Skip to content

Virkistävät vihdonnat Juhannukseksi – vastavinkkejä

Juhannus on  erinomaista aikaa valmistaa vihta sekä vasta ja tästäkin syystä vihtomissesongin huippupiste. Tiesitkö, että vihdan voi säilöä pienellä vaivalla kotioloissa vuodeksi eteenpäin? Hyvin tehty vihta myös kestää oikein käsiteltynä useamman käyttökerran. Vaikka vihdan tekoon suositellaan yleensä rauduskoivua, lue täältä vinkit myös muiden perinteisten puulajien kokeiluun vihdanrakentelussa.


Saunologiassa on alkukesästä ollut toistuvasti suitsutusta vihdonnan puolesta. Ensin seikkailtiin Moskovan ja Pietarin julkisissa saunoissa vihdottavana, viimeisimpänä käytiin Kansainvälisessä saunakongressissa. Juhannuksen koittaessa on aika jakaa vinkkejä vihdan elinkaaren varrelle säilöntään ja käyttöönottoon sekä esitellä vaihtoehtoisia vastamateriaaleja. Esittelen lyhyesti myös vaihtoehtoista vihdan käyttöä.

Vihta vai vasta?

Suomessa on käytetty pitkään kumpaakin sanaa. Ammoisina aikoina kielenkäyttö vaihteli selvästi maantieteellisesti niin, että suunnilleen Päijänteen itäpuolella käytettiin vastoja, länsipuolella vihtoja. Googlen hakukoneen trenditietojen perusteella termiä vihta käytetään Suomessa tätänykyä enemmän.

180619-isc2018-vihdat-vastat-0135
Vihdat ja vastat

Vihdan ja vastan tekoaika

Kansanviisauden mukaan paras aika koivuvihtojen tekoon on kesä-heinäkuussa. Ajankohdan optimoinnissa keskeinen asia on lehden riittävä koko sekä pehmeys. Olosuhteiden vaihtelu voi aikaistaa tai myöhäistää tilaisuutta. Kukaan ei kiellä tekemästä vihtoja loppukesästä, mutta tällöin lehdet voivat olla turhan kovia.

Koivun tai muun puun oksia ei voi ilman maanomistajan lupaa käydä repimässä metsästä.

Minkä puun oksista voi tehdä vastan?

Vaikka koivu, erityisesti rauduskoivu, on nykysuomalaisten parhaiten tuntema vaihtoehto, ei se ole ainoa. Koivu, kataja ja pihlaja ovat perinteiset vihta-ainekset. Katajan saatavuus on kuitenkin heikko, mutta lähinnä perinteen katoaminen on hävittänyt pihlajan. Vihdan tekemistä voi kokeilla käytännössä mistä tahansa lehtipuusta, vaikka vaahterasta tai lepästä.

180619-isc2018-vihdan-vaantoa-0060
Kesäkuun toinen viikonloppu vuonna 2018 oli myös Pohjois-Suomessa poikkeuksellisesti kypsää aikaa koivuvihtojen tekemiseen.

Etelämpänä Baltiassa vihdontaan käytetään lukuisia muitakin puulajeja. Tammi taas hallitsee Venäjällä, mutta Suomesta on vaikea löytää riittävän isoa tammea. Mikäli sellainen sattuu maillasi kasvamaan, kannattaa ehdottomasti kokeilla!

Katajavihta saattaa kuulostaa varsin masokistiselle ratkaisulle, mutta todellisuudessa katajavihta on sulatuksen ja liotuksen jälkeen yllättävän pehmeä. Se ei kuitenkaan kestä pitkää käyttöä.

Saunavihdan teko-ohje

Verkosta löytyy lukuisia ohjeita vihdantaittoon. Suosittelen näistä itse saunamestari Pentti Hakalan opetusvideota, jonka YLE tarjoaa katseltavaksemme ja jonka jokin kolmas osapuoli ladannut YouTubeen harhaanjohtavan selitteen kanssa lyhennelmänä.

Miten saunavihta säilötään?

Vihdan säilömisen yksityiskohdat riippuvat puulajista. Koivun säilönnän keskeiset tekniikat ovat kuivattaminen ja pakastaminen. Pakastettaessa vihta pitää pakata mahdollisimman ilmatiiviisti, tyhjiöpussin tai kelmun avulla.

180523-pietari-jamskije-vihdat_9721
Katajavihta on vain yksi kuudesta Jamskijen saunakaupan tuotteesta, joka on sulatettu käyttöä varten pakasteesta. Pietarin banjat, Saunologia.fi

Naapurini Hilkka on vanhempi karjalaisrouva, joka on ikänsä noudattanut suvussaan kiertänyttä säilöntäreseptiä. Ilokseni hän jakoi tämän kanssamme. Hilkan suvun historia ulottuu väestön laskennan alkuun viiden sadan vuoden taakse, joten niksit ovat todennäköisesti hyvin vanhat.

