Saunologiassa esittelyssä tietääkseni vanhin kansatieteellinen kuvaus saunatavoista. Se on peräisin 1700-luvun lopulta italialaisen Giuseppe Acerbin sanaisesta arkusta, Hannes Korpi-Anttilan suomentama. Kirjailijan alun perin piirtämät kuvituskuvat yli 200 vuoden takaa, tai näin ainakin uskomme.
Suomalaiset ovat jostain syystä usein kiinnostuneita siitä mitä muut meistä ajattelevat. Ehkä osin tästä syystä italialaisen seikkailija Giuseppe Acerbin 1800-luvun alussa julkaistu erätarina matkasta halki Suomen (Travels through Sweden, Finland and Lapland to the North Cape, in the Years 1798 and 1799) on toistuvasti saunakirjallisuuden yhteydessä viitattu tietolähde. Eikä kirja muutenkaan ole pelkkää saunologin marginaalilukemistoa. Kansatieteilijä Kustaa Vilkuna kirjoittaa alkupuheessa Suomalaiselle lukijalle:
Giuseppe Acerbin matkakirjan ilmestyminen painosta 1802 muodostui sensaatioksi. Se nostatti monivuotisen polemiikin, teoksen kuvia parjattiin plagiaateiksi ja tekstiä virheiden kokoelmaksi, mutta teos käännettiin heti seuraavina vuosina kolmelle eri kielelle, saksaksi, ranskaksi ja hollanniksi.
Miksi kirja kiinnostaa Saunologia?
Acerbi oli ristiriitainen nuori mies, jonka matkakertomusten julkaisusta seurasi huomattavaa kuohuntaa. Ruotsin hovi loukkaantui kirjan ruotsalaishallintoa koskevista väitteistä syvästi ja vaati kirjan vetämistä myynnistä. Hovin onnistui kuitenkin estää teoksen levitys vain omassa valtakunnassaan, eli siis myös Suomessa. Lisäksi kävi ilmi että Acerbi oli kopioinut määrittelemättömän osan kirjan kuvituksista matkaseuralaiseltaan, ruotsalaiselta A.F Skjöldebrandilta, joka julkaisi samanaikaisesti neljänkymmenen Lappia käsittelevän akvatintan sarjan. Kirjan kuvitusta selaillessa kuvitusten vaihteleva tyyli on silminnähtävää.
Acerbi oli selvästi aikansa julkisuudenkipeä tubettaja, jolla oli tosin syntymäetuutena taloudellinen riippumattomuus tuotantonsa menestyksestä. Acerbi oli liikkeellä kokemusten ja maineen perässä, kevyillä taustatiedoilla, mutta yllättävän terävällä katseella, kuten kohta kuullaan.
Itse pidän Acerbin tarinaa kiinnostavana siitä syystä, että se tarjoaa kiitettävän neutraalin ja suhteellisen tarkkasilmäisen näkymän 1700-luvun lopun ilmeisen vakiintuneisiin suomalaisiin saunamenoihin, jotka on helppo tunnistaa tutuiksi. Tarkkailijan ilmeisten vinoutumien vuoksi sitä ei voi pitää vakavasti otettavana antropologisena tutkimuksena tai edustavana kuvailuna ajan saunakulttuurista kokonaisuudessaan. Se on kuitenkin tyylilajissaan ainutlaatuinen tarina saunomisesta. Jostakin syystä 1600-1700 –luvun saunomistarinat ovat usein esimerkiksi Pohjois-Amerikan uudisasukkaiden peruja, vaikka niidenkin pohja täytyy olla suomenniemellä.
Kurkistus suomalaiseen kylpyyn
Pohjimmainen motiivini Kansalliskirjaston vartioituun erikoiskokoelmahuoneeseen hiipimiseen oli kuitenkin varmistaa yhden kuvituskuvan alkuperä. Nyt kun reissu on tehty, tuon esiin monissa paikoissa käytetyn kuvan historian.
Acerbin kirja on 1900-luvulla myös käännetty suomeksi Suomen Väri- ja vernissatehtaan tuella ja WSOY:n toimesta. Matka Suomessa julkaistiin 1953. Tämä osa alkuperäisteosta käsitti nimensä mukaisesti Suomessa matkustamista käsittelevät osat, mukaan lukien saunomiskuvaus. Vuonna 1963 julkaistiin Matka lappiin –teos, joka sisälsi loput kappaleet. Siihen pitkän esipuheen kirjoittanut professori Roberto Wis on sitä mieltä, että Matka Suomessa –teoksen sisältämä sauna-aiheinen kuva on Acerbin omaa työtä ainakin piirroksen osalta. Perusteita ei kuitenkaan anneta. Aiheesta kiinnostunut tutkija voisi etsiä käsiinsä Skjöldebrandin kuvateoksen vertailevaa tutkimusta varten. Ruotsalaisen kirjaa Nordkapista voi lukea ranskaksi Kansalliskirjaston digitaalisesta editiosta.
