Löylyn palvojat – Moskovan perinteisimmät banjat

Saunologiassa ensimmäistä kertaa kirjoittaa saunavieras, venäläisen kulttuurin asiantuntija Tuukka Sandström. Saunologi ja Sandström tutustuivat Seleznjovkaan ja Sandunyyn, kahteen Moskovan vanhimpaan yhtäjaksoisesti toimineeseen banjaan. Sandström kertoo kuinka Venäjän pääkaupungin parhaat yleiset banjat säilyttävät saunomisen syväkulttuuria, joka saa suomalaisenkin kateelliseksi.


Moskovan taivas on harmaa ja tuuli viileä, kun astumme ulos Novoslobodskajan metroasemalta. Kauaa ei kuitenkaan tarvitse hytistä. Olemme matkalla ottamaan selvää siitä, millainen on venäläinen sauna, banja.

Käveltyämme puolisen kilometriä saavumme matalan punatiilisen rakennuksen luo. Seleznjovskije bani eli "Seleznjovkan banjat" (Селезневские Бани, Seleznevskaya ul., 15с1, Moskva, Russia, 127473), sanoo takorautainen kyltti. Kerrostalojen keskellä hieman ränsistynyt banjarakennus näyttää vaatimattomalta.

Seleznyin ovessa lukee selvästi, milloin sauna on lämpimänä

Emme anna sen häiritä. Saunologi Liikkanen on saanut vinkin, että nimenomaan täältä löytyvät Moskovan parhaat löylyt.

Jotakuta saattaa huvittaa, että vinkki on tullut amerikkalaiselta Bryon MacWilliamsilta. Siis amerikkalainenko antaa suomalaisille neuvoja Venäjän pääkaupungin löylypaikoista?

Harva ulkomaalainen kuitenkaan tuntee venäläistä banjakulttuuria yhtä hyvin kuin aiheesta kirjan With Light Steam kirjoittanut MacWilliams (lue kirjan arvostelu). 12 vuotta Moskovassa asunut MacWilliams on testannut miljoonakaupungin kaikki perinteiset banjat, joten uskallamme luottaa hänen sanaansa.

Ei pyyhettä vaan lakana

Pyyhe moskovolaiseen tapaan

Eteishallin päässä on pieni vastaanottokoppi, jossa vanhempi rouvashenkilö katselee televisiota. Kestää hetken, ennen kuin hän malttaa nostaa katseensa ruudusta. Kerromme olevamme täällä ensimmäistä kertaa. Haluaisimme sille osastolle, jolla on propelli.

– Propelli? Oletteko varmoja? rouva epäilee. – Siellä ei ole tarjoiluakaan.

Vakuutamme, että olemme. MacWilliamsin mukaan Seleznjovkan kahdesta miestenosastosta juuri propellibanjassa on paremmat löylyt.

Lisäksi haluaisimme vuokrata pyyhkeet.

– Banštšikeilta saa lakanoita.

Epäilen kuulemaani. Prostyni, lakanoita?

– Paljonko ne maksavat?

– Kysykää banštšikeilta, kehottaa rouva. – Heillä on oma hinnastonsa.

Banštšikit, ammattimaiset saunottajat, työskentelevät usein omaan laskuunsa, itsenäisinä yrittäjinä.

Maksamme kahden tunnin saunomiseen oikeuttavan pääsymaksun ja siirrymme pukuhuoneeseen. Matalat tiilimuurit jakavat tilan ovettomiin looseihin, joissa on naulakoita ja nahkaiset penkit. Seinät ja lattiat ovat kuluneita, pinnoilla on ikää varmasti ainakin parikymmentä vuotta, mutta kaikkialla on moitteettoman siistiä.

Verryttelyasuinen nelikymppinen mies, ilmeisesti yksi banštšikeista, tulee kysymään pääsymaksukuittia. Näytän sen. Uskomatta vastaanoton rouvan sanoja kysyn vuokrapyyhkeistä.

– Pyyhkeitä ei ole, banštšik sanoo. – Lakanat ovat 200 ruplaa kappale.

Banštšik tuo kaksi kuvioitua pussilakanaa. Saunologi Liikkasen kanssa valitsemme loosin, jossa on vasta kolmen ennen meitä saapuneen vaatteet, ja riisuudumme. Annamme lompakot ja puhelimet banštšikille säilytykseen ja suuntaamme kohti pesutiloja.

