Skip to content

Vaatimattomuus kaunistaa vuoden 2017 parasta savusaunaa

Kokemäkeläisen Markku Tuomikorven savusauna valittiin heinäkuussa vuoden 2017  parhaaksi yksityiseksi savusaunaksi. Kansainvälisen savusaunaklubin vuotuinen palkinto jaettiin perinteisesti Saunafestivaaleilla ja se yllätti iloisesti vastaanottajansa. Saunologia kävi kurkistamassa Markun saunaan ja kertoo, millaiset suunnitteluratkaisut tekivät siitä menestyksekkään. Esittelen tämän kohteena Inspiraationa kaikille, siitä että erinomaisen savusaunan voi rakentaa kohtuullisin kustannuksin ja kompaktissa koossa.

Vuoden Savusauna -palkinnon tausta

Kansainvälinen savusaunaklubi on jakanut kunnianosoituksia savusaunoille jo pitkään. Nykyisellään tämän vapaaehtoistyöhön perustuvan järjestön arviointimenetelmä on varsin hienostunut. Julkisuuteen siitä on kuitenkin hiiskuttu varsin niukasti.

171213-markkut-vuoden-savusauna-kilpi-0856
Markku Tuomikorven saunan ulkopuolella on Kansainvälisen savusaunaklubin tunnustuksen merkkilaatta

Arviointi edellyttää erittäin kohtuullista kulukorvausta arvioitsijoille, joita vierailee kohteessa 2-4 henkeä. He seuraavat savusaunan koko käyttösyklin: puiden valinnasta lämmityksen kautta löylynheittoon. Lähes 200-kohtainen arviointilista sisältää niin objektiivisia kuin subjektiivisia mittareita, jotka arvioitsijat täyttävät toisistaan tietämättä. Seppo Leskisen mukaan arvioissa ollaan yleensä harvinaisen yksimielisiä, eikä oikeista arvosanoista eri kohdissa tarvitse myöhemmin kiistellä.

Ensimmäisellä käynnillä arvioitsijat antavat yleensä saunan omistajalle pisteiden sijaan parannusehdotuksia. Halutessaan arvioijat voi pyytää paikalle uudestaan varsinaista arviointia varten. Vuosittainen kilpailu sulkeutuu heinäkuun alussa, kun saatujen pisteiden perusteella valitaan mahdollisesti palkitut yksityis- ja yrityssarjan savusaunat. Pisteitä ei erikseen julkisteta. Turvallisuus on ehdoton osa-alue, josta reputtamista ei voi paikata minkään muun osa-alueen menestyksellä.

Miten huippusaunaksi tullaan?

Markku Tuomikorven lapsuudenhaaveena oli oma lihanpalvaamo. Savusauna syntyi kuitenkin lähes sattumalta. Kylältä löytyi kuolinpesän hallusta juuri riittävä määrä pitkään kuivuneita haapahirsiä, joiden entinen omistaja ei koskaan ehtinyt tekemään saunaa. Näistä saatiin kuitenkin kasattua vuonna 2007 sauna, jota alun perin suunniteltiin ensisijaisesti palvaukseen sopivaksi. Olihan pihapiirissä entuudestaan jo kourallinen saunoja.

171213-markkut-hirsisauna-takakulma-0870
Markku Tuomikorven saunassa on peltikatto. Sauna ei ole kovin suuri.

Kiuas muurattiin aikanaan Jussi Kulmalan toimesta. Muurari oli kysynyt Markulta haluaako hän saunan joka lämpiää kolmessa vai yhdeksässä tunnissa. Ei ollut vaikea valita kohtuullisempaa lämmitysaikaa.

171213-markkut-kiukaan-luukku-0863
Markku Tuomikorven kiuas on muurattu paikalla. SIsäkuori pilkahtaa luukun ympäriltä, paljastaen pinnalle aseteltujen graniittien alla olevan piilossa tulitiilinen sisärakenne

Ilmanvaihto saunassa perustui alusta asti lattian rajassa perustuksissa oleviin tuuletusaukkoihin. Näitä on kaksi noin 10 cm levyistä jokaiseen suuntaan, lisäksi lattia ei ole ilmatiivis. Lattian alla on n. 10 cm ilmatilaa.

171213-markkut-ilmanvaihto-reika-0865
Markku Tuomikorven saunan ilmanvaihto tapahtuu sokkelissa olevilla rei'illä, joita on joka ilmansuuntaan. Reiät on peitetty tiheäsilmäisellä metalliverkolla.
171213-markkut-lattiarappana-sisalta-0873
Ilmanvaihtoaukko sisäpuolelta katsottuna on juuri lattiatasossa.