Sauna-aiheinen kuva (alkuperäiskielellä ”suomalainen kylpy”, käännöksenä suomalainen sauna) on tehty luvun XXII kuvitukseksi. Kuva on piirros, joka on sitten kaiverrettu painolaatalle ja painettu paperille akvatinta-nimisellä menetelmällä. Käytännössä Acerbin kirja julkaistiin alun perin kahdessa osassa, joista toinen sisälsi kuvat sekä kartat, toinen käsikirjoituksen. Joissakin lähteissä olen nähnyt kuvia myös väritettyinä, mutta alkuperäiset painokset ovat olleet mustavalkoisia.
Acerbin suomalaisen kylvyn kuvaus
Seuraavat otteet on suomentanut Hannes Korpi-Anttila, WSOY 1953
Luku XXII, s. 87-89
Toinen hyvin merkilliseltä näyttävä erikoisuus suomalaisilla on heidän kylpynsä ja kylpemistapansa. Melkein kaikilla Suomen talopojilla on pieni kylpemistä varten tehty rakennus; siinä on vain yksi pieni huone, jonka takaosaan on kasattu joukko kiviä, ja niitä kuumennetaan tulella niin kauna, että ne tulevat punaisiksi. Näin kuumennetuille kiville heitetään sitten vettä, kunnes koko huoneessa oleva joukko on kietoutunut paksun höyrypilven sisään. Huone on perältä tehty kaksikerroksiseksi, jotta tähän pieneen tilaan mahtuisi suurempi määrä ihmisiä; ja koska lämpö ja höyry aina kohoavat ylöspäin, on toinen kerros luonnollisesti kuumin.
[]
Miehet ja naiset ovat kylvyssä yhtä aikaa ilman mitään peittävää verhoa ja tunteiden vähääkään heihin vaikuttamatta. Mutta jos vieras avaa oven ja astuu yllättäen kylpijöiden pariin, hänen ilmestymisensä saa naiset aika tavalla säikkymään, sillä oven avautuessa tulee hänen mukanaan sisään paljon valoa, joka yhtäkkiä paljastaa näkyviin heidän tilanteensa ja samaten heidän muotonsa. Lukuun ottamatta tällaista sattumaan he ovat ainakin puolittain, elleivät kokonaan pimeässä, koska huoneessa ei ole muuta ikkunaan kuin pieni luukku eikä sinne tule valoa muualta kuin jostakin katossa olevasta aukosta tai seinähirsien välisistä raoista. Monesti minua huvitti tällä tavoin yllättää kylpijä, ja kerran pari yritin ennä heidän joukkoonsakin; mutta kuumuus oli niin tavaton, etten voinut edes hengittää, ja olisin luullakseni viimeistään minuutin kuluttua tukehtunut.
[]
KUVA:
Toisinaan pistäydyin sisällä vain sen verran, että juuri ja juuri ennätin panna lämpömittarin johonkin sopivaan paikkaa, ja poistuin sieltä siinä samassa; ulkona odottelin neljännestunnin tai kymmenen minuuttia ja menin taas sisään noutamaan mittari saadakseni tietää kuumuuden määrän. Tuskin uskoin silmiäni, kun valtavaski hämmästyksekseni huomasin, että nuo ihmiset saattoivat nauttien oleskella puoli tuntia tai joskus koko tunninkin yhdessä ja samassa huoneessa jossa kuumuus kohosi 70:een tai 75:een asteeseen Celsiusta. Joutuessaan kosketukseen noiden höyryjen kanssa lämpömittari tuli välistä niin kuumaksi, että tuskin voin pitää sitä kädessäni.