Hikeä ja hattuja

Tämä puhallin ei jäähdytä. Kuva: Bryon MacWilliams

Pesuhuone on suuri ja valoisa, ilma kosteaa mutta raikasta. Suihkun jälkeen astelemme löylyhuoneeseen, parnajaan.

Huoneen katossa on suuri lentokoneen potkurilta näyttävä propelli, joka on kiinnitetty lattiasta kattoon ulottuvaan metallitankoon. Tangon keskellä on kampi, josta propellia voi pyörittää. Juuri nyt se kuitenkin on paikallaan.

Suuntaan suoraan kohti ylälauteita, mutta puolimatkassa rehvakas askellukseni muuttuu koomiseksi kipitykseksi: kivilattia on polttavan kuuma, ja olen unohtanut lipokkaani. Hyppelehdin varpaisillani penkille ja nostan jalat ylös. Auts!

Minua viisaampi dosentti Liikkanen seuraa jalkineineen rauhallisesti perässä.

Seuraavaksi huomiota kiinnittää kiuas, tai oikeastaan uuni. Se on lattiasta kattoon ulottuva tiilimöhkäle, joka tuo mieleen ennemmin perinneleipomon leivinuunin kuin tyypillisen kotimaisen kiukaan. Kiuaskiviä ei ole, vaan löylyvesi heitetään luukusta uunin sisuksiin jonkinlaisten metallisylinterien päälle.

Kaikilla venäläisillä on banjahattu päässä, vain me kaksi suomalaista olemme paljain päin. Hattutyyli vaihtelee humoristisesta aidosti omituiseen. Vanhemman miehen hatussa lukee "tämän alla ovat parhaat aivot". Toisella on silmärei'illä varustettu iso musta pipo, joka on vedetty naaman ylle kuin kommandopipo.

Kuumuus ylälauteilla on kova, ja kaljua päälakeani alkaa nopeasti kihelmöidä. Suomessa olen joskus vähän naureskellut venäläisten saunahatuille, mutta äkkiä hattu tuntuukin hyvältä idealta.

Löylyjen välissä kipaisen ostamassa banštšikilta koruttoman huopahatun.

Löylyä ei heitetä, se tehdään

Mies ja vesi. Kuva: Bryon MacWilliams

Vilvoittelun jälkeen suuntaamme jälleen löylyhuoneeseen. Ensi yrityksestä viisastuneina jäämme alalauteille. Emme ehdi kauaakaan nautiskella, kun vanhempi mies pyytää kaikkia poistumaan.

Menemme kuuliaisesti takaisin pesutiloihin. Kysäisen vieressä seisovalta mieheltä, mitä nyt tapahtuu. Siivotaanko?

Ei, nyt tehdään tuore löyly.

Tuore löyly?

Vihtojen lehdet lakaistaan lattialta, vanha löyly tuuletaan ulos, jotta saadaan raikasta ilmaa. Sitten tehdään uusi löyly, mies selittää.

Hän esittäytyy Sašaksi ja kertoo olevansa vakiokävijä. Jo viisitoista vuotta joka viikko samaan aikaan samana päivänä. Useimmat muutkin käyvät täällä säännöllisesti. Eräs pappa on aloittanut jo kolmekymmentä vuotta sitten, Neuvostoliiton aikana.

Minuutit matavat, ja porukkaa alkaa kerääntyä löylyhuoneen oven eteen. Miehet vaihtavat kuulumisia, vitsailevat. Muutama sitkeämpi ukko värjöttelee kylmäaltaassa. Tunnelma on odottava.

Lopulta ovi avautuu, hikinen vanhempi herra astelee ulos ja kehottaa kaikkia lämmittelemään. Painumme muiden mukana sisään.

Viisi kylmäaltaassa värjötellyttä miestä ryntää suoraan löylyhuoneen laakealle ylätasanteelle. He levittävät lakanansa lauteille ja käyvät makaamaan. Minä ja Liikkanen suuntaamme alemmalle portaalle.

Viimeinen vadillinen vettä suhahtaa suuren uunin kitaan. Seassa taitaa olla olutta, sillä löyly tuoksuu maltaiselta.

Tuoksut kuuluvat banjaan olennaisesti. Suosittuja ovat esimerkiksi olut, minttu, eukalyptys ja koiruoho, absintin ainesosa.

