Suomalainen saunakulttuuri saa jatkuvasti kirjallista huomiota monitieteisesti eri näkökulmista. Hyvä näin. Tuorein näkökulma ei ole tavanomainen – pikemminkin erittäin poikkeuksellinen. Tietokirjailija Kaarina Kailon erittäin laajaan lähdeaineistoon ja omaan kokemukseen sekä monitieteiseen lähestymistapaan perustuva tietokirja Karhumytologia ja Suuri Äiti.LuolauskonnostaSaunapyhäkköön 376 s. Basam Books, 2024 on viimeisin esimerkki tästä.
Tämä uutuus palauttaa saunakulttuurin juuret poikkeuksellisen kauas ylimuistiseen äiti- ja naisnäkökulmaa kunnioittavaan maaäitikulttuuriin, jossa alkukantainen sauna ei ole vain pyhä uudestisyntymisen paikka – luolakarhun pesä tai maaäidin ja elämän kiertokulun kohtu – vaan vielä enemmän – maailmanuudistumisrituaali. Tämän rituaalin kirjailija ajankohtaistaa kestävän kehityksen mukaiseen luontoystävälliseen ekosofiaan – ympäristöviisauteen.
Kirjan sisällysluettelo kertoo lähestymistavan moninaisuudesta.
Kirjan näkökulma on laajasti vertailevana lähes globaali. Se täydentää saunakirjallisuuttamme aiemmin niukasti tunnetusta tulokulmasta. Kirjan myötä avautuu myös varsin nuori ja uusi tutkimusalue, arkeomytologia, joka sisältää arkeologiaa, mytologiaa ja folkloristiikkaa uusine menneisyyttä koskevine tutkimusmenetelmineen. Nämä menetelmät ovat herättäneet kritiikkiä mutta myös hyväksyvää vastakaikua.
Aluksi esimerkiksi kuuluisan liettualaisen uskontoarkeologin Marija Gimbutasin kansantarinoita ja kansanuskomuksia hyödyntävät tutkimukset haluttiin Indo-Euroopan tutkijoiden piirissä mitätöidä ja pitää näkymättöminä. Vasta Gimbutasin kuoleman jälkeen hänen katsottiin tutkimusmenetelmineen olleen oikeassa. Sen ovat sittemmin osoittaneet muun muassa luuanalyysit, hautalöydökset ja DNA-analyysit.
Kirjan sisältö on tekstivoittoinen, mutta mukaan on otettu joitakin mustavalkoisia kuvituskuvia.
Sauna ja karhu-uskonto
Karhumytologia ja Suuri Äiti osoittaa muun muassa arkeologisten löytöjen ja Venus-hamojen yhteyden toiseen vähän tutkittuun, varsin mystiseen aiheeseen – elämänvoiman ja uudelleensyntymisen karhu-uskontoon. Tietokirja punoo näiden löydösten ja ilmiöiden välisistä yhteyksistä kiinnostavan katsauksen alkukantaiseen pyhäkköön, luolakarhun pesään, eri kulttuurien hikoilumajoihin sekä niiden yhteyksiin saunakulttuurin juuriin.
Kirjassa esimerkiksi esitellään laajasti kirjailijan Pohjois-Amerikassa keräämää haastatteluaineistoa eri intiaaniheimojen hikoilumajaperinteestä ja verrataan saunan ja hikoilumajan eroja ja yhtäläisyyksiä. Kun meillä esimerkiksi tuodaan esille saunan yksilöityjä terveyshyötyjä, intiaaniheimojen perinteessä hikoilumajaseremonioiden elämän luomiseen vaikuttavien elementtien veden, ilman, tulen ja maan vaikutukset nähdään elämää eheyttävästi paljon kokonaisvaltaisemmin. Seremonioiden nähdään edistävään henkistä parantumista ja hyvinvointia. Hikoilun katsotaan puhdistavan mentaalisesti, emotionaalisesti ja henkisesti.
Kirja selittää ja taustoittaa monia suomalaisen perinteen saunatapoja. Sen kautta avautuvat muun muassa suomalainen sauna synnytyspaikkana, suomalaisen saunan perinteinen pyhyys ja sen ilmeneminen saunakäyttäytymisessä ja suomalainen kekriperinne sekä joulusaunan ja vihtomisen traditiot.
Kirja avaa paljon sellaista, joka saunakulttuuristamme on jo kadonnut, mutta joka on saunasivistyksemme ja iki-instituutiomme tärkeää syväjuuristoa saunarituaaliemme ymmärtämiseksi myös ajassamme.
Kirja on vahvasti naisnäkökulma saunakulttuuriimme, jota kirjoittaja pitää perinteisesti maskuliinisena ja jota symboloi kirjallisuudessamme Juhani Ahon Sasu Haapanen – kovien löylyjen ja saunan ylälauteiden sankari.
Kirjoittajan mielestä on korkea aika antaa tilaa myös lempeiden löylyjen Siiri Suloselle mystisen alkusaunan tapaan ottamalla ekososiaalinen perinnetieto huomioon myös nykyisessä saunakulttuurissamme.
Huomio löylyyn
Saunan hyvälöylyisyyskään ei synny teknosaunan sprinklerisuuttimista vaan perinteen mukaisesta löylyn luomisesta. Kirjoittajan mielestä sauna on nähtävä ”kokonaisvaltaisena mielen, sielun, ruumiin, hengen, yhteisöllisyyden ja terveen ykseyden sekä ekologisen ja sosiaalisen kestävän elämäntavan ja perinnetiedon tyyssijana.” Kirjoittaja näkee saunan oivalliseksi paikaksi mietiskellä ekologisesti sivistyneen ihmisen tapaan yksilö- ja yhteisötasolla oikeaa ja vastuullista elämänsuunta ja kunnioittavaa suhtautumista luontoon myös nykymaailman uudistamiseksi. Kirja on tasa-arvoisen yhteisöllisyyden ja luontoystävällisyyden ylistys: ”Onni yksillä, sauna kaikilla.”
Yhteenveto
Kirja ei ole vain kiinnostava lukukokemus vaan myös syvällisen näkemyksellisesti avartava – tosin paikoin vaikeasti avautuvin ajatuskuluin. Kirjaa ei voi pitää perinteisenä saunakirjana vaan saunakulttuurisena syväluotauksena, jossa kaiken todistettavuus osoittautuu haasteelliseksi päätelmien ja tulkintojen ulottuessa peräti neandertalien aikaan.
Kysymys on menneisyydestä, jossa jää paljon tilaa mielikuvitukselle, kun uudetkaan menetelmät eivät pysty kaikkea vangitsemaan. Saunakirjat alkavat yleensä kirjallisia ja arkeologisia löydöksiä tarjoavan antiikin kylpylöistä – käsillä oleva kirja huikeasti antiikin takaa uusin menetelmin ja rohkein tulkinnoin.
Disclaimer arvostelun lukijoille, Kaila siteeraa Lyytisen kirjaa toistuvasti positiiviseen sävyyn, mutta kirjailijoiden välillä ei Saunologian toimituksen mukaan ole tämän kummempaa suhdetta.
Saunologian kiitokset Heikille arvostelusta, sillä tätä kirjaa saunologia ei olisi pystynyt kohtuullisessa ajassa lukemaan!
Vihta ja vasta ovat Suomessa tunnettuja termejä tutulle saunojan apuvälineelle. Saunologian tuttu saunavieras Heikki K. Lyytinen kertoo joulun kunniaksi näiden kahden termin etymylogiasta. Hyviä joululöylyjen ja koivun tuoksua kaikille Saunologian lukijiolle!
Vasta ja vihta säilyvät sukupolvesta toiseen
Jouluna sauna on enemmän. Se on juhlasauna. Se on siirtymäriitti, jolloin puhdistaudutaan, virkistäydytään ja hiljennytään juhlaan. Silloin saunassa on pyhän heijastumaa – tosin ilman perinteen uskomuksia tulevaisuuden enteistä ja ilman vuoden kierron taitekohtien taikuutta.
Kun oljet eivät enää kuulu joulusaunan lattialle ja lauteille kuten aikoinaan Impivaaran joulusaunassa, kuivatettu tai pakastettu vasta kuuluvat tänään saunomiseen osana saunaperinteen katkeamatonta ketjua. Juuri jouluna saatetaan palata vastoen saunomisen alkuperäiseen muotoon, vaikka itse vasta ei ole enää saunomisen kruununjalokivi.
Käytän tässä yhteydessä jatkossa Itä-Suomessa syntyneenä ja kalevalaisen perinteen pohjalta vastomista vihtomisen sijaan ja vastaa vastaavasti vihdan sijasta muuttamatta kuitenkaan käyttämiäni alkuperäisiä lainauksia.
Molemmat kylpyvälinetermit ovat saunakansalle tuttuja, mutta itäsuomalaiselle oikea totuus on vasta yhtä lailla kuin tuima on suolatonta, vaikka vasta länsisuomalaisen saunasielua saattaa hieman viiltäen vihmoa.
Saunakansan käsityksissä kylpyvälineen kahtalaisuus mennee kutakuinkin tasan, eikä jommankumman ensisijaisuudesta juuri lauteilla kiistellä. Jos Turusta tai Tampereelta Kuopioon muuttanut toteaa lauteilla kylpevänsä vihdalla, kuopiolainen saattaisi kylpykumppanilleen vain todeta: ”Voephan se olla niinnij, mutta voep olla hyvinnij, ettei niin oukkaa. Kylvenpä ite kuitennii vastalla.” Murre- ja kielialueella opittu termi ratkaisee ja voittaa kylpyvälineen tekotavan ja muodon, jos niillä halutaan kylpyvälineen ero tehdä.
Kalevalasta tukea vastalle
Vasta-sanaa on vanhastaan käytetty itämurteiden alueella sekä länsimurteiden puolella laajalti Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalla ja peräpohjalaismurteiden itäosassa. Vihdan alue ulottuu muualle länsimurteisiin. Kalevalassa on käytetty lukemattomissa yhteyksissä vasta-termiä, muttei vihtaa kuten muun muassa seuraavasta runokatkelmasta ilmenee:
”Vei on vettä verhossansa, kantoi vastat varjossansa, hauteli haluiset vastat, satalatvat lauhutteli.” (45:201)
Jos halutaan seurata kalevalaista perinnettä, kylpyvälineen nimeksi valikoituisi vasta. Ohjeen sitomiseenkin saa Kalevalan runosta 23: ”Väätty pihlaja pivossa”, eli ei väännetty vitsas katkea.
Vastan ja vihdan monet juuret
Vasta esiintyy suomenkielen itäisissä sukukielissä. Vasta on mahdollisesti lainattu muinaisvenäjän häntää merkitsevästä sanasta hvost. Kyseistä kieltä puhuttiin sydänkeskiajalla 800 - 1200 jaa. Vastalla oli siten selkeästi slaavilainen tausta.
Vaihtoehtoisten faktojen maailmassa on aiheellista tarjota toistakin selitystä. Vasta voisi olla germaaninen laina myös ruotsin luutaa merkitsevästä kvast-sanasta, joka saunaterminä on badkvast. Kvast voi tosin yhtä lailla olla peräisin muinaisvenäjän edellä mainitusta sanasta. Sanan varhaisvaihe on muotoa *kwasta, joka tarkoitti lehtipuun oksista koottua nippua.Sillä oli myös merkitys ”häpeän poistavat lehvät”. Kuten tunnettua keskiaikaisissa maalauksissa syntiin langennut Aatami verhoili miehuutensa vastalla
Myös vihdalla saattaa olla slaavilainen tausta. Muinaisvenäjässä esiintyy myös sana vyhot, joka tarkoittaa olkihuiskua ja pesutukkoa. Venäjän murteissa esiintyy vehot ja vihot. On hyvin ilmeistä, että vihta on tullut venäjän murteista ja mitä ilmeisimmin viron kielen kautta. Viron kielessä vasta on viht. Vihtuda taas tarkoittaa viron kielessä hutkia vastalla ja kylpeä saunassa.
