Skip to content

Tämän kirjan ohjeilla veistät hirsisaunan itse

Saunologian kirjaesittelyssä on Jarmo Hiltusen Uudistunut perinteinen hirrenveisto. Tämä kirja iskee kapeaan sektoriin hirsirakentamisen kirjallisuutta ja esittelee valikoituja nykyaikaisia veistotekniikoita selkeillä kuvituksilla. Saunarelevanssia lisää kirjan esimerkki hirsien mitoituksesta saunarakennukseen. Kirja on hyvä päivitys suomenkieliseen hirsirakennuskirjallisuuteen. Se kattaa kolmella nurkkasalvoksellaan koko hirsirakennuksen tekemisestä vain osan. Sitä voi kuitenkin lämpimästi suositella alan ammattilaisten ja opiskelijoiden kirjahyllyyn.


Rakennustiedon julkaisema Jarmo Hiltusen Uudistunut perinteinen hirrenveisto päivittää suomalaisen hirsirakennuskirjallisuuden tälle vuosituhannelle. Kirjan sanoma käy nopeasti selväksi. Suomalaisten aikanaan kuuluisa hirsirakennustaito on jäänyt paikoilleen, kun samaan aikaan maailmalla on työtapoja kehitetty. Tämän kirjan myötä suomenkielistä tietovajetta paikataan.

Ulkomailta muuttanut hirrenveistäjä teettää lujuuslaskelmat edelleen Sveitsissä, koska ei Suomessa ei kukaan osaa tarjota samaa palvelua

Kirjan kirjoittanut Jarmo Hiltunen ei ole itse varsinainen hirsiveistäjä. Haastattelussa Jarmo luonnehtii itseään restaurointi-kirvesmieheksi ja media-alan monitoimijaksi. Hän on aiemmin rakentanut ja dokumentoinut yhden hirsisaunan.

Suomen hirsitaito ry:n piireissä liikkuva Jarmo teki vuonna 2014 katsauksen suomenkieliseen hirsikirjallisuuteen. Tässä yhteydessä hän totesi sen vanhentuneeksi. Jarmo innostui sen jälkeen ajatuksesta kasata nykyaikaisista veistotekniikoista kirja. Tämä päätyi sitten paperille syyskuussa 2017. Kirjaa voikin pitää marginalisoituneen käsityöläiskulttuurin elinvoimannäytteenä.

Mistä on kysymys?

Rakennustiedon kirjaksi teoksen kokoluokka ei ole tavanomainen, vaan se painettu erikoiselle noin letter-kokoiselle puolihimmeälle paperille pehmeiden kansien väliin. Se on myös alle 120-sivuisena epätavanomaisen lyhyt tietokirja.

Toisaalta kirja on tarkasti rajattu. Kirja ei ole kattava opas hirsirakentamiseen, vaan keskittyy nimenomaan moderniin veistämiseen. Jarmo aloittaa kirjan puiden valinnasta, analysoi puulajit ja eristeet ja päättyy lopulta kolmen nurkkasalvoksen yksityiskohtaiseen tee-se-itse kohta kohdalta –ohjeistukseen.

Veistä itse saunasi

Kirja ei siis ota kantaa hirsirakentamisen yksityiskohtiin hirsirungon perusrakenteiden ulkopuolella, vaikka siinä mainitaan esim. karapuut, orret ja lattiavasat niin näiden merkityksestä ja tekemisestä ei juuri puhuta. Hirsirakennuksen suunnittelua tai vaikkapa katon rakentamista ei myöskään  käsitellä.

Kirjan ansiot keskittyvät alivaraustekniikan ja Chambersin hirrenvalintatekniikan esittelyyn sekä ristinurkan, lohenpyrstönurkan ja satulasulkanurkan yksityiskohtaiseen veisto-ohjeistukseen. Nykyaikaisen hirrenveiston dokumenttina se luettelee seikkaperäisesti myös modernin veistäjän työkalupakin, jossa riittää numeroituvia vehkeitä yli kahdeksankymmenen!

171212-hirrenveisto-vehkeet-A9167.
Nykyaikaisen hirrenveistäjän työvälineet esitellään lukuisin kuvin. Kuva kirjasta Uudistunut perinteinen hirrenveisto, Rakennustieto

Keskeisenä ”paljastuksena” nykyajan ”käsitöistä” kirja toteaa moottorisahan olevan hirrenveistäjän tärkein työkalu 2000-luvulla. Jarmo ei ole unohtanut perinteisiä konsteja, piiluamisestakin on oma lukunsa. Tästä huolimatta kirves on auttamatta vain yksi kymmenistä nykyaikaisen veistäjän apuvälineistä.

Hirsitaidon jyväsiä

Itselleni kiinnostavimpia osia kirjassa olivat kotimaisten puulajien ominaisuuksien esittelyt sekä hirsieristemateriaalien esittely. Kirja esittelee myös juurta jaksain puiden valintaa metsästä seinälle asti.