Keskilattialla kommandopipoinen mies alkaa pyörittää märkää pussilakanaa. Hän näyttää villi-ihmisen ja show-painijan risteytykseltä. Tarkoitus on ilmeisesti saada koko huoneen ilma liikkeeseen.

Se onnistuu. Kun pipopää lopettaa lakanan pyörittämisen, löyly aaltoilee ympäri huonetta. Tunne on uskomaton, kuuma ilma hellii selkää kuin mainingit. Ja sitä kestää pitkään, minuuttitolkulla.

Mitään vastaavaa en ole koskaan kokenut.

Suomalaisessa saunassa löyly on tyypillisesti kiville heitetty kauhallinen vettä, joka sihahtaa läpi huoneen yhtenä rintamana. Joskus sitä seuraa vielä toinen, vaimeampi kierros.

Banjalöyly on jotain muuta. Kosteutta on rutkasti enemmän, vettä menee ämpäritolkulla. Pieni kiuas ei sellaista määrää jäähtymättä kestä.

Vuonna 1851 perustettu Seleznjovkan banja on Moskovan toiseksi vanhin, ja legendan mukaan sen kiuas on aikanaan rakennettu höyrylaivan koneesta. Tiilimuurin takana hohkaa parikymmentä tonnia rautaa. Huoltotauon aikana jäähtyminen kestää viikon.

Löylymestarit

Löyly hönkii yhä kuumana, kun mies kiipeää ylätasanteelle ja alkaa löyhytellä siellä makaavien selkiä suurella tammivihdalla. Nimenomaan löyhytellä, sillä kolme neljä kertaa normaalia isompi vihta ei kosketa makaajien selkää vaan ainoastaan siirtää tulikuumaa ilmaa katonrajasta heidän päälleen.

Myöhemmin saan kuulla, että nuo miehet ovat stalevareja, äärimmäisen kuumuuden ja kylmyyden ystäviä. Sanan stalevar alkuperäinen merkitys on terässulaton työntekijä. Seleznjovkassa järjestetään myös erityisiä stalevar-päiviä, jolloin löylyt ovat tottumattomille sietämättömän kuumia. Onneksi tänään ei ole yksi noista päivistä.

Lätkä isommille kärpäsille. Kuva: Bryon MacWilliams

Toinen mies astelee alas keskilattialle kädessään ylikasvanutta leipälapiota muistuttava kapine. Alalauteilta hyppää ukkoja riviin, kääntyy selin mieheen, ja tämä alkaa huitoa hökötyksellä ilmaa niin, että se vyöryy kuumina aaltoina usean metrin päähän, sinne asti, missä istumme saunologi Liikkasen kanssa.

Kun mies siirtyy lähemmäs meitä, näen, että huitomisvehkeen varsi on alumiinia ja pyöreältä lapionterältä vaikuttanut osa itseasiassa kangasta, joka on pingotettu renkaaksi taivutetun putken päälle.

Jonkinlainen ilmahieronta löylyllä tuntuu olevan täällä suosiossa. Sen sijaan varsinaista vihtomista ei paljoa harrasteta. Se yllättää, sillä vihtojen sanotaan kuuluvan banjakulttuuriin vielä olennaisemmin kuin suomalaiseen saunaan.

Toinen yllätys on, että propellia ei käytetä kertaakaan.

Löylyn jälkeen kysyn asiaa Sašalta. Hän kertoo, että heidän vuorollaan – perjantaina iltaviidestä seitsemään – ei kukaan käytä propellia, vaan saunan ilma laitetaan liikkeelle lakanaa pyörittämällä. Kahden tunnin vuoron aikana uusi löyly tehdään yleensä viisi kertaa.

Toisilla vuoroilla on toiset tavat. Ei ole lainkaan yhdentekevää, miten löyly tehdään ja kuka sen tekee. Seleznjovkassa on tiettyjä vuoroja, joihin tullaan nimenomaan tunnetun löylyntekijän perässä.

Maksetun sauna-aikamme lähestyessä loppuaan pohdimme saunologi Liikkasen kanssa, josko ostaisimme jatkoaikaa. Olo on kuitenkin jo varsin perusteellisesti löylytetty. Kaksi tuntia on tarpeeksi.

On aika siirtyä Moskovan pimenevään iltaan nauttimaan päivällistä. Ja kenties jotain virvoittavaa juomaa.

Potemkinin kulisseissa

Lauantaiaamun koittaessa jostain on ilmaantunut lievä krapula. Tai totta puhuen oireyhtymän alkuperä on kyllä tiedossa.

