Vihta ja vasta ovat Suomessa tunnettuja termejä tutulle saunojan apuvälineelle. Saunologian tuttu saunavieras Heikki K. Lyytinen kertoo joulun kunniaksi näiden kahden termin etymylogiasta. Hyviä joululöylyjen ja koivun tuoksua kaikille Saunologian lukijiolle!
Vasta ja vihta säilyvät sukupolvesta toiseen
Jouluna sauna on enemmän. Se on juhlasauna. Se on siirtymäriitti, jolloin puhdistaudutaan, virkistäydytään ja hiljennytään juhlaan. Silloin saunassa on pyhän heijastumaa – tosin ilman perinteen uskomuksia tulevaisuuden enteistä ja ilman vuoden kierron taitekohtien taikuutta.
Kun oljet eivät enää kuulu joulusaunan lattialle ja lauteille kuten aikoinaan Impivaaran joulusaunassa, kuivatettu tai pakastettu vasta kuuluvat tänään saunomiseen osana saunaperinteen katkeamatonta ketjua. Juuri jouluna saatetaan palata vastoen saunomisen alkuperäiseen muotoon, vaikka itse vasta ei ole enää saunomisen kruununjalokivi.
Käytän tässä yhteydessä jatkossa Itä-Suomessa syntyneenä ja kalevalaisen perinteen pohjalta vastomista vihtomisen sijaan ja vastaa vastaavasti vihdan sijasta muuttamatta kuitenkaan käyttämiäni alkuperäisiä lainauksia.
Molemmat kylpyvälinetermit ovat saunakansalle tuttuja, mutta itäsuomalaiselle oikea totuus on vasta yhtä lailla kuin tuima on suolatonta, vaikka vasta länsisuomalaisen saunasielua saattaa hieman viiltäen vihmoa.
Saunakansan käsityksissä kylpyvälineen kahtalaisuus mennee kutakuinkin tasan, eikä jommankumman ensisijaisuudesta juuri lauteilla kiistellä. Jos Turusta tai Tampereelta Kuopioon muuttanut toteaa lauteilla kylpevänsä vihdalla, kuopiolainen saattaisi kylpykumppanilleen vain todeta: ”Voephan se olla niinnij, mutta voep olla hyvinnij, ettei niin oukkaa. Kylvenpä ite kuitennii vastalla.” Murre- ja kielialueella opittu termi ratkaisee ja voittaa kylpyvälineen tekotavan ja muodon, jos niillä halutaan kylpyvälineen ero tehdä.
Kalevalasta tukea vastalle
Vasta-sanaa on vanhastaan käytetty itämurteiden alueella sekä länsimurteiden puolella laajalti Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalla ja peräpohjalaismurteiden itäosassa. Vihdan alue ulottuu muualle länsimurteisiin. Kalevalassa on käytetty lukemattomissa yhteyksissä vasta-termiä, muttei vihtaa kuten muun muassa seuraavasta runokatkelmasta ilmenee:
”Vei on vettä verhossansa,
kantoi vastat varjossansa,
hauteli haluiset vastat,
satalatvat lauhutteli.” (45:201)
Jos halutaan seurata kalevalaista perinnettä, kylpyvälineen nimeksi valikoituisi vasta. Ohjeen sitomiseenkin saa Kalevalan runosta 23: ”Väätty pihlaja pivossa”, eli ei väännetty vitsas katkea.
Vastan ja vihdan monet juuret
Vasta esiintyy suomenkielen itäisissä sukukielissä. Vasta on mahdollisesti lainattu muinaisvenäjän häntää merkitsevästä sanasta hvost. Kyseistä kieltä puhuttiin sydänkeskiajalla 800 - 1200 jaa. Vastalla oli siten selkeästi slaavilainen tausta.
Vaihtoehtoisten faktojen maailmassa on aiheellista tarjota toistakin selitystä. Vasta voisi olla germaaninen laina myös ruotsin luutaa merkitsevästä kvast-sanasta, joka saunaterminä on badkvast. Kvast voi tosin yhtä lailla olla peräisin muinaisvenäjän edellä mainitusta sanasta. Sanan varhaisvaihe on muotoa *kwasta, joka tarkoitti lehtipuun oksista koottua nippua. Sillä oli myös merkitys ”häpeän poistavat lehvät”. Kuten tunnettua keskiaikaisissa maalauksissa syntiin langennut Aatami verhoili miehuutensa vastalla
Myös vihdalla saattaa olla slaavilainen tausta. Muinaisvenäjässä esiintyy myös sana vyhot, joka tarkoittaa olkihuiskua ja pesutukkoa. Venäjän murteissa esiintyy vehot ja vihot. On hyvin ilmeistä, että vihta on tullut venäjän murteista ja mitä ilmeisimmin viron kielen kautta. Viron kielessä vasta on viht. Vihtuda taas tarkoittaa viron kielessä hutkia vastalla ja kylpeä saunassa.
