Suomalaiset ajattelevat mielellään saunaa suomalaisena keksintönä. Tässä kaksiosaisessa artikkelissa käydään läpi, mikä tästä tarinasta on totta ja mikä tarua. Tämä toinen osa kertoo Suomen, Ruotsin, Venäjän ja Manner-Euroopan saunojen historiasta.
Venäläinen ja Manner-Eurooppalainen ja ruotsalainen sauna
Artikkelin ensimmäinen osa käsitteli saunaa muistuttavien hikoilukulttuurien historiaa eri puolilla maailmaa. Nyt keskitytään Suomen, Ruotsin ja Venäjän saunojen historiaan. Suosittelen tutustumaan ensimmäiseen osaan ennen tämän lukemista käytettyjen lähteiden luotettavuuden ymmärtämiseksi.
Keskiaikainen saunakuri ja kylpyjen viehätys
Eurooppalainen saunakulttuuri on kokenut erilaisia järjestäytymisen aikoja. Saunojen merkitys oli huomioitu lain säädännössä ja kirkon isien määräyksissä jo 500-luvulla. Keskiaikaiseen saunakulttuuriin Keski-Euroopassa kuului kiinteästi erilainen liiketoiminta. Syömisen ja juomisen ohella tarjoiltiin erilaisia palveluita, joista saunottamisen ohella prostituutio löi leimansa koko bisnekselle. Useista yrityksistä huolimatta haureuden harjoittamista ei saatu kiskottua saunoista, vaan leima jäi Manner-Euroopan saunojen ylle lähes pysyvästi.
Keskiaikainen saunakulttuuri ei kuitenkaan hävinnyt yksin siveettömyyden takia. Uskomukset saunan terveysvaikutuksista vaihtelivat paikoista ja aikakausista toiseen. Suurten tautiepidemioiden, erityisesti ruton, aikaan saunomista rajoitettiin tartuntapelon takia. Jonkinmoinen käännekohta oli 1500-luvun puolivälissä Ranskassa puhjennut syfilis-epidemia, josta saunojakin syytettiin. Polttopuitakin haluttiin tähän maailman aikaan säästää.
Martti Vuorenjuuren mukaan syfilistä keskeisempi saunakulttuurin kurimus oli taudin hoitokeinona käytetty elohopealääkitys. Se oli nimittäin niin haitallinen (ja todellisuudessa tehoton), että potilaiden oloa helpottamaan tarvittiin terveyskylpyjä, joissa elohopea hitaasti poistui elimistöstä. Lopputuloksena 1500-1700 –luvuilla keskiaikainen saunakulttuuri hiipui lähes koko Euroopassa.
Lääketieteilijöiden usko ja epäilykset höyry- ja lämpöhoitoja kohtaan johtivat vaihtoehtoisiin hikoiluratkaisuihin. 1700-1900 –luvuilla Keski-Euroopassa sivistyneistön suosioon tulivat erilaiset hikoilukaapit. Myös Napoleon höyrytti syyhyistä armeijaansa erityisessä kaapissa. Saunojat siirtyivät siis saunoista koppeihin ja erilaisiin kylpyihin, joihin parantavien voimien luottamus uudella ajalla kohdistui.
Sauna Venäjällä
Venäjällä on saunottu hirsisaunoissa niin pitkään kuin historiallista tietoa löytyy. Vuorenjuuren mukaan itä-suomalainen saunakulttuuri on itse asiassa osa isovenäläistä sauna-aaltoa, joka ulottui keskiajan jälkeen Siperiasta aina Päijänteelle ja Baltian maihin asti.
Hänen nimeämällään ”isovenäläisellä” alueella saunat ja saunatavat muistuttivat toisiaan. Saunat, eli venäläisittäin banjat, tehtiin perinteisesti salvotusta hirrestä ja isot kiukaat savusivat saunaan sisälle. Puurakenteisuus tosin tarkoitti myös arkeologisen todistusaineiston niukkuutta, sillä vanhimmat saunat mätänivät tai paloivat vuosisatojen kuluessa.
