Skip to content

Kokeilu: tilaa saunaklapit netistä

Saunologia testasi polttopuulavallisen hankintaa netistä. Kokonaisuus yllätti helppoudellaan, hintaa klapeille kuitenkin kertyi. Mukavuudenhaluiselle puusaunan lämmittäjälle elämä ei kuitenkaan voisi olla juuri helpompaa.


Talven saapuminen tuppaa yllättämään vuodesta toiseen sekä autoilijat että puulämmittäjät. Mikäli polttopuita ei tullut tehtyä hyvän sään aikana,  vaihtoehdoksi jää hankkia polttopuut valmiina. Klapikauppa ei ole Suomessa ennenkuulumatonta. Pätkittyä puuta on kuskattua landelta stadiin aina, mutta internetin myötä maantieteellisten rajojen merkitys polttopuun kierrolle on entisestään vähentynyt.

Esimerkiksi tässä artikkelissa kauppana toimiva Klapila tuottaa puut Etelä-Pohjanmaalla Lapualla.  Se hyödyntää logistiikan epätasapainoa kuskaten klapeja pohjoisesta etelään siinä missä suurin osa rekka-autoista puskee tavaraa etelästä pohjoiseen. Kaupallisen logistiikan hyödyntäminen vapauttaa puukaupan rajoitteet klapin tekijän peräkärryn toimintasäteestä – puut kulkevat minne vain!

Mitä ja miten kokeiltiin

Marraskuun 2024 alussa tilasin Klapila.fi -verkkokaupasta lavallisen polttopuuta ja sytykkeitä edullisinta toimitustapaa käyttäen. Vastaanotin puut henkilökohtaisesti seuraavalla viikolla ja kerron nyt miten kaikki sujui.

Digitaalista kaupantekoa

Polttopuiden ostaminen netistä on yhtä helppoa kuin minkä tahansa muunkin tavaran. Klapilan suurin eroavaisuus netin sekatavarakaupoista on, se että klapeja myydään aina isompi erä kerrallaan – satoja kiloja. Tästä seuraa se, että tavaran toimittaminen ei onnistu pakettiautomaattiin, vaan tuotteet toimitetaan aina lähemmäs asiakasta.

Klapila.fi verkkokaupan tuotesivu marraskuussa 2024.

Klapilan valikoima on kiitettävän yksinkertainen. Klapeja on myynnissä kahta kokoa, 25 ja 30 cm pituisia, kaikki koivua. Lisäksi valikoimista löytyy isoa 50 cm puuta, ostohetkellä se oli lopussa. Asiakkaan vastuulla on varmistaa oikea koko ja valita haluttu määrä.

Itse valitsin kaupan suosituimpiin kuuluvan 20 säkin lavan 30 cm koivuklapia. 30 cm on sopiva kaikkiin tavallisen kokoisiin kiukaisiin. Säkit ovat 60 litraisia, joten lavalla on suunnilleen pinomotti puuta, noin 400 kg.

Ostaminen sujui ilman yllätyksiä ja verkkokauppa on selkeän käytettävä. Normaalille käyttäjälle se ei tuota ongelmia, mutta sivusto ei ole saavutettava ja näkörajoitteiselle käyttäjälle tilauksen tekeminen voi aiheuttaa ongelmia.

Klapila verkkokaupan tilaussivu toimitusvaihtoehtoineen marraskuussa 2024.

Klapilassa tilaushetkellä ostopolun merkittävin haaste oli erikoinen toimitustapojen valinta. Toimitustapoja on nimittäin tarjolla kymmenittäin, pitkän listan perällä hintakin kohoaa tuhansiin euroihin!

Käytännössä yhden lavan toimittaminen Helsinkiin maksoi halvimmillaan vain 59 euroa. Sama hinta on tarjolla useimpiin kolkkiin pääkaupunkiseudulla. Useamman lavan yhdistäminen nostaa hintaa lähes lineaarisesti, eli tilauksen yhdistäminen naapurin kanssa ei juuri säästä kuljetuskustannuksia.