Hilkka kerää vihdakset viikkoa Juhannuksen molemmin puolin. Vihtojen säilöntä talven varalle alkaa niiden valmistuksen jälkeen kuivauksella. Hilkka kuivaa vihdat pystyasennossa parin päivän ajan, olosuhteista riippuen, katon alla, mutta muutoin lähes ulkoilmaolosuhteissa.

Kuivatuksen jälkeen vihdat varastoidaan viileässä taloyhtiön kellarikomerossa laatikkoon ladottuna kerroksittain. Vihtojen väliin heitetään karkearakeista suolaa. Tämä vaikuttaa vihtojen säilyvyyteen niin, että etteivät ne mm. kuivu liiaksi. Tällä menetelmällä vihta säilyy helposti vaikka seuraavaan kesään!

Kuivatun vihdan käyttöönotto

Pakastettu vihta on sulatuksen jälkeen nopeasti käyttövalmis. Kuivatun vihdan käyttöönotto sen sijaan vaatii hieman kärsivällisyyttä. Vihta herätetään upottamalla se veteen. Mitä kuumempaa vettä, sitä nopeammin vihta virkoaa. Venäläisten mukaan kylmä vesi on vihdalle parempi vaihtoehto.

180523-pietari-jamskije-vihdan-liotus_9724
Jamskije, Pietarin banjat, Saunologia.fi

Vihtaa liotetaan kunnes se on pehmennyt. Tämän jälkeen se nostetaan vedestä pystyyn, sitä ei tarvitse liuottaa, mutta varsi voi olla edelleen vedessä. Erilaiset vihdat vaativat vaihtelevia aikoja liuotusta, mutta periaate on sama.

Saunavastaa ei säilytetä kuumassa, mutta vihdan (varovainen) lämmittäminen löylyn avulla on hyvä konsti saada siitä enemmän aromia ilmaan.

171001-Moscow-Sanduny-PR-vihdonta-XORX6237
Venäläinen vihdonta ammattilaisen suorittamana

Vihdontavinkkejä

Saunakongressi-artikkelin lopuksi kerroin ”suurvenäläisestä” (ts. baltialainen ja venäläinen, kts. saunan juuret osa 1) vihdontaperinteestä, jossa vihtaa käytetään enemmän hierontavälineenä kuin piiskana. Vihdonta on hoito tai palvelus toiselle ihmiselle, ei itsensä ankaraa pesemistä. Lainaan edellisen artikkelin Rimas Kavaliuskasin vihdontatyöpajan vinkit hieman muokattuina tähän jatkoksi:

Toisin kuin suomessa ajatellaan, vihdoilla ei ole tarkoitus hakata ihoa niin pitkään että siitä irtoaa lian lisäksi nahka, vaan liettualaiset siirtävät vihtojen avulla hoidettavaan henkilöön lämpöä ja puun lehdistä irtoavia yhdisteitä. Tämä voi edellyttää joskus voiman käyttöä, mutta vihdonnassa on muitakin tasoja. Se on kuitenkin ensisijaisesti vihdottavan henkilön hoitamista vihtojen ja lämpimän ilman avulla. Vihdottavan hyvä olo, turvallisuus ja mukavuus on ensisijaista.

Video liettulaisesta vihdontatapahtumasta

Vihdonta alkaa ilman kosketusta. Vihtoja aloittaa kuuman ilman liikuttelun katosta alaspäin vihtojen avulla. Ensin lämmitetään ja vihdotaan jalat. Vihdottava makaa vatsallaan, jalat koukussa ja jalkaterät kohti kattoa.

Vihta lämmitetään lämpimässä ilmassa ja se painetaan päin jalkoja. Lämpimän ilman ja vihtojen kontaktin avulla saadaan jalat lämpiämään. Rimasin mukaan vihdottava voi rentoutua vasta, kun jalat ovat lämmenneet. Tämän jälkeen edetään ylempiin ruumiin osiin, varoen kuitenkin sydäntä ja jatkuvasti suojaten pää kuumuudelta sekä vihtomiselta.

170501-TE_VitalTherme_Wenik_Aufguss_2
Therme Erdingin banjassa on tarjolla venäläistä vihdontaa - Russian banya aufguss involves whisking with a venik

Varsinainen vihtakontakti tapahtuu erilaisilla intensiteettitasoilla, joita Rimas sanoo olevan kolme. Kovimmalla tasolla meno voi muistuttaa rumpusooloa ja huonosti valmistettujen vihtojen lehdet sinkoilevat ympäri saunaa. Tekniikat ovat erittäin vaihtelevia, mutta niitä yhdistää rytmikkyys ja dynaamisuus. Vihdonta kestää seitsemästä kahteen kymmeneen minuuttia.

