Skip to content Arkistotutkimusta

Tutkimus suunnittelua varten

Suunnittelutyö mielletään usein luovaksi ammatiksi, jossa suunnittelijat puskevat kovalla tahdilla uusia ideoita. Vaikka tämäkin on välillä totta, niin todellisen ammattisuunnittelijan aikaa kuluu myös tutkimukseen ja selvitystyöhön. Tämä tutkimus ei ole akateemista aherrusta, vaan perehtymistä olemassa oleviin kokonaisratkaisuihin, uusiin vaihtoehtoihin sekä suunniteltavan kohteen erityisvaatimuksiin.

Tutkimus suunnittelua varten ei vaadi minkäänlaista akateemista loppututkintoa. Riittää, kun osaa tunnistaa itseä kiinnostavat tiedonpalaset ja kasata omaksi arkistokseen.

Mitä tulee saunojen suunnitteluun, tällaista suunnittelututkimusta voi tehdä esim. vierailemalla asuntomessuilla, lukemalla remontointi- ja sisustuslehtiä, vierailemalla saunatarvikevalmistajien nettisivuilla tai perehtymällä alan kirjallisuuteen. Tai, mikä parasta, käymällä itse erilaisissa saunoissa. Itse olen hyödyntänyt näitä kaikkia.

Miten tutkitaan

Tutkimuksen avulla löytää tehokkaasti uusia ideoita ja inspiraatiota. Tutkimuksen tekemiseen kuuluu kiinteästi dokumentointi. Tutkimuksen tulokset voi hetkeksi taltioida omaan pääkoppaan, mutta vähintään muistikirja, mieluummin jokin sähköinen apuväline, auttaa pitämään ideat hallinnassa. Tämä on erityisen tärkeää internet-pohjaisessa tiedonhankinnassa, jossa muistivihjeitä tiedonjyvien erotteluun ei luontaisesti ole.

Lehtileikkeitä tai kirjoja keräillessä tallennusprosessi kannustaa miettimään mikä on tärkeä. Sähköisen aineiston kanssa joutuu helpommin ongelmiin. Itse pyrin keräämään kaiken mahdollisen sähköisen materiaalin talteen. Jälkikäteen tarpeettomien tietojen poistaminen rajatusta arkistosta on helpompaa, kuin myöhemmin mietityttävän yksityiskohdan uudelleenlöytäminen internetistä.

Osallistuin myös marraskuussa 2015 Juha Telkkisen Haaveena savusauna –kurssille Espoon kansalaisopistossa. Tein tämän vaikka en ollut espoolainen tahi suunnitellut savusaunaa. Olin ainoastaan kiinnostunut siitä, mikä mitä salaisuuksia savusaunan suunnitteluun liittyi. Yhden illan mittainen istunto oli hyvin inspiroiva ja sain useita ideoita omiin suunnitelmiini, vaikka mikään tiedollinen argumentti esimerkiksi savusaunojen paloturvallisuuden parantamismahdollisuuksista ei minua käännyttänyt savusaunanrakentajaksi.

Sovelluksilla netti hallintaan

Nettipohjaisen tiedonhaussa käytän itse pääasiassa kahta työkalua: Pinterestiä ja Pocketia. Molemmat toimivat sekä verkkoselaimessa että erillisinä sovelluksia eli appeina puhelimessa ja tabletissa. Jotta ideat ja oivallukset eivät katoa esim. sähköpostin uumeniin, on tiedon tallentamisen kannalta todella tärkeää, ett ä muistiinpanoja voi tehdä ja lukea eri laitteilla.

Pinterestin avulla on helppo keräillä ja selata erilaisia inspiraatiokuvia rakentamisesta. Sinne voi lisätä myös omia kuviaan, kunhan lataa ne ensin itse verkkoon. Lataamista varten tarvitsee hyödyntää jotain muuta palvelua, esim. Google Photos, Dropbox tai Instagram. Ainoa Pinterestin ongelma on se, ettei sen kuvatauluja (Boards) voi järjestellä, vaan kuvat esitetään lisäysjärjestyksessä. Pinterest tarjoaa ns. selainlaajennuksia (Add-on Firefoxissa tai Extension Chromessa) joiden avulla kuvien lisääminen onnistuu yleensä yhtä, kuvan päälle ilmestyvää nappia painamalla.

Follow Al's board Suvikallion sauna 2016 on Pinterest.
Pocket on kirjanmerkkisovellus. Sen avulla voi tallettaa ja luokitella avainsanoilla (tageilla) sivuja. Se myös tallettaa kaikista tallennetuista sivuista yksinkertaistetun version. Ohjelma toimii varsin mutkattomasti puhelimessa ja sille on myös omat selainlaajennuksensa, joilla uusien kirjanmerkkien keräily käy mutkattomasti.

