Toinen savotta – lunta ja logistiikka

Puolentoista viikon tauon jälkeen palasin metsurin ja oman, kohennetun kaatajavarustuksen kanssa palstalle 24.2. Tällä välillä oli ehtinyt kaakkois-Suomessa tupruttamaan kostean talven keskelle reilusti lunta.

Jos valkean maastoesteen korkeus oli edellisellä käynnillä ollut noin nilkkaan (20cm), oltiin nyt yhtäkkiä reidenkorkeudella (60-70cm). Paikoitellen vähemmän, paikoitellen yli metri. Vaikka olimme onneksemme saaneet tilatun lumityöavun metsätien kunnossapitoon, tuli lumi vastaan ensimmäisellä harppauksella aukkoon. Päivitetystä varustelistasta oli selvästi unohtunut lumikengät ja ahkio elikkä pulkka. Lapioita oli mukana riittävästi, sillä puiden juuren ympäristö piti aina ennen työnaloittamista kaivaa esiin.

160319-Paljon-lunta
Työmaa on raivattu esiin. Puun ympäriltä on lapioitu vapaaksi välttämätön työskentelyalue.

Sisulla siitäkin selvittiin. Pääsimme tällä kertaa Henkan kanssa lämmittämään mukaan haalittuja kuivia halkoja ja makkaraa noin neljän tunnin reippailun jälkeen. Tästä oli kiittäminen vain ja ainoastaan hyvin tarkkaa materiaaliarviota, jonka ansiosta kaadoimme aiemmin merkittyjen 18 puun sijaan ainoastaan 10. Tämän mahdollisti sekä tarkempi puuntarvelaskenta, että valikoitujen puiden suurempi hyötypituus. Tulevaisuus näyttäisi miten paikkansa pitäviä allekirjoittaneen laskelmat olisivat. Metsänhoitoyhdistyksen kanssa tehtyyn sopimukseen kuului tässä tapauksessa myös se, että puiden latvat tehtiin 3m mittaisiksi kuitupuiksi – ainakin niin pitkälle, kun ne hangesta ylös pilkottivat.

150319-Mänty-pystyssa-panor
Kaadetut männyt olivat kookkaita.

Valikoimme tarkasti aiemmin merkityistä puista suorimmat ja oksattomimmat, vältellen lähimpänä hangessa olevien kappaleiden houkutusta. Työ sujui lähes rutiinilla, tosin perusmokilta, kuten moottorisahan juuttumiselta runkoon kaato- ja katkaisuvaiheissa ei nytkään allekirjoittaneen kohdalla vältytty. Mutta yhtään työvälinettä ei metsään jäänyt. Tukit sen sijaan jäivät.

Metsästä maailmalle

Kaatamisen jälkeen puut pitää saada hirsityöpaikalle. Omatoimisen hirsirakennuttajan täytyy selvitä aikamoisesta logistisesta yhtälöstä. Ensin puut katselmoidaan veistäjän kanssa. Sitten kun pyryttää 30cm lunta päälle, talvisaikaan metsäpalstalle vievä tie pitää saada avattua juuri sopivasti ennen metsurijoukkueen saapumista. Tämän jälkeen on selvitettävä miten puut keräävä metsätraktori saa ajeltua lenkkinsä leimikossa, niin että jäljellä jäävä – tai korjuukalusto – ei vahingoitu eikä rakennuspuiden yli tule ajeltua. Tämä on haastavaa silloin, kun metsään jää pystyyn runsaasti puita, kuten ensimmäisellä palstallamme kävi.

160319 metsavaunu ja puiden keraily
Traktorin metsäkärry kuormaimineen mutkittelee maastossa. Pienen nelivedon perässä tuleva yhdistelmä joutuu koetukselle pitkien ja liukkaiden tukkien sekä lipevän kelin vuoksi.

Ensimmäisellä keräilykierroksella haasteena oli ympäröivän puuston lisäksi jälleen lumi. Puita piti tälläkin kertaa etsiskellä lapion kanssa. Joidenkin runkojen yli tuli epähuomiossa myös ajettua. Mukavasti juuri ja juuri plussan puolella oleva keli teki maastosta todella liukkaan. Traktorikin päätyi ketjuista huolimatta useampaan kertaan kuopsuttelemaan paikallaan. Tämä tarkoitti apumiehille lisää lapiohommia. Loppujen lopuksi päädyimme hinaamaan myös allekirjoittaneen autoa, joka ei tien varren hiuksen hienosta ylämäestä selviytynyt omin avuin ylöspäin. Päivän aikana tuli käveltyä metsässä ja metsätiellä edestakaisin kymmenisen kilometriä. Puut saatiin kuitenkin pois metsästä. Seuraavaan aamuun mennessä maasto olikin jäätynyt ja viimeisen puukuorman kuljettaminen sujui ongelmattomasti.

160319-tukkirekka-kuljettaa
Tukkirekka ammattikalusto kuljettajineen siirtää reilun kymmenen kiintokuutiota puuta yhdessä hujauksessa siisti uuteen pinoon.

Toisella palstalla oli varsin reilusti tilaa. Siellä haasteena oli etäisyys veistopaikalle. Traktorilla ei kukaan mielellään ajele kymmeniä kilometriä täydellä puukuormalla. Tarvittiin siis erillinen keräily- ja kuljetuskierros. Tässä tapauksessa kävi onnekkaasti niin, että paikansimme kilometrin päästä jälkimmäisestä palstasta urakoitsija joka pystyi sekä auraamaan metsätien että seuraavalla viikolla ajamaan palstalta pois. Kaatamamme puut toimitettiin siis isomman tien poskeen. Seuraavana ajoselvityksessä olikin tukkirekka, jolla puut saataisiin veistopaikalle. Jälleen kerran oli sen verran tuuria, että vaadittu kuljetuskapasiteetti paikallistettiin veistotyömaan kanssa samalle kylälle!

Kului siis kolmisen viikkoa metsätöiden aloittamisesta, kun kaikki puut oli kaadettu ja toimitettu kasaan veistotyömaan välittömään läheisyyteen, Peltolan Karin tontille. Seuraavassa artikkelissa päästään puiden käsittelyyn, tekemään lopullisessa saunassa näkyvää kädenjälkeä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kuka Lassi A Liikkanen?

Saunologi ja saunan suunnittelun tutkimusmatkalainen. Työkseni suunnittelen parempia digitaalisia palveluita sekä tutkin ja opetan Aalto-yliopiston dosenttina.