Skip to content

Vaihtoehtoja painovoimaisen ilmanvaihdon toteuttamiseen

Painovoimainen ilmavaihto on saunan suunnittelun suurimpia mysteerejä. Tämä artikkeli esittelee neljä erilaista vaihtoehtoa erityisesti puukiukaalla lämpiävän saunamökin painovoimaiseen ilmanvaihtoon. Lisäksi voivotellaan sitä, ettei kukaan tiedä ultimaalista ratkaisua tähän vaivan ja haastetaan lukijat ilmiantamaan parempia ratkaisuja!


23.4.2020 Päivitys: yksi lukijan ratkaisu lisätty artikkelin loppuun!

Painovoimainen ilmanvaihto on saunologian jännittävin osa-alue. Siitä ei nimittäin kukaan tiedä kaikkea - tai oikein mitään sillä asia ei ole vakavasti tutkittu tietääkseni ollenkaan. Painovoimainen ilmanvaihto on myös vuosien varrella kerännyt Saunologian lukijoilta enemmän kysymyksiä kuin mikään muu (kts. alkuperäinen artikkeli painovoimainen ilmanvaihto). Niinpä on aiheellista laventaa näkemystä luonnollisen ilmanvaihdon moninaisista toteutusvaihtoehdoista tämän artikkelin verran. Tässä käydään läpi joitakin jo kirjassani esiteltyjä ratkaisuja, joita painovoimaisessa ilmanvaihdossa voi hyödyntää. Esitystapa on kuitenkin kirjaa suppeampi ja suosittelen asiasta kiinnostuneita lukemaan myös kirjan version tarinasta.

Ensisijaisesti ajateltu sovelluskohde ovat puulämmitteiset saunamökit. Muihin kohteisiin ideat soveltuvat rajoitetusti. Alkupuheeksi on tunnustettava, että aivan liian paljon  tässä esitystä asiasta ei perustu muuhun kuin yhdistelmään auttavaa teoriaa ja irtonaisia käytännön havaintoja, mutta tämän parempaa pohjatietoa ei ole suomalaisen  saunan piiristä valitettavasti toistaiseksi saatavilla.

Väärinkäsityksiä ja ennustamattomuutta

Eräs pahimpia väärinkäsityksiä, johon jo edellisessä artikkelissa puutuin, on se, että samasta huoneesta lämmitettävä, jatkuvalämmitteinen (eli tavallinen) puukiuas automaattisesti takaisi ilmanvaihdon toimivuuden. Kiuashan kierrättää n 10 m3 ilmaa jokaista poltettua kuivaa puukiloa kohden (tarkka määrä riippuu ilmakertoimesta, mutta tämä on Itä-Suomen tutkimushankkeen 2019 raportin  mukainen keskiarvo). Totuus on toinen.

Puukiuas ei auta, jos ilmankierto on pielessä! Raikas korvausilma voi kyllä virrata vuolaasti saunaan, mutta jos se päätyy saman tien kiukaan tulipesään, ei se paranna  saunojien kokemaa ilman laatua.

Puukiuas ei auta, jos ilmankierto on pielessä!

Toimivan ilmanvaihdon kaksi tärkeää piirrettä ovat:

1) Raikkaan ilman riittävä määrä ja

2) raikkaan ilman riittävä sekoittuminen saunailmaan.

Painovoimaisen järjestelyn kanssa ilmamäärän suhteen ei pitäisi tulla ongelmia, ei puun polttamisen vuoksi, mutta sekoittuminen on haastavaa. Lopputulos voi olla erinomainen tai surkea. Paljon riippuu kiukaasta ja ilmanvaihdon järjestelymahdollisuuksista.

Eräs klassinen esimerkki puuhan haastavuudesta on se, että jos saunamökissä tekee vaikkapa metrin korkeudelle seinään ilmanvaihtoaukon, on lähes mahdoton arvata - kaikkia muita aukkoja tutkimatta - kumpaan suuntaan ilma siitä kulkee! Mitä ylempänä se on, sitä todennäköisemmin suunta on ulospäin, mutta ei välttämättä. Itse olen istunut mobiilisaunassa jossa ilman suunta tämän tästä vaihteli.

Mahdollisia ratkaisuja

Painovoimaiset iv-ratkaisut perustuvat yleensä hormivaikutuksen tai löylyn ilmanpainetta muuttavan vaikutuksen hyödyntämiseen. Esitän seuraavaksi neljä mallia, jotka on suunnattu jatkuvalämmitteisiin puusaunoihin. Ensimmäinen tosin toimii vaikka savusaunassa:

  1. Rakolautalattia
  2. Korvausilmakiihdytin
  3. Esimerkki: Professori Unto Siikasen sauna
  4. Esimerkki: seinäventtiili

Näiden ratkaisujen keskeinen ero on siinä, miten ilman sekoittumisesta pyritään varmistumaan ja miten luotettavasti ne toimivat.