On arvioitu, että itämerensuomalaisen kielialueen kieliä edeltäneessä emokielessä kantasuomessa kylpyvälineen nimi oli vihta. Kun kantasuomi jakaantui erillisiksi kieliksi, omaksuttiin muinaisvenäjästä vasta, joka levisi 1300 -luvulla alkaneen uudisasutuksen myötä Laatokan rannan muinaisista asutuskeskuksista ensin Etelä-Savoon. Siksi vihta ei varmaankaan sovi itäsuomalaisen saunasieluun.
Nämäkään vihtaa koskevat selitykset eivät ole tutkijoille riittäneet. Selitystä on haettu myös indo-eurooppalaisen kantakielen kautta, jonka ravistamista ja värisemistä merkitsevän sanan varhaisvaihe on muotoa *weip. Sen johdannaisia on muun muassa uustanskan vifte. Sana olisi lainautunut viroon Tanskan vallan aikana (1219 -1346) ja kantautunut sitten Suomen niemelle.
Mielenkiintoinen on äännesymbolinen selitys, jonka mukaan vihta olisi vastomisen ääntä kuvaileva sana. Vihta siis vihisisi tai viuhuisi vihtoessa. Vihtominen on liitetty myös vihmomiseen. Vihtoessa syntyy myös vesipisarakosketus ihon pintaan kuten hiljaisen sateen vihmoessa.
Vasta ja vihta eivät ole kuitenkaan suomalaiselle saunakulttuurille riittäneet. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. On syntynyt koko joukko vastaa ja vihtaa merkitseviä kielikuvamaisia ja omaperäisiä sanoja kuten simasulka, satalatva, lehtivihko,koivunlehväkimppu ja vielä ilmaus ’metsän pehmoinen käsi’.
Kielialue, tekotapa vai muoto määräävät vihdan ja vastan eron?
On hyvin ilmeistä, että alun alkuaan vasta ja vihta eivät ole olleet samamerkityksisiä. Jaon kahtalaisuus on perustunut kylpyvälineen tekotapaan. Vasta voidaan taidokkaasti sitoa tai yksinkertaisesti pannoittaa. Itäsuomalainen on perinteisesti solmittu kiinteäksi kimpuksi yhdellä pannalla. Länsisuomalaisen vihdan perustyypissä pantavitsa sidotaan lehtevien koivunoksien tyvet yhteen heti lehdistön alta että läheltä vihdan otekohdan päätä.
Vastan ja vihdan erottaviksi tekijäksi solmimistavan lisäksi on esitetty myös kylpyvälineen muotoa. Vihtaa on pidetty vastaa lyhyempänä, sirompana ja muodoltaan litteänä ja viuhkamaisena. Sitä käyttämällä saunan äänimaisemaa kuvaamaan ei luontuisi savolaisen runoilijan Kalle Väänäsen runosäe” saanasta kuuluu vastan roeske.” Ehkä siihen sopisi paremmin hipsuttelu tai ripsuttelu.
Kylpyvälineen rakennemittana tunnetaan saunakansan suussa ilmaus ”kyynärä karvasta, vaaksapaljasta”. Tekotapa ja muoto jäävät avoimeksi. Siitä ei voi päätellä, viittaako se vihtaan vai vastaan, Vahvimmaksi kylpyvälineen nimeä määrääväksi tekijäksi lopulta jäänee se, mistä kylpyvälineen käyttäjä sattuu olemaan kotoisin. Kumpikin nimi on perusteltavissa, vaikka kylpyväline on sama. Kumpaakaan sanaa ei voi varmuudella perustella kotoperäisyydellä – vastaa tosin kalevalaisella perinteellä.
Koska kylpyvälineemme sanahistoriakaan ei anna selkeää ohjetta kylpyvälineen nimestä, aion itse tarttua joulusaunassa kaksoissidottuun ryhdikkääseen ja suopursulla ryyditettyyn vastaan ja nauttia löylyn ohella sen tuoksuvasta huumasta. Olkoon se sitten tekotavaltaan vaikka moderni hybridi!
Kaksoissidos kirjoittajan tyyliin. Kuva: Heikki K. Lyytinen
Saunan päivää vietetään joka kesäkuun toinen lauantai. Päivän kunniaksi on saunajärjestön tavaksi tullut tehdä saunan rauhan julistus jostakin julkisesta saunapaikasta. Saunarauha ei ole uusromanttinen keksintö, vaan vuosisatainen periaate. Näin meitä valistaa Saunologian vakiosaunavieras, saunahistorian asiantuntija Heikki K. Lyytinen:
Saunassa kaikessa rauhassa
Saunarauhalla on pitkä historiallinen perinne. Sen olemassaoloon vaikutti keskiajalla erityisesti Euroopassa saunatapojen rauhattomuus. Ruotsin vallan ajan Suomessa se on ollut erityinen osa kotirauhaa. Saunarauhasta säädettiin kotirauhan yhteydessä. Muita rauhanlakeja olivat esimerkiksi tori- ja kaupparauha, laivarauha, naisrauha, käräjärauha ja kirkkorauha.
Rauhanlait ovat Ruotsin kuninkaan Birger-jaarlin ajalta. Hän oli Ruotsin hallitsijana vuosina 1248-1266, ja hänet tunnetaan maineikkaana lainlaatijana.
Saunarauha tunnetaan myös Baltian maissa. Esimerkiksi saunarauha julistetaan tätä vuonna myös Virossa kesäkuun toisena lauantaina kuten Suomessa.
Birger jarl. Joel Ballinin teräspiirros Bengt Erland Fogelbergin veistoksesta vuodelta 1854. Kuvalähde: Museovirasto. CC-BY-4
Rauhan lähtökohtana on ollut Suomessa saunan pyhyys. Sellaisena se tunnetaan myös suomalaisessa kansanrunoudessa. Tuskin sauna on tänäänkään rentouttavan rauhoittumisen paikka ilman rauhaa. Keho ja sielu tarvitsevat sitä.
Tänään saunarauha ilmenee myös kylpyrauhana. Se on huomaavaista löylykäytöstä. Saunarauhan julistus on taas osa saunakulttuurimme elvytettyä perinnettä. Julistuksella ei ole historiallista vastinetta, vaikka niin on annettu ymmärtää. Joulurauhan julistuksella on oma historiansa. Joulurauhan julistus on myös perinteisessä sanamuodossa toisin kuin saunarauhan julistus, joka löytyy tämän tarinan lopusta.
Saunarauhan pitkä perinne
Eurooppalaisesta saunakulttuurista on säilynyt suunnaton määrä tietoa 1200-luvulta lähtien. Sauna ei ole ollut siis missään suhteessa historiaton. Myös saunaa koskeva lainsäädäntö on hyvin vanhaa. Jo germaanien latinankielinen laki ”lex Bavariorum” (vrt. lat. Bavaria = Baijeri) vuosilta 511- 535 mainitsee saunan. Myös vanhimpiin skandinaavisiin lakiteksteihin sisältyy säännöksiä saunasta.
Sauna esiintyy teksteissä rauhoitettuna paikkana ja oikeudellisesti erityisasemassa. Saunarauha oli rauhan lakien piirissä niin sanottu erityisrauha. Myös saunan paloturvallisuus edellytti erityisasemaa.
Kuvalähde: Martti Vuorenjuuri, Sauna kautta aikojen. 1967.
Vanhempi Västgöta-laki, joka on koottu vuosien 1219 - 1225 välillä ja sitä sovellettiin ennen vuotta 1350, pitää jonkun haavoittamista tai surmaamista saunassa tihutyönä, josta sai kaksinkertaisen rangaistuksen. Myös varkaus saunassa saattoi johtaa jopa hirttotuomioon, riippuen varastetun tavaran arvosta, ellei pystynyt lunastamaan henkeään sakoilla kuten seuraavassa muinaisruotsinkielisessä säännöksessä todetaan:
”Hwar sum stiæl i bastuwu æller af siælsins husbondæ til half mark. lösi sin hals meþ XL. markum æller hengi.”
Saunassa tapahtuvaa varkautta koskeva säännös vuodelta 1345 (Bjärköarätten)
Myöhemmissäkin keskiaikaisissa laeissa saunassa tapahtuva väkivalta katsottiin valanrikkomiseksi ja sitä rangaistiin yhtä ankarasti, kuin jos väkivallanteko olisi tapahtunut käräjillä, kirkossa tai kodissa.
Rangaistuksen ankaruus johtui keskiajan saksalaiseen oikeuskulttuuriin perustuvasta lainsäädännön periaatteesta, jonka mukaan heikkoa suojataan lailla. Alaston oli saunassa myös aseeton ja siten puolustuskyvytön.
Samaa periaatetta sovellettiin Visbyn kaupungin laissa, jossa on niin ikään saunarauha mainittu, myös käymälän kohdalla: se joka haavoittaa tai surmaa henkilön, ”joka istuu mukavuudessaan”, saa saman rangaistuksen, kuin jos teko olisi tehty saunassa. Joku voisi sanoa suomeksi sievistelemättä ja iskuvoimaisesti, että kysymys oli ”paskarauhasta”(”pax alviexonerandi”). Saunarauha kuului niin sanottuihin tilannerauhoihin, jolloin ihminen oli lauteilla avuttomuuden tilassa.
sitä rangaistiin yhtä ankarasti, kuin jos väkivallanteko olisi tapahtunut käräjillä, kirkossa tai kodissa.
Maunu Eerikinpoika vahvisti vuonna 1349 kaupunkilaissaan ikivanhoina pidetyt saunarauhaa koskevat säännökset. Vuoden 1538 ruotsalainen laki säätää, että saunarauhan rikkonut olkoon kunniaton mies, joka ei saa vannoa valaa eikä todistaa oikeudessa.
Kuvalähde: Martti Vuorenjuuri, Sauna kautta aikojen. 1967.
Saunarauha osa kotirauhaa
Ruotsin vallan ajan Suomessa vuoden 1580 Kristofferin maanlaissa saunarauha ilmaistiin seuraavassa vanhakielisessä muodossa:
”Nijn palio quin Talonpoica on sisälle ottanut huonettans ia tomtins cans, iosa hän pällä asu, sijnä tule hänen olla koto rauha, ia caikille hänen omillens. Nytt seiso Sauna vlokona kartanosta, paia, ycteinen huone eli aitta, näisä huoneis tule miehen nauttia sama kotorauha, quin cardanosakin eli tomtisa. Se quin sijnä teke hänelle wahingon, olkan walan sakon rickonutt.”
Saunarauha kuului siten kotirauhan piiriin, tosin hieman miehen erityisasemaa korostavassa patriarkaalisessa hengessä kuten muinaisen suomalaisneidon romanttisessa saunomistoiveessa:
"Jos mie saisin suuren sulhon, mustakulman ja korian, heti saunan lämmittäisin, joka päivä pään pesisin."
Keskiajalla saunatapojen rauhattomuus vaati saunarauhaa
Saksan saunalaitoksessa keskiajalla arvovaltaiset henkilöt saapuivat saunoihin hyvin pukeutuneina palveluskuntineen. Tavallinen rahvas sen sijaan riisuutui jo kotona vaatteiden varastamisen pelossa juosten alastomana tai puolialastomana pitkin kujia saunaan. Varkauksien estämiseksi saunalaitoksissa oli vartijat. Usein saunojat luovuttivat aseensa, joita vahtimestari vartioi.
Aseenvartija keskiaikaisen saunan edustalla. Kuvalähde: Vuorenjuuri, Sauna kautta aikojen, 1967
Vartijoita tarvittiin myös saunarauhan ylläpitämiseen. Heti ensilöylyjen jälkeen saunojat alkoivat juoda tolkuttomasti olutta ja viiniä. Jäähdyttelyn aikana kietouduttiin lakanaan ja jatkettiin sen jälkeen juhlimista. Saksalaiseen saunalaitokseen kuului myös bordelli – löylyjen oheinen rentoutumis- ja virkistäytymismuoto.Keskiaikaista saunomismentaliteettia kuvaa hyvin seuraava saksalainen saunahuuto:
”Viini antaa minulle paljon iloa, sitten harpunsoitto, viulumusiikki, tanssi ja saunominen”
Siksi ei ollut mitenkään epätavallista, että saunarauhan turvaajia tarvittiin myös riitojen ratkaisemisessa. Usein riitoja ratkottiin kättä pidemmällä.
