Vesikatteen rakennus hirsimökkiin

Tämä tarina kertoo vesikaton rakentamisesta käsinveistettyyn pyöröhirsimökkiin. Esittelen terassitolppien pystytyshomman, liukuvan kattotuolirakenteen, aluskatteen rakennuksen sekä bitumipaanujen asennuksen. Tämä pikku työvaihe otti kahdelta ja puolelta rakentajalta yli kaksi työviikkoa täyspäiväistä hommaa, noin 100% enemmän kuin olin kuvitellut.

Terassin tolpat

Tämän hirsisaunanan katon rakentaminen ei alkanut huipulta vaan pohjalta. Koska katon harja jatkuisi terassin päälle, piti terassin rakentaminen aloittaa, niin että kattoa kannattavat terassitolpat saataisiin pystyyn, ja katto voitaisiin tehdä niiden päälle.

Ensimmäinen haaste ja muutos suunnitelmissa koski tolppia. Hirrenveistoprosessin aikana oli syntynyt kunnianhimoinen idea käyttää veistämiseen liian suuria hirsiä terassin pystytolppina. Nämä halkaisijaltaan yli 35 cm paksut hirret alkoivat kuitenkin rakennuspaikan tienoilla tuntua liian suurille. Hirret painoivat myös reilusti toista ellei kolmatta sataa kiloa, mikä teki niiden käsittelystä vaikeaa. Terassin kapeampi osa oli mitoitettu vain 130 cm leveäksi ja hirsi olisi tukkinut sen pahoin.

Ensi alkuun päätin vaihtaa tolppamateriaalia osin kevyempään. Terassin kapeammalle osalla hankin lähisahalta 5” x 5” kokoista sahattua mäntytolppaa. Käsittelin tolpat kulmahiomakoneen hiomalaikalla. Lamellilaikka muutti nopeasti kulmikkaan puun yleisilmeeseen sopivammaksi. Tämän jälkeen käsittelin nämäkin pölkyt rautavihtrillillä (LINKKI) – kuten myös terassirakenteen kaikki muut näkyvät raakapuuosat .

Kaksi kuudesta jättitolpasta kuitenkin säästettiin julkisivuun. Niihin valittiin pienimmät pölkyt. Näin saunamökin ilme noudattelisi varsinaisen mökin tyyliä roomalaishenkisine julkisivuineen. Tolppien pystyttyminen alkoi siitä, että ne lyhennettiin käyttömittaansa. Kun terassin perustapuut (4” kestopuuta) oli viritetty paikoilleen, kutsuttiin paikalle traktori. Etukuormaimeen asennetun, erikoisvalmisteisen nostopuomin kanssa pari sataa kiloinen puu talutettiin terassille ja naulattiin apulaudoilla (ns. rievoilla) paikoilleen ennen kuin kiinnitys oli tehty loppuun.

Tolppien ollessa vielä pitkällään, kiinnitettiin niiden päihin säätöruuvit. Säätöruuveja käytetään hirsirakentamisessa kompensoimaan rakennuksen painumista. Rakennusvaiheessa ruuvit jätetään ”auki” ja sen jälkeen vuosittain kiristetään niin, että kannatetut rakenteet pääsevät jatkamaan laskeutumistaan.

Kun tolpat olivat pystyssä, pääsi katon rakentaminen alkamaan. Se ei käynnistynyt katolle kiipeämisellä, vaan puolen päivän mittaisella rakennustelineiden rakentelulla, jotta myöhempi työ sujuisi ilman tapaturmia.

Kattotuolit ja liukuraudat

Hirsirakentamiseen saloihin aiemmin vihkiytymättömänä olin etukäteen hämilläni kattotuoleissa käytettävistä liukuraudoista. Liukuraudan idea on kuitenkin suhteellisen yksinkertainen ja selviää alla olevasta kuvasta. Siinä on kattoa kannattelevan rakenteen poikkileikkaus.

Mikäli hirsirakennuksen päätykolmiot (eli katon harjan ja räystään välinen osa rakennuksen päätyä) tehdään puusta, muuttuu pääkannattajan (kurkihirren; A:n kohdalla kuvassa) ja seinien välinen etäisyys h ajan mukana. Tämä siksi, että hirret painuvat pikku hiljaa kasaan enemmän säteen suunnassa kuin pitkittäissuunnassa. Tämän takia kohtaan C on asennettu liukurauta eli hirsike. Tämän avulla kattoniska (myös vuoliainen, kattovasa tai kattojuoksu; kuvassa kirjaimella B) voi liukua seinän päällä alaspäin.

