Skip to content

Saunologia 2017 – sisältöä ja yhteistyötä saunablogissa

Saunologia ei ole vielä päässyt vuoden ikään, mutta vuodenvaihde on luonteva aika ennakoida mitä ensi vuonna saattaa tapahtua. Tässä postauksessa ensi vuoden suunnitelmia, erityisten saunojen etsintäkuulutus, läpinäkyvyysraportti partnerisuhteista ja lukijoista sekä mahdollisuus vaikuttaa ensi vuoden sisältöihin nimettömällä palautelomakkeella.

Sisällökäs saunablogi 2017

Ensi vuonna blogi kehittyy sisällön ehdoilla. Helmikuun jälkeen blogi on esitellyt kaikki saunan suunnittelun ja rakentamisen keskeiset vaihteet. Tämän jälkeen julkaisut tulevat hieman muuttamaan muotoaan.

Vuoden vaihduttua tiedossa on myös pari kokoavaa artikkelia, joiden avulla blogin kahdesta sisältöteemasta – saunan suunnittelusta palasineen ja omasta saunamökkiprojektistani – saa paremman yleiskuvan. Tämän vuoden laudepaketti on hyvä esimerkki yhdestä tällaisesta osakokonaisuudesta.

Blogin julkaisutahti tulee ensi vuonna rauhoittumaan. Kahden viikkojulkaisun sijaan nykyisiä pitkiä postauksia tulee noin kerran viikossa, välissä lyhyempiä saunamaailman kuulumisia. Toivon pystyväni julkaisemaan blogissa myös useampia alkuperäiseen tutkimukseen perustuvia kirjoituksia, jotka räjäyttävät saunansuunnittelutietämyksen tälle vuosituhannelle!

Uusi teemoja ensi vuonna ovat saunominen ja saunan käyttö, kiinnostavat saunaprojektit sekä kokonaiset saunat. Eräs näistä on seuraava:

Etsintäkuulutus: ainutlaatuisia saunoja!

Ensi vuoden aikana haluasin kirjoittaa saunoista, joissa on jotain poikkeuksellista saunaelämyksen, rakennustekniikan tai kokonaisarkkitehtuurin puolesta. Tarkoituksellisen erikoisuuden tavoittelu, kuten sauna soutuveneessä, ei tavoitteena, vaan pikemminkin esimerkiksi savesta tehty maasauna, aurinkolämmöllä lämpiävä sauna tai höyry- ja savusaunan yhdistelmä sauna. Tavoitteeni on vierailla saunassa ja levittää uusia saunaideoita koko kansalle.

Ilmoita oma tai tuttavasi sauna rohkeasti! Lähetä sähköpostia tai täytä tämä lomake.

Sisältöä yhteistyöllä

Tämä vuosi muuttanut käsitystäni bloggaamisen ajankäyttövaatimuksista realistisempaan suuntaan. Saunologian on tarkoitus olla uskottava, avoin ja ilmainen saunatiedon lähde. Laadukkaan sisällöntuotannon mahdollistavat osaltaan blogin sponsorit, jotka vähentävät tämän toistaiseksi harrastusmaisen projektin ajallisille ja taloudellisille resursseille aiheuttamaa kuormaa.

Tänä vuonna olen harjoitellut sisällön tuotantoa, joka on rehellistä ja avointa, mutta jollain tapaa yhteistyökumppanien intressien mukaista. Blogia seuranneet voivat itse arvioida tässä onnistumista, mutta omasta mielestäni olen pystynyt välttämään aatteellisuuden ja kaupallisuuden pahimmat karikot. Kritiikitöntä ylistystä yhteistyökumppaneiden tuotteista ei ole pyydetty eikä tuotettu.

Blogilla on ollut tänä vuonna kourallinen yhteistyötahoja, joiden valinnan perusteena oli yhteys rakennusprojektiin. Vuonna 2017 yhteistyökuviot hieman muuttuvat. Osa muutoksista tulee ainakin kokeiluna näkymään sivustolla aiemmasta poikkeavalla tavalla.