Saunarauha tunnetaan myös suomalaisessa kansanrunoudessa
Rauha tunnetaan myös Suomen kansan vanhassa runoudessa saunan yhteydessä. Elias Lönnrotin Muinaisia loitsurunoja -julkaisussa on tunnettu saunaloitsu seuraavassa muodossa, jossa myös saunarauhaan viitataan:
Terve löyly, terve lämmin,
Terve tervehyttäjälle!
Löyly on poika Auterisen,
Auterettaren tekemä.
Tule löylyhyn Jumala,
Isä ilman lämpimähän,
Tekemähän terveyttä, Rauhoa rakentamahan; Luohuttele liika löyly,
Liika lämmin pois lähetä,
Läpi vintilän lävestä,
Napakairan kaivamasta!
Kuvalähde: Martti Vuorenjuuri, Sauna kautta aikojen. 1967.
Saunan pyhyys saunarauhan lähtökohtana
Myös rauhaa edellyttävä pyhyys on liittynyt suomalaiseen saunaan ja saunomiseen. Se velvoitti saunojan omaksumaan rauhallisen ja pidättyvän käytöstavan. Saunassa ei ollut soveliasta riidellä, remuta eikä kiroilla, ei viheltää, ei isolla äänellä hoilottaa eikä mainita Jumalan nimeä. Ja jos suusta ei saanut päästellä mitä tahansa, kehon sanattomatkaan päästöt eivät olleet luvallisia. Lauteilla siis vaietaan, ja ajatukset punotaan sanoiksi vasta vilvoitteluvaiheessa.
Yösauna ja kohtuuttomat löylyt eivät myöskään kuuluneet asiaan. Siitä ”saunatontin haltija”(vrt. ruotsin tomtegubbe) eli saunatonttu piti huolen.
Mikael Agricola toteaa tontun tehtävästä Dauidin Psalttarin esipuheessa: ”Tontu honenmenon hallitzi quin Piru monda villitsi.” Jos talon väki ei pysynyt tässä suhteessa ryhdissä, seuraukset siitä olivat hyvin vakavat tai jopa kohtalokkaat. Saunassa siis kaikessa rauhassa.
Saunan pyhyyden taustalla on shamanistinen maailmankuva. Sen mukaan pyhällä saunatilalla oli oma suojelijansa, jota tervehdittiin saunaan mennessä. Se toimi yhdyssiteenä henkimaailman ja ihmisyhteisön välillä. Saunalöylyn isä tunnettiin nimellä Auterinen. Kynnyksen yli astuttaessa mentiin pyhään tilaan alastomana ja suojattomana. Sinne ryömittiin kuin karhunpesään uudestisyntymään. Tapahtuma oli herkkä ja arkaluontoinen. Sisään astuttiin riisuuntuneena kunnioittavasti ja mieli valppaana – suojana vain alastomuuden pyhyys ilman titteleitä ja muita muodollisuuksia.
Ilman saunarauhaa sauna ei ole rauhoittumisen paikka
Tänään saunakansan piirissä saunan pyhyys on osittain kadonnut, mutta saunarauhan idea ei ole miksikään muuttunut. Myös Suomen Saunaseuran toiminnan keskeinen periaate on saunarauha. Osa saunarauhaa on nimenomaan saunomisen yhteydessä kylpyrauha. Se tarkoittaa hyvien saunatapojen noudattamista, huomaavaista ja rauhallista käytöstä sekä mahdollisuutta yksityisyyteen.
Huomaavaisella ja rauhallisella käytöksellä tarkoitetaan hiljaisuutta tai maltillista äänenkäyttöä. Saunassa ollaan rauhoittumassa, siellä ei arvostella tai moitita eikä pureta työasioita tai ristiriitoja toisten kuullen. Kylpyrauha konkretisoituu huomaavaisena löylykäytöksenä. Saunaan tulija tai sieltä lähtevä kysyy toisilta saunojilta, haluavatko he lisää löylyä.
Sauna on rauhoittavan itsetutkiskelun, mielen hiljentymisen ja eräänlainen ”pään selvittämisen” paikka ja mielellään selvin päin, ehkä joskus jopa turvallinen pakopaikka kaiken kiihtyvän keskellä. Tietoisuuden painopiste putoaa päästä ja ajatuksista kehoon, joka samalla tuntuu menettävän painovoimansa. Olo on höyhenen kevyt ja etiketeistä irronnut.
Tietoinen kehollinen läsnäolo on silloin tila, jossa henkisiä elämyksiä voi saavuttaa, ehkä kokea myös arjen katkaisevan pyhyyden tunteen. Kehossa läsnäoleminen on moniaistinen, tasapainoinen ja terveellinen tila, jossa ihminen on luonnostaan silloin, kun mieli ei ole stressaantunut. Mielen maailmassa on silloin tavanomaista enemmän sallivuutta ja oman itsen hyväksyntää. Sen voi kokea vain paikassa, jossa vallitsee rauha – sanan varsinaisessa merkityksessä saunarauha, jossa suomalainen voi olla aidosti oma itsensä – olla se, mikä on.
Kuvalähde: Martti Vuorenjuuri, Sauna kautta aikojen. 1967.
Uuden saunarauhan perinne ja julistus
Kansainvälinen savusaunaklubi on elvyttänyt tämän vanhan saunaperinteen ja julistanut vuodesta 1995 lähtien kaikkia koskevan saunarauhan suomalaisen saunan päivänä, kesäkuun toisena lauantaina. Tekstin on laatinut Savusaunaklubin perustaja Eero Välikangas. Saunarauhan julistus on siis uudissanoitus, jolla ei ole historiallista vastinetta. Se on siis saunarauhaidean sanallistettu mukaelma. Julistus ilmentää arjen katkaisevaa kiireettömyyttä, hyväntahtoisuutta, iloa, hiljaisuutta, toistemme kunnioittamista, avoimuutta ja saunomisen häiriötöntä rauhaa.
Nykyinen saunarauha julistetaan seuraavasti:
”Tänäkin vuonna itse kullakin olkoon oikeus saunoa rauhassa mielisaunassaan.
Saunaan älköön kukaan tulko miekka sojossa, vaan paljaaksi riisuutuneena, iloisesti hymyillen käsi ojossa.
Torat, riidat ja kännykät jätettäköön kuuloetäisyydelle kauemmas saunasta.
Saunaan älköön tulko rietas ajatus, kateus eikä kostonhimo.
Suvaitsevuus ja avoin mieli ovat tervetulleita.
Mistään ei ole niin hyvä mennä kuin lämmitetyn saunan ovesta.
Suokaamme tänäkin vuonna toisillemme ja itsellemme saunarauha!”
Lähteet
Holmbäck, Åke & Elias Wessén1946 Svenska landskapslagar tolkade och förklarade för nutidens svenskar, femte serien, Äldre västgötalagen, Yngre västgötalagen, Smålandslagens kyrkobalk och Bjärköarätten. Stockholm: Geber.
Kerkkonen, Gunvor 1956 Kulturhistoriskt lexikon för nordisk medeltid. Från vikingtid till reformátionstid. Band IV. Hesingfors: A.B. Örnförlaget.
Saunominen ja hikoilu kuuluvat kiinteästi yhteen. Hikoilu on kuitenkin yllättävän monisyinen kehon lämmönsäätelyssä avustava mekanismi ja se toimii saunassa erityisellä tavalla. Asiasta kirjoittaa Saunologian tuttu saunavieras Heikki K. Lyytinen, jonka lähteissä esiintyy 2021 uusi "hikikirja" Sarah Evertsilta.
Hikoilu on normaalia ja välttämätöntä elimistömme toimintaa. Siihen ei voi tahdon voimalla vaikuttaa, ellei tahdo vaihtaa hikoiluolosuhteita, menemällä vaikkapa helteestä varjoon. Kyyneleet voimme estää, mutta emme hikeä. Hikoileminen säätelee kehomme lämpöä ja auttaa sopeutumaan erilaisiin lämpöolosuhteisiin ilman keinotekoista viilentämistä. Hikoillessa keho ei siis kuumene liikaa, eikä nahka siten pala, kuten sanonta kuuluu.
Korkea lämpötila hikoiluttaa, mutta yhtä lailla hermoilu, ahdistus, kuuma tai mausteinen ruoka ja kova kipu eli kaikki stressin muodot nostavat hien pintaan. Valehtelun aiheuttama hermostuminen saattaa hikoiluttaa – miksi ei myös anopin kahvikutsut. Tässä yhteydessä puhutaan kylmästä hiestä. Hikoilu siis paljastaa meistä yhtä ja toista, jopa salaisuutemme. Bakteerien hajustama hiki taas paljastaa niin myönteiset kuin kielteiset tunteemme, jopa pelkomme ja hairahduksemme kaidalta polulta. Edellä mainittu on tunneperäistä hikoilua, jota säätelee aivojemme toinen eli limbinen järjestelmä. Se saa hikoilemaan tunnesyistä kuten hermoilun tai pelon takia. Toinen järjestelmä eli hypotalamus seuraa ruumiinlämpöä kuten saunomisen yhteydessä.
Hikoilu terassilla polttavassa helteessä on vastenmielistä, kun taas saunahikoilu houkuttaa ja koukuttaa. Siinä on jotakin kiehtovaa – se on saunomisen ajatus ja aate. Hikoilua jopa varta vasten odotetaan keinotekoisen hikoilun paikassa – saunassa -, missä ei tarvitse pelätä vaatteiden hiestymistä – voi hikoilla täydellisesti ihmisen suurimman elimen voimalla. Hikoilu saa elää täydellisessä vapaudessa ilman ”kemiallisten aseiden” – deodoranttien ja antiperspiranttien- uhkaa. Deodorantit ovat hajusteita, jotka peittävät ja häivyttävät hienhajua, alumiinisuoloja sisältävät antiperspirantit taas ehkäisevät aktiivisesti hikoilua tukkimalla hikeä johtavia huokosia. Kummatkaan tuotteet eivät kuulu lauteille. Siellä ei tarvitse hävetä tai ujostella hikeä niin kuin sosiaalisissa tilanteissa, vaikka olisit syönyt valkosipulia.
Antiperspirantti toiminta, kemiallinen reaktio ihon pinnassa
Hien tahto
Hikoilu kertoo siitä, että keho pyrkii pääsemään eroon ylimääräisestä lämmöstä. Saunan lauteilla hiki pisartaa ensimmäisenä otsan, koska korkein lämpö on ylhäällä. Hien alkaessa pisaroida iholla, neste on lämmintä ja höyrystyvää. Haihtuminen sitoo lämpöenergiaa, jolloin keho jäähtyy. Löylyn luomisen jälkeinen kuuma ihon kihelmöinti johtuu löylyn tiivistymisen yhteydessä vapautuneesta lämpöenergiasta. Ilma kuljettaa ylimääräistä lämpöä pois.
Saunassa hiki kihoaa yleensä pintaan vajaassa kymmenessä minuutissa, kehon pyrkiessä pääsemään eroon ylimääräisestä lämmöstä. Hikirauhasten toiminta huipentuu kymmenen minuutin saunassa olon jälkeen. Paljon saunovilla hikirauhaset toimivat tehokkaasti, ja hiki usein saunovilla on laimeampaa kuin vähemmän saunovilla eli hiessä on vähemmän suolaa (natriumia).
Voimakas hiki irtoaa ”karpaloina”. Kielikuva kertoo tavanomaista voimakkaammasta ja nopeammasta hikoilusta. Tuskin pisara on todellisuudessa kuitenkaan sen enempää puolukan kuin karpalonkaan kokoinen. Näin hikoilu estää kehoa kuumenemasta liikaa. Pään kuumenemisen liiaksi voi estää laittamalla vihdan hupuksi päähän tai käyttämällä saunahattua.
Hikoilu on aivojen ohjaamaa
Mitä kehossa tapahtuu, kun hiki kihoaa pintaan? Aivomme toimivat hikoillessa termostaattina ja lämpömittarina. Aivot mittaavat aivoissa virtaavan veren lämpötilaa. Jos se on liian korkea, aivojen pohjaosassa oleva pieni alue eli hypotalamus aktivoituu. Se lähettää hermoston kautta viestin eri puolilla kehoa sijaitseville 2-4 miljoonalle hikirauhaselle. Niitä on kaikkialla paitsi huulissa, esinahkassa, pienissä häpyhuulissa, terskassa ja klitoriksessa.