200303-painovoimainen-ilmanvaihto-saunassa
Painovoimainen ilmanvaihto saunassa - erilaisia ratkaisuja

Näiden lisäksi nimeän kaksi ratkaisua, joita en suosittele:

  • Maanalainen kanava, joka päättyy kiukaan välittömässä läheisyydessä
  • Korvausilmaventtiili korkealla kiukaan vastaisella seinällä

Puukiukaan viereen päättyvä kanava, jonka lähtö on korotettu ainakin metrin lattiatasoa korkeammalle ulkona, toimii ilmamäärän kannalta hyvin. Se toimii itseasiassa jossain määrin sähkökiukaan kanssa. Ongelma on kuitenin se, että koko ilmamäärä saattaa imeytyä suoraan kiukaaseen sekoittumatta lainkaan, sillä tulipesän imu on paljon kovempi kuin kiukaan sisäinen noste. Myöhemmin esiteltävä korvausilmakiihdytin on yksinkertainen ratkaisu tähän.

Ylhäällä seinällä sijaitseva tuloventtiili voi toimia kohtuullisesti sekoittumisen näkökulmasta. Kylmällä säällä se kuitenkin aiheuttaa helposti tuntuvaa vetoa, koska virtaus on varsin suuri. Lisäksi siinä ilman suunta voi löylyn vaikutuksesta välillä kääntyä. En tästä syystä sijoittaisi korvausilmaventtiiliä saunassa jalkalaudetasoa (löylytasku) ylemmäs.

Vesa Leskisenoja suosittelee keksimäänsä Veskuair-ilmanohjainta myös painovoimaisen ilmanvaihdon saunoihin. En ole kuitenkaan ottanut sitä suosittelulistalle ennenkuin olen päässyt sitä testaamaan, mutta kannattaa tutustua!

Rakolautalattia

Rossipohjaiseen saunamökkiin sopiva lattiaratkaisu on reikäinen lattia. Kun lattialautojen väliin jää systemaattisesti rakoja ulkoilmaan, niin ilmaa tulee tasaisesti sisälle koko lattian alueelta.

200303-painovoimainen-ilmanvaihto-rakolattia
Painovoimainen ilmanvaihto saunassa - rakolattia

Tämä ratkaisu toimii myös vaikkei saunaa jatkuvasti lämmitettäisi löylyhuoneessa. Malli edistää sekoittumista sekä kiukaan lämmetessä että löylyä heitettäessä. Löylyn höyrystyminen kiukaalla muodostaa nopeasti tilavuudeltaan suuren määrän vesihöyryä (jopa yli kuutio höyryä per litra vettä). Tämä työntää ilmaa löylyhuoneesta ulospäin. Jos olet huomannut oven joskus avautuvan löylyä heitettäessä, kysymys on juuri tästä. Mikäli lattiassa on reikiä, tapahtuu ilman poistuminen sieltä ja löylyn tasauduttua uutta ilmaa tulee tilalle. Kokemusta mukaan ja pienellä onnella ilma sekoittuu mukavasti.

Korvausilmakiihdytin

Olen nimennyt korvausilmakiihdyttimeksi ratkaisun, jossa puukiukaan vierelle rakennettua lattian alaista korvausilmakanavaa jatketaan metalliputkella (paremman puutteessa taipuisa alumiininen ilmanvaihtoputki) kiukaan kivipinnan yläpuolelle. Tämän jälkeen kiuas lämmittää putkea ja siihen syntyvän hormivaikutuksen sekä kiukaan tulipesän aiheuttaman alipaineen yhdistelmä imee korvausilman kiukaan päälle, josta kohoava lämmin ilma ja löyly pakottavat sen sekoittumaan huoneilmaan.

1708024-korvausilmakiihdytin-_092704
Ruma, mutta toimiva. Korvausilmakiihdytin alumiinisesta ilmastointiputkesta. 125 mm putken alapää peittää lattiassa olevan 100 mm reiän. Jatkuvalämmitteisen kiukaan ulkokuoren lämpösäteily lämmittää kiihdytysputkea ja viileä korvausilma nousee hormivaikutuksen ansiosta kiukaan päälle, palamisen aiheuttaman alipaineen lisäksi. Pat.pending.

Keksin ja havaitsin itse tämän  toimivaksi oman mökkisaunani surkeaan ilmanlaatuun. Myöhemmin olen huomannut muidenkin tehneen saman keksinnön, joten patentoiminen  tai tavaramerkkisuojaaminen on jäänyt sikseen... Se, että erilaisia variaatioita on nähty siellä ja täällä, lupaa että keksintöä voi pitää toimivana.

