteen idea on se, että sitä voidaan käyttää löylyveden kumoamiseen kummastakin päästä.

Näen tuoteideassa hyviä tavoitteita, mutta vielä hyvin rajallisen hyödynnettävyyden. Jos tuotetta vertaa Löylynsieluun, niin sielu tuottaa suunnilleen saman lopputuloksen helpommalla. Höyrykauhan suihkupäästä vesi pakenee myös parissa sekunnissa, mikä oli Löylynsielun kohdalla minusta liian vähän. Toisin kuin sielussa, tässä kauhassa ei valumista voi hidastaa.

Höyrykauhan uniikki idea on veden sirottelu höyrypäästä, jossa on kourallinen tähän tarkoitettuja reikiä.

Vesi purkautuu Höyrykauhasta neljässä viidessä sekunnissa, suunnilleen samalla vauhdilla kuin aiemmin testatussa Löylynsielussa. Sirontakuvion säde on kuitenkin leveä, arviolta jopa yli 90 astetta, minkä vuoksi suihku on suunnattava tarkkaan kiukaan päälle. Tämä vaikeuttaa suihkupään hyödyntämistä.

Kauha on lyhyt. Koska veden heittäminen perinteisesti ei  oikeastaan ole mahdollista, rajoittaa se käyttökohteita. Kauhan käsiteltävyys on kuitenkin kohtuullinen eikä painopiste ole täysin kulhossa.

Hyvää

  • Tuore idea
  • Ulkonäkö

Parannettavaa

  • Ulottuvuus
  • Kuumenee
  • Laaja sirontasäde

Rauman Kiulu- ja Tynnyritehdas, Löylykauha 60 cm

Rauman Kiulu- ja Tynnyritehdas, Löylykauha 60 cm

Pituus: 53 cm, paino: 397 gr, kapasiteetti: 2,5 dl

Ovh. 18 €

Jälleenmyynti: https://www.tynnyri.fi/epages/tynnyrikauppa.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2014092504/Products/2601

Tämän vertailun mustana hevosena otin mukaan yhden perinteitä kunnioittavan löylykauhan. Se on Rauman Kiulu- ja Tynnyritehtaan valmistama puinen, koivusta valmistettu kauha. Tämä kauha on kaukana mallisuojan piiristä, sen design on Tynnyritehtaan muun valikoiman tavoin ajatonta. Valitsin mallin osittain sattumalta, osittain siitä syystä, että Rauman tehtaan muiden tuotteiden, kuten saunan vesisaavien viimeistely on tehnyt minuun vaikutuksen.

Valinta, 60 cm kauha, on malliston suurin tuote, koska hain tarkoituksella kisaajaa suurten saunojen sarjaan. Valinta oli onnistunut. Perinteisessä mallissa ovat monet asiat kohdallaan.

Kauhaa on miellyttävä käyttää,  vaikka sen paino jakoi testaajaperheen mielipiteitä. Se olikin testin painavin yksilö.

Muotoilu on ajattoman lisäksi toimivaa. Koivusta saa märilläkin näpeillä hyvän otteen. Jos löylyä on pakko heittää, on tämä niin sanottu pitkän kantaman vesitykki, jolla kastelee kiukaan jopa kolmen metrin etäisyydeltä! Pieni tilavuus on ainoa selvä miinus

Täytyy kuitenkin myöntää, että malli on hieman kolho. Särmikäs ja iso. Tämän huomaa erityisesti siinä, ettei kauhan suhteellisen pientä vesitilavuutta voi hyödyntää käytännössä koskaan täysin. Tämä siksi, että kulhon reunat ovat niin paksut, että kauha pitää aina kallistaa johonkin suuntaan, jolloin vesi karkaa. Puun kestävyys on kuitenkin hyvä, kunhan kauhan muistaa välillä poistaa kiulusta eikä sitä vahingossa tuikkaa kiukaaseen.

Hyvää

  • Mukava käsitellä
  • Heittotarkkuus
  • Ekologinen materiaali
  • Viimeistely

Parannettavaa

  • Painava
  • Pieni vesitilavuus

Rento Pisara

Rennon Pisara kokonaisuuden kauha sammaleen värisenä.

