Japani kiehtoo monia suomalaisia ja moni kokee myös japanilaisessa kulttuurissa yhtäläisyyksiä omaamme. Lieneekö taustalla molempien kansojen pitkäaikainen kiinnostus hikoilukylpyihin, vai mistä on kysymys? Oli niin tai näin, niin Suomessakin on viime vuosina nähty merkkejä japanilaisten kasvavasta saunainnostuksesta. Japanissa järjestetään saunafestivaaleja, harjoitetaan aufgussia ja vihdotaan. Erilaisten mobiilisaunaretkien lisäksi myös kiinteä julkiset saunat ovat osa japanilaista saunakulttuuria. Saunologia kiinnostaa kuitenkin juuri nyt tämän teknisesti edistyneen maan sähköinen saunakulttuuri ja Sauna Ikitai, sosiaalinen media saunojille.
Mikä on Sauna Ikitai?
Sauna Ikitai on vuonna 2017 parin kaveruksen perustama, Internetin välityksellä toimiva palvelu, jossa saunojat ja julkiset saunat kohtaavat. Palvelun nimi on kuvaava: Ikitai kääntyy suomeksi “tahtoo mennä”, eli suomennos voisi kuulua “tahtoo-saunaan.fi”.
Sauna Ikitain keskeinen toiminnallisuus on julkisten saunojen hakukone, jonka avulla kiinnostuneet voivat löytää saunoja lukuisilla eri hakukriteereillä ympäri saarien valtakuntaa. Haku on monipuolinen ja löytää esimerkiksi saunapaikat ilman televisiota, altaat joissa vesi ylettyy vyötäröön asti tai paikat, jotka sallivat tatuoinnit. Vastaavasti itse saunoista löytyy kiitettävän yksityiskohtaista tietoa kiukaiden ominaisuuksia, löylyhuoneen ja vesialtaan lämpötiloja myöten.
Olen itse seurannut Ikitain kasvua etäältä parin vuoden ajan. Ikitain Yukari O. (nimi lyhennetty henkilön pyynnöstä) oli minuun alun perin yhteydessä, kun Ikitai käänsi erään Saunologian artikkelin japaniksi. Tätä tarinaa varten olen vastavuoroisesti haastatellut Yukaria puhelimitse pariinkin otteeseen.
Miten Sauna Ikitai toimii?
Ikitaihin on listattu tammikuussa 2020 peräti 6754 julkista kylpyä! Tämä kattaa ilmeisesti lähes 80% kaikista tiedetyistä julkisista paikoista, joissa on sauna. Kaikki eivät välttämättä ole varsinaisia julkisia saunoja, mutta hakutermillä ”on löylyä” löytyy myös 253 laitosta (eli noin 4% kaikista listatuista), joten kyllä saunojakin piisaa.
Kiinnostavin ominaisuus Sauna Ikitaissa ovat saunojien raportit saunakäynneistä. Näiden nimi on sakatsu (tai sa-katsu, suoraan käännettynä saunomistoiminnat tai -käynnit). Nämä ovat kaikkien käyttäjien luettavissa ja levittävät tietoa siitä, millaisia erilaiset saunat ovat ja miten ne toimivat.
Sadat ihmiset käyttävät sivustoa päivittäin ja raportteja on kertynyt lähes 200,000! Joten palvelu on selvästi löytänyt asiakkaansa. Sivusto toimii luonnollisesti Japaniksi, mutta Google kääntäjällä (esim. Chrome-selaimella), siitä saa riittävän hyvin selvää vaikkei saunasanasto olekaan Googlen vahvuus. Lopputuloksena käännös on kuitenkin niin hyvä, että jos tarvitset saunavinkkejä Japanin matkalle, löydät tällä tavalla kiinnostavimmat saunat Japanissa suhteellisen helposti.
Saunateknologian ystäviä lämmittää se, että saunakohtaiset tiedot ovat varsin yksityiskohtaisia. Ne sisältävät esimerkiksi löylyhuoneiden ja vesialtaiden lämpötilat sekä tarkat tiedot saunan varusteista ja palveluista. Maantieteellisen haun avulla on helppo löytää sopivia saunakohteita siellä missä itse liikkuu.
Käyttäjät ovat usein kirjoittaneet yllättävän pitkiä tarinoita saunareissuista, mukaan lukien paikkojen ravintolapalvelut. Numeerisia arvioita Tripadvisorin tyyliin saunoista ei ole käytössä. Arviointi-intoa selittää osittain tonttulotto.