Koko ajan kun suomalaiset ovat tässä kuumassa kylvyssä, he hierovat itseään ja hakkaavat jokaista ruumiinsa kohtaa koivun oksista tehdyllä vitsakimpulla. Kymmenen minuutin kuluttua he ovat punaisia kuin raaka liha ja näyttävät suorastaan kauheilta. Talvisaikaa he useasti menevät ulos ilkosen alastomina ja kieriskelevät lumessa, vaikka pakkasta on 20 tai jo 20 astetta Celsiusta. Välistä he tulevat ulos niin ikään alasti ja jäävä puhelemaan keskenään tai jonkun muun lähellä olevan henkilön kanssa ulkoilmassa. Jos matkustaja sattuu tulemaan silloin, kun kylän miehet ovat kylvyssä, ja tarvitsee heidän apuaan, he lähtevät sieltä valjastamaan tai riisumaan hevosia eikä heillä ole päällään minkäänlaista verhoa, vaikka matkustajaa värisää vilusta hyvissä ja vahvoissa sudennahkaturkeissaankin. Ihmeellisintä kaikessa on juuri tämä tottumuksen kautta saavutettu kyky kestää näin äärimmäisiä lämpötiloja.
Suomalaiset talonpojat voivat siten silmänräpäyksessä siirtyä 70 asteen kuumuudesta 30 asteen pakkaseen, mikä merkitsee 100 asteen lämpöeroa ja siis samaa kuin jos menisi kiehuvasta vedestä jääkylmään. Vielä hämmästyttävämpää on se, ettei heille siitä ole mitään ikäviä seurauksia, kun sen sijaan muut ihmiset tuntevat luissaan jo viidenkin asteen lämmönvaihdoksen ja ovat vaarassa vilustua, jos tuuli hiukankin puhaltaa. Mutta talonpojat vakuuttavat, että ilman kuumaa höyrykylpyä he eivät voisi kunnolla kestää aamusta iltaan monia raskaita töitään. Kylpy, niin he sanovat, virkistää heidän voimiaan yhtä paljon kuin lepo ja unikin. Kuuma höyry pehmentää heidän ihoaan siinä määrin, että miehet voivat helposti ajaa partansa kehnoilla partaveitsillään ilman saippuaa. [kappale päättyy Shakespeare vertaukseen]
Kappaleen vaihtoja lisätty [] merkittyihin kohtiin, kirjoitusvirheet saunologin lisäämiä. Kuvaukseen sisältyy tiettyjä ilmeisiä puutteita, tosin kuvituskuva on vieläkin enemmän hakoteillä.
Loppuun vielä toinen elävä, suorastaan raamatullinen, tyyliesimerkki kirjan luvusta 26 (XXVI, s. 116-117), jossa Acerbi siteeraa akateemikko Maupertuista ja tämän tarinaa Tornion talvesta. Suomennoksesta kiitos edelleen Hannes Korpi-Anttilalle:
Tammikuussa oli niin kylmä, että Reaumurin lämpömittari --- laski nyt Torniossa 37 asteeseen. Väkiviina jäätyi. Kun avasi lämpimän huoneen oven, muutti sisään virtaava ulkoilma huoneessa olevan vesihöyryn heti paikalla valkoiseksi lumipilveksi. Kun astui ovesta ulos, tuntui kuin ilma olisi repinyt keuhkot rikki, ja huoneen seinähirsien halkeilemisen synnyttämä pauke oli joka hetki uhkaavana merkkinä siitä, että pakkanen oli yhtä yltymässä. Kadut olivat niin autio ja elottomat, että olisi voinut luulla kaikkien asukkaiden kuolleen. Itse asiassa saattoikin Torniossa nähdä ihmisiä, joita pakkanen oli silponut; jotkut olivat menettäneet jopa kätensä ja jalkansa.
[]
Noilla seuduilla vallitsee aina kova kylmyys, mutta useasti pakkanen on niin ankara, että se käy kohtalokkaaksi niille, jotka siihen joutuvat. Toisinaan nousee äkillinen lumimyrsky, joka tekee vaaran vielä suuremmaksi. On kuin tuuli puhaltaisi yhtä aikaa jokaiselta ilmankulmalta, ja niin raju on sen voima, että se saattaa heittää savupiiput alas katoilta. Turhaan sellaisen myrskyn kouriin joutunut yrittää löytää tietä paikallistuntemuksensa avulla tai pitäen puita merkkeinään. Lumi sokaisee hänet ja vajottaa hänet syvyyteen, jos hän astuu askeleenkaan eteenpäin.
Acerbi koki Tornion kokonaan eri tavoin vieraillessaan siellä Juhannuksen korvilla.
Kuvat on digitoitu valokuvaamalla Kansalliskirjaston kokoelmien ranskankielisestä planssipainoksesta Voyage Au Cap-Nord, Par La Suède, La Finlande Et La Laponie, vuodelta 1804,.