Nopeammat toimitukset Postin kautta olisivat maksaneet hieman enemmän, edullisimman toimituksen kestoksi kahdesta neljään työpäivää. Tilauksesta tuli välittömästi vahvistus sähköpostiin ja jäin odottamaan kuriirin yhteydenottoa.

Toimituksen vastaanotto

Seuraavalla viikolla, toisena arkipäivänä tilauksesta, kuljetusyhtiö soitti etukäteen toimitusajankohdan valintaa varten. Sovimme kahden tunnin aikavälin parin päivän päähän. Pyysin soittamaan puoli tuntia ennen toimitusta, mutta soitto tuli kuitenkin alle varttia etukäteen. Olin onneksi lähistöllä, joten ennätin kotiin ajoissa. Tilauksen vastaanottamisen kannalta ostajan läsnäolo ei ole tarpeellista, mutta tämän artikkelin tuotannon kannalta se oli hyvinkin.

Klapilan mukaan puut voidaan toimittaa mihin tahansa rekka pääsee ajamaan riippumatta siitä onko asiakas paikalla vai ei. Pieni sadekaan ei uhkaa huolellisesti kuivattuja klapeja.

Klapilan toimituksia hoitava rekka-auto.

Uudenmaan alueella Klapilan puut kulkevat Van & Poika -nimisen yrityksen kyydissä. Tämä selvisi kuorma-auton kaartaessa kadulle. Tähän liittyvän vihjeen tilausvaiheessa sai toimitustavan lyhyestä nimestä ”VP SuperSaver 1”, jonka merkitys nyt paljastui.

Klapikuljetus kulkee takaluukullisella kuorma-autolla. Laskettavan takalavan päältä puulava hiissataan toimituspaikkaan pumppukärryllä. Lava painaa satoja kiloja, joten jättöpaikka kannattaa miettiä valmiiksi. Omalla kohdallani arvoimme ensin kuljettajan kanssa, miten pitkälle auton voi peruuttaa osumatta pahasti tontin puihin ja miten pitkälle lava voidaan tästä viedä. Siirtäisin puut siitä sitten eteenpäin omatoimisesti.

Omalla tontillani ajotie on päällystämätön, joten lavan matka loppui viitisen metriä ajotielle peruutetun rekan takapäädystä. Pumppukärry ei kulje sateen pehmentämässä pihahiekassa - tai lumessa - kovinkaan kaksisesti. Puut jäivät lopulta katon alle ja rekka poistui paikalta noin kymmenen minuuttia saapumisen jälkeen.

Puulavan jälkihoito

Puut on pakattu ns. sipulisäkkeihin ja säkit on muovitettu tiiviisti. Paketin avaaminen edellyttää teräasetta, mutta sujuu helposti. Kahdenkymmenen säkin lisäksi paketista löytyy lähetyslista sekä yritykseltä asiakkaalle osoitettu kirjekuori. Säkit on ladottu reilun metrin korkuiseksi pinoksi, jonka päälle sytykkeet on kasattu. Sulloin ison muovikääreen kokonaisuudessaan muovinkeräykseen, kierrätysmerkintöjä siinä ei tosin ollut.

Paketti avautuu teräaseella.

Kuskasin säkit kolme kerrallaan kottikärryissä tuoreeseen puuvajaan. Paketoidut klapit pysyvät paikoillaan erinomaisesti ja ne on helppo pinota. Tilaus osoittautui kuitenkin hieman odotuksiani suuremmaksi, joten kaikki säkit eivät mahtuneet valmiiksi varsin täyteen varastoon. Valmistaja valisti minua, että puita voi huoletta säilyttää vaikka kattamattomalla terassilla, joten jätin yhden paketin testiksi ulos. Lopuille etsin tilapäisvaraston, sillä en halua kerätä puihin pintakosteutta varastoimalla niitä pihalla. Puita ei ole myöskään kiva talvella kaivaa hangesta.

Tilasin puita, sain muovia.

Kolme varttia myöhemmin jäljellä oli vain tyhjä lava. Ns. kertakäyttölava jää asiakkaan vaivoiksi ja on todennäköisesti helpoin kierrättää sahaamalla se polttopuiksi. Myyjä ei toistaiseksi tarjoa asiakkaille ratkaisua lavan kierrätykseen.