Venäläisessä kulttuurissa saunominen oli omatoimista hikoilua vastan säestyksellä. Myös Suomessa tunnetut saunanhaltijat kuuluivat venäläiseen traditioon, vaikka ortodoksinen kirkko ei tätäkään pakanallista perinnettä hyvällä katsonut.
Kun uuden ajan aluksi sauna katosi Manner-Euroopasta, Venäjällä se jatkoi samoihin aikoihin tasaista kulkuaan. Se pysyi kansanomaisena, eikä sitä erityisesti latistettu valtaa pitävien toimesta. Ainoastaan Euroopasta tuttu samaa sukupuolta olevien yhteissaunominen oli säätelyn kohteena. Tämä alkoi jo 900-luvulla ja jatkui aina 1700-luvulle, jollain Katariina Suuri tiettävästi asetti poliisin valvomaan sukupuolierottelun toteutumista. Taustalla ei kuitenkaan ollut Euroopan tapaan pahan elämän ja prostituution kytkeminen, vaan ensisijassa uskonnollisen normin ulottaminen saunoihin. Kielloista huolimatta tapa ei koskaan täysin julkisistakaan saunoista kadonnut.
Sivistyksen ajalla venäläinen sauna on ajoittain tehnyt uusia läpimurtoja. 1800-luvulla saksalaiset ihastuivat venäläisiin saunoihin. Tämä tapahtui pian sen jälkeen, kun venäläiset olivat auttaneet savustamaan Napoleonin joukot pois Saksasta 1815. Tämän seurauksena saunat olivat muotia Saksassa noin 1820-1870 –luvuilla.
Venäjällä, sittemmin Neuvostoliitossa, sauna jatkoi ja jatkaa menestystarinaansa. Savusaunat ovat sieltä häipyneet, mutta sosialistiselta aikakaudelta syntyneitä julkisia saunoja on edelleen käytössä ja varakkaat venäläiset rakentavat nykyään itselleen erilaisia ”palkinto”- tai trofeesaunoja. Nämä kesähuviloiden jatkeet ovat yksityisiä luksussaunoja , joissa passaa suomalaiseen tyyliin sosialisoida, politikoida ja ilakoida.
Saunan kohtalo Ruotsissa
Manner-Ruotsissa (ei siis Suomenniemellä) tapahtui järjestelmällinen saunakulttuurin sammuttaminen 1700-luvun puolivälistä alkaen. Saunan vastaista propagandaa esitettiin lääketieteellisin perustein, vedoten mm. savun haitallisiin vaikutuksiin lasten silmille. Saunan yletöntä käyttöä vastaan argumentoitiin myös energiataloudellisilla perusteilla. Saunakulttuuri ei sukupuolten yhteissaunomisesta huolimatta ilmeisesti ollut erityisen siveetöntä, sillä moraalisia syitä saunojen sulkemiselle ei hankkeen kärkinä ollut.
Tämä ryhtiliike saunomisen lopettamiseksi oli sen verran tehokas, että kun 1900-luvun alkupuolella ruotsalaiset päättäjät halusivat kohentaa kansakunnan hygieniatasoa, piti saunakulttuurin elvyttämiseen erikseen panostaa. Oli nimittäin käynyt niin, että edellisen 150-vuoden aikana rakennetut ruotsalaiset saunat oli suunniteltu työtiloiksi, kuivaamoiksi ja maltaiden tekoon, ei kylpemiseen.
Suomalaisen saunan historia ja kansainvälinen huomio
Suomi on aina ollut idän ja lännen välissä. Keskiaikaisesta Suomesta tiedetään historiallisesta varsin vähän. Yleinen historian kirjoituksen puutteellisuus vaikuttaa myös siihen, mitä saunoista tiedetään.
Ruotsin kuningaskunta liitti nykyisen Suomen alueet itseensä 1300-luvun alkuun mennessä. Saunavaikutteita oli Vuorenjuuren mukaan tälle alueelle tullut sekä Ruotsista että Venäjältä.
