Maailman suurin saunakeskus –Therme Erding saunahuvipuisto

THERME ERDING on maailman suurin kylpyläkeskus, joka kätkee sisäänsä maailman suurimman saunamaailman. Kylpylä sijaitsee 20 km Münchenin kansainväliseltä lentokentältä, alle 3 tunnin lennon päästä Suomessa. 26 saunaan pääsee päiväksi kylpemään 44 eurolla.


This article is also available in English.

Therme Erding on lainannut nimeensä alkuosan muinaisten roomalaisten megalomaanikeisarien valtavista kylpylaitoksista, termeistä. THERME ERDING on kuitenkin kapitalistinen, ilman orjien konkreettista veren vuodatusta rakennettu kompleksi, joka kattaa 185.000 m2, siis noin 430 x 430 m kokoisen alueen!

Kylpylä palvelee päivittäin jopa 11,000 henkeä, yleensä 8,000, vuodessa yli 1,7 miljoonaa asiakasta! Erding on paikkakunnan nimi Bavariassa ja saattaakin kuulostaa tutulle suomalaisen oluen ystävän korvaan.

Kylpylän juuret ulottuvat vanhaan öljynporausreikään, josta löytyi musta kullan sijaan vettä. Nykyään maan uumenista pumpataan kuumaa mineraalivettä osaksi kylpylän valtavia vesialtaita.

Tässä artikkelissa puhun kylpylästä, en erittele tai analysoi saksalaisten saunatapojen erityispiirteitä. Jos saksalainen saunakulttuuri ei ole entuudestaan tuttu, suosittelen lukemaan germaanien saunoja käsittelevä artikkelin. Se selittää kuvassa näkyvien saunojien pukeutumista, saunomista ja saunassa näkyviä tapahtumia.

Kuinka jättiläinen kasvatetaan?

THERME ERDING ei ollut syntyjään jättiläinen. Avautuessaan 1999 se oli ainoastaan suuri. Rakentamiseen käytettiin alle kolmekymmentä miljoona euroa ja töissä oli 110 työntekijää. Vajaan kahdenkymmenen vuoden aikana investointien kokonaismäärä on kymmenkertaistunut ja työntekijöitä on nyt lähes kahdeksansataa päivässä. Viimeisimpänä kylpylän yhteyteen ja sivustalle rakennettiin luksushotelli Victory, jonka kustannukset olivat peräti sata miljoonaa!

THERME ERDING ilmasta - aearial photo.

Paikan suunnitteli ja rakennutti kylpyläkeisariksi kutsuttu arkkitehti ja yrittäjä Josef Wund. Hänen poikansa Jörg toimii nykyään THERME ERDINGin toimitusjohtajana. Wundin yritysperheeseen kuuluu tällä hetkellä kourallinen samankaltaisia, valtavia kylpylaitoksia ympäri Saksan.

Hajoita ja hallitse

Therme jakautuu viiteen osaan, joista kukin itsessään jonkinmoinen nähtävyys. Näistä saunaihmisille kiinnostavin on VitalThermen + Saunas. Muista osastoista löytyy perhekylpylä Therme spa, aikuisten trooppinen kylpylä VitalityOasis, vesiliukumäkipuisto GALAXY ERDING ja aaltoallasalue Wavepool.

THERME ERDINGin saunamaailma kartan vasemmassa reunassa - Saunen und Vitaltherme (the saunaworld) on the left. Koko kartta:

VitalThermen + Saunas kutsuu itseään maailman suurimmaksi saunakeskukseksi. Tässä hikoilukeitaassa oli helmikuussa 2017 peräti 26 erilaista saunaa! Kylpylän alueella on itse asiassa enemmänkin saunoja, mutta lukuun kaksikymmentäkuusi on laskettu VitalThermen alueen kuumat tilat, muilla alueilla on omia saunojaan. Kaksi saunamaailman saunoista on ainoastaan naisille.

Saunaan ohjautuu alle kolmannes päivittäisistä kävijöistä, n. 1500 henkeä. Toisaalta sesonkiaikana väkimäärä voi saunoissakin tuplaantua.

