Pietarin parhaat banjat

Tässä Saunologian venäläisen saunan kolmannessa osassa esittelen kaksi banjaa Pietarin keskustasta sekä kerron lyhyesti Pietarista turistikohteena. Esiin nostan erityisesti Degtjarnyje banjat, jotka ansaitsevat Saunologian Suositeltu saunakohde -merkin ensimmäisenä venäläisenä kohteena! Ainutlaatuisten venäläisten löylygraafien ohella esittelyssä myös banja, jossa löylymittarikin uupui.

Pietari - ja löylyä riittää

180523-pietari-jamskije-vihdan-liotus_9724Pietari kutsuu luoksensa kesällä 2018 todennäköisesti ennätysmäärän suomalaisia vierailijoita. Jalkapallon lisäksi Suomea lähimmästä miljoonakaupungista löytyy kymmenittäin kiinnostavia saunakohteita eli banjoja, joissa vierailua lämpimästi suosittelen.

Pietari on venäläisestä saunaturismista kiinnostuneelle suomalaiselle fyysisesti yksinkertainen matkakohde. Pietariin voi matkustaa kätevästi junalla tai laivalla. Jälkimmäisellä kulkuvälineellä voi säästää viisumikulut (n. 80-90 euroa) ja käyttää ne sitten laivan ravintoloihin ja kauppoihin. Allegro-juna kulkee Helsingin ja Pietarin väliä ällistyttävän kätevästi kolmessa ja puolessa tunnissa, sisältäen rajamuodollisuuksiin kuluvan ajan. Omalla autolla en suosittele Pietariin lähtemään, vaikka se onkin mahdollista

 

5 miljoonan ihmisen kaupunkiin pääsee junalla reilussa kolmessa tunnissa!

Pietarista löytyy banjavalikoimaa runsaasti. Saunamatkailua Pietariin harrastavan Jarmo Lehtolan mukaan suurkaupungista löytyy noin sata erilaista banjaa! Tällä kertaa esittelyssä kaksi tunnetusti laadukasta kohdetta, Degtjarnyje ja Jamskije. Mikäli venäläinen sauna on entuudestaan täysin vieras, kannattaa lukaista myös johdanto venäläiseen saunakulttuuriin.

Lue myös:

Degtjarnyje bani (Дегтярные бани)

180523-pietari-deg-saunologi-ovella_9750
Saunologi painelee Degtjarnyjen banjojen ovesta sisään katajanoksat kainalossa maaliskuisena sunnuntaiaamuna. Pietarin banjat, Saunologia.fi

Sijainti: St. Petersburg, ul. Tar, 1, lit. A (Nevsky pr., 140)

Google-kartta –linkki https://goo.gl/maps/MJAjqgJo6dN2

Vierailu vinkit. Ota mukaan:

  • Pyyhe
  • Saippua ja shampoo
  • Suihkusandaalit
  • Saunahattu
  • Juotavaa & syötävää

Aukioloajat Ma-Su 9:00-21:00

Hinta riippuu viikonpäivästä ja kellonajasta. 400-700 ruplaa (n. 20-38€) hintaan sisältyy kahden tunnin saunavuoro.

Verkkosivut: http://d1a.ru/  Google Translate / Chrome auttaa, tiedot verkossa niukat.

Uusvanha sauna

Vuonna 2016 uudistettu, alun perin 1950-luvulla avattu Degtjarnyje banja edustaa banjojen uutta aikaa. Porraskäytävästä pukuhuoneisiin tämä banja kiiltelee uutuuttaan ja kätkee neuvostoperinteen tehokkaasti eurooppalaisen yleisilmeen taakse. Tervakadusta nimensä saanut paikka ei muistuta lainkaan tervasta. Eurooppalainen naamio ei kuitenkaan ole ihan täydellinen, vaan venäläiset ovat kuorruttaneet sitä yksityiskohdilla, jotka paljastavat venäläisen tyylitajun parhaat tai pahimmat puolet. Ainoastaan löylyhuoneeseen, ainakaan miesten puolella, ei modernistin koura ole kajonnut.