200303-painovoimainen-ilmanvaihto-lattiakanava
Painovoimainen ilmanvaihto saunassa - ratkaisuvaihtoehto lattianalainen kanava ja korvausilmakiihdytin

Putki tai iv-kanava on haastava integroida kiukaan vierelle huomaamattomasti. Paras vaihtoehto on mahduttaa putki kiukaan ja seinän/nurkan väliin. Tämä vaatii etukäteissuunnittelua ennen saunan rakentamista, eikä yleensä onnistu jälkiasennuksena. Tätä ratkaisua suunniteltaessa uuteen saunaan kannattaa huomata pari muutakin asiaa. Edesmennyt professori Erkki Helamaa ja keksijä Vesa Leskisenoja suosittelevat ettei putkessa ole suoraa kulmaa, kun ilmaa ohjataan kiukaan päälle. Kondenssiveden poistosta täytyy myös huolehtia.

Professori Unto Siikasen sauna: muuri korvausilma hormina

Rakennustekniikan alan oppikirjoja kirjoittanut Oulun yliopiston emeritusprofessori Unto Siikanen on suunnitellut omaan saunamökkiinsä hienon ilmanvaihtoratkaisun. Unton saunassa on kiukaan taakse tehty tiilinen palomuuri. Tämä on vielä vielä tavallista, mutta tämä muuripa on kuitenkin irti takaseinästä ja kohoaa melkein muttei ihan lakeen asti. Lattia loppuu kuitenkin muuriin eli muurin takainen osa on käytännössä ulkoilmaa.

Unto-Siikanen-SAUNA-pv-iv-yhdistetty
Professori Unto Siikasen suunnittelema saunamökki nokkelalla ilmanvaihtoratkaisulla.Kuva (C) Unto Siikanen

Tämän rakennelman juju on se, että kiukaan lämmittäessä muuria, myös muurin takana oleva ilmamassa alkaa kohoamaan, nousee lakeen ja pääsee sekoittumaan saunailmaan, koska muuri on ylhäältä auki ja kiukaan paloilmanotto aiheuttaa imua. Muita tuloilma-aukkoja ei ole erikseen tehty.

Siikasen mukaan tämä toimii mainiosti. Sanomattakin selvää, ettei järjestely onnistu ilman suunnittelua jo saunan rakennusvaiheessa.

Neljäs esimerkki: ilmanvaihto lukijan saunaan

Sain tammikuussa 2020 seuraavanlaisen kyselyn:

Meillä ollut aiemmin rossipohjainen löylyhuone, jossa seinän ja lattian välissä on ollut ilma-aukko.  Nyt tehtiin saunaremppa, jossa löylyhuoneen lattiasta tuli kiinteämpi eikä ilmastointia enää ole.  Löylyhuone on n. 16 m3 kooltaan. Puulämmitteinen kiuas on vasten kiviseinää ja lauteet sitä vastaisella seinällä.  Miten ilmastointiaukot kannattaa sijoittaa?  Pistetäänkö tuloilma-aukko seinään lattian rajaan saunalauteiden alle ja poistoilma-aukko sitten seinään katon rajaan.  Riittääkö yhdet venttiilit (yksi tuloilma ja yksi poistoilma aukko) vai pitääkö niitä olla useampia.  Venttiilejä näytti olevan halkaisijaltaan 100 ja 125 mm. Kumpi koko sopii tähän tilaan?

200303-lukija-puusauna-pv-iv
Saunologian lukijan kuva puulämmitteisestä saunasta, jossa ilmanvaihtoratkaisu vaihtui.

Vastaukseni:

"Jos haluatte yksinkertaisen ratkaisun, niin venttiilit jonnekin ikkunan tienoille, etäälle kiukaasta, vaikka 50 cm lattiasta ylöspäin. Mitä kauemmas kiukaasta sen saa, sitä paremmat mahdollisuudet pitäisi olla ilman sekoittumiseen. Ylälaude ei taida olla ihan kiinni seinässä, se parantaisi ilman liikkumista kokonaisuudessaan.

Läpivienti kannatta putkittaa, mahdollisesti eristää, riippuu millainen ukoseinä on. Massiivihirsiseinän kohdalla kondensoituminen ei aiheuttane ongelmia. Yleisesti ottaen suosittelisin vaikka kahta 125 mm tarpeen mukaan suljettavaa venttiiliä, mutta yhdellä 100 mm voi aloittaa. Jos kyseessä on hirsiseinä, voi aukkoa myöhemmin suurentaa, paikkaaminen ei ole kivaa puuhaa.