Saunaseremonia menossa alppisaunassa - Aufguss in Alp sauna

Saunojen suhteen määrä tuntuu ylittävän laadun, mutta tämä ei missään tapauksessa ole kritiikkiä yksittäisiä saunoja kohtaan – niistä useimmat ovat erittäin kiinnostavia. Keskuksesta löytyvät kaikki roomalaisen kylpylän lämpimät huoneet, historialliset ja nykyaikaiset keski-eurooppalaiset saunat, suomalaiset ja venäläiset saunat, höyrysaunat ja kaikkea siltä väliltä. Saunojen keskellä on mittavia lämminvesialtaita sekä rentoutumistiloja, joissa päivän aikana voi vaikka torkahtaa.

Reitti kylpyihin

Vierailimme Baijerin saunareissun osana Erdingissä helmikuisena perjantaipäivänä. Saavuimme paikalle pian sen jälkeen, kun kylpylä kymmeneltä avautui.

Kylpyläkompleksiin on yksi pääsisäänkäynti, parikymmentä metriä bussipysäkiltä ja pysäköintialueilta. Tämän jälkeen eri osastojen vieraat hajautuvat omille alueilleen. VitalThermen & Saunas –alueelle pääsee neljän kassan kautta. Kassalta saa pääsymaksua vastaan numeroidun magneettirannekkeen. Numero kertoo pukukaapin numeron.

Tässä vaiheessa maksetaan alustava, aikaan perustuva pääsymaksu. Jos viihtyy pidempään, tästä tulee lopuksi erillinen tuntipohjainen veloitus. Saunojen sisäänpääsymaksu on muita alueita korkeampi ja sisältää sisäänpääsyn myös muihin osastoihin. Lyhin aika on 2 tuntia, joka ei riitä edes koko saunaosaston läpikäyntiin. Neljässäkään tunnissa kaikissa saunoissa ei missään tapauksessa ehdi rauhassa käymään. Tällä hetkellä lippuverkkokauppa toimii vain saksaksi.

Kassalla voi vuokrata pyyhkeen ja kylpytakin. Suihkusandaaleja ei voi vuokrata, mutta niitä on myynnissä kylpylän sisääntulohallin myymälöissä. Pukeutumistilat ovat sukupuolille yhteiset, mutta tarjolla on myös yksityisiä koppeja vaatteiden vaihtoon. Tämän jälkeen on erilliset suihkutilat ja vessat matkalla kohti kylpyläosastoa.

Tie haarautuu suihkujen jälkeen erilliselle VitalTherme + Saunas osastoilleen. Saunoihin matkaavia muistutetaan sekä puhelinten ja tietokoneiden käyttökiellosta sekä uimapukujen jättämisestä saunojen ulkopuolelle. Saunaturisti pääsee helpolla, jos jättää uikkarit pukukoppiin ja liikkuu sauna-alueella kylpytakissa. VitalThermen ja muiden kylpylöiden puolella niitä kuitenkin tarvitaan, joten jos suunnittelee seikkailua saunamaailman ulkopuolelle, niin ne kannattaa ottaa mukaan.

Esittelyvideo koko kylpylästä (käytä alla olevaa linkkiä, mikäli video ei näy)
https://www.youtube.com/watch?v=PF0iKiWQMbI

Kokemuksia Therme Erding saunahuvipuistosta

Saunamaailma jakautuu ulkotilaan ja sisätilaan. Sisäpuoli on osastoitu useampiin tiloihin, joista ensimmäisestä löytyy roomalainen kylpylä erilaisine kuumine ja lämpimine huoneineen sekä altaineen. Altaan tunnelmaa hieman häiritsevät kotimaisittain lötköpötköinä tunnetut vaahtomuovipätkät, joiden avulla altaassa voi helpommin pitää päänsä pinnalla. Jos kuitenkin upottaa korvansa pinnan alle, altistuu vedenalaiselle klassiselle musiikille.