Puista mukana ovat mänty, kuusi, haapa ja lehtikuusi. Näistä kuusi saa voimakkaan suosituksen, haapa mainitaan hyvänä saunan rakennusmateriaalina, kunhan se on asianmukaisesti kuivattu.

Puu vääntyilee ja kääntyy varmasti – ammattitaidon karttuessa sen oppii näkemään, mutta sitä on vaikea selittää

Eristeitä Jarmo esittelee pitkän listan: sammal, pellava, puukuitu, lasivilla, polypropeeni ja lampaanvilla. Eri materiaaleilla on omia hyviä ja huonoja ominaisuuksien hirsiseinän eristeenä. Lampaanvillaa en ole aiemmin kuullut käytettävän Suomessa., polypropeeni sen sijaan voisi olla tämänkin kirjan relevantti vaihtoehto juuri saunan ”märkien seinien” alavarvien eristämiseen. Tai Jarmon mukaan alimmat hirret voisi jättää saunassa vaikka eristämättä.

Hirrenveiston uudet temput

On kiinnostavaa lukea kirjasta miten kirjailijan mukaan merkittävimmät suomalaisten hirsiammattilaisten piiriin tulleet uudistukset ovat viime aikoina kotoisin joko Pohjois-Amerikasta tai Keski-Euroopasta. Kirja epäsuorasti kritisoi joitakin hirsirakentamisen uuden aallon kotimaisia tyylejä kuten koirankaula eli ämmännurkkasalvosta, joka kirjailijan haastattelun mukaan sopii rakenteellisten puutteidensa vuoksi lähinnä kylmiin ulkorakennuksiin.

Kirja puhuu voimakkaasti uusien rakennustapojen puolesta, ja miksi ei puhuisi, niiden dokumentointia vartenhan se on tehty!

Koska kirja puhuu voimakkaasti parhaiden veistokäytäntöjen ja uusien tekniikoiden puolesta, jää hieman harmittamaan, ettei se pysty kuitenkaan tarjoamaan esimerkiksi rakennusinsinööreille tai arkkitehdeille kättä pidempää keskusteluissa puurakentamisen energiatehokkuuden määrällisten vaatimusten täyttämisestä. Kirjailija antaa kuitenkin voimakkaasti ymmärtää, että uusilla tempuilla hirsirakennusten tiiviys on merkittävästi parempi – samaan aikaan, kun hirren keskipaksuutta edelleen tuijotetaan talvikäytettävyyden tai energiatehokkuuden mittarina.

171212-hirrenveisto-puutaulukko-A9163
Esimerkki teoreettisemmasta puolesta kirjan antia: erii puulaatujen soveltuvuus hirreksi.Kuva kirjasta Uudistunut perinteinen hirrenveisto, Rakennustieto

Moni kirja päältä kaunis

Kirjan ulkoasu on asiallinen ja kirjan teemaan sopiva. Kirjassa on paljon kuvia, mutta se ei ole pelkkä valokuvakirja kuten monet uudet saunakirjat (esim. Sauna suomalainen elämys ja Kaupunkisaunoja) ovat. Kuvat ovat selkeästi informatiivisia, eivät taiteellisia tai pelkkiä tunnelmanluojia. Tämä ei tarkoita tosin sitä, että ne olisivat huonoja.

Ulkoasussa minua tosin häiritsee kannesta alkaen hieman halvan, 90-lukulaisen oloinen tyyli. Tämä on kiinni sekä käytetystä paperista että kahdesta eri maailmasta olevista kuvituskuvista. Tämä ei ole Rakennustiedon kirjoille ominaista. Toisaalta kokonaisuutta määrittävät Jarmon ansiokkaasti tietokoneella tekemät mallinnukset hirsien veisto-ohjeista. Näiden tyyliin en oikein tottunut, mutta toisaalta pidän niitä visualisointi mielessä onnistuneina, eihän kolmiulotteisten objektien pelkistäminen ole helppoa.

171212-hirrenveisto-kuvituskuvaesimerkki-A9165
Esimerkki veisto-ohjeiden yksityiskohdista. Lohenpyrstönurkan veisto. Kuva kirjasta Uudistunut perinteinen hirrenveisto, Rakennustieto

Kirjan kuvasisältöjä olisi ehkä voinut rikastaa parilla ulkopuolisella videotiedostolla, joissa nurkkien muotoutuminen olisi päässyt oikeuksiinsa. Taivaan värikylläisyyttä olisin kuitenkin hillinnyt, vaikkeihan kaikkien tarvitse saunologin tyyliä jäljitellä.

Saunologin vaikutelmia sisällöstä

Jos peilaan kirjaa omiin hirsirakentamisesta saamiini kokemuksiin, niin koen, että kirjan lukemisesta olisi ollut aikanaan iloa ennen kuin aloitin rakennuttamisen. Olisin todennäköisesti tehnyt joitakin asioita toisin.