Astetta hienostuneempi vaihtoehto olisi putkittaa ilma kiukaan vierestä ylös sen päälle (esim. oven vastaiselta seinältä), mutta tämä on sitten jonkun verran hankalampi integroida tyylikkäästi noin siistin näköiseen saunaa."

200303-painovoimainen-ilmanvaihto-seinaventtiili
Painovoimainen ilmanvaihto saunassa - venttiili seinässä, laudetason alapuolella, mahdollisimman kaukana

"Poistoilma (suljettava) pitäisi sijoittaa mahdollisimman korkealle huonetilaan. Se avataan vasta saunomisen loputtua ja samalla poltetaan vielä yksi pesällinen puita. Periaatteessa ikkunaa voisi käyttää samaan tarkoitukseen, mutta se on sitten ilmasto-olosuhteista kiinni miten se toimii (tuulee, sataa). Ikkuna on myös tarkoitukseen yleensä turhan suuri ja sen sulkemista pitää pian juosta takaisin saunaan."

Viides vaihtoehto: lukijan malli

Lukija pohjanmaalta paljasti minulle yhden itse tehdyn ratkaisun. Tässä säädettävässä mallissa jatkuvalämmitteiseen puusaunaan tuotiin korvausilmaa lauteiden alta nousevalla putkella, joka ulottui kiukaan ylätasolle. Ottoaukko oli parikymmentä senttiä lattian yläpuolella ja jatkui tästä lautatunnelin ja viemäriputken kautta kohti kiuasta. Ratkaisun tyylikkäin yksityiskohta oli se, että kiuasta kohti viettävän putken kulmaa oli mahdollista muuttaa putkea laskemalla tai nostamalla. Tällä tavalla voi ilman sekoittumista säätää ja jossain määrin vaikuttaa esimerkiksi siihen, sekoitetaan ilmaa eri tavoin lämmityksen ja saunomisen aikana. Säätäminen tapahtui putkeen liitettyä puista sauvaa liikuttelemalla lauteilta käsin.

Täydet pisteet kekseliäisyydestä!

Tiedätkö paremman ratkaisun? Kerro!

Näiden vinkkien avulla pitäisi saada ilma liikkumaan ja kiertämään puusaunassa. Kokonaisilmanlaadun voi pilata vielä moni muukin asia (siivottomuus, kosteus, väärä pintakäsittely...), mutta näillä perusteilla tehty ratkaisu on uskoaksi satunnaista aukkoa parempi.

Olen kuitenkin kiinnostunut kuulemaan mikäli sinä tiedät jonkun patenttiratkaisun painovoimaisen ilmanvaihdon toteutukseen! Kommentoi tai lähetä sähköpostia. Myöhemmin vuonna 2020 tulemme Saunologiassa näkemään koneellisen ilmanvaihdon erikoisuuden, jonka voi yhdistää myös luonnollisen ilmanvaihdon saunaan… siihen asti operoidaan ekologisesti painovoiman turvin!

Suurkiitokset Unto Siikaselle mahdollisuudesta jakaa ratkaisumalli ja Vesa Leskisenojalle kommentoinnista!

20 thoughts on “Vaihtoehtoja painovoimaisen ilmanvaihdon toteuttamiseen

  1. risto salo

    hei
    olen ratkaissut ilmanvaihdon seuraavasti:
    koko saunan lattia on irti seinistä siten, että saunaa kiertaa noin 20 mm rako lattiassa.
    seinä on eristytty uretaanilla ja pystykoolaus on toteutettu siten, että em. rako jää panelin ja seinän väliin.
    Eli ajatus on kuten mainitsemassasi professorin tiilillä toteutetussa versiossa, mutta elegantimpi ja edullisempi.

    ilma nousee eristeen ja panelin välissä katonrajaan, missä on koko saunaa kiertävä 20 mm rako siten, että kattoa on pudotettu hieman. jolloin ko. rako näyttää tummalta kattolistalta.
    Puukiuas imee ilmaa alhaalta ja korvausilma tulee tasaisesti ylhäältä panelin lämmittämänä ja tasaa saunan lämpötilaeroja.
    Ratkaisu on osottautunut hyvin toimivaksi vedon tunnetta ei ole ja ilma on raikasta. Etuna on myös se, että sauna kuivaa hyvin.
    Tämä ratkaisu lienee toteutettavissa myös olemassa oleviin saunoihin kun se vie tilaa vain noin 40 mm tai jos rakentaa uutta ei vie tilaa lainkaan koska tuuletusrako toimii nyt ilmakanavana/esilämmittimenä.