Ruotsin kautta länsirannikolla kantautui keskiaikainen, ruotsalaisittain värittynyt saunakulttuuri. Tähän liittyvät, pinta-alaltaan suuret ja korkeat saunat. Venäjältä taas Karjalaan vaikutti banja-kulttuuri. Kun Suomi 1800-luvulla siirtyi Venäjän tsaarin hallintaan, pääsi karjalainen saunatyyli pitkävaikutteisesti asettamaan standardin sille, mikä Suomessa olisi suomalaisen saunan malli. Myös kansallisromantikkojen ihailu kohdistui tähän saunamalliin, kun saunoja ensimmäisen kerran 1800-luvun alkupuolella kelpuutettiin maalaustataiteen kohteiksi. Tämä 1800-luvun kansallisromanttinen taidesuuna nosti suomalaisen identiteetin osaksi juuri karjalaistyyppisen saunan.
Karjalainen, voisi sanoa venäläistyylinen, savusauna on edelleen monien Suomen saunaharrastajien mielestä oikean ja hyvän suomalaisen saunan perikuva. Se on vaatimattoman kokoinen ja yksinkertainen. Karjalaiseen saunaan kuuluu rakennustyylin lisäksi tiettyjä saunatapoja ja käsityksiä, jotka ovat myös venäläisen ja suomalaisen tyylin kesken monin paikoin yhteneviä. Näitä ovat esimerkiksi vihdan käyttö, löylyn lyönti, jäähdyttely, hikoiluhoitona sekä saunanhaltijaan liittyvät uskomukset.
Kaikki eivät jaa tätä suomalaisen saunan historian tulkintaa isovenäläisen sauna-alueen itärajana. Ilmar Talven mukaan suomalainen saunatraditio oli niin pitkään erillään venäläisestä, että kantasuomalainen saunakulttuuri on omansa.
Suomalainen sauna kansainvälisessä tietoisuudessa
Suomalaisen saunakulttuurin kansainvälinen tunnustus sai pontta 1900-luvun alun olympiaurheilijoiden menestyksestä. Erityisesti Hannes Kolehmaisen Tukholman olympialaisten voittojen ja Paavo Nurmen seuraavien olympialaisten saunaan liitetyt saavutukset saivat maailman kiinnostumaan suomalaisen saunan vaikutuksista. Lauri ”Tahko” Pihkala auttoi omalta osaltaan kansainvälisiä urheilutoimittajia tulkitsemaan suomalaisen saunan hyviä puolia.
Kiinnostus suomalaiseen saunaan kasvoi erityisesti saksanmaalla. Siellä edellisen vuosisadan banjainto oli ehtinyt jo sammua, kun suomalainen sauna sai oman mahdollisuutensa Berliinin olympialaisissa ja niiden. Tämä tapahtui 1930-luvulla, noin sata vuotta venäläisen saunaa buumia myöhemmin. Kiinnostuksen syynä oli se, että kansallissosialistit (eli tutummin natsit) etsivät herrakansalle sopivan karaisevia harrastuksia ja suomalaisen saunan vaatimattomat markkinointipuheet vakuuttivat jopa itse Heimrich Himmlerin. Tämän jälkeen 1930-luvulla saksalaiset upseerit ja virkamiehet hakivat aktiivisesti oppia suomalaisilta saunaharrastajilta. Pian Saksassa alettiin myös panostaa saunan käytön- ja terveysvaikutusten tutkimuksiin niin vakavasti kuin sotaa käyvällä valtiolla on mahdollista, kertoo Tuomo Särkikosken Sauna-seuran historiikki.
Tämä hieman kiusallinen osa suomalaisen saunan kansainvälistä nousua päättyi Saksan sotatappiosta huolimatta suomalaisten voitoksi. Suomalaistyyppinen saunakulttuuri jäi elämään Saksassa taaten hyvät vientimarkkinat tulevien vuosikymmenien suomalaisilla saunatuotteille. Toisen maailmansodan tienoille osui myös jatkuvalämmitteisten puukiukaiden sekä sähkökiukaiden markkinoille tulo. Samaan aikaan uuden teknologian kanssa saunomistavat alkoivat muuttumaan, erityisesti suosien kuumempaa ja kuivempaa saunaa – toisin kuin mihin savusauna-aikana oli totuttu.