Hikirauhasia on kahdenlaisia: ekkriinisiä eli tavallista hikeä erittäviä pieniä rauhasia, jotka avautuvat suoraan iholle, ja apokriinisiä eli hajuainepitoista hikeä erittäviä suuria rauhasia, jotka avautuvat karvatuppiin. Pieniä hikirauhasia on ympäri kehoa, mutta niitä on erityisen paljon käsissä ja jaloissa. Suuria hikirauhasia on esimerkiksi kainaloissa ja nännin alueella. Aivoista tulevan signaalin välityttyä hermopäätteelle hikirauhassolujen pintaan, asetyleenikoliini-niminen välittäjäaine vapautuu. Yhdiste täyttää pienen välin ja alkaa tarttua hikirauhassolujen pintaan. Välittäjäaineen sitoutuminen aktivoi hikirauhaset. Ne alkavat erottaa verestä vettä.
Pienet (ekkriininen; eccrine) ja suuret (apokriininen, apocrine) hikirauhaset (glands) sekä hiki. Kuva: Mayo Foundation for Medical Education and Research.
Hypotalamuksen käskystä hikirauhaset alkavat tuottaa siis hikeä, joka jatkaa putkimaisen rauhasen läpi ja purkautuu iholle. Vaikka hiki on pääosin vettä, siinä on myös pieniä määriä natriumia, ureaa, kaliumia, maitohappoa, kalsiumia, magnesiumia ja ammoniakkia.
Hikeä vai tiivistynyttä vettä?
Saunassa hikoilu tapahtuu aluksi ilman löylyä. Kun ”hikoillaan” juuri löylyjen aikana, kyse on itse asiassa saunan lämpötilaa kylmemmälle iholle tiivistyneestä vedestä eikä suinkaan pelkästään hikoilusta. Tosiasiallisesti iholle muodostunut neste on hien ja tiivistyneen veden yhdistelmä. Silloinhan ikkunaruudutkin hikoilevat. Tai kirjan sivut kuten Pentti Saarikosken runossa:
…istun lauteella
luen
Gyula Illyésin kirjaa
heitän löylyä
opin uuden asian
kirjatkin osaa hikoilla…
Kiukaalta höyrypilvenä nouseva ja voimakkaasti jylähtävä ”löylytärsky” voi jopa osin hetkeksi osin salpauttaa hien. Elimistö joutuu sanan varsinaisessa merkityksessä löylyn lyömäksi, missä ihon pinta punakoituu ja mielikin pöllämystyy. Tällaisessa poltteessa savolainen lämpömittari alkaa toimia: ”Ovet aaki ja justiisa! ”. Silloin nautinto on muuttunut tuskaksi ja hurmos hetkelliseksi kärsimykseksi. Sen kertovat ilmeet, joista tuskin saunojaa tunnistaa. Silloin keho kumartuu sikiöasentoon, silmät siristyvät, kulmakarvat kurtistuvat jyrkästi, ihoa kirpaisee ja korvan lehtiä polttelee. Keho käpristelee hetken kuin kiirastulessa.
Kuva (C) Anne Lius-Liimatainen, 2021.
Aleksis Kiven sanoin:
”Salli ruumis saada, jos se niin tahtoo; sillä jota kuumempi löyly, sitä parempi sen parantava voima ja vaikutus.”
Osan löylystä voi nähdä, mutta osa on näkymätöntä sumua/ kaasua. Se etenee ilmassa varsin hitaasti eli noin 0,4 metrin sekuntivauhtia, riippuen kuitenkin löylyn liikkumisesta keskenään kylpytilan eri lämpökerrosten välillä. Vesihöyry nousee kiukaalta ensin katonrajaan ja etenee seinien ohjaamana kohti kylpytilan vastakkaista kulmaa ja vajoaa sitten verkalleen eri puolille kylpytilaa.
Hikoilu vaatii muutaman asteen ruumiinlämmön nousun. Kuumuus saunassa synnyttää pienen ”löylykuumeen”. Ihon lämpötila nousee noin neljäänkymmeneen asteeseen, ja jopa sen yli. Jos sauna on kuiva, kuuma hiki kuivaa tuskin pintaan päästyään. Toisaalta kuuma ja kuiva löyly varsinaisesti hikoiluttaa enemmän kuin kostea. Löylyn kosteus taas iholla ei ole hikeä. Hikoilu vaihtelee: miehet hikoilevat nopeammin kuin naiset ja nuoret miehet enemmän kuin ikääntyneet.
Saunan vaikutus ruumiinlämmön kohoamiseen eri osista kehoa mitattuna, iholta, ruokatorvesta ja peräsuolesta (kuvaaja Fig 2. vasemmalla). Oikealla lasten ja aikuisten ruumiinlämmön muutosnopeuden erot. Kuvalähde: J. Leppäluoto (1988) Annals of Clinicial Research. (Orig. Erkki Äikäs, 1970)
Hikoilun määrä riippuu löylyn luomisesta, saunan ilmanvaihdosta ja erityisesti siitä, kuinka kauan kylpyaika kestää. Hikoilu tapahtuu viiveellä. Sen tulee antaa tapahtua odotellen, hitaasti heruen, ettei ”hikoilu” olisi vain edellä todettua kondensiovettä – hikeä siis ”hissukseen”.
On hyvä huomata, että kylmin ”olio” saunassa on ihminen, johon tiivistyvä vesi helposti ”tarttuu”. Välitön löylyn luominen ei siis ole välttämättä terveellinen tapa.
Siis kaikessa rauhassa viljavasti hikoillen ja vielä hyvässä saunassa, jossa mieli ja keho viihtyvät, kerrallaan 20-30 minuuttia, välillävilvoitellen ja 4-5 kertaa viikossa, jopa enemmän, on terveyttä edistävä”hikoilurytmi”.
Hikoilu on ”hyötyliikuntaa”
Saunomisessa hikoiluvaihe ei ole kuitenkaan pelkästään nautintoa, jos se varsinaisesti on nautintoa, vaan myös monisyistä tapahtumista. Hikoilu puhdistaa ihon, avaa ihon huokoset ja hoitaa munuaisia. Se häätää haitallisia aineita kehosta ja huuhtelee iholta bakteereja ja kuolleita ihosoluja. Sitä emme vielä tiedä, missä määrin vaaditaan hikoilua, jotta elimistölle vieraita aineita poistuu kehosta. Kuona-aineiden todellinen poistaja on kuitenkin munuainen eikä pelkkä hikoilu. Kaiken kuonan karkottimeksi ei siis hikoilusta ole. Hikeä tirisee saunomisen aikana puolisen litraa riippuen siitä, miten kauan saunoo. Näin hyvinvointi paranee sisäisesti ja ulkoisesti. Sauna on siten hyvinvoinnin lähipalvelu, jossa hoitotakuu on taattu samana päivänä.
Saunomisen edesauttama hikoilu on hyötyliikuntaa, jossa ei tarvitse ”liikkua”. Liikuntaa se ei kuitenkaan korvaa. Lihakset eivät siinä kuormitu. Se on kuitenkin tehovoimistelua iholle, sydämelle, verisuonille ja hikirauhasille. Erityisesti alhaisen kuntotason omaaville saunomisen yhteydessä tapahtuvan hikoilun hyöty on arvokas. On nimittäin harhaluulo, että heikkokuntoiset hikoilevat enemmän. Yli puolet tai jopa 70 prosenttia sydämen pumppaamasta verestä virtaa ihon verisuoniin. Vastaava määrä huoneen lämmössä on vain 5-10 prosenttia. Samalla vatsaontelon ja munuaisten verenkierto vähenee.
Samalla kun mieli kevenee, ihmisen paino putoaa 200-900 grammaa. Nestehukasta johtuva kehon keveneminen on kuitenkin tilapäistä, sillä virkistävä juotava palauttaa vilvoitellessa tilanteen pian ennalleen. Mitä enemmän hikeä noroaa, sitä enemmän korvaavaa nestettä tarvitaan ja sitä enemmän keho siitä iloitsee.
Motto: Jos ei sauna, viina, terva ja vaimoväki tautiin auta, koettele hikoilua!
Kuva (C) Anne Lius-Liimatainen, 2021.
Kirjalliset lähteet
Everts, Sarah 2021 The Joy of Sweat. The strange science of perspiration. New York W.W: Norton & Company.
Hägglund, Hans 2020 Bastuboken. Heta fakta om bastu och hälsa. Stockholm: Ekerlids Förlag.
Laukkanen, Tanjaniina ja Laukkanen, Jari 2020 Sauna, keho & mieli. Jyväskylä: Docendo Oy.
Lyytinen, Heikki K. ja Laukkanen, Jari 2021 Terveysvaikutuksista terveelliseen saunomiseen. Teoksessa Lyytinen, Heikki K. 2021 Terve Löyly. Maailman hikoilu- ja kylpykulttuureista savusaunan saloihin, Jyväskylä: Kustannus Linna.
Lyytinen, Heikki K. 2021 Terve Löyly. Maailman hikoilu- ja kylpykulttuureista savusaunan saloihin, Jyväskylä: Kustannus Linna.
Palmgren, Gorm 2018 Hikoiluongelmiin on tuoreita ratkaisuja. Julkaisussa Tieteen Kuvalehti. Oslo: Bonnier Publications International AS.
Kuvat ja grafiikat: Saunologia ja Lius-Liimatainen
Heikki K. Lyytinen kertoi aiemmin Saunologiassa savusaunapalosta. Saunan kunnostuksen kanssa hän ei tyytynyt vähään ja tuloksena oli palkinto 2019 parhaiden savusaunojen kilpailussa. Tässä artikkelissa Heikki kertoo mitä menestykseen vaadittiin. Tarinan keskiössä on savusaunojen arviointitoiminta ja siitä saadut saunan kehitysideat.
Heikki vastaanottaa palkinnon Pentti Hakalalta Ikaalisten XXIV Saunafestivaaleilla 20.7.2019. Kuva: Lassi Liikkanen, Saunologia.fi
Arvioi ja opi savusaunasta!
Savusauna ei ole tavanomainen arviointikohde, vaikka se sitä voisi olla erityisesti paloturvallisuuden ja ilmastoystävällisen lämmitystavan sekä hyvälöylyisyyden näkökulmasta. Suomessa ei ole kuitenkaan sellaista pitkäaikaista ja näkyvää arviointikulttuuria ja saunojen luokitusohjelmia kuten esimerkiksi Saksassa, jossa arvioidaan saunoja ja tehdään niistä laatuluokituksia.
Kansainvälinen savusaunaklubi ry ja Löylynlyöjät ry suorittavat pyynnöstä arviointeja vuosittain. Arviointiin voi osallistua myös kilpailumielessä. Kilpailutulokset julkaistaan vuosittain heinäkuun lopulla järjestettävillä Saunafestivaaleilla Ikaalisissa sekä yksityis- että yrityssarjassa. Tällöin yksityissarjassa palkitaan vuosittain kolme parasta savusaunaa. Arvioinnin toteuttaa neljän hengen savusaunan asiantuntijoista koostuva ns. testausryhmä. Vuosittain toteutetaan kymmeniä savusauna-arviointeja. Arvioinneilla on jo parin kymmenen vuoden historia ja savusaunojen taso on tänä aikana tuntuvasti kohonnut Kansainvälisen savusaunaklubin mukaan. Tosin tasoeroja on edelleen paljon: todennäköisesti palavista varmasti palaviin.
Arvioinnissa arvioitavaa kohdetta arvotetaan esimerkiksi määrättyjen kriteerien mukaan. Näin voidaan päätyä arviointituloksena toimivuudeltaan, löylyominaisuuksiltaan, rakenteiltaan ja paloturvallisuustekijöiltään erinomaiseen, hyvään tai pahimmassa tapauksessa ala-arvoiseen savusaunaan.