    Vastaa
  2. Dan

    Thanks so much for this -- it is awesome!! I'm hoping for a quick clarification. I have a barrel sauna that I'm building (...I know dumb American, in hindsight wish I was building a cabin for lots of reasons) ... anyways! given I have a barrel, I'm interested in the "Replacement Air Accelerator" option. Just to clarify, do you need an exhaust or outake in the sauna (other than the wood stove chimney)? I see the intake clearly in the description but unclear if you also need an outtake option beyond the air being sucked out by the chimney itself.... thanks so much for this article, it is awesome!!!

    Vastaa
      1. Dan

        Yes I have a wood burning heater. My question is: do you need an air outtake / outlet in the sauna? Of course my wood heater has a chimney. Just wondering if I need an additional air outlet in addition to the chimney?

  3. Sauli

    Olen pitkään pähkäillyt korvausilman ohjaamista lattianrajassa kiukaan puolessa välissä olevasta 75mm kanavasta litteällä putkella kiukaan yläpuolelle. Nyt kuitenkin luin uutta kiuasta etsiessä Misan ohjeita ja niissä sanotaan, että korvausilma pitää ohjata kiukaan alas ja kiuas kierrättää ilmaa itse ilmeisesti hieman sydän kiukaan tapaan. Pienessä saunassa on selkeästi ongelmana liian vähäinen happi ja viileät varpaat. Mitä tuumaat olisiko kuitenkin järkevintä ohjata korvausilma kiukaan yläpuolelle? Vaihtoehtoinen korvausilma pääsee saunan oven alta. Kaikkihan selviäisi kokeilemalla, mutta ei viitsisi montaa kertaa irroitella kiuasta putkien virittämistä varten kun reikä on kiukaan ja seinän välissä ja rakoa on vain kuutisen senttiä

    Vastaa
    1. Lassi A Liikkanen

      Yleisohjeena laittaisin raikkaan ilman aina kiukaan päälle. Jos kiuas lisäksi kierrättää ilmaa niin siinä ei häviä mitään, mutta en luottaisi siihen liikaa.

      Vastaa
      1. Sauli

        Näin sen verran vaivaa, että muokkasin saunakanavan toisesta puolikkaasta sopivan siistin putken seinää pitkin kiukaan yläpuolelle. Vaihdoin samalla Misan 11208 kiukaan, mutta myyjä myi isot kivet enkä ajatellut asiaa tarpeeksi. Lopputuloksena pieni sauna lämpenee pesällisellä sataan ja kivet on kylmät. Otin vanhoista kivistä puolet pieniä uusien sekaan ja tilanne parani tosi paljon, mutta saa lämmittää tosi pienellä liekillä ja pitkään. Misa on läpivirtaava kiuas niin tuolla vaikuttaisi olevan järjettömän iso vaikutus. Olisi pitänyt lukea käyttöohjetta jossa sanotaan, että pitää laittaa pieniä.

        Johtuu se nyt sitten ilmaa kierrättävästä kiukaasta tai korvausilman siirrosta niin ero hapen määrässä on häkellyttävä. Saunassa jaksaa olla paljon pidempään vaikka se on kuumempi. Mielenkiintoista puuhastelua 😀

  4. Aitomökki

    Ensi kesänä pitäisi rakentaa mökille sauna ja suunnitelmat ovat hyvää vauhtia täyttämässä ruutupaperivihkoja (no, elektronisia sellaisia, mutta kuitenkin).
    Nyt näyttäisi siltä, että saunan nurkkaan tulee AK-57. Toisena seinänä tiili- tai harkkohormi ja toisena ulkoseinä harkoista. Ensimmäisenä vaihtoehtona mietin lattianalaista kanavaa, mutta jäin sitten miettimään kondenssin vaikutuksia (varsinkin talvella). Entäpä jos aitokiukaan taakse nurkkaan tekisi vain läpiviennin ja tulon? Oman käsityksen mukaan nurkkaan jäisi hormina tomiva tila, josta tuloilma nousisi ylös kiukaan päälle. Poisto sitten pesuhuoneen puolelta, katon rajasta (saunan oven alla luonnollisesti rako tässä mallissa). Karkaisiko tuossa tuloilma suoraan pukuhuoneen puolelle, eli pitäisikö sittenkin laittaa mutka ja tuoda putkessa ilma kiukaan päälle?
    Artikkelissa mainittua tulon nostamista ulkopuolella en oikein hahmota, mutta sen voi sitten tehdä jälkikäteen jos tarpeen.

    Vastaa
    1. Lassi A Liikkanen

      Hei,
      Kertalämmitteinen kiuas on ilmanvaihdon kannalta pieni haaste. Ilmanvaihdon virtaukset jäävät väistämättä pienemmiksi. Pyöreän putken sijoittaminen sisääntulevan kanavan päähän ja ilman nostaminen tästä kiukaan päälle on ainakin todettu toimivaksi.