On arvioitu, että itämerensuomalaisen kielialueen kieliä edeltäneessä emokielessä kantasuomessa kylpyvälineen nimi oli vihta. Kun kantasuomi jakaantui erillisiksi kieliksi, omaksuttiin muinaisvenäjästä vasta, joka levisi 1300 -luvulla alkaneen uudisasutuksen myötä Laatokan rannan muinaisista asutuskeskuksista ensin Etelä-Savoon. Siksi vihta ei varmaankaan sovi itäsuomalaisen saunasieluun.
Nämäkään vihtaa koskevat selitykset eivät ole tutkijoille riittäneet. Selitystä on haettu myös indo-eurooppalaisen kantakielen kautta, jonka ravistamista ja värisemistä merkitsevän sanan varhaisvaihe on muotoa *weip. Sen johdannaisia on muun muassa uustanskan vifte. Sana olisi lainautunut viroon Tanskan vallan aikana (1219 -1346) ja kantautunut sitten Suomen niemelle.
Mielenkiintoinen on äännesymbolinen selitys, jonka mukaan vihta olisi vastomisen ääntä kuvaileva sana. Vihta siis vihisisi tai viuhuisi vihtoessa. Vihtominen on liitetty myös vihmomiseen. Vihtoessa syntyy myös vesipisarakosketus ihon pintaan kuten hiljaisen sateen vihmoessa.
Vasta ja vihta eivät ole kuitenkaan suomalaiselle saunakulttuurille riittäneet. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. On syntynyt koko joukko vastaa ja vihtaa merkitseviä kielikuvamaisia ja omaperäisiä sanoja kuten simasulka, satalatva, lehtivihko, koivunlehväkimppu ja vielä ilmaus ’metsän pehmoinen käsi’.
Kielialue, tekotapa vai muoto määräävät vihdan ja vastan eron?
On hyvin ilmeistä, että alun alkuaan vasta ja vihta eivät ole olleet samamerkityksisiä. Jaon kahtalaisuus on perustunut kylpyvälineen tekotapaan. Vasta voidaan taidokkaasti sitoa tai yksinkertaisesti pannoittaa. Itäsuomalainen on perinteisesti solmittu kiinteäksi kimpuksi yhdellä pannalla. Länsisuomalaisen vihdan perustyypissä pantavitsa sidotaan lehtevien koivunoksien tyvet yhteen heti lehdistön alta että läheltä vihdan otekohdan päätä.
Vastan ja vihdan erottaviksi tekijäksi solmimistavan lisäksi on esitetty myös kylpyvälineen muotoa. Vihtaa on pidetty vastaa lyhyempänä, sirompana ja muodoltaan litteänä ja viuhkamaisena. Sitä käyttämällä saunan äänimaisemaa kuvaamaan ei luontuisi savolaisen runoilijan Kalle Väänäsen runosäe” saanasta kuuluu vastan roeske.” Ehkä siihen sopisi paremmin hipsuttelu tai ripsuttelu.
Kylpyvälineen rakennemittana tunnetaan saunakansan suussa ilmaus ”kyynärä karvasta, vaaksa paljasta”. Tekotapa ja muoto jäävät avoimeksi. Siitä ei voi päätellä, viittaako se vihtaan vai vastaan, Vahvimmaksi kylpyvälineen nimeä määrääväksi tekijäksi lopulta jäänee se, mistä kylpyvälineen käyttäjä sattuu olemaan kotoisin. Kumpikin nimi on perusteltavissa, vaikka kylpyväline on sama. Kumpaakaan sanaa ei voi varmuudella perustella kotoperäisyydellä – vastaa tosin kalevalaisella perinteellä.
Koska kylpyvälineemme sanahistoriakaan ei anna selkeää ohjetta kylpyvälineen nimestä, aion itse tarttua joulusaunassa kaksoissidottuun ryhdikkääseen ja suopursulla ryyditettyyn vastaan ja nauttia löylyn ohella sen tuoksuvasta huumasta. Olkoon se sitten tekotavaltaan vaikka moderni hybridi!
Lähteet
Häkkinen, Kaisa 2004 Nykysuomen etymologinen sanakirja. Juva: WSOY
Häkkinen, Kaisa 2006 Mistä sanat tulevat. Suomalaista etymologiaa. Helsinki:Gummerus Kirjapaino Oy.
Korhonen,Teppo 1994 Vielä hiukkasen vihdasta ja vastasta. Hiidenkivi 3/1994.
Lyytinen, Heikki K. 2021 Vihtoen viha viilenee… . Julkaisussa Lyytinen, Heikki K. 2021 Terve Löyly. Maailman hikoilu- ja kylpykulttuureista savusaunan saloihin. Jyväskylä: Kustannus Linna.
Tuomi, Tuomo 1994 Vihta ja vasta. Hiidenkivi 2/1994.
