Skip to content

Hylätty sähkökiuas on kuin näkymätön norsu posliinikaupassa

Vuosaaren tulipalon tutkinta toi 4.9.2017 julkisuuteen Onnettomuustutkimuskeskuksen yrityksen herätellä suomalaisia kiuasvalmistajia parantamaan kiukaiden käyttöliittymiä (kts. uutiset YLE ja HS.fi). Tämä aktivointi on tervetullutta, muttei minusta edusta riittävää analyysia tilanteesta.

Niin traagisia ja turhia kuin saunapalot ovatkin, ei kiukaita tai niiden valmistajia auta demonisoida. Teknologian ohella syyt turmiin piilevät myös kulttuurisessa muutoksessa, jossa saunojen yleistyminen on arkipäiväistänyt ne ja vieroittanut yllättävän monet kansalaiset niiden käytöstä.

YLE uutisoi Vuosaaren saunaturman tutkinnan jälkeen provosoivasti sähkökiukaiden käyttöliittymistä. Kytkimet eivät ole kauniita tai erityisen käytettäviä, mutteivät epätavallisia edes kuluttajalaitteissa. Huonolle designille on ei ole oikeutusta, mutta syitä. 

Vuosaaren tapauksessa on syytä huomata, että perhe oli maahanmuuttajataustainen, joten heidän kokemuksensa kiukaista ja saunomisesta ylipäänsä olivat rajalliset (kts. onnettomuustutkintaraportti). 

Valmistajien syyttelyn sijaan esittäisin, että hyväksymme kansalaisten vieraantumisen saunateknologiasta ja uussaunattomuuden elämäntapavaihtoehtona. Tarpeettomien saunojen rakennuttaminen on onneksi tällä vuosikymmenellä jo hiipumaan päin. Nykyisten saunojen turvallisuutta voidaan paikata monin edullisin keinoin (palohälytin, kiukaan kytkeminen irti sähköverkosta), ei vain kiukaita kehittämällä.

Myönnetään, saunat ovat kokonaisuudessaan tarpeettoman vaikeita, myös suunnittelijoille

Mielestäni nykykiukaiden käyttöliittymä edustaa minimalistista toiminnallista suunnittelua, jossa turvallisuusnäkökulma vain on kyseenalaisesti sivuutettu. Kysymys on erityisesti sähkökiukaiden edullisimmista malleista, joissa kaikki ominaisuudet on minimoitu. Tämä ei olisi ongelma, jos kiukaat olisivat jatkuvasti käytössä, jolloin käyttäjät ymmärtäisivät huononkin käyttöliittymän toimintaa sekä saunan lämpiämiseen liittyvät vaarat.

Jos kiuasta pitäisi verrata käytettävyydeltään ja turvallisuudeltaan johonkin toiseen kodin laitteeseen, niin se on ehdottomasti sähköliesi. Liesi on vieläkin yleisempi ja tunnetusti vaarallinen. Itse ainakin opetan lapsia olemaan koskematta siihen. Viesti menee perille, jos ei totella. Mutta kuinka monessa taloudessa olette nähneet hellan muuttuvan pysyvästi keittiön työtasoksi samalla tavoin kuin saunakoppeja on alettu käyttämään varastoina? Ruoanlaiton kulttuuri on huoneistosaunomista vankempi ja huonoakin hellaa osataan varoa.

Markkinoilla kuluttajien ostokäyttäytyminen ohjautuu valitettavasti usein halvimpiin vaihtoehtoinen. Kiukaiden tapauksessa viranomaisten on syytä asettaa turvallisuus- ja käytettävyysvaatimukset, jotka koskevat myös edullisimpia, ulkomailla kotimaisilla brändeillä valmistettuja kiukaita. Näin tehtiin neljä vuotta sitten puukiukaiden päästövaatimuksille, miksei näin tehtäisi myös sähkökiukaiden turvallisuudelle?

Nykyteknologia mahdollistaa huikeita parannuksia käytettävyyteen ja turvallisuuteen, mutta ne eivät tule ilmaiseksi. Tässä on yhteiskunnan ja teollisuuden yhteistoiminnan paikka. Kiukaat uusiutuvat nopeammin kuin talot tai ihmiset, joten tässä turvallisuus- ja käytettävyystaistelussa on hyvät mahdollisuudet "nopeaan" voittoon (ainakin alle 15 vuodessa).

Muotoilu eli designin sekä käytettävyyden asiantuntijat voivat yhdessä luoda ratkaisuja turvallisuusongelmiin. Niille on kuitenkin luotava kysyntää sekä teollisuudessa että markkinoilla. Tällä hetkellä kiuasvalmistajien muotoiluinvestoinnit ovat hyvin minimaalisia. Kuluttajien on kuitenkin hyväksyttävä se, että muotoiltu kiuas tulee väistämättä insinöörin ja ekonomin viimeistelemää tuotetta kalliimmaksi.

Lue myös:

Saunapalot vähenivät vuonna 2016
Miksi Löylyn savusauna paloi?

One thought on “Hylätty sähkökiuas on kuin näkymätön norsu posliinikaupassa

  1. Satu

    Ikäviä kyllä tuollaiset saunapalot. Meilläkin on rakentumassa uusi sauna täällä Espoon talossamme ja olemme pohtineet mahdollisuuksia joilla parantaa paloturvallisuutta. Esimerkiksi palokatkot sekä tietenkin erilaiset palosammutusvälineet on jo suunnitteilla. Hyvä että paloturvallisuus ja kiukaat ovat kehittyneet ja kehittyvät edelleen.

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tietoja kohteesta Lassi A Liikkanen

Saunologi ja saunan suunnittelun tutkimusmatkalainen. Johtava nykyaikainen suomalaisen saunan asiantuntija ja Suomen Saunaseuran Löylyn henki -palkittu 2021. Työkseni suunnittelen parempia digitaalisia palveluita. Minulla on pitkä historia tieteellisestä tutkimuksesta ja opetan satunnaisesti Aalto-yliopistossa.

0
    0
    Ostoskori - Cart
    Kori on tyhjä - Cart is emptyPalaa kauppaan - Return to Shop