Degtjarnyje on organisoitui naisten ja miesten kerroksiin (2. ja 3. kerros). Katutasolla sijaitsee banjan ravintola, jota minullekin on suositeltu. Saunologi tutustui miesten osastoon. Siellä saunominen alkaa kassalta, josta tilataan haluttu palvelu (esim. 2h saunajakso ja vihdonta kahdella vastalla). Maksu tapahtuu poistuttaessa.

180523-pietari-DEG-ovi_9745
Degtjarnyje Pietarin banjat, Saunologia.fi

Kassalta voi lunastaa tarvitsemansa lisävarusteet, kuten pyyhkeen, saunahatun tai sandaalit. Pukukaappia varten saa kassalta magneettirannekkeen, joka sattuu rannekkeeseen merkittyyn kaappiin. Tällainen uusista kotimaisista uimahalleista ja kylpylöistä tuttu käytäntö on Venäjällä poikkeuksellinen, yleensä vaatteita käsittelee sauna-avustaja eli banstsiki.

180523-pietari-deg-pukuhuone_9779
Degtjarnyje eräs pukuhuone on kuin mikä tahansa (huonolla maulla) toteutettu suomalainen vilvoitteluhuone. Pietarin banjat, Saunologia.fi

Saunoja ohjataan tarvikkeineen ravintola-alueen läpi riisuuntumaan yhteen noin kymmenestä tilavasta puku- ja jäähdyttelyhuoneesta. Huoneen voi halutessaan myös vuokrata omaan käyttöön. Sandaalit odottavat numeroidun kaapin lattialla. Kaappi on riittävän suuri jopa talvipukeutuneelle saunaturistille.   Lukittuun kaappiin jätetään ylimääräiset tavarat, mutta saunaan siirryttäessä mukana pitäisi olla:

  • Sandaalit
  • Saunahattu
  • Peseytymisvälineet
  • Saunalakana tai muu istuinalusta
  • Pyyhe tai vastaava lannevaate

Saunatiloissa toivotaan säädyllistä pukeutumista ja tässä saunassa olen ainoana nähnyt shortseissa tai muissa housuissa saunovia ihmisiä (todennäköisesti turisteja).

180523-pietari-deg-pesutilojen-siivous_9769
Degtjarnyjen tiloissa käyttäydytään siivosti. Pietarin banjat, Saunologia.fi

Suihkun kautta saunaan

Saunan pesuhuonetilasta ei voi erehtyä. Se on hyvin valaistu ja päiväsaikaan kylpee päiväsaikaan luonnonvalossa. Suuren pesuhuoneen seinien sisältä löytyy pesupenkkejä, vesihanoja, suihkuja ja suuri kylmävesiallas. Suihkutilat on järjestetty poikkeuksellisen hyvin jopa yksityisyyttä huomioiden.

180523-pietari-deg-vihdat_9762
Vihtojen pehmitys ennen käyttöä on olennainen osa venäläistä saunamenoa. Pietarin banjat, Saunologia.fi

Pesuhuone on venäläisittäin suhteellisen kuiva ja kohtuullisen lämmin. Tämän ansiosta tilassa tarkenee hyvin peseytyä, mutta toisaalta siellä voi myös jäähdytellä ilman pakkoa poistumista pukeutumistiloihin.

180523-pietari-deg-varusteet_9754
Taisteluvarustus kylmävesialtaan edessä, löyly on edellisessä erässä ehtinyt lyömään kunnolla. Pietarin banjat, Saunologia.fi

Degtjarnyjen miesten löylyhuone avautuu puuoven takaa pesuhuoneesta. Jo ovella vierailijaa tervehtii tutun lämmin, kuivien koivun lehtien tuoksuinen saunailma. Huone on kohtuullisen kokoinen U-rakenteinen. Istuintasoja on käytännössä vain yksi korkean lavon huipulla. Lavon päällä on viisi täyspitkää vihdontapenkkiä, jotka toimivat myös penkkeinä.