Tonttulotto
Eräs hauska innovaatio toistaiseksi harrastajavoimin toimivassa sivustossa on ”ton to” tai suomalaisittain saunatonttuarvonta. Arvontaan osallistutaan käyttämällä tonttupisteitä, joita voi kerätä monin tavoin esimeriksi kirjoittamalla kokemuksistaan, ilmoittamalla uusia saunoja tai keräämällä ”tykkäyksiä” muilta käyttäjiltä. Erittäin hieno idea!
Loton palkinnot eivät ole jenejä vaan useimmiten ilmaislippuja saunoihin tai Sauna Ikitain omia tuotteita. Joulukuussa 2019 järjestettiin neljäs kuukausittain arvonta ja toiminta jatkuu myös 20-luvulla.
Digitaalisen saunaseuran tulevaisuus
Yukari kertoo, että Ikitain perustajien yhtenä tavoitteena on palvelun toiminnan ammattimaistaminen niin, että palvelua voitaisiin tehdä muuta kuin satunnaisena harrastustoimintana (kuulostaa Saunologialla, toim.huom.). Toisaalta eräs unelma on perustaa oma julkinen saunansa jonnekin Tokion ympäristöön. Tämä tuntuu ainakin suomalaisesta luonnolliselle tavoitteelle, kyllähän oma sauna olla pitää!
Sauna Ikitai on hieno esimerkki digitaalisen maailman ja saunomisen yhdistämisestä. On tavallaan ironista, että se on syntynyt nimenomaan Japanissa, samaan aikaan kun Suomessa lähin jatkuvaa toimintaa ylläpitänyt Helsinki Sauna Day on vuonna 2020 lopettamassa toimintansa. Japanilaisten nykyinen saunakulttuuri on estoton yhdistelmä eri maiden perinteitä ja kuten nimistä näkyy, myös suomalaista sanastoa. Digitaalinen jatkumo tuntuu näin selvälle.Minua kiinnostava ajatus Sauna Ikitaita tutkiessa on toimisiko vastaava palvelu myös Suomessa?
Ikitai on tehty alusta pitäen japanilaisille. Maidemme nykyisissä saunakulttuureissa ja mielenlaaduissa on jonkin verran samaa, joten luulen, että ideaa kannattaisi kokeilla. Julkisia saunapalveluita meillä on tarjolla hieman eri tavoin kuin Japanissa, mutta meilläkin niitä tuhansittain on, jos asiaa katsotaan avarasti. Palvelun synnyttämiseksi tarvitaan vaan lisää saunologin kaltaisia saunanörttejä käynnistämään Suomen vastaava palvelu.
Kättä pystyyn, jos se olet sinä!
Kiitokset Yukari O:lle ja Sauna Ikitaille sekä erityinen kiitos Ayana Palanderille, joka käännösvihjeiden lisäksi käänsi suomenkielisen tarinan Japaniksi! Japaninkielinen versio alla:
サウナイキタイ ―日本のデジタルサウナ同好会
多くのフィンランド人が、日本という国に憧れ、また日本文化と自国の文化に相通づるものを感じている。その背景にあるは、両国民が長きに渡って発汗浴に関心を抱いてきたことなのか、はたまた? ともあれ、日本人たちのサウナへの造詣の深さについては、昨今フィンランドでも見聞きするようになった。日本ではサウナフェスが開催され、アウフグースやヴィスキングのトレーニングも行なわれている。さまざまなモバイルサウナ・エクスカーションに加え、老舗サウナ施設たちが日本のサウナ業界の一端を担っている。しかしながら、サウノロギアがもっとも関心を寄せているのは、このテクノロジー先進国における電子サウナ文化を象徴する、サウナイキタイというサウナーたちのためのソーシャルメディアである。
サウナイキタイとは?