Aamu tulee joka tapauksessa liian varhain saunomista ajatellen, joten päätämme jatkaa banjakierrostamme iltapäivällä.

Jos edellisiltana testaamamme Seleznjovka oli perinteinen, 1808 perustettu Sanduny (Сандуны, Neglinnaya St, 14, стр.3-7, Moskva, Russia, 107031) on vieläkin perinteisempi. Se on paitsi Moskovan vanhin, myös ehdottomasti Venäjän kuuluisin banja.

Yli kaksisataavuotisen historiansa aikana Sanduny on nähnyt asiakkaita Anton Tšehovista John Travoltaan. Sen ylellisissä tiloissa on kuvattu kohtauksia moniin elokuviin, esimerkiksi Eisensteinin Panssarilaiva Potemkiniin.

Sandunyn opastekyltti henkii Venäjältä muutoin kadonnutta eleganttia tyyliä

Se sijaitsee myös sen verran lähellä Kremliä ja Moskovan hallintorakennuksia, että siellä käy paljon virkamiehiä ja duuman jäseniä.

Sandunyssa on kolme miestenosastoa ja kaksi naistenosastoa sekä vuokrattavia kabinettisaunoja. Kallein eli "korkein" on kuuluisa komeasta uima-allassalistaan. Me kuitenkin valitsemme toiseksi korkeimman osaston, jonka löylyjä banjakirjailija MacWilliams on kehunut.

Hinnat ovat kovat, mutta rahalla saa palvelua, joka ei ole yhtä jälkineuvostolaista kuin Seleznjovkassa. Henkilökunta harrastaa jopa hymyilemistä.

Löylyt tosin eivät ole aivan yhtä mahtavat, vaikka kiuas on samaa kokoluokkaa.

Ilmapiirikin on vähemmän yhteisöllinen. Toisin kuin Seleznjovkassa, täällä kävijät eivät selvästikään tunne toisiaan. Ollaan lähempänä suomalaisen uimahallisaunan kyräilyä.

Löylyjen välissä monet tilaavat herkkuja Sandunyn kalliista ravintolasta. Kaksi vanhempaa liikemiestä istuskelee penkeillä saunahatuissaan, pyörittelee joitain papereita ja alkaa sitten ahmia rapuja.

Useimmat käyttävät Sandunyn logolla varustettuja hattuja ja suuria, lakanamaisia pyyhkeitä. Seleznjovkalle tyypillisiä humoristis-originelleja hatturatkaisuja ei näy. Asiakkaat eivät itse tee löylyjä, vaan siitä huolehtivat Sandunyn logolla varustettuihin shortseihin pukeutuneet banštšikit.

Löylyn tekemisen jälkeen aplodeerataan, tapa, jolle Seleznjovkan vakiokävijä Saša edellisiltana naureskeli. Hän piti sitä teennäisenä.

Vihdan voi tehdä mistä vain

On kuitenkin yksi asia, jossa Sanduny selkeästi peittoaa Seleznjovkan: vihdat.

Katajalla vihtominen ei ole Venäjällä sen kummallisempaa kuin koivullakaan. Kuva: Sanduny

Suomessa vihdan materiaaliksi hyväksytään lähinnä rauduskoivu, mutta Venäjällä ollaan luovempia. Yleisimpiä ovat koivu ja tammi, mutta vihtoja tehdään myös pihlajasta sekä lepistä – ja jopa nokkosista ja havupuista kuten männystä, sembrasta tai katajasta.

Vihtoja käytellään eri tavoin. Katajavihdalla ei välttämättä roimita selkänahkaa samaan tyyliin kuin koivuvihdalla, vaan sitä voidaan käyttää myös pelkästään löyhyttelyyn ja tuoksun luomiseen.

Sandunyssa yleisimpiä ovat koivu ja tammi, mutta näemme myös eksoottisempia vihtoja. Ja pääsemme seuraamaan ammattilaisen vihdankäsittelyä.

Vihtavirtuoosit

Löylyhuoneen ylätasanteella on kaksi korutonta vihtomispöytää. Shortseihin ja saunahattuun pukeutunut banštšik heittää pöydälle telttapatjalta näyttävän alustan. Asiakas levittää alustan päälle oman pyyhkeensä ja kömpii vatsalleen makaamaan.