Roomalaisen kylpylän lämmin allas - Roman baths warm bath

Sisätila jatkuu suurimpaan oleskelualueeseen, jossa on satoja rantatuoleja, suuri sisäallas baareineen sekä erillisiä oleskelutiloja. Alue on selvästi suunniteltu niin, että sadat yhtäaikaiset vieraat pääsevät helposti levittäytymään ympäri kylpylää.

Lämminvesiallas jatkuu myös ulkona. Hiekkarantatunnelma oli talvisaikaan varsin kolea, mutta pääasiallinen syy uskaltautua ulos on Stonehengeksi nimitty suuri ulkorakennus, jonka läheisyydestä löytyy kolme saunaa. Näistä mahtipontisemmassa Kelttien valtaistuin -saunassa nököttää suomalainen kiuas! Lämpötila on myös kotoisen korkea.

aufgussia sekasaunassa
Kaikki erikoisuudet yhdessä kuvassa. Therme Erdining kelttien valtaistuin sauna (Kelten Thron-Sauna) ja aufgussia salkoon vedetyllä isolla pyyhkeellä alastomien kylpejien iloksi suorittava naispuolinen saunameister

Ulkoalueella liikuttaessa asustus on vapaaehtoinen. Talvisaikaan vastaan ei kuitenkaan tullut sen naturisteja, vaan kylpytakkikansa vaelsi reippain askelin ympäri höyryäviä ulkoaltaita sekä maisemointilampea. Sinne saavat pulahtaa ainoastaan kalat.

Kelttisauna täyttyi aufgussin (kts. saksalaisten saunatavat) alkaessa ääriään myöten varmaan lähes sadan kylpijän tunkiessa katsomaan toimessa. Toisessa Stonehengen taas esitetään puoliympyräprojisiolla kattoon heijastettavia videoita tai tähtitaivassimulaatiota. Liian erikoista Saunologin makuun.

Stonehenge välittömässä läheisyydessä on kylpylän toistaiseksi tuorein sauna, venäläinen banja (Russische Banja). Venäläisen tyylin mukailu on ehkä hieman vajavaista, mutta saunalla on näköä.

Saunologin joutui vetämään banjan terassilla henkeä jo esittelykierroksella, vielä ei olla menossa edes löylyihin. Hirsien mittakaava tekee bloggaajasta tavanomaistakin hobittimaisemman vaikutelman.

Kyseessä jättimäisestä Siperian lehtikuusesta rakennettu monumentaalinen vaalea sauna. Saunan mittasuhteista kertoo se, että sinne on mahtunut yhtä aikaa 120 saunojaa! Lämpöä riittää kahdesta ison arkkupakastimen kokoisesta sähkökiukaasta riittävästi. Sisätilat ovat myös niin ilmavat, että tunnelma on hieman kuin kirkossa. Lisämaksusta banjassa oli tarjolla venäläistä vihdontaa henkilökohtaisesti tai aufgussin aikana ilmeisesti myös ilmaiseksi.

Banjan aufgussissa on tarjolla venäläistä vihdontaa kahdella kädellä - Russian banya aufguss involves whisking with venik

Saunojen lomasta löytyy lukuisia suihkupisteitä, erilaisia viileitä vesiputouksia ja neljä kylmävesiallasta. Suuren ulkoalueen lisäksi raitista – ja talvella viileää – ilmaa voi haistella monilta pienemmiltä terasseilta. Muun muassa suomalaista henkeä edustava Kelosauna on hieman pääkompleksista irrallaan, vaikkei olekaan ulkoalueella.

Takaisin sisälle

Sauna-alueelta löytyy myös kaksi ainoastaan naisille tarkoitettua saunaa sekä suihkualue. Tasa-arvon, tai huumorin, nimissä kylpylästä löytyy myös oleva sauna, jossa paikallinen olutmerkki tarjoilee alkoholitonta olutta ”Men only” –nimisen rituaalin aikana.