180523-pietari-dege-loylygraafi-T+RH
Degtjarnyjen löylygraafi standardikorkeudelta mitattuna. Lämpötila sekä kosteus ovat tasaiset, löylyt kuitenkin juuri ja juuri erottuvat tästä mittauksesta. Kastepiste on jatkuvasti yli ruumiinlämmön, indikoiden todella kuumia olosuhteita.

Käyntikerralla, sunnuntaiaamupäivällä, lämpötila oli huomattava, muttei erityisen korkea. Käyttämäni mittalaite rekisteröi huippulämmöksi 76. Lämmön kokemusta kuitenkin voimistaa reilu kosteustilanne (RH 28%), joka tekee ilmasta sopivan kuumottavan. Henkilökunta luo löylyä säännöllisin väliajoin maltillisissa määrin. Löylyt eivät ole erityisen väkevät, mutta kyllä ne silti huomaa.

180523-pietari-deg-pesuhuone_9770
Degtjarnyje pesuhuonetila on avara ja valoisa. Pietarin banjat, Saunologia.fi

Tilasimme matkaseurani, venäläisen nykykirjallisuuden asiantuntija Tuukka Sandströmin kanssa vihdonnat, hänen mukaansa alustuksella, että emme olleet vakiovihdottavia. Lopputuloksena saamamme käsittely oli nopea ja hienovarainen, lätkittävänä olisi mielellään ollut pidempäänkin.

180523-pietari-deg-kiuas_9767
Degtjarnyjen kiuas käy kuumana kaasulämmityksen ansiosta. Pietarin banjat, Saunologia.fi

Vihdonnan jälkeen ymmärtää ilman bantsikin suositustakin käydä kastautumassa kylmävesialtaassa. Nautimme saunottelun lomassa venäläisittäin kotikaljaa (kvasia) ja teetä. Ravintolasta olisi saanut tuhdimpiakin palveluita, mutta pitäydyimme kahden tunnin sauna-ajassa ja ruokailimme toisaalla.

180523-pietari-deg-baari_9777
Degtjarnyjen baari. Kylmäaltaassa ei ole jätskiä vaan jäädytettyjä vihtoja. Pietarin banjat, Saunologia.fi

Ensimmäinen suositeltu saunakohde Venäjällä

Suosittelen Degtjarnyje hyväksi ensimmäiseksi askeleeksi löytöretkelle banjojen maailmaan. Paikka ei ole ehkä löylyiltään ainutlaatuisin, mutta paikka on suunniteltu palveluksi niin hyvin, että länsimaisen turistinkin vaatimustaso täyttyy eikä mikään yksityiskohta pistä turistia polvilleen.

Seuraavista syistä paikka saa Saunologian suosituksen:

  • Kohtuullinen lämpötila
  • Siistit tilat
  • Riittävä englanninkielinen palvelu
  • Lukittavat kaapit
  • Kaikki tavalliset banjan palvelut ja tilat
  • Vihdontaa myös naisille

Jamskije bani (Ямские бани)

180523-pietari-jamskije-9719
Jamskije banjat, katutasolla Saunologia.fi

Osoite: Ulitsa Dostoyevskogo, 9, Sankt-Peterburg, Russia, 191002

Google-karttalinkki: https://goo.gl/maps/wRPYWHVbW7R2

Avoinna: Ma-Su 8-21

Sisäänpääsymaksu: 350-800 ruplaa, osastosta ja päivästä riippuen

Verkkosivut: https://www.yamskie.com/  myös englanniksi

  • Sandaalit
  • Saunahattu
  • Peseytymisvälineet
  • Saunalakana tai muu istuinalusta
  • Pyyhe

Jamskije banjat edustavat vanhemman tyylin ja sanotaan vaikka neuvostohengen mukaista kaupunkibanjaa. Tällä kaupungin ytimessä olevalla saunalla on takanaan kunniakas menneisyys. Perimätiedon mukaan saunassa ovat hikoilleet niin Dostojevski, Musorgski, Blok, Gumiljov ja jopa Lenin!

