Tiedote: uusi englanninkielinen saunatietokirja julkaistu

Tiedote julkaistu 27.4.2021

Saunan suunnittelun salaisuudet kansainvälisen yleisön saataville!

Uusi englanninkielinen tietokirja paikkaa pulaa autenttisesta saunan suunnittelun perusteoksesta. Secrets of Finnish Sauna Design tuo ensimmäistä kertaa vuosiin suomalaisen saunan suunnittelun osaamisen kansainvälisen yleisön saataville. Kirjan on kirjoittanut saunologi, dosentti ja suunnittelualan moniosaaja Lassi A Liikkanen.

Pula suomalaisen saunan perusteoksesta viime vuosina on tullut ilmi, kun kansainvälinen kiinnostus suomalaista saunaa kohtaan on merkittävästi kasvanut terveysvaikutustutkimusten ja hyvinvointibuumin ansiosta. moni suomalainen onkin joutunut toteamaan kiinnostuneille ulkomaalaisille, ettei tarjolla ole yhtään suunnitteluohjetta englanniksi, kun tämän kaltaista kirjaa ei ole julkaistu yli kymmeneen vuoteen. Aiemmat kotimaiset tuotteet on ajat sitten myyty loppuun.

Kansainvälisellä yleisöllä on oikeus siihen tietopääomaan, joka on vuosia jäänyt kielimuurin taakse. Mikäli suomalainen asiantuntija ei tee kirjaa saunan rakentamisen perusteista, sen tekee virolainen, venäläinen tai amerikkalainen kirjoittaja. Kyllä meillä täytyy olla ainakin yksi aidosti suomalainen vaihtoehto!”

Nyt julkaistavan teoksen taustalla on kirjailijan suomenkielinen Hyvien löylyjen salaisuus (Rakennustieto, 2019). Uusi kirja on saatavilla toukokuussa 2021 ympäri maailman. Nelivärisen, 210-sivuisen teoksen kustantajaa amerikkalainen Culicidae Architectural Press. Kirja perustuu yli viiden vuoden selvitystyöhön ja lukuisiin suunnitteluhankkeisiin.

Liikkasen kirja perustuu uudenlaiseen, holistiseen ja elämyskeskeiseen, näkemykseen suunnittelusta. Teos ammentaa ideoita suunnittelun eri alueilta tavoitteena monipuolinen, suomalaisen saunan arvoja ja historiaa kunnioittava funktionaalisen saunan suunnittelun käsikirja. Kirja käy läpi keskeiset perusasiat kuten kiukaan valinnan parametrit ja lauteiden ergonomian, mutta kiinnittää erityistä huomiota ilmanvaihdon ja esimerkiksi löylynkierron kannalta tärkeisiin tekijöihin.

Kirjan valmistelua on tuettu joukkorahoituskampanjalla sekä Suomen tietokirjailijat ry:n ja Suomen Saunaseuran apurahoilla. Kirjalle kansitekstissä tukensa teokselle ovat antaneet useiden keskeisten saunajärjestöjen puheenjohtajat (Suomen Saunaseura, International Sauna Association, North American Sauna Society, British Sauna Society, Australian Sweat Bathing Assocation ja Sauna from Finland) ja Mikkel Aaland.

Tietoja julkaisusta https://saunologia.fi/book tai kirjailijalta, Lassi Liikkanen, lassi@saunologia.fi

Kirja on aluksi myynnissä vain Amazonin eri kaupoissa Ruotsista Saksaan ja Amerikasta Australiaan (hae ISBN numerosarjalla 1683150260 haluamastasi kaupasta niin löytyy kyllä )

Painettu kirja:
https://www.amazon.com/Secrets-Finnish-Sauna-Design/dp/1683150260

ekirja:
https://www.amazon.com/Secrets-Finnish-Sauna-Design-Handbook-ebook/dp/B092LK19Y7/ref=sr_1_1?

Lisätietoja kustantajan verkkosivulla:
https://www.culicidaepress.com/liikkanen-secrets-of-finnish-sauna-design/ 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kuka Lassi A Liikkanen?

Saunologi ja saunan suunnittelun tutkimusmatkalainen. Johtava nykyaikainen suomalaisen saunan asiantuntija. Työkseni suunnittelen parempia digitaalisia palveluita. Minulla on pitkä historia tieteellisestä tutkimuksesta ja opetan satunnaisesti Aalto-yliopistossa.