Suomalaiset ajattelevat mielellään saunaa suomalaisena keksintönä. Tässä kaksiosaisessa artikkelissa käydään, mikä tästä tarinasta on totta ja mikä tarua. Ensimmäinen osa kertoo kaukaisimmista saunakulttuureista.
Artikkelin ensimmäinen osa käsittelee saunaa muistuttavien hikoilukulttuurien historiaa eri puolilla maailmaa. Toisessa osassa keskitytään Suomen, Ruotsin ja Venäjän saunojen historiaan. Niihin tutustuminen selkeyttää myös suomalaisen saunan identiteettiä.
Saunan kansainvälinen historia
Ideoita saunasta, eli lämpimästä tilasta johon mennään hikoilemaan puhdistautumista, tervehtymistä tai sosialisointia varten, löytyy ympäri maailma. Historiallisten lähteiden perusteella ”saunakulttuureita on syntynyt itsenäisesti eri alueilla ja eri aikoina”. Suomalaisten pettymykseksi sauna ei ole syntyjään ainoastaan meidän kulttuuripiiristämme. Suomalainen sauna on heijastumaa sekä vanhoista venäläisistä että viikinkien saunatavoista. Suomalaisen saunan kunniaksi on sanottava, että se on viime vuosisatoina pysynyt koko kansan huvina ja kehittynyt edelleen, maailman monien muiden hikoilukulttuurien kuihtuessa.
Historiallisesti erilaisia hikoilukulttuureita löytyy niin Antiikin Kreikasta, Pohjois-Amerikasta kuin Skandinaviasta. On hyvä muistaa, että ”sauna” ei kaikissa näissä tapauksissa ole kovinkaan lähellä suomalaisen saunakulttuurin saunaa, mutta kulttuureissa on riittävästi yhtäläisyyksiä yhteisen idean havaitsemiseen – erityisesti hikoilun ja terveydenhoito funktion kautta.
Tietolähteistä: Martti Vuorenjuuri ja muut saunahistorian tulkitsijat
Kansainvälisen, ja suomalaisenkin, saunakulttuurin laajin suomenkielinen tietolähde on Martti Vuorenjuuren kirjoittama kirja Sauna kautta aikojen lähes viidenkymmenen vuoden takaa. Tässä artikkelissa esitetyt historian viittaukset perustuvat sekä tähän kirjaan, että toisen harrastelijahistorioitsijan, Mikkel Aalandin Sweat-kirjaan, jota voi lukea vapaasti verkossa – tosin ilman värikkäitä kuvituksia. Kirjoittajan luvalla olen julkaissut valikoituja kuvituksia tämän artikkelin yhteydessä.
Vuorenjuuri oli koulutukseltaan musiikkitieteilijä ja ammatiltaan ensisijaisesti kriitikko (kts. Muistokirjoitus vuodelta 2008 ),ei koulutettu historian tutkija. Kirjan epäyhtenäistä, mutta silti näyttävää ja vaikuttavaa esitystapaa täytyy arvottaa tämän taustan kautta.
Virolainen professori Ilmar Talve kritisoi Vuorenjuuren kirjaa tuoreeltaan Turun Sanomissa vuonna 1967 erityisesti turhan voimakkaista yleistyksistä sekä kansan- ja eliittikulttuurin sotkemisesta keskenään. Hän oli itse tehnyt väitöskirjansa pohjoismaisesta saunakulttuurista vuonna 1960 ja oli tässä suhteessa paras henkilö arvioimaan Vuorenjuuren ajatuksia. Toisaalta, saunakulttuurintutkimuksen tärkeimpänä kotimaisena keskustelukanavana toimineessa Sauna-lehdessä kaikki viittaukset kirjaan vuosilta 1968-2005 ovat kritiikittömiä, eli myöhempinäkään vuosina kirjaan ei viitattu negatiivisessa sävyssä. Joten tulkitsen asian niin, että kirjaa voi pitää varauksella edelleen uskottavana esityksenä saunakulttuurien historiasta.