2017年に友人数名で立ち上げたというサウナイキタイは、サウナーたちとサウナ施設とを、インターネットを介して引き合わせるサービスである。イキタイは”Tahtoo mennä”の意味なので、このサービス名をフィンランド語にすると”Tahtoo saunaan”といったところだろうか。
用途の核となっているのはサウナ施設の検索エンジンで、この列島中に存在するサウナ施設をいくつもの異なる検索条件から探し出せるようになっている。検索方法は実に多様で、例えばテレビなしのサウナ室、腰まで浸かれる水風呂などからも施設検索が可能。各サウナ施設ついて、サウナストーブの特徴やサウナ室の温度、水風呂の水温など、非常に細かい情報が得られるのだ。
筆者自身も、数年間に渡ってサウナイキタイの進化を追っていた。もともとは、サウナイキタイ運営者の1人ユカリ氏が、サウノロギアのとある記事の翻訳版をサウナイキタイに掲載したいと連絡を取ってきたのだ。筆者は、この件のお返しにユカリを電話でインタビューさせてもらった。
どのように機能する?
サウナイキタイには、現在なんと6754店舗が登録されている!これは、すべてのサウナ所有施設の約80%を網羅しているようだ。施設すべてがいわゆる公共のサウナ施設というわけではないが、「(セルフ)ロウリュ」という言葉で検索してみたら、253件が見つかった。
サウナイキタイの面白い特徴は、やはりサウナー達による訪問レポートだ。これをサ活(直訳するとサウナ活動)と呼んでいる。これらはあらゆるユーザーが読むことができ、どんなサウナ施設なのか、実際どうだったかという情報を拡散するのである。
サイトには日々何百人もの人が訪れ、レポートの数は20万件にも達するという!このサイトが顧客獲得に成功したのは明らかだ。サイトは日本語だが、グーグル翻訳を使えば、グーグルがサウナ用語には精通してないとはいえ十分理解はできる。
サウナテクノロジーの同胞たちは、サウナにまつわる情報が非常に詳細であることに高揚する。詳細な情報とは、例えばロウリュ室や水風呂から、サウナのアメニティやサービスまでの情報を包括する。この綿密な地理学的検索機能のおかげで、サウナーたちは容易に自分にあったサウナ店舗を見つけることができるのだ。
ユーザーたちはよく、サウナ施設のサービスの感想も含め、自分のサウナ旅について驚くほどに長大なストーリーを書いている。トリップアドバイザーのスタイルのような数値による評価は、サウナに対しては適応されないのだ。トントゥ抽選会の制度も、その熱心な評価に一役買っている。
トントゥ抽選会
現在、サイトにおいてユーザーたちのモチベーションを上げている楽しいイノベーションのひとつが「トントゥ」、フィンランド語でいうところの(sauna)tonttuarvonta(サウナトンットゥ抽選会)だ。抽選に参加するために、体験について執筆したり、新しいサウナの情報登録をしたり、ほかのユーザーから「いいね」を集めたりと、様々な方法でポイントを稼ぐことができる。とっても素晴らしいアイデアじゃないか!
抽選で当たるのは現金ではなく、サウナ施設の無料券やサウナイキタイのオリジナルグッズなど。2019年12月に第4回めが実施され、この制度は2020年も続く予定。
デジタルサウナ同好会のこれから
サウナイキタイは、デジタル社会とサウナ浴の非常に素晴らしい融合事例である。それが日本で生まれたというのはある意味で皮肉なことで、ある意味で当然のことだ。日本人の今日のサウナ文化は、他の国々の伝統の融合し放題で、なかにはフィンランド語の用語(※ロウリュ、ヴィヒタなど)も見受けられる。デジタルの連携もまた当然の成り行きだろう。
ユカリは、サウナイキタイの開発者たち共通の目標は、サービスの提供を趣味活動にとどまらせず、なにかしら専門事業化していくことだと話す。いっぽうで、独自のサウナ施設をどこか東京のあたりにつくるのも1つの夢だそうだ。自分のサウナをもちたいってのは、少なくともフィンランド人としても、そりゃあ当然の目標に思えるよ!
サウナイキタイについて調べてみた上での私の関心ごとは、同様のサービスがフィンランドでもウケるだろうかということだ。
サウナイキタイは、そもそも日本人向けに作られたものである。我々の国の今日のサウナ文化やメンタリティは、似ているところもあるので、試してみる価値はあると思う。我々の公共の場でのサウナサービスの行なわれ方は、日本のそれとはやや異なるが、大局的に見れば、我々だって何千とサウナを有しているのだから。事業を立ち上げるためには、もっとサウノロギアのようなサウナオタクたちが集い、フィンランドに同様のサービスを構築していく必要がある。もし、それがあなたなら、挙手をよろしく!
Japaninnos: Ayana Palander / 日本語訳:こばやしあやな