Toisaalta kirja on laajuudeltaan turhan suppea. Itse jäin kaipaamaan sekä hirsirakennuksen suunnitteluun että veistämistä seuraaviin rakennusvaiheisiin liittyvää tietoa. Muistan itse, että eräs hankalimman oloisia vaiheita oli katon rakentaminen. Esimerkiksi siitä olisi ollut kiinnostavaa lukea alan parhaista käytännöistä.

Kirjallisesti kirjan tyyli on aiheeseen sopivaa ja kieli riittävän hyvää. Aiheen käsittelystä huokuu innostuneisuus, toisaalta tietynlainen epävarmuus. Asioiden esittäminen on enimmäkseen loogista, mutta olisin itse esimerkiksi käsitellyt puun käyttäytymisen, kuivumisen, kutistumisen ja painumisen selvästi omana osionaan.

On hieman harmillista, että Jarmo on jaksanut sisällyttää kirjaan vain kolmen nurkan veisto-ohjeet. Hän kertoi, että nurkkien mallintaminen osoittautui erittäin työlääksi. Tästä syystä kymmenistä Suomessa tunnetuista lyhyistä ja pitkistä nurkista kirjaan päätyi vain kolme.

Ois niitä nurkkia voinut lisääkin laittaa, mutta esimerkiksi satulasulkanurkan toteutuksessa meni puolitoista kuukautta

Kirja ei ole omasta mielestäni tai kirjailijan mielestä suunnattu täysin vihernokille, mutta se tekee hyvää työtä esitellen lähes kaikki käytetyt termit juurta jaksain. Joitakin huteja tulee, esimerkiksi lämpöloven esittelyn ainakin ohitin ennen kuin sitä alettiin jo veistämään.

Minun on tunnustettava etten voinut tässä tapauksessa arvioida kirjan keskeisen sisällön, eli nurkkien veisto-ohjeiden, ymmärrettävyyttä, kun omat pohjatietoni eivät olleet riittäviä ja mahdollisuutta kokeilla veistämistä käytännössä ei kirjan arviointiin varattuna aikana siunaantunut.

Tästä syystä pyysin oman saunani veistänyttä Kari Peltolaa arvioiman kirjan ohjeita. Karin mukaan esimerkiksi ristinurkan veisto-ohjeet ovat selkeät ja hän uskoi niiden mainioasti riittävän kyseisen nurkan veistoon. Varsinainen kirjan ohjeiden käytettävyystestaus jäi nyt kuitenkin seuraavaan kertaan.

171212-hirrenveisto-A9162
Kuva kirjasta Uudistunut perinteinen hirrenveisto, Rakennustieto

Loppusanat

Tätä kirjaa voi suositella sekä hirsiveistosta kiinnostuneille että hirsirakennuttajille ja hirsirakenteiden suunnittelijoille.

Kirja on mielestäni henkisesti käsityötaitojen oppikirja. Kirjasta huokuu ajatus, että hirsiveistäminen on uudistumisestaan huolimatta idealistinen artesaaniammatti, jossa pyritään parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen tekemällä työ ’oikein’. Tämä on mukavassa ristiriidassa nykyaikaista tehokkuus-, todennettavuus- ja tuottavuuskeskeistä rakentamista kohtaan. Haastattelussa Jarmo paljasti, että alan ammattilaiset hinnoittelevat työnsä eri nurkkatyyppien perusteella, kuten Hirsitikan hinnoittelusivultakin käy ilmi. Esimerkiksi lohenpyrstön kerroin on 1 ja norjalaisen nurkan 1.9. Tällainen työmääräkerrointaulukko olisi kiva nähdä myös alan kirjallisuudessa.

Odotan itse kirjalle jatko-osaa. Jarmo kertoi, että hän on elätellyt ajatusta laajemmasta hirsirakentamisesta kertovasta kirjasta. Tästä on hyvä jatkaa.

Kirjaa myy esimerkiksi Rakennustiedon verkkokauppa hintaan 45€ + postikulut:
https://www.rakennustietokauppa.fi/uudistunut-perinteinen-hirrenveisto/114209/dp

Kiitos kirjailijalle haastattelusta ja Rakennustiedon Satu Laineelle arviointikappaleen toimittamisesta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tietoja kohteesta Lassi A Liikkanen

Saunologi ja saunan suunnittelun tutkimusmatkalainen. Johtava nykyaikainen suomalaisen saunan asiantuntija ja Suomen Saunaseuran Löylyn henki -palkittu 2021. Työkseni suunnittelen parempia digitaalisia palveluita. Minulla on pitkä historia tieteellisestä tutkimuksesta ja opetan satunnaisesti Aalto-yliopistossa.

0
    0
    Ostoskori - Cart
    Kori on tyhjä - Cart is emptyPalaa kauppaan - Return to Shop