Suomalaisen nykysaunan suunta 1900-luvulla
Suomalainen sauna selviytyminen vuosisatojen myllerryksessä on jonkinasteinen ihme. Vuorenjuuri toteaa ettei ”sauna ole koskaan meillä kokenut samanlaista laskukautta kuin useimmissa muissa maissa, varsinkin läntisissä, ja että ilmeisesti tästä saunan tavattomasta erityisasemasta yhteiskunnassamme johtuu saunan suomalainen leima maailmanlaajuisen saunamuodin tunnuksena.” Aiempina vuosisatoina vastaavaa mainetta Euroopassa niittivät kreikkalaiset ja venäläiset kylvyt. Lieneekö syynä suomalaisen saunakulttuurin sitkeyteen juuri kriittisellä hetkellä tapahtunut siirtymä Ruotsin kuningaskunnasta Tsaarin alaisuuteen, sitä ei voi tietää.
Suomessa saunaperinne muuttui 1900-luvulla selvästi. Se on selkeästi yksityistynyt sadassa vuodessa. Vaikka aiemminkin erityisesti maaseudulla oli aina yksityisiä saunoja, vasta 1970-luvun jälkeen innostuttiin rakentamaan saunoja myös rivi- ja kerrostalohuoneistojen yhteyteen. Tähän kehitykseen vaikutti osaltaan sähkökiuasteollisuus, jonka tuotteiden ansiosta saunan pystyi perustamaan lähes minkä tahansa kokoiseen koppiin. Esimerkiksi julkiset saunat lisääntyivät toisen maailman sodan loppuun asti, mutta joutuivat 50-luvulta alkaen taloudellisesti huonoon asemaan ja alkoivat pikku hiljaa kadota. Julkisten saunojen uudisrakentaminen näyttää elpyneen vasta 2010-luvulla.
Sauna kylpytrendinä
Sauna ei ole aina nauttinut Suomessakaan kaikkien kansanryhmien jakamatonta ihailua. Sauna oli jossain määrin rahvaanomainen aktiviteetti ja esimerkiksi Helsingin yläluokka nautiskeli 1900-luvun alkupuolella mieluummin kylvyistä. Kiukaallisten saunojen lisäksi Helsingissä oli samoihin aikoihin myös pelkällä höyryllä lämmitettyjä ”saunoja”.
Taaksepäin historiaan katsottuna on ironista, että viimeisten kolmenkymmenen vuoden aikana monista Helsingin yli satavuotiaista taloista on saneerattu vanhat kylpyammeet pois – samaan aikaan kun uudiskohteisiin on tehty suunnilleen yhtä suuria huoneistosaunoja… Tulevina vuosikymmeninä järkevämpää käyttöä etsitään varmaankin monille huoneistosaunoille.
Tiivistetysti maailman hikoilukulttuurien kehityksestä voisi todeta, että samalla tavalla kuin saunat ovat syntyneet itsenäisesti eri puolilla maailmaa, ovat ne myös hiipuneet yksi kerrallaan – erityisesti venäläistä ja suomalaista saunaa lukuun ottamatta.
Lähteitä
Martti Vuorenjuuri: Sauna kautta aikojen. 1967 (omakustanne)
Mikkel Aaland: Sweat http://www.cyberbohemia.com/Pages/sweat.htm
Sauna-lehden vuosikerrat (1/1968, 4/1977, 2/1983, 3/1993, 4/1995)
Bryon MacWilliams: With Light Steam http://withlightsteam.com/
Tuomo Särkikoski: Kiukaan kutsu ja löylyn lumo. Gummerus, 2012. [Suomen Sauna-seuran 75 v. historiikki]
Artikkelin pääkuva:
Photo/Illustration from Sweat by Mikkel Aaland. Copyright 1978. All rights reserved.