Lihan palvauksen voluumi alkoi jossain vaiheessa kuitenkin kasvaa sen verran kovaksi, ettei saunan ”normaalikäyttö” oikein luonnistanut. Kokonaisten sikojen palvaamiseksi vaaditut rakennelmat eivät jättäneet tilaa ihmisille. Lopulta Markku päättikin rakennuttaa erillisen palvaamon ja saunasta purettiin palvausvarustelut pois. Sauna palasi takaisin ihmisten lämmittelyhuoneeksi ja vuonna 2015 Markku uusi lauteet ja lattian. Sauna oli valmis kilpailun ensimmäiseen erään.

171213-markkut-uusi-terassi-0853
Markku Tuomikorven saunaan rakennettiin keväällä 2017 myös kate terassille.

Markku törmäsi Kansainvälisen savusaunaklubin testausohjelmaan ja kilpailuun sattumalta. Hän kuitenkin innostui ja päätti osallistua kisaan. Markun sauna kävi läpi saman prosessin kuin muutkin. Syksyllä 2016 neljää testaajaa vietti pitkän päivän saunaa arvioiden. Markku sai tiiviin listan korjausehdotuksia, jotka seuraavaan kevään uudelleen arviointia ennen toteutettiin.

Millainen sauna on vuonna 2017?

Sauna on pienehkö savusaunaksi. Pohjapinta-alaa löylyhuoneessa 7.5 m2, korkeus 2.4 metriä (yht. 18 m3). Kiuas on massiivinen, yli neliön pohjapinta-alalla. Savusaunaklubin ensimmäisen vierailun jälkeen Markun saunassa tehtiin useampia muutoksia.

Kiukaan kivitilavuutta kasvatettiin lähes 100% rakentamalla kiukaan vanhan kivitilan yläpuolelle ruostumattomasta teräksestä korotuslaatikko. Kiviä on nyt noin ämpärillinen per kuutio, eli reilu kolmesataa kiloa. Tämä laatikko täytettiin Savusaunaklubin ohjeiden pyöristetyillä kiuaskivillä. Parhaat Löyly oliviini-diabaasikivet Markku haki suoraan Sauna-Euroxilta Raumalta. Isompia kiviä alle, pieniä päälle.

171213-markkut-korotettu-savukiuas-kansi-0896
Markku Tuomikorven kiukaan kivitilavuutta kasvatettiin istuttamalla kiukaan päälle teräksinen laatikkko, jossa on yksinkertainen kansi.

Uudessa aatikossa on kansi, joka lämmityksen loppuvaiheessa suljetaan raolleen, jotta kiuas kuumenee kunnolla ja kivet palavat puhtaaksi.

171213-markkut-pyoreat-kivet-0876
Markun kiukaassa on reilu 300 kg pyöristettyjä "luonnon kiviä"

Kivimäärän tuplaamisesta huolimatta sauna lämpiää nykyisellään aiempaa nopeammin, kahdessa ja puolessa tunnissa. Tämän jälkeen sauna siintyy vielä toisen mokoman. Kannen ansiosta kiukaasta saa vielä hyvät aamulöylyt seuraavana päivänä. Lämmittämiseen käytetään nyt pelkän lepän sijaan pystyynkuivanutta kuusta. Puolimetrisiä klapeja kuluu kohtuullisesti, alle 20 kg lämmitys.

Lauteet oli tässä matalahkossa savusaunassa jo valmiiksi nostettu mahdollisimman likelle lakea. Etäisyyttä kattoon on juuri riittävä 105 cm ylälauteelta. Katossa on molemmin sivuin pieni taite alaspäin. Suositusten mukaan lauteisiin lisättiin pystytolppa käsijohteeksi. Tolppa on portaiden yläpäässä ja helpottaa niille nousua. Portaita myös loivennettiin, niin että ne ovat nyt lähes mitoitusohjeiden mukaiset.

171213-markkut-loivat-askelmat-0857
Markun saunan askelmat lauteille ovat uudet, samoin kattoon kiinnittyvä pystytolppa niiden vasemmalla puolella. Huomaa kirkkaana pysyvä ikkuna portaiden oikealla puolella.

Koska saunassa on normaalikorkuinen ovi ja myös normaalihuonekorkeus, on löylytaskun eheys uhattuna aina, kun ovesta käydään. Tähän Savusaunaklubin ratkaisu on peittää oviaukko räsymatolla sisäpuolelta karmin yläreunasta kiukaan yläreunan tasolle asti. Tämä hillitsee löylyjen karkaamista ulos, vaikkei täysin ilmatiivis ratkaisu olekaan.

171213-markkut-loylytasku-verho-0861
Löylytaskun eheyttä on käytön aikana parannettu oven eteen ripustetulla räsymatolla. Se madaltaa oviaukon ilmanvaihtovaikutusta.

Kunnollisen löylytaskun aikaansaamiseksi oviaukon peitoksi kudottiin ovea hieman leveämpi ja puolisen metriä korkea matto. Matto roikkuu yläkarmin korkeudella ja ulottuu aina jalkalaudetason alapuolelle. Savusaunaklubin Seppo Leskisen mukaan tämä riittää eristämään löylytaskun, eli saunan yläosan, ulkoilmasta niin, että löylyt pysyvät aina ovi aukon oikealla puolella.