Toisena lähteenä käytetty Aaland teki oman historiantutkimuksensa itsenäisesti, mutta oli tutustunut Vuorenjuuren ajatuksiin Suomessa ollessaan. Näiden herrojen lisäksi amerikkalaisen Bryon MacWilliamsin With Light Steam –kirjaa on käytetty venäläisen saunan tietojen vertailuun. MacWilliams on tehnyt kirjaa varten laajan kirjallisuustutkimuksen nimenomaan venäläisen saunatiedon parissa 2000-luvulla. Seuraavassa oma tiivistelmäni Vuorenjuuren ja Aalandin historiannäkemyksestä.
Saunoja ennen ajan laskun alkua: Kreikka, Rooma ja islamilaiset alueet
Todistusaineisto hikoilukylpyjen historiasta alkaa Kreikasta n. 500 eaa. Kreikan loistoaika alkaa tässä vaiheessa lähestymään loppuaan. Ei kuitenkaan kestä kovinkaan kauaa, kun Rooman mahtavan imperiumin alueella suosittujen kylpylaitosten yhteydessä on kuumia, höyrysaunan tyyppisiä huoneita. Kehitys alkoi Balneumiksi kutsuttuja korttelikylpylöistä, joita rakennettiin koko (vapaan) kansan käyttöön. Esimerkiksi vuonna 79 jaa. tuhkaan hautautuneesta Pompeiista on löytynyt useita tämänkaltaisia kylpylaitoksia. Näillä oli erityinen keskuslämmitys, jota kopioitiin myöhemmin muihinkin kylpylaitoksiin (kts. https://en.wikipedia.org/wiki/Thermae ).
Roomalaisten mahtipontinen kylpyläkulttuuri kiteytyi vuoden 81 jaa. aikana ja jälkeen rakennettuihin termeihin, jättimäisiin kylpylaitoksiin. Näitä kylpyläkeskuksia rakensivat mm. keisarit ja valtio subventoi niiden käyttöä merkittävästi. Vaikka termeissä kylpylä oli keskiössä, oli niissä tarjolla vähintään yhtä paljon muita huvituksia kuin nykyaikaisissa kylpylöissä. Kun Rooman valtakunta rapautui, jäivät sen kuumat kylvyt barbaarien käyttöön. Saunalaitoksia tuhottiin järjestelmällisesti vasta myöhemmin äärikristittyjen toimesta. Vuorenjuuri kutsuu lopputulosta suureksi keskiaikaiseksi saunakulttuuriksi. Sen vaikutusalue ulottui Pohjois-Italiasta ja Pyreneiltä Pohjoismaihin ja läntiseen Suomeen asti.
Rooman valtakunnan rappion jäljiltä kylpylät löysivät uusia käyttäjiä ja käyttötarkoituksia uusissa kulttuurisissa konteksteissa. Profeetta Muhammedin siunauksella kehittyi islamilaisissa Lähi-idän maissa hammam-nimellä tunnettujen kylpylöiden kulttuuri. Hammamien tehtävä oli ensisijassa edistää uskonnon tarkkojen hygieniavaatimusten toteutumista. Sekä Vuorenjuuri että Aaland kuvailevat lopputulosta puolihämärän, hiljaisuuden ja eristäytymisen hikoilukulttuuriksi. Ei siis kovin kaukana kotimaisesta saunasta! Hammam oli myös keskeinen sosiaalisen toiminnan keskus, puhdistautumisen ja kauneudenhoidon keskus.
Photo/Illustration from Sweat by Mikkel Aaland. Copyright 1978. All rights reserved.
Hammameja on toiminnassa edelleen ympäri maailman. Suosituimmillaan ne olivat lyhyen aikaa 1800-luvun Isossa-Britanniassa ja Irlannissa. Rakennusteknisesti ne edustavat kreikkalais-roomalaisen kylpylän variaatioita. Kylpylä lämmitetään lattian välityksellä niin kuumaksi, että jalassa on pidettävä puupohjaisia kenkoiä. Höyryä syntyy sekä kuumista kylvyistä että veden liberaalista käytöstä.
Hikoilua välimeren alueen alkupuolella: Amerikka ja Aasia
Tiedot Väli- ja Pohjois-Amerikan intiaanien saunoista ulottuvat aikakauteen 400-600 jaa. Väli-Amerikan Mayat kutsuivat temescaleiksi maaperusteita, tiilillä holvattua hikoilukuoppaa, jota käytettiin ahkerasti erityisesti terveydenhoitoon. Pohjois-Amerikan intiaanien saunakulttuuri oli myös hyvin aktiivinen ja levinnyt lähes koko mantereelle. Se oli yleensä avoin kaikille ja tähtäsi terveyden edistämiseen. Vuorenjuuren mukaan Pohjois-Amerikan intiaanit olivat ehkä ”maailman innokkaimpia saunojia”.