Oma savusauna testissä
Olen toiminut työurallani arviointitehtävissä ja kehittänyt arviointikriteerejä toisella alalla. Savusaunojen arviointi alkoi kiinnostaa myös omakohtaisesti oman saunan kunnostuksen aikana. Asiaan liittyi vahvasti myös tiedollinen uteliaisuus vireillä olevan tietokirjahankeeni myötä, jossa tarkastelen maailman kylpy- ja hikoilukulttuurien historiaa ja päädyn lopuksi suomalaisen savusaunan menneisyyteen ja nykyaikaan. Näin päätin oman savusaunani kohdalla hyödyntää ulkopuolista arviointia päästäkseni syvemmälle savusaunan saloihin. Tarkoitukseni ei ollut pyrkiä savusaunojen laatuluokkaan.
Kirjoittajan sauna arviointikohteena. Kuva: Anne Lius-Liimatainen
Arvioitsijat antoivat kuitenkin rivien välistä ymmärtää, että arvioitu savusauna voisi menestyä myös Vuoden Savusauna -kilpailussa. Epäröinnin jälkeen ilmoittauduin viime hetkellä kilpailuun. Tuloksena toinen sija suosituslaattoineen, kunniakirjoineen ja valtuutuksineen esitellä omaa ja suomalaista savusaunaa arviointipistemäärän kohotessa noin 360 pisteeseen.
Kunniakirja saunan eteisen seinällä symboloi menestystä Vuoden savusaunakilpailussa. Kuva: Anne Lius-Liimatainen
Arviointitapahtuma savusaunan lämmitysprosesseineen kesti lähes koko päivän. Arviointiryhmän Seppo Leskisellä oli takanaan peräti 608 savusaunan kylpykokemusta kotimaasta ja ulkomailta. Pentti Hakalalla on yli viiden sadan kylpykokemuksen lisäksi yli viisi sataa savusaunan lämmitystä. Mukana arvioinnissa olivat myös, Pekka Niemelä ja Kaarlo Mäkinen.
Arviointiryhmä vasemmalta lukienPekka Niemelä, Seppo Leskinen, Kaarlo Mäkinen ja Pentti Hakala. Kuva: Heikki K. Lyytinen
Arviointiryhmän etukäteisinformaatio oli varsin niukka. Tärkeää oli se, että kiuas oli ennen arviointia kylmä. Kerron seuraavassa arvioinnista välittyneen kokemukseni siitä, mitkä tekijät näyttivät korostuvan arviointitapahtuman aikana, kun lopputuloksena oli hyvä sijoitus Vuoden savusaunakilpailussa. Käytettävissä ei ole ollut arviointiryhmän soveltamaa kriteeristöä, jotka ovat. yksityiskohtineen arviointiryhmän tietopääomaa. Tosin oleelliset kriteerit olivat hieman ”utelevalla” ja intensiivisesti tarkkailevalla otteella arviointitapahtumasta pääteltävissä.
Savusauna arviointivalmiudessa. Kuva: Heikki K. Lyytinen
Miten päästä Suomen parhaiden savusaunojen joukkoon?
Paloturvallisuus erityisen huomion kohteena
Savusaunojen laatuluokkaan pääsemiseksi saunan paloturvallisuuden tulee olla ehdottomasti kunnossa koskien välikaton suojauksia ja turvaetäisyyksiä sekä räppänän ja lakeisen kokoa. Lakeisen ja räppänän koon tulee vastata tulipesän pohjan pinta-alaa. Tulipesän vapaa korkeus tulee olla riittävän suuri, etteivät palokaasut leimahda vaarallisiin liekkeihin. Paloturvallisuuteen kuuluvat savun kulkureitit. Siksi lakeisen tulee olla pellitetty ja paloeristetty. Erityisen tärkeä on savurajan korkeus ja savun kulkureittien esteettömyys. Savurajan tulisi olla minimissään metrin verran kiukaan pinnasta. Paloturvallisuutta on myös välikaton vuodottomuus ja sammutusvälineistön monipuolisuus. Paloturvallisuuden laatua arvioitaessa kohteena on myös saunan ympäristö paloherkkyyden osalta koskien maastoa, läheisiä puita ja rakennuksia.
Lakeisen ja räppänän koko on tärkeä paloturvallisuustekijä. Suurin osa savusta poistuu tässä lakeisesta. Kuvat : Anne Lius-Liimatainen
Kiuas arvioinnin polttopisteessä
Kiuas oli erityisen mielenkiinnon kohteena suojauksineen, paloilmarakenteineen, kiuaskivien laatuineen, määrineen, muotoineen ja tulipesän korkeuksineen sekä mahdollisine holvauksineen ja kansirakenteineen. Tulipesän korkeus tulisi olla vähintään 70 cm. Kiukaan ilman saanti tulee olla riittävää sekä tulipesän edestä että takaa. Sen takaa edestä ilma-aukollinen luukku ja taakse arinan alla oleva riittävä ilmatila. Kansirakenne on kiukaan kokonaislaatua lisäävä tekijä. Pyöreät keraamiset kiuaskivet kestävyydessään arvotetaan korkealle. Myös pyöristetyt kivet vähentävät nokeentumista.
Savusaunan sisäinen ja ulkoinen saunomisympäristö
Saunan sisäinen hygieeninen ympäristö on tutkimustenkin mukaan suomalaisen saunakansan tärkeäksi kokema ominaisuus. Se on myös tärkeä arviointikriteeri koskien yhtälailla myös puhtaanapidon edellytyksiä. Savusaunan miellyttävän savuarominen tuoksu yhdistyneenä puhtauteen ja siisteyteen sekä saunavihtojen aromeihin ilman epämiellyttäviä hajuja on saunomisen laatua kohottava tekijä. Kylpytilojen käytännöllinen toimivuus valaistuksineen, porras-, ovi-, kynnys- ja lauderakenteineen, pesumahdollisuuksineen ja turvallisine liikkumistiloineen on myös laatuun keskeisesti vaikuttava ominaisuus.
Ulkoiseen saunomisympäristöön kuuluvat intimiteettisuojan varmistavat vilvoittelumahdollisuudet, saunan sulautuminen maisemallisesti ympäröivään luontoon sopusuhtaisena, esteettisenä ja perinneuskollisena, mutta toisaalta myös uudistuvana kokonaisuutena.
Hyvälöylyisyys savusaunan alkusyynä
Kun arviointikohteena on savusaunan hyvälöylyisyys ja löylyn viipyilevyys tai riittävyys, arviointi perustuu subjektiiviseen kokemukseen, jossa mittarina on ihmisen keho ja mieli sekä vertailutietona satojen savusaunalöylyjen kokemus. Ei ole mielekästä mitata löylyn kestoa sekuntikellolla ja löylyaallon pituutta metrimitalla tai lämpöä vain lämpömittarilla. Löylyjen laatu on koettava. Onhan savusaunan luksus paljon enemmän kuin ihannemittalukuja. Luksusta on tunne ja kokemus pehmeiden löylyjen hyväillessä mieltä ja ihoa.
Hyvälöylyisyyden näkökulmasta objektiivisesti mitattavaa on löylytaskun muodostama tila. Ihanteena on, että koko keho jalkoja myöten on vesihöyryn täyttämässä löylytaskussa. Se edellyttää aina riittävää kiukaan lämpökapasiteettia ja matalaa ovea, jonka kamana on kiuaskivien alapuolella ja alalaude kiukaan yläpuolella sekä lisäksi tiivistä välikattoa. Tärkeä kriteeri on löylyn kierto lauteiden alle, jolloin ylälauteen ja takaseinän välinen etäisyys on riittävä. Raittiin ilman riittävyys, ilman kosteus ja löylyjen pehmeys ja tarvittaessa myös kipakkuus takaavat osaltaan vaadittavan löylyn laadun.
Arviointiryhmän toimintatapaa voi luonnehtia hienotunteisesti ohjaavaksi, erityisesti paloturvallisuutta korostavaksi ja savusaunaperinnettä arvostavaksi, mutta toisaalta myös uusiin rakenteellisiin ratkaisuihin motivoivaksi ja siten savusaunakulttuuria kehittäväksi. Toimintatavalle on luontevaa, että siihen kuuluu myös arviointipalaute, joka on saunan omistajaa eniten kiinnostava asia.
Palautteen annon kohteena olevaa saunaani luonnehdittiin erinomaisen paloturvalliseksi, hyvälöylyiseksi ja ilmastoinniltaan mallikkaaksi, jossa raittiin korvausilman saanti oli hoidettu onnistuneesti eri ilmansuuntiin sijoitetuilla alaräppänöillä. Räppänän ja lakeisen koko vastasi hyvin arviointiryhmän odotuksia. Tämä takaa sen, ettei savu jää saunan sisälle kiertämään nokea aiheuttaen ja muodostaen myöhemmin paloturvallisuusriskin. Savusaunan rakenteellisissa ominaisuuksissa ei ollut moitteen sijaa.
Saunan parannukset
Kehittämisehdotuksina todettiin lakeisen sulkemismahdollisuus myös yläosastaan sekä lakeisen liukuluukun eristäminen erityisesti talviolosuhteissa saunottaessa. Muutoin lakeinen oli eristetty ja molemmin puolin pellitetty. Löylyaallon kiertoon lauteiden alle tarvittava ylälauteiden ja seinän välinen etäisyys katsottiin hieman liian kapeaksi. Ihanteena pidettiin noin 20 cm:n etäisyyttä. Kiukaan tulipesän luukkua pidettiin myös hieman epäkäytännöllisenä. Kaikki parannusehdotukset voi katsoa perustelluiksi ja helposti käytännössä toteutettaviksi.
Arvioinnin yleinen merkitys
Yleisesti ottaen arviointi voi olla luonteeltaan toteavaa, ohjaavaa, motivoivaa, kehittävää tai ennustavaa. Toteavasta näkökulmasta arviointikohteen tilanne todennetaan ennalta määrättyjen ominaisuuksien suhteen. Savusaunan kohdalla voidaan todentaa esimerkiksi sen paloturvallisuus tai hyvälöylyisyyttä edistävät savusaunan rakenteelliset ominaisuudet ennalta määrättyjen kriteerien mukaan. Samaan asiaan voidaan ottaa myös ennustava näkökulma. Ennustavatko saunan rakenteelliset ominaisuudet esimerkiksi tulipaloriskiä? Näitä ominaisuuksia voidaan taas arvioida kehittämisen näkökulmasta. Miten kyseisiä ominaisuuksia tulisi siis muuttaa, että paloriski vähenisi?
Arvioinnilla voidaan ohjata toimintaa ja motivoida arviointipalautteella tarvittaviin muutoksiin, jotka parantavat esimerkiksi saunan hyvälöylyisyyttä. Itse asiassa kaikki edellä mainitut arvioinnin tehtävät ovat tavalla tai toisella mukana edellä mainitun arviointiryhmän arvioinnissa.
Kansainvälisen savusaunaklubin palvelut: Arviointia vai testausta?
Kansainvälinen Savusaunaklubi käyttää savusaunan arvioinnin yhteydessä termiä testaus. Eräänlaiseen testaukseen arvioinnin toteutuksessa joutuu oikeastaan vain savusaunan lämmittäjä lämmittäessään saunan osana arviointiprosessia. Termiä käytetään tavanomaisesti tarkoittamaan määrätyn tehtäväkokonaisuusuuden suorittamista taidon tai soveltuvuuden arvioimiseksi. Tosin lämmittäjän osaamista ei sanan varsinaisessa merkityksessä testata. Se on vain osa havaintojen koontia esimerkiksi saunan lämpötiloista, savurajasta ja -virroista, kiukaan toimivuudesta lämmityksen erivaiheissa ja sen jälkeen, polttopuiden ominaisuuksista sekä löylyjen laadusta lämmitysprosessintuloksena. Siihen vaikuttavat mm. asianmukainen lämmittäminen ja polttopuiden valinta sekä saunan rakenteelliset ominaisuudet.
Voidaan ajatella, että ”testaus” on tässä tapauksessa menettely, jossa ”testataan” savusaunan soveltuvuutta perustehtäväänsä eli saunomiseen. Tämä koskee erityisesti savusaunan paloturvallisuutta ja siihen vaikuttavia tekijöitä sekä savusaunan kokonaistoimivuutta. Tavoitteena testauksessa on havaita selkeät virheelliset ratkaisut ja varmistaa, että sauna on kaikilta osin toimiva. Sen ”lopputuotteena” tulisi olla nautinnolliset löylyt. Selkeä virheellinen ratkaisu paloturvallisuuden kannalta on esimerkiksi liian ohut kiuaskivipatja, jolloin tulilieskat tulevat kiuaskivien välistä läpi.