180523-pietari-jamskije-kauppa_9722
Jamskijen saunakauppa on parhaita saunaturistin ostospaikkoja Pietarissa. Pietarin banjat, Saunologia.fi

Suurten moskovalaisten banjojen tyyliin, Jamskije banjassa on useampi osasto, miehille kaksi ja naisille yksi sekä ravintola. Saunan katutasossa toimii erinomaisesti varusteltu saunatarvikemyymälä, josta kannattaa ostaa mukaan vihta ja tuliaisiksi vaikkapa mainioita venäläisiä saunahajusteita. Nämä ovat erittäin kohtuullisen hintaisia ja aivan omaa luokkaansa Suomessa myytäviin keinotekoisiin saunaparfyymeihin nähden.

Naiset miesten yläpuolella

Rappusia käymällä löytyvät ensin miesten osastot, naiset ovat täällä miesten yläpuolella. Toisesta kerroksesta löytyy miesten luksusosasto, kolmannesta omana kohteenani ollut yleinen osasto.

180523-pietari-jamksije-sisaankaynti_9728
Miesten yleinen osasto toisessa kerroksessa. Jamskije, Pietarin banjat, Saunologia.fi

Yleisellä osastolla palvelu oli erittäin venäläistä. Lipputiskillä ruplat vaihtuivat sisäänpääsyyn ja välittömästi tämän jälkeen naulakkopalvelija vastaanotti päällysvaatteeni. Sisäänkäynti johti siis suoraan pukeutushalliin, joka oli pistetty tiivisti täyteen metallisia kaappeja. Kaapit olivat reilun kokoisia, mutta muuten tilaa ei ollut selvästikään ajateltu kansalle tarvittavan kovin runsaasti.

Huomasin poistuessani tilan jatkuvan pienen oviaukon takana vielä jonkin verran toiseen suuntaan, mutta sielläkin oli lauantaiaamuna aikamoinen kuhina.

180523-pietari-jamksije-pukukaappi_9727
Jamskijen pukukaappi edustaa hyvin toiminnallista muotoilua. Lukkoon sitä ei kuitenkaan saa. Pietarin banjat, Saunologia.fi

Let’s löyly

Pukuhuoneeseen jätin viimeisetkin tavarani, tosin saunologin työvälineet, saunahattu, shampoo, istuinalunen, pyyhe, sandaalit kamera ja lämpötilaloggeri piti luonnollisesti ottaa mukaan. Tästä paketista elektroniikan kantaminen saunaan hieman epäilytti, mutta tulin lopulta huomaamaan, että diskreetti kuvaaminen saunoissa ei ollut ongelma, vaikka älypuhelimia ei kukaan onneksi banjan pesu- ja löylytiloissa näprännytkään.

Jamskijen pesutilat olivat tilavat ja valoisat. Koko sali on yhtä suurta tilaa, jossa on noin neljän hengen kokoinen kylmävesiallas, vesisaavi ja useita suihkuja. Peseytyminen ei täällä kuitenkaan tarkoita nopea suihkuttelu vaan venäläiset asiakkaat paneutuivat puhdistautumiseen huolella ja lukuisilla lisävarusteilla.

180523-pietari-jamskije-vihdan-liotus_9724
Tammi, kataja ja koivu likuamassa Jamskijen vadeissa, Pietarin banjat, Saunologia.fi

Löylyhuoneen ovi ei täälläkään ole koristeltu. Myös löylytilat ovat varsin pelkistetyt. Löylyhuoneesta löytyy kaksi lauderakennelmaa, yksi peräseinälaude tyyppinen portaikkolaude ja toinen tyypillinen venäläinen lavo.