43 cm, 131 gr, 3 dl (2,5 dl todellinen)

Ovh. 19,90€

Jälleenmyynti (esim.) https://www.prisma.fi/fi/prisma/rento-pisara-saunakiulu-ja-kauha-tuohi

Rennon saunakiulu ja –kauhakokonaisuus Pisara on valmistettu UPM:n Formi biokomposiitista. Tämä on kiinnostava materiaali, jossa on jopa puolet puukuitua. Erilaiset muovit eivät ole saunassa mitään uutta, mutta Formin ominaisuudet ovat hyvin kohdallaan. Pisara ei kuumene saunassa merkittävästi puuta enempää. Pintarakenne on myös sellainen, että kauhasta saa hyvän otteen.

Tuotteessa on myös sellainen hauska ominaisuus, että vettä voi myös valuttaa vartta pitkin.

Pisaran varsi toimii Höyrykauhan tapaa veden juoksutukseen

Materiaalin ansiosta tuotteen kotimaisuusaste nousee, sillä se voidaan valmistaa myös Suomessa. Tuotteella on sekä Avainlippu että Design from Finland –merkinnät.

Värivalikoima hyvä, värisävyjen mallit on löydetty luonnosta sekä sisustustrendeistä, kertoo Rentoa edustava Riikka Vilmasenaho. Värit valikoituvat myös sen mukaan, mikä oli teknisesti mahdollista komposiittimassan värjäyksessä. Värit ovat nimeltään turve, tuohi, sammal, jää ja ahomansikka. Vaihtoehtojen ansiosta voi hyvin täsmätä millaisen värisuoran saunaansa Rennon hyllystä kasaa.

Pisara myydään samanvärisen kiulun kanssa. Kiulu ei vaikuta tässä kauhatestissä arvosteluun, mutta on minusta heikompi tuote kuin kauha. Kiulusta ei saa hyvää otetta ja erityisesti märin käsin sitä on mahdoton kantaa täytenä.

Tuote saa Saunologian Suositeltu saunatuote –merkinnän ensisijaisesti pirteästä ja toimivasta muotoilusta sekä erinomaisesta hinta-laatu –suhteestaan.

Hyvää:

  • Näppärä käsitellä
  • Heittokelpoinen
  • Kevyt
  • Sopii myös isompaan saunaan

Parannettavaa

  • Lyhytvartinen
  • Näyttää edelleen muoviselle

Saunia Globe

Saunia Globe -setin löylykauha

36 cm, 241 gr, 5 dl

Ovh. 62€

Jälleenmyynti (esim.) Taloon.com

Saunia Globe on ensimmäisenä markkinoille vuonna 2015 ehtinyt pyöreään muotoon perustuva kauhan ja kiulun yhdistelmä. Idean isän Arttu Korpelan mukaan kokonaisuus alkoi kiulusta ja kauha syntyi sen jälkeen.

Saunia Globe
Saunian Globe "saunamalja" eli pyöreäksi muotoiltu kiulu ja kauha.

Molemmissa tuotteissa on samaa muotokieltä. Pohja on muotoiltu niin, että tuotteet pysyvät pystyssä – tosin erikoisessa kulmassa – ja kiulun aukko on hieman vinossa, jotta vettä saa helpommin pois sieltä. Kiulun vetoisuus on jopa yli 5 litraa, joten tämä pieneen saunaan tarkoitettu paketti riittää pitkäänkin saunailtaan yhdellä tankkauksella!

Saunian rosteripinta kiiltää kauniisti, mutta sisäpuolelta viimeistely paljastaa tuotteen valmistusmaan. Tuotekokonaisuus ei ole valtavan kallis, joten tämä kauneusvirhe ei vaikuta juurikaan tuotteen käyttöarvoon.

Kahva on käsittelemätöntä pyökkiä ja sointuu hyvin yhteen teräksen kanssa. Tuote on kuitenkin jo ilman lastia täysin etupainoinen ja lyhyen kahvan takia erityisesti täytettynä hieman kömpelön oloinen. Korpelan mukaan kauhasta voi heittää vettä sivuttain, mutta en itse saanut hyviä tuloksia kuin suoran valuttamalla. Tässäkin varren lyhyys tulee vastaan, sillä jo alle puolesta litrasta vettä tulee niin runsaasti höyryä, että käsi täytyy vetää kauemmas.

Kokonaisuus ei ole huono, mutta ei hätkäytä. Muotoilun suhteen pidempi varsi olisi tehnyt tuotteesta tasapainoisemman ja käytettävämmän.