Banštšik ottaa molempiin käsiinsä tammivihdat ja painaa niitä hetken vasten makaajan päätä, jotta tämä saa tuntea vihtojen tuoksun. Sitten alkaa varsinainen rummutus: ensin hitaampia, raskaita iskuja, sitten nopeita taputuksia.

Venäläinen vihdonta ammattilaisen suorittamana. Kuva: Sanduny

Välillä sivalletaan pelkällä vihdan päällä niin, että lyönti napsahtaa ihoon sekä käden liikkuessa alas että palatessa ylös: taka-taka! Kun tätä tehdään molemmilla käsillä, touhussa on rytmiä kuin lattarirumpalilla.

Kaltaiseni juhannusläpsyttelijä näyttää näiden vihtavirtuoosien rinnalla hiukan aneemiselta.

Se on ymmärrettävää. Banštšikien ammattikunnalla on vaalittavanaan satojen vuosien perinne, jonka juuret ulottuvat kauas neuvostoaikojen taakse, tsaarien Venäjälle.

Kun koko kroppa on käyty selkäpuolelta läpi, banštšik kehottaa makaajaa kääntymään selälleen. Sitten hän ryntää ulos löylyhuoneesta ja hyppää neliasteiseen kylmäaltaaseen. Pieni dippi ja takaisin töihin!

On selvää, että ankarasti työskentelevällä banštšikilla on vielä kuumempi kuin rumputulta vastaanottavilla. Mutta kyllä löylytetyistäkin useimmat kävelevät käsittelyn jälkeen polvet vetelinä ja iho kihelmöiden suoraan altaaseen vilvoittelemaan.

Voisiko tällaista olla myös Suomessa?

Suomessa saunominen on eri tavalla koko kansan harrastus ja osa arkea kuin Venäjällä. Moskovan parhaissa banjoissa elää kuitenkin löylyn syväkulttuuri, jollaista Suomen yleisistä saunoista on vaikea enää löytää.

Saunologi Liikkanen huomauttaa, että Suomessa yleiset saunat sekä yhteisölliset kyläsaunat katosivat miltei tyystin sotien jälkeisenä aikana. Tilalle tulivat pienet perhesaunat. Taustatekijöitä olivat kaupungistuminen sekä uusien kiuastyyppien kehittäminen, joka mahdollisti pienten saunojen rakentamisen asuntojen yhteyteen. Näin saunomisesta tuli yhtäältä perhekeskeistä ja yksityistä, toisaalta se liitettiin juhannuksen kaltaisiin juhliin.

Monelle alkuperäisintä suomalaisuutta edustaa järvenrantaan rakennettu pieni mökkisauna, jossa ollaan meditatiivisesti hiljaa. Harvempi tiedostaa, että tämä tapa saunoa on historiallisesti uusi. Koko kesämökkikulttuuri alkoi toden teolla laajeta vasta 1950-luvulla. Esikuvana häämöttivät varakkaan, enimmäkseen ruotsinkielisen väestönosan kesähuvilat.

Viime vuosina yleiset saunat ovat tehneet paluuta isoissa kaupungeissa, erityisesti Helsingissä. Saunojen suunnittelusta kuitenkin näkee, että saunominen on käsitetty lähinnä paikallaan istumisena.

Ei ole ajateltu, että ammattilaisen suorittamalla vihtomisella voisi olla hierontaan verrattavia terapeuttisia vaikutuksia. Tai että löylyn laatuun voisi suhtautua kuten täydellistä ateriaa metsästävä foodie suhtautuu ruokaan.

– Jos venäläisen banjakulttuurin parhaita piirteitä tahtoisi tuoda Suomeen, saunatilan käyttöä pitäisi ajatella luovemmin jo suunnitteluvaiheessa, saunologi Liikkanen kiteyttää. – Nykyisissä suomalaisissa yleisissä saunoissa harvoin olisi edes mahdollista tehdä samanlaisia temppuja kuin täällä. Ei ole vihtomispöytiä eikä keskilattialla tilaa vastaavaan huiskintaan.

Banjat verkossa:
http://www.seleznevskiebani.ru/
http://sanduny.ru

Molemmat banjat sijaitsevat Moskovan keskustassa, vain noin kahden kilometrin päässä toisistaan.

Valokuvat:
Bryon MacWilliams, Sanduny ja Saunologia.

Kiitokset Saunologialta saunavieraalle!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kuka Tuukka Sandström?

Pienkustaja ja kirjailija. Venäjän kielen ja kulttuurin asiantuntija.