Hirsike ei siis pidättele juoksua muussa kuin sivusuunnassa. Katon paino kiinnittää sen myöhemmin tiukasti seinän ylimpään hirteen. Juoksun yläpäässä, pääkannattajan kohdalla juoksut liitetään toisiinsa sekä kannattajaan jolloin kattotuolirakenne ankkuroituu kolmesta pisteestä ja pysyy paikoillaan.

Paikoillaan pysyminen on tosin loputtomasti elävässä hirsirakenteessa suhteellista. Olen kuullut sanonnan, että hirsirakennus laskeutuu niin pitkään kunnes harja on maan tasalla… Tämä on liioittelua, mutta katon tapauksessa ilman hirsikettä katto alkaisi myöhemmin laskeutuessaan levittämään sivuseiniä, sillä kattojuoksu B ei pituussuunnassa mene kasaan. Vaihtoehtona olisi ollut seinähirsien yläosien loveaminen niin että juoksu olisi ollut omassa urassaan. Tämä olisi kuitenkin ollut taas kertaluokkaa isompi kirvesmiestyö.

Liukurautoja on saatavana eri kokoluokissa, mutta talokokoinen rakennus edellyttää käytännössä kuvissa näkyvän kokoista kiinnitettä, jota myydään nimellä hirsike.

Käsinveistetyn hirsirakennuksen katon pohjien tekeminen osoittautui todella hitaaksi puuhaksi. Työ on yksinkertaisesti kattojuoksujen asettamisessa pystysuunnassa millilleen samaan tasoon ja suorakulmion muotoon ylhäältä katsottuna (tai se oli tämän katon profiili). Hitaus johtui lähinnä siitä etteivät kattojuoksujen kiinnityspisteet, seinien ylähirsipinnat tai kurkihirren reunat, ole koskaan millintarkkaan suorassa. Mitä isompi katto, sitä enemmän hommaa ja tarpeellisempaa suoristelu on. Tässä tapauksessa työ hidastui myös siitä syystä, että kattojuoksujen jaosta tehtiin suunniteltua tiheämpi, jolloin juoksuja piti myös tehdä lähes tuplamäärä.

Millimetrien tai jopa senttien eroja sekä harjalla että räystäällä tasoitettiin puukiiloilla. Menetelmä ei ollut nopein mahdollinen, mutta mahdollisti hienosäädön juoksukohtaisesti tarkkaan. Toisaalta räystään puolen olisi voinut tasata istuttamalla sinne suoraksi veistetyn vaakalaudan. Tämän ratkaisun ongelma on sitten räystään nouseminen ylös ja kattokulman madaltuminen. Laskun määrä on tosin suhteellinen siihen, kuin suuri pisteiden A ja C välinen korkeusero on.

Kattorakenteen tekoon meni myös paljon muita timpurin niksejä, joita en niiden yleisluonteisuuden vuoksi ala tänne listaamaan. Kattavampi selostus hirsirakennuksen katosta löytyy Wikikosta: http://wikikko.info/wiki/Hirsitalon_kattorakenne

Räystäslaudat unohtuivat

Aiemmassa postauksessa kerroin katemateriaalin värin valinnasta. Kuvittelin myös, että tällä päätöksellä selvittäisiin katon rakentamisen loppuun. Unohtui kuitenkin, että räystäslautojen maalaaminen ennen asennusta ainakin kertaalleen joka puolelta olisi hyvä idea.

Joten asian selkiytyessä katon rakennuksen aikana tuli hätä ja hoppu valita räystäälle sopiva värisävy. Räystäslautojen kooksi oli valittu aiemmin suuren puoleinen 8” (20 cm) lauta. Ei kun hakemaan K-Raudasta pohjamaalia ja sävytettyä maalia.

Värisävyn valinta ei mennyt kerralla oikein. Valitsimme aluksi hieman katetta vaaleamman harmaan, mutta kun laudan nosti ajatellulle kiinnityspaikalle, kävi välittömästi selväksi, ettei sävy ollut sopiva. Joten ei kun uudestaan.

Tällä kertaa päädyimme tumman ruskeaan (Tikkurilan 540X) väriin. Sävy oli kerta luokkaa sopivampi ja onneksi peitti kertasivelyllä aiemman sävyn niin hyvin, ettei lautoja myöhemmin räystäällä tarvinnut enää kuin paikkamaalata.

