Saunojen lukumäärän ohella suomalaisen saunan historia on yksi saunologia toistuvasti työllistävistä kysymyksistä. Nyt tätä mysteeriä on kanssanne ratkomassa saunavieras Heikki K. Lyytinen, joka aiemmin kirjoitti savusaunan paloturvallisuudesta. Kuinka pitkälle kohti jääkauden loppua (8050 eaa) tai maanviljelyn alkua (5000 eaa) saunan historia Suomessa ulottuu?
Savusauna sekä saunavasta ja -vihta kielikylvyssä
Keskeiset saunasanat näyttäisivät olevan kannaltaan varsin yhtenäisiä kaikissa itämerensuomalaisissa kielissä. Ne ovat kantasuomen ajalta eli noin 3000 vuoden takaa. Silloin kantasuomi eriytyi varhaiskantasuomesta, jonka oletetaan olevan itämerensuomalaisten ja saamen kantakieli. Varhaisinta suomen kielen sanastoa edustaa se sanasto, jolla on vastineita sekä lähi- että etäsukukielissä, kuten esimerkiksi vepsässä, virossa, komissa ja udmurtissa. Myös saunasanastoomme lukeutuu näitä sanoja.
Suomalais-ugrilaiset kansat ovat olleet historiansa aikana kosketuksissa myös muihin kieliin, muun muassa indo-eurooppalaisiin kieliin, jotka ovat rikastuttaneet kielemme sanavarastoa. Naapuruston kieli on siis vaikuttanut historian kuluessa kieleemme. Esimerkiksi muinaisgermaanista väestöä on asunut rannikoillamme vaikuttaen kielemme sanastoon.
Kantasuomalaisella kaudella on saatu varsin paljon juuri kantagermaanisia ja kantaskandinaavisia lainoja. Professori Kaisa Häkkinen nimittää niitä ns. vanhoiksi germaanisiksi lainoiksi. Tosin sanat ovat suomalaistuneet ja saaneet siten suomen kieltä muistuttavan asun. Sanat siis näyttävät suomalaisilta mutta saattavat olla alkuperältään aivan muuta – siis lainaa. Vanhimmat lainat ovat tarttuneet kieleemme indoeurooppalaisesta kantakielestä kantauraliin. Saunasanastomme sisältää varsin paljon lainoja sauna -sanaa myöten.
Sauna ja muut saunomisen tärkeimmät avainsanat on tunnettu jo vanhemmalla pronssikaudella (1500 - 900 eaa). Tällaisia sanoja ovat esimerkiksi kiuas, löyly ja räppänä. Sauna oli tuolloin maakuoppasauna. Saunan juurten on arvioitu ulottuvan pian jääkauden jälkeiseen aikaan, jolloin Suomea alettiin jään sulaessa asuttaa. Liikkuva metsästäjäkansa tuskin kuitenkaan vielä aktiivisesti saunoi, vaikka sauna olisi ollut tuttu siellä, mistä esi-isämme Suomeen aikanaan saapuivat. Vasta maanviljely kiinnitti ihmiset paikalleen ja loi kiinteän asumustarpeen. Esimerkiksi salvottu hirsinen saunarakennus kehittyi paljon myöhemmin.
Seuraavassa tehkäämme aikamatka parin keskeisen saunasanan menneisyyteen. Pilkottakoon nämä sanat sanapäreiksi määrittelemällä ensiksi sanojen merkityssisältö ja perehtymällä sen jälkeen kyseisten sanojen alkuperään. Matkalle valitut sanat ovat savusauna ja saunavihta/vasta.
Savusauna
Savusauna on sisään lämpiävä ja sisään savuava kertalämmitteinen ja perinteinen saunatyyppi. Savusaunaa on nimitetty käytön mukaan myös mallas-, palvi- ja talkkunasaunaksi tai tietynlaisen työn jälkeen milloin riihisaunaksi milloin heinäsaunaksi. Rakenteensa mukaan savusaunaa on kutsuttu myös maasaunaksi.
Suomen kielen ja kirjallisuuden professorina 1800 -luvun jälkipuoliskolla Helsingin yliopistossa toiminut August Ahlquist arveli, että sauna- ja savu –sanat olisivat samakantaisia, siis sukulaissanoja. Ahlquist johti sauna -sanan savuna -ilmauksesta. Konsonantti v olisi hänen mukaan ajan kuluessa hävinnyt pois, jolloin jäljelle jäi sauna. Savun suomalais-volgalainen vastine on sawe. Se esiintyy inkeroisen ja vatjan kielissä muodossa savvu ja pohjoissaamessa muodossa suovas (savuava tuli). Lyydin ja vepsän kielissä savu on savu. Sanavartalo lienee vanha ja omaperäinen.