Men only -saunaseremoniaan kuuluu alkoholittoman oluen tarjoilu

Kaikkien kohteen saunojen esittely ei ole tässä mielekästä. Mainitaan kuitenkin, että itselleni paras vaikutelma jäi Geysir-saunasta (Geysir höhle), jonka 60 asteen lämpötilaa kompensoi korkea kosteus ja erinomainen ilmanvaihto. Säännöllisesti parin minuutin välein pulppuava vesisuihku oli lähinnä sympaattinen.

Geysir-saunan ilmapiiri on monella tapaa erikoinen - Geysir-sauna is special in every way

Matkaseurana ollut Matti kehui eniten paikallisia höyrysaunoja, joiden toteutus on Suomessa usein kehnoa. Lisäksi Kelttisaunan tunnelma teki lähtemättömän vaikutuksen.

Veden lisäksi kylpylässä on tarjolla olutta, viiniä ja muita virvoitusjuomia lukuisissa pikkuravintoloissa. Pääaltaassa voi nautiskella myös sekoitetuista juomista. Maksu tapahtuu magneettirannekkeelle ja paikan järjestyssääntöjen mukaan päivässä voi ostaa korkeintaan kolme alkoholijuomaa.

Myönnetään, emme testanneet oliko sääntö jollakin tapaa ohjelmoitu osaksi maksujärjestelmää, mutta selvästi humaltuneita kylpylämatkailijoita ei vastaan tullut. Ruoan ja juomien hinnat ovat kohtuullisia paikallisen hintatason huomioon ottaen, eli Therme ei hyväksikäytä mahdollisuuksiaan ryöstöhinnoittelun. Uskon, että kysymys on tietoisesta valinnasta, sillä kylpylä pyrkii sekä vaaliman kanta-asiakassuhteita että saada ihmiset viipymään mahdollisimman pitkään. Kalliilla ja huonolla ruoalla se ei Saksassa onnistu.

ROYAL DAY SPA

Kylpylän asiakkaat ovat kirjavaa sorttia. Tyypillisesti kylpylään saavutaan pariskunnittain ja kylpylän lisäpalvelut on myös suunniteltu sen mukaan. ROYAL DAY SPAksi nimetty palveluvalikoima sisältää erilaisten hyvinvointipalveluiden (ei, ei mitään thai-hierontaa) ohella yksityisiä, varattavia loosseja tai huoneita, jotka sijaitsevat siellä täällä kylpylän yhteydessä.

Yksityistä tilaa lisämarkus vastaan - ROYAL DAY SPA -
Private room and loungers for rent

Näiden 40-180 euron hintaisten koppien tarkoitus on taata pariskunnille rauhallinen lepopaikka. Kalleimpiin setteihin kuuluu pullo shampanjaa sekä alkoholittomia juomia. Järjestyssäännöt pätevät näissäkin tiloissa, vaikka väistämättä syntyy käsitys, että kylpylä tarjoaa tässä maksullista yksityisyyttä, oli virallinen selitys mikä tahansa.

Teemoja ja tapahtumia

Suurin osa asiakkaista ei ole kylpylässä ensimmäistä kertaa. Tämä on varma merkki siitä, että jokin palvelussa toimii. Eräs mielenkiintoa ylläpitävä tekijä ovat erilaiset teemat ja erikoistapahtumat. Helmikuussa 2017 pelkästään sauna-alueen päiväohjelmaan kuului lähes sata erilaista päivittäistä seremoniaa tai tapahtumaa. Järjestäjät kutsuvat tapahtumiksi ensisijassa suurempia kokonaisuuksia, joissa sauna-alueella voi olla esiintymässä vaikkapa orkesteri.

Yleisimpiä tapahtumia ovat saksalaisten suosimat aufguss rituaalit, joita suoritettaan vähintään puolen tunnin välein jossakin. Aufgussien lisäksi tarjolla on ihonhoitoa hunajalla, jogurtilla, suolalla tai suklaalla, ja miehille aiemmin mainittu olut”seremonia”. Kuukauden ensimmäisinä lauantai-iltoina Therme on auki yhteen yöllä.