Suosituslaatta. Kuva: Anne Lius-Liimatainen
Kriteeriperusteista arviointia
Kansainvälisen Savusaunaklubin arviointiryhmän käyttämää arviointimenetelmää voidaan verrata toisaalta vertailuanalyysiin ja toisaalta kriteeriperusteiseen arviointiin.
Vertailuanalyysin perusideana on oppia parhaista käytännöistä ja kyseenalaistaa omia toimintatapoja, jolloin omaa savusaunaa ja sen muotoilua verrataan parhaisiin vastaaviin ratkaisuihin ja saunan lämmittämisen osalta parhaisiin käytäntöihin. Vertailu on siten esikuva-analyysiä. On hyvin tavanomaista, että arvioinnin yhteydessä kerrotaan myös eri savusaunoissa tehdyistä innovatiivisista ratkaisuista – ehkä myös oppimisen kannalta virheellisistä ratkaisuista. Vertailuanalyysi auttaa näin tunnistamaan omien ratkaisujen ja käytäntöjen heikkouksia.
Kriteeriperusteisessa arvioinnissa arviointikriteerit on tarkoin määritelty etukäteen. Ne taas voivat perustua kokemus-, tutkimus- tai normitietoon. Normit voivat tulla esimerkiksi rakentamista tai paloturvallisuutta koskevasta lainsäädännöstä tai niiden perusteella annetuista määräyksistä.
Kriteeriperusteisen arvioinnin keskeisenä periaatteena on, että arviointikohteen ominaisuuksia arvioidaan sen perusteella, miten hyvin kyseiset ominaisuudet vastaavat ennalta määrättyjä kriteerejä. Osa kriteereistä on määrällisiä ja osa laadullisia. Määrällisiä kriteerejä ovat esimerkiksisavusaunan kokoa kuvaavat mitat, räppänän ja lakeisen aukkojen koot, kiukaan ja sen tulipesän mitat, kiuaskivien määrä suhteessa saunan tilavuuteen ja löylytaskun korkeus sekä kiukaan paloturvallisuusmitat.
Laadullinen kriteeri on esimerkiksi savusaunanlöylyjen aromisuus ja viipyilevyys, raittiin ilman riittävyys taikylpytilan hygieenisyys,joiden mittaamiseen sopii nenätuntuma. Jos haluamme taas arvioida esimerkiksi saunan suhdetta ympäristöönsä, kriteerinä voisi olla esimerkiksi sijainnin maisemallinen monipuolisuus. Jos halutaan korostaa ekologisia näkökohtia, laadullisina kriteereinä voivat olla esimerkiksi lämmitystapa ja polttopuiden valinta ja koko lämmityksen eri vaiheissa.
Arviointikriteerien moninaisuus
Kansainvälisen Savusaunaklubin arvioinnissa käytetään 196 kriteeriä. Tämä kertoo arvioinnin yksityiskohtaisuudesta ja mittauskeskeisyydestä. Kriteerit eli arviointiperusteet määräytyvät arviointikohteiden mukaan. Arviointikohteet taas liittyvät savusaunankokonaistoimivuuteen, ulkoiseen ja sisäiseen saunomisympäristöön, nautinnollisen saunomisen välttämättömiin edellytyksiin, saunomiskokemukseen ja luontosuhteeseen sekä erityisesti paloturvallisuuteen, johon kuuluu myös saunan ulkoinen ympäristö. Ulkoista ympäristöä edustavat esimerkiksi läheiset rakennukset, maasto ja puusto, jotka saunapalon syttyessä ovat riskitekijöitä. Esimerkiksi tiheä havupuusto liian lähellä savusaunaa on kielteinen tekijä metsäpalovaaran vuoksi.
Paloturvallisuustekijät ovat välttämättömiä edellytyksiä arvioinnissa menestymiselle. Näihin kuuluu myös ensisammutusvälineistö. Jos paloturvallisuustekijät eivät täyty, arviointista ei kannata odottaa mairittelevaa lopputulosta. Saunomisympäristössä tärkeää on suoja katseilta ja luonnonvoimilta, jolloin vilvoittelu onnistuu aina nautinnollisesti ” kaikessa rauhassa”.
Kansainvälisen Savusaunaklubin testityöryhmän arvioinnin kohteet eli kriteeriluokat ovat seuraavat:
Saunarakennuksen ulkonäkö
Tuoksu
Ekologisuus, hygienia
Raittiin ilman saanti
Paloturvallisuus
Sisustus, toimivuus
Kiuas
Löylyn laatu
Syntynyt halu saunomiseen
Kukin edellä mainituista luokista sisältää taas koko joukon yksittäisiä arviointikohteita tai kohteen ominaisuuksia. Kriteerien suuri määrä johtuu osittain siitä, että esimerkiksi lämpötiloja ja savun ”käyttäytymistä¨ seurataan eri lämmityksen vaiheissa, mutta myös siitä, että saunan tutkittavia rakenteellisia ominaisuuksia on varsin paljon, joilla on merkitystä esimerkiksi saunan lämmittämiseen ja saunomiseen sekä löylyn laatuun.
Arvioinnin lopputuloksena saunalle saadaan tietty pistemäärä, jota voidaan kilpailutilanteessa käyttää savusaunojen keskinäiseen vertailuun. Kriteerit muuttuvat vuosittain eli eri vuosien pisteet eivät ole keskenään vertailukelpoisia. Kriteerien käyttö pisteytyksineen edustaa ns. mallisavusaunakonseptia, vaikka mitään yhtä ja oikeaa standardisavusaunaa ei ole olemassakaan. Mittaluvut ja arviointipisteet syötetään tietokoneohjelmaan, joka tuottaa loppupistemäärän.
Ei kilpailun, vaan kehityksen vuoksi
Ja lopuksi yleinen oppi: savusauna ja sen lämmityksen laatu on tuskin koskaan valmis. Niitä molempia voidaan kehittää. Arviointi on siihen yksi keino: arvioi ja opi, opi ja arvioi! Aloittaa voi hyvin itsearvioinnilla ja myöhemmin päätyä ulkoiseen arviointiin. Vertailukokemusta itsearviointiin saa saunomalla ystävien ja tuttavien savusaunoissa ja tekemällä samalla vertaisarviointia. Näin voi ehkä huomata, ettei oma sauna ole optimaalisesti toimiva, mutta sellaiseksi kehitettävissä.
Heikki K Lyytinen. Kuva: Anne Lius-Liimatainen
Kansainvälisen savusaunaklubin verkkosivuja (https://savusauna.fi/) ollaan kirjoitushetkellä uudistamassa. Tietoja testaus- ja neuvontapalvelusta saa yhdistyksestä sähköpostitse. Testaus ja kerhon jäsenyys on erittäin huokea investointi.
Päivitys 28.10.2019 Pentti Hakalalta: Kutsusta käyn myös pitämässä savusaunan lämmityskursseja ym neuvontaa saunaan liittyen. Myös s-postissa ja puhelimessa. 050 5983933 pentti.hakala@ippnet.fi www.saunafestivaalit.fi SAUNAFESTIVAALIT 17-19.7.2020 Ikaalinen Toivolansaari Camping
Kuvien copyright Heikki K. Lyytinen ellei toisin mainittu, luvaton käyttö kielletty.
Saunojen lukumäärän ohella suomalaisen saunan historia on yksi saunologia toistuvasti työllistävistä kysymyksistä. Nyt tätä mysteeriä on kanssanne ratkomassa saunavieras Heikki K. Lyytinen, joka aiemmin kirjoitti savusaunan paloturvallisuudesta. Kuinka pitkälle kohti jääkauden loppua (8050 eaa) tai maanviljelyn alkua (5000 eaa) saunan historia Suomessa ulottuu?
Savusauna sekä saunavasta ja -vihta kielikylvyssä
Keskeiset saunasanat näyttäisivät olevan kannaltaan varsin yhtenäisiä kaikissa itämerensuomalaisissa kielissä. Ne ovat kantasuomen ajalta eli noin 3000 vuoden takaa. Silloin kantasuomi eriytyi varhaiskantasuomesta, jonka oletetaan olevan itämerensuomalaisten ja saamen kantakieli. Varhaisinta suomen kielen sanastoa edustaa se sanasto, jolla on vastineita sekä lähi- että etäsukukielissä, kuten esimerkiksi vepsässä, virossa, komissa ja udmurtissa. Myös saunasanastoomme lukeutuu näitä sanoja.
Suomalais-ugrilaiset kansat ovat olleet historiansa aikana kosketuksissa myös muihin kieliin, muun muassa indo-eurooppalaisiin kieliin, jotka ovat rikastuttaneet kielemme sanavarastoa. Naapuruston kieli on siis vaikuttanut historian kuluessa kieleemme. Esimerkiksi muinaisgermaanista väestöä on asunut rannikoillamme vaikuttaen kielemme sanastoon.
Kantasuomalaisella kaudella on saatu varsin paljon juuri kantagermaanisia ja kantaskandinaavisia lainoja. Professori Kaisa Häkkinen nimittää niitä ns. vanhoiksi germaanisiksi lainoiksi. Tosin sanat ovat suomalaistuneet ja saaneet siten suomen kieltä muistuttavan asun. Sanat siis näyttävät suomalaisilta mutta saattavat olla alkuperältään aivan muuta – siis lainaa. Vanhimmat lainat ovat tarttuneet kieleemme indoeurooppalaisesta kantakielestä kantauraliin. Saunasanastomme sisältää varsin paljon lainoja sauna -sanaa myöten.
Sauna ja muut saunomisen tärkeimmät avainsanat on tunnettu jo vanhemmalla pronssikaudella (1500 - 900 eaa). Tällaisia sanoja ovat esimerkiksi kiuas, löyly ja räppänä. Sauna oli tuolloin maakuoppasauna. Saunan juurten on arvioitu ulottuvan pian jääkauden jälkeiseen aikaan, jolloin Suomea alettiin jään sulaessa asuttaa. Liikkuva metsästäjäkansa tuskin kuitenkaan vielä aktiivisesti saunoi, vaikka sauna olisi ollut tuttu siellä, mistä esi-isämme Suomeen aikanaan saapuivat. Vasta maanviljely kiinnitti ihmiset paikalleen ja loi kiinteän asumustarpeen. Esimerkiksi salvottu hirsinen saunarakennus kehittyi paljon myöhemmin.
Seuraavassa tehkäämme aikamatka parin keskeisen saunasanan menneisyyteen. Pilkottakoon nämä sanat sanapäreiksi määrittelemällä ensiksi sanojen merkityssisältö ja perehtymällä sen jälkeen kyseisten sanojen alkuperään. Matkalle valitut sanat ovat savusauna ja saunavihta/vasta.
Savusauna
Savusauna on sisään lämpiävä ja sisään savuava kertalämmitteinen ja perinteinen saunatyyppi. Savusaunaa on nimitetty käytön mukaan myös mallas-, palvi- ja talkkunasaunaksi tai tietynlaisen työn jälkeen milloin riihisaunaksi milloin heinäsaunaksi. Rakenteensa mukaan savusaunaa on kutsuttu myös maasaunaksi.
Savusauna
Suomen kielen ja kirjallisuuden professorina 1800 -luvun jälkipuoliskolla Helsingin yliopistossa toiminut August Ahlquist arveli, että sauna- ja savu –sanat olisivat samakantaisia, siis sukulaissanoja. Ahlquistjohtisauna-sanansavuna-ilmauksesta. Konsonanttivolisi hänen mukaan ajan kuluessa hävinnyt pois, jolloin jäljelle jäisauna. Savun suomalais-volgalainen vastine on sawe. Se esiintyy inkeroisen ja vatjan kielissä muodossa savvu ja pohjoissaamessa muodossa suovas (savuava tuli). Lyydin ja vepsän kielissä savu on savu. Sanavartalo lienee vanha ja omaperäinen.
Päätelmää saunan ja savun yhteydestä ei myöhempi tutkimus ole kuitenkaan vahvistanut. Haihtukoon tämä selitys siis savuna ilmaan. Etsittäköön sanan alkuperän selitystä toisaalta.