Toisaalta tulen myös panostamaan sponsoroinnin läpinäkyvyyteen. Pääyhteistyökumppanina jatka Narvi näkyy tulevaisuudessa aiempaa enemmän visuaalisesti. Yhteistyösopimukseen kuuluvan artikkelin yhteyteen Artikkelien, joissa käsitellään yhteistyökumppanien tuotteita tai palveluita, yhteydessä on ensi vuonna aina tästä kertova tagi, ”partnerisisältöä”.

Blogissa tullaan näkemään myös valikoituja, saunateemaan liittyviä, mainoksia. Mainostajat on tarkkaan valittu, mutta sivustolla mainostamista ei katsota vielä yhteistyöksi. Kuten yhteistyösopimuksilla, mainostuloilla katetaan blogin ylläpitämisen ja tuotannon kuluja. Kuka tahansa verkkomarkkinointia ymmärtävä tietää aiemmin mainittujen tunnuslukujen perusteella, että tässä on kysymys tulonmenetysten kompensoimisesta, ei ammattimaisesta kirjoittamisesta. Blogi tuottaa siis ainoastaan satunnaisia sivutuloja.

Yleisö- ja läpinäkyvyysraportti

Blogi avautui helmikuussa 2016. Siitä alkaen sen lyhyitä taukoja lukuun ottamatta palvellut kansaa avoimin ovin, öin ja päivin. Vuoden aikana blogi on tavoittanut parikymmentä tuhatta lukijaa ja palvellut yli 30 000 sivulatausta. Sivuston lukijamäärä lähti kesän jälkeen hyvään, lähes +50% kuukausikasvuun ja on jatkunut näin tähän asti.

Idea blogin sisällöstä on vuoden aikana sekä oman ymmärryksen että lukijapalautteen kasvaessa kehittynyt. Jossakin vaiheessa sivuston tunnuslauseeksi vakiintui ”parasta tietoa saunasta”. Tätä olisi voinut vielä jatkaa tarkennuksella ”kaikelle kansalle” sillä vuoden aikana olen yhä paremmin ymmärtänyt mission keskeiseksi sisällöksi harvojen ja valittujen hallussa olevan tiedon saattamisen kaikkien netin käyttäjien saavutettavaksi. Tämä kaikki tämä lukijoille ilmaiseksi.

Vapaan tiedon jakamisen esikuvani on ollut Wikipedia. Toisaalta mitään saunatietosanakirjaa en ole halunnut tehdä ja blogityylinen julkaisumuoto on ollut minulle ensi sijassa käytännön ja markkinoinnin motivoima valinta.

Keskeinen sisältö ja motivaattori tiedon hankintaan on tänä vuonna ollut myös oma saunaprojektini. Se on joistakin hidasteista huolimatta edennyt siihen pisteeseen, että suunnittelu- ja rakennusprojektista ei ole paljoa kerrottavaa jäljelle vuodelle 2017. Alla olevat kuvat ilmentävät tämänhetkistä tilannetta.

161218-ulkovalaistus_7942 161218-laudevalaistus_cariitti_7984

Vuoden aikana kiinnostukseni on enenevässä määrin siirtynyt myös uuden tiedon tuotantoon olemassaolevan tiedon katselmoinnin sijaan. Tähän on syynä ollut mm. toistuva törmääminen nykyisen saunatiedon rajoihin. Tätä teemaa tulen ensi vuonna jatkamaan myös uudenlaisen sisällön turvin.

Uuteen vuoteen!

Kiitoksia kaikille blogia tänä vuonna seuranneille. Voitte halutessanne jättää omia juttutoiveitanne ja
nimettömiä palautteita tammikuun ajan tällä lomakkeella.

Uskon, että löydätte kiinnostavaa sauna-aiheista lukemista Saunologiasta myös ensi vuonna!

Pysykää puhelimen äärellä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tietoja kohteesta Lassi A Liikkanen

Saunologi ja saunan suunnittelun tutkimusmatkalainen. Johtava nykyaikainen suomalaisen saunan asiantuntija ja Suomen Saunaseuran Löylyn henki -palkittu 2021. Työkseni suunnittelen parempia digitaalisia palveluita. Minulla on pitkä historia tieteellisestä tutkimuksesta ja opetan satunnaisesti Aalto-yliopistossa.

0
    0
    Ostoskori - Cart
    Kori on tyhjä - Cart is emptyPalaa kauppaan - Return to Shop