Aluskate

Valitsin bitumikaton pohjaksi vanerikatteen. Niin sanottu kattovaneri on vähintään 15 mm paksua, vähintään yhdeltä sivulta pontattua ja kosteussuojakäsiteltyä. Hankin itse OBS-tyyppistä Suomessa valmistettua kuusivaneria, Wesa on tunnetumpi vaihtoehto. Jälkikäteen spekuloituna on vaikea sanoa säästikö vaneri aikaa laudoitukseen nähden. Toisaalta nyt katon vanerit mahtuivat juuri ja juuri yhteen peräkärrykuormaan, paksummat laudat eivät olisi mahtuneet.

Vanerikaton tekeminen on nopea toimenpide, jos katto rakenne on suorakulmainen ja mitoitus menee leveydeltään sopivasti vanerin leveyteen. Kun oli valinnan varaa, tein itse suoran kattolappeen puoleisen sivun tasan vanerin mittojen mukaan 270 cm pitkäksi ja 7 x 120 cm eli 8,4 m leveäksi. Samalla piti vaihtaa myös alkuperäissuunnitelman mukaista kattotuolien jakoa (eli kattojuoksujen etäisyyttä toisistaan) 80 sentistä 60 senttiin, jotta levyjen saumat osuisivat kattotuolien kohdalla. Ulkoseinien ja väliseinien kohdalla jakoa muutettiin tarpeen mukaan. Kantavuus syistä 120 cm jako ei ollut mahdollinen.

Vanerin huonoja puolia on kaksi. Ensinnäkin perinteinen huopakattonaula tulee levystä läpi ja saattaa siten näyttää rumalle. Toisaalta itse levykin näyttää niin rumalle, että se on parempi laudoittaa piiloon räystään alta ja muilta näkyviltä paikoilta.

Palapelihuopakatto

Palahuovaksi kutsuttu kumibitumikermi näyttää äkkiseltään siistille ja yksinkertaiselle rakenteelle. Rakenne on yksinkertaisuudessaan hämäävä, sillä pinta verhoaa alleen monta erilaista katerakennetta. Itse olin valinnut kattooni Kerabitin K+ bitumipaanun harmaana.

Niin sanottuun TL2-tason bitumikattoon tulee katetta kahteen kerrokseen, aluskate ja päälle tuleva kattolaatta. Aluskate toimitetaan noin kymmenen metrin rullissa, mutta päällyskate on varsinainen palapeli. Varsinaisten bitumipaanujen lisäksi päällyskerrokseen kuuluu räystäskaistaa ja harjalaattoja, joilla katteen alut ja loput viimeistellään. Räystäspelti asennetaan pohja- ja pintakatteiden väliin, päätyräystäs koko komeuden päälle. Liimaa (ns. kylmäliimaa) tarvitaan myös aluskatteiden jatkosten tiivistämiseen.

Bitumipaanujen kiinnitys perustuu sekä liimaamiseen että naulaamiseen. Kerabitin verkkosivuilla on asiasta hyvä videoohje: http://www.kerabit.fi/ohjeet/asennusohjeet.

Omaan kattooni 55m2 hukkui yllätyksekseni kolmatta tuhatta huopakattonaulaa (28 mm) – ilman että niistä yksikään näkyy katteen valmistuttua mihinkään!

Lopullinen kate näyttää kuitenkin onnistuneelle! Kattorakenne oli nyt teknisesti valmis, mutta aiemmin mainitut kosmeettiset haitat piti vielä peittää.

Räystäslaudoitus

Allekirjoittanut otti poikkeuksellisen suuren roolin katon viimeistelyssä. Räystäiden alle naulailtiin 125 mm (5”) raakalautaa. Käsittelin laudat etukäteen teräsharjalla ja rautavihtrillillä. Annoin lautojen saada vaihtelevan määrän aurinkoa ja sadetta ennen kiinnitystä harmaantumisen jouduttamiseksi. Kuivimmiksi jääneet laudat huuhtelin ruiskuttamalla, jotta räystäiden alle ei myöhemmin valuisi vihtrillisuoloja, jos esimerkiksi kosteutta tiivistyisi alapinnoille. Lisäksi käsittelin pensselillä kattojuoksujen ja muiden tukipuiden alapinnat, jotka jäisivät pilkottamaan laudoituksen välistä.

Laudoituksen tekeminen oli aiempaan kattotyöskentelyyn nähden suhteellisen yksinkertaista. Lautojen väliin jätettiin reilu vähintään 20 mm rako, hirsien lähettävyydessä joskus enemmän ja joskus vähemmän. Talkoomiehen avustuksella homma saatiin kahdessa päivässä tehtyä. Lopputuloksena oli varsin kirjava kattaus, sillä vihtrilli ei ollut vielä ehtinyt iskemään tasaisesti kaikkiin lautoihin. Aika näyttää, miten sävy ajan myötä yhtenäistyy.