Sauna on ehkä laajimmin eri maailman kieliin levinnyt aitosuomalaisena pidetty sana. Se on säilynyt eri kielissä samassa muodossa ja sellaisena siirtynyt eri kielten sanakirjoihin kuten esimerkiksi saksan die Sauna ja ranskan la sauna. Sanan alkuperä on jäänyt kuitenkin osittain arvoitukseksi.
Yksi ’arvaus’ on se, ettei sana välttämättä kuuluisikaan suomalais-ugrilaiseen kieliperheeseen, vaikka sana näyttääkin hyvin suomalaiselta äänneasultaan. Sauna-sanaa on toki perinteisesti pidetty omaperäisenä, jolloin sen alkuperäiseksi asuksi on rekonstruoitu *sawa. Mikael Agricola sisällytti sauna –sanan ensi kertaa saunan terveydenhoito-ohjeita sisältävään ruotsista mukailtuun runoon.
Sana esiintyy eri muodoissa myös eri suomensukuisissa kielissä. Virossa sauna on lähes sama eli saun. Savusauna on taas suitsusaun. Tosin merkitykset hieman vaihtelevat. Sauna on tarkoittanut kylpyä, kylpyhuonetta, mökkiä ja kalastajan kojua kertoen saunan eri funktioista. Liivin kielessä sauna on soona. Vepsän kielessä poikkeava nimitys eli saunasta käytetään nimitystä kylbet tai kilbet. Sana viittaisi siis kylpemiseen.
Sauna-nimitys on myös merkinnyt hyvin monenlaisia rakennuksia riippuen niiden käytöstä esimerkiksi yöpymistarkoituksessa. Tällaisia ovat olleet mm. kalasaunat, eräsaunat ja miilusaunat. Karjalan kielessä on ollut myös saunaa merkitsevä sana kyly, joka viittaa kylpyyn.
Savusauna kuvattuna vuonna 1923, Pohjois-Savo, Rautavaara, Tienmäki. Kuvalähde: Finna.fi - Lusto - Suomen Metsämuseo. Hyytiälän metsäaseman kokoelma. Käyttöoikeuden perustalla oleva lisenssi: CC BY-NC-ND 4.0
Suomen kielessä on kolmaskin saunaa merkitsevä sana eli pirtti, jonka vastine latviassa on pirts ja liettuassa pirtis. Molemmissa maissa pirtin vastine on myös ensisijainen saunaa tarkoittava sana. Pirtti esiintyy sauna -merkityksessä mm. Keski-Pohjanmaalla ja Varsinais-Suomessa. Kyseinen sana ’pirti’ on tarkoittanut muinaisvenäjässä saunaa. Sen alkuperäinen merkitys on tarkoittanut ’lyömistä ja vastomista.’
Saamen kielessä on ollut samajuurinen sana suovdnji ja se on tarkoittanut lumeen kaivettua (lämmitettyä) kuoppaa. Pohjoissaamessa sana esiintyy muodossa savdni. Suomen kielessä tunnemme sanan kieppi, joka tarkoittaa kanalintujen lumeen kaivamaa suojautumiskuoppaa. Riekkokin’ saunoo’ siis omassa saunassaan – kiepissään – kylmyyttä vastaan. Eräiden lähteiden perusteella on arvioitu, että sauna olisikin alun alkuaan tarkoittanut juuri talviasuntoa, jota on käytetty myös löylyn ottamiseen – siis eräänlainen talvisin ihmisten käyttämä ’kieppi’.
Sana olisi siis edellä viitatun ’arvauksen’ – tosiasiallisesti arvausta vahvemman - mukaan laina kuten ehkä enemmistö suomen kielen sanoista. Eihän lapsen usein ensimmäinen sana äitikään ole suomalainen, vaan se on tullut suomen kieleen muinaisgermaanisesta sanasta aithi.
Sana sauna palautunee oudolta näyttävään kantasuomalaiseen sanaan sakna. Yksi vaihtoehto on myös savna. Sanassa sakna esiintyvä äänneyhtymä kn on historian kuluessa muuntunut äänneyhtymäksi gn ja sitten muotoon un. Näin saknasta on tullut sauna. Näin sana kehittyessään yksinkertaistuu ja ääntäminenkin on näin taloudellisempaa. Tämäkään ei viene vielä sanan alkuperäisille syntysijoille.
Yksi vaihtoehtoa on lähteä etsimään sanan alkuperä saunan varhaisimmista vaiheista eli siitä mikä on ollut sauna -sanan merkityssisältö alun alkuaan. Se on merkinnyt lämmitettyä kiviröykkiötä, jota sittemmin suomen kielessä on kutsuttu kiukaaksi.
Indoeurooppalaisiin kieliin kuuluvissa kantakielissä on sana, jonka merkitys ja muoto antaa aiheen sakna- sanan sukulaisuuteen, jolloin siis sakna -sana olisi lainaa. Sakna on rekonstruoitu muoto – siis tutkijoiden päättelemä muoto. Kantagermaaniassa on sana stakka, joka palautuu muinaisgermaanian sanaan stagh-na, jolla on ollut edellä mainittu merkitys. Kyseinen sana lienee myös suomen takka -sanan alkujuuri. Muinaisgermaanian varhaisissa lainasanoissa st on muuttunut st > s. Näin on muotoutunut kantasuomen sana sakna. Se on merkinnyt jo alun alkuaan saunaa ja kiuasta – siis kylpypaikkaa ja sen lämmityslähdettä.
Romaanisissa kielissäkin on samajuuriset( stagh-na) lämmitettyä kylpytilaa merkitsevät sanat: italian stufa, espanjan estufa ja ranskan etuve. Nämä ovat todennäköisesti myöhäislatinan lämmittämistä merkitsevän verbin extufare jälkeläisiä. Englannin kielessä tunnemme myös samajuurisen kiuasta merkitsevän sanan stove. Sekin on varhaisemmin merkinnyt kylpy- tai höyrytilaa ja savuhormia – sittemmin kiuasta.
Venäjän kielen saunaa tarkoittava sana on banja. Sen alkujuuret ovat ovat latinan kielessä, jossa saunaa( kylpyhuone) tarkoittava sana on balneum. Feminiinimuotoinen balneae tarkoitti antiikin Roomassa yleisiä, neutrimuotoinen balnea yksityisiä kylpylöitä. Antiikin kreikan vastaava sana oli balneion.Venäjän kielessä saunaa merkitsevinä sanoina on käytetty myös sanoja laznja ja myln. Savusaunasta käytetään termiä ’tsornoje banja’ eli musta sauna ja tavallisesta saunasta termiä ’belyje banja’, joka tarkoittaa sananmukaisesti valkeaa saunaa.
Vihdan ja savusaunan kohtauspaikka. Kuva: Heikki K. Lyytinen
Saunavasta ja -vihta
Suomalaiseen saunakulttuuriin kuuluu oleellisesti vasta tai vihta. Se on yleensä rauduskoivun oksista tehty oksakimppu. Sillä vastotaan lyömällä kylpytilan löylyssä vartalon ihoa vasten. Vastamateriaalina voidaan käyttää myös pihlajaa, tammea, lehmusta ja katajaa. Joskus on haluttu tehdä ero vastan ja vihdan välillä, jolloin vasta merkitsisi selvästi pidempää ja pyöreää oksakimppua, kun taas vihta olisi selvästi lyhyempi ja litteämpi.
Ei ole vastakaan kantasuomalainen sana, vaikka siltä tuntuisi. Vasta -sanaa käytetään itämurteissa, kun vastaava sana on länsimurteissa on vihta. Vasta esiintyy suomenkielen itäisissä sukulaisissa: karjalan, lyydin ja vepsän kielissä. Vasta on ilmeisesti lainattu muinaisvenäjän sanasta hvost. Se on johdettu vastalla kylpemistä merkitsevästä venäjän verbistä hvostat. Muinaispuolan tshost oli nippu, kimppu ja häntä. Tsekin kielessä tshvostati tarkoittaa taas kylpyvastalla lyömistä. Muinaislaavilainen sana gvozdi on tarkoittanut metsää, jos sanaa halutaan hakea kaukaa. Vielä kauemmaksi päästään päädyttäessä antiikin kreikan sanaan bostrykhos, joka tarkoittaa lehvästöä ja häntää. Näin olemme jo vasta -sanan alkujuurilla.
Vaihtoehtoisten faktojen maailmassa on aiheellista tarjota toistakin selitystä. Se voisi olla laina myös ruotsin vastaa merkitsevästä kvast -sanasta. Kvast voi yhtä lailla olla venäjän vaikutusta. Tosin muinaisgermaanin kielessä on sana kwasta ja kwastu, jotka jo aikanaan tarkoittivat lehtipuun oksista koottua nippua, jota käytettiin kylvettäessä. Se juontuu indogermaanisista sanoissta guos, gues ja gus tarkoittaen tupsua. Keskiajan saksan kielen vastineita vastalle on useita: Wedel, Quaste, Queste ja Koste.
Vasta on vanhastaan tarkoittanut myös lehtiluutaa. Liivin kielessä luuta -sanalla on myös saunavastan merkitys lakaisuluudan lisäksi.
Läntisestä murresanasta suomen yleiskielen kotiutunut vihta esiintyy jo Mikael Agricolalla Raamatun syntiinlankeemuksen käännöksessä:
” Niin heidän molempain silmät aukenivat ja he äkkäsivät alasti olevansa, niin he sidoit fiikunalehtiä yhteen ja teit heillens vihtat.”
Aatami ja Eeva verhoutuivat siten viikunan lehdistä tehtyyn vihtaan. Paratiisin vihdat on kuvattu myös Suomen keskiaikaisissa kirkkomaalauksissa.
Muinaisvenäjässä esiintyy sana vyhot, joka tarkoittaa olkihuiskua ja pesutukkoa. Venäjän murteissa esiintyy vehot ja vihot. Venäjän kielen koivuvastaa merkitsevä sana on venik. On hyvin ilmeistä, että sana on tullut venäjän murteista ja mitä ilmeisimmin Viron kautta. Viron kielessä vihta on viht. Vihtuda on taas viron kielessä hutkia vihdalla ja kylpeä saunassa. Venäjän kielessä vastoa taas on parit’sja venikom, joka sananmukaisesti tarkoittaa ’höyrytellä vastalla’.
Vasta ja vihta eivät ole kuitenkaan suomalaiselle saunakulttuurille riittäneet. On syntynyt koko joukko vastaa ja vihtaa merkitseviä kielikuvamaisia sanoja. Simasulka ja satalatva esiintyvät Kalevalassa. Kansalliskirjailijamme Aleksis Kivi käyttää lehtivihkoa. Sakari Pälsi puhuu koivunlehväkimpusta ja kansanrunoudessamme tavataan vielä ilmaus ’ metsän pehmoinen käsi’. Vastasta on olemassa myös arvoitus: mikä on sata siskoa yhessä ymmyrkäisessä?
Vastan käyttöä ilmaiseva verbi ’vastoa’ taas on saanut rikkaudessaan mitä mielikuvituksellisimpia ilmauksia kuten esimerkiksi huiskia, huidella, huitoa, läiskiä, läpsytellä, mäiskiä, piestä, rapsutella, repsutella, ripsutella, ropsutella, ropsia, vihtoa. vihdotella ja vastotella. Eri murrealueet huomioon ottaen lista voisi olla vieläkin rikkaampi.
Mitä matkalta jäi käteen?
Sauna on aikoinaan pyritty todistamaan suomalaiseksi ”keksinnöksi”. Sitä se ei todellisuudessa ole, vaan kysymys on kulttuurilainasta, jossa on yhtälailla itäistä kuin läntistäkin vaikutusta. Aikamatka edellä käsiteltyjen saunasanojen alkuperään osoittaa, ettei saunasanastommekaan ole kaikilta osin omaperäistä. Saunasanastossamme on lainaa niin idästä kuin lännestä. Lainattujen sanojen alkuperäiset merkitykset kertovat myös saunakulttuurimme alkuvaiheista.
Kallio, Petri 2008 The Etymology of Finnish sauna ”Sauna”. Teoksessa:
Kees Dekker, Alasdair MacDonald & Hermann Niebaum (toim.) 2008. Northern Voices: Essays on Old Germanic and Related Topics Offered to Professor Tette Hofstra. Mediaevalia Groningana New Series 11. Leuven - Paris - Dudley, MA: Peeters.