Päätelmää saunan ja savun yhteydestä ei myöhempi tutkimus ole kuitenkaan vahvistanut. Haihtukoon tämä selitys siis savuna ilmaan. Etsittäköön sanan alkuperän selitystä toisaalta.
Sauna on ehkä laajimmin eri maailman kieliin levinnyt aitosuomalaisena pidetty sana. Se on säilynyt eri kielissä samassa muodossa ja sellaisena siirtynyt eri kielten sanakirjoihin kuten esimerkiksi saksan die Sauna ja ranskan la sauna. Sanan alkuperä on jäänyt kuitenkin osittain arvoitukseksi.
Yksi ’arvaus’ on se, ettei sana välttämättä kuuluisikaan suomalais-ugrilaiseen kieliperheeseen, vaikka sana näyttääkin hyvin suomalaiselta äänneasultaan. Sauna-sanaa on toki perinteisesti pidetty omaperäisenä, jolloin sen alkuperäiseksi asuksi on rekonstruoitu *sawa. Mikael Agricola sisällytti sauna –sanan ensi kertaa saunan terveydenhoito-ohjeita sisältävään ruotsista mukailtuun runoon.
Sana esiintyy eri muodoissa myös eri suomensukuisissa kielissä. Virossa sauna on lähes sama eli saun. Savusauna on taas suitsusaun. Tosin merkitykset hieman vaihtelevat. Sauna on tarkoittanut kylpyä, kylpyhuonetta, mökkiä ja kalastajan kojua kertoen saunan eri funktioista. Liivin kielessä sauna on soona. Vepsän kielessä poikkeava nimitys eli saunasta käytetään nimitystä kylbet tai kilbet. Sana viittaisi siis kylpemiseen.
Sauna-nimitys on myös merkinnyt hyvin monenlaisia rakennuksia riippuen niiden käytöstä esimerkiksi yöpymistarkoituksessa. Tällaisia ovat olleet mm. kalasaunat, eräsaunat ja miilusaunat. Karjalan kielessä on ollut myös saunaa merkitsevä sana kyly, joka viittaa kylpyyn.
Suomen kielessä on kolmaskin saunaa merkitsevä sana eli pirtti, jonka vastine latviassa on pirts ja liettuassa pirtis. Molemmissa maissa pirtin vastine on myös ensisijainen saunaa tarkoittava sana. Pirtti esiintyy sauna -merkityksessä mm. Keski-Pohjanmaalla ja Varsinais-Suomessa. Kyseinen sana ’pirti’ on tarkoittanut muinaisvenäjässä saunaa. Sen alkuperäinen merkitys on tarkoittanut ’lyömistä ja vastomista.’
Saamen kielessä on ollut samajuurinen sana suovdnji ja se on tarkoittanut lumeen kaivettua (lämmitettyä) kuoppaa. Pohjoissaamessa sana esiintyy muodossa savdni. Suomen kielessä tunnemme sanan kieppi, joka tarkoittaa kanalintujen lumeen kaivamaa suojautumiskuoppaa. Riekkokin’ saunoo’ siis omassa saunassaan – kiepissään – kylmyyttä vastaan. Eräiden lähteiden perusteella on arvioitu, että sauna olisikin alun alkuaan tarkoittanut juuri talviasuntoa, jota on käytetty myös löylyn ottamiseen – siis eräänlainen talvisin ihmisten käyttämä ’kieppi’.
Sana olisi siis edellä viitatun ’arvauksen’ – tosiasiallisesti arvausta vahvemman - mukaan laina kuten ehkä enemmistö suomen kielen sanoista. Eihän lapsen usein ensimmäinen sana äitikään ole suomalainen, vaan se on tullut suomen kieleen muinaisgermaanisesta sanasta aithi.
Sana sauna palautunee oudolta näyttävään kantasuomalaiseen sanaan sakna. Yksi vaihtoehto on myös savna. Sanassa sakna esiintyvä äänneyhtymä kn on historian kuluessa muuntunut äänneyhtymäksi gn ja sitten muotoon un. Näin saknasta on tullut sauna. Näin sana kehittyessään yksinkertaistuu ja ääntäminenkin on näin taloudellisempaa. Tämäkään ei viene vielä sanan alkuperäisille syntysijoille.
Yksi vaihtoehtoa on lähteä etsimään sanan alkuperä saunan varhaisimmista vaiheista eli siitä mikä on ollut sauna -sanan merkityssisältö alun alkuaan. Se on merkinnyt lämmitettyä kiviröykkiötä, jota sittemmin suomen kielessä on kutsuttu kiukaaksi.