      Ulkoupuolella nousulla tavoitellaan pientä paine-eron lisääntymistä, samaan tapaan kuin korkeammalla savuhormilla vetoon, mutta toiseen suuntaan. Järkevissä mitoissa höyty on kyseenalainen. Tuuletuspaalu on kuitenkin fiksu estämään tulon jäämistä lumen alle.

      Vastaa
  5. Matti Skytén

    Kiitos sivustosta. On ollut mielenkiintoinen, ja hyödyllinenkin, arvaan.

    Tuumitaan tässä pesusaunaa sähköttömään saareen. Olen ihan ymmärtämätön rakennusasioissa, mutta nykyään kuukkelilla löytää timantteja, tai tuhkaa.

    Ilmanvaihdosta tässä olen aprikoinut seuraavaa. Harkkohormeista näyttää nykyään löytyvän myös sellaisia, joissa on myös korvausilmakavana, siis piipussa alaspäin. Tuollaisessahan arvattavasti saisi korvausilman kivitilan korkeudelle ilman rumia putkia. Kun nimittäin katkaisi korvausilmakanavan riittävän korkealta.

    Miltä tämä ajatus tuntuu, ja tarvitaanko runkoon muita reikiä?

    Vastaa
    1. Lassi A Liikkanen

      Hei,
      Näissä vaihtoehdoissa kysymys on siitä, onko korvausilma tarkoitettu suoraan tulisijaan vai ilmatilaan.

      Kehtaisin väittää, että ilman saaminen ilmatilaan hormista ei ole kovin helppoa. Tulisija toki imee ilmaa, mutta mikä takaa sen mistä ilma todella otetaan?

      Esimerkiksi Härmä AIR In piippu edellyttää käsittääkseni myös tulisijalta rakennetta, jossa tarjoalla oleva ilma pääsee tulipesään. Täytyypä kysyä sieltä.

      Vastaa
  6. ml

    https://www.vtt.fi/inf/pdf/tiedotteet/1992/T1431.pdf

    Sivun 18 kuvassa 10 kerrotaan kaikki oleellinen. Koneellinen ilmanvaihto mutta toimintaperiaate on sama saunoissa missä on jatkuvalämm.kiuas kiukaan (hormiveto) toimiessa poistona. T4 ainoa toimiva ratkaisu nykyisillä kiukailla ja hyvin toimiikin ehtona että tulo on toteutettu tavalla mikä poissulkee vaaran että siitä tulee poistokanava.

    Vastaa
  7. Jarmo Antikainen

    Olen todennut jatkuvalämmitteisen kanssa hyvin toimivaksi Salvos-talon ratkaisun, jossa rossipohjalla olevan saunan lattian ulkoseinän vierustoja kiertää 1-2 sentin rako. Lisäksi siihen liittyi minulla kiukaan takana laatoitettu palosuojalevy, jonka takaa rako nousee 2 m kiukaan yläpuolelle. Eli esitetyistä ratkaisuista melkein rakolattian ja professorin keksinnön yhdistelmä.

    Vastaa
  8. Mutulogi

    “Puukiuas ei auta, jos ilmankierto on pielessä! Raikas korvausilma voi kyllä virrata vuolaasti saunaan, mutta jos se päätyy saman tien kiukaan tulipesään, ei se paranna  saunojien kokemaa ilman laatua.”

    – Huolimatta tulipesän ja ulkovaippojen välisistä ilmavirtauskanavista jotka muodostavat voimakkaan ilmavirtauksen rakenteiden kuumuessa (järjen- fysiikanvastainen ilmiö – Ilmavirtaus em:ssa kanavissa on suuri ilman että siihen sekoittuu kylmä eli raskas korvausilma). Jos toimisi korkeita hiilidioksidipitoisuuksia ei esiintyisi painovoim. saunoissa jatkuvalämm.kiukailla tulon sijoituksen ollessa lähes merkityksetön asia.

    “Eräs klassinen esimerkki puuhan haastavuudesta on se, että jos saunamökissä tekee vaikkapa metrin korkeudelle seinään ilmanvaihtoaukon, on lähes mahdoton arvata – kaikkia muita aukkoja tutkimatta – kumpaan suuntaan ilma siitä kulkee! Mitä ylempänä se on, sitä todennäköisemmin suunta on ulospäin, mutta ei välttämättä. Itse olen istunut mobiilisaunassa jossa ilman suunta tämän tästä vaihteli.”

    – Jos lauteiden yläp. on avonainen räppänä (jälkikuivaamiseen) eikä korvausilmaa pääse saunaan muualta, löylyä lyötäessä räppänästä poistuu ilmaa ja vastaavasti se muuttuu tuloksi kun ei heitetä löylyä kiukaan ottaessa alipainevaiheessa ilman palamiseen mistä sen saa.