180523-pietari-yamskie-loylygraafi-T+RH
Jamskijen löylygraafi standardikorkeudelta mitattuna (yli 85C, asteikko loppuu), kunnes mittari on tapahtanut lavon ylätasolle. Minimaalinen kosteudenvaihtelu kertoo löylyn vaikutus ole näissä olosuhteissa enää merkittävää. Kastepiste on jatkuvasti yli ruumiinlämmön

Ja lämmintä piisaa. Lauteet ovat ensimmäisistä askelmista lähtien niin kuumat ettei niillä mielellään tassuttele paljain jaloin. Tilanne paranee, tai pahenee, kun lähestytään kattoa. Löylyn heittäminen korventaa saunojia lisää, mutta se tuntuu vakioasiakkaita vain lämmittävän. Jos kisaturisti haluaa etsiä löylykilpailu seuraa, kannattaa kokeilla täältä (en tosin suosittele näyttämään venäläisille mallia löylynheitossa, siihen vaikuttaa olevan oma järjestelmänsä johon en ehtinyt pääsemään sisään).

Yleisarvio Jamskijesta

Jamskije on kelvollinen esimerkki banjasta, joten siellä vierailu ei ole mikään vikatikki. Suurimpana hidasteena on se, ettei henkilökunta juurikaan puhu englantia, joten venäjää taitamattomalle kokemus ei ole paras mahdollinen. Hyvällä tuurilla kanssasaunojista, joku osaa ylittää kielimuurin.

Itse tapasin pukuhuoneessa yhtä vähän suomea kuin itse venäjää puhuvan saunojan. Toveruuden hengessä sain palan leipää, jonka päälle oli leikattu noin sentin siivu possun niskaa ja päälle ryypyn vodkaa. Vaikea olisi ollut kieltäytyäkään.

180523-pietari-jamskije-vihdat_9721
Katajavihta on vain yksi kuudesta Jamskijen saunakaupan tuotteesta. Pietarin banjat, Saunologia.fi

Saunatunnelmaa Jamskijesta siis löytyy, mutta turistiystävällisyydessään se häviää Degtjarnyjelle. Vähintään kaupan takia siellä kuitenkin kannattaa piipahtaa sen keskeisen sijainnin vuoksi.

Pietari saunamatkailukohteena

Pietaria on pidetty Venäjän intellektuellina ja taiteellisena pääkaupunkina. Moskovaan nähden kaupungista huokuu jonkinlaista dekadenssia. Suomalaisittain paikka tuntuu väistämättä autenttiselle neuvostoliitolle.

180523-pietari-finlandijski-juna-asema-9782
Suomen asema (Finlandijski voksal) on Pietarin matkan luonnollinen lähtö- ja päätepiste. Metroasema (Ploschad Lenina) sijaitsee juna-aseman välittömässä läheisyydessä. Pietarin banjat, Saunologia.fi

Pietarissa matkailu on nykyaikana suhteellisen helppoa. Alustatalouden kärkipalvelut AirBnB ja Uber majoittavat ja kyyditsevät turisteja edullisesti. Erityisesti Uber pelastaa älypuhelimella varustetun matkailijan lukuisilta patikkamatkoilta tai turhautumisilta julkisen liikenteen kanssa. Eikä maksa juuri mitään! Rahojen suhteen turistin turvallisin vaihtoehto on edelleen tuoda mukanaan käteistä matkan tarpeisiin ja vaihtaa ne rahanvaihtopisteessä rupliksi. Esimerkiksi Jamskijen saunan vieressä, Vladimirskayan metroaseman yläpuolella katutasossa on 24/7 vaihtopaikka (kts. www.valuta812.ru). Monet vaihtopisteet toimivat muutoin vain perinteisinä pankkipäivinä, mikä voi olla viikonlopputuristille ongelma.

Pietarin viisi metrolinjaa ovat matkailijalle elämys, mutta erityisesti matkatavaroiden kanssa varsin kankea tapa liikkua lyhyempiä matkoja.

Kuten Moskovassa, Pietarissa on erittäin monipuolinen julkinen liikenne, mutta sen kanssa kuluu matkailijalta helposti paljon aikaa. Metrossa kannattaa ehdottomasti pelkästään nähtävyytenä käydä, mutta muutoin asemilla tuhlautuu paljon aikaa. Koska kaupunkilaiset ovat olleet aina tyytymättömiä julkisen liikenteen palveluihin, on virallisten taksien lisäksi kaduilla aina liikennöinyt ”pimeitä Ladoja”. Nyt niiden tilalla ajavat Uberin ja paikallisten vastineiden kaltaiset yksityisautot. Esimerkiksi Uber maksaa ruuhkahuippujen ulkopuolella alle puolet tavallisesta taksista.