Hyvää

  • Vetoisa kauha

Parannettavaa

  • Ulottuvuus

Ekstra: Erittäin suurten saunojen ja kiukaiden kauhat

Pönttöpalvelu Löylyn luomiskauha

Pönttöpalvelu Löylyn luomiskauha

Pituus: n. 1,6 m., vetoisuus: 19 dl (käyt. 18 dl)

Ovh. 30€

Jälleenmyynti http://ponttopalvelu.fi/node/593

Markkinoilla ei oikeastaan ole Mastermarkia pidempiä kauhoja. Tosiasia on kuitenkin, että meillä on kymmeniä tuhansia saunoja, erityisesti savusaunoja, joissa 60-senttinenkään kauha ei ole riittävän pitkä turvalliseen ja mukavaan löylyn luontiin.

Tätä puutetta korjaamaan Pönttöpalvelun Pekka Paasonen on suunnitellut hyvin erilaisen löylykauhan. Tai oikeastaan kolme eri pituista versiota samasta perustuotteesta. Pituudet ovat väliltä 1,4 ja 1,9 m, mutta Pekka toimittaa tilaustyönä lähes minkä tahansa mittaisen kauhan.

Luomiskauha ja sen luoja

Nämä kauhat on suunniteltu suurille kiukaille tai suuriin saunoihin. Omassa käytössäni olen havainnut sen käyttökelpoiseksi myös maltillisen kokoisessa 5 m2, 16 m3 saunamökissäni, jossa lauderakennelma rajoittaa kauhan käyttöä. Pitkän kauhan varsi ulottaa kiukaalta lauteelle, josta voi pienellä ranneliikkeellä kaataa vettä kiukaan päälle.

Kauha on muotoilultaan maltillinen käyttöesine, toisaalta Pekka on onnistunut tasapainottamaan galvanoidun metallikauhan tummaksi pintakäsitellyllä varrella. Kauha on tosin niin pitkä ja tukeva, ettei sen käsittely ole ihan helppoa ellei sauna ole todella tilava. Heitettävyyskin on niin ja näin, toisaalta se onkin tuotteen konseptin vastainen ajatus. Kauha toimii parhaiten kun sen voi rauhassa nostaa kiukaan päälle ja rauhallisesti valuttaa vettä kiukaalle.

Luomiskauha vaatii käsittelyyn joko tilaa tai hyvin rauhallisia otteita. Perinteinen veden loiskuttelu ei ole mahdollista.

Luomiskauhaa on saatavana myös variaationa, jossa on pohjassa pieni reikä, jolloin kauhasta syntyy eräänlainen löylyautomaatti. Verrattuna muihin testin kauhoihin, on itsestään selvää minkä ongelman Pekan kauhalla voi ratkaista. Luomiskauha on myös hyvin turvallinen, kunhan sitä ei jätä kiukaan päälle pitkäksi aikaa hiiltymään.

Koska kauha on erikoistuote, ei sitä voi suositella varauksetta kuin suurimpiin saunoihin. Galvanoitu maljaosa on kauhan eliniän kannalta vertailun ruostumattomasta teräksestä tehtyihin astioihin nähden heikoin lenkki. En tosin usko ruosteen koristavan pintaa kovin nopeasti, jos kauhaa käyttää ja säilyttää siististi.

Saunakauhoja testin ulkopuolelta

Testin ulkopuolelle jäi pari kiinnostavaa tuotetta, jotka mainitsen tässä.

Sawon Dragonfire sarjaan kuuluu Steamshot ja Steamwater nimiset löylykauha ja vesikulho. Näiden suorastaan aggressiivinen muotoilu kuuluu yhteen Stefan Lindforsin suunnitteleman kiukaan kanssa ja ovat taatusti erottuva yksityiskohta saunaan kuin saunaan.

Pönttöpalvelun Pekka tarjosi koekäyttöön myös todella erikoisen kauhakonseptin, nimittäin teleskooppikauhan. Tälläkään ei löylyä voi oikein heittää, mutta hyvä ulottuvuus mahdollistaa liruttelun vielä metrin päästä. Kokoontaitettuna kauha on niin kompakti, että ahkera saunoja voi pitää sitä vaikka aina repussa mukana varmuuden varalta...

Pönttöpalvelun teleskooppikauha mukautuu pieniin ja isoihin tiloihin. Tilavuutta tosin vain desi.