Luolasaunassa tämän aufgussin aikana kiukaalle heitetään jäitä! - Ice is pored on the sauna stoved during aufguss

Kulloinkin käynnissä olevan ohjelman löytää netistä tai painetusta Mein Urlaubstag lehtisestä.

Roomalaisesta kylpylästä kohti venetsialaista palatsia löytyy ohjelmataulu - From Roman baths towards Venetian palace find this daily info board

Erdingiin matkustaminen ja majoittuminen

Kylpylän yhteydestä löytyy luksushotelli Hotel Victory (120-400 e/yö) ja läheisyydestä hieman edullisempi Gästehaus Victory (100-200 e/yö). Majoituskapasiteettia on kuitenkin rajoitetusti ja se on kallista. Tätä selittää se, että suurin osa vieraista saapuu parin sadan kilometrin säteeltä omilla autoillaan.

Munchenin ja Erdingin alueen yleiskartta - Map overview of Munich and Erding

Suomalaiselle turistille kustannustehokas vaihtoehto on majoittua Münchenin lentokentän hotelleissa (alk. 50 e/yö). Osalla hotelleista on myynnissä hotelli-kylpyläpaketteja. Näistä hotelleista löytyy listaus partnerihotellit sivulta. Hotelleja on kirjoitushetkellä 16. Esimerkiksi Hotel Faltermaier tarjoaa netistä ostettuna kokopäivän lippua ja kahden hengen huonetta aamiaiselle hintaan 166€. Useamman päivän visiitit suhteessa edullisempia.

Julkiselle liikenteellä kylpylään pääsee, mutta se on valitettavan hankalaa. Esimerkiksi lentokentältä tulee bussi Erdingiin, mutta kylpylään menevät bussit 560, 560 ja 570 eivät välttämättä lähde samalta asemalta. Sen sijaan Münchenin suunnasta tuleva S2 juna osuu Altenerding-aseman kohdalla bussien kanssa ristiin. Junamatka Alternerding:sta Münchenin keskustaan kestää kuitenkin kolmisen varttia. Julkisen liikenteen kanssa seikkailuissa auttaa DB:n Navigator –sovellus.

München S-Bahn kartta junaliikenteelle - Munic S-Bahn railways map

Suoria lentoja Müncheniin saa Lufthansalta ja Finnairilta, parhaimmillaan alle 150 eurolla (menopaluu Helsingistä).

Varjoja saunaparatiisissa

Lähes kaikki tässä saunahuvipuistossa toimi hyvin ainakin rauhallisena talvipäivänä. Saksalaiset saunojat käyttäytyvät enimmäkseen hyvin asiallisesti. Ainoa sääntö, jota kylpylässä valitettavasti jatkuvasti rikotaan on paikkojen varaaminen. Kielloista huolimatta saksalaiset varaavat systemaattisesti jokaisen lepotuolin ja lähtevät sitten kylpemään.

Nimittäin siinä vaiheessa alkuiltapäivää, kun mieli teki nostaa jalkoja ja painaa päätä, oli kaikki rantatuolit ja muut makuupaikat liputettu erilaisilla pyyhkeillä. Tuolien todellinen käyttöaste oli alle kolmannes.

Kylpylän henkilökunta kertoi, että järjestyshäiriöitä esiintyy lähinnä altailla. Olematon vaatetus, lomatunnelma ja lämmin vesi saavat pariskunnat ilmeisesti kuumenemaan siihen pisteeseen, että osaa joudutaan ojentamaan.

Mitään arveluttavaa ei omalla reissullamme osunut silmään, mutta on aivan selvä, että erilaisia järjestyshäiriötä väistämättä syntyy, jos 1500 henkeä kokoontuu mihin tahansa paikkaan. Se, ettei arvoesineitä (lompakot ja kännykät) yleensä pidetä mukana, auttaa toki paljon.