    Puuhan haastavuudesta kertoo myös se, että maassa missä on miljoonia saunoja yhden totuuden sauna-asiantuntijoita löytyy lähes saman verran itseni edellisiin mukaan lukien ymmärryksellä ettei siihen ole välttämättä perusteita olemassa. Pohjustuksen kautta ohessa mielipiteitä aiheesta painovoimainen ilmanvaihto vaihtoehtoisine toteutustapoineen. Paino sanalla mielipiteitä.

    1. Rakolattia- Ei toimi (korvausilma menee palamiseen sekä sitä kautta hormin kautta ulos sekoittumatta löylyn sekaan). Vastaa tilannetta missä tulo on sijoitettu alas lattiarak. ollessa kiinteitä (lattiatasolla oma ilmavyöhykkeensä ja sen yläpuolella omansa – Ongelman ydin korvausilman mennessä kiukaan kautta harakoille, löylyissä korkeat hiilidioksidipitoisuudet em:sta syystä).

    2. korvausilmakiihdytin- Toimii edellytyksellä että on ainoa tulo hormivaikutusta ei tarvita eikä se ole edes toiminnan edellytys. Oleellista tulon toteutus missä ilmavirtaus on alhaalta ylös jopa vaakana voi toimia. Miksi erillisiin putkiviritelmiin on päädytty pääasiallisena syynä edelliseen ns. jälkiasennus todetessa alkup. korvausilmaratkaisu toimimattomaksi. Aika lailla turhake jos kiuas saa palamiseen tarvitsemansa ilman helpommin toisaalta. 

    Professorin versio (3) toimii mutta ei hormivaikutuksen seurauksena vaan sen, ettei kiuas saa muualta palamiseen ilmaa ja sen, että ilma ohjataan löylyjen sekaan oikeaoppisesti kiukaan yläpuolelta ilman mahdollisuutta että tulo voi muuttua poistoksi. Voi vain toivoa että muuri lämpenee määrissä, ettei muurin ja hirsiseinän välinen ilmarako kostealla ulkoilmalla kastele hirsiseinän sisäpintaa ilman että se pääsee kuivumaan? Sama idea toteutettavissa helpommin esim. lisäämällä hormiin ylimääräisen hormikanava jossa on avoinainen alaosa lattian alap. miel. suljettavalla tulosäleiköllä kiukaan kivipinnan yläpuolella jonka yläpuolella vielä oma sulkupeltinsä (lämmitysvaiheessa säleikkö kiinni ja pelti auki tai kiinni. Saunottaessa säleikkö auki ja pelti kiinni. Saunominen jälkeen säleikkö edelleen auki minkä jälkeen avatessa pelti ko. hormi toimii saunan jälkikuivaamisen edistämisessä räppänän tavoin). 

    4, Seinäventtiili- Ei toimi venttiili alas sijoitettuna ja vielä kaukana kiukaasta pahentaa tilannetta lattiatason ollessa kylmä tulolta kiukaalle asti (veto). Jos tulo on alhaalla sen tulee olla lähellä kiuasta esim. 50cm. etäisyydellä ja silloinkin kohdistetusti mutkalla kohti kiuasta. Nyrkkisääntönä tulon koolle hormin koko hormivedon määrän määritellessä ilmamäärät mitä tulosta saunaan saapuu. Erillinen muuripata vaatii korvausilmamäärien kasvattamista mikäli padassa on tulet saunomisen aikana (pelti auki).

    Ainoa toimiva ratkaisu (kaikki mahd. versiot tullut kokeiltua myös ne virheelliset) nykyisillä kiukailla tulon sijoittaminen toimivalla ratkaisulla kivipinnan yläpuolelle (ainoana tulona) korvausilman noustessa löylyn ja lämpimän ilman nosteen mukana kiukaan kattoon, katosta kohti peräseinää, sen saavuttaessaan alas (ylälaude irti seinästä muotolauteille ehdoton ei) ja alhaalle saapuessaan poistuu kiukaalle ja kiukaan kautta hormiin (toimiva ilmankierto sekä -vaihto painovoim. saunassa). Ainoa toimiva ratkaisu siis ja hyvin toimiikin mutta sisältäessään myös paljon puutteita (energiahukan määrät huomattavat ylösnostovaiheessa ja saunottaessa) joiden takia itse olen kompromissiratkaisuna tehnyt muutoksia kiukaaseen (tulo alhaalla) lopputuloksella missä kiuas toimii korvausilman ohjaajana saunojille. Ei toimi lähellekkään yhtä hyvin kuin tulo kiukaan päällä ratkaisu mutta riittävästi sulkien pois ongelmat mitä tulon sijoitus kivipinnan yläpuolelle saunaan tuo.