Tee-se-itse mallina Kerkes Oy:n perustajan Teppo Hurmeen suosikki, löylykauha pula-ajan malliin:

Pula-ajan saunakauha Teppo Hurmeen kokoelmista

Ja lopuksi takaisin raskaaseen sarjaan. Alla vuoden 2017 parhaan savusaunan palkinnon voittaneen Markku Tuomikorven tilaustyönä tehty kauha, joka muistuttaa hieman Pinetan valikoimissa olevaa Arto design saunakauhaa:

Toisesta päästä suljettu mutkakappale pitkän tikun päässä on kokemäkeläisen sepän käsialaa. Keksinnön esikuvassa oli vielä rei'itetty venttiili höyrykauhamaiseen veden annosteluun

Kiitokset kaikille artikkelissa mainituille yrityksille, yksilöille ja asiantuntijoille tuotteiden toimittamisesta testattavaksi sekä haastatteluista!

7 thoughts on “Löylykauhat testissä – näillä kauhoilla loihdit parhaat löylyt

  1. Maija

    Onpas todella kattava testaus ja eipä ole varmasti aikaisemmin laajasti testattukkaan. Meilläkin on sellainen ärsyttävä kauha saunassa, että tuntuu, että se roiskii aina kaikkialle muualle kuin sinne itse kiukaaseen. Voi toki olla käyttäjästäkin. Tuollainenhan olisi kiva tuo teleskooppikauha, niin voisi kaataa vaan kiukaan yläpuolella, niin ei ainakaan menisi ohi.

    Vastaa
  2. uusin viritys

    Vesikiikku (Antti Ticklen).

    Löylyä ei voi ko. mallilla edes heittää vaan löyly “luodaan” kuten savusauna expertit asian ilmaisee ja myös suosittelee.

    Vastaa
  3. Aare

    Ottakaa ensi kerralla testiin mukaan myös löylykauha SAUNAZZA:) Suihkuttava löyly on pehmeä. Vesi jakautuu kiukaalle tasaisemmin ja kiuaskivet eivät jäähdy niin nopeasti. Löylyveden kaataminen on hauskaa ja pienemmätkin saunaystävät nauttivat nyt enemmän saunomisesta.

    Vastaa
  4. Pekka-setä

    Testistänne unohtui äyksi keskeinen ominaisuus eli kestävyys. Meidän pienen taloyhtiömme (6 asuntoa) saunassa hajosi juuri kolmas löylykauha neljään vuoteen. Kaikki ovat olleet puukahvaisia metallivarrella, johon on niitattu kuuppa rosterista, pellistä tai kuparista. Kielloista huolimatta kylpijät jättävät kauhan lillumaan vesiämpäriin kylpemisen jälkeen. Korroosio puree ja kuuppa irtoaa varresta alle vuoden. Seuraavaksi meille tulee kokopuinen tai komposiittikauha ilman liitoksia. Myös K-raudan verkkokaupasta löytyvä laminoitu bambukauha voisi kestää paremmin näiden barbaarien käsittelyä.

    Vastaa
    1. Lassi A Liikkanen

      Hei Pekka,
      Tämä on aiheellinen huomio. Löylykauha kuten muutkin saunavälineet säilyy pitkälti sen mukaan miten siitä pitää huolta.

      Osa Saunologian testissä olleista tuotteista on valmistettu yhdestä materiaalista, rosterista tai komposiitista, joten näitä liitosongelmia ei tällöin esiinny.

      Varsinainen kestävyystesti vaatisi kuitenkin toisenlaista lähestymistapaa jota tässä kokeilussa ei ollut mahdollista tehdä.

      Lassi

      Vastaa
  5. Arto M

    Kyllä täytyy todeta että tuo Arto Desing löylykauha on mielestäni paras väline "ainavalmiisiin" kiukaisiin : ) joissa on pieni kiuas luukku.
    Eikä arvio johdu pelkästään nimestä, mutta se eimyös haittaa tuotetta ; )

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tietoja kohteesta Lassi A Liikkanen

Saunologi ja saunan suunnittelun tutkimusmatkalainen. Johtava nykyaikainen suomalaisen saunan asiantuntija ja Suomen Saunaseuran Löylyn henki -palkittu 2021. Työkseni suunnittelen parempia digitaalisia palveluita. Minulla on pitkä historia tieteellisestä tutkimuksesta ja opetan satunnaisesti Aalto-yliopistossa.

0
    0
    Ostoskori - Cart
    Kori on tyhjä - Cart is emptyPalaa kauppaan - Return to Shop