Lauteiden yllä oleva räppänä sen sijaan tarvitsi suurempaa muutosta. Tämä on erittäin tyypillinen arviointikäynnin lopputulos. Saunassa ei ole lainkaan lakeista.

171213-markkut-ikkunarappana-0866
Markku Tuomikorven räppänä avautuu ulos ja alas. Ikkuna tarvitsee puhdistusta säännöllisesti.

Markku teki saunaan nykyaikaisen tuplaikkunaräppänän. Räppänä on moninkertaisesti aiempaa suurempi (jopa 10x !). Se toimii lämmityksen aikaisena savunpoistoreittinä ja saunomisen aikana ikkunasta luodaan saunaan epäsuoraa valoa ulkopuolelle kiinnitetyn LED-työvalaisimen heijastuksena. Nyt savu tulee ulos saunasta yksistään ikkunasta ja paloturvallisuus on kohentunut. Paloturvallisuutta parannettiin myös uusimalla kiukaan yläpuoliset palonsuojalevyt ja eristeet.

171213-markkut-led-valo-ulkona-0869
Lasiräppänä mahdollistaa epäsuoran valaisemisen ulkoa. Tässä tapauksessa pihakoivuun kiinnitetty 10 watin työvalaisin hohkaa valoaan saunaan.

Saunassa oli jo valmiiksi useampia testaajia miellyttäneitä ominaisuuksia. Paloturvallisuutta parantaa vesiletkun, palosammuttimen ja sammutuspeiton käsillä olo. Vaikka sauna onkin vain yksi oma tilansa, on sen edustalla pitkä katettu terassi. Pukeutuminen hoituu viereisessä kodassa ja lämmintä vettä syntyy puulämmitteisellä painekeittimellä.

Loppusanat

Vuoden savusauna on mielestäni erinomainen esimerkki siitä, että savusaunan voi rakentaa kohtuullisin kustannuksin. Siinä ei ole mitään erityisen monimutkaisia, eli kalliita rakenneratkaisuja tai edes lakeista.

En malta olla vertaamatta Markun saunaa tässäkin blogissa toistuvasti mainittuun Juha Telkkisen vuoden 2014 palkittuun savusaunaan. Juha on esitellyt oman saunansa yksityiskohtaisesti kirjassaan. Kirjasta käy rivien välistä myös selväksi, että Telkkisen saunaa on tehty kuin Iisakin kirkkoa vuosien ajan pieteetillä ja ilman huolta kustannuksista. Telkkisen merkittävä oman työn osuus toki vähentää laskennallista hintaa, mutta on selvää, että kysymyksessä on ollut kymmenien tuhansien eurojen arvoinen investointi. Markku kertoi saunan tulleen maksamaan alle kymppitonnin. Tähän vaikuttaa toki moni asia, mm. lähes ilmainen hirsimateriaali.

171213-markkut-isanta-itse-0907
Markku Tuomikorpi syyskuussa 2017 saunansa terassilla

Ainoa tarinasta puuttuva osa on arvio saunan löylyistä. Ne jäivät aikataulusyistä testaamatta, joten on vain luotettava Savusaunaklubin veteraanisaunojien kokemuksiin. Kaikki testaajat pitivät saunaa niin hyvänä, että haluaisivat tulla sinne uudestaan.

Kaikki testaajat pitivät saunaa niin hyvänä, että haluaisivat tulla sinne uudestaan.

Savusauna on myös muodostunut Markun suosikiksi kaikkien talouden saunojen keskuudesta, vaimo tosin pitää enemmän pihan jatkuvalämitteisestä hirsisaunasta.

Onnittelut ja kiitokset Markulle! Kiitos myös Seppo Leskiselle.

Lisää kuvia lehtijutuissa:

https://www.satakunnankansa.fi/satakunta/kokemakelaisella-markku-tuomikorvella-on-kotona-nelja-saunaa-palvaajan-pyhakko-valittiin-vuoden-savusaunaksi-200272844/

https://www.aamulehti.fi/kotimaa/tassa-on-vuoden-savusauna-loylya-riittaa-vaikka-lammityksesta-olisi-17-tuntia-200273648/

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tietoja kohteesta Lassi A Liikkanen

Saunologi ja saunan suunnittelun tutkimusmatkalainen. Johtava nykyaikainen suomalaisen saunan asiantuntija ja Suomen Saunaseuran Löylyn henki -palkittu 2021. Työkseni suunnittelen parempia digitaalisia palveluita. Minulla on pitkä historia tieteellisestä tutkimuksesta ja opetan satunnaisesti Aalto-yliopistossa.

0
    0
    Ostoskori - Cart
    Kori on tyhjä - Cart is emptyPalaa kauppaan - Return to Shop