Pocket kirjanmerkkienhallinta
Pocket kirjanmerkkienhallinta

Näiden lisäksi kokeilin ilmaista Trimblen SketchUp (ent. Googlen SketchUp) 3d-mallinnusohjelmaa rakennuksen mittasuhteiden arviointiin alustavan pohjapiirrustuksen pohjalta. Sketcupista voisi olla paljonkin iloa amatöörisuunnittelijalle, mutta sen oppimiskynnys on suhteellisen korkea hyvistä verkko-oppimateriaaleista huolimatta.

160306-Sketchup_malli
Sauna SketchUp mallinnusohjelmalla luonnosteltuna

Kerron myöhemmin kirjallisista saunatietolähteistä ja suomalaisesta saunatutkimuksesta.

Huomautus internetin käytöstä saunatiedonlähteenä

Saunojen suhteen työ on kuitenkin omalla tavallaan haasteellista. Erityisesti internettiä penkomalla helposti lähinnä ahdistuu. Syyttä eivät kotimaisten uutismedioiden päätoimittajat (HS 1.3.2016) ole syyttäneet internetin ”keskustelukulttuuria” halventamisesta, mustamaalaamisesta ja suoranaisesta valehtelusta. Sauna on riittävän suurta kansanosaa kiinnostava kohde, jotta sama tauti riivaa sitäkin.

Asian voisi tiivistää suunnilleen niin, että netissä näkyvimpiä ovat yksittäisiä kiuasvalmistajia ylistävät ja nollaavat puheenvuorot sekä savusaunauskovaiset. Arvostan savusaunojia enemmän, mutta historia on osoittanut, ettei savusauna voi olla edelleen kaupungistuvan Suomen yksityissaunojen ainoa ideaalimalli. Kiuasihmisten puolueellisuuden ja hyökkäävyys on myös ongelma nettiajan kuluttajalle, joka on tottunut saamaan edes jonkinlaista osviittaa omien valintojensa pohjaksi netin vertaismielipiteistä. Saunojen, ja erityisesti kiukaiden, kohdalla minkäänlaista koherenssia ei vaan meinaa löytyä.

Netin ongelma on se, että kun nämä kaksi lähestymistapaa poistetaan, jää jäljelle varsin hajanaista tietoa. Sen parhaita paloja ole koonnut tietolähteet-sivulle.

2 thoughts on “Tutkimus suunnittelua varten

  1. Peter M.

    Rakennustieto - Saunan suunnittelu, sivulla 38: " Perinteisesti saunan korkeus on määräytynyt kiukaan kivipinnan mukaan, sillä pyrkimyksenäon ollut, että lauteilla istuva kylpijä on jalkapohjia myöten kiuaskiviä korkemmalla. Nykyisen käsityksen mukaan tavallisen saunan lämpötilan tulee olla kauttaaltaan Kylpylämmin."

    Olen asunut ulkomailla monet vuodet ja Ymmärrän Suomen kieltä aivan tarpeeksi. Yllä olevasta lainauksesta sanon vaan että Bull Shit.
    Mitä tarkoittaa: Kauttaaltaan kylpylämmin.
    Olen tyytyväinen kahdeb kirjan omistaja (Hyvien löylyjen salaisuus, TheSecrets of Finnish Sauna design)

    Vastaa
    1. Lassi A Liikkanen

      Hei,
      Meni hetki kun oma kopioni kirjasta ei ollut käsillä. Vuoden 1999 kolmannessa painoksessa ei tuota mainontaa löydy joten en voi ottaa asiaan tästä näkökulmasta kantaa.

      Jos mietin vain väitettä niin toki "kauttaaltaan kylpylämmin" kuvaa hyvin tavoitetta mutta ei ole lainkaan hyödyllinen suunnitteluohje. Saunastahan ei vahingossa tule kauttaaltaan tasalämmintä

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tietoja kohteesta Lassi A Liikkanen

Saunologi ja saunan suunnittelun tutkimusmatkalainen. Johtava nykyaikainen suomalaisen saunan asiantuntija ja Suomen Saunaseuran Löylyn henki -palkittu 2021. Työkseni suunnittelen parempia digitaalisia palveluita. Minulla on pitkä historia tieteellisestä tutkimuksesta ja opetan satunnaisesti Aalto-yliopistossa.

0
    0
    Ostoskori - Cart
    Kori on tyhjä - Cart is emptyPalaa kauppaan - Return to Shop