Puulavan kanssa toimitetaan kirje yrittäjältä, jonka sisältö tulitikkuineen valokuvassa.

Klapien laatuvaikutelma

Kuudenkymmenen litran säkit painavat n. 20 kg kappale (0,3 kg/l). Tämä tarkoittaa, että laskennallisesti 1,2 klapikuutioon mahtuu tiiviistä pakkauksesta huolimatta myös ilmaa, sillä kokonaisuus voisi painaa vielä kolmanneksen enemmän (0,4 kg/l).

Puut ovat ensisilmäyksellä erittäin kuivia ja tasalaatuisia. Säkeissä ei ole merkittäviä painoeroja, mutta klapien koot vaihtelevat. Pienimmät ovat alle puolikiloisia, suurin punnitsemani lähes kaksi kiloa, enemmistö on kuitenkin 500-1000 gr. Klapit ovat klapeja, eli eivät sisällä täyspyöreitä oksia.

Ohukainen ja paksukainen, ääriesimerkit yhden säkin sisällöstä.

Sytykepussiksi kutsutun paketin sisältö on vaihtelevampi. Siellä on sekä pieni määrä tuohta että erilaista pienempää silppua - ei kuitenkaan roskia -  joka auttaa tulen tekemisessä alkuun. Säkki on edullinen, mutta myös vetoisuudeltaan rajallinen, sillä pilkkeitä ei ole ladottu, vaan sullottu säkkiin.

Tiesitkö tämän?

Lämpöarvo kuivalle koivulle on yli 4 kWh/kg. Saunan teoreettisen klapin kulutuksen voit arvioida kertomalla käyttöajan puukiukaan nimellisteholla. Esimerkiksi 16 kW kiuas polttaa tunnissa vähintään 4 kg puuta, kahdessa kahdeksan. Todennäköisesti todellisuudessa vielä selvästi enemmän, koska sen hyötysuhde ei ole paljoa yli 50 %. Yhdellä 20 kg säkillä sauna lämpiää siis todennäköisesti korkeintaan kolme kertaa, yhdellä 20 kpl lavalla jo 50-60 kertaa!

Yhteenveto

Kokemukseni klapien ostamisesta oli kannustava. Klapikauppa on digitalisoitunut kelvollisesti ja ei ole teknisesti temppu eikä mikään hankkia vaikka koko talon talvilämmitykseen vaadittava puukuorma netistä, saunapuista puhumattakaan.

Klapilan kaupan käytettävyys on hyvä toimitusvaihtoehtojen sekamelskaa ja saavutettavuusongelmia lukuun ottamatta. Pientaloasukkaan vaivaksi jää siis vain säkkien kiikuttaminen talteen katon alle. Harvalla on palo-osastoitua varastoa, johon lavan voisi sellaisenaan lykätä.

Kahdenkymmenen kilon säkki kulkee saunologinkin käsillä vielä kepoisasti sillä siitä saa hyvän otteen.

Itse olen kuskannut useamman vuoden ajan puita mökkipaikkakunnalta peräkärryssä. Olen hyödyntänyt isoja halkosäkkejä sekä kuivatukseen että siirtelyyn. Täysiä säkkejä liikuttelen mökillä traktorilla, jolloin ne täytyy pinota ainoastaan loppuvarastoon. Tähän nähden säkitetyt halot ovat kieltämättä kätevämpiä.

Ainoa selvästi negatiivinen puoli tässä nettiostokssa on hinta. Valmiiksi tehtyä halkoa saa kuutiohinnaltaan huomattavasti halvemmalla, alle satasen kuutio, jos klapeja jaksaa itse haeskella kauempaa. Mukavuudella on hintansa. Jos puita kuluu talven aikana vain pari kuutiota, niin tämä lisähinta pysyy vielä kohtuullisena.

Toinen pienempi vaiva on pakkausmateriaali. Euro-kokoisen kertakäyttölavan lisäksi toimituksesta jää käteen runsaasti muovisia kääreitä ilman kierrätysmerkintöjä. Koska en itse ajatellut säkittää klapeja tulevaisuudessa, pistäisin nämä mieluiten muovinkeräykseen, jos tietäisin voiko ne kierrättää.