    Vastaa
    1. Lassi A Liikkanen

      Hei,
      Kiitos aiheellisesta kommentista, perusteltuja mielipiteitä!
      Muistan, että energiatehokkuudesta on aiemminkin puhuttu, mutta en ole itse pitänyt sitä niin tärkeänä kuin saunomismukavuutta. Toki tuota ylimääräistä vetoa ei kukaan halua saunaan.

      Puhut hiilidioksidipitoisuuksista, onko sinun ollut mahdollista havainnoida saunojen hiilidioksipitoituuksia? Olen itse selvitellyt asiaa, mutta ei olla vielä ihan testiasteella.

      Lassi

      Vastaa
      1. m.logi

        Valitettavasti omalla kohdalla kroppa on se joka kertoo lähes poikkeuksetta toimiiko saunassa ilmanvaihto vai ei oli se sitten koneellinen tai painovoimainen. Jos toimii ei ongelmia löylyissä pystyy olemaan ongelmitta niin kauan kun lämpörasituksen rajat tulee vastaan ja vastaavasti, jos ilmanvaihto ei toimi ilmenee se nopeasti viimeistään jäähyille poistuessa. Sekavuutta, pahoinvointia, huimausta jne. saunomiskokemuksen ollessa kaikkea muuta kuin onnistunut. Esimerkkinä edellisestä sähkösauna jonka löylyistä pitää poistua kytkemään koneellinen ilmanvaihto päällesaunomisen jatkamisen mahdollistamiseksi jos se on unohtunut tehdä ennen saunaan menoa. Toisena esimerkkinä oman, puulämmitteisen pihasaunan muutostyöt valmistumisen jälkeen huonojen löylyjen takia. Ei siis minkäänlaisia mittareita tms. hiilidioksidipitoisuuksien mittaamiseksi yksinomaan omat fyysiset kokemukset “mittareina”. Monen sortin vaivoja fysiikan suhteen terveet ihmiset tuskin ovat yhtä herkkiä tulemaan huonovointisiksi saunoissa joissa ilmanvaihto ei toimi? Edelleen, “normaalit” ihmiset tuskin istuvat löylyissä yhtä pitkiä aikoja ilman vaihtuessa riittävästi jo yksin saunanoven avauksien yhteydessä mennessä jäähyille tms? Itsellä mm. selkä tohjona määrissä että saunomiset rajoittuneet maks. kertaan viikossa seur. päivän ollessa ongelmallinen fysiikan suhteen eikä keuhkovaivat asiaa yhtään helpota. Toki ilmankiertoa voi tutkia esim. ohjaamalla korvausilmaan tai sen muodostamaan virtaukseen (tulolta kiukaalle) värisavua jonka jälkeen on silminnähtävästi todettavissa nostaako kiuas korvausilmaa löylyjen sekaan vai meneekö kaikki korvausilma palamiseen ja hormin kautta harakoille? Putkivirityksien testaamisessa riittää tapauskohtaisesti sytkäri liekkeineen, tulosijoituksissa tulon sijaitessa alhaalla tuikut lattiatasolla pimeässä saunassa lattiatasolle muodostuvan kylmäilmakerroksen toteamiseksi yms. hyvin epävirallisia mittaustapoja. yksittäisen tulon sijaitessa alhaalla lisätessä puita kiukaaseen veto sitä esiintyessä on edelleen helposti tunnettavissa iholla yms. Kosteusmittari seinällä on myös mielenkiintoinen seurattava kuinka nopeasti tai hitaasti kosteus eli löly saunasta poistuu. Ei tosin kerro mitään ilmanvaihdosta sen suhteen sekoittuuko löylyn sekaan korvausilmaa. Muuttujia edelleen valtavasti joten ei ihme miksi saunan ilmanvaihdon tutkiminen on niin vaikeaa kuin se on. Huolimatta siitä, että sen merkitys on ainakin omalla kohdalla suorastaan valtava unohtamatta kaikkia muitakin sauna rakentamiseen liittyviä osa-alueita joista saunakokonaisuus koostuu.

  9. Päivitysilmoitus: Sauna ja painovoimaisen ilmanvaihdon ratkaisut – Saunologia.fi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tietoja kohteesta Lassi A Liikkanen

Saunologi ja saunan suunnittelun tutkimusmatkalainen. Johtava nykyaikainen suomalaisen saunan asiantuntija ja Suomen Saunaseuran Löylyn henki -palkittu 2021. Työkseni suunnittelen parempia digitaalisia palveluita. Minulla on pitkä historia tieteellisestä tutkimuksesta ja opetan satunnaisesti Aalto-yliopistossa.

0
    0
    Ostoskori - Cart
    Kori on tyhjä - Cart is emptyPalaa kauppaan - Return to Shop