Nykyisen rakennuskäytännön mukaiset uudisrakennusten vaatimukset pohjatöille ovat kovat. Rakennuksia pyritään suojelemaan kylmyydeltä ja kosteudelta. Tämä tapahtuu varmistamalla, että niiden perusta alla on kuivaa, hyvin kosteutta läpäisevää ja painumatonta maa-ainesta. Näin perusta pysyy kuivana, suorana ja ehyenä.
Vaikka oma saunani vapaa-ajan kesäkäyttöön, eikä näin ole kovien energiavaatimusten kohteena, suhtauduin senkin pohjatöihin vakavasti.
Maapohjan muokkaustarpeet
Perustustyöt vaihtelevat rakennuspaikan maaperän mukaan. Työ alkaa aina pintamaan poistamisella. Se, miten syvä kuoppa kaivetaan, riippuu rakennuksesta, sijainnista ja maalajista. Erityisesti energiatehokkaissa asuinrakennuksissa pitää perusta tehdä reilusti routarajan alapuolelle.
Omalla eteläsuomalaisella rinnetontilla lähdin kaivamaan vajaan puolen metrin kuoppaa. Kaivannon leveys tuli rakennuksenleveyden mukaan lisättynä reilulla puolella metrillä suojakaistaletta molemmin puolin. Pituutta otettiin reilummin, jotta saunan taakse jäisi riittävästi tilaa… mahdollisesti myöhemmin tulevalla kylpytynnyrille tai kylmävesialtaalle.
Raivaus ja pintamaan poistaminen
Aloitin hommat raivaamalla tontin huhtikuun alussa. Moottorisahaa ja raivaussahaa käyttäen poistin rakennusalueelta, välittömästä läheisyydestä sekä ajoväylältä puut, pensaat ja muun kasvuston. Biojätettä syntyi kuutioittain. Puun runkoja en aiemmista tukinkaatohommista poiketen katkaissut aivan lyhyeksi, vaan jätin myös maan pinnalle runkoa, josta kaivinkoneen kauhalla saa otteen.
Saunan paikan lisäksi piti pihaa siistiä sen verran, että paikalle pääsisi sekä kaivurilla kaivamaan pohjia että traktorin puukärryllä tuomaan hirsiä kasauspaikalle. Tässä kohtaa piti mm. karsia kuvassa vasemmalla rehottavaa vuoristomäntyä, jonka varresta löytyi ovenkahvan muotoinen osa. Ilmasto oli töiden lopettamisen jälkeen suotuisa, joten kulotin rinteen, jotta monen vuoden heinäjätteestä päästäisiin eroon ja nähtäisiin, mille maapinta näyttää.
Näiden pohjatöiden tämä maa-alue merkittiin paaluilla kaivuutyötä varten, joka tapahtuisi koneellisesti. Parinkymmenen metrin lasikuitumitalla tehtiin noin 5 x 11 metrin paalutus ja katsottiin ristimitalla, että tulos olisi suunnilleen suorakulmio. Ylläolevassa kuvassa näkyy julkisivun reunan merkintä Mahdollisen rakennusalueen koko oli tiedetty jo ennalta varsin tarkaksi, joten varaa siirrellä rakennusta ei tulisi juuri olemaan.
Tässä vaiheessa kävi jo selväksi, ettei nelikulmio olisi täydellinen, sillä eräs nurkkamitoista meni suoraan kiven päälle. Myös takaraja olisi halkaissut vanhan omenapuun juuria, joka haluttiin edelleen säästää.
En sen sijaan erityisesti huomioinut sitä, miten paljon maaperä vietti toiseen suuntaan, t.s. pohjan diagonaalit olivat keskenään eritasoiset.
Kaivurityöt
Koska tontti oli rinteessä ja mäen harjalla alle 10 m rakennuspaikasta oli avokalliota, oli kaivurityön eräs jännitysmomentti törmätäänkö peruskallioon. Ei törmätty. Ainoastaan jo aiemmin loivennuttua takanurkkaan piti entisestään loiventaa kauhan kolistessa kallioon.
Pintamaan määrä sen sijaan yllätti. Sitä kertyi varmaankin yli 30 kuutiometriä ja oli vain hyvää tuuria, että onnistuin tämän kaiken noin kolmen tunnin kaivosoperaation aikana pois tontilta kuljettamaan! Tämä johtui maan kallistuksista ja siitä, että osallistuin tähän maansiirtourakointiin omalla vanhalla takavetoisella traktorillani, jossa oli varsin vaatimaton kapasiteetti eikä yhdistelmällä ei voinut kuljettaa montaakaan kuutiota maata kerralla.
Mitä kaivaminen paljasti?
Kaivuutöiden lopputuloksena loiva ylärinne rakennuspaikalle muuttui kertaluokkaa jyrkemmäksi. Jos ei osallistu itse urakointiin, selviää työstä vähemmällä vaivalla, tosin jokin sijoituspaikka jättömaille on hyvä katsoa – tämä on samalla hyvä tilaisuus maanrakennuksen täyttömaaksi toisaalla. Omat maani menivät lähinnä hukkaan, tosin kaikkia isoja kiviä tai juurakoita ei olisi voinut minne tahansa pistää.
Viimeinen merkittävä löydös koski maalajia. Pohjalta ei onneksi löytynyt juuri lainkaan savea, vaan hiekka- ja multamaata, jopa hajanaista graniittia. Tämän ansiosta maan vedenläpäisykyvyn pitäisi olla luontaisesti hyvä ja vakaa. Savi olisi edellyttänyt syvempää kaivantoa.
Ainoa jälkikäteen mietityttänyt yksityiskohta oli kaivannon syvyys. Koska takareunaa oli pitänyt viistää toista metriä kaivannon tasaamiseksi, ei matalammilta kohdalta kaivettu kuin parikymmentä senttiä (puolen metrin sijaan). Keskimäärin oltiin siis tarpeeksi syvällä, mutta myöhempi täyttö tulisi nostamaan pintamaan tason aiempaa ylemmäs.
Ai niin, löytyihän sieltä tämä:
Rakennuslupaprosessin edistymisen jälkeen vuorossa on salaojitus, soratäyttö ja pilariperustan anturien valu ja tolppien valu.