Klapilan verkkokauppa sijaitsee osoitteessa https://klapila.fi.

Säkit pinoutuvat nätisti, puuvajan jättämäni tyhjä aukko oli juuri sopivanlevyinen.

Kiitos Klapilalle ja Klapilan Puupääjohtaja Erkalle, joka myös otti saunologia esittävät kuvat. Vastikkeena tämän artikkelin julkaisulle Klapila toimitti klapit ilmaiseksi.

3 thoughts on “Kokeilu: tilaa saunaklapit netistä

  1. Katja H

    Tuliko 20 sipulisäkin hinnaksi kuljetuksineen siis yhteensä 259€+59€ = 318€, kuten kuvituskuvissa, eli 15,90€ per pussi? Googlaamalla löytyy kotiin toimitettuja, pussitettuja klapeja myös edullisemminkin (mm. 12,40€/pss sis. kulj.). Vaikka blogiteksti olikin kaupallinen selvästi yhteistyö, hinta-laatu -vertailu eri toimittajien kesken olisi ollut kiinnostava.
    Netistä voi tilata myös irtokuutioita klapeja – olen itse päätynyt kuitenkin eri kokonaismäärien sipulisäkkiostoksiin vaivattomuden ja paremman laadun vuoksi – hinnat menevät suunnilleen päikseen vaikka luulisi irtokuutioiden olevan suhteessa edullisempia kun kaikki latomiseen jne. liittyvä työ jää asiakkaalle. Nuukailin viimeksi puita tilatessani muutaman kympin vuoksi ihan turhaan – irtokuutiosäkissä oli pohjalla reipas määrä homeisia ja lahoja puita ja roskaa.
    Miten verkon klapikaupassa toimii vaihto- ja palautusoikeus?

    Vastaa
    1. Erkka Suominen

      Hintavertailussa on hyvä ottaa huomioon säkin koko. Artikkelissa on ollut 60 litran säkki jossa on puuta tuplasti verrattuna nimeltään hieman harhaanjohtavassa 40 litran pikkusäkissä jota myös huoltamosäkiksi kutsutaan.
      Eli artikkelin vertailukelpoinen hinta olisi tässä tapauksessa 15,90 €/2 =€7,95.
      Klapilasta saa myös näitä 40 litran säkkejä – jotka ovat varsin suosittuja keväisin venerantaan toimitettuna sekä seniorikansalaisten parissa – nopeasti laskettu vertailuhinta näille olisi 40 kpl:een kertaeränä 355 € + 59 € =€414,00, eli 10,35 €/kpl.
      Klapikaupassa on mittoja ja hintoja loputtomiin – kaikki kauppiaatkaan eivät aina ihan osaa termejä ja määriä oikein. 🙂

      Vaihto- ja palautusoikeus menee kuluttajasuojalain mukaisesti ja varmaan isoin kysymys tässä oli mahdollinen palautustilanne? Palautus onnistuu KSL 2014:n mukaisesti 14 vuorokauden luluessa tavaran vastaanottamisesta ja tässä tapauksessa ostaja vastaa palautuskustannuksista.

      Ja jos tämä säikäytti, niin voin paljastaa että Klapilan 9 toimintavuoden aikana yhtään kertaa ei ole tuotteitamme palautettu.

      Toivottavasti nämä selvensivät myös tätä hintapuolta.

      Erkka Suominen
      Klapilan puupääjohtaja

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tietoja kohteesta Lassi A Liikkanen

Saunologi ja saunan suunnittelun tutkimusmatkalainen. Johtava nykyaikainen suomalaisen saunan asiantuntija ja Suomen Saunaseuran Löylyn henki -palkittu 2021. Työkseni suunnittelen parempia digitaalisia palveluita. Minulla on pitkä historia tieteellisestä tutkimuksesta ja opetan satunnaisesti Aalto-yliopistossa.

0
    0
    Ostoskori - Cart
    Kori on tyhjä - Cart is emptyPalaa kauppaan - Return to Shop