Väen paljous toki alkaa itsessäänkin jossain kohtaa tökkimään. Olimme paikalla paikallisten lomakausien ulkopuolisena äivänä, jolloin saunomassa oli henkilökunnan arvioiden mukaan 600-800 henkeä. Osa saunoista oli edelleen tyhjillään, mutta tunnelma oli pahimmillaan aufgussin aikaan niin tiivis, että jätin itse suosiolla show’n väliin. Suurinta saksalaista yleisöä tämä ei näyttänyt haittaavan.

Aufguss seremonioihin kuuluu osallistujien palkitseminen, tai hemmottelu, jollakin tapahtuman jälkeisellä tarjoilulla. Tässä tapauksessa teellä.

En olisi mielelläni ollut paikalla yhtään suositumpana päivänä.En voi kuvitella millainen ryysis saunalassa on saksalaisten talvilomien tai juhlapyhien aikaan! Jos haluaa rauhallisemman kokemuksen, niin kannattaa saapua arkisin tai kesällä. Joulu on kaikista hektisin aika ja sunnuntaisin paikka täyttyy lisämaksusta huolimatta aina. Kesällä myös ulkoalueiden hyödyntäminen olisi mukavampaa.

Eräs pieni epäkohta on palveluista viestimisessä. Koska tarjottavaa on niin paljon, on vaikea viestiä vierailijoille mitä kaikkea paikassa voi tehdä ja ostaa. Tämä ei todennäköisesti häiritse turistia, koska pelkästään nurkkiin kurkkimalla löytää yhden päivän aikana aina jotain uutta. Asiaan voi myös vaikuttaa se, että viestintämateriaalin valtaosa on Saksaksi, joka ei ole itselläni vahva kieli. Englanniksi käännetyt viestit ovat useimmiten vajavaisia.

Loppusanat

Wundin thermae Erdingissä on varsin mykistävä kokonaisuus. Tässä esitellyn saunamaailman lisäksi saman, yli kolmesataa metrisen katon alta löytyy neljä muutakin osastoa, mm. GALAXY ERDING, joka mainostaa itseään euroopan suurimmaksi vesipuistoksi tai vesiliukumäkipuistoksi.

Palvelut on myös hinnoiteltu kohtuullisesti, joten paikkaa voi täysi-ikäiselle saunaturistille lämpimästi suositella. Ainoa riski on se, että tämän jälkeen suomalainen saunamaailma alkaa tuntumaan kovin tylsälle. Erdingin megalomaaninen tunnelma on hämmästyttävä ja jokaisen vakavan saunan ystävän kannattaa se mielestäni kokea.

Erilaisia hyvinvointipalveluita ja -tuotteita on myynnissä. Kuvassa mitä ilmeisemmin omatoiminen suolakuorinta.

Rauhallisen suomalaisen saunakokemuksen tyyssija Erding ei kuitenkaan ole. Sitä varten ei kannata lähteä merta edemmäs kalaan. Jos sen sijaan on rohkeasti kiinnostunut kokeilemaan erilaisia hikoilukylpyjä niin ei muuta, kun oma kulta kainaloon ja lento kohti Münchenin kenttää!

Ennen matkan varaamista kannattaa lukea saksalaisten saunatapoja käsittelevä artikkeli ja kurkistaa seuraava saunan terveysvaikutuksista kertova, Erdingissä kuvattu video:

https://www.youtube.com/watch?v=lSgbWxhYYpI

Paikan omilta nettisivuilta löytyy paljon tietoa, etenkin Saksaksi. Esimerkiksi Google Chrome –selaimen automaattikäännös auttaa tulkkaamaan sivuja vaikkapa Suomeksi. Englanninkielisiäkin sivuja netissä on.

Valokuvat: THERME ERDING (kuvien nimissä TE) ja Lassi Liikkanen

Suurkiitokset Matille sekä THERME ERDINGin erittäin ystävälliselle henkilökunnalle!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kuka Lassi A Liikkanen?

Saunologi ja saunan suunnittelun tutkimusmatkalainen. Työkseni suunnittelen parempia digitaalisia palveluita sekä tutkin ja opetan Aalto-yliopiston dosenttina.