Photo/Illustration from Sweat by Mikkel Aaland. Copyright 1978. All rights reserved.
Aaland jakaa kirjassaan useampia omakohtaisia kokemuksia Pohjois-Amerikasta. Hän huomauttaa, että myös joidenkin intiaaniheimojen saunakulttuuri on suomalaisen tavoin säilynyt yli vuosisatojen. Hän löysi myös 1970-luvun Yhdysvalloista kolme hyvin erilaista hikilaavua sekä tiedon siitä, että myös intiaanit olivat käyttäneet vihdan kaltaista puhdistautumisen apuvälinettä.
Japanissa oli myös useita paikallisia hikoilukylvyn muotoja ennen kuin maa avautui länsimaisille vaikutteille. Useammat suomalaiset kirjoittajat ovat kiinnittäneet huomiota kuumien lähteiden ympärille syntyneisiin kylpylöihin, onseneihin, mutta näiden lisäksi maassa on ollut erilaisia buro-nimisiä hikoilutiloja. Esimerkiksi paljon saunaa muistuttavan kama-buron historia ulottuu ainakin tuhat vuotta taaksepäin, kertoo Aaland. Jo Aalandin 1970-luvun tutkimusmatkan aikaan tämä alkuperäiskulttuuri oli kuitenkin lähes kokonaisuudessaan hiipunut. Vuorenjuuri ei ollut perehtynyt japanilaisiin saunoihin laisinkaan.
Viikinkien ja irlantilaisten saunat
Viikingit terrorisoivat ja hallitsivat laajoja alueita Skandinavian ulkopuolella ensimmäisen vuosituhannen lopulla. He levittivät valtaamilleen alueille myös saunakulttuuria. Tämän kulttuurin Vuorenjuuri tulkitsee itsesyntyiseksi, eikä pelkästään vallattujen alueiden roomalaisperäisen kulttuurin kopioksi. Ruotsista on löytynyt arkeologisia kohteita, joiden nykynäkökulmasta suomalaistyyppiset saunat on ajoitettu noin 200-luvulle jaa. Tämä edustaa mahdollista viikinkisaunojen esihistoriaa. Parhaina viikinkiaikoina, 900-luvulla, myös Islannissa saunottiin. Tämä ilo loppui 1200-luvulla, kun saarelta loppui polttopuu. Tämän jälkeen kylpemiseen alettiin hyödyntämään kuumia lähteitä.
Viimeiseksi mainittakoon irlantilaiset hientalot (ty falluis). Niiden tiedetään olleen käytössä n. 1000-1800 –luvuilla. Hikitalojen muoto muistutti nykyistä maasaunaa. Ne olivat luolamaisia ja niitä lämmitettiin turpeella. Käyttötarkoituksena oli sairauden- ja kauneuden hoito. Tämä kylpykulttuuri hävisi 1900-luvulle tultaessa ja Aalandin 1970-luvun saunamatkalla siitä oli jäljellä vain puheita.
Ensimmäisen osa loppusanat
Tässä osassa esitettiin, kuinka ympäri maailma on kukoistanut erilaisia hikoilukulttuureita. Niitä löytyi kaikilta mantereilta Afrikkaa ja Australiaa lukuun ottamatta. Näiden kohdallakin kysymys voi olla vain tutkimusmielenkiinnon puutteesta.
Seuraavassa osassa saunahistoriaa kerron suomalaisen saunan venäläisistä ja manner-eurooppalaisista juurista.
Jatka lukemista: Saunan juuret, osa II
Lähteitä
Martti Vuorenjuuri: Sauna kautta aikojen. 1967 (omakustanne)
Mikkel Aaland: Sweat. http://www.cyberbohemia.com/Pages/sweat.htm
Sauna-lehden vuosikerrat (1/1968, 4/1977, 2/1983, 3/1993, 4/1995)
Bryon MacWilliams: With Light Steam http://withlightsteam.com/
Kuvalähde:
Photo/Illustration from Sweat by Mikkel Aaland. Copyright 1978. All rights reserved.