Laaksonen, Pekka Kuka keksi vihtomisen? Tiede 23.8.2011
Lyytinen, Heikki, K. 2019 Maailman kylpykulttuureista savusaunan saloihin. Simaisiin terveyslöylyihin. Toistaiseksi julkaisematon käsikirjoitus.
Meri, Veijo 1980 Sanojen synty. Etymologian sanakirja. Jyväskylä: K.J. Gummerrus Oy:n kirjapaino
Ojajärvi, Aulis 1964 suomalainen sauna. Sauna-Seura ry:n julkaisuja 1. Helsinki
Pentikäinen, Juha (toim.) 2000 Löylyn henki. Kolmen mantereen kylvyt. Hämeenlinna: Kirjapaino Karisto Oy
Särkikoski, Tuomo 2012 Kiukaan kutsu ja löylyn lumo. Suomalaisen saunomisen vuosikymmeniä. Helsinki: Gummerus Kustannus Oy
Saunologian saunavieraana tässä artikkelissa on savusaunaharrastaja Heikki K. Lyytinen. Heikki kertoo kivuliaista muistoista oman savusaunansa tulipaloon liittyen, mutta paljastaa samalla mitä se opetti hänelle paloturvallisuudesta. Tästä tapauksesta saadaan kolme palontorjuntaopetusta, jotka pätevät myös tavanomaisten saunojen tulipaloihin varautumiseen.
Oma savusaunani valmistui kesällä 1995. Parin vuoden päästä elokuussa siitä tuli osittain palanut. Näin se leikillisesti ilmaisten laatusertifioitui, koska osin hiiltyneet hirret eivät enää helposti syty. Tämän jokainen nuotionkin sytyttäjä tietää, jos yrittää sytyttää nuotion osin palaneilla ja hiiltyneillä puilla. Hiiltyneet puut tarvitsevat nimittäin paljon korkeamman lämpötilan syttyäkseen kuin palamattomat puut. Tosiasiassa saunan palaneet puuosat pääosin uusittiin.
Savusauna oli rakennettu niin sanotusti kaikkien sääntöjen mukaisesti. Sammutustilanteessa palopäällikkö totesikin, ettei tämän saunan olisi pitänyt missään tapauksessa palaa. Toisin kuitenkin kävi.
Lämmittäjä oli onneksi lämmitettävän läheisyydessä, mutta selin lämmitettäväänsä. Näin ensi havainto uhkaavasta palosta jäi syttymishetkellä toteamatta. Havaintohetkellä peltikaton muovipinnoite oli jo ilmiliekeissä. Välitön reaktio oli veren adrenaliinipitoisuuden nostattama raivokas huudahdus: ”Nyt se palaa sittenkin – savusauna on tulessa!”
Nyt se palaa sittenkin – savusauna on tulessa!
Huudahduksessa oli vahva tunnelatausta. Olihan satojen työtuntien työ haihtumassa savuna ilmaan! Sen jälkeen soitto numeroon 112 ja tilanteen lyhyt kuvaus puhelimeen hälytyksen vastaanottajalle täsmällisten ajo-ohjeiden jäädessä hätäisiksi alkusammutukseen kiirehtimisen vuoksi.
Tässä vaiheessa palonsuojelu on myöhäistä. Kuvanlähde: Heikki Lyytinen
Opetus #1 – varaudu tulipaloon sammutusvälinein
Alkusammutus alkoi välittömästi samoin kuin palokunnan kärsimätön odotus. Koko paikalla ollut perhe ja juuri käymässä olleet vierailijat aloittivat veden kantamisen parin kymmenen metrin päässä olevasta järvestä. Vettä heitettiin vuoron perään kiukaalle ja katolle. Palopeitettä ei ollut silloin käytössä eikä myöskään sammutinta. Sittemmin molemmat ovat olleet saatavilla saunarakennuksessa.
Veden runsas syytäminen kiukaalle kostutti pesutilan niin, että palaminen ylimmissä hirsissä lähes tyrehtyi. Sen sijaan palo jatkui peltikaton alla, jossa kattotuolit ja ruoteet edelleen roihusivat .
Alkusammutus oli niin voimia vaativa, ettei osalla sammuttajista vesisanko enää pysynyt käsissä. Hiki virtasi kuin konsanaan savusaunassa. Mukana oli varmaankin myös ahdistuksen synnyttämää kylmää hikeä.
Opetus #2 – anna 112 hätäpalveluun tarkka osoite
Kaksi palokuntaa tuli paikalle viipyillen, koska ne olivat ajaneet harhaan ja väärälle savusaunalle. Palomiesten kertoman mukaan saunan omistaja oli siellä kaikessa rauhassa lauteilla harmaan löylyhöngän tussahdellessa räppänän raoista ja lakeisesta. Lieneekö kysymyksessä ollut palokunnalle ennestään’ tuttu’ savusauna?
Palokunnan tullessa lopulta oikeaan paikkaan liekkejä ei enää ollut katolla eikä kylpytilassa. Paksu savu tosin kohosi vain katolta. Kun peltikatto revittiin auki, havaittiin, että kattotuolit ja ruoteet olivat vielä tulessa. Niiden sammuttaminen jäi palokuntien tehtäväksi. Palo saatiinkin nopeasti hallintaan ja varsin vaivattomasti sammutetuksi.
Palopäällikkö totesi tehokkaan alkusammutuksen pelastaneen tällä kertaa saunan palamisen poroksi. Sauna saatiinkin runsaan kuukauden päästä omin voimin ja vakuutuksen tuella uudelleen kylpykuntoon. Kotivakuutus korvasi oman työn osuuden, kattopellit ja -rakenteet, kuumavesiasian, kiukaan arinat ja kiuaskiviä moneksi vuodeksi. Asian käsittelykin oli vakuutusyhtiössä joustavaa ja nopeaa: riitti kirjallinen kuvaus tilanteesta ja sen sopiminen, miten palovauriot korjataan.
Edellä kuvattu saunapalo oli siinä määrin kiinnostava, että se keräsi savusaunan rantapoukamaan varsin paljon uteliaita veneilijöitä ja muutaman purjeveneenkin. Herättäähän naapurin saunapalo enemmän vahingoniloa kuin aitoa myötätuntoa. Onhan elävässä tulessa iloa ja eloa, mutta vähemmän sääliä herättävää. Ehkä ihmisen tiedostamaton itsetuhon viettikin saa hetken nautintoa. Kun apua ei tällä kertaa huudettu, ei sitä myöskään saatu.
Erityisesti savusaunapalo koetaan ehkä harmittomaksi ja asiaan kuuluvaksikin. Nehän palavat joka tapauksessa ennemmin tai myöhemmin. Savusauna lisäksi katsotaan ylellisyydeksi eikä siten niin tarpeelliseksi. Siinä koetaan olevan kenties annos turhaa ja turhamaisuuttakin. Jotkut katsovat sen ’saunahifistelyksi’. Savusaunan paloon liittyy myös julkisuusherkkyyttä. Tavallisen saunan palossa ei näytä olevan juuri uutisarvoa – savusaunan kylläkin.
Sauna lämpiää - tässä kohtaa vielä hallitusti. Kuva: Heikki Lyytinen
Miksi palamaton sauna paloi?
Miksi sitten sellainen savusauna paloi, joka asiantuntijan mukaan piti olla ’palamaton’?
Yksi perustavimmista tekijöistä savusaunan paloturvallisuudessa on välikaton tiiviys räppänän ja lakeisen koon ohella. Tässä tapauksessa välikatto näytti tiiviiltä. Olihan välikaton päällä vahva palovillakerros. Yhtä asiaa sen enempää loppukatselmusvaiheessa kuin rakentamisvaiheessa ei kuitenkaan havaittu tai oivallettu rakennevirheen poikkeuksellisuuden vuoksi.
Käsillä oleva savusauna oli rakennettu pyöröhirsistä. Reunimmaiset kattotuolit oli kiinnitetty pyöröhirsiseinän kylkeen. Pyöröhirsien ja reunimmaisten kattotuolien väliin jäivät raot, jotka jäivät epähuomiossa tilkitsemättä palovillalla. Rakenteisiin sisältyi siis salakavala riski. Näin raot toimivat ’ hormeina’ erityisesti kiukaan puoleisessa päässä. Näin kiukaalta kokoava kuuma ilma ja sen mukana mahdolliset kipinät ja palokaasu pääsivät kattorakenteisiin, jotka kuumenivat yli syttymispisteen.
Saunan katto palon jälkeen. Kuva: Heikki Lyytinen
Kun tähän liittyivät vielä siinä vaiheessa pienehkö räppänä ja lakeinen, syttymissyy oli varsin luonnollinen. Sitä vahvisti vielä tuulinen sää ja ehkä sillä kertaa tottumattomuudessa yliviritetty lämmityskin, jolloin rakoihin syntyi tavanomaista suurempi veto. Olihan saunaa lämmitetty ongelmitta parin vuoden ajan edellä mainittujen riskitekijöiden vallitessa. Tässä tapauksessa kuitenkin syttymisraja ylitettiin.
Suunnitellen paloturvallisempi savusauna
Mitä edellä kuvatusta palamistapauksesta pitäisi oppia?
Savusaunan paloturvallisuudesta on huolehdittava jo saunan suunnittelu- ja rakentamisvaiheessa. Siinä erityisen tärkeää on rakentaa välikatto eristyksineen niin, että se on ehdottoman tiivis. Savun reitteinä ovat vain räppänä ja lakeinen. Niidenkin on oltava sopivan kokoiset. Jos edellä kuvatusta syystä kattorakenteet kuumenevat syttymispisteeseen, sauna saattaa syttyä tuleen saunomisen jälkeenkin tulen kytiessä kauankin välikaton yläpuolisissa rakenteissa.
Palon sattuessa alkusammutukseen tulee varata palopeite ja –sammutin, sammutusvettä ja sankoruisku. Lämmitystapahtumaa on valvottava sen joka vaiheessa huolellisesti. Jos tähän ei varaudu, palokunnan tullessa paikalle, palo on jo ehtinyt ’laatusertifiointia’ pitemmälle.
Palohälytystilanteessa tulisi antaa palokunnalle yksiselitteiset reittiohjeet. Kesämökkiolosuhteissa tiestö ei välttämättä ole selkeä. Oikealle sivuteille siirtyminen päätieltä ei useinkaan ole pulmaton. Kerrotussa tapauksessa ohjauduttiin läheiselle, mutta väärälle sivutielle.
Lopuksi oleellisena oppina on syytä aina varoa ylilämmittämistä kiuaskivien punaisuutta seuraamalla, ettei se kohoa pintakiviin saakka. Liian kuuma kiuas kuumentaa liiaksi myös koko kylpytilan. Se ei ole enää saunomiseenkaan miellyttävä ja millään tavoin terveellinen. Savusaunaviisautta on lämmittää saunan kiuas pienellä tulella tavanomaiseen saunaan verrattuna ja muistaa, että oleellista on lämmittää nimenomaan kiuasta eikä niinkään saunatilaa.
Saunologin loppusanat:
Järkevin saunaturvallisuusteko on aktiivisesti ehkäistä tulipaloja ennalta. On kuitenkin realismia varautua tulipaloon hankkimalla palovaroitin, vaahtosammutin, sammutuspeite, tikapuut ja vaikka Heikin mainitsema sankoruisku. Kun tuli lyö räppänästä on myöhäistä lähteä näitä ostamaan.
Savukiukaan kannen avulla voi hoitaa kiukaan puhtaaksi polton kätevästi. Kansainvälisen savusaunaklubin suosituksista savusaunan paloturvallisuuden parantamiseksi voit lukea Seppo Leskisen haastattelusta. 112 älypuhelinsovellus ratkaisee paikannushaasteet myös automaattisesti.
Heikin mainitsema hiiltyminen suojaa puuta, koska hiilen syttymislämpötila n.800c on olennaisesti puun kaasuuntumislämpötilaa korkeampi. Siksi myös tulitikusta jää musta hiilen pätkä käteen, jonka voi sopivassa lämpötilassa polttaa. Palamisen fysiikasta lisää erillisestä artikkelista.
