Skip to content

Saunan päivästä liputuspäivä kansalaisaddressilla

Kesäkuun toinen lauantai on suomalaisen saunan päivä. Se on ollut vuodesta 1986 vapaaehtoinen liputuspäivä. Nyt Suomen Saunaseura ja Sauna from Finland haluavat nostaa saunan päivän statusta ja hakea sisäministeriöltä virallisen, vakiintuneen liputuspäivän statusta.

Järjestöt ovat käynnistäneet hankkeen edistämiseksi julkisen kampanjan, jossa kerätään nimilistaa ehdotuksen taakse. Se löytyy osoitteesta http://saunanpaiva.fi. Keräys jatkuu vuoden 2017 loppuun.

Virallisia liputuspäiviä kiinteästi kalenterissa vain kuusi, mutta näiden lisäksi löytyy 13 vakiintunutta liputuspäivää. Tästä vuodesta alkaen sisäministeriä on ottanut mukaan myös suositeltuja liputuspäiviä, myös kertaluonteisesti, kuten suomalaisen luonnon päivä. Helsingin sanomat kysyikin vapun artikkelissa aiheellisesti miksi päiviä on paljon ja järjestelmä näin monimutkainen.

Miksi liputuspäivällä on merkitystä saunalle?

Haastattelin hankkeen ideoinutta Suomen Saunaseuran aktiivijäsentä Kristian Miettistä asian tiimoilta. Miettinen kertoo, että hankkeen tavoite on nostaa kansallista tietoisuutta ainutlaatuisen saunakulttuurimme olemassaolosta.

Sauna on Suomessa jokapäiväistynyt, arkipäiväistynyt ja itsestäänselvistynyt. Suomessa on mijoonia saunoja, mutta niistä liian moni huonoja. Haluamme ettei saunan erityisyyttä unohdeta maassa, joka tunnetaan saunoistaan kansainvälisesti.”

Miettinen uskoo, että liputuspäivän toteutuminen on vain ajan kysymys. Hän uskoo, että tämä lisää mediassa kirjoittelua saunasta ja saunan puolesta ja sitä kautta saunan arvostusta yhteiskunnassamme.

Liputuspäivä on keino nostaa asiaa esille. Niin, että saunasta puhuttaisiin enemmän ja ymmärrettäisiin sauna kansallisaarteena.

Voit jouduttaa hanketta allekirjoittamalla adressin:



Allekirjoita adressi

Lipun voi toki nostaa salkoon jo ennen liputuspäivän virallistamista. Tänä vuonna saunan päivän kunniaksi lauantaina 10.6. Tällöin voi juhlia vaikkapa sitä, että saunaemoji pääsee maailman älylaitteisiin jo tänä kesänä!

Olkoonkin, että saunaemoji toteutuu varsin köykäisenä versiona, sillä vähäkin alastomuus siivottiin pois ja emoji nimettiin "henkilö höyryhuoneessa" (person/man/woman in a steam room). Suuren lusikan näköinen laite toivottavasti assosioi kuvakkeen suomalaiseen eikä esimerkiksi venäläiseen tai virolaiseen saunaan.

Suomalaisten ehdottama saunaemoji:

Suomalaisten (muokattu) ehdotus emojiksi vuonna 2016

Kansainvälisen konsortion hyväksymä lopullinen emoji alla. Suurten teknologiayritysten politiikasta riippuu tuleeko kuvake kesän jälkeen laajempaan levitykseen kullakin käyttöjärjestelmällä.

Unicode konsortion hyväksymät versiot saunaemojista 27.3.2017 alkaen (woman + man in the steam room emojis)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tietoja kohteesta Lassi A Liikkanen

Saunologi ja saunan suunnittelun tutkimusmatkalainen. Johtava nykyaikainen suomalaisen saunan asiantuntija ja Suomen Saunaseuran Löylyn henki -palkittu 2021. Työkseni suunnittelen parempia digitaalisia palveluita. Minulla on pitkä historia tieteellisestä tutkimuksesta ja opetan satunnaisesti Aalto-yliopistossa.

0
    0
    Ostoskori - Cart
    Kori on tyhjä - Cart is emptyPalaa kauppaan - Return to Shop