Saunologia aina kiinnostavan saunaolosuhteen merkitys vihdonnalle on merkittävä. Rimas kertoo, että sopiva vihdontaolosuhde selviää ilman kastepisteen perusteella. Sen pitää olla 40-50 asteen välillä. Löylyn luonti vihdonnan aikaisesti on olennaista. Sen avulla saunan kattoon luodaan ”löylykakku” (vapor cake), jos vihdoilla kaavitaan lämmintä ilmaa.

Yhtä tärkeää on myös raittiin ilman saanti. Sitä tarjoillaan vihdottavalle käsittelyn aikana. Se saadaan ikkunasta, ovesta tai tarkoitukseen tehdystä tuuletusluukusta noin 5-10 minuutin välein. Vihdottavalla pitää olla koko operaation ajan mukava olo.

1761-Abbe_Chappe_dAuteroche-Russian_Bania-Sweat
Abbe Chappe d'Auteroche- kuvituskuva venäläisestä saunasta vuodelta 1761. Kuvasta saa käsityksen sekä vihdan käytöstä että sen mahdollistavasta lauderakennelmasta.

Vihtoessa saatat huomata, että suomalainen sauna on harvoin suunniteltu vihtomisen ehdoilla. Toista henkilöä vihdottaessa korkeusero vihdottavan ja vihtojan makuu ja seisomatasojen välillä saisi olla lähes ruokapöydän verran, eli 80-90 cm. Tässä välissä suomalaisen saunan lauteilla on yksi ylimääräinen askelma, joka rajoittaa ulottuvuutta. Jos innostut erilaisesta vihtomisperinteestä, kannattaa miettiä pieniä muutoksia saunaan, esimerkiksi nostettavaa tai irroitettavaa välilaudetta.

Näillä vinkeillä saat tuot perinteiseen Juhannussaunaan uusia ulottuvuuksia! Ei kun rohkeasti kokeilemaan!

Lue lisää:

Liettualainen Bath Academy sivusto sisältää paljon tietoa vihtomisesta, mm. valmistus:
http://bath.academy/en/experience/whisking/making-whisks
https://www.sauna.fi/saunatietoa/saunavihta/vihta-vai-vasta/

4 thoughts on “Virkistävät vihdonnat Juhannukseksi – vastavinkkejä

  1. Mirja Rytkönen

    Ostin tuossa Kuopion torilta kuivatun vastan. Piti ihan etsiä miten se otetaan käyttöön. Kiitos vinkistä nyt opin.

    Vastaa
  2. Arto M

    En Lassi minäkään koko kansaa tuomitse, mutta vähissä alkaa olla yhteissaunat
    Mutta saunotaan meillä kyllä tänään yhdessä suomessakin, ainakin meillä
    Huomenna jo muualla

    Mutta hieman alkaa olla kiire tuon elävöittämisyhdistyksen perustamiselle, kun nuorempi väki pitää aitona yhteissaunana uikkarisaunaa

    Arto

    ps. Se on muuten samaa nahkaa, niin poskessa kuin pepussa Jussinakin

    Vastaa
  3. Arto M

    Hyvä Kirjoitus vihtasauna tekniikasta
    Nämä meillä hallitaan ” tekniikat ” eli kiukaat, hormit sun muut sanomisen tekniset osiot. Mutta miten on sisällön ja fiiliksen laita

    https://www.is.fi/asuminen/art-2000005729081.html

    Tuosta jutusta kun lukee keskusteluosion, niin huomaa saunakansan hukassa olon karuuden. Olemme menettäneet oman otteemme saunomis käytäntöihin.
    Sauna ei ole riidan tai ridanaiheen paikka. Vaan sovun ja ystävyyden paikka.
    Saunan yhteiskäyttö korostaa hyvin toisten huomioimisen saunassa. Kukaanhan ei halua olla idiootti muiden, kuin ehkä omiensa läsnäollessa.
    Joten suosittelen hyviä yhteissaunavuoroja niin Juhannuksena, kuin muuloinkin
    Itse karkaan Juhannussaunoille Itävaltaan yhteissaunomaan

    Hyvää Juhannusta

    Vastaa
    1. lassial

      Hei Arto,
      Suomessa tuntuisi olevan tarvetta saunakulttuurin elävöittämisyhdistykselle. Kysyntä on toinen juttu.

      En kuitenkaan tuomitsisi koko kansaa IS, IL tai S24 keskustelujen pohjalta, uskotaan parempaan.

      Hyvää Juhannusta,
      Lassi

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tietoja kohteesta Lassi A Liikkanen

Saunologi ja saunan suunnittelun tutkimusmatkalainen. Johtava nykyaikainen suomalaisen saunan asiantuntija ja Suomen Saunaseuran Löylyn henki -palkittu 2021. Työkseni suunnittelen parempia digitaalisia palveluita. Minulla on pitkä historia tieteellisestä tutkimuksesta ja opetan satunnaisesti Aalto-yliopistossa.

0
    0
    Ostoskori - Cart
    Kori on tyhjä - Cart is emptyPalaa kauppaan - Return to Shop