Indoeurooppalaisiin kieliin kuuluvissa kantakielissä on sana, jonka merkitys ja muoto antaa aiheen sakna- sanan sukulaisuuteen, jolloin siis sakna -sana olisi lainaa. Sakna on rekonstruoitu muoto – siis tutkijoiden päättelemä muoto. Kantagermaaniassa on sana stakka, joka palautuu muinaisgermaanian sanaan stagh-na, jolla on ollut edellä mainittu merkitys. Kyseinen sana lienee myös suomen takka -sanan alkujuuri. Muinaisgermaanian varhaisissa lainasanoissa st on muuttunut st > s. Näin on muotoutunut kantasuomen sana sakna. Se on merkinnyt jo alun alkuaan saunaa ja kiuasta – siis kylpypaikkaa ja sen lämmityslähdettä.
Romaanisissa kielissäkin on samajuuriset( stagh-na) lämmitettyä kylpytilaa merkitsevät sanat: italian stufa, espanjan estufa ja ranskan etuve. Nämä ovat todennäköisesti myöhäislatinan lämmittämistä merkitsevän verbin extufare jälkeläisiä. Englannin kielessä tunnemme myös samajuurisen kiuasta merkitsevän sanan stove. Sekin on varhaisemmin merkinnyt kylpy- tai höyrytilaa ja savuhormia – sittemmin kiuasta.
Venäjän kielen saunaa tarkoittava sana on banja. Sen alkujuuret ovat ovat latinan kielessä, jossa saunaa( kylpyhuone) tarkoittava sana on balneum. Feminiinimuotoinen balneae tarkoitti antiikin Roomassa yleisiä, neutrimuotoinen balnea yksityisiä kylpylöitä. Antiikin kreikan vastaava sana oli balneion.Venäjän kielessä saunaa merkitsevinä sanoina on käytetty myös sanoja laznja ja myln. Savusaunasta käytetään termiä ’tsornoje banja’ eli musta sauna ja tavallisesta saunasta termiä ’belyje banja’, joka tarkoittaa sananmukaisesti valkeaa saunaa.
Saunavasta ja -vihta
Suomalaiseen saunakulttuuriin kuuluu oleellisesti vasta tai vihta. Se on yleensä rauduskoivun oksista tehty oksakimppu. Sillä vastotaan lyömällä kylpytilan löylyssä vartalon ihoa vasten. Vastamateriaalina voidaan käyttää myös pihlajaa, tammea, lehmusta ja katajaa. Joskus on haluttu tehdä ero vastan ja vihdan välillä, jolloin vasta merkitsisi selvästi pidempää ja pyöreää oksakimppua, kun taas vihta olisi selvästi lyhyempi ja litteämpi.
Ei ole vastakaan kantasuomalainen sana, vaikka siltä tuntuisi. Vasta -sanaa käytetään itämurteissa, kun vastaava sana on länsimurteissa on vihta. Vasta esiintyy suomenkielen itäisissä sukulaisissa: karjalan, lyydin ja vepsän kielissä. Vasta on ilmeisesti lainattu muinaisvenäjän sanasta hvost. Se on johdettu vastalla kylpemistä merkitsevästä venäjän verbistä hvostat. Muinaispuolan tshost oli nippu, kimppu ja häntä. Tsekin kielessä tshvostati tarkoittaa taas kylpyvastalla lyömistä. Muinaislaavilainen sana gvozdi on tarkoittanut metsää, jos sanaa halutaan hakea kaukaa. Vielä kauemmaksi päästään päädyttäessä antiikin kreikan sanaan bostrykhos, joka tarkoittaa lehvästöä ja häntää. Näin olemme jo vasta -sanan alkujuurilla.
Vaihtoehtoisten faktojen maailmassa on aiheellista tarjota toistakin selitystä. Se voisi olla laina myös ruotsin vastaa merkitsevästä kvast -sanasta. Kvast voi yhtä lailla olla venäjän vaikutusta. Tosin muinaisgermaanin kielessä on sana kwasta ja kwastu, jotka jo aikanaan tarkoittivat lehtipuun oksista koottua nippua, jota käytettiin kylvettäessä. Se juontuu indogermaanisista sanoissta guos, gues ja gus tarkoittaen tupsua. Keskiajan saksan kielen vastineita vastalle on useita: Wedel, Quaste, Queste ja Koste.
Vasta on vanhastaan tarkoittanut myös lehtiluutaa. Liivin kielessä luuta -sanalla on myös saunavastan merkitys lakaisuluudan lisäksi.
Läntisestä murresanasta suomen yleiskielen kotiutunut vihta esiintyy jo Mikael Agricolalla Raamatun syntiinlankeemuksen käännöksessä:
” Niin heidän molempain silmät aukenivat ja he äkkäsivät alasti olevansa, niin he sidoit fiikunalehtiä yhteen ja teit heillens vihtat.”
Aatami ja Eeva verhoutuivat siten viikunan lehdistä tehtyyn vihtaan. Paratiisin vihdat on kuvattu myös Suomen keskiaikaisissa kirkkomaalauksissa.