Pietarissa taksilla ajaminen onkin helppoa, erityisesti älypuhelinsovelluksen avulla. Uberille on useampia paikallisia ja hinnaltaan jopa halvempia vaihtoehtoja. Yandex Taxi Ride Hailing Service toimii Pietarissa ja Moskovassa, Taxovichkof ainoastaan Pietarissa.

180523-pietari-uber-wikimedia
Uberilla pääsee Pietarissa, täällä kuljettajat eivät häpeile työnantajaansa. Kuva: Wikimedia: Hipsta.space

Pietarissa voi ongelmitta myös  kävellä keskustan alueella. Liikenteessä on syytä pitää silmänsä auki, mutta leveät jalkakäytävät ja monet katujen alikulut edistävät turvallisuutta. Kengän pohjien kulumiseen on syytä varautua, sillä etäisyydet ovat petollisen suuria. Tsaari on suunnitellut kaupungin mittakaavan muistuttamaan kansalaisia valtiovallan suuruudesta ja tavallisen rahvaan askeleen lyhyydestä. Katujen välit ovat pitkiä, autoliikenne meluisaa ja kaduilla pyyhkii ikuinen tuuli.

Pietarissa on monipuolinen ravintolatarjonta. Sekaruokavaliota noudattavan on helppoa poimia suuhunsa vaikka mitä, aina maukkaasta venäläisestä pikaruoasta moderneihin aasialaisiin aterioihin. Hintataso on kohtuullinen.  Mahdollisuuksien mukaan kannattaa tehdä varaus etukäteen. Erikoisruokavalioita ajatellen kannattaa etsiä ravintola etukäteen, esimerkiksi vegaaniruokaa ei joka paikassa tarjoilla.

Pietari on mielestäni suhteellisen turvallinen paikka. Jokaisen suurkaupungin tavoin sieltä löytyy varmasti huonoa seuraa ja ikäviä yllätyksiä, jos niitä lähtee etsimään. Suurempia vedätyksiä ulkomaalaisiin ei kuitenkaan kohdistu ja esimerkiksi mainituilla sähköisillä taksipalveluilla pääsee ohi kieliongelmista ja hintaneuvotteluista.

Vesijohto vettä ei voi juoda. Saunaan lähtiessä kannattaa siis tankata pullovettä. Monet kioskit ovat auki pitkään, niistä ei tosin enää myydä vahvoja alkoholeja, joten janoisen turistin on tyydyttävä mietoihin juomiin.

Tässä oppaassa esitellyt banjat edustavat vain pientä, valikoitua osaa koko kaupungin tarjonnasta (siitä hienommasta päästä). Lisää ohjeita pietarilaisiin saunoihin löytämiseksi saat seuraavista Jarmo Lehtolan linkkivinkeistä:

Lisävinkkinä naismatkailijoille: Venäläisen saunabloggaaja Anna Artemevan mukaan  Degtjarnye on ainoa paikka jossa on aina naispuolinen bantstiki vihtomassa, Banya 54 ja Voronezhskie bani tarjoavat naisten vihdontaa miesten suorittamana. Annan blogista löytyy myös lisää tietoa uudesta nuorten banjakulttuurista (venäjäksi).

Kiitoksia Tuukka Sandströmille venäjän koukeroiden selventämisestä sekä kuvausavusta!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kuka Lassi A Liikkanen?

Saunologi ja saunan suunnittelun tutkimusmatkalainen. Johtava nykyaikainen suomalaisen saunan asiantuntija. Työkseni suunnittelen parempia digitaalisia palveluita. Minulla on pitkä historia akateemisesta tutkimuksesta ja opetan edelleen satunnaisesti Aalto-yliopistossa.