Muinaisvenäjässä esiintyy sana vyhot, joka tarkoittaa olkihuiskua ja pesutukkoa. Venäjän murteissa esiintyy vehot ja vihot. Venäjän kielen koivuvastaa merkitsevä sana on venik. On hyvin ilmeistä, että sana on tullut venäjän murteista ja mitä ilmeisimmin Viron kautta. Viron kielessä vihta on viht. Vihtuda on taas viron kielessä hutkia vihdalla ja kylpeä saunassa. Venäjän kielessä vastoa taas on parit’sja venikom, joka sananmukaisesti tarkoittaa ’höyrytellä vastalla’.
Vasta ja vihta eivät ole kuitenkaan suomalaiselle saunakulttuurille riittäneet. On syntynyt koko joukko vastaa ja vihtaa merkitseviä kielikuvamaisia sanoja. Simasulka ja satalatva esiintyvät Kalevalassa. Kansalliskirjailijamme Aleksis Kivi käyttää lehtivihkoa. Sakari Pälsi puhuu koivunlehväkimpusta ja kansanrunoudessamme tavataan vielä ilmaus ’ metsän pehmoinen käsi’. Vastasta on olemassa myös arvoitus: mikä on sata siskoa yhessä ymmyrkäisessä?
Vastan käyttöä ilmaiseva verbi ’vastoa’ taas on saanut rikkaudessaan mitä mielikuvituksellisimpia ilmauksia kuten esimerkiksi huiskia, huidella, huitoa, läiskiä, läpsytellä, mäiskiä, piestä, rapsutella, repsutella, ripsutella, ropsutella, ropsia, vihtoa. vihdotella ja vastotella. Eri murrealueet huomioon ottaen lista voisi olla vieläkin rikkaampi.
Mitä matkalta jäi käteen?
Sauna on aikoinaan pyritty todistamaan suomalaiseksi ”keksinnöksi”. Sitä se ei todellisuudessa ole, vaan kysymys on kulttuurilainasta, jossa on yhtälailla itäistä kuin läntistäkin vaikutusta. Aikamatka edellä käsiteltyjen saunasanojen alkuperään osoittaa, ettei saunasanastommekaan ole kaikilta osin omaperäistä. Saunasanastossamme on lainaa niin idästä kuin lännestä. Lainattujen sanojen alkuperäiset merkitykset kertovat myös saunakulttuurimme alkuvaiheista.
Lähteet
Häkkinen, Kaisa 2004 Nykysuomen etymologinen sanakirja. Juva: WSOY
Kallio, Petri 2008 The Etymology of Finnish sauna ”Sauna”. Teoksessa:
Kees Dekker, Alasdair MacDonald & Hermann Niebaum (toim.) 2008. Northern Voices: Essays on Old Germanic and Related Topics Offered to Professor Tette Hofstra. Mediaevalia Groningana New Series 11. Leuven - Paris - Dudley, MA: Peeters.
Laaksonen, Pekka Kuka keksi vihtomisen? Tiede 23.8.2011
Lyytinen, Heikki, K. 2019 Maailman kylpykulttuureista savusaunan saloihin. Simaisiin terveyslöylyihin. Toistaiseksi julkaisematon käsikirjoitus.
Meri, Veijo 1980 Sanojen synty. Etymologian sanakirja. Jyväskylä: K.J. Gummerrus Oy:n kirjapaino
Ojajärvi, Aulis 1964 suomalainen sauna. Sauna-Seura ry:n julkaisuja 1. Helsinki
Pentikäinen, Juha (toim.) 2000 Löylyn henki. Kolmen mantereen kylvyt. Hämeenlinna: Kirjapaino Karisto Oy
Särkikoski, Tuomo 2012 Kiukaan kutsu ja löylyn lumo. Suomalaisen saunomisen vuosikymmeniä. Helsinki: Gummerus Kustannus Oy
Kaksi asiaa: kiva ja hopien sauna miestentalona ja etekäamerikkalaisten intuaanien parannussauna, sekä että tämä suova-savuna perheellä.voi olla myös yhteys Idän kirkon omalle hesburgerille eli ottaa kello ja rakennuttaa lähetysmielessä nuorelle munkille huone, jonka takaosassa hän nukkuu ja etuosassa pitää palveluksia, ja ehkä joskus lämmittää kuumemmaksikin, kello katolla olevassa telineessä eli tsasouna. Sanojen merkityksessä on usein "instituutioita välissä", kuten syntiinlankeemuksen vihdassa on avain "vihtuun". Yrjö Littuselta kysyi naapuri hänen tullessaan nymfomaanivaimonsa kanssa saunasta viereiseltä pihalta vuonna 1985 että saitko vihtuu.